24.2.2021 kello 12.51 THL: Keski-Suomessa 1900:n koronatartunnan raja rikki – uusia tapauksia vahvistettu keskiviikkona vain Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu keskiviikkona 24. helmikuuta 11 uutta koronavirustartuntaa. Kaikki nyt kirjatut tartunnat ovat Jyväskylässä.

Koko maassa uusia tartuntoja raportoitiin keskiviikkona 590.

Koronan ilmaantuvuusluku on Keski-Suomessa edelleen laskussa. Luku on nyt 46,2 ja se kertoo uusien tartuntojen määrän viimeisen kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohti. Pahimmillaan ilmaantuvuusluku on ollut Keski-Suomessakin yli sata.

Viimeisen kahden viikon aikana koronatapauksia on ilmennyt Keski-Suomessa 117, kun sitä edeltävien kahden viikon mittaan tartuntoja oli 363.

24.2.2021 kello 10.15 Alle 70-vuotiaille riskiryhmäläisille avautui Jyväskylän seudulla koronarokotusten ajanvaraus

Koronarokotukset Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla ovat edenneet yli 60–69-vuotiaisiin niin sanottuihin ykkösryhmän riskiryhmäläisiin. Heille on avattu verkossa ajanvaraus rokotusta varten. Ajanvarausoikeudesta ilmoitetaan tekstiviestitse.

Alle 70-vuotiaat rokotetaan Astra Zenecan koronarokotteella, jota ei anneta yli 70-vuotiaille.

Ykkösryhmän riskiryhmäläisillä on jokin vakava sairaus tai tila, joka altistaa voimakkaasti vaikealle koronataudille.

Samaan aikaan Jyväskylässä jatkuvat alueen iäkkäimpien rokotukset. Rokotusoikeudesta kortin ja tekstiviestin saaneille 80 vuotta täyttäville ja vanhemmille asukkaille avautui tänään keskiviikkona oikeus varata rokotusaika soittamalla omalle terveysasemalle.

Näin täydennetään ajanvaraukset niiden osalta, joita ei ole soittamalla vielä tavoitettu.

Myös Viitasaaren ja Pihtiputaan Wiitaunionissa koronarokotuksien ajanvaraus on avattu alle 70-vuotiaille riskiryhmäläisille

23.2.2021 kello 12.00 THL: Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä seitsemän uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos raportoi tiistaina neljä uutta koronatartuntaa Jyväskylässä, kaksi Äänekoskella ja yhden Petäjävedellä. Tartuntaluvut olivat siis varsin maltilliset ja taudin ilmaantuvuus jatkoi sairaanhoitopiirissä laskuaan.

Koko maassa tartuntaoja raportoitiin 400, joista 219 Uudellamaalla. Uudenmaan koronatartunnoista jo suurin osa on aiempaa tarttuvampien virusmuunnosten aiheuttamia.

22.2.2021 kello 13.37 Jyväskylä höllää hiukan koronarajoituksia – uimahallit avataan rajoitetusti ja kirjaston käyttö helpottuu

Jyväskylän kaupunki keventää hieman koronarajoituksiaan.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä totesi maanantaisessa kokouksessaan, että kaupunki on edelleen koronan kiihtymisvaiheessa, vaikka tartuntamäärät ovat laskeneet merkittävästi.

Viime viikolla uusia koronatartuntoja ilmeni Jyväskylässä 41. Ennätysviikolla tartuntoja todettiin noin 240. Kahden viikon ilmaantuvuusluku laski 84,6 tartuntaan 100 000 asukasta kohti.

Aikuisten harrasteliikunnassa sulkuja jatketaan ja myös yksityistilaisuuksien osallistujamäärää koskevat suositukset jatkuvat. Jyväskylä suosittelee, ettei yli 10 henkilön yksityistilaisuuksia edelleenkään järjestetä.

Suosituksia ja rajoituksia kevennetään riskiarviointeihin perustuen. Uimahallien rajoitettu aukiolo sallitaan maaliskuun alusta alkaen.

Kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian yleisöesitykset sallitaan jälleen, mikäli aluehallintoviraston asettama yleisörajoitus sen mahdollistaa järkevästi.

Jyväskylän kaupunki keventää myös toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuositusta.

Kirjastoissa sallitaan jälleen vapaampi asiointi ilman aineistojen ennakkovarauksia ja kansalaisopistossa palataan osin lähiopetukseen.

Jyväskylän kaupungin koronarajoitukset ja suositukset voi lukea kaupungin verkkosivuilta.

22.2.2021 klo 12.50 Koronavirus iski Nelostien työmaalle – projektipäällikön mukaan tartuntarypäs on jo rauhoittunut

Suomessa Rauman telakalla ilmenneet sadat koronatartunnat ovat puhuttaneet viime päivinä. Työmailla tapahtuneita tartuntaketjuja on ilmennyt myös Keski-Suomessa.

Koronaepidemia on heijastunut esimerkiksi Jyväskylän pohjoispuolella olevaan Nelostien rakennustyömaahan Kirrin ja Tikkakosken välillä.

Projektipäällikkö Jarmo Niskanen Väylävirastosta vahvistaa, että pääurakoitsija Destian työmaalla on ollut koronatartuntoja muutamia viikkoja sitten.

Niskasen mukaan nyt jo viimeinenkin koronaan sairastunut on palannut terveenä töihin. Työntekijöille on tehty koronatestejä.

Koronatartuntojen ja karanteenien takia on tullut Niskasen mukaan työmaan dokumentointeihin pientä viivettä, jota nyt kurotaan umpeen. Tien rakentaminen ei ole ollut pysähdyksissä koronan takia missään vaiheessa, sanoo Niskanen.

Jyväskylän Kirrin ja Laukaan Vehniän välin muuttaminen moottoritieksi on edennyt nyt puoliväliin(siirryt toiseen palveluun) (vayla.fi). Rakennushanke on pysynyt suunnitellussa aikataulussa.

