Vaasassa hotelli Waskia on tänään suljettu loppuviikon ajaksi koronavirusaltistuksen takia.

Lauantaina 12.9. hotellissa oireettomana asuneella henkilöllä todettiin myöhemmin koronavirustartunta. Hotellin henkilöstöä on nyt altistuksen vuoksi karanteenissa ja hotelli on jouduttu sulkemaan henkilöstöpulan takia.

– Terveysviranomaisten määräyksestä hotellin henkilökunta on asetettu karanteeniin ja lomautusten takia meillä on henkilöstöpula. Waskia on suljettu loppuviikon ajaksi. Tieto karanteenista tuli tiistaina illalla ja hotelli suljettiin keskiviikkoaamuna. Aika ei riittänyt siihen, että lomautetut olisi voitu kutsua töihin, sanoo Scandic Hotelsin viestintäpäällikkö Johanna Uimonen.

Hotellia siivotaan ja desinfioidaan parhaillaan ja se avataan taas ensi maanantaina. Loppuviikoksi Waskiaan tehdyt varaukset on siirretty hotelliketjun toiseen vaasalaishotelliin.

Asiasta kertoi ensimmäisenä Ilkka-Pohjalainen.