30.9. klo 20.44 Koronatartuntoja on nyt saman verran kuin maaliskuussa, silloin Suomeen julistettiin poikkeusolot – onko tilanne nyt yhtä paha?
Jos katsotaan pelkkää varmennettujen koronavirustartuntojen määrää, Suomen epidemiatilanne näyttää nyt yhtä pahalta kuin maaliskuussa: tuolloin kuun puolivälissä poikkeusolojen toteamisen aikaan eli viikolla 12 koko maassa oli THL:n tartuntatautirekisterin mukaan (siirryt toiseen palveluun)541(siirryt toiseen palveluun) varmistettua koronavirustartuntaa.
Viime viikolla eli viikolla 39 tartuntoja oli saman rekisterin mukaan koko maassa jo enemmän, 686 tapausta.
Tämä kaikki ei kuitenkaan tarkoita, että tilanne olisi epidemian suhteen identtinen kuin keväällä, sanovat HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen ja THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen.
Lue koko juttu täältä.
30.9. klo 19.41 Uudenmaan ravintoloilla on vielä pientä toivoa tiukkojen rajoitusten suhteen, jos "ihmiset uskovat puhetta", sanoo STM:n hallitusneuvos
Valtioneuvosto antoi tänään keskiviikkona asetuksen(siirryt toiseen palveluun) ravintoloiden rajoituksista koronan leviämisen estämiseksi. Sen mukaan ravintolaa saa pitää auki enintään kello yhteen saakka yöllä, ja anniskelu pitää lopettaa jo puoliltaöin. Asetus koskee koko Suomea.
Koronaepidemian kiihtymisvaiheessa olevissa maakunnissa joudutaan rajoittamaan vielä tiukemmin ravintoloiden toimintaa. Eilen tiistaina sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila arvioi Ylen A-studiossa, että tiukennetut rajoitukset otettaneen käyttöön Uudellamaalla vasta lokakuun puolivälin tietämillä.
Vielä ei kuitenkaan ole täysin kiveenhakattua, että Uudellamaalla täytyy ottaa käyttöön tiukat, kiihtyvän vaiheen ravintolarajoitukset, koska siitä ei ole toistaiseksi annettu valtioneuvoston asetusta, sanoo sosiaali- ja terveysministeriön hallitusneuvos Ismo Tuominen.
Hänen mukaansa on jopa mahdollista, että Uudenmaan koronatilanne muuttuu parempaan suuntaan ennen kuin tämän asetuksen antamiseen tultaisiin.
– On vielä täysin mahdollista, että ihmiset tajuavat, mistä on kysymys, ja ihmisten käyttäytyminen alkaa välittömästi vaikuttaa, ja epidemia lähtee laskuun.
Lue koko juttu täältä.
30.9. klo 17.42 Uudet ravintolarajoitukset järkyttivät Levillä
Ravintoloiden uudet rajoitukset on otettu lievästi järkyttyneenä vastaan iltaelämästään tunnetulla Levillä. Hullun Poron varatoimitusjohtaja Annukka Paksuniemi kertoo, että yrityksellä on Levillä kolme ravintolaa, joilla on ollut jatkoaikaluvat aamuneljään asti.
– Ihmiset tulevat vasta yhdentoista, kahdentoista aikaan yökerhoon sen jälkeen, kun ovat olleet ensin syömässä. Jos anniskeluoikeus on kahteentoista asti, niin yöravintoloita ei kannata avata ollenkaan.
Lue lisää Lapissa toimivien ravintoloitsijoiden haastattelusta tästä artikkelista.
30.9. klo 17.31 Baarien työntekijät kauhuissaan uusista rajoituksista: "Meidät kaikki lomautetaan", "pahinta on epävarmuus", "en tiedä pystytäänkö toimimaan"
Hallituksen päätös kiristää ravintoloiden aukioloaikoja huolettaa alan työntekijöitä. He miettivät mahdollisia lomautuksia, ja koronatilanteen pahentumisella ja hallituksen päätöksillä nähdään vaikutuksia ruokaravintoloihin asti.
Lue Helsingissä ja Turussa toimivien ravintoloiden työntekijöiden mietteitä lisää täältä.
30.9. klo 17.12 Noin 30 ihmistä altistui koronalle Keudan Tuusulan toimipisteessä
Keudan toimipisteessä Tuusulassa noin 30 ihmistä on altistunut koronavirukselle, kertoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä, eli Keusote tiedotteessa.
Sen mukaan oppilaitoksessa on ollut koronatartunnan saanut henkilö tartuttavuusaikanaan 22. syyskuuta. Oppilaitoksessa altistuneet on asetettu karanteeniin.
30.9. klo 16.02 Sastamalassa Karkun evankelisella opistolla koronatartunta
Karkun evankelisella opistolla Sastamalassa on todettu yksi koronavirustartunta. Tartuntaan liittyy useita kymmeniä, eri paikkakunnilta kotoisin olevia altistuneita.
Altistuneiden jäljitys on käynnissä ja heidät tullaan asettamaan karanteeniin, Sastamalan kaupunki tiedottaa.
30.9. klo 15.53 THL: 26 koronatartuntaa eri puolella Suomea – tartunnat saatu Ylläkseltä
Suomessa on todettu 26 koronvirustartuntaa, jotka on saatu Lapin Ylläksellä 14.–25. syyskuuta välisenä aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartunnan saaneet asuvat eri puolilla Suomea 14 eri kunnassa.
THL:n tiedotteen mukaan tartunnat ovat levinneet Ylläksellä ravintola Pirtukirkossa, Äkäshotellissa ja Jounin kaupassa.
THL kehottaa kaikkia Ylläksellä 14.–25. syyskuuta olleita ihmisiä hakeutumaan koronavirustestiin, jos virukseen sopivia oireita ilmaantuu.
30.9. klo 15.37 Helsingissä Meilahden yläasteella havaittu useampi koronatartunta
Meilahden yläasteella on havaittu useampi koronatartunta, Helsingin kaupunki tiedottaa. Karanteenissa on 13 henkilöstöön kuuluvaa ja 64 oppilasta. Koulussa on oppilaita yhteensä 481. _ _ Meilahden yläasteen koulu siirtyy poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin huomisesta lähtien. Etäopetukseen siirtyy kaikkiaan kahdeksan luokkaa.
Koulun muut oppilaat jatkavat koululla lähiopetuksessa.
30.9. klo 15.29 THL: Koronakuolemien määrä korjattiin, tapauksia yksi vähemmän
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirukseen liittyviä kuolemia on raportoitu keskiviikon tietojen mukaan 344. Määrä on maanantaihin verrattuna yhtä pienempi.
Tämä johtuu siitä, että Kuopion erityisvastuualue on korjannut tautiin liittyvien kuolemien määrää kahdella. Tampereella on raportoitu yksi uusi tautiin liittyvä kuolema.
Sairaalahoidossa olevien määrä koko Suomessa on pienentynyt maanantaista kolmella. Nyt koronan vuoksi sairaalassa hoidetaan 19:ää ihmistä. Heistä tehohoidossa on neljä, eli saman verran kuin maanantaina.
30.9. klo 15.20 Itävallassa tutkitaan "viruslingon" mahdollisia aiheuttajia
Itävallan syyttäjäviranomaiset ovat aloittaneet tutkinnan hiihtokeskuksissa alkuvuodesta tapahtuneesta koronaviruksen leviämisestä. Tutkinnan kohteena on neljä henkilöä, joiden laiminlyöntien epäillään vaikuttaneen tilanteeseen.
Syyttäjäviranomaiset eivät ole kertoneet keitä nämä henkilöt ovat, mutta paikallisten mediatietojen mukaan joukossa olisivat ainakin Ischglin ja Landeckin johtajat. Paikkakunnat sijaitsevat Tirolissa, jossa yli 6 000 turistia 45 eri maasta sai virustartunnan.
Erityisen paljon tartuntoja oli Ischglissä, jonka baareissa levinneet tartunnat saivat mediat puhumaan viruslingosta.
Monet turistit ovat arvostelleet paikallisia päättäjiä siitä, ettei viruksesta varoitettu ajoissa.
Lähde: AFP
30.9. klo 15.09 Toimeentulotuen saajien koronakorvaus hyväksyttiin eduskunnassa
Toimeentulotuen asiakkaille myönnettävä koronakorvaus sai keskiviikkona eduskunnan hyväksynnän.
Tuen piirissä ovat ihmiset ja perheet, jotka ovat saaneet perustoimeentulotukea maaliskuun alun ja heinäkuun lopun välisenä aikana, jos he saavat sitä yhä syksyllä. Tukea maksetaan 75 euroa kuukaudessa henkeä kohden tämän vuoden syyskuusta joulukuuhun.
Tukea ei tarvitse hakea erikseen, vaan Kela tekee päätökset tuen myöntämisestä.
Pääministeri Sanna Marinin (sd.) hallituksen esityksen mukaan näin on tarkoitus tukea taloudellisesti heikossa asemassa olevia perheitä ja ihmisiä tilanteessa, jossa koronavirusepidemiasta johtuvat rajoitustoimet ovat aiheuttaneet heille ylimääräisiä kuluja.
Korvauksen on arvioitu maksavan 60 miljoonaa euroa.
STT
30.9. klo 14.57 Vaasan yliopistossa koronatartunta ja altistumisia
Vaasan yliopiston yhdellä opiskelijalla on vahvistettu koronatartunta, yliopisto kertoo tiedotteessa. Lisäksi useampi saattaa Vaasan sairaanhoitopiirin mukaan olla altistunut.
Osan altistumisista kerrotaan liittyneen ainakin opiskelijoiden vapaa-ajan tapahtumaan, joka järjestettiin Palosaaren kampusalueella ulkona.
Yliopiston toiminta jatkuu toistaiseksi aiemmin ilmoitetun koronavirusohjeistuksen mukaisesti.
30.9. klo 14.34 Koronatartuntojen määrä nousussa myös Puolustusvoimissa
Koronatartuntojen määrä on nousussa myös Puolustusvoimissa. Puolustusvoimissa on viime viikon alusta alkaen 29. syyskuuta mennessä todettu koronavirustartunta seitsemällä varusmiehellä ja kahdeksalla henkilökuntaan kuuluvalla.
Syksyn ensimmäinen tartunta varusmiehellä kesäkuun alun jälkeen todettiin Rannikkoprikaatissa 21.9. Muut viime viikon varusmiestartunnat ovat olleet Kaartin jääkärirykmentissä (3), Porin prikaatissa (1), Kainuun prikaatissa (1) ja Maasotakoulussa (1).
Pääesikunnan tietojen mukaan sairaana on tällä hetkellä 15 henkilöä, joista seitsemän on varusmiehiä.
Puolustusvoimissa jatketaan koronaviruksen torjuntaa palkatun henkilökunnan ohjeistuksella sekä varusmiespalveluksen sopeuttamistoimilla. Varusmieskoulutuksessa käytössä oleva osastojako sekä koulutus- ja vapaajaksottelu jatkuvat edelleen.
30.9. klo 14.21 Tallink keskeyttää liikennöinnin Helsinki–Riika-reitillä ensi kevääseen asti
Tallink keskeyttää liikennöinnin Helsinki-Riika-reitillä kevääseen 2021 saakka alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen. Reitti oli alun perin tarkoitus keskeyttää vain lokakuun loppuun asti.
Tämänhetkinen suunnitelma on palauttaa liikennöinti Helsinki-Riika-reitille jälleen toukokuussa 2021.
Latvian viranomaiset päättivät viime perjantaina tiukentaa matkustusrajoituksia Suomen osalta ja luokittelivat Suomen ”keltaiseksi” maaksi. Tämän vuoksi Suomesta Latviaan saapuvien matkustajien on jäätävä kymmenen vuorokauden karanteeniin. Päätöksen jälkeen Suomen ja Latvian välisten matkojen varauksissa nähtiin heti merkittävä pudotus.
Tallink Silja on mahdollisimman pian yhteydessä matkustajiin, joiden matkavarauksiin reitin keskeyttämisellä on vaikutuksia.
30.9 klo 13.09 Koronajäljittäjät tekevät välillä pitkiä työpäiviä
Koronajäljittäjien työmäärä kasvoi, kun uusia tartuntoja ja joukkoaltistuksia alkoi syksyn mittaan tulla. Kiire kasvoi ja työpäivät venyivät.
Koronajäljittäjän työn tärkein osa on olla yhteydessä ihmiseen, jonka epäillään altistuneen koronalle. Jokainen tilanne on omanlaisensa, eikä jäljittäjä voi hoitaa kaikkia puheluita samalla kaavalla.
30.9. klo 11.57 Suomessa kirjattiin sata uutta koronavirustartuntaa
THL kertoo, että Suomessa on nyt kaikkiaan 9992 koronavirustartuntaa. Määrä on kasvanut sadalla eilisestä tiistaista.
Katso tästä oman kuntasi tartunnat:
30.9. klo 11.53 Pirkanmaa ei ota vielä käyttöön lisärajoituksia
Pirkanmaa ei ota vielä käyttöön alueellisia lisätiukentamisia. Esimerkiksi sosiaali- ja terveysministeriön arvion mukaan Uusimaa ottaa tiukennetut ravintolasuositukset käyttöön parin viikon päästä.
Suomalaiset ravintolat joutuvat 8. lokakuuta lähtien lopettamaan anniskelun kello 24 ja sulkemaan ovensa kello 1 yöllä.
Lisäksi maakuntien on mahdollista laittaa lisärajoituksia.
Pirkanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juhani Sand sanoo, että tässä vaiheessa Pirkanmaalla ei näyttäisi olevan tarvetta ravintoloiden aukiolorajoitusten lisätiukennuksiin.
– Alueen tartuntoja tarkemmin tarkasteltaessa ravintoloiden tai baarien osuus tartunnoissa näyttää toistaiseksi vähäiseltä, Sand kertoo.
30.9. klo 11.30 Ylläksen ketju poiki lisää tartuntoja
Kolarin Ylläksen tartuntaketjuun liittyviä koronavirustartuntoja on löytynyt lisää. Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että uusia tartuntoja on todettu neljä. Näistä kolme on Kolarista ja yksi Uudeltamaalta.
Kaikkiaan Ylläksen ruskamatkailuun liittyvässä tartuntaketjussa on todettu nyt 15 tartuntaa. Tartuntoja on Kolarin ja Uudenmaan lisäksi todettu Keski-Suomessa, Etelä-Pohjanmaalla ja Pohjois-Pohjanmaalla.
Broas sanoo, että vieläkään ei ole tarkemmin tiedossa, mistä koronatartunnat ovat lähteneet.
– Sitä selvitellään edelleen. Voi olla, että tähän ketjuun liittyviä tartuntoja tulee vielä lisää.
30.9 klo 10.21 Itsenäisyyspäivän paraati perutaan
Puolustusvoimien valtakunnallinen itsenäisyyspäivän paraati Porissa on peruttu koronavirustilanteen takia. Päivää juhlitaan vaihtoehtoisella tavalla, josta kerrotaan myöhemmin.
Puolustusvoimien mukaan itsenäisyyspäivänä voidaan järjestää paikallisia tilaisuuksia epidemiatilanne huomioiden. Itsenäisyyspäivän paraatia ei ole jouduttu perumaan vuosikymmeniin.
Lähde: STT
30.9 klo 9.27 Ravintola-ala tyrmistyi hallituksen uusista rajoituksista
Ravintola-ala pelkää myynnin romahtamista hallituksen uusien koronarajoitusten takia. Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja Timo Lapin mukaan rajoitukset käytännössä sulkevat yökerhot, kun yrittäjien ei kannata pitää yökerhoja auki korkeintaan muutaman tunnin tähden.
Alan etujärjestö arvioi, että rajoitusten takia ravintoloista ja yökerhoista häviää korona-ajaksi noin 20 000 työpaikkaa. Ala työllistää tällä hetkellä 70 000 työntekijää.
Erityisen kovina alalle MaRA pitää koronan alueellisia kiihtymisvaiheen rajoituksia, jotka määräävät rajoittamaan tarvittaessa ravintoloiden asiakaspaikat puoleen normaalista ja sulkemaan ravintolat ilta kymmeneen mennessä.
30.9. klo 7.46 Kuntien koronatuista lisäselvityksiä
Ministeriö on alkanut pyytää selvityksiä kunnilta, jotka lomauttavat opetusalan henkilöstöä, vaikka ovat saaneet valtion koronatukea. Lisätietoja on pyydetty vasta osalta kunnista.
Koronavaikutusten tasaamiseen annetun tuen ehtona oli, ettei henkilöstöä lomauteta. Avustusta ei saa käyttää sa- maan aikaan kuin lomautukset pyörivät.
Jos lomautuksia on, avustus pitää palauttaa tuolta ajalta siltä osin kuin lomautuksen vaikutukset osuvat avustuk- sella tuettuun toimintaan.
Selvitystä on pyydetty esimerkiksi Kaustisilta ja Perhosta.
30.9. klo 0.30 Disneyn huvipuistot irtisanoo 28 000 työntekijää
Walt Disney Company irtisanoo noin 28 000 työntekijää huvipuisto-osastoltaan, yhtiö tiedotti tiistaina. Syynä irtisanomisiin on koronaviruksen aiheuttama kävijäpula ja taloudelliset tappiot.
Disney on avannut uudelleen kaikki huvipuistonsa Kalifornian Disneylandia lukuun ottamatta. Noin kaksi kolmasosaa irtisanottavista työntekijöistä on osa-aikaisia.
Reuters
29.9. klo 22.01 STM:n kansliapäällikkö: Uudenmaan tiukennetut ravintolarajoitukset käyttöön reilun kahden viikon päästä
Tiukennetut rajoitukset ravintoloiden aukioloaikoihin ja asiakasmääriin otettaneen käyttöön Uudellamaalla vasta reilun parin viikon päästä, arvioi sosiaali- ja terveysministeriön kansliapäällikkö Kirsi Varhila Ylen A-studiossa.
Varhilan mukaan sosiaali- ja terveysministeriössä on mallinnus- ja tilannekuvaryhmä, joka kokoontuu viikoittain. Ryhmä tekee viikoittaisen arvion siitä, onko jokin alue sellaisessa kiiihtymisvaiheessa, että tiukemmat ravintolarajoitukset pitää ottaa käyttöön.
Valtioneuvosto tekee ryhmän arvioiden pohjalta päätöksiä kahden viikon välein.
Varhila huomautti tiistaina A-studiossa, että ravintoloilla on uuden ravintola-asetuksen mukaan siirtymäaikaa ensi viikon torstaihin eli 8.10. asti.
– Sitten kun vielä arvioidaan, onko meillä alueita, jotka ovat siinä tilanteessa, että pitää ottaa tiukemmat rajoitukset käyttöön, niin varmasti ainakin reippaan viikon verran mennään siitä vielä eteenpäin, Varhila sanoi A-studiossa.
29.9. klo 21.38 Ranskan koronavirustartunnat ovat kaksinkertaistuneet viime vuorokauden aikana
Ranskan terveysviranomaiset raportoivat yli 8 000 koronatartunnasta viime vuorokauden aikana. Määrä on jotakuinkin kaksinkertaistunut edellisestä vuorokaudesta.
Kuolonuhreja kerrotaan olevan 24 viime tunnin aikana 85, kun maanantaina kuolonuhreja rekisteröitiin 81.
Epidemiaan kuolleiden ihmisten kokonaismäärä Ranskassa on nyt lähes 32 000. Tartunnan saaneita on epidemian aikana ollut yli 580 000, kertoo yhdysvaltalainen Johns Hopkins yliopisto.
Lähde: Reuters
29.9. klo 21.28 IL: Meilahden sairaalan teho-osaston työntekijällä koronatartunta
Meilahden sairaalan teho-osasto M1:llä työskennelleellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta, uutisoi Iltalehti.
Tartunta selvisi tiistaina, ja altistuneiden työntekijöiden selvittäminen on vielä kesken. Enimmillään tartunnalle on altistunut noin parikymmentä henkilökunnan jäsentä, arvioi Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin infektioylilääkäri Asko Järvinen Iltalehdelle.
Potilaita tai vierailijoita ei Järvisen mukaan ole altistunut tartunnalle. Kyseisellä teho-osastolla ei hoideta koronapotilaita.
Lähde: STT
29.9. klo 20.45 Intiassa on voinut olla moninkertaisesti tilastoituja enemmän tartuntoja
Intiassa jopa yli 60 miljoonalla ihmisellä voi olla ollut koronavirustartunta, selviää laajasta vasta-ainetutkimuksesta. Virallisten tietojen mukaan vahvistettuja tartuntoja on reilut 6,1 miljoonaa, joten vasta-ainetutkimuksen lukema on kymmenkertainen.
Vasta-aineita tutkimalla selviää, onko henkilöllä jossakin vaiheessa ollut koronavirustartunta. Asiantuntijat ovat kuitenkin varoittaneet, että vasta-ainetesteihin on suhtauduttava varauksella, koska ne antavat positiivisen näytteen myös muista koronaviruksista kuin uudesta, covid-19:ää aiheuttavasta viruksesta.
Intian lääketieteellisen tutkimuslaitoksen ICMR:n selvityksen perusteella näyttää siltä, että elokuuhun mennessä yhdellä viidestätoista yli 10-vuotiaasta on ollut koronavirustartunta. ICMR kertoi tuloksista terveysministeriön tiedotustilaisuudessa.
Tutkimuslaitoksen johtaja Balram Bhargava sanoi, että virusaltistukset olivat tavallisimpia kaupunkialueilla, kun taas maaseudulla tartunnan saaneiden osuus oli pienempi. Yleisimpiä tartunnat olivat kaupunkislummeissa.
Verinäytteitä kerättiin yli 29 000 ihmiseltä eri puolilta maata elokuun puolivälin ja syyskuun puolivälin välisenä aikana.
Lähde: STT-AFP
29.9. klo 20.28 Hallitus kertoi ravintolarajoituksista: anniskelu lopettava kello 24
Hallitus on linjannut tiistaina ravintoloiden koronarajoituksista. Ravintoloiden on 8. lokakuuta lähtien lopetetava anniskelu kello 24 ja ravintoloiden on suljettava ovensa kello 01.
Kiihtymisvaiheeseen joutuneiden alueiden ravitsemistoimintaa voidaan hallituksen mukaan säätää nopeasti lisärajoituksia, kertoo Valtioneuvosto tiedotteessa. Kiihtymisvaiheessa olevassa maakunnassa otetaan käyttöön rajaukset, joissa ravintoloiden on suljettava kello 23 ja anniskelu päättyy kello 22. Sen lisäksi ravintoloiden sisätilassa tai sen osassa saa oleskella yhtäaikaisesti enintään puolet suurimmasta asiakasmäärästä.
Lue lisää täältä:
Ravintoloiden lopetettava anniskelu puoliltaöin ja suljettava ovensa kello 1 lokakuun 8. päivä alkaen – Yle seurasi hallituksen tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä
29.9. klo 20.07 Ukrainan entinen presidentti on saanut tartunnan
Ukrainan entinen presidentti Petro Porošenko on saanut covid-19-tartunnan. Hän kertoo tartunnasta Facebook-sivullaan.
– Siksi olen tästä päivästä lähtien kotona. Toivon paranevani nopeasti ja kehotan kaikki ukrainalaisia pitämään huolta itsestään, Porošenko kirjoitti.
55-vuotias Porošenko valittiin presidentiksi Ukrainan Maidanin aukion mielenosoitusten jälkeen ja hoiti tehtävää viime vuoteen.
Lähde: Reuters
29.9. klo 19.12 Hallitus kertoo ravintoloita koskevista rajoituksista kello 20 – Yle näyttää suorana
Hallitus kertoo tänään illalla tiedotustilaisuudessa ravintoiloita koskevista rajoituksista kello 20. Hallitus on neuvotellut asiasta Säätytalolla iltapäivästä lähtien. Yle näyttää hallituksen tiedotustilaisuuden suorana.
Tiedotustilaisuudessa ovat paikalla perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) ja elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.).
Voit seurata tilaisuutta suorana tässä artikkelissa:
Ravintoloiden lopetettava anniskelu puoliltaöin ja suljettava ovensa kello 1 lokakuun 8. päivä alkaen – Yle seurasi hallituksen tiedotustilaisuutta hetki hetkeltä
29.9. klo 18.59 Tukholman koronatartunnat tuplaantuivat viime viikolla
Tukholmassa rekisteröitiin viime viikolla lähes tuhat uutta koronatartunaa. Tarkka lukumäärä oli 967, Ruotsin kansanterveysviraston luvut osoittivat tiistaina.
Edellisen viikon luku oli 526 ja sitä edeltävän 334. Testejä on tehty kaikilla mainituilla viikoilla noin 24 500-27 00, kertoo sanomalehti Dagens Nyheter.
– Olemme erittäin huolestuneita ja suhtaudumme tartunnan leviämiseen vakavasti, terveyden- ja sairaanhoidon johtaja Björn Eriksson sanoi lehdistötilaisuudessa tiistaina.
Hän totesi, että lukujen taustalla voi olla, että ihmiset eivät enää noudata hygieniohjeita ja turvavälejä.
Ruotsin covid-19-tartunnat lisääntyvät koko maassa. Tehohoitoon joutuneiden ja kuolleiden määrä on Kansanterveysviraston mukaan kuitenkin alhainen.
29.9. klo 18.44 Merkel ei halua eristää koko Saksaa
Saksa haluaa välttää maan sulkemisen koronaviruksen leviämisestä huolimatta. Liittokansleri Merkel luottaa tartuntojen jäljittämiseen ja tartuntaryppäiden paikalliseen tukahduttamiseen.
– Haluamme toimia alueellisesti, tarkasti ja tarkoituksenmukaisesti. Emme halua eristää koko maata. Yritämme välttää sen kaikin keinoin, Merkel sanoi uutistoimisto Reutersin mukaan.
Perhekokoontumisia, kuten häitä, aiotaan rajoittaa niissä osavaltioissa, joissa on yli 35 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Niihin saa jatkossa osallistua korkeintaan 50 ihmistä. Mikäli tartuntoja on 50, kokoontumisrajoituksena on 25 henkilöä.
Täydennetty klo 19.04.
Lähde: Reuters, AFP
29.9. klo 18.34 Mäntysalon koululla Nurmijärvellä korona-altistuminen, 40 ihmistä asetettu karanteeniin
Mäntysalon koululla Nurmijärvellä on tapahtunut korona-altistuminen, kertoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä, Keusote tiedotteessa.
Sen mukaan kaksi koronaan sairastunutta ovat olleet koulussa 22. syyskuuta. Sen vuoksi 1. ja 5. luokan oppilaat ja osa henkilökuntaa on asetettu karanteeniin. Yhteensä karanteenissa on 40 ihmistä. Keusoten mukaan tartunta liittyy perheenjäsenten väliseen tartuntaketjuun.
29.9. klo 18.02 Hyvinkäällä Aseman koululla koronavirusaltistuminen – 60 ihmistä karanteeniin
Aseman koululla Hyvinkäällä on ilmennyt korona-altistuminen, kertoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Keusoten mukaan karanteeniin on asetettu 60 ihmistä.
Koronaan sairastunut henkilö on ollut tartuttavuusaikanaan Aseman koulun 1.–2. luokkien iltapäiväkerhossa ja omassa luokassaan, kertoo Keusote tiedotteessa. Siksi 21. syyskuuta kerhossa ja luokassa altistuneet ja osa henkilökuntaa on asetettu karanteeniin.
Keusoten mukaan tartunta liittyy aiemmin Nurmijärvellä tapahtuneeseen joukkoaltistumiseen jäähallilla.
29.9. klo 17.54 Koronan leviämisen kannalta nuorten aikuisten käytös voi olla ratkaisevaa – puolet koronan uusista kantajista juhlivia ja aktiivisia nuoria
Nuoret aikuiset eroavat selvästi muista ryhmistä uusissa koronatartunnoissa. Yle Uutiset katsoi viime kuukauden aikana julkistettuja ikäryhmittäisiä tietoja koronatartunnoista. Tietojen mukaan kaikissa muissa ikäryhmissä paitsi nuorten ja nuorten aikuisten ryhmissä koronatartunnoissa ei ole tapahtunut viime viikkoina samanlaista selvää tartuntojen määrän kasvua.
Kasvutrendi on ollut erityisen selvästi nähtävissä 20–29-vuotiaissa nuorissa aikuisissa ja ryhmän osuudessa koronatartuntoihin tapahtui selvä käänne elokuun loppupuolella.
Lue koko juttu täältä.
29.9. klo 17.30 Pirkanmaan koronaepidemia kiihtymisvaiheessa – toisen asteen oppilaitoksiin ei kuitenkaan vielä maskisuositusta
Pirkanmaan koronaepidemia on THL:n luokituksen mukaisesti kiihtymisvaiheessa, tiedottaa Pirkanmaan sairaanhoitopiiri.
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee sen vuoksi koko maakunnassa kasvomaskien käyttöä tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei ole mahdollista.
Maakunnan alueella käytetään kasvomaskia muun muassa joukkoliikenteessä, kulttuuri- ja urheilutapahtumissa (esimerkiksi teatterit, konsertit, musiikkiesitykset ja jääkiekko-ottelut sekä muut urheilutapahtumat), uskonnollisissa tilaisuuksissa sekä ulkotapahtumissa, jossa ei voi pitää riittävää etäisyyttä.
Sairaanhoitopiirin tiedotteen mukaan tässä vaiheessa epidemiatilannetta ei vielä ole tarvetta laajentaa maskin käyttöä toisen asteen oppiaitoksiin. Koululaisten tartunnat ovat olleet peräisin vapaa-ajalta.
29.9. klo 17.25 "Näyttää siltä, että epidemia karkaa käsistä", sanoo HUSin diagnostiikkajohtaja – positiivisia koronatestituloksia eilen lähes kolminkertainen määrä viime viikkoon verrattuna
Uudellamaalla tehtiin maanantaina kesän jälkeinen päiväkohtainen ennätys positiivissa koronavirusnäytteissä.
– Nyt näyttää siltä, että epidemia karkaa pääkaupunkiseudulla käsistä, sanoo diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen HUSista.
HUSin diagnostiikkakeskuksessa analysoiduista 3 225 näytteestä 57 eli 1,77 prosenttia oli positiivisia.
Positiivisten näytteiden osuus oli pääkaupunkiseudulla eilen lähes kolminkertainen viime viikkoon verrattuna, jolloin noin 0,6 prosenttia todettiin tartunnan saaneiksi. Aiemmin syksyllä luku oli vieläkin alempi, päivässä noin 0,3–0,4 prosenttia näytteistä oli positiivisia. Lue lisää täältä.
29.9. klo 16.18 Yle seuraa hallituksen neuvotteluja ravintoloista: Marin pitää alueellisia tiukempia rajoitustoimia perusteltuina, keskusta väläyttänyt arvonlisäveroalea ravintoloille
Hallitus on aloittanut Säätytalossa neuvottelunsa ravintoloiden aukioloaikojen mahdollisista tiukennuksista koronatartuntojen ehkäisemiseksi.
Ylen tietojen mukaan hallituksen neuvottelujen lähtökohta on, että kaikissa ravintoloissa alkoholitarjoilu päättyisi kello 24 koko maassa. Muutos nykyiseen olisi tarkoitus saada voimaan Ylen tiedon mukaan "aika pian". Yle seuraa neuvottelujen etenemistä täällä.
29.9. klo 15.04 Iranin koronatartuntojen määrä nousi yli 450 000:n
Iran on vahvistanut yli 450 000 covid-19-tartuntaa tiistaihin mennessä. Niistä lähes 3 700 on viime vuorokauden ajalta, terveysministeriön edustaja kertoi valtion televisiossa.
Koronatartuntoja seuraavan amerikkalaisen Johns Hopkinsin yliopiston mukaan Iranissa on 13. eniten tartuntoja maailmassa.
Koronakuolemia on todettu kaikkiaan lähes 26 000. Viime vuorokauden aikana kuolemia rekisteröitiin yli 200.
Lähde: Reuters
29.9. klo 14.04 Linnan juhlat perutaan koronan vuoksi
Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto Presidentinlinnassa perutaan koronatilanteen vuoksi.
Kutsuvierasvastaanoton sijaan tasavallan presidentti Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio kutsuvat kaikki suomalaiset viettämään päivää ruudun välityksellä.
Ylen suorassa lähetyksessä seurataan itsenäisyyspäivän viettoa Presidentinlinnassa ja eri puolilla Suomea. Mitä Presidentinlinnassa perinteisen kutsuvierasvastaanoton sijaan tapahtuu, on vielä epäselvää.
29.9. klo 13.00 Bryssel kieltää prostituution koronaviruksen leviämisen rajoittamiseksi
Bryssel on päättänyt kieltää prostituution, jotta koronaviruksen nopea leviäminen saataisiin pysäytettyä. Kielto on voimassa niin kauan, että virustilanne paranee.
Viranomaiset ovat myös sulkeneet kolme prostituoitujen käyttämää hotellia, koska niissä ei huolehdittu turvaväleistä.
Myös baarien ja kahviloiden toimintaa rajoitetaan kaupungissa. Niiden on tästä viikosta alkaen pidettävä ovensa kiinni klo 23.00–6.00. Muiden alkoholia ja ruokaa myyvien yritysten on suljettava ovensa jo klo 22.00.
Lähde: AP
29.9. klo 12.37 Ruotsi helpottaa kulttuuritilaisuuksien järjestämistä
Ruotsi muuttaa paljon arvostelua herättäneitä kulttuuritilaisuuksien järjestämiselle asetettuja rajoituksia. Kulttuuriala on arvostellut hallitusta ankarasti siitä, että tiukat rajoitukset vaikeuttavat kohtuuttomasti tilaisuuksien järjestämistä.
Julkisuudessa on herättänyt ihmettelyä se, että ravintolassa saa ruokailla yhtä aikaa esimerkiksi 200 ihmistä, mutta musiikkiesityksen alkaessa vain 50 ihmistä.
Nyt hallitus ilmoittaa poistavansa tällaisen rajoituksen ravintoloissa järjestettävien tilaisuuksien osalta, uutisoi muun muassa Ruotsin televisio SVT.
Muilta osin kokoontumisten 50 hengen yläraja on Ruotsissa käytössä edelleen.
15. lokakuuta alkaen Ruotsissa aiotaan sallia tilaisuudet, joihin päästetään enimmillään 500 istumapaikan omaavaa asiakasta. Edellytyksenä on, että istumapaikkojen välillä pitää olla vähintään metrin turvaväli. Samaan seurueeseen kuuluvat kaksi ihmistä saavat istua vierekkäin.
Uusien ohjeiden myötä hallitus toivoo, että esimerkiksi teatteriesitysten kannattava järjestäminen tulisi mahdolliseksi.
29.9. klo 11.13 Maskit käyttöön pääkaupunkiseudulla toisen asteen oppilaitoksissa
Pääkaupunkiseudun toisen asteen oppilaitoksissa suositellaan jatkossa kasvomaskien käyttöä aina, kun lähikontakteja ei voida välttää. Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupunkien yhteisessä tiedotteessa toivotaan, että opiskelijat noudattaisivat suositusta viimeistään torstaista alkaen.
Kaupungit korostavat, että suositusta noudattamalla saatetaan säästyä rankempien keinojen käyttöönotolta. Näitä olisivat esimerkiksi erilaiset aukiolorajoitukset ja etäopetukseen siirtyminen.
Uusi maskisuositus juontuu koronaepidemian kiihtymisestä.
29.9. klo 10.39 Suomessa 149 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu yhteensä 149 uutta tartuntaa. Yhteensä tartuntoja on nyt todettu 9 892.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoi päivän tartuntaluvut aamupäivällä tiedotustilaisuudessa, jossa kerrotaan ajankohtaisesta koronatilanteesta. Yle seuraa tiedotustilaisuuden muun keskeisen annin tähän juttuun.
29.9. klo 9.59 THL järjestää tiedotustilaisuuden koronatilanteesta – katso suorana kello 10.25
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) järjestää tänään ylimääräisen tiedotustilaisuuden koronatilanteesta. Tilaisuus alkaa klo 10.30.
Yle seuraa tiedotustilaisuutta erikoislähetyksessä, joka alkaa klo 10.25. Voit katsoa erikoislähetystä ja tiedotustilaisuutta Yle Areenassa, TV1:ssä ja tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.
Lisäksi kokoamme tiedotustilaisuuden keskeisen annin tähän juttuun.
29.9. klo 7.23 WHO: 120 miljoonaa pikatestiä köyhemmille maille
Maailman terveysjärjestö WHO ja sen yhteistyökumppanit aikovat jakaa 120 miljoonaa pikatestiä yhteensä 133 köyhempään maahan.
Tarkoituksena on parantaa köyhempien maiden testauskapasiteettia erityisesti syrjäseuduilla.
Pikatestit valmistuvat jopa 15 minuutissa ja maksavat vain hieman yli neljä euroa kappaleelta. Ne eivät myöskään edellytä hyvin varustellun laboratorion käyttöä.
Pikatestit ovat kuitenkin epätarkkoja verrattuna rikkaammissa maissa yleisesti käytettäviin PCR-testeihin.
Ensimmäiset testit on tarkoitus jakaa ensi kuussa 20 Afrikan maahan.
WHO:n mukaan ohjelma tarvitsisi yli 500 miljoonan euron rahoituksen. Toistaiseksi kasassa on vasta hieman yli 40 miljoonaa Global Fund -hyväntekeväisyysjärjestön lahjoittamana.
Lähteet: AP, AFP
29.9. klo 6.45 Ylen kysely: etäopetuksesta ongelmia jopa kolmannekselle koululaisista
Etäopetukseen siirtyminen on aiheuttanut ongelmia koululaisille, selviää Ylen 19 kunnalle tekemästä kyselystä. Jopa kolmannes koululaisista tarvitsee tänä syksynä tukea koulunkäyntiinsä.
Esimerkiksi Kouvolassa ongelmia ilmeni noin 25–30 %:lla oppilaista. Toisille jäi puutteita tietotaidollisesti, kun taas toisilla ilmeni sosiaalisia haasteita. Osalla vaikeudet näkyivät molemmissa.
Nyt kaupunki on palkannut useita kasvatustutoreita auttamaan oppilaita esimerkiksi läksyissä ja tukemaan harrastuksissa.
29.9. klo 6.08 Johns Hopkins -yliopisto: yli miljoona koronakuolemaa
Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin on kuollut yli miljoona ihmistä maailmanlaajuisesti, Johns Hopkins -yliopisto arvioi. Myös uutistoimisto Reuters on päätynyt samaan arvioon.
Uutistoimisto AFP kertoi miljoonasta koronakuolemasta jo maanantaina omiin laskelmiinsa vedoten.
Lähteet: AP, Reuters
28.9. klo 22.01 Oslo kiristää koronatoimiaan, terveysministeri ja pääkaupunki törmäyskurssilla
Oslon kaupunki pyrkii suitsimaan koronatartuntoja aiempaa tiukemmin ainakin kahdeksi viikoksi, kertoo yleisradioyhtiö NRK. Kaupungin joukkoliikenteessä on pakko käyttää kasvomaskia, jos ei voi pitää metrin etäisyyttä lähimpään matkustajaan.
Oslolaisravintoloiden puolestaan täytyy kerätä asiakkaidensa yhteystiedot. Sisätiloissa saa toistaiseksi järjestää tapahtumia vain korkeintaan 50 osallistujalle, jos heillä ei ole omaa istumapaikkaa.
Norjan terveysviranomainen oli vaatinut Oslolta muitakin toimia, muun muassa yksityisten kokoontumisten rajoittamisen korkeintaan viiteen ihmiseen. Tähän kaupunki ei kuitenkaan suostunut.
Oslon kaupunginjohtaja Raymond Johansen arvosteli maanantaina Norjan terveysministeriä Bent Høiea "järjettömistä" vaatimuksista ja uhkailusta.
Vahvistettujen tartuntojen vuorokausimäärä on Norjassa ollut kuluvan kuun aikana keskimäärin hieman päälle sadan. Sairaalahoidossa oli maanantaina 19 ihmistä, koronaan kuolleita on raportoitu syyskuun aikana 10.
28.9. klo 20.30 Hollanti tiukentaa rajoituksia kolmeksi viikoksi, ravintolat kiinni iltakymmeneltä ja urheilukatsomot tyhjiksi
Hollannissa kiristetään taas koronamääräyksiä ainakin kolmeksi viikoksi tartuntojen määrän noustessa. Maan hallitus ilmoitti illalla muun muassa, että ravintolat joutuvat sulkemaan ovensa klo 22.