22.2.2021 kello 11.45 THL: Jyväskylässä maanantaina kahdeksan uutta koronatartuntaa, Äänekoskella yksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on maanantaina raportoinut kahdeksan uutta koronatartuntaa Jyväskylässä ja yhden Äänekoskella. Muualta Keski-Suomesta tartuntoja ei raportoitu.

Koko Suomessa on vahvistettu 390 uutta koronavirustartuntaa.

Ylivoimaisesti suurin osa maanantain tartunnoista todettiin jälleen Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jonka alueelta raportoitiin 234 uutta koronatartuntaa.

22.2.2021 kello 11.39 Seututerveyskeskus sulki ruuhkautuneen koronarokotusten puhelinajanvarauksen

Keski-Suomen seututerveyskeskus on sulkenut viime viikolla pahoin ruuhkautuneen koronarokotusten ajanvarauspuhelimen. Puhelin on suljettu ainakin täksi viikoksi, koska uusia rokotusaikoja ei ole tarjolla.

Seututerveyskeskus kertoo verkkosivuillaan, että ajanvarauspuhelin avataan taas, kun tiedetään, koska rokotteita saadaan lisää.

Rokotetta on tullut selvästi ennakoitua vähemmän ja siksi jo annettuja aikoja on jouduttu seututerveyskeskuksessa osin siirtämään.

Seututerveyskeskus vastaa Joutsan, Luhangan, Toivakan, Keuruun, Multian, Petäjäveden, Laukaan ja Konneveden terveyspalveluista.

Myös Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten alueilla rokotuksia hidastaa rokotteiden vähyys.

22.2.2021 kello 6.00 Jyväskylä linjaa maanantaina koronarajoituksista

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvisti viikonloppuna Keski-Suomessa 21 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista suurin osa, 18 todettiin Jyväskylässä. Jämsässä ilmeni lauantaina kaksi uutta tartuntaa ja eilen sunnuntaina Äänekoskella yksi uusi tartunta.

Epidemia tilanne on viime aikoina mennyt Keski-Suomessa parempaan suuntaan, ja Jyväskylän kaupunki linjaa tänään, voidaanko koronarajoituksia osittain purkaa.

Pohdinnassa ovat ainakin aikuisten liikuntaharrastuksia, kirjastoja, kaupunginteatteria ja kaupunginorkesteria koskevat rajoitukset. Lisäksi pohdinnassa on toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuosituksen jatko

20.2.2021 kello 12.50 Koronan ilmaantuvuus laskee edelleen Keski-Suomessa: THL raportoi lauantaina 9 uutta tartuntaa Jyväskylässä ja 2 Jämsässä

Koronatilanne on tällä hetkellä Keski-Suomessa paranemaan päin.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL raportoi lauantaina maakunnasta yhteensä 11 uutta tartuntaa, mutta koronan ilmaantuvuusluku on edelleen laskusuunnassa.

Uusista tartunnoista 9 on Jyväskylässä, 2 Jämsässä.

Eilen ilmaantuvuusluvuksi kirjattiin 67,2 ja nyt luku on 58,1. Viimeisten 14 vuorokauden aikana koronatartuntoja on maakunnassa raportoitu 147, kun eilinen raportti näytti vielä luvuksi 170.

Sekä valtakunnallisesti että paikallisesti jännitetään nyt sitä, miten alkanut hiihtolomakausi vaikuttaa koronaepidemiaan. Pelkona on, että hiihtolomamatkailu pahentaa tilannetta.

Keski-Suomessa ja Jyväskylässä mietitään maanantaina mahdollisia lievennyksiä koronarajoituksiin.

19.2.2021 kello 12.05 THL: Perjantaina yksi tartunta Laukaassa, yksi Muuramessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on perjantaina raportoinut yhden uuden koronatartunnan Laukaassa ja yhden Muuramessa. Muualta Keski-Suomesta tartuntoja ei rekisteröity.

Samaan aikaan koronatilanne pääkaupunkiseudulla menee yhä huonommaksi. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri väläyttää jo valmiuslain käyttöönottoa tilanteen saamiseksi hallintaan.

19.2.2021 kello 12.00 Jyväskylä onnistui koronatartuntojen taittamisessa – rajoitusten purkamista pohditaan

Jyväskylän nopeat rajoitustoimet ja laajat karanteenit ovat onnistuneet taittamaan muutaman viikon takaisen koronatartuntojen rajun kasvun.

Kuluvalla viikolla uusia tartuntoja on maanantaista perjantaiaamupäivään mennessä todettu 19, kun niitä ennätysviikolla tammikuun lopussa oli lähes 240.

Tulevana maanantaina pohditaan, voidaanko aikuisväestön liikuntaharrastuksiin liittyviä rajoituksia ja suosituksia joltain osin keventää.

Myös kirjastojen, kaupunginteatterin ja kaupunginorkesterin tilanteesta keskustellaan. Teatteri ja Sinfonia ovat olleet suljettuina marraskuusta asti, ja kirjaston palveluita on rajoitettu nopeaan asiointiin.

Lisäksi pohdinnassa on toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuosituksen jatko sekä yksityistilaisuuksia koskevat suositukset.

18.2.2021 kello 14.20 Jumit koronarokotusten ajanvarauksessa kiukuttavat – "Sekavaa on ja tuntuu, että ihmiset eri kunnissa ovat eriarvoisessa asemassa", sanoo omainen

Epätietoisuus koronarokotusaikatauluista ja ruuhkat ajanvarauksessa kiukuttavat paikoin iäkkäitä, sairauden takia riskiryhmään kuuluvia ja myös heidän omaisiaan.

Helsingissä asuva Sari Siekkinen kertoo Yle Jyväskylälle lähettämässään sähköpostissa kokemuksistaan rokoteajanvarauksesta Keski-Suomessa näin:

"Laukaassa on perjantaista lähtien yli 80-vuotiaat voineet varata rokotusaikaa. Äitini on 83-vuotias ja hän on maanantaista lähtien yrittänyt saada ajan. Puhelimella ei pääse läpi, takaisinsoitto ei toimi ja kun eilen menimme yhdessä verkkoon, tulee ilmoitus, että rokoteaikoja ei ole.

