Herra Rautanen välittää
Korona-aikana asuntoesittelyistä on tullut henkilökohtaisia. Kun paikalla on vain muutama ihminen, välittäjä Markku Rautanen odottaa asiakastaan ovella kuin vierasta kotiin.
Pääkaupunkiseudulla toimiva kiinteistönvälittäjä Markku Rautanen on työskennellyt vuosikymmeniä yrittäjänä. Korona-aikanakin kauppa käy.
Kiinteistönvälitysfirmoista kerrotaan, että rivitalot ja omakotitalot ovat kesän aikana menneet Uudellamaalla kaupaksi jopa paremmin kuin viime kesänä.
Rautanen pitää enää vain yksityisesittelyjä. Niissä jää enemmän aikaa olennaiselle keskustelulle ostajaehdokkaan kanssa.
Tärkeintä on käsihygienia, turvaetäisyydet ja ettei esittelyihin tulla sairaana. Aiempaa useammin näytöt ovat iltaisin.
Enemmistö ostajista haluaa mahdollisimman hyväkuntoisia koteja, ei murheita remonteista.
Asumisväljyys on nyt yksi tärkeä tekijä pientalokaupoissa. Moni unelmoi myös omasta pihasta.
Rautasen tavoin useampi välittäjä kertoo, että suurin osa esittelyissä käyvistä ei kaipaa erillistä stailaamista.
Turhat tavarat on syytä laittaa kaappiin.
Osa asiakkaista on jopa yllättynyt ja kommentoinut, että paikan päällä on paremman näköistä kuin kuvissa.
Myyjät ovat tietoisia korona-ajan velvoitteista. Kaikki pinnat pyyhitään ennen ja jälkeen esittelyn.
Tänä vuonna myös pidempään myynnissä olleet vapaa-ajan asunnot ovat menneet kaupaksi.
Välittäjä aistii, jos kaupat ovat tulossa.
Asunto myy itse itsensä, välittäjä vain auttaa käytännön asioissa, summaa Rautanen.
Tekijät Teksti:Saara Hirvonen Valokuvat & videot:Silja ViitalaJulkaistu 20.9.2020 8:55