Koronaeristykseen tai -karanteeniin joutuneet kokevat tulevansa leimatuiksi muiden taholta. Leimautuminen eli stigma johtaa esimerkiksi haluttomuuteen kertoa omasta tai perheenjäsenen tartunnasta muille.
THL haastatteli koronakevään aikana 64:ää sairastunutta ja altistunutta, jotka kuuluvat 24 perheeseen pääkaupunkiseudulla. Tarkoitus oli selvittää koronavirukseen liittyvän leimautumisen muotoja ja vaikutuksia. Samalla tutkittiin karanteenissa ja eristyksissä olleiden perheiden kokemuksia.
THL:n tutkimuksen mukaan vastaajat kokivat muiden ihmisten leimaavan heitä tartunnan pelossa tai siksi, että pitivät heitä syyllisenä omaan tartuntaansa. Stigma ilmeni monin tavoin eri sosiaalisissa verkostoissa.
THL:n erityisasiantuntijan Anna-Leena Lohinivan mukaan tutkimus herätti huomaamaan, etteivät eristys ja karanteeni ole helppoja asioita.
– Sairastuneen tai altistuneen kohtaavan kannattaa miettiä omia sanojaan, ettei tule leimanneeksi toista, Lohiniva sanoo.
Leimautumisella voi olla jopa kansanterveydellisiä vaikutuksia: joku saattaa jopa jättää menemättä testeihin muiden ihmisten reaktioiden pelossa.
Sairastuneilla negatiivisia tunteita itseään kohtaan
Sairastuneet toivat esiin myös itseleimautumista eli negatiivisia tunteita itseään kohtaan, koska kokivat itsensä vaaralliseksi muille tartuntansa takia.
He olivat huolestuneita muun muassa ympäristön reaktioista.
Jotkut vastaajat esimerkiksi pelkäsivät, että heitä syytettäisiin edesvastuuttomiksi, jos he liikkuisivat karanteenin tai eristyksen jälkeen kodin ulkopuolella.
Vastaajat kertoivat, että itsensä kokeminen tartuntavaaralliseksi jatkui karanteenin jälkeen, koska tiedot viruksen tarttumisesta vaihtelivat ja olivat usein myös ristiriitaisia.
Tutkimusryhmä yllättyi siitä, kuinka pitkään koronatartunta piinaa ihmistä vielä parantumisen jälkeenkin.
– Kun karanteeni oli ohi ja oireet olivat hävinneet, ei asialle tullut loppua vaan tilanne vain jatkui. Muut karttelivat edelleen eivätkä antaneet lastensa leikkiä sairastuneen lasten kanssa. Sairastuneet itsekin pelkäsivät vielä mennä vaikka kauppaan tartuttamisen pelossa ja välttelivät koskemasta tavaroita, Anna-Leena Lohiniva kuvaa.
Huolta, kuolemanpelkoa ja syyllisyyttä
Koronaviruksen sairastaneet olivat huolissaan terveydentilastaan, varsinkin jos omat tai läheisen oireet olivat voimakkaita tai kestivät pitkään. Myös ilman testiä tai hoitoa jääminen aiheutti huolta.
Oman tai perheenjäsenten tilan mahdollinen huonontuminen painoi myös mieltä, samoin kuolemanpelko. Jotkut kokivat syyllisyyttä.
Lapset ja nuoret kertoivat olleensa huolissaan, kun näkivät toisen tai molemmat vanhemmistaan vakavasti sairaina. Osa heistä oli huolissaan vanhempiensa voinnista, ja toisia mietitytti, kuinka he voisivat auttaa vanhempiaan.
Muutamat nuoret olivat myös huolissaan käytännön asioista, kuten miten heidän tulisi toimia, jos molemmat vanhemmat joutuisivat sairaalaan.
Jotain positiivistakin karanteenista kumpusi: joissain perheissä koettiin, että karanteenin avulla saatiin lisää yhdessäoloaikaa.
Tutkimuksessa annetaan myös suosituksia vastaisen varalle. THL:n blogiin on listattu ohjeita siitä, kuinka itse kukin voi suhtautua sairastuneeseen. On esimerkiksi hyvä olla tietoinen omista asenteista, jotka saattavat vaikuttaa käyttäytymiseen karanteenissa tai eristyksissä olevaa kohtaan.
Osallistu keskusteluun aiheesta kirjautumalla Yle Tunnuksella. Keskustelu on avoinna 12.9.2020 klo 23 saakka.
Lue myös:
Tehohoidossa ollut Sini Nemlander: "En suostunut lasteni takia hengityskoneeseen" – koronavirus ottaa koville henkisestikin
Korona sai jopa 90 000 suomalaista miettimään itsemurhaa, kertoo tuore tutkimus – oma koira pelasti Janne Keinäsen, kun hän halusi tappaa itsensä
Korona ahdistaa suomalaisia valtavasti – Psykiatri: Koronan suurin terveysvaikutus tulee siitä, miten reagoimme epidemiaan