Minä olen roikkunut yli 2 tuntia puhelimessa, jotta saisin ajan äidilleni. Mieheni oli lopulta yhteydessä Laukaan kuntaan ja sieltä kerrottiin, että ajanvaraus on mennyt tukkoon. Onko muualla yhtä kaoottista?"

Laukaan koronarokotuksista vastaa kahdeksan kunnan alueella toimiva Keski-Suomen Seututerveyskeskus. Seututerveyskeskus tuottaa terveyspalveluja Laukaan lisäksi Joutsan, Luhangan, Toivakan, Keuruun, Multian, Petäjäveden ja Konneveden alueilla.

Ylihoitaja Sanna Porkka-Hokkanen Seututerveyskeskuksesta toteaa, että koronarokotusten ajanvarauspuhelin yli 80-vuotiaille avattiin viime perjantaina ja palvelu on ollut ajoittain todella ruuhkainen ja takaisinsoittoajat ovat venyneet. Puheluja on tullut päivittäin satoja.

Porkka-Hokkasen mukaan puhelinpalveluun on jo siirretty lisää työvoimaa ja sitä vahvistetaan tarvittaessa edelleen. Puhelinajanvaraus on nyt rajattu yli 80-vuotiaille ja 65-69-vuotialle, joilla on vakavia perussairauksia. Rajaus tehtiin, koska linjat ruuhkautuivat myös nuorempien soitoista ja rokotusaikakyselyistä.

18.2.2021 kello 12.00 Keski-Suomesta raportoitu torstaina kahdeksan tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on torstaina todennut kolme uutta koronatartuntaa Jyväskylässä, kolme Laukaassa ja kaksi Muuramessa.

Koko maassa tartuntoja on raportoitu 614, joista Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä peräti 410. THL vaatii nyt Uudellemaalle kiristyksiä koronarajoituksiin, jotta epidemian kiihtyminen saataisiin taitettua.

THL:n mukaan on olemassa riski, että uudet aiempaa tarttuvammat virusmuunnokset leviävät pääkaupunkiseudulta laajasti muualle maahan.

18.2.2021 kello 5.50 Jämsä höllentää lasten harrastusrajoituksia

Jämsä löysentää lasten harrastuksia koskevia koronarajoituksia Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja kaupungin valmiusjohtoryhmän linjausten mukaisesti.

Alle 12-vuotiaiden harrastustoiminta vapautetaan 10 hengen ryhmäkokosuosituksesta.

Lisäksi alle 12-vuotiaiden urheilukilpailuiden ja otteluiden järjestäminen on nyt mahdollista myös sisäliikuntatiloissa, kunhan paikalla ei ole yli 10 hengen yleisöä.

Kaupunki kuitenkin suosittelee, että mahdolliset kilpailutapahtumat järjestetään Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella.

Sen sijaan yli 12-vuotiaiden lasten ja nuorten kilpailu- ja ottelutapahtumat kuntien sisäliikuntatiloissa on toistaiseksi yhä kielletty, ellei ole kyse ole ammattilaisurheilusta.

17.2.2021 kello 15.48 Koronarokotukset laahaavat Jyväskylän seudulla, koska rokotteita ei saada tarpeeksi – terveysasemille avataan rokotusneuvontapuhelin

Koronarokotukset matelevat Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla, koska rokotteita ei saada tarpeeksi.

Kun rokoteannoksia tulee lähes koko ajan ennakoitua vähemmän, ei rokotusaikojakaan voida tällä hetkellä antaa luvattujen rokotemäärien mukaisesti.

Jyten eli Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten rokotuksista(siirryt toiseen palveluun) (jyvaskyla.fi) vastaava ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo, että valmiutta olisi rokottaa 8000 ihmistä viikossa, mutta tähän mennessä rokotteita on saatu noin 1500 viikossa.

– Alkuvuonna ministeriö ohjeisti valmistautumaan massarokotusten aloittamiseen viikolla 8, ja sen mukaan toimittiin. Luvattujen rokotetoimitusten myöhästely vaikeuttaa suunnittelua ja harmittaa, sanoo Tuukkanen.

Kotihoidon asiakkaita alettiin rokottaa Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla eilen. Heidän osaltaan rokotukset saadaan annettua arviolta kuukaudessa.

Rokotepulan takia vielä ei ole tietoa koska alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten rokotusajanvaraus Jyten alueella aukeaa.

Tekstiviestit rokotteeseen oikeutetuille riskiryhmäläisille lähtevät vasta, kun rokotteiden saanti on varmaa.

Koronarokotteeseen liittyen Jyvässeudulla avataan torstaina 18. helmikuuta koronarokotusneuvontaa antava puhelinpalvelu.

Puhelin toimii Hankasalmen, Huhtasuon, Kyllön, sairaala Novan, Palokan, Sampoharjun ja Uuraisten terveysasemilla. Näille asemille voivat soittaa myös Korpilahden, Tikkakosken ja Säynätsalon asukkaat.

Palvelu toimii terveysaseman omassa puhelinnumerossa, josta neuvontapalveluun pääsee valinnalla 4.

17.2.2021 kello 12.00 THL: Laukaassa yksi koronatartunta, muualla nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on raportoinut keskiviikkona maakunnasta vain yhden tartunnan Laukaassa. Koko maassa uusia tartuntoja oli 548.

Suurinta tartuntojen kasvu on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on todettu 368 uutta tartuntaa.

Epidemiatilanne Keski-Suomessa on viime aikoina parantunut ja taudin ilmaantuvuus on laskussa.

