Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on torstaina kirjattu 11 uutta koronatartuntaa.
Tartunnoista viisi on Äänekoskella, neljä Jyväskylässä ja kaksi Muuramessa.
Koko maassa THL on viime vuorokauden aikana rekisteröinyt 49 uutta tartuntaa.
Tilanne muuttunut huonommaksi
THL arvioi, että koronatilanne on Suomessa muuttunut aiempaa huonommaksi.
Useita uusia tartuntaketjuja on todettu ainakin Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Etelä-Savon ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirien alueilla.
Uusien tapausten ilmaantuvuus kahden viime viikon aikana oli jo 10,1 tapausta 100 000 asukasta kohden. Ilmaantuvuusluku on ollut viime aikoina jatkuvassa kasvussa.