Elinkeinoministeri Mika Lintilän (kesk.) esittämä lausunto Ylen aamussa, jossa hän kertoi tietävänsä, millä paikkakunnilla tehtaita suljetaan seuraavaksi herättää hämmästystä politiikan tutkijassa.

Lintilä sanoi aamulla, että tehtaiden lopettamisia nähdään lisää.

– Valitettavasti näitä paikkakuntia tulee. Osaan ennakoida seuraavan paikkakunnan, mutten sano, Lintilä totesi toimittaja Rosa Kettumäen kysyttyä, tuleeko uusia Jämsän ja Naantalin kaltaisia tehtaiden lopettamisia vielä.

Lintilä ei suostunut kertomaan, minkä kokoluokan tehtaan lopettamisesta on kysymys. Hän kuitenkin lupasi, että valtio auttaa kaikkia paikkakuntia samalla tavalla.

Lintilän lausunnot ovat asiantuntijan mukaan erikoisia.

– Kyllä tämä hyvin poikkeuksellista on, en muista itse tällaista vastaavaa lausuntoa kuulleeni koskaan. Pikemminkin elinkeinoministerit ovat yleensä koettaneet esiintyä julkisuudessa niin, että he puheellaan yrittävät herättää luottamusta siihen, että elinkeinoelämän toimintaedellytykset ovat hyvät ja mieluummin muuttuvat paremmiksi kuin heikkenevät jatkossa, Eduskuntatutkimuksen keskuksen johtaja Markku Jokisipilä sanoo.

Oletteko sitä mieltä, että tämä luo synkkää ilmapiiriä?

– Nyt eletään poikkeuksellisia aikoja, mutta kun keskeinen ministeri tuollaista lausuu, se väistämättä pannaan laajalti merkille, myös elinkeinoelämän puolella. Eivät tällaiset puheet tietysti ole omiaan herättämän mitään positiivisia ajatuksia tulevaisuutta koskien ja herättämään luottamusta siihen, miten yritysten toimintaedellytykset tulevat jatkossa kehittymään, Jokisipilä arvioi.

Näettekö, että tämä synnyttää särön elinkeinoelämän ja ministerin suhteisiin?

– On vaikea sanoa, miten se konkreettisesti vaikuttaa, ja miten ylipäätään elinkeinoelämän eri edustajat tähän suhtautuvat.

Jokisipilän mukaan joidenkin mielestä voi olla rehellistäkin lausua tällaista tietoa ääneen, jos ministerillä sellaista on, eikä pyrkiä esittämään asioita hyvin, jos ne eivät sitä ole eikä riemunkiljahduksiin ole syytä.

– Nähtäväksi jää, aiheuttaako tämä jotain, jos aiheuttaa, elinkeinoelämän ja elinkeinoministerin väleihin.

Oliko tämä harkitsematonta Lintilältä?

– Varmasti pitäisi kysyä Lintilältä itseltään, kuinka pitkälti hän tämän oli harkinnut, mutta kyllä tämä yllättävää ja poikkeuksellista ainakin oli, Jokisipilä sanoo.

Lintilän haastattelu Ylen aamussa:

Elinkeinoministeri Lintilä pelkää jo uutta tehtaan lopettamista – "Osaan ennakoida seuraavan paikkakunnan, mutten sano"