17.2.2021 kello 6.51 Aikuisten hengityssuojat pakollisiksi Jyväskylän päiväkodeissa: "Lapset ovat tottuneet siihen"

Jyväskylässä varhaiskasvatuksen työntekijöiltä aletaan kuluvasta viikosta alkaen edellyttää kasvomaskin tai visiirin käyttöä.

Suojavälineiden käyttöä koskeva suositus on ollut voimassa jo aiemmin, mutta nyt se muuttuu sitovaksi. Syynä on se, että kaupungin koronatilanne on aktiivinen ja viime aikoina tartuntoja on ollut erityisesti lapsilla ja nuorilla, jotka ovat levittäneet tautia edelleen perheisiin.

– Jotta tartuntaketjut ja altistumiset voidaan rajata mahdollisimman pieneksi ja työntekijöille voidaan tarjota turvallinen työympäristö, otetaan uusia turvallisuutta edistäviä käytänteitä käyttöön matalalla kynnyksellä, toteaa tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä tiedotteessa.

Kaupunki korostaa, että työnantajalla on työturvallisuuslain mukainen velvollisuus turvata henkilöstönsä terveyttä ja järjestää turvalliset työolosuhteet.

– Lapset ovat tottuneet siihen, että aikuiset käyttävät maskeja tai visiiriä. Kun työntekijä havaitsee, että lapsi reagoi jossain tilanteessa maskiin tai visiiriin, työntekijä ottaa tilanteessa huomioon lapsen tarpeet ja tunteet, sanoo varhaiskasvatuksen palvelujohtaja Tarja Ahlqvist tiedotteessa.

Tavoitteena on myös turvata henkilökunnan riittävyys epidemian aikana ja vähentää työntekijöiden vaihtuvuutta sairastapausten tai karanteenien vuoksi. Viime viikolla päiväkoti-ikäisillä todettiin Jyväskylässä 10 tartuntaa.

16.2.2021 kello 16.45 Olitko ravintola Sohwissa lauantaina? – Jyväskylän kaupunki pyytää baarin asiakkaita hakeutumaan matalalla kynnyksellä koronatestiin

Jyväskylän kaupunki pyytää jyväskyläläisessä ravintola Sohwissa lauantaina 13. helmikuuta kello 15.30-17.30 asioineita seuraamaan vointiaan ja hakeutumaan vähäisistäkin oireista koronatestiin.

Kaupungin mukaan ravintolan tiloissa on kyseisenä aikana asioinut koronapositiivinen henkilö ja muut asiakkaat ovat voineet altistua tartunnalle.

16.2.2021 kello 11.45 THL: Jyväskylässä kahdeksan uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina varmistanut kahdeksan uutta koronatartuntaa Jyväskylässä ja yhden Äänekoskella. Muulla Keski-Suomessa tartuntoja ei todettu. Koko maassa tartuntoja puolestaan raportoitiin 385.

Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa on toistaiseksi laskusuunnassa.

Koko maassa tiistain tartunnoista 127 oli Helsingissä. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella epidemiatilanne on sairaanhoitopiireistä huonoin.

15.2.2021 kello 12.35 Maakunnassa maanantaina yhdeksän uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on maanantaina raportoinut neljä uutta koronatartuntaa Jyväskylästä, kaksi Muuramesta, yhden Jämsästä ja yhden Äänekoskelta. Koko maassa THL totesi 343 tartuntaa.

Jyväskylän koronarajoitukset kevenivät maanantaina, kun alaikäisten liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa saavat jatkua kahden viikon tauon jälkeen.

Samoin kaupungin kirjastot avattiin jälleen vaikkakin rajoitetuin palveluin. Myös museot avaavat tällä viikolla ovensa. Jyväskylä kiristi koronarajoituksia helmikuun alussa sen jälkeen kun kaupungin todettiin olevan koronaepidemian leviämisvaiheessa.

Päätös rajoitusten purkamisesta tehtiin perjantaina kun tartuntamäärien todettiin kääntyneen laskuun.

13.2.2021 kello 12.14: THL: Jyväskylässä 21 uutta koronatartuntaa, Muuramessa ja Laukaassa yhdet

Keski-Suomessa on todettu 23 uutta koronatartuntaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lauantaisista tilastoista.

Uusista tartunnoista valtaosa, 21, on Jyväskylässä. Laukaassa ja Muuramessa on molemmissa yksi uusi tartunta.

13.2.2021 kello 9.04: Alle 70-vuotiaiden riskiryhmäläisten koronarokotukset alkavat näillä näkymin ensi viikolla Jyväskylässä

Alle 70-vuotiaiden, riskiryhmiin kuuluvien koronarokotusten ajanvaraus alkaa ensi viikon loppupuolella Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla. Rokotukseen oikeutetuille ilmoitetaan tekstiviestillä palvelun aukeamisesta, Jyväskylän kaupunki tiedottaa.

– Ajanvarauksen tarkkaa aloituspäivää ei vielä pystytä sanomaan, ylilääkäri Johanna Tuukkanen toteaa.

Ajanvarausjärjestelmä aukeaa kaupungin verkkosivuille. Ajan voi varata myös puhelimitse.

Riskiryhmäläisten rokotukset alkavat ensi viikolla, mikäli rokotetta saadaan ennalta luvattu määrä.

12.2.2021 klo 17.32 Jyväskylässä koronarokotukset ikäihmisille annetaan Killerin raviradalla – toisen kerroksen hissitön paikka herättää ihmetystä

Yli 80-vuotiaiden koronarokotusten järjestäminen hevosurheilukeskus Killerin hissittömässä rakennuksessa Jyväskylässä herättää ihmetystä.

Muun muassa Facebookin Jyväskylän Puskaradio-ryhmässä asiasta on keskusteltu vilkkaasti.

Jos Killerin rokotuspaikka ei sovi, etsitään ikäihmiselle vaihtoehtoinen paikka.

Toinen rokotuspaikka on Kuokkalan terveysasema sairaala Novassa.

