Hattulassa Pekolan koulu siirtyy etäopetukseen maanantaista 21. syyskuuta alkaen.

Hattula tiedottaa, että vuosiluokat 1, 5 ja osa kolmannen luokan oppilaista sekä muutama aikuinen on asetettu karanteeniin koronavirusaltistumisen vuoksi. Kaikkiin niihin perheisiin, joissa altistumista on tapahtunut, on oltu yhteydessä.

Hattula kertoo tiedotteessaan, että etäopetukseen siirtyminen on Pekolan koulussa välttämätöntä, koska opetuksessa ei pystytä noudattamaan tartuntatautiviranomaisen päätökseen sisältyvää ohjeistusta opetustilojen turvallisesta käyttämisestä. Tällä hetkellä myös henkilökuntaresurssi on riittämätön.

Muu koulutoiminta Hattulassa ja varhaiskasvatustoiminta myös Pekolassa jatkuu normaalisti. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt jatkuvat tällä tietoa 28. syyskuuta saakka.