Helsingin kaupunki julkaisee keskiviikosta 23. syyskuuta alkaen kerran viikossa keskiviikkoisin niiden koulujen ja oppilaitosten nimet, joissa on edellisellä viikolla havaittu koronavirustartuntoja ja tapahtunut altistuksia.
Asiasta kertoi pormestari Jan Vapaavuori (kok.) infotilaisuudessa keskiviikkona. Vapaavuoren mukaan kaupungin tiedotuslinjaa muutetaan, koska sitä on laajasti toivottu.
Avoimempaa viestintää tartunnoista on toivottu muun muassa sosiaalisessa mediassa. Kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja Liisa Pohjolainen kertoo saanensa asiasta muutamia sähköposteja.
– Itse olen sitä mieltä, että avoin viestintä on hyvä asia. Tarkoituksemme ei ole kertomatta jättämisellä rauhoitella ihmisiä, ja osaa kansalaisista se ei ainakaan Twitterin perusteella rauhoita.
Aiemmin kaupunki on tiedottanut oppilaiden ja henkilökunnan tartunnoista sekä altistumisista vain asianomaisten koulujen vanhemmille ja asianosaisille. Medialle tiedot on kerrottu kootusti kerran viikossa ilman oppilaitosten nimiä ja tarkkoja lukumääriä luokka-asteittain.
Pienimpien päiväkotien nimiä ei jatkossakaan julkaista, vaikka niissä ilmenisi tartuntoja. Tähän on Vapaavuoren mukaan syynä yksityisyyden suojeleminen.
Tartunnoista ja altistumisista viestitään jatkossakin aiemman käytännön mukaisesti aina ensin altistuneille ja sen jälkeen muille asianosaisille.
Listaus kouluista ja päiväkodeista löytyy Helsingin kaupungin verkkosivuilta.