Satakunnassa on todettu viikonloppuna yksi uusi koronavirustartunta.

Satasairaalasta kerrotaan, että tapauksen tartunnanlähde on tiedossa. Tartunnan saanut ja hänen perheenjäsenensä asetettiiin jo perjantaina karanteeniin.

– Tartuntaketju on siis katkaistu eikä lisäalistumista Satakunnassa ole syntynyt, sanoo tiedotteessa infektioyksikön ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä.

Hän kuvailee Satakunnan tilannetta edelleen rauhalliseksi: tapauksia on kaiken kaikkiaan 89 ja ilmaantuvuus on alle 1 /100 000 kahden viikon aikana.

Tällä hetkellä Satakunnassa on 11 henkilöä tartuntatautiviranomaisten määräämässä karanteenissa tunnistetun lähikontaktin takia. Kotieristyksessä on kaksi henkilöä, joista toinen vapautuu eristyksestä tänään maanantaina.

Varotoimia syytä edelleen noudattaa

Ylilääkäri Raija Uusitalo-Seppälä muistuttaa, että hyvä tilanne voi kuitenkin muuttua hyvin nopeasti, jos varotoimia ei noudateta.

Vaikka Satakunnassa ei viime aikoina ole todettu tartuntaketjultaan tunnistamattomia tartuntoja, muualta Suomesta ilmoitetaan joitakin altistuksia päivittäin.

– Jotta voimme pitää Satakunnan tilanteen hyvänä, on tärkeää edelleen huolehtia käsien pesusta, oikeasta yskimis- ja aivastustekniikasta, turvaväleistä ja ennen kaikkea siitä, että sairaana minimoidaan lähikontaktit, eikä mennä töihin, kouluun tai päiväkotiin.

Suomen strategian mukaan koronatesteihin tulee edelleen hakeutua matalalla kynnyksellä, mikäli ilmaantuu hengitystieoireita.