Hollannin yleisradioyhtiö NOS kertoo, että suurissa kaupungeissa suositellaan maskin käyttöä kaupoissa. Kyseessä ei ole pakko, mutta kaupat voivat kieltää asiakkaita tulemasta kauppaan ilman maskia.
Urheilutapahtumat on järjestettävä ilman yleisöä, ja urheilupaikoilla sijaitsevat ravintolat on pidettävä kiinni.
Hollannissa raportoitiin maanantaina maan terveysviranomaisten mukaan noin 3 000 uutta koronatartuntaa. Hallitus arvioi, että päivittäinen määrä nousee noin 5 000:een uusista määräyksistä huolimatta.
Lähteet: Reuters, nos.nl
28.9 klo 20.12 Kenia höllentää rajoituksiaan, alkoholia saa taas anniskella
Itäisen Afrikan Keniassa koronatartunnat ovat laskussa, ja maa löysentää muun muassa tiukkoja liikkumisrajoituksia. Öistä liikkumiskieltoa jatketaan kahdella kuukaudella, mutta ulkona saa jatkossa oleskella klo 23:een asti, kun tähän asti takaraja oli kaksi tuntia aiemmin.
Kenian presidentti Uhuru Kenyatta ilmoitti myös erityisesti maan ravintola-alan odottaman uutisen. Baarit saavat jälleen avata ovensa, ja ravintoloissakin saa anniskella taas alkoholia. Anniskelu kiellettiin heinäkuussa, kun koronan arvioitiin leviävän baarien asiakaskunnassa.
Noin 40 miljoonan asukkaan maassa on todettu yhteensä runsaat 38 000 tartuntaa, ja 700 ihmisen on kerrottu kuolleen koronatautiin.
Lue myös toimittajamme raportti Kenian pääkaupungin Nairobin yrittäjien ahdingosta.
Lähteet: AFP, Reuters
28.9. klo 16.57 Kokkolan korona-altistuneiden testeissä ei löytynyt uusia tartuntoja – kaksi luokkaa etäopetuksessa, koulu ja uimahalli tehosiivotaan
Kokkolassa todettiin viikonloppuna suuri joukkoaltistuminen koronatartunnalle.
Kaupungissa on todettu kaksi uutta koronatartuntaa, joista toinen todettiin Chydeniuksen koulun oppilaalla. Altistuneita oli satakunta henkilöä. Varotoimena Chydeniuksen koulun kolmas- ja neljäsluokkalaiset siirrettiin etäopetukseen.
Kokkolan kaupunki ja sosiaali- ja terveyspalveluyhtymä Soite tiedottivat joukkoaltistumisen aiheuttamista toimenpiteistä maanantaina. Lue lisää aiheesta täältä.
28.9. klo 16.39 Sopu uusista ravintoloiden rajoituksista lähellä, hallitus päättää tiukennuksista huomenna
Tiistaina nähdään jälleen uusi hallituksen neuvottelu Helsingin Säätytalolla ja aihekin on tuttu: päivitys koronarajoituksiin.
Tällä kertaa keskiössä ovat ravintolat. Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan sosiaali- ja terveysministeriö aikoo esittää hallitukselle, että yökerhojen aukioloa lyhennettäisiin koko maassa koronatartuntojen ehkäisemiseksi.
Tämän lisäksi se esittää yksityiskohtaisia alueellisia toimia alueille, joissa epidemiatilanne heikentyy nyt nopeasti.
Tarkista tästä jutusta muut keskeiset koronarajoitukset.
28.9. klo 15.25 THL raportoi maanantaina kahdesta uudesta koronaan liittyvästä kuolemasta
Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan raportoitu kaksi uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta perjantain jälkeen.
Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi on tällä hetkellä 22 ihmistä, mikä on yksi enemmän kuin perjantaina. Tehohoidossa on neljä ihmistä, mikä on kaksi enemmän kuin perjantaina.
THL tiedottaa kuolemantapauksista ja sairaalahoidossa olevien määristä maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
28.9. klo 14.40 Keski-Suomessa kaksi uutta tartuntaa, maakunnassa tilanne on Suomen pahin ilmaantuvusluvun perusteella
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on maanantaina todennut Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa.
Keski-Suomi on Suomen pahinta aluetta koronataudin ilmaantumisessa. Ilmaantuvuusluku on nyt 39,9 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa eli enemmän kuin missään muualla maassa. Koko maassa ilmaantuvuusluku on 18,4.
28.9 klo 14.15 Lapissa muutamia uusia koronatapauksia, Kolarissa ja Kittilässä kymmeniä altistuneita
Lapissa on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa, kaksi Kittilässä ja yksi Kolarissa. Tartunnan saaneet ovat kotihoidossa ja heidät on asetettu eristykseen.
Testitulokset tulivat viime viikonloppuna.
Kolarin tartunnalle altistuneita on noin 40. Kolarin kunnan mukaan heidät on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
– Kittilän tartunnoille altistuneita on ainakin 19 , mutta heitä saattaa olla enemmänkin, sanoo infektioylilääkäri Markku Broas Lapin sairaanhoitopiiristä
Broaksen mukaan toinen Kittilän tapauksista on lähtöisin pääkaupunkiseudulta, mutta kahden muun uuden tartunnan lähdettä ei tiedetä.
28.9. klo 14.06 Liittokansleri Merkel huolissaan Saksan voimakkaasti kohonneista koronatartunnoista
Saksan liittokansleri Angela Merkel on hyvin huolissaan Saksan voimakkaasti kasvaneista koronavirustartunnoista.
Merkelin edustaja Steffen Seibert kehotti saksalaisia noudattamaan tiukkoja hygieniaohjeita. Lisäksi Merkelin edustaja kehotti saksalaisia käyttämään kasvomaskeja, jos turvallista etäisyyttä muihin ihmisiin ei ole mahdollista noudattaa.
– Tartuntamäärien kehitys on suuri huolenaihe. Voimme nähdä, mihin se voi johtaa joissakin Euroopan maissa, Seibert kommentoi.
Merkelin puolueen CDU:n lähteiden mukaan Merkel oli varoittanut puolueensa johtohahmoja maan koronavirustilanteesta. Merkelin mukaan tällä hetkellä Saksassa vahvistetaan noin 2 000 tartuntaa päivässä, mutta jouluna jo yli 19 000 tartuntaa päivittäin, jos tartuntojen kasvuvauhti jatkuu nykyistä tahtia.
Saksassa on vahvistettu kaikkiaan lähes 290 000 koronavirustartuntaa.
Lähde: STT-AFP
28.9. klo 12.42 Tahkon mökkijuhlien jäljiltä jo 21 sairastunutta
Viikko sitten viikonloppuna Kuopion Tahkolla järjestettyihin mökkibileisiin osallistuneiden joukosta on todettu lisää sairastumisia.
Mökkijuhlinnan seurauksena on todettu nyt yhteensä 21 koronatapausta. Uudet tartunnat on todettu jo karanteenissa olevien joukosta.
Jatkotartuntoja ei ole toistaiseksi todettu. Altistuneita oli noin 70.
Viime perjantaihin mennessä tiedossa oli 12 koronatartuntaa, jotka liittyivät Tahkolla järjestettyihin nuorten mökkijuhliin.
28.9. klo 11.55 Suomessa 61 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 61 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä tartuntoja on nyt todettu 9 743.
THL tiedottaa sairaalahoidossa olevista ja mahdollisista kuolemantapauksista myöhemmin tänään.
28.9. klo 7.35 Intiassa yli kuusi miljoona tartuntaa
Koronatartuntojen määrä on ylittänyt kuuden miljoonan rajan Intiassa, kertoo maan terveysministeriö.
Kuluneen vuorokauden aikana on havaittu 82 170 uutta tartuntaa ja 1 039 kuolemantapausta.
Intiassa on covid-19-tautiin kuollut tähän mennessä noin 95 500 ihmistä.
Intian tartuntamäärien odotetaan lähiviikkoina ohittavan Yhdysvallat, missä tartuntoja on löydetty tähän mennessä runsaat seitsemän miljoonaa.
Intiassa on myös maailman suurin määrä koronasta parantuneita ihmisiä, yli viisi miljoonaa, kertoo terveysministeriö.
AP
28.9. klo 7.22 Koronavilkun kautta on ilmoitettu 500 tartunnasta
Koronavilkku-sovelluksesta on ollut hyötyä viruksen torjunnassa, sanoo THL:n tiedonhallintajohtaja Aleksi Yrttiaho Ylen aamun haastattelussa.
Yrttiahon mukaan sovelluksen avulla on tavoitettu sellaisia altistuksia, joita ei välttämättä olisi muuten tavoitettu.
– Esimerkiksi viime viikolla Vaasassa koronavilkku oli ensimmäisenä kertomassa tartunnasta, ja sitä kautta löydettiin 50 henkilöä, jotka asetettiin karanteeniin, Yrttiaho kertoo.
Yrttiahon mukaan sovelluksen hyöty on suurin tilanteissa, joissa sairastunut on liikkunut alueelta toiselle.
– Koronavilkun kautta voidaan huomata, jos rypäs tai tartunta on liikkunut alueelta toiselle ja huomata laajempia yhteyksiä nopeammin.
Koronavilkku on ladattu lähes 2,2 miljoonaa kertaa. Sovelluksen kautta on ilmoitettu 500 tartunnasta. Sovellus tuli ladattavaksi elokuun lopussa.
28.9. klo 6.03 Työhyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt yksilön vastuulle
Työterveyslaitokselta arvioidaan, että työhyvinvoinnista huolehtiminen on jäänyt korona-aikana entistä enemmän yksilön vastuulle. Työterveyslaitoksen mukaan koronan myötä on nähtävissä, kuinka työyhteisöltä ja esimieheltä saadaan vähemmän tukea ja taukoja pidetään vähemmän.
Työpaikoilla erillisten virkistyspäivien sijaan nyt kehitetään esimerkiksi etäkahvihetkiä, taukoliikuntaa ja työergonomiaan kannustamista.
28.9. klo 2.43 Uutistoimisto: Maailmassa jo yli miljoona koronakuolemaa
Maailmassa on tilastoitu jo yli miljoona koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo uutistoimisto AFP:n laskelma. Tartunnan saaneita on noin 33 miljoonaa.
AFP:n laskelmat perustuvat virallisista lähteistä kerättyihin lukuihin.
Virustilannetta seuraavan yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston laskennassa kuolemien määrä oli maanantaiaamuna puoli kolmen aikoihin vielä hieman alle miljoonan.
Yksittäisistä maista määrällisesti eniten koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu Yhdysvalloissa, noin 205 000.
Uusi koronavirus lähti leviämään Kiinan Wuhanista viime vuoden joulukuussa.
STT, AFP
27.9. klo 22.05 Maahantulorajoitukset tiukentuvat jälleen
Maahantulorajoitukset astuvat uudelleen voimaan vuorokauden vaihtuessa maanantaiksi Suomen ja Islannin, Norjan, Ruotsin, Saksan, Slovakian ja Viron välisessä liikenteessä sekä Georgian, Kanadan ja Tunisian asukkaille, jotka matkustavat kotimaastaan Suomeen.
Esimerkiksi Ruotsin ja Viron sisärajaliikenteen valvonnasta luovuttiin vasta noin viikko sitten lauantaina.
Suomessa voi kuitenkin käydä töissä Ruotsista ja Virosta ilman omaehtoista 14 vuorokauden karanteenia. Myös rajayhteisöjen välinen liikenne on sallittua Suomen, Ruotsin ja Norjan välisellä maarajalla.
Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden sisärajaliikenteessä maahantuloa ei tällä hetkellä rajoiteta Latviasta, Liettuasta, Liechtensteinista ja Puolasta Suomeen.
Leu lisää asiasta tämän linkin alta.
27.9. klo 21.25 Järvenpäässä Kartanon koululla joukkoaltistuminen koronavirukselle
Järvenpäässä Kartanon koululla on tapahtunut koronavirusaltistuminen. Koululla on ollut 21. ja 22. syyskuuta koronapositiiviseksi todettu henkilö. Altistuneet 2. luokan oppilaat ja osa henkilökuntaa asetetaan kotikaranteeniin 6. lokakuuta saakka. Altistuneita kartoitetaan, Keusoten infektio- ja tartuntatautiyksikkö on henkilökohtaisesti yhteydessä altistuneisiin.
Altistuneiden perheet ja koulun henkilökunta saavat tiedon ja lisäohjeet koulun Wilma-järjestelmän kautta, kertoo Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymä Keusote.
27.9. klo 18.10 Korona-ajan lemmikkibuumi näkyy jo eläinsuojeluilmoituksissa
Nyt alkaa näkyä merkkejä siitä, mitä pelättiin jo aiemmin: eläinten kaltoinkohtelu lisääntyy koronakevään lemmikkibuumin myötä.
Suomen eläinsuojelu SEY:n toiminnanjohtaja Maria Lindqvist kertoo, että eläinsuojeluilmoitusten määrä on lisääntynyt selvästi tänä vuonna. Alkuvuodesta ilmoitusten määrä on kasvanut kymmeniä prosentteja.
Ilmoitusten määrän kasvulle voi olla monta syytä. Ihmiset ovat viettäneet enemmän aikaa kotona, jolloin on ollut aikaa seurata naapureita: kuunnella, kun naapurin koira haukkuu päivisin ja katsoa, kuinka paljon se saa liikuntaa.
27.9. klo 17.50 Koronatartuntoja suhteellisesti eniten Etelä-Savossa, määrällisesti pääkaupunkiseudulla
Koronaviruksen ilmaantuvuus suhteessa väkilukuun on tällä hetkellä suurinta Etelä-Savon sairaanhoitopiirissä, jossa viimeisten kahden viikon aikana on todettu 44,5 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden. Tartuntoja on tänä aikana todettu 44. Toisella sijalla on Keski-Suomi, jonka 107 tartuntaa kahdessa viikossa vastaavat 42,3 tapausta sataatuhatta asukasta kohden.
Määrällisesti eniten tartuntoja on todettu väkirikkaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella, jossa on kahdessa viikossa todettu 499 tartuntaa. Sataatuhatta asukasta kohden tartuntoja on 29,6.
Uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia ei ole raportoitu keskiviikon jälkeen. Yhteensä kuolemantapauksia on raportoitu Suomessa 343.
Sairaalahoidossa koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi oli perjantaina 21 ihmistä, heistä kaksi tehohoidossa. Koronaan liitetyistä kuolemista sekä sairaala- ja tehohoidossa olevista potilaista kerrotaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Lähde: STT
27.9. klo 12.57 Lieksan koronaryppäässä varmistunut uusia tartuntoja
Lieksan koronavirusryppäässä on eilisen ja tämä aamu aikana varmistunut viisi uutta tartuntaa, Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote tiedottaa. Samaan tartuntaryppääseen liittyy nyt 21 varmistettua koronavirustartuntaa. Karanteenissa on noin sata henkilöä.
Tartunnan saaneet henkilöt ovat olleet karanteenissa, ja uusia altistumisia on syntynyt vain muutamia. Siun soten mukaan Lieksan tartuntaketjut ja altistuneet on onnistuttu jäljittämään hyvin.
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Pohjois-Karjalassa.
27.9. klo 11.55 THL: Suomessa on todettu 105 uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on todettu uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Varmistettuja tautitapauksia on raportoitu nyt kaikkiaan 9 682.
27.9. klo 8.05 Melbourne kumoaa yöllisen ulkonaliikkumiskiellon
Koronavirustilanteen helpottaminen myötä australialainen Melbournen suurkaupunki on päättänyt luopua yöllisestä ulkonaliikkumiskiellosta. Kielto astui voimaan elokuun alussa sen jälkeen, kun tartunnat olivat lisääntyneet nopeasti.
Nyt tartuntamäärät ovat laskeneet. Sunnuntaina Victorian osavaltiossa, jossa Melbourne sijaitsee, raportoitiin 16 uutta tartuntaa ja kaksi virukseen liittyvää kuolemantapausta.
Alueen asukkaat saavat edelleen liikkua enintään viiden kilometrin päässä kodistaan.
Lähde: AFP
27.9. klo 7.42 Tanskan koronasovellus osoittautui pettymykseksi
Tanskassa käyttöön otettu korona-altistumisten jäljittämiseen tarkoitettu mobiilisovellus ei ole toiminut odotetulla tavalla. Kahden kuukauden aikana Smittestop-sovelluksen avulla on löydetty vain kahdeksan uutta tartunnan saanutta ihmistä.
Tarkoitus on, että sovellus lähettää varoituksen kaikille niille, jotka ovat olleet tekemisissä tartunnan saaneen kanssa. Tällaisia varoituksia on heinä-syyskuussa lähtenyt kuitenkin vain noin 600 kappaletta, vaikka sovelluksen on ladannut yhteensä lähes 1,4 miljoonaa ihmistä.
Viranomaiset vakuuttavat korjaavansa sovellusta sen toimintavarmuuden parantamiseksi.
Asiasta ovat uutisoineet muun muassa Politiken-lehti ja Berlingske-lehti.
27.9. klo 1.38 New Yorkin osavaltiossa yli tuhat uutta koronatartuntaa ensimmäistä kertaa sitten kesäkuun
Yhdysvalloissa New Yorkin osavaltiossa on raportoitu yli tuhannesta uudesta koronavirustartunnasta vuorokauden sisällä ensimmäistä kertaa sitten alkukesän. New York oli Yhdysvaltain koronaepidemian ensimmäinen polttopiste.
Viimeksi vastaavia tartuntamääriä kirjattiin osavaltiossa 5. kesäkuuta, käy ilmi osavaltion kuvernööri Andrew Cuomon toimiston julkaisemista tilastoista.
Perjantain aikana testejä tehtiin osavaltiossa lähes 100 000, eli hieman yli prosentilla testatuista todettiin tartunta.
Koko maassa tartuntoja on todettu pandemian aikana yli 7 miljoonaa.
Lähde: STT
26.9. klo 23.23 BBC: Espanjan hallitus vaati viranomaisia sulkemaan Madridin
Espanjan hallitus vaati lauantaina Madridin aluehallintoviranomaisia tiukentamaan nopeasti kaupungin koronavirusmääräyksiä ja sulkemaan Madridin. Terveysministeri Salvador Illan mukaan perjantaina tehdyt uudet rajoitukset eivät olleet tarpeeksi kattavia.
Illan mukaan viranomaisten on nyt toimittava päättäväisesti, jos he mielivät saada pandemian aisoihin.
– Riski asukkaille ja lähiseuduille on vakava, Illa muistutti BBC:n mukaan.
Madridin viranomaiset eivät halunneet julistaa Espanjan pääkaupunkiin vielä täydellistä koronasulkua.
Espanjan koronatartuntatilanne on syksynkin aikana kuulunut Euroopan pahimpiin.
Lähde: BBC, STT
26.9. klo 21.30 Kokkolassa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa, altistuneita selvitetään
Kokkolassa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa, kertoi Soite lauantai-iltana. Toiseen niistä liittyy joukkoaltistuminen.
Joukkoaltistumiseen liittyvä tartunta on todettu Chydeniuksen koulun oppilaalla. Altistuneiden määrää selvitetään, mutta heitä on jo alustavan tiedon mukaan useita kymmeniä.
Chydeniuksen koulun kolmos- ja nelosluokkalaiset ovat karanteenissa ja siirtyvät etäopetukseen syyslomaan saakka. Heidät testataan sunnuntaina.
Altistumista on saattanut tapahtua myös VesiVeijarissa keskiviikkona 23.9. kello 12 ja 14 välillä. Jos silloin uintikeskuksessa käyneillä ilmenee koronaan viittaavia oireita, heidän pitää soittaa Soiten koronaneuvontanumeroon 06 828 7499 (avoinna arkisin klo 8-17, viikonloppuisin klo 8-16).
Soite ja koulu ovat yhteydessä altistuneisiin.
Tartunnan saaneet ovat kotieristyksessä ja tartuntaketju on selvillä.
Soitessa on todettu kahden viikon aikana 7 tartuntaa ja koko epidemian aikana yhteensä 47.
26.9. klo 21.20 Nurmijärvellä Isoniitun yläkoululla koronavirusaltistuminen
Nurmijärvellä Isoniitun yläkoululla on tapahtunut koronavirusaltistuminen. Koulun oppilaalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Keski-Uudenmaan sote –kuntayhtymä Kymsote tiedotteessaan.
Koululla 16. syyskuuta altistuneet 7. luokan oppilaat ja osa henkilökuntaa asetetaan kotikaranteeniin 26. syyskuuta alkaen. Yhteensä karanteeniin asetetaan toistakymmentä koulun oppilasta ja neljä koulun henkilökuntaan kuuluvaa.
Altistuneiden perheet ja koulun henkilökunta saavat tiedon koulun Wilma-järjestelmän kautta. Lisäksi karanteeniin asetettuihin ollaan yhteydessä terveysviranomaisen toimesta henkilökohtaisesti lähipäivinä.
26.9. klo 21.00 Porissa koronatartunta ammattiopisto Winnovassa
Ammattiopisto Winnovassa Porissa on todettu koronatartunta puualan perustutkinto-opiskelijalla.
Satakunnan sairaanhoitopiiri kertoo, että tapaus todettiin lauantaina. Sairastunut opiskelija oli alkanut oireilla keskiviikkona illalla. Tartunnan lähdettä ei tiedetä. Altistuneita tavoitellaan.
Karanteeniin joudutaan asettamaan yhteensä noin 30 altistunutta ihmistä. Heihin otetaan yhteyttä mahdollisuuksien mukaan lauantai-illan aikana henkilökohtaisesti.
Satasairaala kertoo, että potilaan tartuttavuus on alkanut tiistaiaamuna. Tänä aikana henkilö on osallistunut puualan ja pintäkäsittelyalan opetukseen.
26.9. klo 20.45 Opiskelijajärjestöt huolissaan maskisuosituksesta
Opiskelijajärjestöiltä löytyy ymmärrystä maskisuosituksille, mutta kustannukset pelottavat.
Suomen ylioppilaskuntien liiton (SYL) koulutuspolitiikasta ja viestinnästä vastaava hallituksen jäsen Jenni Tuomainen painottaa STT:lle, että opiskelijat joutuvat pohtimaan hintoja jo ruokaostoksillakin ja koronamaskeista uhkaa tulla suuri kuluerä muun päälle.
– Ymmärrämme hyvin maskien käyttötarpeen ja tietenkin huomaamme, että kun pandemia on lähdössä kiihtymisvauhtiin, niin maski on keino sitä hillitä. Olemme kuitenkin huolissamme siitä, minkälaisen paineen nämä maskien hankinnat aiheuttavat opiskelijoiden tilipusseille.
Tuomainen toivookin, että maskit tulisivat joko yliopistoilta tai kunnilta.
Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Adina Nivukoski on samoilla linjoilla Tuomaisen kanssa siinä, että maskien kustannukset pitäisi kattaa muuta kautta kuin opiskelijoiden kukkaroista. Hän painottaa, etteivät maskit liiton näkemyksen mukaan ole opiskelijan vastuulle kuuluvaa opiskelumateriaalia.
– Kustannukset meidän mielestä kuuluvat koulutuksen järjestäjälle, Nivukoski toteaa STT:lle.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n uuden suosituksen mukaan maskin käyttöä suositellaan toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa, jos koronaepidemia etenee kiihtymisvaiheeseen.
Lähde: STT
26.9. klo 19.10 Joensuussa Nepenmäen koulun luokka ja henkilökuntaa karaneeniin
Joensuussa Nepenmäen koulun yksi luokka ja henkilökuntaa asetetaan karanteeniin koronavirukselle altistumisen takia. Koronavirustartunta varmistui lauantaina iltapäivällä ja tartuntalähteen alkuperä on epäselvä. Siun sote ei yksilönsuojaan vedoten kerro tarkempia tietoja sairastuneesta henkilöstä.
Altistumiset koulussa ovat tapahtuneet yhtenä keskiviikkona 23.9. Siun sote on puhelimitse suoraan yhteydessä altistuneisiin lauantai-illan aikana ja myös Nepenmäen koulu tiedottaa koululaisten vanhempia koulun järjestelyistä tämän illan aikana Wilma-viestillä.
Koulun muiden oppilaiden tai henkilökunnan ei katsota altistuneen koronavirukselle, sillä he eivät ole olleet lähikontaktissa koronavirukseen sairastuneen henkilön kanssa. Siun sote muistuttaa, että jokaisen oireilevan on kuitenkin tärkeää ottaa yhteyttä terveydenhuoltoon ja hakeutua tarvittaessa testeihin.
– Viimeisen viikon aikana Lieksassa ja nyt Joensuussa varmistuneet koronavirustartunnat ovat tärkeä herätys meille kaikille. Vaikka Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella on pitkään ollut rauhallista koronaviruksen suhteen, koskee epidemia meitäkin. Jokaisen omien toimien merkitys korostuu nyt, kun yritämme yhteiskuntana sopeutua elämään mahdollisimman normaalia elämää koronaviruksen kanssa, muistuttaa Siun soten toimitusjohtaja Ilkka Pirskanen.
– Maakuntamme väestö on keskimääräistä ikääntyneempää ja erilaisia perussairauksia sairastavia on meillä paljon. Heille koronavirus voi olla todella vaarallinen tauti ja suojaamalla itseämme suojaamme myös toisiamme, Pirskanen toteaa.
26.9. klo 19.00 Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä: Mahdollinen joukkoaltistuminen Hartolassa
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on eilisen jälkeen varmistunut seitsemän uutta koronavirustartuntaa. Hartolassa on tapahtunut mahdollinen joukkoaltistuminen koronavirukselle.
Koronapositiiviseksi varmistunut henkilö on ollut tartuttavuusaikanaan 19.-20.9. klo 23-02 Hartolan Krouvin lavalla. Kaikkia paikalla olleita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan erityisen tarkasti ja hakeutumaan koronavirustestiin vähäisistäkin koronaan viittaavista oireista.
Koronavirustartuntaa epäilevien tulee hakeutua testiin soittamalla Päivystysavun numeroon 116117 tai tekemällä omaolo.fi-palvelussa koronaoirearvio. Terveysasemille tai muihin terveydenhuollon toimipisteisiin ei tule hakeutua omatoimisesti, jos kärsii hengitystieinfektion oireista, Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä suosittaa.
26.9. klo 18.45 Lahdessa koronatartuntoja Möysän ja Harjun kouluissa
Lahdessa Möysän ja Harjun kouluissa on todettu koronavirustartunnat, Lahden kaupunki tiedotti lauantaina.
Molemmissa kouluissa tartunta on todettu yhdellä oppilaalla. Heidän ryhmiensä oppilaita ja koulujen henkilökuntaa asetetaan karanteeniin, ja he siirtyvät etäopiskeluun.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä on kartoittanut altistuneet ja pyrkii tavoittamaan heidät mahdollisimman pian.
Möysän koulussa on aiemminkin ollut karanteenissa ja etäopiskelussa oppilaita ja henkilökuntaa.
Lähde: STT
26.9. klo 18.30 Oikeusministeri Henriksson ei kannata maskipakkoa
Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) ei pidä tarpeellisena, että Suomessa otettaisiin käyttöön maskipakko. Hän ei pidä mielekkäänä, että poliisit ryhtyisivät sakottamaan ihmisiä siitä, että näillä ei ole maskia.
Maskipakon sijasta ministerin mukaan Suomessa pitäisi pärjätä suosituksilla.
– Ainakaan näin ensivaikutelman perusteella se ei mielestäni ole, mitä me tänne Suomen maahan tarvitsemme. En näe, että olisi mielekästä, että poliisi rupeaisi sakottamaan ihmisiä siitä, että nämä eivät käytä maskia, ministeri sanoo STT:lle.
Hän myös arvioi, että maskipakkoon voisi liittyä perustuslaillista problematiikkaa, jota pitäisi tutkia, jos asiaa lähdettäisiin ajamaan eteenpäin.
– Sosiaali- ja terveysministeriö on se ministeriö, joka on tästä vastuussa, ja vastuuministeri on Krista Kiuru (sd.). Mutta itse kyllä näen, että tähän liittyisi sellaista problematiikkaa, joka vaatisi tarkempaa tarkastelua, ja valtiosääntöoppineilla olisi tässä tekemistä.
Lähde: STT
26.9. klo 18.20 Koronaepidemia on tuonut haasteita jo valmiiksi hankalassa asemassa olevien paperittomien terveydenhoidolle
Vapaaehtoisista terveydenhuollon ammattilaisista koostuva ryhmä pystyttää telttaklinikan kerran viikossa salattuun paikkaan Helsingissä. Osoite kerrotaan niille, jotka palvelua tarvitsevat.
Koronaepidemia on tuonut paperittomien klinikoiden toimintaan uudenlaisia haasteita. Keväällä Helsingin klinikka suljettiin joksikin aikaa, mutta avattiin uudelleen heti, kun se oli mahdollista.
Lääkäriklinikka siirrettiin turvallisuussyistä ulkotiloihin. Syksyn saapuessa tilannetta on mietittävä uudelleen.
26.9. klo 15.50 Tšekissä lähes 3 000 uutta tartuntaa
Tšekissä kirjattiin perjantaina 2 946 uutta koronavirustartuntaa kuluneen vuorokauden aikana, kertoo Tšekin terveysministeriö. Kyseessä on toiseksi korkein luku sitten pandemian alun.
Korkein päiväkohtainen tartuntaluku, 3 123, kirjattiin 17. syyskuuta, käy ilmi koronaviruspandemian leviämistä seuraavan Worldometers.info-sivuston seurannasta.
Kaikkiaan koronatartunnan on viranomaisten mukaan saanut 61 318 ihmistä ja 582 ihmistä on kuollut.
Lähde: Reuters
26.9. klo 15.32 Iranissa lähes viikon ajan joka päivä yli 3 000 uutta tartuntaa
Iran ilmoitti lauantaina 3 204 uudesta koronatartunnasta ja 172 kuolemasta, kertoo brittilehti The Guardian. Lehden mukaan Iranissa on kirjattu kuuden päivän aikana joka päivänä yli 3 000 tartuntaa.
Kaikkiaan tartuntoja on kirjattu 439 882 kappaletta, kertoo Iranin terveysministeriö uutistoimisto Reutersin mukaan. Epidemiaan linkitettyjen kuolemantapausten määrä on noussut yli 25 000:een. Iranin presidentti Hassan Rouhani on antanut maakunnille luvan ottaa käyttöön liikkumisrajoituksia tarvittaessa.
Lähde: Reuters
26.9. klo 15.18 Pandemian leviäminen kiihtyy Puolassa
Puolassa vahvistettujen koronavirustartuntojen määrä nousi 1 584:llä lauantaina, kertoo Puolan terveysministeriö. Perjantaina ilmoitettiin 1 587:stä uudesta tartunnasta kuluneen vuorokauden aikana. Tuhannen päivittäistartunnan raja rikottiin ensimmäistä kertaa 19. syyskuuta.
Kaikkiaan tartunnan on saanut Puolassa vahvistetusti 85 980 ihmistä. Tautiin on kuollut 2 424 ihmistä.
Puola onnistui aiemmin tehokkaasti hillitsemään koronaviruksen leviämistä, mutta tautitapausten määrä alkoi nousta kesällä sen jälkeen kun ihmiset alkoivat matkustella enemmän ja osallistua esimerkiksi häihin. Myös halukkuus käyttää kasvomaskia on laskenut.
Koronaviruksen takia asetettuja rajoituksia alettiin purkaa toukokuussa. Koulut ja tarhat avasivat ovensa syyskuun alussa.
Lähde: Reuters
26.9. klo 15.04 Venäjällä rikottiin kesäkuun tartuntaennätyksiä
Venäjällä viranomaiset ilmoittivat lauantaina 7 523 uudesta koronatartunnasta kuluneen vuorokauden aikana. Kyseessä on suurin luku sitten kesäkuun. Venäjän pääkaupungin Moskovan osuus tartunnoista oli 1 792 tapausta. Viranomaisten mukaan kyse on ennätyskorkeasta tartuntamäärästä miljoonakaupungissa.
Kaikkiaan koronatartuntoja on kirjattu noin 1,1 miljoonaa. Viranomaisten mukaan koronaan liittyviä kuolemantapauksia oli päivän aikana 169, ja kaikkiaan kuolleita on 20 225.
Lähde: Tass
26.9. klo 14.50 Suomenlahden merivartiosto palauttaa sisärajavalvonnan Helsingin satamassa Virosta ja Saksasta saapuvaan liikenteeseen
Sisärajaliikenteellä tarkoitetaan Suomen ja muiden Schengen-alueeseen kuuluvien maiden välistä liikennettä.
Sisärajavalvontaa ei ole Suomen ja Latvian, Liechtensteinin, Liettuan, ja Puolan välisessä liikenteessä. Sisärajavalvonta ei myöskään koske esimerkiksi Suomen ja Viron välistä huvialusliikennettä.
Sisärajavalvonnan piirissä olevilla, henkilöliikenteelle tarkoitetuilla rajanylityspaikoilla, kuten Helsingin satama, sallittuja maahantuloperusteita ovat Suomessa tai muussa EU -tai Schengen-valtiossa asuvien paluu, työmatka ja muu välttämätön syy.
26.9. klo 13.01 Sisäministeri Ohisalo pitäisi nykyisen maahantulon raja-arvon ennallaan
Sisäministeri ja vihreiden puheenjohtaja Maria Ohisalo ei pidä tarpeellisena nostaa maahantulon raja-arvoa niin sanottujen korkean koronailmaantuvuuden maista matkustaville.
– Itse näen, että kun hallitus on nämä yhdessä linjannut, tässä pysytään ainakin tässä kohtaa, hän sanoi toimittajille puhelinhaastattelussa lauantaina puoluevaltuuskunnan kokouksen yhteydessä.
Tällä hetkellä Suomeen saa matkustaa vapaasti maista, joissa on enintään 25 koronavirustapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden edellisen viikon aikana. Se on johtanut poukkoilevaan käytäntöön muun muassa Suomen rajamaiden, Viron ja Ruotsin, kanssa. Viime lauantaina rajoitus ehdittiin poistaa maista Suomeen tulevilta matkustajilta. Koska tautitilanne niissä sen jälkeen paheni, hallitus päätti torstaina linjauksensa mukaan ottaa rajoitukset uudelleen käyttöön.
Ohisalo muistuttaa, että jykevistä rajoitustoimista ollaan joka tapauksessa siirtymässä kohti kohdennetumpia matkustusrajoituksia.
Marraskuun lopussa on tarkoitus tulla voimaan pysyvä malli, jonka myötä sisärajatarkastukset poistuvat ja tilalle tulee testaamiseen perustuva malli.
Lähde: STT
26.9. klo 11.54 THL: Suomessa on todettu 93 uutta koronavirustartuntaa
Suomess on todettu 93 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Varmistettuja tautitapauksia on raportoitu nyt kaikkiaan 9 577.
Tautiin liittyviä kuolemia on yhteensä raportoitu tähän mennessä 343. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 21 ihmistä, joista kaksi on tehohoidossa.
26.9. klo 10.30 Vuoden ainoa suuri autonäyttely aiheutti ruuhkan Pekingissä
Autoista kiinnostuneet ihmiset ovat saapuneet suurin joukoin isoon autonäyttelyn Pekingissä. Kymmenen päivää kestävä näyttely on uutistoimisto AFP:n mukaan ainoa suuri autonäyttely maailmassa tänä vuonna.
Lippujen määrää on rajoitettu ja kävijöiltä edellytetään kasvomaskin käyttöä. AFP kuvailee rajoituksista huolimatta paikalle saapuneiden ihmisten kulkeneen suurena massana.
Pekingin näyttelyä lykättiin viidellä kuukaudella koronaviruspandemian vuoksi.
Lähde: AFP
26.9. klo 10.21 Suomi vaatii tulijoilta pian koronatodistuksia – nyt mietitään kuka ne tarkastaa, kun sisärajavalvontaa ei voida jatkaa
Suomi alkaa marraskuussa vaatia koronatestitodistuksia riskimaista tulevilta. Yhä on kuitenkin epäselvää, kenen tehtävä on vahtia todistuksia.
Laiva-, lento- ja bussiyhtiöille kaavaillaan tarkastusvelvollisuutta omien asiakkaidensa osalta. Vielä on päätettävä, kuka katsoo todistukset Ruotsista ja Norjasta tulevilta henkilöautoilta.
Todennäköisesti tehtävää hoitavat rajavartijat virka-apuna. Kyse ei kuitenkaan olisi rajavalvonnasta, sillä rajalla ei katsottaisi matkustusasiakirjoja. Todistusten vaatiminen edellyttää lakimuutoksia, joita valmistellaan parasta aikaa.
Reutersin uutinen Ranskan koronaluvuista on poistettu, sillä Reuters perui uutisensa.
26.9. klo 6.59 Tanskalaiset tästä päivästä alkaen vain pienissä häissä
Tanskan koronarajoitukset tiukentuvat tänään siten, että myös yksityisissä kokoontumisissa saa olla enintään 50 ihmistä. Rajoitus koskee esimerkiksi häitä ja syntymäpäiviä, jotka järjestetään ravintolassa tai muussa vastaavassa tilassa.
Määräys vierasmäärän rajoittamisesta ei koske yksityisasuntoja, mutta suurten juhlien järjestämistä kodeissakin kehotetaan välttämään.
Tanskan hallitus on myös päättänyt jatkaa tiukennettujen kansallisten rajoitusten voimassaoloa kahdella viikolla eli 18. lokakuuta saakka. Näin ollen esimerkiksi ravintoloiden, kahviloiden ja baarien on edelleen suljettava ovensa klo 22.
Syynä rajoituksiin ovat viime aikoina nopeasti lisääntyneet koronavirustartunnat. Perjantaina Tanskassa raportoitiin 678 uutta tartuntaa, mikä on suurin päiväkohtainen lukema pandemian aikana.
Rajoituksista uutisoi muun muassa Tanskan yleisradioyhtiö DR.
26.9. klo 5.03 WHO varoittaa koronakuolemien nousevan maailmanlaajuisesti jopa yli kahteen miljoonaan
Maailman terveysjärjestö WHO varoittaa koronavirukseen liitettyjen maailmanlaajuisten kuolemien määrän kasvavan nykyisestä vajaasta miljoonasta yli kaksinkertaiseksi, jos tartuntoja ei pidetä kurissa.
Johns Hopkins -yliopiston seurannan mukaan kuolemia on kirjattu maailmalla jo yli 987 000, joista yli 200 000 Yhdysvalloissa, reilut 140 000 Brasiliassa ja yli 90 000 Intiassa.
Monissa Euroopan maissa on tiukennettu jälleen rajoituksia koronaviruksen toisen aallon kasvattaessa tartuntamääriä.
STT–AFP
25.9. klo 23.05 USA:ssa rikkoutui seitsemän miljoonan koronatartunnan raja
Yhdysvalloissa ylitettiin perjantaina seitsemän miljoonan koronatartunnan raja. Asia selviää John Hopkins -yliopiston seurannasta.
Yhteensä tautitapauksia on maassa todettu koronatesteillä 7 005 746 kappaletta. Luku on maailman korkein.
Seuraavaksi eniten tartuntoja on Intiassa, jossa lukema on 5,8 miljoonaa. Kolmantena listauksessa on Brasilia, jossa on todettu 4,7 miljoonaa tartuntaa.
Yhdysvalloissa on tähän mennessä raportoitu yli 203 000 koronaan liittyvää kuolemantapausta. Tämäkin luku on maailman korkein.
STT–AFP
25.9. klo 20.10 Merivoimat: Kahdella suomalaissotilaalla vahvistettu koronatartunta Italiassa
Euroopan Unionin Välimerellä toimivan operaatio Irinin italialaisella johtoaluksella ITS Margottinilla on todettu useita koronatartuntoja. Näiden joukossa aluksella palvelevista suomalaisista kahdella on testeillä todennettu koronavirustartunta.
Alus on tällä hetkellä Italian Augustassa. Tartunnan saaneet ovat eristettyinä ja he saavat asianmukaista hoitoa. Heidän yleisvointinsa on toistaiseksi hyvä ja tilannetta seurataan.
Euroopan Unionin johtama operaatio Irini käynnistettiin huhtikuussa Operaation ensisijaisena tehtävänä on panna täytäntöön YK:n asevientikielto ilma-, satelliitti- ja merikalustoa hyödyntäen.
