Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Poken opiskelijoita on altistunut koronavirukselle lauantaina 5. syyskuuta Äänekoskella yksityistilaisuudessa, jossa on ollut yksi koronapositiivinen henkilö.

Yhteensä tilaisuudessa altistui 25 henkilöä, joista kaikki eivät ole Poken opiskelijoita. Tällä hetkellä tartuntaketjuja selvitetään ja altistuneita asetetaan karanteeniin.

– Nyt on tärkeää, että ne opiskelijamme, jotka ovat olleet tilaisuudessa tai ovat olleet tekemisissä altistuneiden kanssa, tarkkailevat vointiaan ja jos on oireita, ottavat yhteyttä oman kunnan terveyskeskukseen, sanoo Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymän johtaja Jouni Kurkela tiedotteessa.

Oireilevia opiskelijoita on jo mennyt koronatesteihin.

Opiskelu Pokella jatkuu toistaiseksi normaalisti lähiopetuksella. Mahdollisten positiivisten koronatulosten ilmaantuessa ryhdytään toimenpiteisiin, joita ovat esimerkiksi rajoitettu etäopetus.

Testituloksia odotetaan perjantaina ja lauantaina.

Lue myös:

Äänekoskella yksi uusi koronatartunta – nuorten yksityistilaisuudessa altistumisia

Uusimmat koronatiedot Keski-Suomesta: Jyväskylässä rekisteröity viisi uutta tartuntaa, Äänekoskella altistumisia nuorten yksityistilaisuudessa