Hollanti valmistautui isännöimään Euroviisuja 40 vuoden tauon jälkeen viime keväänä, mutta suunnitelmat menivät koronapandemian vuoksi uusiksi. Arcade-kappaleella Tel Avivissa 2019 viisufanit hurmannut Duncan Laurence jäi kantamaan voittajan viittaa toiseksi vuodeksi, kun tämänvuotiset bileet peruttiin kokonaan.

Nyt järjestäjät lupaavat, että Euroviisuja juhlitaan joka tapauksessa toukokuussa 2021. Euroopan yleisradiounioni EBU ja hollantilaiset yleisradioyhtiöt ovat laatineet neljä vaihtoehtoista tapaa järjestää Euroviisut virustilanteesta riippuen.

Vaihtoehto A: viisut järjestettäisiin kuten ennenkin

Fanien kannalta paras vaihtoehto olisi A. Euroviisut järjestettäisiin Rotterdamissa harjoituksineen, semifinaaleineen ja finaaleineen sellaisena kuin on totuttu. Ahoy Arena täyttyisi yleisöstä ja median edustajista, viisuhuuma levittäytyisi koko satamakaupunkiin.

Tämän vaihtoehdon suhteen kaikki riippuu EBUn mukaan mahdollisesta koronarokotteesta tai luotettavasta testausjärjestelmästä.

Vaihtoehto B: turvavälit käytössä

Vaihtoehto B jatkaisi sitä, mihin on osaltaan jo totuttu: viisuhuumaa rajoittaisivat puolentoista metrin pakolliset turvavälit.

Areenalle otettaisiin rajoitetusti yleisöä ja median edustajia. Rajoituksia noudatettaisiin myös kaupungilla järjestettävissä oheistapahtumissa.

Oikeus tulla paikan päälle arvottaisiin järjestäjien mukaan reilun pelin hengen mukaisesti. Lipuista saisi rahat takaisin, mikäli arpaonni ei suosisi.

Vaihtoehto C: matkustusrajoituksia voimassa

Kolmas vaihtoehto, C, olisi sekoitus livetapahtumaa ja etänä tehtävää show'ta.

Pääkallopaikkana olisi edelleen Rotterdamin Ahoy Arena, jossa esiintyisivät edustajat niistä maista, joista matkustaminen paikan päälle olisi mahdollista. Turvavälimääräys olisi todennäköisesti voimassa, ja paikan päällä olisi rajoitetusti yleisöä ja median edustajia.

Edustajat sellaisista maista, joista matkustaminen paikan päälle ei olisi mahdollista, esiintyisivät kilpailussa etänä omista maistaan.

Vaihtoehto D: Euroviisut eristyksissä

Euroviisut järjestetään siinäkin tapauksessa, että Hollanti olisi koronapandemian takia eristänyt itsensä muulta maailmalta. Esimakua tästä järjestelystä saadaan Lasten Euroviisuissa marraskuussa.

Vaihtoehto D muuttaisi Euroviisut etälaulukilpailuksi, jossa kilpailukappaleet esitettäisiin omista maista, ja lähetys koottaisiin Rotterdamin Ahoy Arenassa ilman liveyleisöä.

Yleisradiounioni päättää kilpailun järjestämistavasta alkuvuonna 2021.