EU tehostaa Irini -operaation avulla Välimerellä pyrkimyksiään valvoa Libyaa koskevaa YK:n asevientikieltoa ja edistää maan rauhanprosessia. Operaatiossa palvelee tällä hetkellä yhteensä seitsemän suomalaista, joista kolme palvelee ITS Margottinilla.
25.9. klo 19.58 Ruotsissa huolettomat pandemiaviikot ovat nyt takana
Ruotsissa koronatartuntojen määrä on lähtenyt kasvuun.
– Tilanne menee hitaasti, mutta varmasti väärään suuntaan, sanoi valtionepidemiologi Anders Tegnell tiedotustilaisuudessa torstaina.
Mutta mitä Tegnell arvioi, että olisi voinut tehdä toisin? Lue vastaukset Ylen Pohjoismaiden kirjeenvaihtajan Kirsi Heikelin jutusta.
25.9. klo 19.25 Perhe- ja peruspalveluministeri Kiuru: Ravintoloiden sääntelyyn tulossa muutoksia
Hallitus suunnittelee ravintoloiden aukioloaikojen rajoittamista uudelleen. Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiurun (sd.) mukaan esitys aukioloajoista tuodaan hallituksen neuvotteluihin tiistaina, kertoo MTV.
Myöhään auki olevat ravintolat ovat Kiurun mukaan olleet yksi osasyy koronatartuntojen lisääntymiseen. Kiuru sanoi MTV:lle pitävänsä välttämättömänä, että ravintoloita koskevaan sääntelyyn tehdään muutoksia.
Lähde: STT
25.9 klo 19.20 MaRa ry: Matkailu- ja ravintola-ala ei kestä uusia rajoituksia
Koronapandemian kiihtyminen saattaa johtaa uusiin rajoituksiin muun muassa ravintola-alalle. Hallituksen on tehtävä ravintoloita koskevia uusia päätöksiä tai suosituksia ensi viikon puoliväliin mennessä.
Ravintola-ala korostaa firmojen taloudellisen tilanteen olevan nyt erityisen tukala.
– Ala ei kestä uusia rajoituksia. Tilanne on kriittinen sekä yrityksille että työntekijöille, Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi sanoo. Yhdistys on käynyt tilannetta läpi myös hallituksen kanssa.
Koronan takia määrättyjä ravintoloiden aukioloaikoja, anniskeluaikoja ja asiakasmääriä koskevat rajoitukset loppuivat heinäkuussa.
25.9. klo 19.10 Koululaisten lomien siirrosta ei apua matkailulle?
Ajatus koulujen syys- ja talvilomien siirtämisestä nousi esiin torstaina eduskunnan kyselytunnilla.
Nykyään koulujen syys- ja hiihtolomat jaetaan kolmen viikon ajalle. Koronakriisin runtelema matkailuala toivoo, että lomia voitaisiin porrastaa nykyistä enemmän, jotta kotimaan sesonki jatkuisi pidempään.
Opetusministeri Li Andersson (vas.) vastasi, että kyse ei ole yksinkertaisesta muutoksesta, koska se vaikuttaisi monien ihmisten lomasuunnitelmiin. Ministerin mukaan asiaa voitaisiin kuitenkin selvittää.
Laissa on säädetty koulupäivien määrästä ja siitä, milloin lukuvuosi päättyy. Kunnat voivat itse päättää koulujen loma-ajoista lukuvuoden aikan
Kuntaliitto ei pidä loma-aikojen muuttamista hyvänä ajatuksena, koska nykyisiä loma-aikoija on perusteltu oppilaiden ja opettajien jaksamisella.
25.9. klo 17.55 WHO: Koronan toinen aalto ei ole Afrikassa yhtä ärhäkkä kuin muualla
Afrikassa koronan toinen aalto ei ole levinnyt yhtä rivakasti kuin muissa maanosissa, sanoo Maailman terveysjärjestö WHO.
WHO arvioi, että syynä voi olla kuuma ja kostea ilmasto, alhainen väestöntiheys tai se, että väestön ikärakenne painottuu nuoriin. Tämän lisäksi viranomaisten mukaan tilanteeseen vaikuttaa se, että useat valtiot toimivat nopeasti koronakriisin alkaessa.
Tähän mennessä Afrikan maanosan alueella on uutistoimisto AFP:n laskelmien mukaan kirjattu lähes 35 000 kuolintapausta ja noin 1,4 miljoonaa tartuntaa. Vertailun vuoksi pelkästään Yhdysvalloissa kuolleita on reilut 200 000 ja tartunnan saaneita jo noin 6,9 miljoonaa.
WHO:n mukaan taudin leviäminen on kuluneiden kuukausien aikana hiipunut – myös pahiten kärsineissä valtioissa kuten Algeriassa, Kamerunissa, Ghanassa, Norsunluurannikolla, Keniassa, Madagaskarilla, Nigeriassa, Senegalissa sekä Etelä-Afrikassa.
Lähde: AFP
25.9. klo 15.00 Helsingin Kirurgisen sairaalaan koronaviruspotilaiden vuodeosasto suljetaan väliaikaisesti henkilökunnan tartuntojen vuoksi
Helsingissä Kirurgisessa sairaalassa sijaitseva koronaviruspotilaiden vuodeosasto suljetaan väliaikaisesti, kertoo Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus tiedotteessaan. Sulkemisen syynä on kolmella henkilökunnan jäsenellä todettu koronavirustartunta.
Husin mukaan tartunnat ovat tapahtuneet henkilökunnan välisissä kontakteissa. Koronaviruspotilaiden hoidossa osastolla henkilökunta käyttää ohjeiden mukaisia suojaimia.
Altistumisten vuoksi 15 henkilökunnan jäsentä on asetettu karanteeniin. Osaston sulku kestää viikonlopun yli.
– Osasto pyritään avaamaan mahdollisimman pian. Alkuviikolla selviää tarkemmin, koska osasto voidaan avata, sanoo tiedotteessa toimialajohtaja Antti Vento Husin sydän- ja keuhkokeskuksesta.
Husin mukaan Kirurgisen sairaalan vuodeosastolla oleva yksi potilas siirretään toiselle osastolle, ja lähipäivinä osastohoitoa koronaviruksen vuoksi tarvitsevat muut potilaat ohjataan Husin muihin yksiköihin Kirurgisen sairaalan sijasta.
Tällä hetkellä Husin kaikilla vuodeosastoilla on hoidossa yhteensä neljä koronaviruspotilasta ja tehohoidossa yksi. Koronaviruspotilaita hoidetaan myös muilla kuin Kirurgisen sairaalan vuodeosastoilla.
Lähde: STT
25.9. klo 14.50 Keski-Uudenmaan alueelle maskisuositus
Keski-Uudenmaan alueella koronavirustartunnat ovat kiihtymisvaiheessa, ilmaantuvuus alueellaon nyt 24 tartuntaa 100 000 asukasta kohden kahdessa viikossa, kerto Keski-Uudenmaan sote (Keusote).
Keusote korostaa, että on äärimmäisen tärkeää, että alueella ei jouduta epidemian seuraavaan vaiheeseen eli leviämisvaiheeseen. Sen vuoksi Keusote suosittaa vahvasti THL:n linjaaman kasvomaskien käyttöönottoa sellaisenaan julkisissa sisätiloissa sekä yleisötilaisuuksissa.
Kaikissa Keusoten toimipisteissä potilaiden ja asiakkaiden tulee käyttää omaa kasvomaskia. Kasvomaskisuositus koskee myös toisen asteen oppilaitoksia, maskien hankinnasta vastaavat opiskelijat ja perheet. Vähävaraisille maskeja jaetaan Keusoten ja kuntien toimesta.
Kasvomaskisuositus ei koske peruskouluja, mutta maskin käytössä voi noudattaa itsenäistä harkintaa. Mikäli siirrytään kiihtymisvaiheesta leviämisvaiheeseen, suositus laajennetaan peruskouluihin.
– Vetoamme myös, että mahdollisimman moni hyödyntäisi työskentelyssään etätyömahdollisuuden, välttäisi yksityistilaisuuksien järjestämistä, joissa henkilölukumäärä on yli 20, sekä harkitsee, missä vapaa-ajan kontakteissa toimiminen on turvallista, esim. harrastukset.
– Toivomme, että maskien käyttö otetaan nyt todella vakavasti ja turvallisuusohjeita noudatetaan, jotta vältytään tiukemmilta rajoituksilta kuten harrastustoiminnan alasajolta, painottaa kuntayhtymän johtaja Pirjo Laitinen-Parkkonen.
25.9 klo 13.46 Suomessa ei uusia koronakuolemia
Suomessa ei ole todettu viime päivinä uusia koronaan kuolleita, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).
Tautiin liittyvien kuolemien määrä on pysynyt keskiviikon tasolla, jolloin virukseen kuolleita oli 343. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 21 ihmistä, joista 2 on tehohoidossa.
25.9. klo 13.30 Madrid laajentaa osittaista koronasulkuaan
Espanjassa pääkaupunki Madridin paikallishallinto laajensi perjantaina paikallista sulkua 45 uudelle alueelle koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Jatkossa rajoitusten piirissä on yli miljoonaa ihmistä.
Sulkualueiden asukkaat saavat poistua kotikulmiltaan vain työn, koulun tai terveyssyiden takia.
Yli kolmasosa Espanjassa tällä hetkellä sairaalahoitoa vaativista koronapotilaista on Madridin alueella.
Espanjan terveysministeri Salvadorr Illa sanoi perjantaina, että maan hallitus suosittelee uutta koko kaupungin laajuista sulkua Madridiin.
Lähteet: AFP, Reuters
25.9. klo 12.35 HUSin alueella suositellaan yksityistilaisuuksien koon pitämistä enintään 20 hengessä, maskisuositus entistä vahvempi
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUS järjesti tänään perjantaina jälleen koronavirusinfon. Aiheena on ajankohtainen koronavirusepidemian tilanne, ja puhujina ovat johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi ja apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen.
Markku Mäkijärvi sanoi tilaisuudessa, että HUSin alueella kiihtymisvaiheessa ollaan etenkin suurten kaupunkien ja Keski-Uudenmaan osalta. Eroja on kunnittain, mutta ihmiset liikkuvat paljon yli kuntarajojen. Tilanne on huolestuttava ja tarvitaankin toimenpiteitä, jotta epidemia saadaan kuriin. Mäkijärvi luettelee useita näistä toimenpiteistä, esimerkiksi etätyön tekemisen ja korkean ajan käyttää maskia julkisessa liikenteessä ja muissa tilanteissa, missä turvavälejä ei voida pitää. Tämä maskisuositus on nyt vahva suositus.
HUSin mukaan kriittisesti tulisi pohtia myös yksityisten tilaisuuksien järjestämistä ja niiden kokoa. Enintään 20 henkeä olisi järkevä, ehkä jopa pienempikin määrä.
Koulujen suosituksia pohditaan vielä kunnittain, sillä Uudenmaan eri alueet eroavat riskin suhteen jonkin verran. Lue lisää täältä.
25.9. klo 12.20 Puolassa päivittäinen ennätys tartunnoissa
Puolassa on raportoitu 1587 uutta koronavirustartuntaa. Luku ei ole kertaakaan noussut näin suureksi koko pandemian aikana.
Kaikkiaan Puolassa on sairastunut koronaan reilut 84 000 ihmistä. Kuolleita on 2 400.
Puolan terveysministeriön mukaan tartunnat johtuvat ihmisten välisistä kontakteista rajoitusten poistamisen jälkeen.
Lähde: Reuters
25.9. klo 11.54 Suomessa todettu 105 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 105 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on nyt todettu yhteensä 9 484.
Tautiin liittyviä kuolemia on yhteensä raportoitu keskiviikkoon mennessä 343. Sairaalahoidossa on 22 ihmistä, joista neljä on tehohoidossa. Koronaan liitetyistä kuolemista sekä sairaala- ja tehohoidossa olevista potilaista kerrotaan kolmesti viikossa. Luvut raportoidaan maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin, eli vielä myöhemmin tänään.
25.9. klo 11.24 Kanta-Hämeessä voimaan kiihtymisvaiheen maskisuositus
Kanta-Hämeen sairaanhoitopiiri ottaa tästä päivästä lähtien sellaisenaan käyttöön THL:n torstaina julkaistun kiihtymisvaiheen suosituksen kasvomaskien käytöstä.
Kiihtymisvaiheessa maskien käyttöä suositellaan seuraavissa tilanteissa ja seuraaville henkilöille:
Tällaisia julkisia sisätiloja ovat esimerkiksi kaupat, liikuntatilat, kirkot, teatterit, museot, elokuvateatterit ja konserttisalit.
Lue koko juttu täältä.
25.9. klo 10.55 Venäjällä kuollut yli 20 000 ihmistä koronavirukseen
Venäjällä on raportoitu yli 20 000 koronaviruksesta johtuvaa kuolemaa. Raja ylittyi, kun menneeltä vuorokaudelta kirjattiin 108 uutta kuolemaa.
Tartuntoja maassa on kirjattu 1,1 miljoonaa. Uusien tapausten määrä, 7 200, on korkein vuorokausiluku sitten kesäkuun 23. päivän.
Venäjä on kehittänyt oman rokotteen koronavirusta vastaan. Maa kertoi tänään perjantaina toimittavansa 35 miljoonaa annosta rokotetta Uzbekistaniin.
Lähteet: TASS, Reuters
25.9. klo 8.15 HUSin Lehtonen: Rokotetta odotettava vielä vuosi – hyviä ehdokkaita on kuitenkin useita
Suomessa kannattaa varautua koronaepidemian jatkumiseen vielä pitkään. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen uskoo, että koronarokotetta on odotettava vielä vuosi.
– Meillä on monta hyvää kandidaattia rokotteeseen olemassa, arviot on sellaisia, että vuoden vaihteen paikkeessa näille haetaan myyntilupaa ja siitä kestää jonkun aikaa, että ne on kaupallisesti saatavissa että väestöä voidaan rokottaa, Lehtonen arvioi Yle Radio 1:n Ykkösaamussa perjantaina.
25.9. klo 5.55 Rion perinteistä sambakarnevaalia ei järjestetä ensi helmikuussa
Maailman tunnetuimpiin festivaaleihin kuuluvaa Rio de Janeiron sambakarnevaalia ei järjestetä ensi vuoden helmikuussa. Syynä on koronaviruspandemia.
Rion sambakoulujen yhdistyksen puheenjohtajan Jorge Castanheiran mukaan karnevaalit on siirrettävä. Karnevaalille ei ole asetettu uutta ajankohtaa.
Koronavirus on kurittanut yli 210 miljoonan asukkaan Brasiliaa kovalla kädellä. Maassa on Johns Hopkins -yliopiston virusseurannan mukaan kolmanneksi eniten koronavirustartuntoja maailmassa, yli 4,6 miljoonaa. Lähes 140 000 brasilialaista on kuollut koronavirukseen liittyen.
STT–Yle
25.9. klo 3.34 Englannissa ja Walesissa pubit suljettiin tuntia aiemmin kuin normaalisti
Britanniassa Englannissa ja Walesissa pubit suljettiin torstaina pääministeri Boris Johnsonin määräyksellä jo kello 22 eikä perinteiseen aikaan kello 23. Skotlanti seuraa Englantia ja Walesia pub-määräysten suhteen perjantaina.
Myös Britanniassa kerrottiin uudesta huippulukemasta päivittäisissä koronavirustapauksissa. Uusia tartuntoja oli torstaina varmistettu 6 634.
Yhteensä Britanniassa on koronaviruspandemian aikana havaittu hieman alle 420 000 tartuntaa ja siihen liittyviä kuolemia lähes 42 000. 68 miljoonan asukkaan Britanniassa on miljoonaa asukasta kohti koronavirukseen kuollut 616 ihmistä.
STT–AFP
25.9. klo 3.28 Yhdysvallat ja Kiina kiistelivät koronaviruksesta YK-kokouksessa
Kiinan YK-lähettiläs suivaantui Yhdysvaltojen esittämällä kritiikille koronavirukseen liittyen korkean tason kokouksessa YK:ssa torstaina.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump oli pistänyt koronaviruspandemian yksinomaan Kiinan syyksi, kun hän puhui YK:n yleiskokouksessa tiistaina.
Yhdysvallat jatkoi syytösten esittämistä YK:n turvallisuusneuvoston kokouksessa torstaina, mutta Kiinan lähettiläs torjui väitteet välittömästi ja piikitteli takaisin Yhdysvaltojen koronatilanteesta.
Lue lisää täältä.
25.9. klo 2.09 Yhdysvaltalainen koronarokote on edennyt testien viimeiseen vaiheeseen
Yhdysvaltalaisen lääkeyhtiön Novavaxin kehittämä koronarokote on edennyt testauksen viimeiseen vaiheeseen, yritys kertoi tiedotteessaan torstaina.
Kyseessä on yhdestoista covid-19-tautia vastaan kehitettävä rokote, joka on edennyt lääketestauksessa kolmanteen eli viimeiseen vaiheeseen. Novavax on saanut Yhdysvaltain hallinnolta taloudellista tukea 1,6 miljardia dollaria rokotteen kehittämistä varten.
Kliininen testaus toteutetaan Iso-Britanniassa. Testiin pyritään saamaan seuraavien 4–6 viikon aikana noin 10 000 vapaaehtoista, jotka ovat iältään 18–84 -vuotiaita.
Lähde: AFP
24.9. klo 22.21 Ranskassa ennätykselliset tartuntalukemat: yli 16 000 uutta tapausta
Ranskan viranomaiset ilmoittivat torstaina 16 096 uudesta koronatartunnasta kuluneen vuorokauden aikana. Terveysviranomaisten tietojen mukaan 52 ihmistä on kuollut sairaalassa koronaviruksen takia 24 tunnin aikana. Koronaviruksen leviämistä seuraavan Worldometers.info-sivuston mukaan koronatartunnan on saanut tähän mennessä Ranskassa reilut 480 000 ihmistä ja yli 31 000 on kuollut.
Lähde: AFP
24.9. klo 15.58 Eduskunta ottaa maskit käyttöön täysistunnoissa
Tänään iltapäivällä eduskunta tiedotti, että Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ja eduskunnan työterveyslääkärin suosituksen mukaisesti eduskunnan täysistunnossa otetaan käyttöön kasvomaskit.
Eduskunnassa on edelleen voimassa myös muita koronarajoituksia. Täysistuntoihin voi osallistua vain 74 kansanedustajaa kerrallaan, ja salissa eduskuntaryhmille on varattu turvaetäisyydet mahdollistavat ryhmäkohtaiset paikat.
Katso suora lähetys täysistunnosta täältä.
24.9 klo 15.40 Ruotsin Tegnell: Koronatilanne kehittyy väärään suuntaan
Valtionepidemiologi Anders Tegnell sanoo, että koronatilanne Ruotsissa on nyt hitaasti menossa väärään suuntaan. Ruotsin kansanterveysviranomainen raportoi tänään 533 uudesta koronatartunnasta, kertoo Ruotsin TV, SVT. Luku on korkein sitten heinäkuun alun. Muun muassa Västerbottenissa tartuntojen määrä on kasvanut selvästi.
Todettuja tartuntoja on nyt yhteensä yli 90 000. Uusia kuolonuhreja on kaksi. Koronaan kuolleiden kokonaismäärä on 5 878.
Ruotsin pääministeri Stefan Löfven kertoi Tukholmassa pidetyssä lehdistötilaisuudessa, että nykyiset koronarajoitukset jäävät voimaan toistaiseksi. Ruotsissa on muun muassa 50 hengen kokoontumisrajoitus.
24.9. klo 15.05 Ruotsalaisselvitys: Synnyttäjän koronatartunnan ja lapsen terveysongelmien välillä ei havaittu yhteyttä
Ruotsalaisessa Karoliinisessa instituutissa tehdyn selvityksen mukaan koronatartunta raskauden aikana ei näytä vaikuttavan kielteisesti synnytykseen tai lapseen.
Selvityksessä on käyty läpi tiedot kaikista lähellä Tukholmaa sijaitsevassa Karoliinisessa yliopistosairaalassa synnyttäneistä äideistä. Lue lisää tästä.
24.9 klo 13.18 Varusmiehet eivät kerää rahaa tänä vuonna sotaveteraaneille
Varusmiehet eivät tänä syksynä osallistu Sotiemme veteraanit -valtakunnalliseen lipaskeräykseen, kertoo Puolustusvoimat. Syynä on koronatilanne.
Varusmiehet ovat aiemmin osallistuneet joka vuosi keräykseen. Tänä vuonna myös kevään varusmieskeräys peruttiin.
– Varusmieskeräysten peruuntuminen tänä vuonna pienentää keräyksen tuottoa merkittävästi, kertoo Veteraanivastuu ry:n puheenjohtaja Matti Niemi tiedotteessa.
Keräys on veteraanijärjestöjen yhteinen keräys, jonka tuotoilla tuetaan sotien 1939–1945 veteraaneja, heidän puolisoitaan ja leskiään sekä sotaleskiä.
Puolustusvoimien mukaan sotaveteraaneja on elossa vielä noin 6 500 ja heidän puolisoitaan ja leskiään noin 14 000. Sotaleskiä on elossa enää muutama kymmenen henkilöä.
24.9. klo 13.09 Helsinkiläispubissa ja Klaukkalan jäähallissa mahdollisia joukkoaltistumisia
Usealla helsinkiläisessä Old Irish Pubissa 9.9., 11.9., 12.9. ja 15.9. aikaa viettäneellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta, kertoo Helsingin kaupunki tiedotteessaan. Tartunnan saaneiden lähikontaktissa altistuneet henkilöt on tavoitettu ja asetettu karanteeniin. Edellä mainittuina päivinä ja iltoina Pubissa aikaa viettäneitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan tarkasti kahden viikon ajan ja hakeutumaan lievissäkin oireissa koronatestiin.
Klaukkalan jäähallilla tapahtuneessa koronavirusaltistumisessa on todettu jatkotartunta ja joukkoaltistuminen, Keski-Uudenmaan sote kertoo. Koronavirukseen sairastunut henkilö on ollut mukana toimihenkilönä 19.9. klo 15-16 Kurran joukkueiden U8/U9/U10 ja kiekkokoulu joukkueen yhteisharjoituksessa. Altistuneita pelaajia ja toimihenkilöitä on noin 40.
24.9. klo 12.36 Koronarokotetta kehitetään sekä vanhoilla ja koetelluilla keinoilla että uusilla, jotka lupaavat paljon mutta näyttö vielä puuttuu
Mistään rokotteesta ei ole koskaan käyty läheskään yhtä kovaa kilpailua kuin COVID-19:n nujertajasta.
Tässä kisassa voittajaa voisi pitää ilmiselvänä. Yhdessä kulmassa on ennätysmäärä lääketieteellistä panostusta, toisessa pienenpieni virus, joka ei yritäkään tutkijoilta karkuun perimänsä muutoksilla, vaan on biologisesti sama kuin silloin, kun se alkoi levitä pandemiana.
Vaikka vastustaja on näennäisesti höyhensarjaa ja sen salaisuudet päällisin puolin selviä, kukaan ei voi vieläkään sanoa, kuinka tehokkaasti COVID-19 on nujerrettavissa rokotteella ja kuinka kauan siihen menee aikaa.
Lue kattavasta jutustamme, miten kisa koronarokotteesta etenee.
24.9. klo 12.22 Israel kiristää koronarajoituksia entisestään – työpaikat kiinni kahdeksi viikoksi
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahun hallitus päätti torstaina tiukentaa maan koronatoimia entisestään. Netanjahu on sanonut jatkuvasti lisääntyvien tartuntojen vievän maan “kuilun partaalle”.
Israel aloitti toisen koronasulkunsa 18. syyskuuta. Viimeisen viikon aikana yhdeksän miljoonan asukkaan maa on raportoinut miltei 7000 tartuntaa päivittäin, mikä kuormittaa sairaanhoitoa merkittävästi.
Sen vuoksi hallinto on nyt päättänyt tiukentaa rajoituksia entisestään. Kaikki liiketoimet ja työpaikat suljetaan ainakin kahdeksi viikoksi perjantaista alkaen. Vain välttämättömät palvelut pysyvät auki.
Esimerkiksi koulut pysyvät kiinni. Synagogat saavat pitää ovensa auki ensi viikolla juutalaisten juhlapäivä Jom kippurina, joskin vierailijoiden määrää rajoitetaan.
Lähde: Reuters
24.9. klo 12.18 Lieksan koronaryppäässä altistuneiden kartoitus on yhä kesken, toistaiseksi ei uusia tartuntoja – katso suoraa lähetystä Lieksasta klo 13
Lieksan koronaryppään altistusten selvittely on kesken, eikä kaikkia altistuneita ole vielä tavoitettu.
Lieksassa Pohjois-Karjalassa paljastui laaja koronarypäs tiistai-iltana. Sairastuneita on tähän mennessä yhdeksän. Altistuneita on satoja.
Virus on levinnyt erityisesti Binderholz Nordicin Lieksan sahalla. Sahalla työskentelee noin 160 työntekijää. Heistä mahdollisesti kaksi kolmasosaa on altistuneita. Sahan toimintaa on toistaiseksi keskeytetty.
Lieksassa on voimassa kokoontumisrajoitus sekä maskisuositus julkisilla paikoilla.
24.9. klo 12.07 Maskien hinnat painuivat jo alle 40 senttiin kappaleelta – tavaraa pitäisi myös riittää sillä tarjonta on parantunut
Kertakäyttöisen kasvomaskin saa nyt kaupasta noin 0,4 euron hintaan. Näin kertovat Suomen suurimmat kauppaketjut S-ryhmä ja K-ryhmä.
Kalleimmat maskit maksavat kaupasta tai apteekista riippuen noin euron kappaleelta.
Sekä S-ryhmän valikoimajohtaja Janne Paananen että K-ryhmän hankintapäällikkö Jenni Moisanen toteavat, että maskien kysyntä oli kiivainta heinä-elokuun paikkeilla.
Nyt kysyntä on rauhoittunut, vaikka maskeja myydään edelleen paljon. Molempien kaupparyhmien halvimmat kasvomaskit maksavat noin 0,34 euroa kappaleelta. Hinta riippuu maskin mallista ja pakkauskoosta.
24.9 klo 11.55 Suomessa 91 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 91 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on nyt todettu yhteensä 9 379.
Tautiin liittyviä kuolemia on yhteensä raportoitu tähän mennessä 343.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 22 ihmistä, joista neljä on tehohoidossa.
24.9. klo 11.30 Suomen koronatoimia kehutaan – koronakoirat saavat huomiota maailmalla
Vaikka todettujen koronatapausten määrä on viime aikoina lähtenyt nousuun, Suomen koronatoimet saavat osakseen myönteistä huomiota ulkomailla.
Talouslehti Financial Times kertoo "kuinka Suomi piti koronan kurissa" ja New York Times kirjoittaa Helsinki-Vantaan lentokentän koronakoirista. Lue lisää täältä.
24.9. klo 11.20 Jyväskylä laajentaa maskisuosituksen kaikkiin julkisiin tiloihin ja tapahtumiin
Koronatartuntojen jyrkkä kasvu pakottaa Jyväskylän tiukentamaan koronaohjeistustaan.
Kaupunki antaa tänään kattavan maskisuosituksen kaikkiin julkisiin tiloihin ja tapahtumiin. Jyväskylä vetoaa myös opiskelijoihin, että nämä eivät järjestäisi tapahtumia.
24.9. klo 10.40 THL suosittaa kiihtymisvaiheessa maskin käyttöä myös yleisötilaisuuksissa, joissa turvaetäisyydet eivät toteudu – suositukset voimaan alueittain
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL ja sosiaali- ja terveysministeriö STM näkevät koronavirusepidemian kiihtymisestä useita merkkejä ja tautitapausten ilmaantuvuus on nopeassa kasvussa.
THL suosittelee epidemian kiihtymisvaiheessa kasvomaskin käyttöä joukkoliikenteen lisäksi jatkossa myös julkisissa sisätiloissa ja yleisötilaisuuksissa, joissa lähikontakteja ei voida aina välttää. Nämä ohjeet on THL:n mukaan tarkoitettu alueellisille viranomaisille hyödynnettäväksi, kun ne arvioivat alueensa epidemiatilannetta ja antavat sitten alueillaan suosituksia maskin käytöstä. Lue lisää aiheesta täältä.
Epidemian kiihtyessä maskisuositus laajenee myös muun muassa toisen asteen oppilaitoksiin ja julkisiin sisätiloihin, kuten kauppoihin ja kirjastoihin.
24.9. klo 9.20 STM ja THL kertovat tautitilanteesta – tuleeko uusi maskisuositus?
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) pitävät tänään tilannekatsauksen koronatilanteesta. Yle näyttää tilaisuuden suorana Yle Areenassa sekä tässä jutussa. Juttua myös päivitetään tilaisuudessa esiin nousevilla tiedoilla.
Tiedotustilaisuudessa käsitellään tämänhetkistä tautitilannetta ja arvioidaan epidemian kehittymistä Suomessa ja kansainvälisesti. Käsittelyssä ovat myös alueelliset toimintavelvoitteet epidemian leviämisen ehkäisemisessä. Esiin saattaa nousta myös THL:n kaavailema nykyistä laajempi maskisuositus.
24.9. klo 9.15 Pohjois-Ruotsin ja -Norjan koronatilanne on huomattavasti muuta maata parempi – maahantulorajoitukset ovat silti palaamassa myös maarajoille
Suomi on palauttamassa karanteenisuositusta ensi maanantaista lähtien muun muassa Ruotsin ja Norjan rajoille, koska maiden tautiluku ylittää 25 rajan. Vapaa kulkeminen maasta toiseen pohjoisen rajaseudulla jäisi siis reilun viikon mittaiseksi.
Rajoituksia ollaan nyt ottamassa käyttöön tilanteessa, jossa korona ei ole epidemiavaiheessa Ruotsin Norrbottenissa eikä myöskään Norjan pohjoisimmassa läänissä Tromssa Finnmarkissa. Lue koko juttu täältä.
24.9. klo 4.03 New Yorkin Metropolitan-ooppera peruu koko kautensa
Yhdysvalloissa New Yorkin Metropolitan-ooppera on ilmoittanut peruvansa koko kauden 2020-2021. Syynä päätökseen on yhä leviävä koronaviruspandemia. Ooppera kuvasi ratkaisua "kivuliaaksi". Oopperan mukaan se teki päätöksen perumisesta terveysviranomaisten suosituksesta.
Metropolitanin näytökset jatkuvat aikaisintaan syyskuussa 2021.
Metropolitanin toimitusjohtajan Peter Gelbin mukaan koko kauden ja edellisen kauden kahdeksan viimeisen viikon esitysten perumiset aiheuttavat vähintään 154 miljoonan dollarin tappiot. Gelbin mukaan ooppera käy tällä hetkellä läpi sen 137-vuotisen historian haastavinta aikaa.
Noin tuhat oopperan työntekijää on ollut huhtikuusta lähtien ilman palkkaa.
STT, AFP
24.9. klo 3.57 Alppien "viruslingosta" oikeuskanteita Itävallalle
Kuluttajien oikeuksia ajava järjestö on haastanut Itävallan hallituksen oikeuteen Alppien laskettelukylästä ympäri Eurooppaa levinneiden koronatartuntojen vuoksi.
Itävallan Tirolissa sijaitseva pieni laskettelukylä Ischgl sai keväällä paljon julkisuutta viruslinkona, jossa jopa tuhansia turisteja sai koronavirustartunnan.
Itävallan yksityinen kuluttajiensuojayhdistys VSV on nostanut tähän mennessä siviilikanteen neljän tartunnan saaneen puolesta. Tarkoituksen on nostaa ensi vuonna joukkokanne, jossa on mukana tuhansia ihmisiä eri puolilta maailmaa.
24.9. klo. 2.05 Hallituksen on määrä päättää uusista matkustusrajoituksista
Hallituksen on määrä päättää uusista matkustusrajoituksista alkuiltapäivästä istunnossaan. Sisäministeriö on valmistellut esitystä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) maanantaisten lukujen perusteella. Niiden perusteella sisärajavalvonta olisi palautumassa muun muassa Ruotsista, Norjasta, Virosta ja Saksasta saapuvien matkustajien kohdalla.
Suomeen saa tällä hetkellä matkustaa vapaasti vain maista, joissa on ollut enintään 25 tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon aikana. Kyseisissä maissa tämä raja on ylittynyt.
STT
24.9 klo 1.37 Kysely: Koronatuista huonoiten toimi Valtiokonttorin kustannustuki
Yrityksille ja yrittäjille tarkoitetuista koronatuista huonoiten toimi Valtiokonttorin jakama kustannustuki, selviää yritysneuvojille suunnatusta kyselystä.
Parhaiten on toiminut yksinyrittäjien tuki. Myös yrittäjän työttömyysturvan helpottaminen ja starttirahan pidentäminen saavat kiitosta.
STT
23.9. klo 21.54 Maskisuosituksia laajennetaan todennäköisesti jo huomenna torstaina koskemaan toisen asteen oppilaitoksia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen ennakoi keskiviikkoillan A-studiossa, että koronavirustartuntojen lisäännyttyä viime päivinä voimakkaasti, joudutaan myös antamaan uusia maskisuosituksia.
Salmisen mukaan joissakin osissa Suomea voidaan jo puhua epidemian kiihtymisvaiheesta, ja se vaatii toimia.
– Jos kiihtymisvaiheeseen joku alue menee, se tarkoittaa sitä, että nyt kun suositellaan maskia julkisessa liikenteessä ja ruuhkaisissa tilanteissa, niin tähän tulee koko liuta uusia kategorioita mukaan, Salminen sanoi.
Salmisen mukaan näitä kategorioita ovat muun muassa toisen asteen oppilaitokset, eli lukiot ja ammattioppilaitokset.
Salminen väläytti myös, että myöhään jatkuvaa yöelämää ravintoloissa jouduttaneen tarkastelemaan uudestaan tartuntapesäkkeiden ilmenevyyden takia.
– Isoimmat riskit liittyvät myöhäisiin ravintoloiden aukioloihin. Harkinnassa on, että ne menisivät vähän aikaisemmin kiinni.
THL ja sosiaali- ja terveysministeriö kertovat huomenna torstaina tiedotustilaisuudessaan mahdollisista uusista koronaepidemian rajoitustoimista tarkemmin.
23.9. klo 15.32 Sosiaali- ja terveysministeriö patistaa alueviranomaisia varautumaan nopeasti koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen
Sosiaali- ja terveysministeriö on aloittanut varautumisen koronatapausten nopeaan lisääntymiseen.
Ministeriö kertoo tiedotteessaan kokoavansa nopealla aikataululla valtakunnallisesti tiedot kunkin sairaanhoitopiirin alueen koronavirusepidemian tilanteesta sekä niistä tartuntatautilain mukaisista toimista, joilla alueiden viranomaiset estävät mahdollista epidemian kiihtymistä ja leviämistä.
Ministeriön kehotus perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n ylläpitämään epidemian tilannekuvaan. Sen mukaan COVID-19 -tautitapaukset ovat selkeästi lisääntyneet Suomessa syyskuun aikana. Lisää aiheesta täällä.
23.9 klo 14.55 Turkissa kiistaa koronaluvuista
Turkissa maan hallitus ja lääkäriliitto ovat eri mieltä koronatilanteesta. Lääkäriliiton mielestä viralliset tilastot eivät anna oikeaa kuvaa koronaepidemian etenemisestä. Terveysministeriö on torjunut arvostelun. Turkissa on todettu yli 300 000 koronatartuntaa mutta maa on virallisten lukujen perusteella selviytynyt koronasta suhteellisen hyvin. Lue lisää täältä.
23.9. klo 13.57 Suomessa 93 uutta tartuntaa ja kaksi uutta kuolemantapausta
Suomessa on todettu 93 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Viimeisten kahden viikon aikana on raportoitu 430 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 9 288.
Koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia raportoitiin keskiviikkona kaksi uutta. Sairaalahoidossa on kolme uutta potilasta. Kaikkiaan sairaalahoidossa on 22 koronapotilasta.
23.9. klo 13.38 Maasotakoulussa ensimmäinen koronavirustartunta – todettiin varusmiehellä Haminassa
Maasotakoulussa on todettu tänään ensimmäinen koronavirustartunta. Sairastunut on varusmies, joka palvelee Haminassa.
Varusmies on ollut varuskunnassa erillään muista heti oireiden ilmaannuttua. Oireet ilmaantuivat perjantaina 18. syyskuuta.
Maasotakoulu selvittää parhaillaan tartuntaketjua ja mahdollisia altistuneita. Lue lisää täältä.
23.9. klo 12.07 Sadat ryhtyivät vapaaehtoistyöhön koronan vuoksi
Koronaepidemia on saanut satoja uusia ihmisiä ryhtymään vapaaehtoistyöhön.
Asia käy ilmi Vapaaehtoistyö.fi -verkkopalvelun tuoreesta kyselystä, johon vastasi lähes 1 400 vapaaehtoista. Kyselyyn vastanneista 40 prosenttia ilmoitti aloittaneensa vapaaehtoistyön koronaepidemian aikana.
Koronaepidemian aikana tehdystä vapaaehtoistyöstä nousee esille etenkin naapuri- ja asiointiapu. Vapaaehtoiset ovat tehneet työtä etenkin lapsiperheiden, nuorten ja ikääntyneiden hyväksi.
23.9. klo 11.29 Pikatestit tehostaisivat koronaseulontaa merkittävästi ja nykyistä halvemmalla
Koronaviruksen pikatestien luotettavuus on parantunut niin paljon, että niistä voisi olla merkittävää hyötyä viruksen leviämisen ehkäisemisessä.
Uusissa pikatesteissä sadasta positiivisesta löytyy varmuudella 77 tapausta, kun nykyisin Suomessa käytössä olevassa nukleiinihappo- eli pcr-testissä luku on 80. Ero on kaventunut pieneksi, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on suositellut jo muutama viikko sitten, että pikatestit otettaisiin nykyistä laajemmin käyttöön testauskapasiteetin nostamiseksi.
23.9. klo 11.25 Hätäilivätkö päättäjät massiivisten koronarajoitusten kanssa?
Kun Suomessa viime maaliskuussa otettiin käyttöön laajat koronarajoitukset, oli perusteluna se, että tehohoitopaikat eivät riitä. Tehohoitopaikat eivät kuitenkaan täyttyneet – eivät lähellekään. Olivatko massiiviset rajoitustoimet liioittelua?
Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajan Johanna Ojala-Niemelän (sdp) mielestä oli tarpeellista rajoittaa ihmisten perusoikeuksia.
– Ruotsissa kuoli lähes 6 000 ihmistä, meillä kuolleita on tähän mennessä ollut noin 345. Tämä oli rajoitustoimien ansiota, uskoo Ojala-Niemelä.
Ojala-Niemelä mukaan on kuitenkin syytä selvittää, olivatko niin massiiviset rajoitustoimet tarpeellisia.
– Varmasti on isomman arvioinnin paikka selvittää, olivatko perusoikeuksian rajoittamiset liikaa vai liian vähän. Sen arvioinnin paikka on sitten, kun tähän asiaan on saatu etäisyyttä. Minusta ne kuitenkin olivat oikeansuuntaisia niin ihmishenkien määrällä kuin talouden osalta mitattuna.
Lue lisää täältä.
23.9. klo 10.28 Lieksassa Pohjois-Karjalassa laaja koronavirusrypäs – kaupungin alueelle välitön maskisuositus
Pohjois-Karjalassa Lieksassa on todettu laaja koronavirusrypäs, minkä vuoksi Siun sote suosittelee kasvomaskin käyttöä kaupungin alueella.
Eilisillan jälkeen uusia koronavirustartuntoja on todettu kahdeksan ja altistuneita usieta kymmeniä. Maskia suositellaan kaikissa julkisissa paikoissa ja tilanteissa, joissa lähikontaktien välttäminen ei ole mahdollista. Maskisuositus koskee yli 15-vuotiaita.
Lisäksi Lieksan alueella kielletään kaikki yli 50 hengen kokoontumiset, Siun sote kertoo tiedotteessa. Varotoimet ovat voimassa viikon ajan.
23.9. klo 9.59 Ranskalaismediat: Pariisi kieltämässä yli 10 hengen kokoontumiset
Ranskan hallitus on kiristämässä koronasääntöjä Pariisissa, kertovat BFM TV -kanava ja Le Parisien -lehti uutistoimisto Reutersin mukaan.