– Killerillä tilat ovat harmillisesti toisessa kerroksessa eikä sinne ole hissiä. Puhelun yhteydessä ikäihmiseltä kysytään, onko mahdollista päästä jompaan kumpaan paikoista. Ikäihmiselle järjestetään muu vaihtoehto, esimerkiksi viedään hänelle rokote kotiin, kertoo sosiaali- ja terveyspalvelujen ylilääkäri Johanna Tuukkanen Jyväskylän kaupungilta.

12.2.2021 klo 12.00 THL: Jyväskylässä perjantaina 11 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on perjantaina raportoinut 11 uutta koronatartuntaa Jyväskylästä. Lisäksi Keski-Suomessa todettiin yksi tartunta Uuraisilla ja yksi tartunta Muuramessa.

Koko maassa THL on perjantaina varmistanut tartuntoja 407, joista yli neljäsosa on Helsingissä.

Jyväskylän kaupungin mukaan tällä viikolla on todettu perjantaiaamuun mennessä 47 koronatartuntaa. Tartunnoista 31 on saatu karanteenissa olleiden perheiden keskuudessa.

Jyväskylän ilmaantuvuusluku on tartuntojen vähentyessä kääntynyt laskuun.

– Sairaalahoidon tarve ei ole missään vaiheessa merkittävästi kasvanut ja tartuntojen alkuperästä pystytään jäljittämään noin 80 prosenttia, kertoo tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä Jyväskylästä.

Näin ollen kaupunki katsoo palanneensa koronan leviämisvaiheesta koronan kiihtymisvaiheeseen.

Käsmä muistuttaa, että koronatilanne on edelleen aktiivinen ja tilanne voi muuttua nopeasti.

– Maskisuositusta on tärkeää noudattaa ja kokoontumisrajoituksia, sekä kantaa vastuu käsihygieniasta, jotta laajoja altistuksia ei tulisi, sanoo Käsmä.

12.2.2021 klo 11.30 Jyväskylässä lasten liikuntaharrastukset, museot ja kirjasto avataan jälleen

Perjantaina aamupäivällä kokoontunut Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä on todennut koronatilanteen rauhoittuneen siinä määrin, että alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa voidaan avata tulevana maanantaina kahden viikon tauon jälkeen.

Myös kaupungin kirjastot ja museot avataan jälleen koronaohjeet huomioiden.

Kirjasto, museot ja alaikäisten liikuntaharrastukset kaupungin tiloissa ovat olleet tauolla helmikuun alusta sen jälkeen, kun kaupunki totesi olevansa koronaepidemiassa leviämisvaiheessa, eli kolmiportaisella asteikolla huonoimmassa tilanteessa.

Kaupungin kirjastoissa palvellaan kuitenkin helmikuussa rajoitetuin palveluin.

Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastusten avaamisen lisäksi kaupunki keventää myös oppilaitoksille antamaansa laajaa etäopetussuositusta siten, että lähiopetus voidaan jälleen mahdollistaa kriittisillä aloilla sekä portaittain myös lukioissa.

12.2.2021 klo 6.00 Jyväskylän seudun kiireetöntä terveydenhuoltoa ajetaan alas koronan tieltä

Koronaepidemia työllistää terveydenhuoltoa Jyväskylän seudulla nyt siinä määrin, että muuta terveydenhuollon toimintaa joudutaan ajamaan entistä raskaammin alas.

Tilanteen takia Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten avosairaanhoidon hoitajien kiireetön vastaanottotoiminta keskeytetään toistaiseksi lukuun ottamatta mielenterveys- ja päihdepalveluita.

Henkilöstösiirtojen vuoksi sairaanhoitajien vastaanotoille ei anneta lainkaan aikoja kiireettömissä asioissa. Kiireettömiä ovat esimerkiksi terveystarkastukset ja pitkäaikaissairauksien määräaikaistarkastukset. Perumisia tulee myös neuvoloihin ja koulu- ja opiskelijaterveydenhuoltoon,

11.2.2021 klo 16.49 Jyväskylän koronatilanteessa rauhoittumisen merkkejä, mutta vastuulääkärillä on tiukka viesti bileitä suunnitteleville nuorille: "Nyt ei ole turvallista tapaa kokoontua isolla porukalla"

Kuluvan viikon tartuntalukujen valossa Jyväskylän koronavirustilanne on vähän rauhoittunut.

Maanantaina 8. helmikuuta todettiin Jyväskylässä 27 uutta tartuntaa, tiistaina neljä, keskiviikkona seitsemän ja torstaina iltapäivään mennessä viisi uutta tartuntaa, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan tartuntoja on tällä viikolla saatu ennen kaikkea perheissä ja karanteenien sisällä. Uusia tartuntaketjuja ei ole ilmennyt, eikä laaja-alaisia karanteeneja ole toistaiseksi viritteillä.

– Rajoitukset ovat olleet tehokkaita. Yläkoulujen etäopetus ja harrastusten rajoittaminen ovat olleet merkittäviä, että tautitilanne on lähtenyt korjaantumaan. Nyt mennään taas vähän parempaan suuntaan onneksi, arvioi Käsmä.

Tartuntoja on tälläkin viikolla ollut kaikenikäisillä.

– Siellä on ihan vauvasta vaareihin taas tasaisesti tartunnan saaneita.

Käsmäkin kertoo saaneensa viime aikoina viestiä mahdollisista nuorten kokoontumisista esimerkiksi Jämsän Himoksella.

Vastuulääkäri muistuttaa, että riski koronan leviämiseen on kaikenlaisissa kokoontumisissa edelleen iso.

Tampereen yliopistollinen sairaala kertoi viime viikolla, että Jämsän Himoksen useiden mökkibileiden jäljiltä tuli ilmi lukuisia koronatartuntoja.

– Toivoisin, ettei tällaisia kokoontumisia järjestettäisi. Mutta kun ne ovat yksityistilaisuuksia, niin niihin puuttuminen ei ole meidän käsissä. Nyt ei ole turvallisia tapoja kokoontua isolla porulla varsinkaan nuorten kohdalla, sillä tosi helposti tartunnat tuntuu nuorten kesken leviävän, luonnehtii Käsmä.

