Lapin kokoomus vaatii hallitusta tekemään uudet matkailua koskevat päätökset. Kokoomuksen mukaan hallituksen on käsiteltävä matkailun asiat uudestaan matkailualan väen kanssa, jotta talvisesonki voidaan vielä pelastaa.
Lisäksi Lapin kokoomuslaiset haluavat, että hallitus päättäisi ripeästi toimista, joilla kotimaan matkailua vauhditetaan.
– Matkailulla on niin suuri aluetaloudellinen merkitys Lapissa, että matkailun auttamiseksi tulee tehdä nyt kaikki mahdolliset toimenpiteet, sanoo Lapin Kokoomuksen puheenjohtaja, kansanedustaja Heikki Autto tiedotteessa.
Myös Lapin Matkailuelinkeinon liitto vaatii, että hallitus muuttaisi ulkomaisia matkailijoita koskevia päätöksiään. Liiton mielestä toisesta koronatestistä ja karanteenista tulisi luopua.
Sosiaali- ja terveysministeriön tulkinnan mukaan kaikki yli kolme vuorokautta Suomessa lomailevat riskimaiden kansalaiset joutuvat kahden viikon pakolliseen karanteeniin, josta voi vapautua vain jos kolmen vuorokauden jälkeen otettu koronatesti on negatiivinen.