Kiristyksiä on mediatietojen mukaan tulossa muun muassa julkisiin kokoontumisiin. Hallitus suunnittelee yli 10 hengen kokoontumisten kieltämistä. Lisäksi alkoholin myynti ulkona kiellettäisiin kahdeksan jälkeen.
Mediatietojen mukaan Pariisiin kaavaillut rajoitukset voivat tulla voimaan myös Lyonissa, Marseille, Bordeauxissa ja Nizzassa.
Lähde: Reuters
23.9. klo 7.21 Matkustusrajoitukset haittaavat palveluiden vientiä
Koronakriisi on tehnyt loven palveluiden vientiin, ilmenee Palvelualojen työnantajat Paltan suhdannekatsauksesta.
Palveluviennin arvo laski vuoden toisella neljänneksellä peräti 28 prosenttia vuodentakaisesta.
– Näkymät ovat palveluviennin osalta sumeat. Matkustusrajoitukset haittaavat turismin lisäksi esimerkiksi konsulttipalveluiden sekä teollisuuden huolto-, kunnossapito- ja asennuspalveluiden toimittamista, toteaa Paltan pääekonomisti Martti Pykäri tiedotteessa.
Palvelukaupan näkymiä varjostaa osaltaan myös brexit. Suomesta viedään Britanniaan vuosittain palveluita noin 1,5 miljardin euron edestä.
– Palvelualojen ulkomaankauppa on teollisuutta suhteellisesti enemmän kytköksissä Britanniaan, Pykäri sanoo.
Eniten palveluita viedään Suomesta Ruotsiin, Yhdysvaltoihin ja Saksaan. Palveluvienti kattaa kolmanneksen Suomen viennin kokonaisarvosta.
Lähde: STT
23.9. klo 6.38 Trump USA:n 200 000 koronakuolemasta: "Harmillista ja kamala asia, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua"
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kommentoi toimittajille Valkoisessa talossa tiistaina maan koronakuolemien korkeaa määrää.
Covid-19-tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu Yhdysvalloissa yli 200 000 eli enemmän kuin missään muualla maailmassa.
Trump totesi, että koronakuolemien määrä olisi maassa korkeampi, ellei hänen hallintonsa olisi vastannut kriisiin oikein. Trumpin arvion mukaan koronakuolemia olisi tässä tapauksessa voinut olla 2-3 miljoonaa.
Hän kuitenkin luonnehti 200 000 rajapyykin ylittymistä "harmilliseksi" sekä kuvasi kuolemia "kamalaksi asiaksi, jota ei olisi koskaan pitänyt tapahtua."
22.9. klo 19:28 Espanjassa lähes 10 800 uutta koronatartuntaa
Espanjassa on tänään todettu lähes 10 800 uutta koronavirustartuntaa.
Pandemian alkamisen jälkeen Espanjassa on todettu yhteensä 682 267 koronatartuntaa.
Koronaan kuoli tänään 21 espanjalaista. Kuolleita on nyt yhteensä 30 904.
22.9. klo 18.20 EU-huippukokousta lykätään, Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja altistunut
EU on ilmoittanut lykkäävänsä viikolla torstaille ja perjantaille suunniteltua EU:n huippukokousta.
Päätös tehtiin sen jälkeen, kun kokousta vetävä Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel määrättiin karanteeniin. Yksi hänen turvamiehistään on sairastunut koronaan ja Belgian säädösten mukaisesti turvamiehen kanssa tekemisissä ollut Michel joutui karanteeniin.
Michel on säännöllisesti testattu koronan varalta, ja hän sai negatiivisen testituloksen viimeksi maanantaina.
22.9. klo 18.11 Pankkibarometri: Kotitaloudet ottavat lainaa taas normaalisti
Kotitalouksien luotonkysyntä on kesän aikana palautunut normaaliksi, selviää Finanssialan Pankkibarometrista. Koronapandemian vaikutus näyttää jääneen vain tilapäiseksi pudotukseksi.
Kyselyssä pankinjohtajat arvioivat, että kotitalouksille on myönnetty kolmannella vuosineljänneksellä enemmän luottoja kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.
Myös odotukset lähiajan luotonkysynnästä ovat kyselyn mukaan optimistisia.
– Odotukset kotitalouksien luotonkysynnässä ylittävät jopa pitkän aikavälin keskiarvon. Etätöiden myötä monille on tullut tarve isomman asunnon hankintaan, arvioi Finanssialan asiantuntija Mariia Somerla tiedotteessa.
Yrityksille myönnettyjen luottojen määrä sen sijaan on ollut kolmannella vuosineljänneksellä selvästi vähäisempää kuin viime vuonna samaan aikaan.
Kysely tehtiin pankinjohtajille elo-syyskuun vaihteessa.
Lähde: STT
22.9. klo 17:55 Yhdysvalloissa jo 200 000 koronakuolemaa
Yhdysvallat ylitti tänään 200 000 koronakuoleman rajan, uutistoimisto Reuters raportoi.
Maassa on kuollut koronaan enemmän ihmisiä kuin missään muussa maassa.
Puhuessaan maanantaina Ohion Swantonissa, presidentti Donald Trump ylisti USA:n toimia koronaviruksen torjunnassa.
– Virus ei käytännössä vaikuta keneenkään, se on uskomaton, Trump sanoi ja lisäsi, että virus koskettaa vain ikäihmisiä, joilla on sydänvaivoja.
University of Washington ennustaa, että koronakuolemat nousevat maassa 378 000 vuoden loppuun mennessä.
Lähde: Reuters
22.9. klo 16.55 HUSin Asko Järvinen tuoreista koronaluvuista: "Voisi olla itsekurin ja niskasta ottamisen tarvetta meillä itse kullakin"
Tänään tiistaina uusia koronatapauksia kirjattiin eri puolilla Suomea 149. Yksittäisten päivien lukuja ei pidä jäädä tuijottamaan, sillä tautitilanteesta kertovat enemmän useamman päivän luvut. Tapausten määrä on kuitenkin ollut nousussa viime viikkojen aikana.
– Tämän päivän nousu kuvastaa osittain useampaa päivää taaksepäin. Ne tulevat useilta paikkakunnilta ja liittyvät mitä ilmeisemmin isompiin altistustilanteisiin. Tautia liikkuu ja sitä todetaan, eli on riski, että tauti lähtee voimallisemmin etenemään, sanoo HUSin infektiosairauksien ylilääkäri Asko Järvinen.
Ylilääkäri Asko Järvinen ei kuitenkaan näe tarvetta panikoimiselle, vaikka tautitapaukset ovatkin olleet kasvussa. Sen sijaan hän sanoo, että nyt jokaisen tulisi miettiä omia toimintatapojaan. Lisää aiheesta täällä.
22.9. klo 16.23 Pesisfinaalin katsojalla todettu koronatartunta
Kouvolassa viime sunnuntaina pelatun miesten Superpesiksen finaaliottelun katsojalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Kymenlaakson sote-kuntayhtymä Kymsote.
Kouvolan Pallonlyöjien ja Sotkamon Jymyn välisen ottelun yleisöä kehotetaan seuraamaan mahdollisia oireita ja hakeutumaan herkästi koronavirustestiin.
Kymsoten mukaan katsoja, joka oli koronavirusta tartuttavassa vaiheessa, oli istunut B-katsomossa ja liikkunut alueella myös muualla.
Kouvolassa pelatun ottelun katsojamääräksi on ilmoitettu 2580, kun normaalitilanteessa ilman koronaa ottelua olisi seurannut paikan päällä 6000 silmäparia.
22.9. klo 16.14 THL:ltä tulossa uusi maskisuositus
Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos THL valmistelee uutta maskisuositusta, kertoo THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen STT:lle.
Uusi suositus ottaisi huomioon sen, että jos tauti kiihtyy nopeasti joillain alueilla, niin maskisuositus laajenee huomattavasti.
Maskien käyttöä voitaisiin suositella laajemmin erilaisissa sisätiloissa. Salminen ei vielä täsmennä tarkkoja paikkoja, jossa maskien käyttöä suositeltaisiin, mutta harkinnassa ovat esimerkiksi kauppakeskukset ja koulut.
22.9. klo 14.43 Kouluratsastuksen SM-kilpailussa olleella tartunta
Kouluratsastuksen SM-kilpailuissa Mäntyharjulla olleelta henkilöltä löytyi alkuviikosta koronavirustartunta, kerrotaan Ratsastusliiton verkkosivuilla. Kilpailut järjestettiin viime viikonloppuna.
– Kilpailupaikalla olleiden on hyvä tarkkailla vointiaan. Jos ilmenee koronaan liittyviä oireita, tulee hakeutua matalalla kynnyksellä testeihin. Altistuksen jäljitykset ja mahdollisten altistuneiden kontaktointi ovat käynnissä terveysviranomaisten toimesta, liitto kertoi.
22.9. klo 13.52 Viron ja Ruotsin matkailijat karanteeniin maanantaista alkaen - myös valtaosa muista Euroopan maista siirtymässä punaiselle listalle
Viron matkailuun on tulossa maanantaista alkaen karanteenisuositus. Syynä on se, että Viron tautitilanne ylittää Suomen asettaman 25 tautitapauksen rajan. Eilen luku oli 30,9.
– Jos lähtee lomamatkalle Tallinnaan, astuu voimaan kahden viikon karanteenisuositus, sanoo sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä.
Keskustelu Viron matkailusta käynnistyi eilen, kun Viron ulkoministeri ennakoi Suomen tiukentavan matkailurajoituksia.
Sisäministeriön kansliapäällikkö Kirsi Pimiä vahvistaa, että karanteenisuositus on tulossa kaikkiin maihin, joiden tautiluku ylittää 25 rajan. Ensi maanantaina karanteenisuositus on siis tulossa myös muun muassa Ruotsin ja Norjan matkailuun.
22.9. klo 13.39 Kokoontumisrajoitukset pysyvät lokakuussa ennallaan
Voimassa oleviin kokoontumisrajoituksiin ei tule muutoksia lokakuussa. Aluehallintovirastot kertoivat tänään lokakuun yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten järjestämiseen liittyvistä päätöksistä.
Aluehallintovirastojen mukaan yli 50 hengen yleisötilaisuuksia voi järjestää myös lokakuussa sisätiloissa ja alueellisesti rajoitetuissa ulkotiloissa. Tilaisuuksissa on varmistettava jatkossakin turvavälit ja riittävä hygienia. Jos tilanne muuttuu äkillisesti, kunnat voivat tehdä tarvittaessa tarkempia rajoituksia, tiedotteessa kerrotaan.
Aluehallintovirastot kertoivat linjauksista alueittain. Viimeisenä päätöksestä tiedotti Etelä-Suomen aluehallintovirasto iltapäivällä.
Tapahtumia koskevat päätökset pohjautuvat aluehallintovirastojen alueellisiin arvioihin. Päätösten taustalla ei tällä kertaa ole sosiaali- ja terveysministeriön ohjauskirjettä, kertoi avien viestintäyksikön päällikkö STT:lle aamulla.
Päätökset perustuvat viranomaisneuvotteluihin, joissa ovat olleet mukana myös Terveyden ja hyvinvoinnin laitos sekä sairaanhoitopiirit.
Yle-STT
22.9. klo 13.10 Harva lapsi saa koulusta koronatartunnan, mutta nuoria sairastuu bileissä – kukaan ei vielä tiedä tarkkaan, miksi
Ainakin 2 500 lasta ja nuorta on altistunut koronalle koulussa. Kouluissa on tähän asti ollut harvoja jatkotartuntoja toisin kuin vapaa-ajalla. Syytä tähän selvitetään kiivaasti.
Esimerkiksi oireettomien rooli on vielä epäselvä. Tuoreen arvion mukaan joka viides tartunnan saanut on oireeton, epidemiologian professori Pekka Nuorti Tampereen yliopistosta kertoo.
Sarvikiven mukaan oireettomista tartunnoista tarvitaan lisätietoa.
– Nyt karanteeniin asetetut testataan yleensä vain, jos heille tulee karanteenin aikana oireita. Suurella osalla lapsista ja nuorista koronavirusinfektiot ovat kuitenkin hyvin lieväoireisia tai oireettomia, Sarvikivi sanoo.
Lue koko juttu täältä.
22.9. klo 12.10 WHO: Viime viikolla saavutettiin uusi huippu koronatartuntojen määrässä
Viime viikolla tehtiin uusi ennätys koko maailmassa todettujen koronavirustartuntojen määrässä, kertoo Maailman terveysjärjestö WHO.
WHO:n tilastojen mukaan viime viikon aikana vahvistettiin lähes kaksi miljoonaa uutta tartuntatapausta. Se on kuusi prosenttia enemmän kuin edellisellä viikolla ja korkein yksittäisenä viikkona kirjattu lukema.
Samaan aikaan koronakuolemien määrä väheni hieman edellisviikosta.
Tartuntojen määrää ei voi suoraan verrata kevään lukemiin, koska testaaminen on nyt paljon laajamittaisempaa ympäri maailman.
STT
22.9. klo 12.05 Ainakin 70 nuorta altistunut koronavirukselle mökkibileissä Tahkolla
Kuopion Tahkolla on todettu koronatartuntoja mökkiviikonloppua viettäneiden nuorten keskuudessa viime viikonloppuna. Tartuntoja on tähän mennessä todettu ainakin kaksi.
Altistuneita on ollut kahdella eri mökillä, toisella noin 50 ja toisella noin 20. Altistuneita voi olla enemmänkin, sillä osa nuorista on saattanut viettää iltaa myös ravintoloissa.
Lue koko juttu täältä.
22.9. klo 12.03 Panssariprikaatissa todettu uusi koronatartunta
Syksyn korona-aalto on saavuttanut Puolustusvoimat. Varmistettuja koronavirustartuntoja on Puolustusvoimissa ollut 43. Luku sisältää myös jo parantuneet henkilöt, kerrotaan Pääesikunnan nettisivuilla(siirryt toiseen palveluun).
Tuorein tartunta on todettu Panssariprikaatissa Hattulassa. Kantahenkilökuntaan kuuluva sairastui koronavirukseen vapaa-ajallaan. Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin tietojen mukaan sairastunut on Päijät-Hämeestä.
22.9. klo 11.59 IS: Ohisalo ennakoi sisärajavalvonnan palaavan Viron-rajalle
Hallitus aikoo palauttaa sisärajavalvonnan ainakin Viron vastaiselle rajalle, uskoo sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.). Ohisalo perustelee Ilta-Sanomien mukaan asiaa sillä, että Virossa koronaviruksen ilmaantuvuus ylittää 25 uuden tapauksen rajan 100 000 asukasta kohden kahden viikon aikana.
Vapaa matkustaminen sallittaisiin kuitenkin työmatkaliikenteessä ja muussa päivittäisessä kanssakäynnissä.
– Työmatkaliikenne tässä tilanteessa jatkuisi edelleen ilman karanteenisuositusta hallituksen periaatepäätöksen mukaisesti, jos pääkaupunkiseudun ja Viron välillä ei ole suurta eroa epidemiatilanteessa, Ohisalo kertoo.
Ohisalo ennakoi, että hallitus tekee asiasta päätöksen tällä viikolla. IS:n mukaan linjaus tulisi voimaan maanantaina niin, että ensi viikosta alkaen Virosta Suomeen saapuvilta edellytettäisiin kahden viikon karanteenia. Tämä koskisi myös suomalaisia matkailijoita.
Viron ulkoministeri Urmas Reinsalu kertoi maanantaina Viron yleisradioyhtiölle ennakoivansa, että Virosta ei voisi ensi maanantaista lähtien matkustaa Suomeen kuin työmatkalle päätymättä karanteeniin kohonneen ilmaantuvuusluvun vuoksi.
STT
22.9. klo 11.54 Suomessa todettu 149 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 149 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on todettu nyt yhteensä 9 195 tartuntaa.
22.9. klo 6.49 Uusi loistoristeilijä Viking Glory myöhässä
Koronapandemia on kurittanut niin Viking Linea kuin sen isointa rakennusprojektia kovalla kädellä. Kiinalaisella telakalla rakennettava uusi Viking Linen alus on myöhässä. Suomessa matkustajaliikenne on hiljentynyt ja väkeä on lomautettu. Mutta telakalla rakentajien taistelutahto elää.
– Tämä on ehkä ainoa positiivinen asia Viking Linelle tällä hetkellä. Rakennamme jotain uutta, huokaa projektijohtaja Kari Granberg.
Lue tästä jutusta, miten Viking Linen uusi alus syntyy Kiinassa.
22.9. klo 6.42 Ulkomaalaisia on koronakriisin aikana ilmoittautunut työttömäksi suhteellisesti vähemmän kuin suomalaisia
Ulkomaalaisia on koronakriisin aikana ilmoittautunut työttömäksi suhteellisesti vähemmän kuin suomalaisia. Työ- ja elinkeinoministeriöstä arvioidaan, että ulkomaalaisilla on suomalaisia korkeampi kynnys hakea työttömyyskorvausta.
Monet ulkomaalaiset pelkäävät karkotusta, jos hakevat työttömyystukea.
Lue koko juttu täältä.
22.9. klo 3.03 Yli 60 vaurasta maata liittyy mukaan WHO:n suunnitelmaan, jonka tarkoitus on tukea köyhien maiden koronarokotusten saantia
Yli 60 vaurasta maata on liittynyt Maailman terveysjärjestö WHO:n tukemaan ohjelmaan, jonka tarkoitus on taata, että myös köyhillä mailla on mahdollisuus korovirusrokotuksiin.
Euroopan unionin jäsenmaiden, mukaan lukien Suomen, puolesta mukaan ilmoittautui Euroopan komissio. Yhdysvallat ja Kiina eivät olleet maanantaina julkaistulla listalla.
WHO:n, Kansainvälisen rokoteallianssi Gavin ja epidemiavalmiusinnovaatioihin keskittyvän koalition CEPI:n oikeudenmukaiseen rokotustenjakoon perustuva mekanismi on kamppaillut rahoituksen saamiseksi. WHO oli kannustanut rikkaita maita tukemaan mekanismia viime viikon loppuun mennessä.
STT, AFP
22.9. klo 0.50 Englannin pubien ja ravintoloiden suljettava iltakymmeneltä
Englannissa otetaan käyttöön jälleen tiukat koronarajoitustoimet, koska tartuntatapausten määrä on kääntynyt jyrkkään nousuun.
Torstaista lähtien kaikkien Englannin pubien, baarien ja ravintoloiden on suljettava ovensa iltakymmeneen mennessä. Lisäksi ravitsemusliikkeissä sallitaan ainoastaan pöytiintarjoilu.
Pääministeri Boris Johnsonin on määrä ilmoittaa uusista rajoitustoimenpiteistä tiistai-iltana, kertoo BBC. Hän aikoo myös kehottaa ihmisiä tekemään etätöitä, jos se vain on mahdollista.
Britannian hallituksen tieteellinen neuvonantaja Patrick Vallance varoitti maanantaina, että maan päivittäisten koronavirustartuntojen määrä nousee ensi kuun puoliväliin mennessä 50 000:een päivässä ilman uusia rajoituksia.
Britannian koronavirustapausten arvioidaan tällä hetkellä kaksinkertaistuvan noin viikossa.
21.9. klo 20.30 Kreikassa uusi koronatartuntaennätys
Kreikassa on tänään ollut eniten uusia tartuntoja sitten koronapandemian alkamisen. Maan viranomaiset raportoivat 453 uudesta tartunnasta yhden päivän aikana.
Tartunnoista 184 oli maan suurimmalla pakolaisleirillä Lesboksen saarella, jossa uusia tartuntoja todettiin 184 kappaletta.
Kreikassa on todettu yhteensä 15 595 tartuntaa. Viruksen aiheuttamiin tauteihin on kuollut maassa 344 ihmistä.
Lähde: Reuters
21.9. klo 18.17 Hus aikoo nostaa testauskapasiteetin 22 000 testiin vuorokaudessa
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri Hus aikoo nostaa koronaviruksen testauskapasiteetin 22 000 testiin vuorokaudessa, sairaanhoitopiiri ilmoittaa tiedotteessa. Tavoitteen on tarkoitus toteutua lokakuun loppuun mennessä.
Husin hallitus päätti maanantaina ylimääräisessä kokouksessaan tilojen ja laitteiden vuokrauksesta koronavirusanalytiikkaan Synlabilta.
Vuokrasopimuksen kesto on kymmenen kuukautta ja arvo noin sata miljoonaa euroa. Vuokrattavat laitteet tulevat osaksi Husin testauskapasiteettia. Hankinnan ansiosta Hus pystyy kasvattamaan testauskapasiteettia 14 000 testillä vuorokaudessa nykyisestä.
Husin mukaan hankinta toteutetaan suorahankintana ilman kilpailutusta. Tätä Hus perustelee hankinnan kiireellisyydellä.
Sosiaali- ja terveysministeriö (STM) asetti elokuussa uudeksi valtakunnalliseksi koronavirustestauksen tavoitteeksi 20 000 testiä vuorokaudessa.
21.9 klo 15.17 Puolustusvoimien pääsotaharjoitus korvataan kansallisella harjoituksella
Puolustusvoimien vuoden 2021 kevään Arctic lock -harjoitus korvataan kansallisella pääsotaharjoituksella.
Arctic lockin oli määrä olla puolustusvoimien suurin harjoitus vuonna 2021, johon liittyisi merkittävä kansainvälisen yhteistoiminnan harjoittamisen osuus. Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan koronaviruksen välttäminen on tärkeämpää kuin laaja kansainvälinen harjoittelu.
21.9 klo 15.12 Ruokajonon asiakasmäärät lisääntyivät, kun kasvomaskeja jaettiin samalla
Espoolaisen hyväntekeväisyysyhdistyksen ruokajonoasiakkaiden määrä kasvoi merkittävästi, kun yhdistys ryhtyi heinäkuussa jakamaan kaupungin vähävaraisille tarkoitettuja hengityssuojaimia.
Hyvä Arki ry:ssä käy nyt noin 35 prosenttia enemmän asiakkaita kuin alkuvuonna, siis 3 500–4 000 ihmistä kuukausitasolla. Yhdistyksen toiminnanjohtaja Hannu Hätönen pitää tilannetta huolestuttavana.
21.9 klo 14:57 Tšekin terveysministeri erosi – koronatartunnat lisääntyvät nopeasti
Tšekin terveysministeri Adam Vojtech ilmoitti maanantaina eroavansa.
Terveysministeriötä on arvosteltu kiihtyvän koronaepidemian huonosta hoidosta. Uudeksi terveysministeriksi on nimitetty epidemiologi Roman Prymula.
Rauhallisen kesän jälkeen koronatartuntojen määrä on nyt syksyllä kääntynyt jyrkkään nousuun. Viimeisen kahden viikon aikana Tšekissä on raportoitu lähes 200 koronatapausta sataatuhatta asukasta kohti.
21.9 klo 14:54 Britannian koronatapausten määrä saattaa nousta jopa 50 000 päivässä
Britannian päivittäisten koronavirustartuntojen määrä nousee ensi kuun puoliväliin mennessä 50 000:een päivässä ilman uusia rajoituksia, varoittaa maan hallituksen tieteellinen neuvonantaja Patrick Vallance. Tämä puolestaan merkitsisi koronavirukseen liitettyjen kuolemantapausten kohoamista yli 200:aan päivässä marraskuussa.
Britannian koronavirustapausten arvioidaan tällä hetkellä kaksinkertaistuvan noin viikossa. Sunnuntaina Britanniassa raportoitiin 3 900 uutta tartuntaa.
– Haasteena on siis varmistaa, ettei kaksinkertaistuminen jatku seitsemän päivän tahtia, Vallance sanoi ja lisäsi sen vaativan nopeita toimia.
Pääministeri Boris Johnsonin johtama hallitus oli viikonloppuna koolla pohtimassa mahdollisia uusia rajoituksia epidemian hillitsemiseksi. Hallituksesta tihkuneiden tietojen mukaan valitusta linjasta on ollut erimielisyyttä, mutta pääministerin ilmoitusta uusista toimista odotetaan silti tämän viikon aikana.
Vallance ja hallituksen terveysneuvonantaja Chris Witty korostivat, ettei kyseessä ole väistämätön ennuste tilanteen kehittymisestä. Nykyinen tautitapausten kaksinkertaistuminen viikossa merkitsisi kuitenkin toteutuessaan eksponentiaalista kasvua eli nopeaa siirtymistä melko alhaisesta tartuntamäärästä korkeisiin lukemiin.
Witty myös muistutti kokemusten muista maista osoittavan, ettei epidemia jää vain jonkin tietyn ikäryhmän tai alueen riesaksi vaan koskettaa ennen pitkää kaikkia. Siksi myös tartuntojen ennaltaehkäiseminen kuuluu kaikille, hän korosti.
Lähde: STT
21.9 klo 14.50 Sijoittajat pelästyivät koronan toista aaltoa
Pörssikurssit Euroopassa ovat laskussa, kun sijoittajat pelkäävät koronaviruksen toista aaltoa ja valtioiden mahdollisia rajoitustoimenpiteitä erityisesti Espanjassa.
Myös Helsingin pörssin hinnat ovat laskussa.
21.9. klo 13.43 Suomessa todettu kaksi uutta koronakuolemaa
Suomessa on todettu kaksi uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo THL. Suomessa on todettu tähän mennessä kaikkiaan 341 koronavirukseen liittyvää kuolemaa.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 19 ihmistä, joista kaksi on tehohoidossa.
THL raportoi tautiin liittyvät kuolemantapaukset ja sairaalahoidossa olevien määrän kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
21.9. klo 13.34 Matkustajaliikenteen koronatestausta vahvistetaan 10 000 testillä vuorokaudessa – syttymässä on lihava riita siitä, kuka testejä saa tehdä
Suomen matkustajaliikenteen koronatestauksen kapasiteettia vahvistetaan 10 000 testillä vuorokaudessa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin suorahankintana toteuttamaan hankkeeseen on varattu 200 miljoonaa euroa.
Kansallinen koronavirusstrategia edellyttää laajamittaista rajat ylittävän liikenteen testausta. Valtioneuvosto on sitoutunut korvaamaan testauskapasiteetin nostosta aiheutuvat kustannukset. HUS on järjestämisvastuullinen Uudenmaan – ja siten monien keskeisten rajanylityspaikkojen – koronavirustestien osalta.
HUSin tuoreesta sopimuksesta on kuitenkin syttymässä lihava riita, koska HUS teki jättisopimuksen suorahankintana ilman kilpailutusta. HUS päätti hankinnasta tänään aamullla.
21.9. klo 13.03 Lentokentän massatesteissä löydetty vain vähän koronaa
Lentokentän koronatestaustoimintaa vetävät viranomaiset arvioivat, että Helsinki-Vantaa ei ole tällä hetkellä merkittävä portti virukselle Suomeen.
– Valtaosassa riskimaista tulevista koneista ei ole ollut yhtään koronapositiivista, kertoo Vantaan tartuntatautien ylilääkäri Kirsi Valtonen.
Helsinki-Vantaalle eniten tartuntoja on tullut Romaniasta (10), Turkista (8), Espanjasta (5) ja Unkarista (4).
Lue lisää lentokentällä tapahtuvasta testauksesta täältä.
21.9. klo 11.51 Suomessa todettu 66 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 66 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on todettu Suomessa nyt yhteensä 9046.
21.9. kello 10.50 Miten koronaturvallisuus varmistetaan junioriurheilussa? Katso suora lähetys kello 11.15
Onko lasten harrastaminen enää turvallista, kun altistumiset leviävät mm. juniorijääkiekossa?
Ylen suorassa lähetyksessä kello 11.15 asiasta keskustelevat juniorijääkiekkoilijan äiti Piia Jokinen, HPK:n toimitusjohtaja Antti Toivanen ja Kanta-Hämeen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Sally Järvelä.
Voit katsoa lähetystä Areenassa tai lähetyksen ollessa käynnissä tämän jutun pääkuvaa klikkaamalla.
21.9 klo 8.57 Nuoret kokoontuvat korona-aikana autoilemaan
Vanhempi konstaapeli Simo Luhtasela Pirkanmaan poliisilaitoksen liikennepoliisiyksiköstä kertoo, että kulunut kesä on ollut selvästi rauhattomampi kuin aikaisemmat kesät. Syynä on ollut luultavasti korona, sillä nuorten harrastukset loppuivat pandemian vuoksi jo keväällä. Luhtasen mukaan Pirkanmaalla ja myös muualla uusi nuorten villitys on kiihdytysajot.
Nuoret eivät tunnu välittävän uudesta tieliikennelaista, joka kieltää turhan ja metelöivän ajon sakkojen uhalla.
21.9. klo 7.51 Pääkaupunkiseudun vuokrien odotetaan nousevan koronasta huolimatta
Yli 80 prosenttia järjestön vuokra-asuntobarometriin vastanneista asiantuntijoista uskoo, että vuokra-asuntojen tarjonta lisääntyy edelleen seuraavan vuoden aikana.
Vastaajien odotukset pääkaupunkiseudun pienten asuntojen vuokrien noususta ovat laskeneet alemmas kuin kertaakaan 2010-luvulla, mutta silti vuokrien nousuun luottaa selvästi suurin osa vastaajista. Odotukset seudun suurten asuntojen vuokrien noususta ei ole juuri muuttunut vuodessa.
– Paine pieniä asuntoja kohtaan ei ole kuitenkaan hellittämässä, koska vuosien varrella tarjonta ei ole pystynyt vastaamaan niiden kysyntään, RAKLIn asumisen johtaja Aija Tasa kirjoittaa tiedotteessa.
Järjestö odottaa, että koronaepidemia myös lisää suurempien asuntojen ja hintatasoltaan matalampien alueiden kysyntää.
Kysely toteutettiin elo–syyskuun vaihteessa, ja siihen vastasi 57 vuokra-asuntomarkkinoiden ammattilaista.
Lähde: STT
21.9. klo 7.10 Antibioottien käyttö väheni reilusti Ruotsissa
Antibioottien käyttö on vähentynyt Ruotsissa 16 prosenttia vuoden kahdeksan ensimmäisen kuukauden aikana verrattuna viime vuoden vastaavaan aikaan.
Asiasta kertoo antibioottien käyttöä Ruotsissa valvova Strama-järjestö ja siitä uutisoi Ruotsin radio SR.
Antibioottien käyttö on vähentynyt pikkuhiljaa vuosien varrella, mutta nyt nähtyjen lukujen valossa kyse on kaikkien aikojen suurimmasta vähennyksestä antibioottien käytössä Ruotsissa.
Käytön vähenemisen syistä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Straman asiantuntijat uskovat, että taustalla on koronaepidemian vaikutus.
Monet hengitystieinfektiot estetään samalla tavalla kuin estetään koronatartuntakin, eli pysymällä kotona ja välttämällä sosiaalisia kontakteja, sanoo Straman puheenjohtaja Stephan Stenmark.
SR
21.9. klo 7.07 Käteisautomaatteja on alettu taas käyttää kevään notkahduksen jälkeen, mutta ei lainkaan samaan tahtiin kuin ennen koronavirusta
Käteisen käytön vähentyminen maksuvälineenä koki keväällä suoranaisen romahduksen. Se myös näkyi suoraan rahan nostoissa automaateista.
– Karkeasti voidaan sanoa, että [nostojen määrä] laski noin 50 prosenttia, mutta kesän myötä palattiin takaisin yllättävän paljon, jopa lähes normaaliin. Edelleen volyymit ovat alle virusepidemiaa edeltävän tason, Otto-automaatteja hallinnoivan Automatian toimitusjohtaja Marko Vilo kertoo.
Lue koko juttu täältä.
20.9. klo 21.14 Tartuntatilanne helpottanut Etelä-Koreassa ja Australian Melbournessa
Terveysviranomaiset desinfioivat katua Bupyeongissa, Etelä-Koreassa 17. syyskuuta.Jeon Heon-Kyun / EPA
Uusien koronavirustartuntojen määrässä on raportoitu myönteistä kehitystä sekä Etelä-Koreassa että Australian Melbournessa.
Etelä-Koreassa raportoitiin sunnuntaina ensimmäistä kertaa yli kuukauteen alle sata uutta virustartuntaa. Uusia tartuntoja tilastoitiin 82. Vielä elokuun lopussa uusia tartuntoja oli vuorokaudessa jopa 400.
Australian toiseksi suurimmassa kaupungissa Melbournessa puolestaan valmistaudutaan helpottamaan tiukkoja rajoituksia ensi viikonloppuna. Sunnuntaina kaupungissa tilastoitiin 14 uutta tartuntaa. Uusia kuolemantapauksia raportoitiin sunnuntaina viisi.
Rajoitusten helpottamiseksi Melbournessa saisi olla 14 vuorokauden aikana enintään 50 tartuntaa vuorokaudessa. Tällä hetkellä tartuntojen päiväkohtainen keskiarvo kahden viikon jaksolla on 36,2.
Lähde: AP
20.9. klo 20.30 Madridissa protestoidaan alueellisia koronarajoituksia vastaan
Sadat mielenosoittajat ovat marssineet sunnuntaina Espanjan Madridissa useissa eri kaupunginosissa arvostellen syrjivinä pitämiään koronarajoituksia. Huomenna käyttöön otettavat rajoitukset koskevat 37 aluetta, jotka ovat pääasiassa vähävaraisten asuttamia.
Voit lukea lisää tästä artikkelista..
20.9. klo 18.09 Poliisiammattikorkeakoulussa altistumisia
Poliisiammattikorkeakoulussa 29 ihmistä on asetettu karanteeniin yhdellä ihmisellä todetun koronatartunnan vuoksi, Polamk kertoo
Tartunnan saanut odotti testituloksensa saamista karanteenissa ja myös hänen kanssaan kampusalueella tekemisissä olleet ihmiset on jo aiemmin asetettu varotoimena karanteeniin.
20.9. klo 15.13 Tampereella Tesoman yläkoulussa koronavirustartuntoja – oppilaat siirtyvät etäopetukseen
Tampereella Tesoman koulutalossa olleilla henkilöillä on todettu koronavirustartuntoja, jonka takia yläkoulussa siirrytään etäopetukseen.
Tesoman koulun vanhemmat ovat saaneet asiasta Wilma-viestin. Viestin mukaan yläkoulun oppilaista 89 ja henkilökunnasta 14 on asetettu karanteeniin.
Varotoimena Tesoman yläkoulussa siirrytään etäopetukseen maanantaina 21.9. Lue lisää täältä.
20.9. klo 14.04 Tuusulassa Hyrylän koululla altistuminen
Tuusulassa Hyrylän yläkoululla on ilmennyt korona-altistuminen, kun koulun henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Keski-Uudenmaan sote-kuntayhtymä.
Koululla on 15.–17.9. altistuneet 36 8.- ja 9.-luokkalaista sekä 7 henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu kotikaranteeniin.
20.9. klo 13.15 Britannia on toisen koronasulun kynnyksellä
Britannia on hyvin lähellä toista koronasulkua, varoitti maan terveysministeri sunnuntaina Sky News -tv-kanavalle antamassaan haastattelussa.
Tällöin esimerkiksi ravintolat, baarit ja kaupat voitaisiin sulkea kuten aikaisemmin keväällä.
Terveysministerin mukaan koronasulkuun voidaan päätyä, mikäli ihmiset eivät noudata viranomaisten ohjeita ja virus jatkaa leviämistään nykyisellä tahdilla.
Britanniassa uusia COVID-19-tapauksia on viime viikoina vahvistettu yli 4 000 päivässä, ja maan pääministeri on kutsunut tilannetta "toiseksi aalloksi".
Lue lisää: Britannia on toisen koronasulun kynnyksellä – Terveysministeri pyytää ihmisiä noudattamaan sääntöjä
20.9. klo 11.52 Tartuntojen määrä kasvoi 58:lla Suomessa
THL kertoo(siirryt toiseen palveluun) että Suomessa on 58 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan maassamme on kirjattu 8980 tartuntaa.
20.9. klo 9.30 Intiassa 5,4 miljoonaa koronatartuntaa
Intiassa on viimeisen vuorokauden aikana todettu 92 605 uutta koronavirustartuntaa. Yhteensä maassa on vahvistettu 5,4 miljoonaa COVID-19-tapausta, maan terveysviranomaiset kertoivat sunnuntaina.
Koronavirukseen kuolleiden määrä kasvoi Intiassa 1 113:lla. Yhteensä pandemiaan on kuollut Intiassa 86 752 ihmistä, mikä tarkoittaa noin 1,6 prosenttia kaikista tartunnan saaneista.
Lähde: Reuters
20.9. klo 4.14 Virusrajoitusten rikkomisesta voi saada Englannissa jatkossa kymppitonnin sakot
Englannissa voi jatkossa saada yli kymppitonnin sakon, jos kieltäytyy eristäytymästä koronaviruksen leviämisen estämiseksi.
Britannian pääministeri ilmoitti aiemmin tällä viikolla uusista rajoituksista, jotka koskevat miljoonia ihmisiä Englannin luoteis-, pohjois- ja keski-osissa.
Myöhään lauantaina Johnson kertoi, että 28. syyskuuta alkaen laki velvoittaa ihmisiä eristäytymään, jos heillä on todettu koronatartunta tai jos terveydenhuoltojärjestelmä NHS:n jäljitysohjelma niin käskee.
Sakot eristäytymismääräyksen rikkomisesta lähtevät tuhannesta punnasta. Toistuvista tai vakavista rikkomuksista voi saada jopa 10 000 punnan eli noin 10 900 euron sakon.
STT-AFP
19.9. klo 21.30 Ylen Tukholman-kirjeenvaihtaja: Tämä päivä on tärkeä Ruotsille ja Suomelle
Kirjeenvaihtaja pohtii mikä merkitys rajaliikenteen avautumisella on Ruotsille ja Suomelle.
19.9. klo 19.20 Terveysviranomaiset peruivat Jokerien karanteenin – pelaajat testattu kolme kertaa
Jokereiden pelaajille asetettu . Terveysviranomaiset ovat purkaneet 9. syyskuuta Neftehimik-ottelussa pelanneiden Jokeri-pelaajien karanteenin.
Neljä Neftehimikin pelaajaa antoi Jokerit-ottelun jälkeen Riiassa positiivisen koronatestituloksen.
Jokerien KHL-joukkue palaa yhteisharjoituksiin maanantaina ja pelaa perjantaina kotiottelun, jossa vastassa on Sibir Novosibirsk.
19.9. klo 19.15 Matkustaminen vapautui moneen maahan, mutta ilo voi jäädä lyhytaikaiseksi
Monet suomalaiset ovat lauantaina riemuinneet
Mutta mikäli tautitilanne pahenee eri maissa, rajat on suljettava raja-arvon ylittävien maiden osalta uudelleen. Suomen hallitus tarkastaa maakohtaiset tartuntaluvut ensi viikolla. Sisäministerin esikunnan mukaan muutoksia voi tulla jo maanantaista 28. syyskuuta alkaen, jolloin rajavalvonta ja karanteenisuositukset saatetaan palauttaa uudelleen voimaan esimerkiksi juuri Suomen ja Ruotsin välille.
19.9. klo 16.52 Päijät-Hämeessä kymmeniä altistumisia
Päijät-Hämeen alueella on todettu kymmenen uutta koronavirustartuntaa. Niihin liittyen on tiedossa useita kymmeniä altistuneita, joita nyt pyritään tavoittamaan, kertoo Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymä.
Kauppakeskus Karisman Halosen liikkeen työntekijällä on todettu koronavirustartunta. Hän on ollut oireettomana, mutta mahdollisesti tartuttavana töissä maanantaina 14.9. klo 12-20, tiistaina 15.9. klo 12-20 ja keskiviikkona 16.9. klo 10-12. Halosella kyseisinä aikoina asioineita kehotetaan seuraamaan terveydentilaansa.
19.9. klo 14.30 Tanskassa ennätysmäärä uusia tartuntoja
Tanskassa on rekisteröity uusia koronavirustartuntoja enemmän kuin kertaakaan aiemmin pandemian aikana. Viranomaiset ilmoittivat lauantaina 589 uudesta tartunnasta.
Virustestejä tehdään Tanskassa nyt huomattavasti enemmän kuin pandemian alkukuukausina, joten myös tartuntoja havaitaan aiempaa paremmin.
Sairaalahoidossa on 62 ihmistä. Heistä neljä saa tehohoitoa, uutisoi .
