Työpaikat ovat uhattuna koronan vuoksi monilla aloilla. Esimerkiksi Teknologiateollisuus arvioi, että alalta voi hävitä jo vuoden loppuun mennessä noin 10 000 työpaikkaa, ja Lapin matkailun pelätään romahtavan tulevana talvena. Ainakaan Lapissa kotitalouksien kyvyssä selvitä lainoistaan ei silti näy vielä hälyttäviä merkkejä.
Velkaneuvonnassa tilanne on vielä rauhallinen, mutta joillekin asiakkaille on tehty helpotuksia velkajärjestelyihin. Talous- ja velkaneuvoja Helena Kristo Lapin oikeusaputoimistosta sanoo, että jos lomautukset jatkuvat pitkään ja irtisanomisia tulee, niin hän saa paljon asiakkaita.
– En osaa tarkasti ennustaa, mutta vuoden kahden päästä voi tilanne olla pahimmillaan. Ihmiset yrittävät aikansa pärjätä omin avuin.
Pankeista kerrotaan, että monet laina-asiakkaat halusivat maksuohjelmaan helpotusta heti keväällä, kun korona tuli Suomeen. Nyt tilanne on rauhallinen ja asiakkaat pystyvät hoitamaan lainansa, ja myös matala korkotaso helpottaa maksutaakkaa.
Lue lisää: Irtisanomisten pahimmat luvut nähty, arvioivat PT:n ja Etlan johtajat – "Ruumiita tulee aina matkan varrella", sanoo Kangasharju
Asuntolainojen pienuus auttaa
Kemin seudulla ja monilla muillakin alueilla Lapissa asuntojen halvat hinnat ovat tässä tilanteessa etu.
– Tällä alueella lainamäärät ovat pääsääntöisesti sen verran pieniä, että asuntolainojen laina-ajat pysyy siinä noin kahdenkymmenen vuoden maksuajan puitteissa, sanoo OP Kemin Seudun toimitusjohtaja Heikki Palosaari,
Korona ei Palosaaren mukaan ole vienyt tulevaisuudenuskoa. Myös uusia velkasitoumuksia uskalletaan tehdä.
Nordean Rovaniemen toimipaikan johtaja Maija Hokkanen, että pankissa ollaan odottavalla kannalla koronan suhteen, mutta tällä hetkellä ei näy mitään hidastumista asuntojen ostamisessa ja asuntolainan myöntämisessä.
– Näyttää siltä, että asiakkailla on uskoa tulevaisuuteen. Jossakin täytyy kuitenkin asua, ja omassa asunnossa asuminen on tietyllä tapaa riskittömämpi vaihtoehto kuin vuokralla asuminen.
Yrityspuolen vaikeudet heijastuvat myös kotitalouksiin. Keväällä ne yritykset, joilla oli ulkomaalaisia toimittajia tai alihankkijoita olivat vaikeuksissa. Edelleenkin joitakin tiettyjä varaosia on vaikea saada Suomeen, koska tehtaat ovat olleet kiinni.
– Suurimpia kolauksia yrityspuolella on ollut hotelli- ja ravintola-alalla, palvelualalla ja tapahtumajärjestäjillä, sanoo Danske Bankissa yritysasiakkaiden kanssa toimiva Hanna-Kaisa Junes.
Lue myös: Danske Bank ennustaa Suomen talouden ottavan vähemmän siipeensä tänä vuonna, mutta tummat pilvet kasautuvat ensi vuodelle
Pienten ja keskisuurten yritysten suhdannenäkymät ovat lähes finanssikriisin tasoa – erityisen synkkää on Lapissa