Viisivuotiaat Ellen Pulkkinen, Enni Mykrä, Mai Pirttimäki ja Elvi Kuivamäki piirtävät keskittyneesti helsinkiläisen Päiväkoti Purjeen maalaushuoneessa.
He ovat jo oppineet monia asioita päiväkodissa, kuten sen, että toista ei saa lyödä, mutta halata saa, jos toinen niin haluaa.
Tytöt kertovat leikkivänsä mielellään Barbie- ja kotileikkejä. Myös jumppa on kivaa, ja isommilta tytöiltä läheisen koulun pihalla on jo otettu mallia kärrynpyörien ja volttien tekemiseen.
Tänä syksynä tytöt ovat aloittaneet niin sanotussa viskariryhmässä, joka valmentaa heitä vuoden päästä alkavaan eskariin. Päiväkoti Purjeessa viskaritoimintaa on tunti kerran viikossa. Muun ajan tytöt ovat tavalliseen tapaan päiväkodissa.
Ryhmää vetää varhaiskasvatuksen opettaja Satu Rantasalo.
– Täällä voi oppia kouluvalmiuksia, vertaissuhteita, kaveri- ja tunnetaitoja sekä motorisia ja kielellisiä taitoja.
5-vuotiaiden määrä kasvoi selvästi maksuttomassa varhaiskasvatuksessa
Opetus- ja kulttuuriministeriö on pyrkinyt lisäämään viisivuotiaiden osallistumista varhaiskasvatukseen maksuttoman kokeilun avulla.
Kokeilun toisessa vaiheessa vuosina 2019–2020 on ollut mukana 26 erikokoista kuntaa ympäri Suomea. Niiden joukossa ovat muun muassa Helsinki, Hämeenkyrö, Lahti, Kotka, Turku, Kempele ja Oulu. Kokeilukunnissa perheet ovat saaneet viisivuotiaille lapsilleen maksutonta varhaiskasvatusta kaksikymmentä tuntia viikossa.
Kansallisen koulutuksen arviointikeskuksen eli Karvin arvioinnin mukaan viisivuotiaiden osallistuminen varhaiskasvatukseen on kasvanut keskimäärin 15 prosenttiyksikköä kokeilukunnissa.
Suomen muissa kunnissa viisivuotiaiden osallisuus varhaiskasvatuksessa on kasvanut huomattavasti vähemmän, vain kuusi prosenttiyksikköä.
Suurin vaikutus matalan keskitulon perheissä
Maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu lisäsi viisivuotiaiden varhaiskasvatukseen osallistumista erityisesti matalan keskitulon perheissä. Tässä arvioinnissa tämä tarkoittaa esimerkiksi niitä perheitä, joiden nettoansiot ovat 2 500–3 000 euroa kuukaudessa.
– Tämä on mielenkiintoinen tuloryhmä, jossa osallistuminen lisääntyi selkeästi enemmän. Osittain on kyse siitä, että korkeammissa tuloluokissa osallistuminen varhaiskasvatukseen on jo lähtökohtaisesti yleistä, samoin myös matalampien tuloluokkien osalta, kertoo Karvin arviointiasiantuntija Anna Siippainen.
Hänen mukaansa korkeampien tuloluokkien perheissä molemmat vanhemmat käyvät yleensä töissä, joten lapset ovat olleet päiväkodissa jo ennen kokeilua. Kun perheiden nettotulot ylittävät 5 000 euroa kuukaudessa, viisivuotiaat lapset ovat varhaiskasvatuksessa lähes poikkeuksetta.
Hyvin matalatuloisillakaan perheillä lasten ilmoittaminen päivähoitoon ei välttämättä ole rahasta kiinni. Tällaisilla perheillä voi olla helpotuksia asiakasmaksuissa, tai varhaiskasvatus voi olla heille jopa ilmaista.
Taajaan asutut kunnat erottuvat joukosta
Maksuttoman varhaiskasvatuksen kokeilu lisäsi viisivuotiaiden määrää varhaiskasvatuksessa erityisesti sellaisissa kunnissa, jotka Tilastokeskus määrittelee taajaan asutuiksi kunniksi.
Sen tarkemmin Siippainen ei paljasta kuntakohtaisia eroja, mutta Pohjois-Pohjanmaalla varhaiskasvatukseen osallistuminen on hänen mukaansa ollut vähäisempää kuin muualla Suomessa.
– Kun olemme tarkastelleet osallistumista AVI-alueittain, niin erityisesti on erottunut Pohjois-Suomen AVI-alue, jossa osallistutaan varhaiskasvatukseen vähemmän kuin muualla.
Ensi syksynä maksuttomuus laajenee
Etelä-Suomessa tilanne on toisenlainen.
Helsingin kaltaisessa tiheään asutussa kaupungissa varhaiskasvatuksessa olevien viisivuotiaiden määrä on ollut jo entuudestaan korkealla tasolla ennen maksuttomuuden kokeilua.
Varhaiskasvatusjohtaja Satu Järvenkallaksen mukaan 94 prosenttia viisivuotiaista oli varhaiskasvatuksen piirissä vuoden 2019 lopussa. Se on kaksi prosenttiyksikköä enemmän kuin vuonna 2017.
Hän ei osaa sanoa varmuudella, kuinka suuri osa lapsista on tullut varhaiskasvatukseen juuri maksuttomuuden vuoksi.
Kokeilusta aiheutuneiden asiakasmaksutulojen menetys on vuosittain Helsingissä noin kolme miljoonaa.
Sanna Marinin (sd.) hallitus on päättänyt syksyn budjettiriihessä, että merkittävä määrä uusia perheitä nousee maksuttoman varhaiskasvatuksen piiriin ensi vuoden elokuussa.
Opetusministeri Li Anderssonin (vas.) mukaan varhaiskasvatusmaksujen alentamiseen päätettiin tämä syksyn riihessä osoittaa seitsemänkymmentä miljoonaa euroa.
Karvin arviointiasiantuntijan Anna Siippaisen mukaan yksin tämä ei riitä vaan tarvitaan myös kuntakohtaisia päätöksiä.
Joissakin kunnissa viisivuotiaan varhaiskasvatukseen osallistumisen esteenä voi olla se, että kunta on asettanut nuoremman lapsen kotihoidontuen kuntalisän ehdoksi, että myös vanhempi lapsi on hoidettava kotona.
Lue myös:
Näin budjettiriihen päätökset vaikuttavat elämääsi: Tupakan ja viinan hinta nousee, päivähoitomaksut alenevat ja vähäpäästöistä työmatkaliikennettä tuetaan
Vasemmistoliiton Li Andersson alentaisi päivähoitomaksuja ja leikkaisi kotihoidontukea: Nurinkurista maksaa myös yli 3-vuotiaiden kotihoidosta