Tanskan hallitus nopeasti lisääntyneiden tartuntojen vuoksi.
19.9. klo 14.02 Ranskassa perjantaina hätkäyttäneille kuolinluvuille löytyi selitys
Ranskan terveysviranomaiset ovat selittäneet perjantaina huomiota herättänyttä poikkeuksellista hyppäystä koronavirukseen liittyvissä kuolemantapauksissa.
Maan terveysministeriö kertoi perjantaina kuolleiden määrän kasvaneen 154 tapauksella. Myöhemmin viranomaiset tiedottivat, että määrää kasvattivat Pariisin lähellä sijaitsevasta sairaalasta saadut takautuvat kuolinluvut.
76 sairaalassa tapahtunutta kuolemaa oli jäänyt aiemmin lisäämättä tilastoon, ja ne lisättiin vasta perjantaina ilmoitettuihin lukuihin.
Yhteensä Ranskassa on koronaviruksen seurauksena kuollut 31 249 ihmistä.
Lähde: Reuters
19.9. klo 13.25 Iranissa koronakuolemien määrä ylitti 24 000
Iranissa on viimeisen vuorokauden aikana todettu 1 66 koronaviruksesta johtuvaa uutta kuolemantapausta. COVID-19 on vaatinut Iranissa yhteensä 24 118 ihmisen hengen, terveysministeriön tiedottaja kertoi lauantaina valtiollisen televisiokanavan lähetyksessä.
Uusia tartuntoja on todettu 2 845. Koko pandemian aikana maassa on vahvistettu yhteensä 419 043 koronatartuntaa. Iranissa on noin 81 miljoonaa asukasta.
Lähde: Reuters
19.9. klo 12.20 HUSin Lehtonen: Yöllistä anniskelua rajoitettava
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin diagnostiikkajohtaja toivoo
– Suomessa iso osa koronatartuntaryppäistä on peräisin ravintoloista ja yöelämästä. Tartuntoja on paljon nuorilla, ja vaarana on, että he tartuttavat ensin toisiaan ja hetken päästä tartunnat siirtyvät isovanhempiin, Lehtonen perustelee Ylelle.
Lehtonen toivoisi mahdollisen kiellon joustavan sen mukaan, kuinka paljon virusta esiintyy eri puolilla maata.
19.9. klo 12.10 Suomessa 64 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 64 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden viime viikon aikana on todettu 306 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
Yhteensä kahden viime viikon aikana on todettu 661 tartuntaa. Sitä edellisellä 14 päivän jaksolla todettiin 355 tartuntaa.
Sairaanhoitopiirit raportoivat koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvät kuolemantapaukset ja sairaalahoidossa olevien ihmisten määrät maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Lähde: STT
19.9. klo 10.41 Liikenne virtaa taas Ruotsin ja Norjan rajalla
Liikenne Suomen rajojen yli Ruotsiin ja Norjaan kulkee taas normaalisti, kerrotaan Lapin rajavartioston esikunnasta STT:lle.
Liikennerajoitusten alettua pystytetyt rajatarkastuspisteet ja muut rajavalvontaan sekä liikenteenvalvontaan liittyvät rakennelmat purettiin puoliltaöin.
Muutamia rajatarkastuskoppeja on rajavartioston mukaan jätetty rajojen yhteyteen, jos matkustusrajoitusten tilanne vielä muuttuu. Ne ovat tällä hetkellä miehittämättömiä, mutta saadaan tarvittaessa nopeasti käyttöön.
Pohjoisen rajoilla työskennelleet rajavartijat palaavat takaisin omiin hallintoyksikköihinsä.
19.9. klo 8.55 Madridista on tullut Euroopan pahin tartuntakeskittymä
Espanjan pääkaupungissa Madridissa koronavirustapausten määrä jatkaa jyrkkää kasvuaan. Tartunnat ovat keskittyneet etenkin köyhempiin kaupunginosiin.
Esimerkiksi noin 240 000 asukkaan Vallecasin kaupunginosassa viruksen saaneiden suhde on viimeisten kahden viikon aikana ollut yli 1 200 rekisteröityä tartuntaa 100 000 henkeä kohti.
Paikallisen terveyskeskuksen lasioveen kiinnitetyssä lapussa kerrotaan, että puolet testeistä on ollut positiivisia.
Espanjan pahimpia korona-alueita yhdistää köyhyys – Pian liikkumista rajoitetaan madridilaisessa lähiössä, jossa yli puolella testatuista on virus
19.9. klo 8.34 Koronapandemia lisää odottavien äitien ahdistusta
Epävarmuus, pelot, ahdistus, masennus ja uupuminen näkyvät . Näin kuvailee tapaamiaan naisia Äimä ry:n vertaistukiryhmää vetävä . Äimä on yhdistys, joka auttaa raskausajan tai synnytyksen jälkeistä masennusta sairastavia äitejä antamalla vertaistukea.
Laaksonen on tehnyt vapaaehtoisena työtä neljän vuoden ajan ja sanoo, että tuleva syksy mietityttää. Keväällä perheiden ja äitien hyvinvointia tukevat palvelut keskeytettiin monin osin ja palvelut jäivät tauolle. Esimerkiksi neuvoloissa synnytysvalmennuksia peruttiin.
Lääkäri on tutkinut ja hoitanut synnytyspelkoa vuosia. Myös hän on pannut merkille äitien ahdistuksen.
– Synnytyspelko ja psyykkinen oireilu raskauden aikana ovat lisääntyneet viimeisten vuosien aikana, mutta minusta tuntuu, että korona on pompauttanut ne taivaisiin.
19.9. klo 6.58 Australian koronatilanteessa käänne parempaan – Victoriassa vähiten tartuntoja sitten kesäkuun
Australian Victoriassa koronatartuntojen määrä on kääntynyt jyrkkään laskuun. Victoria on Australian toiseksi väkirikkain osavaltio ja maan koronaepidemian keskus.
Viimeisen vuorokauden aikana osavaltiossa on todettu 21 uutta koronavirustartuntaa, mikä on alhaisin luku sitten kesäkuun 24. päivän. Edeltävään päivään verrattuna tartuntojen määrä on puolittunut.
Laskevat luvut on herättäneet toiveita tiukkojen koronarajoitusten poistosta, mutta osavaltion pääministerin mukaan vielä on liian aikaista ryhtyä höllentämään rajoituksia.
– Haluaisimme kaikki avata yhteiskunnan niin nopeasti kuin mahdollista, mutta emme pysty siihen vielä pitkään aikaan, jos emme ensin saa näitä lukuja tarpeeksi alas, Victorian pääministeri toppuutteli lauantaina lehdistötilaisuudessa.
Lähde: Reuters
19.9. klo 0.05 Sisärajaliikenteen valvonta loppui Ruotsin ja Norjan vastaisilla rajoilla
Puolenyön hetkellä perjantain ja lauantain välisenä yönä hallituksen määräämät uudet matkustussäännöt astuivat voimaan. Seurauksena sisärajavalvonta on loppunut Ruotsin ja Norjan vastaisilla rajoilla.
Rajavartiolaitoksen mukaan Suomen ja Ruotsin sekä Suomen ja Norjan välisen maarajan voi nyt ylittää kaikkialta ilman, että ylittäjiin kohdistetaan rajatarkastuksia.
Muualta maasta Lapin rajavartiostoa tukemaan saapunut rajavartiolaitoksen henkilöstö palaa omiin vartiostoihinsa. Myös Lapin rajavartioston henkilöstö palaa tavallisiin toimipaikkoihinsa ja tehtäviinsä.
STT
18.9. klo 22.55 Trump odottaa jokaisen yhdysvaltalaisen saavan koronarokotuksen huhtikuuhun mennessä
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi perjantaina odottavansa jokaisen amerikkalaisen saavan koronavirusrokotteen ensi huhtikuuhun mennessä.
Trump uskoo, että ensimmäiset rokotukset annetaan jo myöhemmin tänä vuonna, kun rokote on hyväksytty.
Trumpin mukaan kolmessa eri rokoteprojektissa on tapahtunut "historiallista edistystä" kokeiden loppuvaiheessa ja että vähintään 100 miljoonaa rokoteannosta voitaisiin valmistaa tämän vuoden lopussa.
STT-AFP
18.9. klo 22.35 Keskisuomalainen: 15 pelastuslaitoksen työntekijää karanteeniin korona-altistuksen vuoksi Jyväskylässä
Keski-Suomen pelastuslaitoksen 15 työntekijää on asetettu karanteeniin Jyväskylässä koronavirukselle altistumisen vuoksi, kertoo Keskisuomalainen. Kahdella työntekijällä on todettu tartunta.
– Tartunnan saaneet ja altistuneet ovat operatiivista henkilökuntaamme eli palomiehiä ja ensihoitajia, pelastusjohtaja Ville Mensala kertoi Keskisuomalaiselle perjantaina alkuillasta.
Mensalan mukaan työntekijät altistuivat koronalle todennäköisesti sekä työpaikalla että vapaa-ajalla. Hän korosti, että pelastuslaitoksen yksiköt toimivat Jyväskylässä normaalisti työntekijävajauksesta huolimatta. Koronakaranteenit kestävät 14 vuorokautta altistuksesta.
STT
18.9. klo 21.25 Malmin seurakunnan rippikoulun harjoituksissa 34 altistunutta
Malmin seurakunnan rippikoulun konfirmaatioharjoituksiin eilen torstaina 17.9. osallistuneella henkilöllä on todettu koronavirustartunta, Malmin seurakunta tiedottaa. Huomisen lauantain klo 14 konfirmaatio Viikin kirkossa on siten peruttu.
Helsinkiläisen Malmin seurakunnan konfirmaatioharjoituksiin Viikin kirkossa osallistui 34 henkeä. Määrässä ovat mukana leiriläiset, apuohjaajat eli isoset sekä henkilökunta.
Malmin seurakunnan tiedote.
18.9. klo 21.07 USA:n ja Kanadan välinen liikenne vähentynyt 95 prosenttia.
Kanada ja Yhdysvallat ovat päättäneet jatkaa maiden välistä matkustuskieltoa 21. lokakuuta asti koronaviruspandemian vuoksi. Kielto koskee niin sanottua ei-välttämätöntä matkustamista.
Maat asettivat matkustuskiellon maailman pisimmälle kahden maan väliselle maarajalle 21. maaliskuuta ja sitä on jatkettu useita kertoja sen jälkeen. Matkustuskiellon jatkamisesta kertoi perjantaina Kanadan julkisesta terveydestä vastaava ministeri Bill Blair Twitterissä.
Ennen koronaviruspandemiaa Yhdysvaltojen ja Kanadan rajan ylitti päivittäin keskimäärin 400 000 ihmistä. Matkustusrajoitusten jälkeen rajan ylittäneiden määrä on laskenut 95 prosenttia.
Yhdysvalloissa lähes 6,7 miljoonaa ihmistä on saanut koronavirustartunnan ja siihen liittyviä kuolemia on lähes 200 000. Kanadassa virustartunnan on saanut reilut 140 000 ihmistä ja virukseen liittyviä kuolemia on 9 250.
Lähteet: AFP, STT
18.9. klo 20.18 Islannissa lupaava tulos vastustuskyvystä
Islannissa tehdyssä tutkimuksessa on saatu lupaava tulos koronaviruksen sairastuttamien ihmisten saamasta immuniteetista. Voit lukea tutkimuksesta tästä artikkelista.
18.9. klo 19.10 Reykjavikin baarit pannaan kiinni neljäksi päiväksi
Islannissa nopeasti lisääntyneet koronavirustartunnat johtavat Reykjavikin baarien sulkemiseen. Sulkeminen kestää neljä päivää.
Syynä on se, että tällä viikolla Reykjavikin alueella on havaittu jo 58 tartuntaa. Muualla Islannissa on havaittu vain yksi uusi tartunta.
Ainakin neljännes uusista tartunnoista on pystytty jäljittämään Reykjavikin keskustan baareihin ja yökerhoihin. Tartuntapesäkkeiksi on osoittautunut myös kaksi yliopistoa.
Islannissa on pandemian aikana raportoitu yhteensä 2 230 tartuntaa ja kymmenen koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta.
Lähde: AFP
18.9. klo 19.05 Oulussa normaalikoulun Koskelan yksikössä 29 altistunutta
Oulussa normaalikoulun Koskelan yksikössä on perjantaina ilmennyt koronatapaus. Altistuneita on yhteensä 29, koulu kertoo sivuillaan. Opetus järjestetään karanteenin aikana etäyhteyksiä käyttäen.
18.9. klo 18.34 Pyhiinvaeltajien matka katkesi koronarajoituksen vuoksi
Suuri joukko hasidijuutalaisia pyhiinvaeltajia on joutunut kääntymään takaisin Ukrainan rajalta koronaviruksen vuoksi asetetun matkustusrajoituksen katkaistua heidän matkansa. Lisää aiheesta tässä artikkelissa.
18.9. klo 18.32 Tanska kiristää jälleen koronarajoituksia
Tanskassa tiukennetaan kokoontumisrajoituksia ja esimerkiksi ravintoloiden aukioloa tartuntojen nopean lisääntymisen vuoksi. Voit lukea lisää tästä artikkelista.
18.9. klo 15.55 Suomessa ei ole todettu uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia
Suomessa ei ole todettu uusia koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyviä kuolemantapauksia, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kuolemantapauksia on raportoitu yhteensä 339.
Sairaalahoidossa on koronaviruksen aiheuttaman taudin vuoksi tällä hetkellä 16 ihmistä, kaksi enemmän kuin keskiviikkona. Tehohoidossa on kolme ihmistä, heidän määränsä on pysynyt samana keskiviikosta lähtien.
Suomessa on todettu tähän mennessä yhteensä 8 858 koronavirustartuntaa.
Lähde: STT
18.9. klo 15.40 Ilkka-Pohjalainen: Superpesiksen pronssiotteluun valmistautuvassa Vimpelin Vedon joukkueessa tehty useita koronavirustestejä
Vimpelin Vedon miesten superpesisjoukkuessa on tehty useita koronavirustestejä, kertoo Ilkka-Pohjalainen.
Pelinjohtaja Markku Hylkiälä kertoi lehdelle, että joukkueessa on ollut paljon flunssaa. Tämän takia joukkuetta on ohjeistettu, että kaikki oireelliset testataan koronaviruksen varalta.
Vimpelin Veto kohtaa lauantaina miesten Superpesiksen pronssiottelussa Joensuun Mailan.
18.9. klo 15.37 SM-liigakauden kohtalo koronan takia vaakalaudalla – saattaa johtaa poikkeustoimiin
Jääkiekon SM-liigan hallitus valmistelee runkosarjaa, jossa sijoitukset pystytään ratkomaan, vaikka eri joukkueet pelaisivat eri määrän pelejä.
Sarjan johdossa uskotaan, että koronaviruksen leviämistä rajoittavat toimenpiteet vaikeuttavat sarjan läpiviemistä täysimääräisesti ja tähän valmistaudutaan parhaillaan.
Liigan puheenjohtajan Heikki Hiltusen mukaan keskiviikkona pidetyssä hallituksen kokouksessa johtoryhmän esitys poikkeustoimista jätettiin kuitenkin vielä pöydälle. Lue lisää aiheesta täältä.
18.9. 14.52 Svenska Teatern peruu lähes sata esitystä ensi keväältä koronan tähden
Svenska Teatern tekee isoja muutoksia ohjelmistoonsa koronan takia. Teatteri ilmoitti muutoksista perjantaina.
Suurimmat muutokset koskevat Svenska Teaternin suursatsausta, Maija Poppanen -musikaalia. Tämän syksyn Maija Poppaset esitetään suunnitellusti, mutta kevääksi tarkoitetut 94 esitystä siirtyvät ensi vuoden syksylle ja vuoden 2022 keväälle.
18.9. klo 14.50 Kuopion kaupungin hoivayksikössä todettu koronavirustartunta
Kuopion kaupungin hoivayksikössä on todettu yksi laboratoriokokein varmistettu koronavirustartunta. Yksityisyyden suojan vuoksi kaupunki ei kerro, onko tartunta todettu asukkaalla vai henkilökuntaan kuuluvalla.
Kuopion kaupungin tartuntatautien yksikkö selvittää mahdolliset altistumistilanteet ja on yhteydessä kaikkiin altistuneisiin.
18.9. klo 13.52 Salon sairaalan henkilökuntaa sairastunut
Salon sairaalassa noin 30 sairaalan työntekijää on altistunut koronavirukselle tällä viikolla. Sairastunut henkilö on sairaalassa tutustumiskierroksella ollut opiskelija.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin tartuntataudesta vastaavan ylilääkärin Esa Rintalan mukaan tartunta kytkeytyy aikaisemmin julkisuudessa olleisiin opiskelijatapahtumissa todettuihin tartuntatapauksiin.
Kaikki Salossa altistuneet on tavoitettu.
18.9. klo 12.56 Tshekin koronavirustartunnat räjähdysmäisessä kasvussa
Tshekissä on vuorokauden aikana rekisteröity yli 3 000 koronavirustartuntaa, mikä on jälleen uusi ennätys, kertoivat viranomaiset perjantaina. Kyseessä oli kolmas päivä peräkkäin, kun tartuntojen määrä ylitti edellispäivän ennätyslukeman.
Tartuntoja tuli nyt yhdessä päivässä yhtä paljon mitä maassa rekisteröitiin koko maaliskuun aikana. Tshekin uutistoimiston CTK:n mukaan maan tartuntatilanne on nyt Euroopan toiseksi pahin heti Espanjan jälkeen.
Vaikka tartuntojen määrät ovat räjähtäneet, on sairaaloissa tällä hetkellä vain hieman runsaat 400 ihmistä. Valtaosan koronaoireet ovat jääneet lieviksi. Epidemiologi Roman Prymula varoitti kuitenkin, että jos epidemia kasvaa näin räjähdysmäisesti, sairaalapaikatkin tulevat pian loppumaan.
Tartuntojen määrän kasvun vuoksi Tshekissä on otettu käyttöön uusia rajoituksia. Baarit ja yökerhot on suljettava viimeistään keskiyöllä ja kasvomaskin käyttö kouluissa on pakollista kaikille yli 11-vuotiaille.
Lähde: STT
18.9. klo 11.53 Suomessa 59 uutta koronavirustartunaa
THL kertoo, että uusia laboratoriovahvistettuja koronavirustartuntoja on Suomessa 59. Kaikkiaan tartuntoja on maassamme 8 858.
18.9. klo 8.03 Mika Lintilä: "Osaan ennakoida seuraavan paikkakunnan, jossa lopetetaan tehdas"
Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk.) arvioi Ylen aamussa, että tehtaiden lopettamisia nähdään Suomessa lisää.
– Valitettavasti näitä paikkakuntia tulee. Osaan ennakoida seuraavan paikkakunnan, mutten sano, Lintilä totesi toimittaja Rosa Kettumäen kysyttyä, tuleeko uusia Jämsän ja Naantalin kaltaisia tehtaiden lopettamisia vielä.
Lintilä ei suostunut myöskään paljastamaan, minkä kokoluokan tehtaan lopettamisesta on kysymys. Hän kuitenkin lupasi, että valtio auttaa kaikkia paikkakuntia samalla tavalla.
18.9. klo 2.11 Maailmalla on varmistettu jo yli 30 miljoonaa tartuntaa
Koronavirustartuntoja on varmistettu ympäri maailman jo yli 30 miljoonaa. Asia selviää yhdysvaltalaisen Johns Hopkins -yliopiston seurannasta. Synkkä rajapyykki ylittyi yliopiston seurannassa Suomen aikaa perjantaina alkuyöstä.
Koronaan liittyviä kuolemia on kirjattu maailmanlaajuisesti yli 940 000.
Määrällisesti eniten koronatartuntoja ja -kuolemia on Yhdysvalloissa, Intiassa ja Brasiliassa. Yhdysvalloissa on varmistettu yli 6,6 miljoonaa tartuntaa. Intiassa tartuntoja on yli 5,1 miljoonaa ja Brasiliassa yli 4,4 miljoonaa.
Miljoonan tartunnan raja on mennyt Johns Hopkinsin mukaan rikki myös Venäjällä.
STT, AFP
18.9. klo 1.40 Viro kieltää alkoholin yömyynnin tartuntojen vuoksi
Virossa kielletään alkoholin yömyynti koronatartuntojen lisääntymisen vuoksi. Maan hallitus päätti asiasta torstaina ja myyntikiellon on määrä astua voimaan viikon päästä perjantain ja lauantain välisenä yönä.
Kielto on voimassa aina keskiyöstä aamukymmeneen ja koskee kaikkia paikkoja, joissa alkoholia myydään, kuten yökerhoja, baareja ja hotelleja.
STT, BNS
17.9. klo 16.00 Itävalta asettaa uusia rajoituksia
Itävallassa asetetaan maanantaista alkaen uusia rajoituksia kansalaisten toiminnalle.
Sisätiloissa yli kymmenen hengen kokoontumiset ovat kiellettyjä.
Ravintoloissa saman pöydän ääressä saa olla korkeintaan kymmenen ihmistä. Ravintoloissa liikkuessa tulee käyttää suojamaskia. Ravintoloissa tarjoillaan ainoastaan niille asiakkaille, joilla on istumapaikka.
Suojanaamaripakko tulee voimaan myös kauppoihin ja kirkkoihin.
Saksa on julistanut Itävallan pääkaupungin Wienin koronaepidemian riskialueeksi, koska tartunnat ovat lisääntyneet nopeasti kaupungissa.
Reuters, Die Presse
17.9. klo 15.40 Yskimisellään kohun nostattaneella ruotsalaispoliitikolla ei ole koronaa
Ruotsin valtiopäivien istunnossa yskimisellä ja niiskuttamisella kohun herättänyt ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson on saanut koronatestinsä tuloksen. Tulos oli negatiivinen, Åkesson tiedottaa Instagramissa.
Viime viikolla Åkessonin saapumista muiden poliitikkojen keskelle arvosteltiin, sillä hän oli ollut sitä ennen useita päiviä kuumeessa, eikä ollut käynyt koronavirustestissä.
Hän itse perusteli viime viikolla töihin palaamista sillä, että kuumeettomia päiviä oli ollut kaksi, eikä hän kiireiltään ollut ehtinyt käydä testissä.
Åkessonin koronavirustestin tuloksesta uutisoi muun muassa Aftonbladet-lehti.
17.9. klo 13:44 WHO huolissaan koronaviruksen leviämisestä ja karanteenien lyhenemisestä Euroopassa
Maailman terveysjärjestö WHO pitää hälyttävänä koronavirustartuntojen lisääntymistahtia Euroopassa. WHO:n Euroopan-johtajan Hans Klugen mukaan syyskuun tartuntalukujen pitäisi herättää kaikki, vaikka luvut osaltaan heijastelevat testauksen tehostumista.
Klugen mukaan WHO on myös hyvin huolissaan maista, joissa on päätetty lyhentää koronakaranteenien kestoa.
STT
17.9. kello 12.10 Suomessa 49 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 49 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 8 799.
THL tiedottaa sairaalahoidossa olevien määrästä ja mahdollisista kuolemantapauksista seuraavan kerran huomenna perjantaina. Eilen sairaalahoidossa oli 14 ihmistä, joista tehohoidossa 4.
Keskiviikkoon mennessä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin oli Suomessa kuollut yhteensä 339 ihmistä.
17.9. klo 10:55 Ruotsin valtionepidemiologi Tegnell selittää maansa korkeaa koronakuolleisuutta viime vuoden influenssalla
Ruotsin valtionepidemiologin Anders Tegnellin mukaan viime vuonna lieväksi jäänyt influenssakausi selittää merkittävältä osin Ruotsin korkeaksi kohonnutta koronakuolleisuutta.
Influenssan aiheuttaman alhaisen ylikuolleisuuden ja COVID-19-taudin ylikuolleisuuden välillä on vahva yhteys, Tegnell sanoo Dagens Nyheter -lehden haastattelussa.
Epidemiologin mukaan monet hauraat ja sairaat ihmiset, jotka olisivat olleet ensimmäisiä kausi-influenssan uhreja, menehtyivätkin nyt vasta keväällä koronaan.
– Jos moni kuolee talvella influenssaan, niin harvempi menehtyy seuraavana kesällä helleaallossa. Tällä kertaa se oli COVID-19, joka aiheutti monien kuoleman, Tegnell selvittää.
Tegnellin mukaan Euroopan tartuntatautiviraston tilastot osoittavat kausi-influenssan iskeneen Ruotsia kovemmin esimerkiksi Norjaan ja Suomeen, mikä luultavasti selittää eroja koronakuolleisuudessa maiden välillä.
Ruotsissa oli kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin eiliseen mennessä 5 860 ihmistä, Suomessa 339 ja Norjassa 265.
Dagens Nyheterin mukaan tieto aiempaa lievemmästä influenssakaudesta Ruotsissa pitää paikkansa. Viime vuonna alkaneella influenssakaudella maassa rekisteröitiin vajaat 8 000 sairastumista, vuotta aiemmin vajaat 14 000 ja kaudella 2017–18 noin 20 000 influenssatapausta.
STT
17.9. klo 10:35 THL: Suomen tautitilanne on huonontunut – uudet matkussuositukset julki
Suomen tautitapausten määrä on erityisesti viime viikon aikana noussut, tämä herättää huolestusta, THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen kertoo.
Tautitilastoissa näkyvät nyt yksittäiset ryppäät, joita on todettu eri puolilla Suomea viime aikoina. Päivittäisten tartuntatapausten määrä on 30–40 välillä.
– Kun pitkään noin 0,2 prosenttia, eli kaksi tuhannesta otetusta näytteestä oli positiivinen, niin tällä hetkellä tuo luku on 0,5, eli viisi tuhannesta, Puumalainen kertoo.
Tällä hetkellä todettuja tautitapauksia on Suomessa kaikkiaan 8 750.
Ilmaantuvuusluku on tällä hetkellä 10,1, kun kesällä se oli noin 2 tautipausta per 100 000 asukasta kahden viikon aikana.
THL on julkaissut uudet matkustussuositukset, eli niin sanotun liikennevalomallin, joka tulee voimaan ensi lauantaina. Suosituksissa on otettu huomioon maailman yhä huono tautitilanne.
Matkailu on ensi lauantaista alkaen mahdollista Islannista, Norjasta, Puolasta ja Ruotsista. Lisää liikennevalomallista voit lukea täältä.
17.9. klo 9:49 Rikkaat maat varanneet jo yli puolet mahdollisista koronarokotteista, kertoo kansalaisjärjestö Oxfam
Vain murto-osan maailman ihmisistä käsittävät rikkaat maat ovat jo varanneet yli puolet mahdollisista koronavirusta vastaan kehitetyistä rokotteista, kerrotaan kansalaisjärjestö Oxfamin raportissa.
Raportin mukaan yli puolet rokotteista on menossa maihin, joissa asuu vain noin 13 prosenttia maailman väestöstä.
Viimeiseen kliiniseen testivaiheeseen on tähän mennessä edennyt viisi rokotetta. Niitä valmistavat yhtiöt kykenisivät toimittamaan noin 5,9 miljardia rokoteannosta, mikä riittäisi kolmen miljardin ihmisen rokottamiseen.
STT
17.9. klo 9:38 STM ja THL pitävät infon koronatilanteesta klo 10 – Yle seuraa
Sosiaali- ja terveysministeriö ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitos pitävät tilannekatsauksen koronatautitilanteesta tänään kello 10.
Yle näyttää tiedotustilaisuuden suorana Yle Areenassa. Sitä pääset seuraamaan täältä.
Tilaisuudessa käsitellään koronavirustilanteen epidemiologista arviota Suomessa ja kansainvälisesti.
Tautitilanteesta ovat kertomassa johtaja Pasi Pohjola STM:stä ja ylilääkäri Taneli Puumalainen THL:stä.
16.9. klo 21.00 Ranskassa tartunnat lisääntyvät
Ranskassa on tänään havaittu 9 784 uutta koronatartuntaa. Kyseessä on kolmanneksi suurin luku koko epidemia-aikana.
Ranskan tartuntaluvut ovat kesän jälkeen nousseet selvästi kevätaikaa korkeammiksi.
Saksa kirjasi Ranskan pohjoisimman osan, Hauts-de-Francen epidemian riskialueeksi.
Reuters
16.9. klo 20.25 Yhdysvalloissa suunnitelma rokotteen jakamiseksi kaikille
Yhdysvaltain puolustusministeriö ja liittovaltion terveysviranomaiset ovat laatineet suunnitelman COVID-19-rokotteen jakamiseksi yhdysvaltalaisille.
Rokote on määrä antaa kaikille kansalaisille ilmaiseksi.
Suunnitelman laatijat lähtevät siitä, että rokote valmistuu ja sitä aletaan jakaa tammikuussa. On tosin mahdollista, että suunnitelma jopa aikaistuu, kirjoittajat kertovat.
Rokotetta annettaisiin ensi vaiheessa terveydenhoitohenkilöstölle ja muille tärkeimmille työntekijöille sekä uhanalaisimmille ihmisille. Toisessa vaiheessa rokotetta saisivat kaikki, jotka sitä haluavat.
Suunnitelman mukaan rokote olisi annettava kahdessa annoksessa 3 – 4 viikon välein.
Yhdysvaltain presidentti Donald Trump sanoi eilen Fox-kanavan haastattelussa uskovansa, että rokote saadaan valmiiksi ”muutaman viikon kuluessa”.
AP
16.9. klo 17.50 New Yorkin pormestarin toimistohenkilökunta lomautetaan
New Yorkin kaupungin pormestarin toimiston henkilökunta lomautetaan viikoksi 1. lokakuuta alkaen. Myös pormestari Bill de Blasio on pakkolomalla viikon, pormestari kertoi tiedotusvälineille.
Lomautus toteutetaan säästösyistä. Kaupunki on menettänyt koronaepidemian takia tulojaan yhdeksän miljardia dollaria ( noin 8 MRD euroa) ja joutuu leikkaamaan menojaan seitsemän miljardia dollaria.
Reuters
16.9. klo 16.48 Hallitus varaa 1,4 miljardia testaukseen – HUSin diagnostiikkajohtaja: "Nyt viruksen torjunta ei jää ainakaan kiinni testaamisesta"
HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kiittelee hallituksen esitystä laittaa noin 1,4 miljardia euroa koronatestaukseen.
– Nyt viruksen torjunta ei jää ainakaan testaamisesta kiinni, arvioi Lehtonen.
Lisärahoituksella Suomi nousee testaamisessa väestöön suhteutettuna Lehtosen mukaan maailmassa kärkimaiden joukkoon. Uudet panostukset näkynevät jo muutaman viikon päästä Suomen rajoilla.
– Todennäköisesti se näkyy ensimmäisenä Helsinki-Vantaan lentokentällä ja satamissa. Olemme luvanneet rajatestausta varten hallitukselle 10 000 näytteen päiväkapasiteetin.
Lue koko juttu täältä.
16.9. klo 15.00 Lentoasemalla testatuista yhdellä prosentilla koronavirustartunta
Helsinki-Vantaan lentoasemalla testatuista matkustajista yhdellä prosentilla on löytynyt koronavirustartunta, Vantaan kaupunki tiedottaa.
Helsinki-Vantaalla on elokuun alusta lähtien tehty yli 5 100 koronavirustestiä. Tähän mennessä valmistuneista hieman yli 4 000 näytteestä 43 on ollut positiivisia, mikä tarkoittaa noin yhtä prosenttia kaikista testatuista.
Massatestauksiin on toistaiseksi ohjattu yhteensä 1 762 matkustajaa. Positiivisen koronavirusnäytteen on antanut 17 matkustajaa, eli myös massatestatuista noin yhdellä prosentilla on todettu koronavirustartunta. Testattujen osuus massatestaukseen ohjatusta kokonaismatkustajamäärästä on 91,6 prosenttia.
– Näyttää siltä, että lentokentän kautta leviää aiemmin arvioitua vähemmän tautitapauksia, Vantaan sosiaali- ja terveydenhuollon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö arvioi tiedotteessa.
16.9. klo 14.20 Britannia suunnittelee koronatestien säännöstelyä
Korontestauksen paha ruuhkautuminen on saanut brittihallituksen suunnittelemaan testien säännöstelyä. Suunnitelman mukaan etusija testiin pääsemiseen voitaisiin antaa terveyden- ja vanhustenhuollon työntekijöille
Seuraavaksi kärkisijoilla voisivat olla koululaiset ja näiden perheet.
Hallitus on painottanut lisääntyvän testaamisen olevan tie ulos koronakriisistä, mutta briteillä on ollut suuria ongelmia saada varattua testausaikoja. Ajanvarauksettomiin testeihin on puolestaan tuntien jonot.
Arvostelu valtaapitäviä kohtaan on sen vuoksi kiihtynyt.
Lähteet: Reuters, AP
16.9. klo 13.32 Ei uusia koronakuolemia
Koronavirukseen liittyviä uusia kuolemia ei ole raportoitu, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Se kertoo kuolleiden määrän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Kaikkiaan koronavirukseen liittyviä kuolemia on nyt vahvistettu 339.
Sairaalahoidossa on 14 koronatartunnan saanutta. Se on neljä enemmän kuin maanantaina. Tehohoidossa on kolme, määrä on sama kuin maanantaina.
16.9. klo 12.32 Lukiot saivat lisärahaa paikkaamaan poikkeuskevään vaikutuksia
Opetushallitus on jakanut 17 miljoonaa euroa lukiokoulutukseen kevään poikkeusolojen vaikutusten tasaamiseksi. Valtionavustuksella on tarkoitus tukea esimerkiksi lukiolaisten opintojen kertaamista. Yhteensä avustusta sai 229 lukiokoulutuksen järjestäjää.
– Haluamme varmistaa, että kevään aikana syntynyttä oppimisvajetta saadaan paikattua mahdollisimman hyvin, ja siksi suuntaamme nyt lisäresurssia myös lukioihin. On sekä inhimillisesti että koko Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeää, että kriisistä huolimatta lukiolaisemme saavat vahvan ja kattavan yleissivistävän osaamisen, jonka varaan rakentaa tulevaisuutta, sanoo opetusministeri Li Andersson (vas.) tiedotteessa.
Koronaviruspandemian vuoksi lukiot siirtyivät keväällä lähiopetuksesta etäopetukseen, mikä Opetushallituksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan lisäsi opintojen kertaustarvetta. Muutos saattoi näkyä esimerkiksi siinä, että hylättyjä arvosanoja tuli keskimääräistä enemmän tai arvosanat jäivät heikommiksi kuin mitä ne olisivat olleet lähiopetuksessa. Osa lukiolaisista myös keskeytti kursseja. Valtionavustuksella voidaan esimerkiksi järjestää kertaavia ja lisäkursseja sekä antaa pienryhmä- ja tukiopetusta. Avustusta voidaan myös käyttää opiskelijoille annettavaan tukeen ja opinto-ohjaukseen.
– Avustuksella koulutuksen järjestäjät voivat yhdessä opiskelijahuollon ja opiskelijaterveydenhuollon kanssa lisätä ohjausta ja tukea erityisesti niille nuorille, joilla on ollut ongelmia jaksamisen ja mielenterveyden kanssa tai jotka ovat muuten muita heikommassa asemassa. Keskeinen tavoite on estää opiskelijoiden syrjäytyminen ja opintojen keskeytyminen, Opetushallituksen ja ministeriön tiedotteessa sanotaan.
STT
16.9. klo 12.15 OECD: Maailmantalous supistuu tänä vuonna 4,5 prosenttia
Taloudellisen yhteistyön järjestö OECD ennakoi maailmantalouden selviävän koronakriisistä pelättyä lievemmin vaikutuksina. Keskiviikkona julkaisemassaan ennusteessa järjestö arvioi maailmantalouden supistuvan tänä vuonna 4,5 prosenttia.
Ensi vuonna OECD arvioi talouden kääntyvän viiden prosentin kasvuun.
Kesäkuussa julkaisemassaan ennusteessa OECD arvioi maailmantalouden supistuvan tänä vuonna kuusi ja kasvavan ensi vuonna 5,2 prosenttia.
Järjestön mukaan valtioiden tekemät toimet koronaviruksen talousvaikutusten lieventämiseksi estävät aiemmin ennustetun kaltaisen supistumisen.
Euroalueelle OECD antaa synkemmän arvion. Järjestö ennustaa euromaiden talouden supistuvan tänä vuonna 7,9 prosenttia.
Lähteet: AFP, Reuters, AP
16.9. klo 11.52 Uusia tartuntoja 25
Uusia koronavirustartuntoja on vahvistettu Suomessa 25, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on nyt rekisteröity kaikkiaan 8 750.
THL kertoo myöhemmin tänään koronavirukseen mahdollisesti liittyvien kuolemien määrän sekä sairaalahoidossa olevien määrän.
16.9. 11.22 Koronavilkulla yli 2 miljoonaa latausta
Tartuntaketjujen katkaisua helpottava Koronavilkku-sovellus on ladattu tähän mennessä yli 2 miljoonaa kertaa, tiedottaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Kahden miljoonan latauksen raja meni rikki kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Koronavilkku tuli ladattavaksi sovelluskauppoihin.
Tartunnastaan on ilmoittanut 218 Koronavilkun käyttäjää. Syyskuun 15 ensimmäisen päivän aikana 35 prosenttia ihmisistä, joilla on todettu koronavirustartunta, on ilmoittanut tartunnasta sovelluksella.
16.9. klo 11.24 Vietnam avaa työmatkalentoja Aasiassa kahden viikon nollatartuntojen jälkeen
Vietnamissa jatketaan Aasian sisäisiä lentoja ensimmäistä kertaa sitten huhtikuun alun.
Turismia lennot eivät koske. Paikat on varattu Vietnamin kansalaisille, kuten diplomaateille ja liike-elämän edustajille.
Esimerkiksi Hanoista lennetään Etelä-Korean, Japanin, Kiinan ja Taiwanin kohteisiin aluksi kerran viikossa. Myös maan sisällä saa lentää ensi viikolla.
Vietnamista on raportoitu toistatuhatta tartuntaa. Kuolemantapauksia on 35, ne ovat heinäkuulta.
Lähde: AP
16.9. klo 11.17 Venäjällä suurin uusien tartuntojen määrä heinäkuun jälkeen
Venäjän viranomaiset ovat raportoineet suurimmasta uusien tartuntojen määrästä heinäkuun lopun jälkeen. Keskiviikkoisen ilmoituksen mukaan uusia koronavirustartuntoja havaittiin vuorokauden aikana 5 670.
Pietarissa uusia tartuntoja havaittiin 207 ja Moskovassa 173.
Uusia kuolemantapauksia Venäjä raportoi keskiviikkona 132. Koronaviruksen seurauksena maassa on kuollut yhteensä 18 917 ihmistä.
Yhteensä Venäjällä on tähän mennessä raportoitu 1 079 519 tartuntaa. Hoitoa tartunnan vuoksi kerrotaan tällä hetkellä saavan 170 488 ihmistä.
Lähteet: Tass, Reuters
16.9. klo 8.29 Harakan testitulos negatiivinen
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakalta (sd.) otettu koronatestitulos on negatiivinen. Ministerin varotoimena aloittama etätyö päättyy ja hän jatkaa virkatehtävien hoitamista normaalisti.
16.9. klo 7.40 Intiassa tartunnat leviävät pikavauhtia
Intian koronatartunnat ovat ylittäneet terveysministeriön mukaan viiden miljoonan rajan. Pandemia näyttää tartuntojen perusteella olevan kiihtyvässä vaiheessa.
Yhdentoista päivän aikana on raportoitu miljoonasta tartunnasta.
Intiassa sairastuneita on toiseksi eniten Yhdysvaltain jälkeen. Tartuntoja on 5,2 miljoonaa, Yhdysvalloissa 6,6 miljoonaa.
Intiassa tehdään noin miljoona testiä vuorokaudessa.
Lähde: Reuters.
16.9. klo 2.22 Tutkimus: Hengityssuojaimet sopivat huonoiten naisten ja aasialaisten kasvoille
Naispuoliset ja aasialaista alkuperää olevat terveydenhuollon ammattilaiset ovat todennäköisimpiä altistumaan koronavirukselle hengityssuojainten huonon istuvuuden vuoksi, selviää brittiläisen anestesialääkäreiden yhdistyksen Association of Anaesthetistsin raportista.
