Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu XAMK jatkaa etäopetusta syyskuun loppuun Mikkelin kampuksella.
Esimerkiksi Mikkelin kampuksen kaikki teoriaopetus järjestetään etäopetuksena sunnuntaihin 27. syyskuuta saakka. Myös Exam-tenttitilat, Saimaa Stadiumi ja sen ravintola ovat suljettuna.
Laboraatiot, simulaatiot ja vastaavat opetusmuodot jatkuvat lähiopetuksena ja niissä on suojainpakko.
Myös useita muita toimenpiteitä on otettu käyttöön. Esimerkiksi Xamkin muilta kampuksilta ei vierailla Mikkelin kampuksella, eikä Mikkelin kampukselta vierailla muilla kampuksilla.
Aiemmin esimerkiksi ammattiopisto Esedu siirsi suositusten mukaisesti etäopetustaan kuun lopulle.
Lue myös:
Esedussa jatketaan Mikkelissä etäopiskelua syyskuun lopulle
Mikkelin kaupunginjohtaja uusista rajoituksista: "koitetaan olla puuttumatta tilanteeseen yhtään enempää kuin on pakko"
Mikkelin Palloilijoiden junioreiden harjoitukset pysyvät tauolla toistaiseksi
Yli 50 henkilön kokoontumiset kielletään Mikkelissä – Essote linjasi uusia toimenpiteitä koronaviruksen taltuttamiseksi
Korona leviää Mikkelissä, koulut etäopetukseen, liikuntapaikkoja kiinni – kaupunginjohtaja: "Kyllä me viikossa tai parissa tästä selviämme"