11.2.2021 klo 12.00 THL: Jyväskylässä yhdeksän uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on torstaina raportoinut yhdeksän uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä on todettu yksi uusi tartunta.

Kuluvalla viikolla tartuntamäärät ovat Keski-Suomessa pysytelleen suunnilleen kymmenen tuntumassa päivää kohti. Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa on nyt sairaanhoitopiireistä viidenneksi suurin.

Koko maassa THL on torstaina varmistanut uusia tartuntoja 358.

11.2.2021 klo 6.05 Karanteenimääräys 14:lle Korpilahden päiväkodissa

Korpilahden yhtenäiskoulun esiopetuksesta asetettiin keskiviikkoiltana karanteeniin 14 henkilöä mahdollisen korona-altistumisen takia. Karanteenit kestävät keskiviikosta lukien 14 vuorokautta.

Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin. Eskariin voi palata terveenä karanteenin jälkeen 25. helmikuuta.

Läääkäreiden mukaan on harvinaista, että oppilaitoksista karanteeniin asetetut lapset saavat koronatartunnan. Lisäksi lapsilla tauti on lähes aina lievä.

10.2.2021 klo 17.20 Jyväskylässä alkuviikosta ainakin 34 uutta koronatartuntaa

Jyväskylässä koronavirustilanne näyttää tiistain ja keskiviikon tartuntalukujen valossa ainakin hetkeksi rauhoittuneen.

Maanantaina uusia koronavirustartuntoja todettiin Jyväskylässä 27, tiistaina neljä ja keskiviikkona iltapäivään mennessä kolme, kertoo Jyväskylän tartuntaudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan vielä ei voi linjata mitään rajoitusten hölläämisestä. Jyväskylä arvioi esimerkiksi alaikäisten harrastustoimintaa, museoiden ja kirjastojen aukioloa perjantaina

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu Jyväskylän taruntojen lisäksi 10. helmikuuta yksi uusi tartunta Äänekoskella.

10.2.2021 klo 9.52 Koronakevään kuntavaalit käydään turvavälein – riskiryhmille omia äänestysaikoja, toimitsijoille suojapleksejä

Koronaepidemia on herättänyt huolta kuntavaalien turvallisuudesta, ja kunnat tekevät nyt parhaansa, jotta äänestäminen sujuisi ilman ongelmia.

Viitasaaren kaupungintalolla mittailtiin alkuviikosta vaalitoimitsijoiden pöydille sopivankokoisia suojapleksejä.

Kaupunginsihteeri Tiina Honkanen luettelee muita äänestyspaikan koronaohjeita, jotka ovat keväästä alkaen tulleet jo tutuksi: turvavälit, käsidesit ja kasvomaskit.

Viitasaarella äänestyspaikat ovat muuten samat kuin edellisvaaleissa: ennakkoon äänensä voi antaa joko kaupungintalolla tai kiertävässä äänestysautossa. Kotiäänestys on ikääntyvällä paikkakunnalla tuttua jo aiemmista vaaleista, ja siihen varataan riittävästi resurssia.

Pihtipudas ja Viitasaari valjastavat siis kirjastoauton jälleen demokratian asialle, tarjoamaan sivukylille äänestysmahdollisuutta. Kaupunginsihteeri uskoo, että turvatoimien ja suojapleksien avulla äänestäminen onnistuu autossa myös epidemia-aikaan.

Myöskään Jyväskylä ei aio lisätä äänestyspaikkojen määrää koronakevään vaaleihin. Ennakkoäänestyspaikat ovat kuitenkin auki aiempaa pitempään, ja aamun ennakkoäänestysaikoja varataan erityisesti riskiryhmille.

Koronan on arvioitu kasvattavan erityisesti kotiäänestyksen suosiota, ja Jyväskyläkin varautuu tähän. Kaupunki pestaa ennakkoäänestykseen ja kotiäänestykseen vaalitoimitsijoita ja heidän varahenkilöitään aiempaa enemmän.

Vaalitoimitsijoiden riittävyys onkin yksi kysymysmerkki epidemian aikana.

9.2.2021 klo 16.03 THL: Keski-Suomessa 33 uutta koronavirustartuntaa – uusia tapauksia Jyväskylän lisäksi Muuramessa, Äänekoskella ja Jämsässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu 9. helmikuuta 33 uutta koronavirustartuntaa. THL:n mukaan uusista tartunnoista 30 on Jyväskylässä, yksi Muuramessa, yksi Äänekoskella ja yksi Jämsässä.

Tartunnat kirjautuvat THL:n tilastoon jopa useiden päivien viiveellä.

THL:n listauksessa näkyvät Jyväskylän tiistaiset tartunnat ovat pääosin aiemmilta päiviltä, sillä uusia tartuntoja on Jyväskylässä todettu tiistaina iltapäivään mennessä vain kolme, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan maanantaina 8. helmikuuta Jyväskylässä todettiin 27 uutta koronatartuntaa. Suurin osa näistä tartunnoista on saatu perhepiirissä ja karanteenien sisällä.

Jyväskylän Kortepohjan viime lauantaisen massatestauksen kaikki 44 koronanäytettä olivat negatiivisia, toteaa Käsmä.

Keski-Suomessa koronatilanne vaihtelee edelleen rajusti eri kuntien välillä.

Jyväskylä on toista viikkoa epidemian pahimmassa eli leviämisvaiheessa. Kannonkoskella, Kinnulassa, Kivijärvellä, Luhangassa, Multialla, Pihtiputaalla ja Toivakassa koronavirustartuntoja on todettu keväästä lähtien vain 0-4 kussakin kunnassa.