15.9. klo 20.51 Koko Irlannin hallitus lähetettiin odottamaan terveysministerin koronatestiä
Kaikkia Irlannin hallituksen ministereitä on kehotettu välttämään liikkumista julkisilla paikoilla ja ihmisten tapaamista. Syynä on terveysministeri Stephen Donnellyn sairastuminen. Irlannin yleisradioyhtiö RTE:n mukaan Donnelly oli maanantaina osallistunut hallituksen kokouksiin ja tiistaina hakeutunut koronavirustestiin.
Irlannin parlamentin alahuoneen puhemiehen Seán O'Faerghail ilmoitti parlamentille, että samalla parlamentin toiminta jouduttaisiin keskeyttämään joko ensi tiistaihin tai pääministerin uusiin ohjeisiin asti. Pääministeri Micheál Martin kertoi kuitenkin pian, että parlamentti kokoontuu vielä illalla, ja valtiosihteerit edustavat hallitusta.
Irlannissa koronatartunnat ovat lisääntyneet jälleen viime viikkoina, erityisesti pääkaupunki Dublinissa. Kaupunkilaisia kehotettiin tiistaina tapaamaan toisiaan korkeintaan kuuden hengen ryhmissä ja välttämään matkustamista pois kaupungista.
Lähteet: Reuters, AFP
Merkintää korjattu klo 21.10: Aiemmin uutistoimistot kertoivat, että hallitusta olisi kehotettu asettumaan karanteeniin. Myös parlamentin toiminnan jatkumisesta oli epäselvyyttä.
15.9. klo 18.21 Puolen vuoden vierailukielto Ruotsin hoivakodeissa päättyy
Ruotsissa sallitaan lokakuun alusta lähtien jälleen vierailut vanhusten hoivakodeissa, kertoi sosiaaliministeri Lena Hallengren tiistaina. Kielto on ollut koronan takia voimassa huhtikuun alusta asti.
Vierailukiellon kumoamisen takana on Hallengrenin mukaan muun muassa se, että hygieniarutiinit hoivakodeissa ovat parantuneet, samoin kuin testausmahdollisuudet.
Sosiaalihallituksen pääjohtaja Olivia Wigzell kuitenkin muistutti, ettei vaara ole kuitenkaan ohi.
– Suuri vastuu on vierailijoiden toiminnalla, Wigzell sanoi.
Ruotsin terveysviranomaisen Folkhälsomyndighetenin pääjohtajan Johan Carlsonin mukaan tärkeää on välttää vierailijoiden ruuhkaa hoivakodeissa, kun vierailukielto kumoutuu.
– Toivomme, että voimme siirtyä tiukasta vierailukiellosta säännösteltyyn toimintaan, Carlson sanoi.
Myös Hallengren painotti sen tärkeyttä, että vierailut toteutuvat turvallisesti. Hän muistutti, että vierailu koskettaa paitsi omaa omaista myös kaikkia hoivakodissa asuvia.
15.9. klo 14.19 Tanskan hallitus rajoittaa Kööpenhaminan ravintoloiden aukioloaikoja
Tanskan hallitus ilmoitti tiistaina, että se rajoittaa pääkaupunki Kööpenhaminan baarien, kahviloiden ja ravintoloiden aukioloaikoja lisääntyvistä tartunnoista johtuen. Illanviettopaikkojen pitää sulkea ovensa klo 22.
Terveysministeri Magnus Heunicken mukaan tartuttavuusluku maassa on tällä hetkellä 1,5. Se tarkoittaa, että yksi ihminen tartuttaa keskimäärin 1,5 ihmistä.
Tanskassa on raportoitu 334 uutta tartuntaa viimeisen vuorokauden aikana. Euroopan tartuntatautiviraston päiväraportin mukaan tartuntoja on tiistaina 48,5 sataa tuhatta asukasta kohti. Maanantaina luku oli 43,3.
Lähde: Reuters
15.9. klo 12.47 Tartunnat kouluissa ovat harvinaisia
Kahden viime viikon aikana kouluissa on raportoitu 2 000 altistumista koronavirukselle. Altistuneista alle kymmenen on saanut koronavirustartunnan. Lue lisää jutustamme.
15.9. klo 12.00 Mänttä-Vilppulassa 11 koronatartuntaa kuntoutusosastolla
Mänttä-Vilppulan kaupungissa on todettu 11 koronavirustartuntaa Punatulkun palvelukeskuksen Harjupeipon kuntoutusosastolla, Pirkanmaan sairaanhoitopiiristä kerrotaan. Kaksi tartunnan saaneista on keskuksen työntekijöitä, loput yhdeksän ovat keskuksen nykyisiä tai sieltä jo kotiutuneita asukkaita. Kaikilta asukkailta ja työntekijöiltä on otettu koronavirusnäytteet, ja sairastuneet on eristetty. Tartunnan lähdettä ei tällä hetkellä ole tiedossa.
15.9. klo 11.52 Suomessa uusia koronatartuntoja 98
Uusia koronavirustartuntoja on vahvistettu 98, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt raportoitu kaikkiaan 8 725.
Tautitapaukset jakaantuvat 10 päivän ajalle, THL tiedottaa. Päijät-Hämeessä on todettu 23 uutta tartuntaa, joista 18 on Lahdessa ja viisi muualla Päijät-Hämeessä. Tartunnoista suuri osa liittyy jo aiemmin todettuun, ravintolasta alkunsa saaneeseen tartuntaketjuun.
Keski-Suomessa on todettu kaikkiaan 25 uutta tartuntaa. Niistä 14 on Äänekoskella, viisi Jyväskylässä ja kolme Saarijärvellä. Lähes kaikki Äänekosken ja Saarijärven tartunnat liittyvät syyskuun alussa järjestettyyn yksityistilaisuuteen.
Pirkanmaalla uusia tapauksia on 17, joista kuusi Tampereella. Lisäksi Mänttä-Vilppulassa on todettu tapauksia iäkkäiden palvelukeskuksessa. Kanta-Hämeessä tapauksia on kolme.
Loput tapaukset ovat yksittäisiä tartuntoja tai pieniä tartuntaryppäitä eri puolilla maata, THL kertoo.
Koronatestauksessa positiivisten testitulosten määrä on noussut 0,2 prosentista 0,5:een, THL tiedottaa.
Päivitetty klo 15.07: THL korjasi aiemmin lähettetyä tiedotetta. Korjaukset koskivat Päijät-Hämeen ja Keski-Suomen koronatartuntoja.
Lue lisää: THL:n pääjohtaja: Koronarekisteriluvut tyypillisesti korkeimpia tiistaisin
15.9. klo 11.38 Kanta-Hämeessä koronavirustartunta hoivakodissa, karanteenissa kaikkiaan 250 ihmistä
Kanta-Hämeessä on todettu ensimmäistä kertaa koronavirustartunta hoivakodissa. Kaikki hoivakodin 35 asukasta ja työntekijät testataan tartunnan varalta. Tartuntaketjut ulottuvat Hämeenlinnan kirkon sunnuntaiseen jumalanpalvelukseen. Paikalla olleita pyydetään menemään koronatestiin, jos oireita ilmenee. Lue lisää jutustamme.
Päivitetty 15.9.2020 klo 14:43: korjattu jumalanpalvelukseen osallistuneiden ohjetta koronatestiin hakeutumisesta. Testiin pyydetään menemään vasta, jos oireita ilmenee.
15.9. klo 11.22 Australian koronakuolemat nollassa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen
Australiassa ei tiistaina rekisteröity yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa ensimmäistä kertaa kahteen kuukauteen. Uusia tartuntoja löydettiin 50.
Pandemian kiivaimpina päivinä heinäkuun lopussa tartuntoja löytyi päivässä hieman alle 700.
Melbournessa, missä valtaosa tartunnoista on todettu, erittäin tiukkojen koronarajoitusten piirissä elävät asukkaat saivat hieman helpotusta, kun päivän ulkoiluaikaa lisättiin kahteen tuntiin ja kaupunkilaisille annettiin lupa vierailla sellaisten sukulaisten ja ystävien luona, jotka asuvat yksin.
Sen sijaan kaikki ei-välttämättömät liikkeet ja palvelut pysyvät edelleen suljettuina, ja yöllinen ulkonaliikkumiskielto jatkuu ainakin kuun lopulle.
Muualla Victorian osavaltiossa ihmiset saavat liikkua vapaasti ja kaupat ja liikkeet voivat avata ovensa keskiviikosta lukien.
Australiassa on kuollut koronaviruksen liittyen 816 ihmistä. Miljoonaa asukasta kohti kuolleita on 32. Suomessa vastaava luku oli tiistaina 61.
Lähde: STT
15.9. klo 10.45 Venäjältä tulleella bussimatkustajalla on todettu koronavirustartunta
Venäjältä Suomeen bussilla tulleella matkustajalla on todettu koronavirustartunta, kertoo THL. Bussi lähti Pietarista kohti Haminaan tiistaina 8. syyskuuta. Bussilla oli 51 matkustajaa, joista yhdellä todettiin Suomeen tulon jälkeen koronatartunta.
Matkustaja oli saanut ensimmäistä oireita bussimatkan jälkeisenä päivänä, eli 9. syyskuuta.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 32 matkustajan yhteystiedot on saatu selvitettyä, ja tartuntatautiviranomaiset ottavat heihin yhteyttä. Altistuneet matkustajat voidaan määrätä karanteeniin. 18 matkustajan tietoja selvitetään vielä.
15.9. klo 9.18 Tampereella tarvittaessa erillistila käytössä kotikaranteenissa oleville ylioppilaskirjoituksiin osallistujille
Ylioppilaskirjoituksiin, jotka alkoivat eilen, saa osallistua vain terveenä. Kirjoitusten alkaessa yhtään tamperelaisabiturienttia ei ole terveysviranomaisten määräämässä karanteenissa. Tampereella on varauduttu, jos tilanne muuttuu, kaupunki tiedottaa. Oireettomat, kotikaranteeniin määrätyt voivat osallistua kirjoituksiin erillisessä kirjoitustilassa Sammon keskuslukiossa.
15.9. klo 6.51 Pääseekö suomalainen syyslomalle Viroon?
Virossa koronatartuntojen määrä on kasvanut syksyn aikana nopeasti. Viimeisten kahden viikon aikana uusia tartuntoja on todettu 24,3 sataatuhatta asukasta kohden. Luku lähentelee Suomen hallituksen määrittämää turvallisen maan ylärajaa.
Latvia määräsi viime viikkoisella päätöksellään Virosta tulevat matkustajat kahden viikon karanteeniin.
Toistaiseksi Viro siis kuuluu maihin, joista voi matkustaa Suomeen vapaasti – mutta kuinka kauan? Lue lisää jutustamme.
15.9. klo 6.44 Kiina sanoo koronarokotteen olevan käyttövalmis marraskuussa
Kiinan tartuntatautiviranomainen CDC sanoo maan saavan koronarokotteen valmiiksi jo marraskuussa. Kiinassa on neljä rokotekandidaattia kliinisten kokeiden viimeisessä eli kolmannessa vaiheessa.
CDC:n asiantuntijan Guizhen Wun mukaan kolmea näistä neljästä rokotteesta on jo annettu huoltovarmuuden kannalta tärkeille työntekijöille Kiinassa. Myös Wu itse on saanut rokotteen jo huhtikuussa, eikä hänellä ole todettu oireita.
Lähde: Reuters
15.9. klo 6.12 Suurimmat ruuhkat koronatesteissä ohi
Valtavat ruuhkat koronatestauksissa ovat helpottaneet. Testiin pääsee nyt monin paikoin saman vuorokauden sisällä tai viimeistään seuraavana päivänä. Yle selvitti sairaanhoitopiireiltä, kuinka kauan testiin pääsyssä ja tulosten saamisessa kestää ja ketkä halutaan testataan ensimmäisenä. Lue lisää jutustamme.
14.9. klo 22.30 Kouvolalaisen KooKoon U20-joukkueessa yksi uusi koronatapaus – seuran liigajoukkue testattiin maanantaina
Aiemmin viime viikolla negatiivisen testituloksen antanut kouvolalaispelaaja alkoi oireilla ja hänet testattiin viikonloppuna uudelleen. KooKoon U20-joukkueeseen liittyvän tartuntamäärä on nyt yhteensä seitsemän tartuntaa.
Viime viikon perjantaina KooKoo tiedotti, että viidellä pelaajalla ja yhdellä ottelutapahtuman toimihenkilöllä on todettu koronavirustartunta.
14.9. klo 19.10 Koronatestin vaatiminen riskimaista tulevilta herättää arvostelua
Pikavauhdilla valmistellut uudet maahantulon säännöt herättävät arvostelua lausuntokierroksella. Etenkin laivayhtiöt ovat kriittisiä. Arvostelua tulee myös matkailu- ja ravintola-alalta sekä Lapin matkailuyrittäjiltä.
Poliisihallitus on huolissaan lain valvonnasta.
"Testaa ja tule" -mallin on toivottu avaavan matkailulle talvisesongin, mutta lausunnon antajat ovat tarttuneet useisiin käytännön yksityiskohtiin. Lausuntoja oli maanantai-iltapäivään mennessä tullut runsaat 30. Jättöaika umpeutuu maanantain vastaisena yönä.
Hallitus kaavailee, että viimeistään marraskuun lopussa Suomeen voi tulla korkeamman koronariskin maista, mikäli matkustajalla on todistus negatiivisesta koronatestituloksesta.
Käytännössä esimerkiksi laiva- tai lentoyhtiöiden tulisi tarkistaa todistus muiden matkustusasiakirjojen tarkistamisen yhteydessä.
Kuljetusyritysten tulisi tarvittaessa evätä maahanpääsy, mikäli todistusta ei ole. Laiminlyöntitapauksessa yrittäjälle voitaisiin asettaa sanktioita.
Laivayhtiö Eckeröline esimerkiksi huomauttaa, että on kohtuuton vaatimus, että henkilökunnan pitäisi osata tulkita vaikkapa kreikan kielistä testipaperia ja sen aitoutta.
14.9. klo 18.45 Osa Espoon Kaitaan karanteenissa olevista lukiolaisista pääsi sittenkin osallistumaan kirjoituksiin
Espoossa Kaitaan lukiossa osa aiemmin karanteeniin määrätyistä abeista pääsi sittenkin osallistumaan syksyn ensimmäisiin ylioppilaskirjoituksiin tänään maanantaina, vaikka vielä viime viikolla tilanne näytti mahdottomalta.
Espoon kaupungin terveyspalvelujen johtaja Sanna Svahn vahvistaa, että arvioinnit tehdään jokaisen altistuneen osalta erikseen ja yksilöllisesti. Tartuntatautiviranomaiset ovat arvioineet kaikki ylioppilaskirjoituksiin osallistuvat, missä ja milloin he ovat altistuneet.
– Jos altistuminen on tapahtunut hiljattain ja tilanne on kesken, niin ei ole auttanut mikään. Jos taas karanteeni on ollut päättymässä ja oireita ei ole ollut, niin on voitu lisätesteillä arvioida tartuttavuutta. Viimeisenä karanteenipäivänä todennäköisyys on hyvin pieni, kun testituloskin on negatiivinen, Svahn sanoo.
Svahnin mukaan tartuntatautilaki puhuu kohtuullisuudesta arvioinnissa. Lisäksi tartunta tulee yleensä ilmi viiden päivän sisällä, mutta karanteeni on kahden viikon mittainen, jotta sen jälkeen ei olisi enää mitään riskiä sairastua.
14.9. klo 18.40 Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka etätöihin
Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka (sd.) on käynyt koronavirustestissä ja jää hoitamaan virkatehtäviään etätyönä tästä päivästä lukien toistaiseksi.
Etätyö on varotoimi ministerin lievien hengitystieoireiden johdosta, ministeriö tiedottaa.
14.9 klo 15.50 HUS muistuttaa, että syöpä ei parane odottamalla – hoito on vaarassa viivästyä jopa tuhannelta potilaalta
Syöpäepäilyn takia on hakeuduttu Uudellamaalla hoitoon huomattavasti aiempaa vähemmän. HUSin johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi kehottaa vastaanotolle koronasta huolimatta:
– Viime kuukausina erikoissairaanhoidossa on ollut syöpätapauksia peräti noin 5–10 prosenttia vähemmän kuin ennen koronaviruspandemiaa, kertoo Mäkijärvi.
Notkahdus potilasmäärässä voi tarkoittaa kuukaudessa jopa sataa hoitamatonta syöpää. Johtajaylilääkäri Mäkijärvi arvioi, että tilanteen jatkuessa pitkään vuodessa viivästyy vähintään usean sadan, jopa tuhannen potilaan syöpähoito.
14.9. klo 15.40 Bromman lentokenttä Tukholman liepeillä voi jäädä koronan uhriksi
Ruotsin lentoasemia hallinnoiva Swedavia arvioi, että Tukholman lähellä sijaitsevaa Bromman lentokenttää ei enää kannata ylläpitää. Swedavian mukaan koronakriisi tekee toiminnan pitkäksi aikaa kannattamattomaksi.
Tukholman seudun liikenne voidaan Swedavian mukaan keskittää Arlandan lentokentälle. Päätös kentän sulkemisesta on tehtävä maan hallituksessa, Swedavia toteaa.
Liikenneministeri Ibrahim Baylan kiitti Swedaviaa hallituksen tilaamasta selvityksestä, mutta ei vielä ottanut kantaa sulkemiseen.
– Tästä on keskusteltava, vaikka kukaan ei vielä tiedä, kuinka syviä muutoksia pandemian tuomat muutokset ovat, Baylan sanoi.
Swedavian hallituksen puheenjohtaja Åke Svensson arvioi, että jatkoa varten on syytä valmistautua kolmannen kiitoradan rakentamiseen Arlandan lentokentälle.
Bromman vuonna 1936 avatulta lentoasemalta on lennetty lähinnä kotimaan lentoja, mutta liikennettä on ollut myös Suomeen.
STT
14.9. klo 15.24 Ruotsin ja Norjan koronaluvut pysyivät Suomen asettaman rajan alla
Ruotsi pysyy toista päivää putkeen Suomen asettamissa matkustuskriteereissä, kertoo Euroopan tartuntatautiviraston päiväraportti.
Ruotsissa on todettu viimeisen 14 vuorokauden aikana 22,7 tartuntaa 100 000 asukasta kohti. Sunnuntaina luku oli 24,0 tartuntaa.
Lauantaina Ruotsin luvut ylittivät Suomen asettaman rajan, kun tartunnat nousivat yli 25:een 100 000 asukasta kohti. Suomeen voi matkustaa ilman rajoituksia maista, joissa luku on alle 25.
Tanska puolestaan kertoi maanantaina 347 uudesta tartunnasta ja kahdesta uudesta koronaan liittyvästä kuolemantapauksesta. Uusien lukujen myötä Tanskassa on nyt 43,3 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohden.
Norjassa vastaava luku oli maanantaina 24,8 ja Virossa 22,9. Suomessa luku oli maanantaina 9,1.
Luvut vaihtelevat päivittäin, sillä ne lasketaan edeltävän 14 vuorokauden ajalta.
14.9. klo 14.50 THL: Kaksi uutta kuolemantapausta, sairaalassa kymmenen, joista kolme teholla
Suomessa on todettu kaksi uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL). Koronavirukseen kuolleiden määrä on nyt Suomessa yhteensä 339.
THL:n mukaan COVID-19-keuhkotulehduksen vuoksi sairaalassa on kymmenen ihmistä, heistä kolme on tehohoidossa.
Lähde: THL
14.9. klo 14.45 Päijät-Hämeen koronatilanne maan pahin, kouluja ei silti vielä suljeta
Päijät-Hämeen koronatilanne pahentunut entisestään. Viikonloppuna uusia tartuntoja kirjattiin 17 ja maanantaina puoleen päivään mennessä neljä. Kahden viikon aikana on todettu 61 tartuntaa, kun keväällä suurin vastaava luku oli 42.
– Päijät-Häme on pahimpien alueiden joukossa. Mikkelissä tilanne on myös huolestuttava. Meillä on useita tartuntaketjuja, joista on tullut jatkotartuntoja, kuvailee Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän johtajaylilääkäri, toimialajohtaja Tuomo Nieminen.
Suurin osa tartunnoista liittyy samaan ravintola-altistukseen. Viime viikon aikana on kuitenkin tullut esiin viisi tartuntaa, joiden alkuperää ei tiedetä.
Tällä hetkellä Päijät-Hämeessä on karanteenissa nelisensataa henkilöä. Todettuja tartuntoja on 193 ja tällä hetkellä sairaalahoidossa on yksi potilas. Toimialajohtajan mukaan koronatartuntojen ilmaantumisluku Päijät-Hämeessä on jo 25, mikä ei näy vielä THL:n tilastoissa.
14.9. klo 14.40 Lestijärvellä koko Lestin koulu koronatestiin varotoimena
Keskipohjalaisessa Lestijärven kunnassa herättiin maanantaina uuteen tilanteeseen: kunnassa oli viikonloppuna varmistunut viisi koronatartuntaa.
Maanantaiaamuna koko Lestin koulu määrättiin varotoimena koronatesteihin.
Testeissä kävivät kaikki noin 70 1.-9. -luokkien oppilasta sekä koulun henkilökunta – kaikkiaan yhteensä kymmenesosa 700 asukkaan kunnan väestöstä. Testejä otettiin noin 100. Oireettomien testaamista perustellaan tartuntaketjun jäljittämisellä.
Maanantaina tartuntoja varmistui yksi lisää.
14.9. klo 13.23 Katso, miten korona leviää Mikkelissä – koulut etäopetukseen, liikuntapaikkoja kiinni
Mikkeli on siirtänyt koulut etäopetukseen ja sulkenut liikuntapaikkoja koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen valotti maanantaina kaupungin reaktioita koronaviruksen leviämiseen. Voit katsoa tilaisuuden klikkaamalla tämän artikkelin pääkuvaa.
14.9. klo 12.32 Mikkelissä kouluja kahdeksi viikoksi etäopetukseen koronatilanteen vuoksi – myös kaupungin liikuntapaikat menevät kiinni
Mikkelin kantakaupungin 4.-9. luokat siirtyvät kahdeksi viikoksi etäopetukseen. Mikkelin kaupungin häiriötilanteiden maanantaina kokoontunut johtoryhmä päätti asiasta Etelä-Savon sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Essoten suosituksesta.
Lisäksi Mikkelin kaupunginjohtaja Timo Halonen päätti, että epidemiatilanteen rauhoittamiseksi kantakaupungissa sijaitsevat kaupungin uimahallit, sisäliikuntapaikat ja nuorisotilat suljetaan kahdeksi viikoksi 27. syyskuuta asti. Poikkeuksena sisäliikuntapaikoista ovat jäähallit, jotka ovat suljettuina sunnuntaihin 20. syyskuuta asti. Sulku tulee voimaan heti.
Kirjastot, asiointipisteet ja kulttuuritoiminnot pysyvät edelleen avoinna, koska Essoten arvion mukaan riski altistumiseen on näissä pienempi.
Lue lisää täältä.
14.9. klo 11.55 Suomessa todettu 47 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 47 uutta koronatartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Suomessa on todettu tähän mennessä yhteensä 8627 tartuntaa.
THL kertoo myöhemmin maanantaina koronavirukseen kuolleiden ja sairaalahoidossa olevien määrän.
14.9 klo 11.26 Peruskoulu on alkanut monella koronasta huolimatta hyvin
Yle kysyi syyskuun alussa perheiltä ensimmäisten viikkojen kokemuksia koulunkäynnistä. Kokemusten mukaan rutiinit, kuten käsienpesu, ovat vastaajien mukaan tulleet osaksi koulujen uutta arkea. Lähes 80 prosenttia yli 200 vastanneesta kuvaa lukukauden alkaneen hyvin.
14.9. klo 10.25 Neste vähentää jopa 470 työpaikkaa, pandemia vauhdittanut kysynnän laskua
Öljynjalostusyhtiö Neste aloittaa yt-neuvottelut. Yritys pohtii Naantalin jalostamon lakkauttamista. Neste vähentää jopa 470 työpaikkaa. Yhtiön tiedotteessa mainitaan, että koronapandemia on vauhdittanut perinteisten öljytuotteiden kysynnän laskua. Lue lisää jutustamme.
14.9. klo 9.46 Lestijärvellä noin 700 asukkaan kunnassa todettu 6 tartuntaa
Manner-Suomen toiseksi pienimmässä kunnassa Lestijärvellä on todettu toistaiseksi kuusi koronatartuntaa. Kaikkien altistuneiden selvitystyö on meneillään. Lestijärvi siirtää kaikki kunnan koululaiset etäopetukseen ja kaikki oppilaat testataan.
Kunta on päättänyt sulkea myös kirjaston, kuntosalin ja kunnantalon. Lestijärven vanhusten palveluasumisyksikön asukkaat ja henkilökunta testataan myös koronan varalta.
Lestijärvellä asukkaita noin 700.
14.9. klo 8.04 Katso tuoreimmat kommentit klo 9.10: Puheenjohtajat saapuvat pandemian varjostamiin budjettineuvotteluihin
Hallitus aloittaa tänään neuvottelut ensi vuoden budjetista. Niitä varjostaa vaikeus tietää tarkalleen koronaviruksen vaikutuksia. Neuvotteluista odotetaan poikkeuksellisen vaikeita, koska koronavirus on sekoittanut taloudenhoitoa.
Yle näyttää suorana hallituspuolueiden puheenjohtajien ja valtiovarainministeri Matti Vanhasen (kesk.) kommentit, kun he saapuvat neuvotteluihin Säätytaloon. Suoraa lähetystä voi seurata klo 9.10 alkaen Yle Areenassa.
14.9. klo 7.42 Hallitus aloittaa ensi vuoden budjettivalmistelun koronasyksyssä
Koronavirus vaikuttaa hallituksen budjettiriihipäätöksiin. Hallitus on jo antanut sairaanhoitopiireille ja kunnille koronatukea. Lisää on tulossa. Neuvottelupöydässä on tukien palauttaminen kunnille, koska kilpailukykysopimus on päättynyt. Todennäköisesti kunnat tarvitsevat lisärahaa myös hoitojonojen purkuun, kun koronaviruksen vuoksi kiireettömän terveydenhoidon jonot ovat kasvaneet. Lue lisää jutustamme, mitä budjettipäätöksiä hallitukselta odotetaan.
14.9. klo 7.14 Teatterien korona-ahdinko syvenee
Teatterien suuret tuotannot tulevat nyt ensi-iltaan tilanteessa, jossa katsomoihin voi parhaimmillaankin myydä vain puolet paikoista, jotta turvavälit säilyvät.
Yle kysyi neljän suuren teatterin johtajalta, miten pitkään teatterit voivat jatkaa nykyisillä rajoituksilla. Lue vastaukset jutustamme.
14.9. klo 6.51 Yhdysvalloissa 33 171 uutta tartuntaa ja lähes 400 kuolemaa
Yhdysvalloissa on eilen sunnuntaina vahvistettu yhteensä 33 171 uutta koronavirustartuntaa. Maassa on tähän mennessä vahvistettu yhteensä 6,53 miljoonaa tartuntaa.
Koronavirus vaati eilen sunnuntaina 392 kuolonuhria. Yhteensä koronapandemia on vaatinut maassa 194 147 kuolonuhria.
14.9. klo 6.28 Lukiolaiset pelkäävät, ettei koronalle altistuneita päästetä yo-kokeisiin – syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään
Moni Ylen haastattelema abiturientti on huolissaan, miten mahdollinen koronavirustartunta tai -altistuminen vaikuttaa ylioppilaskokeen suorittamiseen. Syksyn ylioppilaskirjoitukset alkavat tänään maanantaina kemian ja terveystiedon kokeella.
Koronavirukselle altistuneiden, mutta oireettomien kokelaiden kirjoituksiin osallistuminen on herättänyt kysymyksiä Lukiolaisten liitossa. Esimerkiksi se, miten altistuneen koejärjestelyt turvataan niin, että hän pystyy osallistumaan, eikä esimerkiksi tutkinnon suorittaminen siirry altistumisen takia huolettaa.
Lue koko juttu täältä.
14.9. klo 5.25 Trumpin kampanjatilaisuus sisätiloissa aiheuttaa koronahuolta
Presidentti Donald Trumpin on määrä pitää vaalikampanjatilaisuus tänään Hendersonissa, Nevadassa. Teollisuushallissa järjestettävä tilaisuus on herättänyt arvostelua, sillä se rikkoo osavaltion yli 50 ihmisen kokoontumisrajoituksia. Hallille odotetaan tuhansia Trumpin kannattajia.
Kyseessä on ensimmäinen sisätiloissa järjestettävä Trumpin kampanjatilaisuus sitten kesäkuun, jolloin presidentti kampanjoi Tulsassa. Kyseistä tilaisuutta on kutsuttu koronalingoksi, sillä tartuntamäärät kääntyivät kasvuun Tulsassa muutama viikko tilaisuuden jälkeen.
Trumpin kampanjatyöntekijät kertoivat ennen Nevada-tilaisuuden alkamista, että osanottajien lämpö mitataan ja heitä kehotetaan käyttämään kasvosuojaimia.
AFP
14.9. klo 2.35 WHO:lta huolestuttavia koronalukuja
Maailman terveysjärjestö WHO on raportoinut ennätysmäärästä uusia koronatartuntoja yhden vuorokauden aikana.
Järjestö kertoi myöhään sunnuntai-iltana 307 930 uudesta tartunnasta maailmalla 24 tunnin sisällä. Eniten tartuntoja raportoitiin Intiassa, Yhdysvalloissa ja Brasiliassa.
Covid-19-tautiin liittyviä kuolemantapauksia vahvistettiin sunnuntaina yhteensä 5 537. Kaikkiaan tauti on vaatinut maailmanlaajuisesti ainakin yli 917 400 ihmisen hengen.
Reuters
13.9. klo 22.00 Sunnuntaina Essoten alueelta löytyi neljä uutta koronatartuntaa – alistumisia on Mikkelin Tuppuran koululla
Sunnuntain Essoten koronatestien tuloksissa löytyi Mikkelin alueelta neljä uutta positiivista koronatartuntaa. Tartuntojen jäljitys alkoi heti sunnuntaina ja se tulee kestämään läpi sunnuntain ja maanantain välisen yön.
Tartuntoihin liittyy altistumisia Mikkelin Tuppuralan koululla. Yhdellä koulun oppilaalla on todettu koronavirus. Essotelta ollaan yhteydessä altistuneisiin tai heidän huoltajiinsa.
Mikkelin kaupungin mukaan muiden oppilaiden ja henkilöstön osalta koulu jatkuu maanantaina normaalisti lukujärjestyksen mukaisesti. Tuppuralan koulun tilat on siivottu tehostetusti viikonlopun aikana.
13.9. klo 21.34 Israel tiukkaan koronasulkuun kolmeksi viikoksi perjantaista lähtien
Israelissa pyritään suitsimaan koronavirusta uusilla tiukoilla rajoituksilla. Maan pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti sunnuntai-iltana, että muun muassa koulut, ravintolat, ostoskeskukset ja hotellit suljetaan kolmeksi viikoksi ensi perjantaina.
Myös ihmisten liikkumista aiotaan rajoittaa. Israelilaislehti Haaretzin mukaan kodin ulkopuolella saa liikkua vain 500 metrin säteellä.
Israel selvisi keväästä ja kesästä melko vähin tartunnoin, mutta viime viikkoina tartuntamäärät ovat nousseet. Nyt Israel on tartunnoissa väestöön suhteutettuna tartuntojen kärkipäässä.
Vajaan yhdeksän miljoonan asukkaan maassa on vahvistettu yli 150 000 koronatartuntaa, ja yli 1 100 ihmisen on kerrottu kuolleen koronatautiin. Kuluneen viikon aikana tartuntoja on todettu nelisentuhatta vuorokaudessa.
Aiemmin sunnuntaina ortodoksijuutalaista parlamenttiryhmää edustava asuntoministeri erosi Israelin hallituksesta protestina sulkusuunnitelmille. Hän vastusti uskonnollisten kokoontumisten rajoittamista.
Koronasulku on alkamassa juutalaisen uudenvuoden aattona ja kestää yli juutalaisille tärkeän jom kippur -pyhäpäivän. Israelin hallituksen on määrä julkistaa erityiset ohjeet rukoustilaisuuksia varten.
Lähteet: AP, AFP, Reuters
13.9. klo 17.15 THL tarkensi: Koululaiset koronatestiin myös lievillä oireilla
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tarkentanut lasten ja nuorten koronatestejä koskevia ohjeitaan.
THL suosittelee nyt koronatestiä kaikille kouluikäisille lapsille ja nuorille, joilla on koronavirukseen viittaavia oireita.
Ainoa poikkeus tästä on nuha tai aivastelu, joka on selvästi allergista tai liittyy esimerkiksi ulkona olemiseen. Jos tällaisen lapsen yleistila on normaali eikä infektio-oireita ole, lapsi voi mennä kouluun tai päiväkotiin.
Sen sijaan alle kouluikäisiä lapsia voi seurata pari päivää kotona, jos oireet ovat lievät.
Koronaan viittaavia oireita ovat muun muassa kuume, yskä, kurkkukipu, väsymys, nuha, pahoinvointi, hengenahdistus, lihaskivut ja ripuli. Tarkemmalle oiresivulle pääset tästä linkistä.
13.9. klo 15.35 Viikonlopun aikana Päijät-Hämeessä 17 uutta koronatapausta
Viikonlopun aikana Päijät-Hämeessä on varmistettu sunnuntaiaamuun mennessä 17 uutta koronatapausta. Näihin liittyen on todettu jälleen useita joukkoaltistumistilanteita.
Tiirismaan koulun oppilaalla varmistui koronatartunta. Koulun oppilaista ja henkilökunnasta on asetettu karanteeniin yli 40 ihmistä.
Lahden Neste K Burger King Kivistönmäessä on työntekijällä todettu koronatartunta. Hän on ollut töissä mahdollisesti tartuttavana 9.-11. syykuuta. Lähikontaktien kartoitus on parhaillaan käynnissä. Tuolloin ravintolassa asioineita kehotetaan seuraamaan terveydentilaansa ja ottamaan yhteyttä Päivystysapuun 116117, mikäli kehittyy koronainfektioon viittaavia oireita.
Kolmas joukkoaltistus tapahtui Heinolassa HeiMo -kahvilassa järjestetyssä eläkeläisten karaoketapahtumassa 9. syykuuta klo 18-20. Kahvilassa ei tuolloin ollut muuta toimintaa. Tapahtumaan osallistuneiden kartoitus on käynnissä.
Yhteensä tartuntoja on alueella nyt 189 ja Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän mukaan koronan leviämisen estämiseksi käynnissä on mittava tartunnanjäljitysoperaatio.
13.9. klo 15.10 Kuhmossa asumispalveluyksikön työntekijällä koronatartunta
Kuhmossa asumis- ja kuntoutuspalveluita tarjoavan Hyvinvointi Sammon yhdellä työntekijällä on todettu lauantai-iltana 12. syyskuuta positiivinen COVID-19-tartunta. Tämän vuoksi yhdeksän työntekijää on altistunut koronavirukselle ja täten määrätty 14 vuorokauden karanteeniin.
Hyvinvointi Sammon asiakkaat ja asukkaat eivät ole altistuneet virukselle. Asiakkaita ja omaisia on tiedotettu asiasta, kertoo Kainuun sote-yhtymä.
13.9. klo 15.00 Kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari palaa hoitamaan virkatehtäviään normaalisti
Kehitys- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) kertoo Twitterissä saaneensa negativiisen koronatuloksen.
– Sain juuri tiedon, että koronatestitulokseni on negatiivinen. Varotoimena aloittamani etätyö päättyy ja jatkan virkatehtävieni hoitamista normaalisti, Skinnari kertoi sunnuntaina iltapäivällä.
Skinnari siirtyi korona-altistuksen seurauksena etätöihin perjantaina.
13.9. klo 14.20 Ruotsin koronaluku putosi taas Suomen rajan alle
Ruotsi mahtui jälleen sunnuntaina Suomen matkustuskriteereihin. Euroopan tartuntatautiviraston päiväraportin mukaan Ruotsissa on todettu edellisen 14 vuorokauden aikana 24.0 koronatartuntaa 100 000 asukasta kohti.
Suomen hallitus kertoi perjantaina nostavansa matkustajien lähtömaahan sovellettavaa koronarajaa. Jos luku on alle 25, maasta voi matkustaa Suomeen ilman rajoituksia.
Lauantaina uutisoimme, että Ruotsin luku oli noussut yli 25:n. Luku kuitenkin voi vaihdella päivittäin, koska se lasketaan edeltävän 14 vuorokauden ajalta.
THL:n terveysturvallisuusjohtaja Mika Salminen kertoi sunnuntaina Ylelle, että Ruotsin tautitilannetta tarkastellaan seuraavan kerran torstaina. Uudet matkustuskriteerit ovat tulossa voimaan lauantaina.
13.9. klo 13.55 Hämeenlinnan Lyseon oppilaalla koronavirustartunta – 35 altistunutta
Hämeenlinnan Lyseon oppilaalla on todettu koronavirustartunta.
Sairastunut on määrätty karanteeniin ja koko koulu siirtyy etäopetukseen maanantaista 14. syyskuuta lähtien.
Oppilaalla todettiin koronavirustartunta lauantaina. Altistuneita on yhteensä 35, johon kuuluu yksi oppilasryhmä ja yksi opettaja. Sairastunut ja altistuneet on määrätty kotikaranteeniin 23. syyskyyta saakka. Samalla Lyseon lukio siirtyy varotoimena etäopetukseen, joka jatkuu 25. syyskuuta saakka. Etäopetus ei koska aikuislukiota.
Altistus liittyy aikaisemmin HPK:n U20-joukkueessa todettuihin tartuntatapauksiin.
– Terveydenhuollon ammattilaiset kontaktoivat altistuneita, kertoo koulun rehtori Pieta Tukkimäki-Hildén Hämeen Sanomissa.
Hämeenlinnassa todettiin aiemmin tällä viikolla koronavirustartunta Ruununmyllyn koulun oppilaalla.
13.9. klo 13.03 THL:n Salminen: Ruotsin koronaluvulla ei vaikutusta ensi viikolla voimaan tuleviin matkustusrajoituksiin
Ruotsin koronaluvun nouseminen yli Suomen asettaman raja-arvon ei vaikuta rajaliikenteen avautumiseen länsirajalla ensi lauantaina.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminenkertoo Ylelle, että Ruotsin tämänhetkinen tautitilanne ei muuta rajapäätöstä välittömästi.
Salmisen mukaan Ruotsista saa matkustaa Suomeen ilman rajoituksia ensi lauantaista alkaen.
Euroopan tautiviraston ECDC:n lauantaisen päiväraportin(siirryt toiseen palveluun) mukaan Ruotsissa on todettu kahden viimeisen viikon aikana uusia koronavirustartuntoja 25,7 kappaletta 100 000:ta asukasta kohden.
Suomessa hallitus linjasi perjantaina raja-arvoksi 25 tautitapausta 100 000:ta asukasta kohden.
Salminen kertoo, että THL tarkastelee Ruotsin ja muiden maiden tautitilannetta uudelleen ensi torstaina. Mahdolliset uudet rajaliikennettä koskevat rajoitustoimet tulevat voimaan vasta viikon päästä siitä, kun päätökset on tehty.
13.9 klo 11.54 Suomessa 23 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu 23 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Varmistettuja tautitapauksia on nyt todettu yhteensä 8 580.
Tautiin liittyviä kuolemia on yhteensä raportoitu tähän mennessä 337.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kahdeksan ihmistä, joista yksi on tehohoidossa.
13.9. klo 10.40 Tšekissä tartunnat lisääntyvät nopeasti
Tšekin tasavallassa koronatapaukset ovat kuluneen viikon aikana lisääntyneet nopeasti.
Maan terveysministeriön julkaiseman tiedon mukaan kuluneen vuorokauden aikana on havaittu 1 541 uutta tapausta. Kyseessä on viides peräkkäinen päivä, kun uusien tapausten määrä ylittää tuhannen rajan.
Vielä elokuussa tapauksia havaittiin 10,7 miljoonan asukkaan maassa päivittäin alle 300.
Tšekin hallitus on tiukentanut määräyksiä kasvomaskien käytöstä, mutta esimerkiksi liikkeiden aukioloa tai ihmisten liikkumista ei ole rajoitettu.
