Uskonnon harjoittaminen on nyt yksinäistä

Uskontokunnilta haetaan lohtua, mutta samaan aikaan uskovia suojellaan koronapandemialta sulkemalla kirkkoja. Onko jumalanpalvelus sama striimattuna?

Jumalanpalveluksia on siirretty nettiin eri puolilla maailmaa, eri uskontokunnissa.

Tämä nainen tuli pääsiäisenä kuulemaan messua pariisilaiseen Saint Rochin kirkkoon. Mutta muut seurakuntalaiset seurasivat messua netistä.

Paavi Franciscus aloitti viikottaiset uskovaisten tapaamiset Vatikaanissa uudelleen 2. syyskuuta, puolen vuoden tauon jälkeen.

Syyskuun puolivälissä paavi siunasi väkeä ilman kasvomaskia, mistä häntä myös arvosteltiin.

Paavin yleisöllä oli kasvomaskit.

Uskonto on valtaosalle maailman väestöstä tärkeä osa elämää.

Pandemian takia myös muslimien vuotuista pyhiinvaellusta Saudi-Arabian Mekkaan karsittiin. Vain noin prosentti normaalista kävijämäärästä pääsi Suureen moskeijaan.

Nopeutetusta videosta näkee turvavälien toimivan.

Israelissa koronatartunnat kääntyivät kesällä voimakkaaseen kasvuun. Itkumuurilla desinfioidaan huolella aluetta.

Jerusalemissa Mea Shearimin kaupunginosan haredijuutalaiset käyvät synagogassa, jossa jokaiselle on rajattu muovilla oma alue.

Varovaisuus on viisasta. Monessa maassa on löydetty isoja tartuntaryppäitä, jotka ovat saaneet alkunsa uskonnollisista tilaisuuksista.

Suurin rypäs on ollut Etelä-Koreassa, jossa jopa viisi tuhatta tartuntaa voidaan jäljittää kristillisen uskonlahkon tilaisuuksiin.

Muoviseinien sisällä voi rukoilla ja mietiskellä, mutta uskonyhteisön sosiaalinen ulottuvuus jää kokematta.

Tekijät Minna Pärssinen Grafiikka::Harri Vähäkangas Kuvat::EPA/ Christophe Petit Tesson, Alessandro Di Meo, Abir Sultan Video::ReutersJulkaistu 20.9.2020 13:45