9.2.2021 klo 11.41 Jämsässä yksi pikaruokaravintola on suljettu koronavarotoimena

Jämsässä Neste Jämsän Portin Hesburger on toistaiseksi suljettu varotoimena korona-altistuksen vuoksi. Ravintola tiedottaa asiasta verkkosivuillaan.

Keskisuomalaisen(siirryt toiseen palveluun) mukaan ravintolassa on voinut altistua koronavirukselle tammikuun viimeisinä päivinä. Mahdollisten altistusten vuoksi 14 ihmistä on asetettu karanteeniin.

Hesburgeria lukuun ottamatta muu Neste Jämsän Portin liikenneasema toimii normaalisti.

Neste Jämsän Portti on vilkasliikenteisen 9-tien varrella suosittu taukopaikka.

8.2.2021 klo 16.52 Jyväskylässä koronatilanne jatkuu huolestuttavana – Keski-Suomen ilmaantuvuusluku maan kolmanneksi korkein

Jyväskylässä koronavirustilanne on edelleen epidemian huonoimmassa eli leviämisvaiheessa(siirryt toiseen palveluun) (jyvaskyla.fi). Tartuntojen määrä on kuitenkin kääntynyt laskuun toissaviikkoisen ennätyksen jälkeen.

Uusia tartuntoja kirjattiin Jyväskylässä viime viikolla 123. Toissa viikolla tartuntoja ilmeni noin 240. Tartuntojen lähde saatiin viime viikolla selville yhä 78 prosentissa tapauksista.

Tartuntoja on todettu perjantaista sunnuntaihin 50 kappaletta ja maanantaina kello 14 mennessä jo 22, kertoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Eniten koronatartuntoja on saatu Jyväskylässä viime viikolla perhepiirissä. Korona on kaupungin mukaan levinnyt myös kavereiden ja harrastusten parissa. Tartuntoja on saatu myös jonkin verran kouluissa ja työpaikoilla.

Jyväskylässä suurin osa koronaan sairastuneista on ollut viime aikoina 16-25-vuotiaita. Alle 12-vuotiailla on todettu myös kymmeniä tartuntoja, mutta yläkouluikäisten tartunnat ovat olleet yksittäisiä. 25-50-vuotiallakin tartuntoja on todettu kymmeniä. Myös 51-65-vuotiaiden keskuudessa koronatartunnat ovat lisääntyneet.

8.2.2021 klo 6.15 Sunnuntaina rumat koronaluvut Jyväskylässä – THL: 20 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi sunnuntaina 20 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Jyväskylän lisäksi Keski-Suomessa todettiin yksi uusi tartunta Äänekoskella ja yksi Saarijärvellä.

Koko maassa uusia tartuntoja oli 354.

Viikonlopun tartuntojen myötä koronatilanne Keski-Suomessa on maan vakavimpia. Taudin ilmaantuvuusluku sairaanhoitopiirissä eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti on maan kolmanneksi korkein Helsingin ja Uudenmaan ja Itä-Savon jälkeen.

THL:n tilastojen mukaan ensimmäisen koronarokotuksen on saanut 2,8 prosenttia Keski-Suomen sairaanhoitopiirin asukkaista. Ripeimmin rokotukset ovat edenneet Lapissa, jossa ensimmäisen piikin on saanut 6,8 prosenttia asukkaista.

THL:n rokotustiedot päivittyvät kuitenkin viiveellä, eivätkä ne välttämättä anna rokotusten edistymisestä tarkkaa tilannekuvaa.

8.2.2021 klo 5.50 Perjantaina ja viikonloppuna karanteenimääräys liki 90:lle

Perjantaina ja viikonlopun aikana määrättiin jälleen liki 90 ihmisiä karanteeniin Jyväskylän oppilaitoksissa mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi.

Jyväskylän Keljonkankaan koulusta 11 henkilöä, Kuokkalan yhtenäiskoulun tiloissa toimivasta Kuokkala svenska skolasta 11 ja Tammirinteen alueen varhaiskasvatuksen perhepäivähoidosta 15 henkilöä määrättiin karanteeniin lauantaina.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut Keljonkankaalla ja Tammirinteen varhaiskasvatuksessa 1.2. ja Kuokkalassa 2.2 ja 3.2. Karanteenit kestävät kaksi viikkona altistumisesta.

Kaikki altistuneet ohjataan koronatestiin, ja karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena. Koulujen ja päiväkodin toiminta jatkuu muuten normaalisti.

Perjantaina puolestaan Huhtasuon yhtenäiskoulusta yhteensä 33 henkilöä ja Puuppolan koulusta 18 oppilasta sai karanteenimääräyksen.

Jyväskylän yläkoulut olivat viime viikon etäopetuksessa toistuvien laajojen koronakaranteenien takia. Maanantaina kouluissa palataan jälleen lähiopetukseen.

6.2.2021 klo 12.12 THL: Keski-Suomessa 17 uutta koronatapausta

Keski-Suomessa on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tietojen mukaan vahvistettu 17 uutta koronavirustartuntaa.

Tapauksista 13 on Jyväskylästä ja kaksi Äänekoskelta. Laukaassa ja Jämsässä on molemmissa kirjattu yksi uusi tapaus.

Kaikkiaan Keski-Suomessa on nyt 1 664 varmistettua tartuntaa.

Koko maassa uusia tartuntoja on raportoitu 368 ja tartuntoja kaikkiaan 47 262.

6.2.2021 klo 9.11 Uusia kahden viikon koulukaranteeneja Jyväskylässä Huhtasuolle ja Puuppolaan

Huhtasuon yhtenäiskoulusta yhteensä 33 henkilöä ja Puuppolan koulusta 18 oppilasta on määrätty karanteeniin.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut kummassakin koulussa 1. tai 2.2. Karanteeni kestää 14 vuorokautta altistumisesta.

Lisäksi terveydenhuolto on pyytänyt yhteensä noin kolmeakymmentä oppilasta Puuppolan ja Kypärämäen kouluilta käymään koronatestissä. He voivat palata kouluun ilman karanteenia, jos testitulos on negatiivinen.