Reuters
12.9. klo 22.23 Ranskassa ennätysmäärä uusia tartuntoja
Ranskan terveysviranomaiset raportoivat lauantaina 10 561 uudesta koronavirustartunnasta. Se on uusi ennätys sen jälkeen, kun maassa alettiin testata ihmisiä laajamittaisesti keväällä.
Ranskassa tartunnat ovat rajussa kasvussa, sillä perjantaina tartuntoja oli kirjattu 9 406. Viranomaiset ovat huolissaan kasvaneista tartuntamääristä, mutta virukseen liittyvät kuolemat ovat pysyneet matalina verrattuna maalis-huhtikuun huippulukemiin.
65 miljoonan asukkaan Ranskassa on miljoonaa asukasta kohti 473 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Suomessa vastaava luku on tilastosivu Worldometerin mukaan 61. Worldometerin luvuissa on esiintynyt ajoittain epäjohdonmukaisuuksia.
STT-AFP
12.9. klo 20.20 Jyväskylässä Bar Red Neckissä mahdollinen korona-altistus viime viikonloppuna
Jyväskylässä sijaitsevassa Bar Red Neckissä on tapahtunut mahdollinen korona-altistus 6.–7. syyskuuta välisenä yönä puolenyön ja kello kahden välillä. Tuolloin ravintolassa vieraili koronavirusta kantava ihminen, kertoo Jyväskylän kaupunki tiedotteessaan.
Jos edellä mainittuina aikoina ravintolassa käyneillä on koronaan viittaavia oireita, esimerkiksi hengitystieinfektion oireita tai ripulia, heitä kehotetaan olemaan yhteydessä kaupungin terveydenhuoltoon.
Verkossa se onnistuu Omaolo.fi-palvelun kautta tai sitten voi soittaa neuvontanumeroon 014 266 0133 (ma–pe klo 8–16 ja la–su klo 9–15 ja muina aikoina numeroon 116 117). Jyväskylässä on perjantain ja lauantain aikana tullut ilmi yksittäisiä tartuntoja, joista aiheutuneet altistumiset on kartoitettu. Asianosaisiin on oltu yhteydessä, ja heidät on ohjattu näytteenottoon ja karanteeniin.
Lähde: STT
12.9. klo 19.29 Hallituksen uusi suunnitelma asettaa koronatestauksen koetukselle
Hallituksen matkailun rajoitusten lieventämisestä asettaa koronatestausjärjestelmän melkoiselle koetukselle. Näin arvioi koronatestausvalmiuden kansallisen koordinaatioryhmän puheenjohtaja . Hänen mukaansa ruuhkautumisen ja vastausaikojen venymisen riski on olemassa.
Pietilä toteaa, että testauksen maksimikapasiteetti on nykyisellään noin 14 000–16 000 testiä päivässä. Tavoitteeksi asetettu 30 000 testiä päivässä on suuri haaste. Pietilän mukaan kyse ei ole pelkästään pätevän henkilöstön ja laitteiden riittävyydestä, vaan myös muun muassa näytteenottotarvikkeiden ja reagenssiaineiden saatavuudesta.
Lähde: STT
12.9. klo 19.13 Kuudella koronatartunta Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistossa
Kuudella opiskelijalla on todettu koronavirus Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Piilolan kampuksella Äänekoskella, ammattiopisto tiedottaa.
Perjantaina ilmeni ensin yksi koronatartunta, ja lauantaina tapauksia varmistui viisi lisää.
Äänekoskella todettiin lauantaina yhteensä 12 uutta tartuntaa, jotka liittyivät aiempaan tartuntaketjuun. Altistuneita on useita kymmeniä.
Äänekosken ammatillisen koulutuksen kuntayhtymä kertoo sunnuntaina, miten opiskelu Piilolan kampuksella jatkuu.
12.9. klo 18.30 Ruotsin koronatartunnat ylittivät jo Suomen uuden rajan
Ruotsin koronatilanne on jälleen kiihtynyt hivenen Suomen uuden matkustuskriteerin yli. Tämä käy ilmi Euroopan tartuntatautiviraston .
ECDC:n mukaan Ruotsissa on 14 viime vuorokauden aikana vahvistettu 25,7 koronatartuntaa 100 000 asukasta kohti. Suomen hallitus kertoi eilen perjantaina nostavansa matkustajakaranteenin rajan 8–10:stä 25 tartuntaan, ja eilen Ruotsi olisi vielä mahtunut kriteereihin.
Uusi raja on tulossa voimaan ensi lauantaina. ECDC:n luvut muuttuvat päivittäin, koska ne lasketaan 14 edeltävän vuorokauden perusteella.
25:n paikkeilla pyörivät Euroopan maista tällä hetkellä Ruotsin lisäksi muun muassa Norja, Kreikka ja Bulgaria. Myös Saksassa ja Virossa luku on yli 20.
Ruotsin tilanteen muutoksesta kertoi Suomessa ensin Ilta-Sanomat.
12.9. klo 16.54 Brittiviranomaisilta vihreää valoa: Astra Zeneca voi jatkaa rokotekokeita
Koronavirusrokotetta Oxfordin yliopiston kanssa kehittävä lääkeyhtiö Astra Zeneca ilmoittaa jatkavansa kolmannen vaiheen kliinisiä tutkimuksia. Tutkimus jouduttiin keskeyttämään vajaa viikko sitten, kun yksi vapaaehtoisista koehenkilöistä oli sairastunut Britanniassa.
Lauantaina yhtiö tiedotti, että Britannian lääketurvallisuudesta vastaava viranomainen MHRA oli todennut, että kokeita on turvallista jatkaa. Yhtiön mukaan se tai yliopisto ei voi kertoa enempää yksityiskohtia.
Kerroimme tutkimusten keskeyttämisestä keskiviikkona
Euroopan komissio kertoi elokuun puolivälissä, että se on tehnyt lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa ensimmäisen sopimuksen mahdollisen koronavirusrokotteen ostoista. Suomi on ilmoittanut osallistuvansa yhteishankintaan.
Lähteet: Reuters, AFP
12.9. klo 15.40 Koronavirukselle altistuneiden yo-kirjoitukset uhattuna
Osa koronavirukselle altistuneista opiskelijoistaTiina Tähkän
– Kokeisiin osallistuminen on täysin kiellettyä niiltä opiskelijoilta, joilla on todettu koronavirustartunta. Oireettomien altistuneiden osalta lukio voi tehdä erityisjärjestelyjä, mutta käytännössä nämä voivat olla hyvin vaikeita toteuttaa, Tähkä toteaa.
Altistuneiden koejärjestelyt vaatisivat Tähkän mukaan lukiolta ainakin erityistiloja. Lisäksi täytyisi varmistaa, etteivät valvojat olisi lähikontaktissa altistuneiden kanssa.
Käytännössä suuri osa altistuneista joutuu Tähkän arvion mukaan suorittamaan yo-kokeet keväällä.
12.9. klo 11.55 Suomessa 45 uutta tartuntaa
Suomessa on todettu 45 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 8 557.
Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 179 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.
THL ilmoittaa sairaalahoidossa olevien ja mahdollisten kuolemantapausten määrän kolme kertaa viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantaihin mennessä tautiin liittyviä kuolemia oli raportoitu 337.
Sairaalahoidossa oli perjantaina 8 ihmistä, joista tehohoidossa yksi.
12.9. klo 10.20 Fauci kertoi erimielisyyksistä Valkoisessa talossa
Yhdysvaltain hallinnon johtava tarttuvien tautien asiantuntija on MSNBC-uutiskanavan haastattelussa kertonut erimielisyyksistään presidentti kanssa.
Trump oli torstaina lehdistötilaisuudessa kertonut, että Yhdysvallat on loppusuoralla COVID-19-taudin torjunnassa. Hänen mukaansa maa on "kääntynyt viimeisestä mutkasta" ja että rokote tautia vastaan on tulossa nopeasti.
– Minun pitää olla tästä eri mieltä. Tilastot ovat huolestuttavia. Taudin leviämisen perustaso on nyt 40 000 tapausta päivässä. Ja kuolleita on noin tuhat [päivässä].
Fauci varoitti, että jos nyt yhdysvaltalaiset vaipuvat itsetyytyväisyyteen, tilanne voi pahentua nopeasti syksyllä.
Hän kertoi myös tilanteista, joissa presidentin kanssa oli syntynyt erimielisyyttä.
– Kyllä on ollut erimielisyyttä. On ollut aikoja, jolloin olen kertonut ihmisille, että tilanne on vaikea ja että meillä on vakavia ongelmia, ja sitten presidentti on mennyt kertomaan, että tämä menee nopeasti ohi, mikä ei todellakaan pidä paikkaansa, Fauci kertoi.
The Hill
12.9. klo 8.06 Koronakuolemia on virallisesti 900 000, mutta totuus on karumpi – Katso, miten kuolleisuus eroaa Suomessa, Ruotsissa, Espanjassa ja muissa maissa
Maailman terveysjärjestö julisti koronan pandemiaksi, maailmanlaajuiseksi taudiksi, puoli vuotta sitten. Kuinka paljon ihmisiä on kuollut koronaan maailmanlaajuisesti? Virallisesti vajaat 900 000, mutta totuus on synkempi.
Vähäinen testaus ja epidemian piilottelu ovat alusta asti vääristäneet maailman koronatilastoja. Esimerkiksi Yhdysvalloissa koronapandemia levisi keväällä niin voimakkaasti, että kaikkia kuolleita ei ehditty testata. Kuolinsyyksi ei siis ole kirjattu koronavirusta.
Yle on rakentanut taulukon, jossa vertaillaan kuluvan vuoden kuolleisuutta viiden edeltävän vuoden keskiarvoon. Lue lisää .
12.9. klo 7.58 Intiassa lähes 100 000 tartuntaa päivässä
Intiassa koronatartuntojen määrä kasvaa nopeammin kuin missään muussa maassa.
Kuluneen vuorokauden aikana Intiassa on löydetty 97 570 uutta tautitapausta, kertovat maan terveystilastot. Epidemia ei näytä laantumisen merkkejä, joten 100 000 päivittäisen sairastumisen raja mennee rikki lähipäivinä.
Korona leviää Intiassa nyt yhtä lailla maaseudulla kuin suurkaupungeissakin.
Intiassa on havaittu kaikkiaan noin 4,65 miljoonaa koronatartuntaa. Luku on maailman toiseksi suurin. Yhdysvalloissa tartuntoja on ollut eniten, 6,4 miljoonaa.
Intiassa kuolleisuus on tartuntamääriin verrattuna suhteellisen matalalla tasolla. Koronaan on viime päivinä menehtynyt runsas tuhat ihmistä päivässä.
Reuters
12.9. klo 4.43 Asiantuntija: Poliitikkojen näytettävä mallia maskien käytössä
Itä-Suomen yliopiston sosiaalipsykologian yliopistolehtori kehottaa auktotiteettejä johdonmukaiseen viestintään maskien käytössä.
– Suomessa annettiin maskien käytöstä ristiriitaista tietoa pitkään ennen virallista suositusta. Mediakuvissa poliitikot, viranomaiset ja asiantuntijat esiintyvät edelleen pääosin ilman maskeja ja toisinaan myös vähäisin turvavälein.
Hakoköngäs sanoo STT:lle, että edellä mainitut esimerkit ovat ristiriidassa annettujen suositusten kanssa ja luovat normiepäselvyyttä.
11.9. klo 19.53 Matkustusrajoitusten höllentäminen sai kiitosta Helsingin Kauppatorilla
Turistikesä 2020 meni torimyyjiltä pitkälti sivu suun, mutta pian risteilyturistit voivat palata taas katukuvaan.
Suurin osa Ylen Kauppatorilla haastattelemista ihmisistä piti hyvänä asiana elinkeinoelämän kannalta, mutta itse he eivät aikoneet lähteä risteilylle ensimmäisten joukossa.
Esimerkiksi espoolainen Matilda Byholm kertoo peruneensa koronan takia pari ulkomaanmatkaa. Hän kävi kyllä poikaystävänsä kanssa kesällä Lapissa.
– Tuskin itse ainakaan olen lähdössä risteilylle. Kaikki toimivat oman harkinnan mukaan, Byholm sanoo.
Lue lisää ihmisten näkemyksiä tästä jutusta.
11.9. klo 19.18 Tutkimus: koronan sairastaneet kamppailevat pitkään tunteidensa kanssa
Koronaeristykseen tai -karanteeniin joutuneet kokevat tulevansa leimatuiksi muiden taholta. THL haastatteli koronakevään aikana 64:ää sairastunutta ja altistunutta, jotka kuuluvat 24 perheeseen pääkaupunkiseudulla.
THL:n tutkimuksen mukaan
Sairastuneet toivat esiin myös itseleimautumista eli negatiivisia tunteita itseään kohtaan, koska kokivat itsensä vaaralliseksi muille tartuntansa takia.
THL:n erityisasiantuntijan mukaan tutkimus herätti huomaamaan, etteivät eristys ja karanteeni ole helppoja asioita.
– Sairastuneen tai altistuneen kohtaavan kannattaa miettiä omia sanojaan, ettei tule leimanneeksi toista, Lohiniva sanoo.
11.9. klo 18.22 Pääministeri Marinin koronatestitulos negatiivinen
Pääministeri (sd.) koronatestitulos on negatiivinen, tiedottaa valtioneuvoston kanslia. Marin jäi torstaina etätöihin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi. Nyt etätyö päättyy ja hän jatkaa virkatehtäviensä hoitamista normaalisti.
11.9. klo 18.02 Baltian matkakupla puhkesi: Virolaiset joutuvat nyt Latviassa karanteeniin
EU:n ensimmäinen “matkustuskupla” on viimeistään nyt historiaa. Virossa koronavirustartunnat ovat lisääntyneet siinä määrin, että etelänaapuri Latvia edellyttää sieltä saapuvien asettuvan kahden viikon karanteeniin.
Viro, Latvia ja Liettua sopivat keväällä avaavansa keskinäiset rajansa saadakseen maiden talouden jälleen rullaamaan paremmin.
Viron yleisradion ERR:n mukaan Viro oli pyytänyt Latviaa nostamaan koronarajaansa, mutta Latvia oli kieltäytynyt.
– En usko, että latvialaiset ovat valmiita päästämään lisää ihmisiä maahan, pääministeri sanoi latvialaisen uutistoimiston LETA:n mukaan.
Latviassa karanteeniraja matkustajan lähtömaalle on 16 tartuntaa 100 000 asukasta kohden edellisen kahden viikon aikana. Virossa luku oli perjantaina hieman yli 20, Liettuassa vielä hieman alle 16.
Viro ja Liettua nostivat maahan tulevien karanteenirajan tällä viikolla 25:een, samoin kuin Suomi.
Lähde: Reuters
11.9. klo 17.10 Joukkoaltistuminen helsinkiläisessä keskustan Heidi's Bier Barissa
Helsingissä Yrjönkadulla Heidi’s Bier Barissa perjantain ja lauantain 4.-5.syykuuta välisenä yönä klo 23:30-04:30 oleskelleella henkilöllä on myöhemmin todettu koronavirustartunta.
Myös kolmella muulla samaan aikaan kyseisessä paikassa olleella henkilöllä on todettu myöhemmin koronavirustartunta. On mahdollista, että nämä ovat olleet kyseissä baarissa tapahtuneita jatkotartuntoja.
Heidi’s Bier Barissa samaan aikaan olleet henkilöt ovat mahdollisesti altistuneet koronavirustartunnalle. Heitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaan tarkasti kahden viikon ajan 19. syyskuuta asti. Heidän tulee hakeutua koronavirustestiin, jos heillä ilmenee lieviäkin oireita.
Lähde: Helsingin kaupunki
11.9. klo 15.50 Pääkaupunkiseudulle oma koronakoordinaatioryhmä
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit, HUS ja Etelä-Suomen aluehallintovirasto ovat perustaneet alueellisen koronakoordinaatioryhmän. Sosiaali- ja terveysministeriön alueellista toimintamallia soveltavan pääkaupunkiseudun oman koronakoordinaatioryhmän tavoitteena on vahvistaa yhteistä tilannekuvaa sekä koordinoida ja valmistella alueellisia ja paikallisia toimia.
Ylimmästä johdosta koostuva pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä vastaa yhteisen tilannekuvan pohjalta päätöksenteon valmistelusta ja koordinaatiosta. Päätökset tekee jokainen toimija oman toimivaltansa puitteissa. Ryhmä tiivistää olemassa olevaa pääkaupunkiseudun koko koronakriisin ajan jatkunutta yhteistyötä.
Helsingin kaupungilla on vastuu ryhmän toiminnan organisoinnista.
Lähde: STT
11.9. klo 15.45 KooKoo jääkiekkoliigajoukkueen toiminta keskeytyi
Jääkiekkoliigan kouvolalaisjoukkue KooKoo kertoi perjantaina, että seuran alle 20-vuotiaiden joukkueessa on viidellä pelaajalla todettu koronavirustartunta. Vaikutusta on myös edustusjoukkueen toimintaan.
KooKoo kohtasi Mikkelin Jukurit viime lauantaina alle 20-vuotiaiden SM-sarjaottelussa. Jukureiden juniorijoukkueessa on todettu lukuisia tartuntoja, ja seuran alle 20-vuotiaiden ja miesten liigajoukkueet ovat karanteenissa. Torstaina myös HPK kertoi tartunnasta alle 20-vuotiaiden joukkueessaan.
KooKoon liigajoukkueen toiminta on keskeytetty. Koko joukkue testataan maanantaina.
– Edustuksen toiminta on keskeytetty toistaiseksi varotoimenpiteenä, ja joukkue on asetettu karanteeninomaisiin olosuhteisiin toistaiseksi. Koko joukkue kaikkine toimihenkilöineen tullaan testaamaan ja vasta tulosten jälkeen selviää, miten arki jatkuu, KooKoon toimitusjohtaja kertoi.
Lähde: STT
11.9. klo 15.30 Päijät-Hämeessä 12 uutta koronatartuntaa – liittyvät ravintola-altistukseen
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella on todettu 12 uutta koronatartuntaa. Hyvinvointiyhtymän mukaan käynnissä on mittava tartunnanjäljitysoperaatio ja viikon aikana karanteeniin on määrätty yli 300 päijäthämäläistä.
Viimeisen kahden viikon aikana Päijät-Hämeessä on varmistettu 40 koronatartuntaa. Epidemian alusta alkaen tartuntoja on todettu yhteensä 172. Tällä hetkellä koronan takia on sairaalahoidossa kaksi potilasta, joista toinen on tehohoidossa.
Suurin osa nyt todetuista tartunnoista liittyyaiheuttaneeseen tartuntaketjuun.
11.9. klo 15.15 Rajavatijat poistuvat Ruotsin rajalta ensi viikolla
Liikenne Ruotsin vastaisella rajalla vapautuu ensi viikon lauantaina ja samalla lähes kaikki rajavartijat poistuvat. Rajakuntien asioita ajavan Tornionlaakson neuvoston puheenjohtajaa Tuula Ajankia päätös riemastuttaa.
– Olen hyvin iloinen tästä päätöksestä ja siitä että se koskee koko Ruotsia. Se merkitsee todella paljon. Luulajassa asuva tuttuni sanoi, että hän tulee Suomeen ostoksille heti kun pääsee.
Viestintäasiantuntija, everstiluutnantti Rajavartiolaitoksen esikunnasta kertoo, että pääosa rajalla työskennelleistä on komennettu muualta. He palaavat .
11.9. klo 15.05 Ruotsalaiset ilahtuivat Suomeen matkustamisen helpottumisesta
Suomen päätös avata matkailua ensi viikolla muun muassa ruotsalaisille ilahduttaa länsinaapurissa.
Ruotsalaisten tiedotusvälineiden ensi kommenteissa kuultaa helpotus.
Useiden lehtien lainaama
– Olemme odottaneet päätöstä maaliskuusta saakka. Tämä on ennennäkemättömän iloinen uutinen, sanoo viestintäjohtaja Tallink Siljalta. Risteilyliikenne on ollut poikki Tukholman ja Helsingin välillä.
Pohjoismaista vastaavaa ulkomaankauppaministeri . on huolisssaan Pohjoismaiden erilaisista linjauksista koronan kukistamiseksi ja toivoo yhteistä strategiaa.. Hallbergin mukaan virusta vastaan voidaan taistella ja
11.9. klo 14.55 Espoossa vanhemmat vaativat jo lapsille etäkoulua
Vanhempien huoli lasten koulunkäynnin turvallisuudesta näyttää lisääntyvän.
Yksi konkreettinen osoitus siitä on espoolaiskoululaisten vanhempien eilen torstaina laatima vetoomus etäkouluun siirtymisestä. Adressin laatineet vanhemmat toivovat, että etäkoulua käytäisiin siihen asti,.
Adressin alullepanija, neljäsluokkalaisen äiti, kertoo, että hän ei uskalla lähettää enää lastaan turvallisin mielin kouluun.
– On kauheaa miettiä, tuleeko lapsi kipeänä kotiin, ja onko tauti flunssa vai korona. Koulussahan leviää kaikki taudit helposti, kyllä se koronakin siellä tarttuu, sanoo Vanamo.
11.9. klo 13.23 Ei uusia koronavirukseen liittyviä kuolemia
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, ettei koronavirukseen liittyviä kuolemia ole raportoitu keskiviikon jälkeen. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kahdeksan ihmistä. Se on kaksi enemmän kuin keskiviikkona, jolloin THL viimeksi tiedotti sairaalahoidossa olevien määrän. Tehohoidossa on yksi ihminen. Määrä on sama kuin keskiviikkona.
11.9. klo 13.03 Finnairin toimitusjohtaja: Hallituksen päätökset hyvä askel vastuullisen avautumisen suuntaan
Lentoyhtiö Finnairin toimitusjohtaja sanoo, että hallituksen tämänpäiväiset päätökset matkustusrajoitusten höllennyksistä on ”ensimmäinen hyvä askel vastuullisen avautumisen suuntaan terveysturvallisuudesta huolehtien”.
– 25 tartunnan raja on enemmän linjassa muiden EU-maiden kanssa. Suomen elinkeinoelämälle ja matkailulle tärkeitä maita avautuu tämän päätöksen yhteydessä, Manner kertoo Ylelle.
Mannerin mukaan päätösten myötä Finnair ja Suomen matkailu ovat tasaisemmalla pelikentällä suhteessa eurooppalaisiin kilpailijoihin.
Manner kertoo, että Finnair on nyt valmis lisäämään lentoja hyvin lyhyelläkin varoitusajalla, jos kysyntää riittää.
Mannerin mukaan Finnair tekee edelleen raskasta päiväkohtaista tappiota, mutta yhtiön kassatilanne on muihin toimijoihin verrattuna vahva.
– Uskon, että tulemme menemään tämän kriisin yli ja selviydymme tästä, Manner sanoo.
11.9. klo 13.01 Brasilia tilasi 50 miljoonaa annosta Venäjän Sputkik-koronarokotetta
Brasilian Bahian osavaltio on tilannut 50 miljoonaa annosta venäläisvalmisteistä Sputnik V -koronarokotetta. Rokotetoimituksen alkavat marraskuussa, mikäli Brasilian viranomaiset hyväksyvät ne.
Kaksi päivää sitten myös Meksiko ilmoitti tilanneensa 32 miljoonaa annosta Sputnik V -rokotetta.
Sputnik-rokote ei ole vielä käynyt läpi testauksen kolmatta vaihetta, jossa rokotteen tehoa testataan ihmisillä.
11.9. klo 12.48 Oikeusasiamies: Yli 70-vuotiaiden koronaohjeistus keväällä ei ollut syrjintää
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n keväällä antamat ohjeet yli 70-vuotiaiden kontaktien välttämisestä eivät olleet syrjiviä, katsoo eduskunnan oikeusasiamies. Ohjeiden tavoitteena oli suojata iäkkäitä ihmisiä koronavirustartunnalta. Oikeusasiamiehen mukaan ohjeistus ei kohdellut yli 70-vuotiaita muita huonommin siinä mielessä kuin yhdenvertaisuuslaissa tarkoitetaan. Hän arvostelee kuitenkin sitä, että ohjeessa puhuttiin velvoitteesta, vaikka kyseessä ei ollut oikeudellinen velvoite.
Lähde: STT
11.9. klo 12.43 Jokerien pelaajat karanteeniin
Helsingin Jokerien jääkiekkojoukkue on altistunut koronavirukselle. Jokerit kohtasi keskiviikkona Neftehimik Nizhnekamskin, jonka joukkueessa on todettu seitsemän koronavirustartuntaa. Ottelu pelattiin Helsingissä.
Altistumisen vuoksi Jokerien perjantai-illan ottelu Ak Bars Kazania vastaan on siirretty. Tiedotteen mukaan Jokerien koko joukkue on käynyt koronavirustestissä torstaina ja kaikki tulokset ovat olleet negatiivisia. Joukkueen pelaajat ovat kuitenkin voineet altistua virukselle, joten Jokerien pelaajat on määrätty 14 päivän karanteeniin.
11.9. klo 12.32 MaRan Timo Lappi: Rajoitusten muutokset eivät riitä, matkustamisesta tulee liian kallista
Hallituksen koskien matkustusrajoitusten muutoksia eivät riitä matkailuväelle.
Matkailu- ja ravintolapalvelut MaRan toimitusjohtaja sanoi Ylen erikoislähetyksessä, että päätöksissä on monia hyviä, mutta myös ongelmallisia asioita.
– Parasta oli se, että liikematkustus mahdollistuu myös niistä maista, joissa ilmaantuvuusluku on yli 25, kun liikematka on kuitenkin alle 72 tuntia, Lappi sanoi.
Lapin mukaan hallituksen päätökset ovat hyvin ongelmallisia charter-matkailun kannalta erityisesti Pohjois-Suomeen suuntautuvien matkojen osalta.
– Jos matka kestää yli 72 tuntia ja tullaan näistä maista, joissa ilmaantuvuusluku yli 25, niin täytyy olla toinen koronatesti. Se käytännössä romuttaa ajatuksen siitä, että olisi luotu turvallinen matkustuskäytävä. Se tulee yksikertaisesti liian kalliiksi, jos joudutaan testaamaan sekä lähtömaassa että Suomessa.
Lappi huomauttaa, että jos turistit ovat Suomessa neljä päivää, he eivät käytä yhtä päivää siihen, että maksavat jonottamisesta koronatestiin.
– Meidän tietojemme mukaan tänne on kysyntää esimerkiksi Isosta-Britanniasta, mutta siitä tulee kallista. Testaus maksaa 150 puntaa per henkilö ja sitten maksut täällä Suomessa plus muut, niin kyllä tässä tehtiin nyt huono päätös.
– Tämä pitäisi muuttaa ehdottomasti siten, että Suomeen saataisiin aidosti charter-matkailua ja myös nomaaleja reittilentoja. Tämä saatiin näyttämään hyvältä, mutta romuttaa ensi talven matkailun pohjoiseen, Lappi päivitteli.
11.9. klo 12.23 Viidellä Kouvolan KooKoon U20-joukkueen pelaajalla koronavirustartuntaa
Viidellä Kouvolan KooKoon U20-joukkueen pelaajalla on todettu koronavirustartunta.
Myös KooKoon ja Mikkelin Jukureiden lauantaisessa alle 20-vuotiaiden jääkiekon SM-sarjan pelissä ottelutapahtumaan osallistuneella toimihenkilöllä on todettu koronavirus.
Lue lisää jutustamme.
11.9. klo 11. Uusia koronavirustartuntoja Suomessa 43
Suomessa on vahvistettu 43 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on nyt kirjattu Suomessa kaikkiaan 8 512. THL kertoo tänään mahdollisista koronavirukseen liittyvistä kuolemista ja sairaalahoidossa olevien määrän.
11.9. klo 11.33 THL: Kouluissa ja päiväkodeissa yli 40 joukkoaltistusta syksyllä, jatkotartuntoja toistaiseksi muutamia
Koulujen alkamisen jälkeen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietoon on tullut yli 40 tilannetta, jossa koronavirustartunnan saanut on altistanut useita ihmisiä tartunnalle varhaiskasvatuksessa, kouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa. Altistumisten takia on asetettu karanteeniin yhteensä yli 1 700 ihmistä. Jatkotartuntoja on todettu muutamia, THL tiedottaa.
THL painottaa, että alle kouluikäisten lieviä hengitystieoireita voi seurata kotona muutaman päivän ajan ilman koronatestiin menoa. Isompien lasten, nuorten ja aikuisten on mentävä testiin, vaikka oireet olisivat lieviä, THL muistuttaa.
11.9. klo 10.56 Ministeri Skinnari etätöihin mahdollisen korona-altistumisen vuoksi
Kehitysyhteistyö- ja ulkomaankauppaministeri Ville Skinnari (sd.) työskentelee etänä perjantaista lähtien mahdollisen korona-altistumisen takia, kertoo valtioneuvosto tiedotteessa. Kyseessä on varotoimi ja hänet testataan mahdollisen koronavirustartunnan varalta. Ministeri Skinnari on oireeton ja voi hyvin, tiedotteessa kerrotaan.
11.9. klo 10.15 Yle seuraa: Katso hallituksen tiedotustilaisuus matkustusrajoituksista klo 11
Hallitus pitää tiedotustilaisuuden klo 11 koskien matkustusrajoituksia. Tilaisuuteen osallistuvat sisäministeri (vihr.), liikenne- ja viestintäministeri (sd.) ja elinkeinoministeri (kesk.).
Yle lähettää tilaisuudesta erikoislähetyksen.
11.9. klo 9.55 Koronapandemia on kestänyt puoli vuotta, viruksen käytöksessä yhä paljon kysymyksiä
SARS-CoV-2-viruksen perimä on avattu eri puolilla maailmaa kymmeniätuhansia kertoja. Silti virus ei ole paljastanut läheskään kaikkia salaisuuksiaan tartuntareiteistä ja -tilanteista saati siitä, mitä siltä on odotettavissa.
11.9. klo 9.50 Apple poisti iPhonen korona-altistusraportit
Apple on muuttanut iPhone-puhelimien tapaa raportoida korona-altistuksista. Yhtiö on poistanut , jotka saattoivat kertoa mahdollisesta korona-altistuksesta, vaikka Koronavilkku-sovelluksessa ei sellaista näkynyt.
11.9. klo 9.35 Suomalaisyritys teki miljoonakaupat puhallustestistä
Suomalaisyritys on kehittänyt koronatartunnan hengitysilmasta havaitsevan puhallustestin. Yritys on saanut nyt ensimmäiset tilauksensa. Karibialle, Espanjaan ja Portugaliin halutaan puhallustestereitä 16 miljoonan euron arvosta.
11.9. klo 7.22 Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Ylen aamussa: Helsinki-Vantaan lentoasemasta voi muodostua pullonkaula
Ensi lauantaista lähtien Suomeen on mahdollista saapua maista, joissa koronatartuntoja on ollut korkeintaan 25 sataatuhatta asukasta kohden edellisen kahden viikon aikana. Hallitus avasi päätöstään matkustusrajoituksista eilen.
Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö kommentoi Ylen Aamun haastattelussa, että päätös on hyvä ja siihen on jo valmistauduttu.
Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitettiin koronatestit puolitoista kuukautta sitten.
Aronkytö painottaa, ettei kyse ole vain testeistä, vaan kaikista keinoista, joilla rajat saadaan pidettyä auki. Keinoja ovat muun muassa omaehtoinen karanteeni, tiedon jakaminen ja testausasemat.
– Lentokenttä voi olla pullonkaula, se ei voi ratkaista koko ongelmaa, Aronkytö painottaa.
Ennusteet siitä, kuinka paljon matkustajia mahdollisesti saapuu Helsinki-Vantaalle, ovat vielä epätarkkoja.
Aronkytö kutsuu myös testauskapasiteetin riittävyyttä pullonkaulaksi.
– Kyse ei ole vain henkilökunnan saatavuudesta, vaan myös reagenssien [kemiallisia aineita, joilla koronavirus voidaan osoittaa] saatavuudesta maailmalta. Kentästä voi muodostua pullonkaula, ellei tehdä tiettyjä toimia lähtömaassa ja lentokoneessa. Saapuvien kotikunnat ovat tässä mukana. Ulkomaiset matkustajat ohjataan mahdollisesti testeihin, jos he tulevat hyvin suuren riskin maista. Näin lentokenttä voidaan avata, Aronkytö kuvailee.
11.9. klo 3.43 Helsingissä Jokereita vastaan pelanneen venäläisjoukkueen pelaajilla todettu koronatartuntoja
Suomessa keskiviikkona on todettu koronavirustartuntoja.
KHL:n tiedotteen mukaan Latvian Riikaan pelaamaan matkanneen venäläisjoukkueen pelaajille tehtiin torstaina koronavirustestit. Seitsemän pelaajan testi oli positiivinen.
Neftehimik Nizhnekamskin oli määrä kohdata tänään Riian Dinamo, mutta peliä siirretään tartuntojen vuoksi. Neftehimikin pelaajat matkaavat Pietariin jatkotutkimuksiin, KHL:n tiedotteessa kerrotaan. Asiasta kertoi aiemmin muun muassa jatkoaika.com-sivusto.
Lähde: STT
11.9. klo 3.20 Latinalaisessa Amerikassa yli kahdeksan miljoonaa koronavirustartuntaa
Latinalaisessa Amerikassa on nyt todettu yli kahdeksan miljoonaa koronavirustartuntaa. Alueella sijaitsevista maista Brasiliassa on eniten tartuntoja. Siellä on todettu 4,2 miljoonaa koronavirustartuntaa ja yli 128 000 koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemaa.
Brasilian jälkeen eniten tartuntoja Latinalaisen Amerikan maissa on Perussa, Kolumbiassa ja Meksikossa. Latinalaisen Amerikan turismisektorin oletetaan menettävän tänä vuonna noin 230 miljardia dollaria koronaviruspandemian vuoksi.
Lähde: Reuters
11.9. klo 2.40 Trump kiistää valehdelleensa koronaviruksesta – omien sanojensa mukaan "lievensi" sen vaaroja
Yhdysvalloissa presidentti kiisti torstaina tiedotustilaisuudessa, että olisi valehdellut amerikkalaisille koronaviruksen vaarallisuudesta. Trumpin mukaan hän "lievensi" vaaroja julkisuudessa, jotta ihmiset pysyisivät rauhallisina.
Veteraanitoimittaja Bob Woodwardin uudessa kirjassa Rage (raivo) kerrotaan Trumpin myöntäneen, että hän yritti vähätellä koronaviruksen vaaraa pandemian varhaisvaiheessa. Asia ilmenee Woodwardin ja Trumpin keskustelusta, joka on nauhoitettu.
Julkisuudessa Trump kuitenkin on toistuvasti kertonut amerikkalaisille, ettei virusta tarvitse pitää kovinkaan suurena vaarana ja että se "katoaa" itsestään.
Lähde: STT
10.9 klo 23.06 Lukiossa ja ammattikorkeakoulussa Jyväskylässä koronaa – karanteeniin lähes 90 oppilasta ja muutama opettaja
Norssin lukiossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa Jyväskylässä on todettu koronatartuntoja. Lukion yhden tartuntatapauksen takia 56 opiskelijaa sekä 2 opettajaa ovat karanteenissa. Myös ammattikorkeakoulun pääkampuksella on todettu yksi koronatartuntatapaus ja karanteeniin on asetettu noin 30 opiskelijaa.
Lähde: Jyväskylän kaupunki
10.9. klo 21.27 Hallitus: Pian voi matkustaa Ruotsiin, Norjaan ja Saksaan – höllennyksiä matkustusrajoituksiin
Hallitus löysää koronapandemian vuoksi tehtyjä matkustusrajoituksia.
Ensi viikon lauantaista alkaen Suomeen on mahdollista saapua maista, joissa koronatartuntoja on ollut korkeintaan 25 sataatuhatta asukasta kohden edellisen kahden viikon aikana.
Niin kutsuttu raja-arvo nostetaan siis 25:een. Tähän saakka raja-arvo on ollut kahdeksan.
– Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensi viikon lauantaista eteenpäin Suomeen on mahdollista tulla esimerkiksi Ruotsista, Norjasta ja Saksasta, sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) sanoi median edustajille illalla Säätytalolla hallituksen neuvottelun päätteeksi.
10.9 klo 20.57 Töölön kirjastossa Helsingissä mahdollinen joukkoaltistus
Helsingissä Töölön kirjastossa 7.9. ollut henkilö on voinut tartuttaa koronavirusta muihin kirjastossa käyneisiin. Tartunnan saanut henkilö on ollut kirjastossa muun muassa lukusalissa. Tartunnan saanut on ilmoittanut Koronavilkulla mahdollisia virukselle altistuneita.
Lähde: Helsingin kaupunki
10.9 klo 18.50 Ministeri Kiurun koronatesti negatiivinen
Perhe- ja peruspalveluministeri (sd.) otettu on ollut negatiivinen. Maanantaina kerrottiin, että Kiuru siirtyy etätöihin varotoimena mahdollisen korona-altistuksen vuoksi.
Tuloksen varmistumisen jälkeen Kiurun varotoimena aloittama etätyö päättyy, ja hän jatkaa töidensä hoitamista normaalisti.
10.9 klo 16.38 Myös juniorijääkiekko koronakurimuksessa
Korona myös juniorijääkiekkoa. Ainakin hämeenlinnalaisen HPK:n junioritoiminta on jäissä. Myös Lahdessa Pelicans hätistelee vanhempia kauemmaksi kiekkokentiltä.
Jääkiekkoliitto on varautunut, että harraste- ja kilpasarjoissakin otteluita joudutaan siirtämään ja perumaan koronan vuoksi.
10.9 klo 16.33 Suurin osa Euroopan maista rajoittaa matkustusta muista maista kuten Suomi
Hallitus parhaillaan matkustusrajoituksista. Suomi on tällä hetkellä siinä Euroopan maiden enemmistön joukossa, joka matkustusta muista maista. Kaikkein tiukimmat rajoitukset on Islannissa.
Euroopan komissio on pyytänyt jäsenmaita yhtenäistämään vaihtelevia rajoituksiaan liikkumisen sujuvoittamisen takia.
10.9 klo 15.23 AstraZenecan koronarokote voi olla markkinoilla vuoden lopussa
Lääkejätti AstraZenecan kehittelemä koronarokote voi valmistua jo tämän vuoden loppuun mennessä. Yhtiö ilmoitti keskeyttävänsä tutkimuksensa koehenkilön sairastumisen vuoksi. Keskeytyksestä huolimatta rokotteen tulo markkinoille riippuu siitä, kuinka nopeasti rokote saa viranomaishyväksynnät.
Koehenkilön sairastumisen yhteyttä rokotteeseen ei vielä tiedetä.
Lähde: STT
10.9 klo 15.16 IPhonen Koronavilkun käyttäjät hämillään puhelimen omista koronaviesteistä
IPhone-puhelimiin mahdollisten korona-altistusten viikkoyhteenvetoja. Yhteenvedot ovat hätkäyttäneet käyttäjiä, sillä iPhone on saattanut kertoa tunnistaneensa mahdollisia altistumisia koronavirukselle, vaikka THL:n Koronavilkku-sovelluksessa ei ole näkynyt mitään. Yhteenvedoissa puhelin raportoi myös läheltä piti -tilanteet.
10.9. klo 14.25 YK:n pääsihteeri vaatii lisää rahaa koronarokotteen kehittämiseen
YK:n pääsihteeri vaatii maailman maita antamaan nopeasti lisää varoja Maailman terveysjärjestölle WHO:lle koronarokotteen kehittämisen tukemiseen.
Hänen mukaansa lisärahan tarve on 35 miljardia dollaria eli yli 29 miljardia euroa. Jo seuraavien kolmen kuukauden aikana pitäisi saada 15 miljardia dollaria eli lähes 12,5 miljardia euroa.
Guterresin mukaan toistaiseksi rahaa on annettu vasta kolme miljardia dollaria. Summaa hän nimittää siemenrahoiksi. Hän varoittaa "mahdollisuuksien ikkunan sulkeutuvan", ellei rahaa saada lisää.
WHO:n pääjohtaja hoputtaa puolestaan rokotteen kehittäjiä nopeuttamaan testaamista ihmishenkien säästämiseksi.
