Koronakriisin iskut Suomen talouteen ovat kiihdyttäneet keskustelua noin kymmenen miljardin euron hävittäjähankinnan lykkäämisestä muutamalla vuodella.
Hallituspuolueista erityisesti vasemmistoliiton edustajat ovat arvostelleet hävittäjähankinnan aikataulua ja mittaluokkaa.
Hallituksen on määrä päättää budjettiriihessään nykyiset Hornet-hävittäjät korvaavan hankinnan rahoituksesta. Hallitusohjelman mukaan päätös ilmavoimien nykyisen suorituskyvyn korvaavasta hankinnasta tehdään vuonna 2021.
Valtiovarainministeriön budjettiehdotuksessa on varauduttu hävittäjähankintaan 1,5 miljardilla eurolla, mutta rahoitustarpeen arvioidaan täsmentyvän hankintaprosessin edetessä.
Talousarvioehdotus tulee sisältämään päätöksen koko kymmenen miljardin euron rahoituksesta. Tämän hetken tiedon mukaan maksatukset tapahtuvat vuosina 2021−2031.
Kaikkonen: Hävittäjähankintaa ei voi lykätä
Maanpuolustuskurssin avajaisissa Helsingissä puhunut puolustusministeri Antti Kaikkonen (kesk.) linjasi, että hallitusohjelmassa sovitusta aikataulusta on pidettävä kiinni.
– Viime aikoina on käyty jonkin verran keskustelua siitä, voitaisiinko Hornetin seuraajan hankintaa lykätä muutamilla vuosilla. Olemme puolustushallinnossa tarkastelleet tätä vaihtoehtoa useampaan kertaan viimeisten noin 5 vuoden aikana. Vastaus on yksiselitteinen – hankintaa ei voi lykätä, Kaikkonen jyrähti.
Ensimmäiset uudet hävittäjät on puolustusministeri Kaikkosen mukaan saatava Suomeen vuonna 2025.
– Tämä edellyttää hankintapäätöksen tekemistä ensi vuonna. Puolustuksen alalla emme voi pitää välivuosia ilmapuolustuksesta toivoen, ettei turvallisuustilanne lähialueillamme heikkenisi, Kaikkonen perusteli hävittäjähankinnan kiirettä.
Hävittäjähankinnan lykkääminen ei Kaikkosen mukaan vähentäisi kustannuksia.
– Päinvastoin! Hankinnan lykkäämisen seurauksena joutuisimme tekohengittämään nykykalustoa kalliilla toimenpiteillä samalla kun kykymme puolustaa Suomea heikkenisi. Kokonaishintalappu olisi entistä kalliimpi. Lykkääminen ei siis todellakaan kannata, Kaikkonen huomautti hävittäjähankinnan lykkäystä vaativille.
Lue myös:
Ylen kysely: tällaisella "kipupaketilla" suomalaiset lähtisivät pelastamaan taloutta – hävittäjät suosituin leikkauskohde
Miksi tuhlaisimme rahamme hävittäjiin, jotka Venäjä kuitenkin ampuisi sodassa heti alas? Seitsemän kysymystä hävittäjähankinnoista
Puolustusministeriön ohjelmajohtaja: korona ei ole muuttanut hävittäjähankinnan perusteita