Tiistaina on Essoten alueelta todettu 11 uutta koronatartuntaa. Positiiviset testitulokset liittyvät maanantaina uutisoituihin 12 tapauksen tartuntaketjuun.

– Tartunnat liittyvät vapaa-ajalla vietettyyn tilaisuuteen. Suosittelemme, että niistä maltettaisiin nyt pidättäytyä, koska tartuntoja on sen verran paljon liikkeellä, sanoo Essoten terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä tiedotteessa.

Essote jatkaa ensi viikon maanantaihin saakka suositusta, että ravintolat olisivat auki ainoastaan kello 24 saakka.

Osaa altistuneista ei ole vielä tavoitettu. Tartuntaketjuun kuluvia altistumisia on voinut tapahtua viime perjantaina 18.9. ravintola Amarillossa kello 18-20 välisenä aikana ja ravintola Kumarissa kello 12-14 välisenä aikana.

Essote ei tee erillisiä hallinnollisia päätöksiä tapahtumien kieltämisestä tai suosituksista, koska aluehallintoviraston päätös rajaa jo tilaisuuksien järjestämisiä.

Lue myös:

Uusia koronatartuntoja löytyi viikonloppuna Mikkelistä 13 – tartunnan saaneet ovat pääosin opiskelijoita

Uusimmat koronatiedot Etelä-Savosta: Essoten leviämisalueelle kokoontumisrajoituksia, paljon tartuntoja alueella