Lähde: Reuters
10.9. klo 13.30 Sanna Marin etätöihin
Pääministeri (sd.) työskentelee tästä päivästä alkaen virka-asunnossaan Kesärannassa. Hän on etätöissä varotoimenpiteenä mahdollisen koronavirusaltistumisen takia. Hänet testataan koroanviruksen varalta. Hän on oireeton ja voi hyvin, tiedottaa valtioneuvoston kanslia.
10.9. klo 13.10 Katso suorana: Hallitus jatkaa neuvotteluita matkustusrajoituksista
Hallitus jatkaa eilen kesken jääneitä neuvotteluita matkustusrajoituksista. Pitkälle iltaan venyneet neuvottelut jatkuvat tänään Säätytalolla kello 13.30.
Yle näyttää Säätytalolle saapuvien ministerien kommentit suorana klo 13.10.
10.9. klo 12.00 HS: Suomi höllentämässä matkustusrajoituksia
Hallitus on aikeissa helpottaa rajavalvontaa ja Suomeen kohdistuvaa matkailua, kertoo .
Lehden tietojen mukaan Suomeen voisi jatkossa tulla ilman karanteeniin joutumista maista, joissa on 25 uutta tautitapausta sataatuhatta asukasta kohti edellisen 14 päivän aikana. Nykyään raja on 8 tautitapausta.
Hallituksen on määrä ilmoittaa asiasta tänään torstaina iltapäivällä. Hallituksen neuvottelut jatkuvat kello 13.30.
10.9. klo 11.52 Uusia koronavirustartuntoja 39
Suomessa on vahvistettu 39 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Tartuntoja on nyt kirjattu kaikkiaan 8 469.
10.9. klo 11.48 Kasvomaskisuositus voimaan Siun soten alueella
Pohjois-Karjalan ja Heinäveden alueella on kahden viime viikon aikana varmistunut neljä uutta koronavirustartuntaa. Pohjois-Karjalan sosiaali- ja terveyspalvelujen kuntayhtymä Siun sote kuuluu nyt maskisuosituksen piiriin.
10.9. klo 10.50 Joukkoaltistumiset eivät ole johtaneet suurin tartuntamääriin
Koronavirusepidemian tilanne Suomessa on edelleen maltillinen, Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) laitos kertoo tiedotteessaan. Viime aikoina ilmi tulleet joukkoaltistumiset eivät ole THL:n mukaan johtaneet isoihin jatkotartuntoihin.
Suurin osa altistumisista liittyy vapaa-ajan toimintaan ja harrastuksiin. Näiden lisäksi on viime viikkoina kuitenkin todettu useita joukkoaltistumisia muun muassa päiväkodeissa ja oppilaitoksissa.
Suomessa on todettu edelleen sekä kotoperäisiä että ulkomailta peräisin olevia tartuntoja. Suurin osa tartunnoista liittyy jo viranomaisten tiedossa oleviin tartuntaryppäisiin.
Taudin arvioitu tartuttavuusluku on edelleen yli yhden, eli jokainen kantaja tartuttaa tautia eteenpäin. Tartuttavuusluku on arvioitu olevan 1,20–1,25, joka on hieman vähemmän kuin viikko sitten ilmoitettu luku 1,20–1,30.
Kokonaisuudessaan Suomessa on todettu 8 430 koronavirustapausta ja tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 337. Taudista parantuneita arvioidaan olevan lähes 90 prosenttia eli noin 7 500 ihmistä.
Viime viikolla analysoitiin päivittäin noin 10 000–14 000 koronavirustestiä, joista vain hyvin pieni osuus, 0,3 prosenttia, oli positiivisia.
Lähde: STT
10.9. klo 10.43 Venäjällä yli 5 300 uutta koronatartuntaa
Venäjällä on rekisteröity suurin päiväkohtainen koronavirustartuntojen määrä elokuun alun jälkeen. Viranomaiset ilmoittavat havainneensa 5 363 uutta tartuntaa.
Yhteensä Venäjällä on pandemian aikana ilmoitettu virallisesti 1 046 370 tartuntaa. Viranomaisten mukaan 82 prosenttia potilaista on tähän mennessä parantunut.
Maassa on kuollut koronaviruksen seurauksena 18 263 ihmistä. Uusia kuolemantapauksia ilmoitettiin torstaina 128.
Lähteet: Tass, Reuters
10.9. klo 9.40 HPK:n liigajoukkueen toiminta keskeytetty koronatartunnan takia
HPK:n jääkiekon liigajoukkueen toiminta keskeytetään toistaiseksi. Liiga tiedotti verkkosivuillaan, että HPK:n U20-joukkueessa on todettu koronavirustartunta.
10.9. klo 9.26 Hallituksen rajaliikenneneuvottelut jatkuvat iltapäivällä
Hallitus jatkaa neuvotteluja koskien rajaliikennettä ja matkustamista tänään iltapäivällä klo 13.30, valtioneuvoston kanslia tiedottaa.
Hallitus neuvotteli matkustamisesta jo eilen. Vastakkain ovat kansalaisten terveys ja Suomen talous. Esillä on ollut, että rajoitusten rinnalle etsittäisiin uusia vaihtoehtoja kuten lähtömaissa testaamista.
10.9. klo 6.40 Koronapandemia kannustaa palaamaan Suomeen
Alkuvuosi 2020 erottuu muuttoliiketilastoissa poikkeuksellisena. Alkuvuoden aikana Suomeen on palannut yli 1 800 Suomen kansalaista enemmän kuin täältä on lähtenyt.
10.9. klo 6.30 Puolet maailman koronatartunnoista ja kuolemista on Amerikan mantereella
Latinalaisessa Amerikassa koronatartuntoja on eniten Brasiliassa, Perussa, Kolumbiassa, Meksikossa ja Argentiinassa, kaikkiaan maanosassa on tartuntoja tilastoitu runsaat 7,7 miljoonaa.
Monessa maassa ollaan jo toisessa aallossa sen jälkeen, kun rajoituksia ehdittiin välillä purkaa. Lue .
10.9. klo 4.25 Yli 900 000 ihmistä on kuollut koronan seurauksena
Maailmassa on raportoitu yli 900 000 koronavirukseen liittyvää kuolemantapausta. Asia selviää varhain torstaina päivitetyistä seurantatiedoista.
Eniten covid-19-tautiin liittyviä kuolemantapauksia on raportoitu Yhdysvalloissa, yli 190 000. Brasiliassa on vahvistettu yli 127 000 koronakuolemaa ja Intiassa lähes 74 000 koronaan liittyvää kuolemaa.
Maailmanlaajuisesti koronavirustartuntoja on vahvistettu noin 27,7 miljoonaa. Eniten tartuntoja on vahvistettu niin ikään Yhdysvalloissa, missä tartuntoja on yli 6,3 miljoonaa. Intiassa ja Brasiliassa tartuntoja on kirjattu yli neljä miljoonaa.
10.9. klo 3.40 Pelastakaa Lapset: Koronapandemia lisää maailmanlaajuisesti lasten välistä eriarvoisuutta
Koronapandemia kasvattaa lasten välistä eriarvoisuutta maailmanlaajuisesti, ilmenee Pelastakaa Lapset -järjestön globaalista kyselytutkimuksesta.
Selvityksen mukaan köyhimpien lasten ravitsemus, pääsy terveydenhuoltoon ja koulunkäyntimahdollisuudet ovat heikentyneet entisestään viimeisen puolen vuoden aikana. Samalla perheväkivallan riski on kasvanut.
Vastausten mukaan lapsista kaksi kolmasosaa ei ole ollut lainkaan yhteydessä opettajaan koulujen sulkemisen jälkeen. Yli 80 prosenttia arvioi oppineensa tänä aikana vain vähän tai ei lainkaan.
10.9. klo 00.16 Uuden kirjan mukaan Trump myöntää vähätelleensä koronaviruksen vaaraa
Yhdysvaltain presidentti myöntää, että hän yritti vähätellä koronaviruksen vaaraa pandemian varhaisvaiheessa. Tämä käy ilmi veteraanitoimittaja uudesta kirjasta, josta julkistettiin otteita keskiviikkona.
– Halusin koko ajan väheksyä sitä, Trump sanoi Woodwardille maaliskuussa.
– Haluan yhä väheksyä sitä, koska en halua aiheuttaa paniikkia, Trump sanoo keskustelussa Woodwardin kanssa. Keskustelu nauhoitettiin.
Sitä vastoin aikaisemmissa Woodwardin haastatteluissa Trump korosti ymmärtäneensä, että virus on "tappavaa tavaraa", joka on paljon tavanomaista flunssaa vaarallisempi.
Myöhemmin keskiviikkona Trump puolustautui toimittajille, että hän ei väheksynyt koronaviruksen vakavuutta vaan pyrki vähentämään "amerikkalaisten paniikkia".
9.9. klo 21.51 Uusi laboratorio kolminkertaistaisi HUSin testauskapasiteetin
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri (HUS) haluaa perustaa uuden koronatesteihin keskittyvän laboratorion.
Tällä hetkellä HUS käsittelee noin 5 000 näytettä päivässä. Uusi laboratorio kolminkertaistaisi HUSin testauskapasiteetin. HUSin toimitusjohtajan Juha Tuomisen mukaan uudessa laboratoriossa käsiteltäisiin tulevien rajavalvontapisteiden näytteet.
– Kyse on nimenomaan laboratoriovalmiuden kasvattamista. Näin suurille määrille tarvitaan automaatiolinjastoja ja vähän pidemmälle meneviä laitteistoja, millä tätä testausta alun perin aloitettiin, kuvailee Tuominen.
Tässä vaiheessa laboratorio on vasta suunnitelma, sillä raha on Tuomisen mukaan saatava valtiolta.
9.9. klo 20.39 Kesällä matkattiin kotimaassa – pienet kaupungit suosittuja
Suomalaiset innostuivat kesällä kotimaan matkailusta. Esimerkiksi mökkejä vuokrattiin innokkaasti.
Myös pienet kaupungit hyötyivät tilanteesta. Kokonaisuutena kesä oli matkailu- ja ravintola-alalla kuitenkin vaikea.
– Oli joitakin paikkakuntia, joilla meni vähän paremmin. Kokonaisuutena tulos oli tappiollinen, kun ulkomaalaiset asiakkaat puuttuivat kokonaan. Tämä näkyy etenkin pääkaupunkiseudulla. Siellä ulkomaalaisten matkailijoiden määrä on niin iso myös kesällä, kertoo Matkailu- ja Ravintolapalvelut MaRa ry:n toimitusjohtaja Timo Lappi.
9.9. klo 16.25 Hallitus neuvotteli matkustusrajoituksista
Hallitus kokoontui Säätytalolle neuvottelemaan rajat ylittävään liikenteeseen liittyvistä koronatoimista. Neuvotteluiden asialistalla oli muun muassa lähtömaatestaus.
Neuvottelut jatkuivat puoli yhteentoista asti illalla. Hallitus ilmoittaa mahdollisesta tiedotustilaisuudesta huomenna.
Päivitetty klo 22.34 neuvotteluiden päättymisajankohta.
9.9. klo 16.22 THL:n ylilääkäri lääketutkimuksen keskeyttämisestä: Tämä on tavallista
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n rokoteturvallisuudesta vastaavan ylilääkäri Hanna Nohynekin mukaan rokotevalmistaja AstraZenecan koronarokotteen kliinisen testauksen keskeyttämisestä ei kannata vetää liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä.
Hänen mukaansa keskeytykset kolmannessa, eli tutkimuksen viimeisessä vaiheessa, ovat kliinisessä tutkimuksessa hyvin tavallisia, kun tehdään laajoja ihmisjoukkoja koskevaa tutkimusta.
9.9 klo 14.49 THL:n pääjohtaja huolissaan siitä, miten kansan mielenterveys kestää koronatietotulvassa
Korona hallitsee suomalaisten ajattelua jo niin paljon, että se aiheuttaa mielenterveysongelmia, sanoo THL:n pääjohtaja. Markku Tervahaudan mukaan uutisointia koronasta on jo liikaa.
THL kehottaa ihmisiä rohkeasti elämään mahdollisimman normaalia arkea taudin riskit huomioiden.
9.9 klo 14.38 Alkava SM-kiekkosarja mahdollisesti koronaremonttiin
SM-liigan toimitusjohtaja Riku Kallioniemen mukaan liigan otteluohjelmaa joudutaan mahdollisesti muokkaamaan kovalla kädellä, mikäli Jukurien kaltaisia tapauksia tulee eteen lokakuussa alkavan kiekkokauden aikana. Mikkeliläisen seuran edustusjoukkueessa ja alle 20-vuotiaiden joukkueessa on todettu toistaiseksi yhteensä 20 koronavirustartuntaa.
Kouvolalaisen kiekkoseura KooKoon alle kaksikymppisten joukkue pelasi lauantaina Mikkelin Jukureita vastaan ja on nyt koronakarenteenissa.
9.9 klo 14.24 Yksi uusi suomalainen kuollut koronaan
Suomessa on todettu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema. Kuolema on todettu maanantaina julkaistujen tietojen jälkeen.
Yhteensä koronakuolemia on todettu Suomessa 337.
Sairaalahoidossa olevien määrä on laskenut yhteensä kymmenellä potilaalla maanantaina julkaistuihin lukuihin verrattuna. Yhteensä sairaalahoidossa on nyt kuusi ihmistä, joista yksi on tehohoidossa.
Lähde: STT
9.9. klo 14.20 Ruotsidemokraattien puheenjohtajan yskiminen valtiopäivien istunnossa herättää ihmetystä
Ruotsissa kummastellaan ruotsidemokraattien puheenjohtajan Jimmie Åkessonin päätöstä saapua sairaana valtiopäivien istuntoon. Åkesson on kertonut kärsivänsä vilustumisesta ja olleensa lähes koko viime viikon kuumeessa.
Keskiviikon istunnossa Åkesson yski ja niiskutti toistuvasti. Åkesson sanoo Aftonbladet-lehdelle, ettei ole ehtinyt käydä testissä koronavirustartunnan varalta, koska toimittajat ovat pitäneet hänet niin kiireisenä.
Hän vetoaa sekä Aftonbladetissa että Expressenissä Ruotsin Kansanterveysviranomaisen suositukseen, jonka mukaan kuumeettomia päiviä pitäisi olla vähintää kaksi ennen töihinpaluuta. Hänen mukaansa kuumetta oli viimeksi "suunnilleen lauantaina".
9.9. klo 13.37 Belgiassa neuvotellaan hallituksesta videon välityksellä
Yritykset muodostaa Belgiaan enemmistöhallitus ovat hankaloituneet yhden keskeisen neuvottelijan sairastuttua koronaviruksen seurauksena. Hallitusneuvotteluja käydään nyt videoyhteyksien avulla.
Flaamilaiset liberaalit ja demokraatit -puoluetta edustava Egbert Lachaert on antanut positiivisen testituloksen. Lachaertin roolia neuvotteluissa kuvaillaan keskeiseksi, sillä hänen on toivottu vetävän koalitiohallitukseen sosialistit, liberaalit, vihreät ja kristillisdemokraatit.
Belgiassa on nyt vallassa Sophie Wilmèsin johtama vähemmistöhallitus. Belgiassa pidettiin vaalit toukokuussa 2019, mutta enemmistöhallituksen muodostaminen osoittautui vaikeaksi tehtäväksi.
Lähde: AP
9.9. klo 12.38 THL: Suomessa 93 uutta tartuntaa – luvussa mukana 10 tartuntaa tiistailta
Suomessa on todettu 93 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Suomessa on nyt todettu yhteensä 8 430 tartuntaa.
THL:n mukaan tautitapaukset jakaantuvat reilun viikon ajalle, ja luvussa on mukana noin 10 tapausta, jotka jäivät puuttumaan tiistailta teknisen raportointiviiveen takia.
THL:n mukaan noin 50 uutta tartuntatapausta liittyy eri puolilla maata ilmenneisiin, jo tiedossa olleisiin tartuntoihin, kuten Mikkelin Jukureihin, opiskelijoiden kokoontumisiin sekä Lahdessa ravintolasta alkunsa saaneeseen tartuntaketjuun.
– Tämän päivän korkea tartuntalukema selittyy pääosin jo tiedossa olleilla ryvästymillä. On tärkeää, että tartunnanjäljitys toimii alueilla tehokkaasti ja viiveettä. Ryvästymistä huolimatta epidemiatilanne ei ole oleellisesti muuttunut viime viikkojen aikana, sanoo THL:n ylilääkäri Taneli Puumalainen.
THL tiedottaa myöhemmin mahdollisista uusista koronaviruksen aiheuttamista kuolemista ja sairaalahoidossa olevista potilaista.
Voit katsoa kuntakohtaiset tiedot tartunnoista tästä taulukosta.
9.9. klo 12.20 Finnair karsii lisää lentoja lokakuulta
Lentoyhtiö Finnair kertoo karsivansa lokakuun lentoja entisestään. Lentoja karsitaan kaikilta reiteiltä. Yhtiö lentää päivässä keskimäärin 70–80 lentoa, kun aiempi suunnitelma oli 200 lentoa päivässä.
Syynä lentojen karsimiseen on se, että lentomatkustuksen kysyntä on elpynyt hitaasti koronan kehityksen ja matkustusrajoitusten vuoksi. Finnair lentää lokakuussa yhteensä 42 kohteeseen Euroopassa ja Aasiassa.
9.9. klo 12.05 Yli 300 altistunut koronavirukselle Mikkelissä
Yli 300 henkilöä on altistunut koronalle Mikkelissä. Essoten terveysjohtaja Santeri Seppälä kertoo, että uusia kontakteja tulee ilmi koko ajan. Kaikkia altistuneita ei ole tavoitettu, ja altistusten määrä voi kasvaa vielä huomattavastikin.
Essoten alueella on todettu 21 koronavirustartuntaa.
– Valtaosa tartunnan saaneista on liikkunut aktiivisesti tartuttavassa vaiheessa, ja kun katsotaan missä he ovat liikkuneet, on satoja paikkoja, joissa tartunnan on voinut saada, Seppälä sanoo.
Seppälän mukaan koko Mikkelin keskusta on ollut viime viikonvaihteessa koronaviruksen altistumisaluetta.
9.9. klo 8.58 Yle kysyi 11 kysymystä tartuntatautipäivärahasta
Koronapandemia nosti viranomaisten puheeseen suositukset, rajoitukset, omaehtoiset karanteenit ja karanteenit. Ihmisten huoli tartunnasta kasvoi ja samalla kasvoi huoli toimeentulosta. Miten minä ja läheiseni pärjäämme, jos virus tai karanteeni iskee?
Kansaeläkelaitos eli Kela korvaa ansionmenetyksiä, ja perusteet määritellään laissa. Yle kysyi tartuntatautipäivärahasta Kelan etuuspäällikkö Milla Kaitolalta.
9.9. klo 8.44 Tampereen teknillisessä lukiossa koronavirustartunta
Tampereen teknillisen lukion opiskelijalla on todettu koronavirustartunta. Vielä ei tiedetä tarkkaan, kuinka moni on altistunut tartunnalle. Tartuntaketjuja selvitetään parhaillaan.
Teknillisen lukion vs. rehtori Antti Saarinen sanoo, että lukiossa koulutyö jatkuu keskiviikkona normaalisti. Saarisen mukaan sairastuneen tartuttava aika ei osunut koulun työaikaan. Oireet alkoivat lauantaina.
Kampuksella on noin 300 lukiolaista ja 3 000 ammattiopistolaista.
Asiasta kertoi ensimmäiseksi Aamulehti.
9.9. klo 8.41 Englannissa kielletään yli 6 hengen kokoontumiset
Huonontuneen koronatilanteen vuoksi ensi maanantaista lähtien Englannissa kielletään yli kuuden hengen kokoontumiset sekä julkisissa että yksityisissä sisä- ja ulkotiloissa.
Rajoituksen rikkomisesta voi saada 100 punnan sakot, kertoo BBC.
Rajoitus ei kuitenkaan koske yli kuusihenkisiä perheitä eikä yli kuusihenkisiä "koronakuplia". Rajoitus ei koske myöskään kouluja, työpaikkoja, eikä koronaturvallisia häitä, hautajaisia ja urheilukisoja.
Lisäksi erimerkiksi ravintoloissa ja baareissa saa olla yli kuusi asiakasta kerralaan, kunhan enintään kuuden hengen seurueet pitävät toisistaan turvavälejä.
9.9. klo 7.21 Koronalle altistunut vaan ei sairas, kuka korvaa kotipäivistä?
Koronalle altistuneille suositellaan kotona pysymistä. Silloin ei saa mennä terveenäkään töihin.
Jos tuntityöntekijä on sopinut työtunneista, mutta ei voi niitä altistuksen vuoksi tehdä, hän ei välttämättä saa palkkaa.
Pitäiskö työnantajan maksaa sovituista, mutta altistuksen vuoksi tekemättä jääneistä tunneista sairasajan palkka vai ei?
– Siitä on epäselvyyttä. Jotkut työnantajat sanovat, ettei altistunut ole sairas eivätkä maksa. Mutta ei altistunut voi töihinkään mennä esimerkiksi ravintolaan tai kaupan kassalle, sanoo Palvelualojen ammattiliiton PAMin Pirkanmaan aluepäällikkö Elisa Penders.
Lue aiheesta lisää: Koronalle altistunut vaan ei sairas, kuka korvaa kotipäivistä? – PAMin aluepäällikkö: "Tulkintaa voidaan joutua hakemaan oikeudesta"
9.9. klo 6.27 Jämsässä yli sadalle opiskelijalle vahva suositus pysytellä eristyksissä
Jämsässä kymmeniä ihmisiä on asetettu pakkokaranteeniin ja pitkälti toistasataa on saanut vahvan suosituksen pysytellä karanteenimaisissa oloissa sen jälkeen paikkakunnalla havaittiin kaksi uutta koronatartuntaa.
Toinen tartunta on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian Jämsän toimipisteessä ja toinen Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla. Altistuneita arvioitiin tiistai-iltana olevan ainakin noin 40, joista yli 20 oli asetettu pakolliseen karanteeniin.
Altistuneiden jäljittäminen jatkuu yhä.
9.9. klo 05.08 Lääkeyhtiö AstraZeneca keskeyttää koronavirusrokotteen kliinisen testauksen – koehenkilö sai vakavia sivuvaikutuksia
Rokotevalmistaja AstraZeneca keskeyttää toistaiseksi covid19-tautia vastaan kehittämänsä rokotteen viimeisen vaiheen testaukset yhden vapaaehtoisen koehenkilön saamien vakavien sivuoireiden vuoksi. Yhtiö selvittää liittyvätkö henkilön raportoidut oireet rokotteeseen, kertoo AP. Yhtiö luonnehtii keskeytystä rutiiniluontoiseksi.
AstraZeneca ei kertonut tiedotteessaan, millaisista sivuoireista on kysymys, yhtiö kutsui sitä "mahdolliseksi selittämättömäksi sairaudeksi".
AstraZenecan rokotetta on pidetty hyvin lupaavana. Euroopan komissio kertoi elokuun puolivälissä, että se on tehnyt lääkeyhtiö AstraZenecan kanssa ensimmäisen sopimuksen mahdollisen koronavirusrokotteen ostoista. Suomi on ilmoittanut osallistuvansa yhteishankintaan.
Lähde: AP
9.9. klo 02.09 Australiassa Victorian osavaltiossa 76 uutta koronatartuntaa, 11 kuolemantapausta
Australian toiseksi väkirikkaimmassa osavaltiossa Victoriassa on todettu vuorokauden aikana 76 uutta kronavirustartuntaa ja 11 viruksesta johtuvaa kuolemaa. Määrät ovat nousseet edellispäivästä. Melbournessa Victorian osavaltiossa tiukat liikkumisrajoitukset jatkuvat syyskuun 28 päivään saakka. Myös tartuntojen jäljiltystä tehostetaan alueella viruksen leviämisen hillitsemiseksi.
Lähde: Reuters
9.9. klo 01.35 Brasiliassa raportoitu yli 14 000 uutta koronavirustartuntaa ja 500 kuolemaa
Brasilian terveysministeriö kertoo, että maassa on todettu vuorokauden aikana 14 279 uutta koronatartuntaa. Kuolemantapauksia on todettu 504. Kaikkiaan maassa on vahvistettu yli 4,1 miljoonaa koronatartuntaa ja yli 127 000 koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Uutistoimisto Reutersin seurannan mukaan koko maailmassa on vahvistettu noin 27,47 miljoonaa tartuntaa ja runsaat 893 000 koronakuolemaa. Eniten koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu Yhdysvalloissa, Brasiliassa, Intiassa ja Meksikossa.
Lähde: Reuters
8.9. klo 23.40 Jämsässä Keski-Suomessa Kristillisen kansanopiston noin 150 opiskelijaa karanteeniin
Jämsässä Keski-Suomessa Kristillisen kansanopiston noin 150 opiskelijaa ovat todetun koronatartunnan jälkeen karanteenissa opistolla runsaan viikon, uutisoi Jämsän Seutu tiistaina. Lääkäri antoi vahvan suosituksen, että kaikki oireettomat opiskelijat pysyvät opistolla karanteeniajan, joka kestää keskiviikkoon 16. syyskuuta.
Tartuntatautilääkäri määräsi kaikki lähietäisyydellä koronapositiivisen opiskelijan kanssa olleet pakolliseen karanteeniin.
Opiston henkilökunta käy toistaiseksi normaalisti töissä, mutta lääkäri ohjeisti heitä pysymään vapaaehtoisesti karanteenin omaisissa olosuhteissa kotona ollessaan. Opiskelijat ja työntekijät, joilla on koronavirukseen sopivia oireita, ohjataan testiin.
Kansanopiston tulevan viikonlopun lyhytkurssitoiminta on peruttu. Myös kaikki ulkopuolisten toimijoiden tilaisuudet opistolla on peruttu karanteeniajaksi. Jämsässä toimiva kansanopisto on vapaan sivistystyön sisäoppilaitos, jossa 150 opiskelijaa kouluttautuu vuoden mittaisella Opistovuosi-linjalla. Päätoimista henkilökuntaa on noin 25.
8.9. klo 17.55 Lapin matkailijakato näkyy myös poronlihan supistuneessa myynnissä
Lapin Lihan kautta kulkee valtaosa pohjoisen poronlihasta ja myynti on ollut laskusuunnassa korona-aikana. Matkailijakato on puraissut myös poronlihanmyyntiin ison loven, vaikka vaihtelu poronlihakaupassa on eri vuodenaikoina suurta. Kesä on myynnissä hiljaisinta aikaa.
– Jos katsotaan kokonaisuutta, niin kyllä se on 30–40 prosenttia edellisvuotta perässä. Matkailijat ovat suuri ryhmä, jotka syövät poroa ja riistaa. Se näkyy selkeästi meidän poronlihan myynnissä, miettii tilannetta Lapin Lihan toimitusjohtaja Mari Onkamo.
Hotelliketjut pyrkivät ostamaan Lapissa poronlihan lähituottajilta. Lapland Hotels -ketjusta kerrotaan, että kesällä poronliha meni kaupaksi kotimaisten matkailijoiden ansiosta paremmin kuin edellisinä kesinä, mutta talveksi on varauduttu pienemmillä varauksilla.
8.9. klo 17.50 Tampereen abit siirtyvät etäopetukseen
Tamperelaislukioissa syksyn kirjoituksiin valmistuvat abiturientit aloittavat keskiviikkona etäopiskelun. Etänä jatketaan, kunnes ylioppilaskokeet ovat ohi.
Päätös tehtiin epidemiologien suosituksesta, jotta korona ei sotkisi nuorten koeurakkaa. Abit ymmärtävät päätöksen, vaikka etäopiskelu tuntui monesta raskaalta jo viime keväänä.
8.9. klo 17.45 Marin: Suomeen voisi matkustaa, jos esittää negatiivisen tuloksen
Uusia tautiryöpsähdyksiä on ollut viime viikkoina eri puolilla Suomea.
– Emme voi elää vielä huolettomasti, vaan koronatapauksia esiintyy yhä enemmän sekä Suomessa ja muualla maailmassa. Kaikki tämä vaikuttaa merkittävästi talouteemme, pääministeri Sanna Marin painotti.
Koronan takia asetetut matkustusrajoitukset haittaavat pahasti Suomen matkailualaa erityisesti Lapissa. Marin kertoi, että liikenne- ja viestintäministeriö valmistelee parhaillaan lakimuutosta, joka helpottaa tilannetta.
Suomeen voisi matkustaa ulkomailta, mikäli pystyy esittämään lähtömaassa tehdyn tuoreen negatiivisen koronatestituloksen. Tämä koskisi myös korkean riskin "punaisia" maita, joista saapuva joutuu nyt kahden viikon karanteeniin.
– Pääsisimme sellaiseen malliin, jossa negatiivisella testituloksella voisi päästä maahan. Tämä mahdollistaisi laajamittaisemman matkustamisen, Marin kertoi.
Hallitus neuvottelee matkustusrajoituksista keskiviikkona.
8.9. klo 17.40 Tampereella mahdollisia korona-altistumisia ravintoloissa
Tampereen yliopistollinen sairaala TAYS kertoo Twitterissä mahdollisista korona-altistumisista tamperelaisissa ravintoloissa. TAYSin mukaan lauantain ja sunnuntain eli syyskuun 5. ja 6. päivän välisenä yönä ravintoloissa on liikkunut henkilö, jolla on sittemmin todettu koronavirus.
Henkilö on ollut kello 23–02 Ranta- ja Poro-ravintoissa ja kello 02:sta sulkemisaikaan asti Lola Clubissa. Ravintolat Poro ja Ranta sijaitsevat Koskikeskuksessa. Lola Club toimii Hallituskadulla.
8.9. klo 17.30 Koronavirus ei tällä hetkellä vie teho-osastolle, koska tautiin sairastuvat nuoremmat ikäluokat
HUSissa ei ole ollut tehohoidossa yhtään koronaviruspotilasta yli kuukauteen ja koko Suomessa teholla on tällä hetkellä vain yksi ihminen. Virus ei kuitenkaan ole heikentynyt, arvioivat haastattelemamme asiantuntijat painokkaasti.
– Erilaisia virustyyppejä on jo olemassa, mutta mitään varmuutta siitä, että meillä Suomessa olisi lievempi COVID-19 tautia aiheuttava virus, ei ole olemassa, sanoo leikkaussalien ja tehohoidon toimialajohtaja Ville Pettilä HUSista.
THL:n pääjohtaja Markku Tervahauta on samoilla linjoilla.
Koronviruspotilaista tyhjät teho-osastot kertovat sekä Pettilän että Tervahaudan mukaan erityisesti siitä, että tautiin sairastuvat nuoremmat ikäluokat, jotka selviävät taudista usein lievemmillä oireilla.
Illan A-studiossa apulaisprofesssori Tarja Sironen HY:stä, johtaja Mika Salminen THL:stä sekä infektiotautien ylilääkäri Asko Järvinen HUS:sta jartkoivat keskustelua samasta aiheesta.
8.9. klo 17.25 Mikkelissä jääkiekkojoukkue Jukurien koko liigajoukkue on asetettu kahden viikon karanteeniin
Jukurien organisaatiossa on todettu nyt yhteensä 20 koronavirustartuntaa.
Jukurit tiedotti maanantaina, että kolme U20-joukkueen jäsentä on saanut koronavirustartunnan. Joukkue ja sen kanssa tekemisissä olleet valmentajat ja muut toimihenkilöt asetettiin 14 vuorokauden karanteeniin. Myöhemmin kävi ilmi, että kaksi KooKoon liigajoukkueen pelaajaa oli altistunut. Altistuneet pelaajat olivat olleet Jukurien 20-vuotiaiden joukkueen sairastuneen pelaajan seurassa.
U20-joukkuen kotiottelut perjantaina 11.9. ja lauantaina 12.9. on peruttu karanteenin vuoksi.
Jukurit antoi lisäselvityksen seuran koronatilanteesta tiistaina. Tiedotteen mukaan U20- ja Liiga-joukkueisiin liittyviä uusia koronatartuntoja on todettu maanantain jälkeen yhteensä 17, yhteensä tartuntoja on nyt kokonaisuudessaan 20.
8.9. klo 17.20 Akaassa koronatartunta terveydenhuoltohenkilöstön työntekijällä
Akaan kaupungissa on todettu koronatartunta terveydenhuoltohenkilöstöön kuuluvalla työntekijällä.
Kaupungin tiedotteen mukaan altistuneet ovat tiedossa, ja heidät asetetaan tartuntalain mukaiseen karanteeniin.
Akaan kaupungin perusturvajohtajan Elina Anttilan mukaan altistuneita on pahimmillaan viitisentoista.
– Saimme tänään tiedon työntekijän koronatartunnasta. Emme pysty vielä kertomaan, ulottuuko altistuminen koko yhteistoiminta-alueelle.
Akaassa on kolme terveysasemaa - Toijalassa, Viialassa ja Kylmäkoskella. Yhteistoiminta-alueeseen kuuluu myös Urjala.
Tilannetta selvitetään yhteistyössä Taysin infektiolääkäreiden kanssa. Akaan kaupungin valmiusjohtoryhmä seuraa tilannetta. Mahdollisista muutoksista toimintaan tiedotetaan erikseen.
8.9. klo 16.55 Brittiministerin vetoomus nuorille: Älä tapa mummoasi
Britannian terveysministeri Matt Hancock on vedonnut julkisesti nuoriin, jotta nämä suhtautuisivat vakavammin koronarajoitusten noudattamiseen. Tartunnat ovat lisääntyneet viime päivinä Britanniassa nopeasti.
Hancock vetosi BBC:n radio-ohjelmassa nuoriin, jotta nämä eivät levittäisi tartuntoja vanhuksiin.
– Älä tapa mummoasi saamalla koronaviruksen ja tartuttamalla sen sitten eteenpäin, Hancock sanoi.
Hancock toisti huolensa ihmisten leväperäisestä suhtautumisesta rajoituksiin tiistaina parlamentissa. Brittihallitus pohtii parhaillaan, pitäisikö kokoontumisten enimmäisihmismäärää taas rajoittaa.
Britanniassa on kuollut koronaviruksen seurauksena yli 41 500 ihmistä. Tartunnan on saanut yhteensä yli 350 000 ihmistä.
Lähde: Reuters
8.9. klo 15.20 Koronavirusta jätevesissä eri puolilla Suomea - tapauksia voi olla selvästi luultua enemmän
Koronaviruksen jätevesilöydösten määrä on kasvanut elokuussa. Tieto käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n tekemästä jätevesiseurannasta.
Elokuun lopussa virusta todettiin jätevedestä viidellä sellaisella paikkakunnalla, jolla löydöksiä ei ollut vielä elokuun alussa, tiedottaa THL sivuillaan.
Koronavirusta löytyi jätevedenpuhdistamoilta Hämeenlinnassa, Jyväskylässä, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Kouvolassa. Seuranta tehtiin 23.–24. elokuuta ja 30.–31.8. elokuuta.
THL:n mukaan jätevesiseuranta paljastaa, että väestössä on ihmisiä, joilla on koronatartunta, mutta he eivät sitä ehkä itse tiedä. Esimerkiksi Kouvolassa ei koronatartuntoja ollut todettu jäteveden näytteenottoa edeltäneen viiden viikon aikana.
8.9. klo 15.15 Jordanian pakolaisleirillä havaittu ensimmäiset tartunnat
Syyrialaispakolaisia majoittavassa Azraqin pakolaisleirissä Jordaniassa on havaittu kaksi koronavirustartuntaa. Tartunnan saaneet ja heidän naapurinsa on eristetty, kertoo YK:n pakolaisjärjestö UNHCR.
Kyseessä ovat ensimmäiset Jordaniassa sijaitsevilla pakolaisleireillä asuvilla syyrialaisilla havaitut tartunnat.
Yli 100 000 Syyrian sotaa paennutta ihmistä elää Jordaniassa.
Lähde: AP
8.9. klo 13.45 Etelä-Koreassa tartunnat leviävät sääntöjä rikkovissa kirkoissa
Ainakin kolmasosa Etelä-Korean pääkaupungin Soulin alueella kolmen viime viikon aikana havaituista koronavirustartunnoista on jäljitetty eri seurakuntien jäseniin ja suurmielenosoituksen osanottajiin. Yhteensä suur-Soulin alueella on viime viikkoina rekisteröity 4 500 tartuntaa.
Viranomaisten mukaan jotkin äärikonservatiiviset protestanttiset kirkot ovat kieltäytyneet noudattamasta koronaviruksen vuoksi asetettuja kokoontumisrajoituksia ja niiden jäsenet ovat pakoilleet virustestausta. Arvostelijoiden mukaan jotkin kirkot myös levittävät salaliittoteorioita virukseen liittyen.
Näiden kirkkojen jäsenet ovat myös osoittaneet mieltään hallitusta ja koronarajoituksia vastaan.
Lähde: Reuters
8.9 klo 11.53 Suomessa 10 uutta koronavirustartuntaa
THL kertoo, että Suomessa on 10 uutta koronavirustartuntaa. Kaikkiaan tartuntoja on raportoitu nyt 8 337 suomalaisella. Varmistettuja tartuntoja on kuntakohtaisten tietojen mukaan todettu lähinnä Helsingissä ja Espoossa.
8.9 klo 11.41 Vaasan yliopisto nyt kokonaan etäopetuksessa
Vaasan yliopisto siirtyy ainakin väliaikaisesti kokonaan etäopetukseen.
Yliopisto muuttaa toimintaansa varotoimenpiteenä, sillä yksi tutor-ryhmä on altistunut koronavirukselle.
Henkilöstö voi työskennellä kahden viikon poikkeusajasta huolimatta kampuksella. Yliopiston tarkoituksena oli järjestää opetus lähiopetuksena ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Muut opiskelijat ovat jo valmiiksi etänä.
8.9. klo 9.28 Finnairin matkustajamäärät putosivat 86 prosenttia verrattuna vuodentakaiseen
Finnair kuljetti tämän vuoden elokuussa 85,8 prosenttia vähemmän matkustajia kuin viime vuoden elokuussa, Finnair kertoo tiedotteessa.
Yhteensä Finnair kuljetti tämän vuoden elokuussa 193 000 matkustajaa. Luku on 32,9 prosenttia enemmän kuin heinäkuussa. Finnair operoi päivittäin keskimäärin 116 lentoa pelkkää rahtia kuljettaneet lennot mukaan lukien.
Koronavirus ja sen vuoksi tulleet matkustusrajoitukset ovat vaikuttaneet voimakkaasti matkustajamääriin.
Lähde: STT
8.9. klo 7.40 Helsinki-Vantaan lentokenttä ennennäkemättömässä ahdingossa
Helsinki-Vantaan lentoaseman matkustajamäärät ovat edelleen kymmenesosan tavallisesta.
Liikenne väheni pian pandemian puhjettua 90 prosenttia, ja puoli vuotta myöhemminkin luvut ovat samalla tasolla.
Kentällä on parhaillaan käynnissä lentoaseman historian laajin rakennushanke.
Laajennustöiden päätyttyä kolmen vuoden kuluttua lentoaseman kerrotaan olevan valmis palvelemaan kolmeakymmentä miljoonaa matkustajaa, siis noin kahdeksaa miljoonaa enemmän kuin viime vuonna. Mutta onko silloin enää matkustajia?
8.9. klo 7.30 Japanin talous syöksyi, pieniä merkkejä noususta
Japanin talous romahti toisella vuosineljänneksellä 7,9 prosenttia verrattuna edelliseen vuosineljännekseen, kertovat maan viralliset tilastot. Annualisoituna (eli jos muutos jatkuisi samanlaisena koko vuoden) muutos olisi 28,1 prosenttia.
Kyseessä on maan historian suurin talousromahdus toisen maailmansodan jälkeen.
Japaniin valitaan lähipäivinä uusi pääministeri terveyssyistä väistyvän Shinzo Aben tilalle. Vahvimmin ehdolla on johtava hallitussihteeri Yashihide Suga. Hän on kertonut halukkuudestaan talouden lisäelvytykseen.
Japanin talous on nyt kutistunut peräkkäin kolmella vuosineljännekselllä.
Heikkoja merkkejä käänteestä on havaittavissa. Esimerkiksi tehdastuotanto kasvoi heinäkuussa historiansa nopeinta vauhtia. Sitä siivitti etenkin uusien autojen kysyntä.
Reuters
Korjattu klo 16.10: 28,1 prosentin pudotus on annualisoitu muutos, jollaisia Japani ja Yhdysvallat ilmoittaa.
Lue tästä koronapäivitykset 21.8.-7.9.