Kuhmon tartuntaryppäästä on perjantai-iltana varmistunut yksi uusi koronatartunta karanteenissa olevalta henkilöltä.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari pitää epätodennäköisenä sitä, että uusia tartuntoja ilmenee enää viikonlopun aikana, sillä valtaosa karanteenissa olleista on päässyt sieltä jo pois.

Karanteeniin määrätyistä henkilöistä noin viisi prosenttia on sairastunut koronavirukseen.

Tällä hetkellä karanteenissa on enää alle 80 henkilöä ja eristyksissä on noin viisitoista.

Koukkari pitää kuitenkin vielä mahdollisena sitä, että karanteenissa olevien joukosta yksittäisiä tartuntoja tulee vielä myöhemmin ilmenemään.

Tämän vuoden aikana Kainuussa on todettu sata varmistettua koronavirustartuntaa.