Päiväkodeissa on ollut syksyllä tavallista väljempää Porissa ja Raumalla, vaikka korona-ajan kotihoitosuosituksesta on luovuttu.

Keväällä hallitus antoi lasten vanhemmille suosituksen ottaa lapset päivähoidosta kotiin mahdollisuuksien mukaan. Maaliskuun jälkipuoliskolla porilaisista päiväkotilapsista alle viidesosa oli päiväkodeissa, loppuja hoidettiin kotona.

Tilanne on muuttunut syksyä kohti merkittävästi, mutta päiväkodeissa ei ole silti palattu vuoden takaiseen tilanteeseen lapsimäärissä. Osa vanhemmista pitää lapset edelleen kotona, esimerkiksi oman lomautustilanteensa takia.

Flunssasta erimielisyyksiä

Päivähoitolasten määrää vähentää myös tiukka flunssaohjeistus.

– Vanhemmat ovat pääsääntöisesti noudattaneet ohjeita hyvin. Elokuun alussa oli hieman hankaluuksia, kun valtakunnalliset ohjeet muuttuivat lyhyellä ajalla ja ohjeita väljennettiin. Joiltakin vanhemmilta on tullut ohjeista arvostelua, Porin varhaiskasvatuspäällikkö Ritva Välimäki sanoo.

Sekä Porissa että Raumalla koronaohjeiden noudattaminen on tuottanut jonkin verran tulkintavaikeuksia.

– Arvostelua on tullut, jos vanhempi on hälytetty kesken työpäivän lasta noutamaan tai jos on tilanne, että sama lapsi sairastuu pienin väliajoin. On vaikea todentaa, onko kyseessä uusi tauti vai edellisen jatko, Rauman varhaiskasvatusjohtaja Päivi Tiesmaa sanoo.

Päiväkodeissa ei tänä syksynä järjestetä isoja liikuntatapahtumia eivätkä lapset pääse vierailemaan esimerkiksi kulttuurikohteissa. Päiväkotien hoitohenkilökunta ja opetusalan ammattilaiset järjestävät kuitenkin lapsille korvaavaa toimintaa, jotta varhaiskasvatuksen tavoitteet täyttyvät.

Lue tästä lisää Satakunnan koronatilanteesta.