Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan yhdellä opiskelijalla on todettu koronavirustartunta.

Altistuminen on tapahtunut opetustilanteessa, jonka vuoksi koko ryhmän kontaktiopetus on keskeytetty karanteenin ajaksi. 16 henkilöä on karanteenissa altistumisen vuoksi. Heistä 14 on opiskelijoita ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa.

Terveysviranomaiset ovat olleet yhteydessä kaikkiin altistuneisiin. Muu toiminta liikuntatieteelliesssä teidekunnassa on jatkunut normaalisti, ja esimerkiksi opeteusta järjestetään sekä paikan päällä ryhmissä että verkko-opetuksena.

Lue lisää:

Uusimmat koronatiedot Keski-Suomesta: Lauantaina Keski-Suomessa viisi uutta koronatartuntaa, joista neljä Jyväskylässä ja yksi Äänekoskella