Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksoten mukaan Etelä-Karjalassa on todettu testeillä neljä uutta koronavirustartuntaa.

Koronavirustartuntoja on epidemian alusta saakka todettu Etelä-Karjalassa nyt yhteensä 33.

Neljän uuden tartunnan tartuntaketjujen jäljittäminen on meneillään.

– Yhtä yhteistä nimittäjää tartunnoille ei tässä vaiheessa tiedetä, sanoo Eksoten terveys- ja vanhustenpalvelujen johtaja Tuula Karhula.

Kahden tartunnan lähde on ulkomailla.

Suurin osa positiivisiksi osoittautuneista näytteistä on otettu tämän viikon tiistaina.

– Etelä-Karjalassa on nyt syytä varautua myös alueellisesti suuriin tartuntaryppäisiin, joita on myös lähimaakunnissa ilmennyt. Meillä jokaisella on mahdollisuus vaikuttaa koronaviruksen leviämiseen. Hyvä käsihygienia, turvavälit ja kasvomaskien käyttö silloin, kun turvavälejä ei ole mahdollista pitää, on ensiarvoisen tärkeää, Karhula muistuttaa.