5.2.2021 klo 16.48 Saarijärven yhtenäiskoulussa on todettu yksi koronavirustartunta

Saarijärven yhtenäiskoulussa on todettu tänään yksi koronavirustartunta. Asiasta kertoo Saarijärven kaupunki tiedotteessa.

Tapahtuneen vuoksi yksi koululuokka asetetaan karanteeniin.

Yhtenäiskoulun rehtori Anssi Hemminki kertoo, että karanteeni koskee 21 oppilasta ja yhtä opettajaa.

5.2.2021 klo 14.54 Kymmenen hengen kokooontumisrajoitus jatkuu Keski-Suomessa

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto(siirryt toiseen palveluun) jatkaa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärän rajoittamista kymmeneen henkilöön Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Syynä on edelleen koronatilanne.

Rajoitukset ovat voimassa 1.3. asti.

Tapahtumia voi edelleen järjestää sallitulla osallistujamäärällä, mutta tällöinkin tapahtumassa on noudatettava kaikilta osin turvaetäisyyksiä ja hyvää käsihygieniaa.

Aluehallintovirasto suosittelee painokkaasti välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin, mutta samat kymmenen hengen kokoontumisrajoitukset jatkuvat myös Jämsässä.

5.2.2021 klo 13.15 THL: Keski-Suomessa kymmenen uutta koronavirustartuntaa – viisi tartuntaa Jyväskylässä ja kolme Muuramessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu 5. helmikuuta kymmenen uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista viisi on Jyväskylässä ja kolme Muuramessa. Yksi tartunta on kirjattu sekä Laukaassa että Äänekoskella.

Jyväskylässä on nyt todettu epidemian alusta lähtien 1301 tartuntaa. Muuramessa on 46 tartuntaa ja Äänekoskella 70. Laukaassa koronavirustartuntoja on kaikkiaan 64.

Tartunnat kirjautuvat THL:n tilastoon jopa useiden päivien viiveellä. Esimerkiksi eilen torstaina THL:n tilastoi 80 uutta tartuntaa Jyväskylässä, mutta kysymys on suurelta osin viime viikolla havaitun tartuntaryppään testituloksista.

Tällä viikolla uusia koronatartuntoja on Jyväskylän kaupungin mukaan todettu maanantaista perjantaiaamupäivään mennessä 87 kappaletta.

5.2.2021 klo 11.15 Jyväskylän yläkoululaiset palaavat lähiopetukseen

Jyväskylän yläkoululaiset palaavat ensi viikolla lähiopetukseen. Asiasta päätti kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä aamupäivällä.

Johtoryhmän mukaan yläkoululaisten osalta koronatartuntojen määrä on laskussa. Näin ollen yläkoululaisten etäopetusta ei jatketa vaan Jyväskylässä turvataan jälleen perusopetuslain mukainen lähiopetus kaikille lapsille ja nuorille.

– Lähiopetukseen siirtyminen tehdään hallitusti harrastusten ollessa vielä tauolla. Terveydenhuolto vetoaa perheisiin, että nuorille tähdennetään maskien käytön merkitystä, jotta uusia laajoja karanteeneja ei kouluissa tarvitse enää asettaa ja opetus voidaan turvata mahdollisimman normaalisti, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä vetosi kaupungin tiedotteen mukaan kokouksessa.

Yläkoulut siirrettiin etäopetukseen kuluvan viikon ajaksi kaupungin heikentyneen koronatilanteen vuoksi. Satoja koululaisia on viime aikoina ollut karanteenissa mahdollisen korona-altistumisen takia.

Myös nuorisopalveluiden rajoitukset päättyvät. Ennalleen palaavaan nuorisopalvelujen toimintaan kuuluu nuorisotilojen ja muiden nuorten tilojen lisäksi Ohjaamo ja Nuorten taidetyöpaja. Näissä toiminta järjestetään turvallisuusohjeita noudattaen ja maskeja käyttäen.

5.2.2021 klo 6.15 Jyväskylässä jälleen kymmeniä lapsia koronakaranteeniin

Jyväskylässä on jälleen jouduttu asettamaan uusia koronakaranteeneja lapsille. Jyväskylän Kypärämäen koulusta on asetettu karanteeniin 20 alakouluikäistä oppilasta ja Ristonmaan päiväkodista 13 lasta.

Koululaiset ovat 14 vuorokauden karanteenin ajan etäopetuksessa.

Lisäksi Pilke päiväkodista Mannisenmäestä on asetettu karanteeniin alkuviikosta 51 henkilöä. Heistä 44 on päiväkotilapsia. Karanteenissa on lähes puolet päiväkodin lapsista. Mannisenmäen päiväkodin karanteeni päättyy ensi viikon perjantaina.

Terveydenhuolto on tavoittanut kaikkien karanteeniin määrättyjen lasten huoltajat. Kaikki mahdollisesti altistuneet lapset ohjataan koronatestiin.

Muut kuin karanteeniin määrätyt lapset voivat tulla terveenä kouluun ja päiväkotiin normaalisti.

5.2.2021 klo 5.50 Jyväskylän tavoite: 80 prosenttia rokotettu heinäkuun loppuun mennessä – Iäkkäimpien rokotukset käyntiin ensi viikolla

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten terveyspalvelut aloittavat alueensa iäkkäimpien, itsenäisesti kotona asuvien koronarokotukset ensi viikolla. Rokotusaikaa tarjotaan yli 80-vuotiaille henkilökohtaisesti soittamalla koteihin. Ikääntyneiden ei näin ollen tarvitse huolehtia ajanvarauksesta.

Ensin alkaa 85 vuotta täyttäneiden rokottaminen ja sen jälkeen 80–84-vuotiaiden rokottaminen.

Yli 80-vuotiaiden jälkeen rokotusvuorossa ovat yli 70-vuotiaat ja sellaiset alle 70-vuotiaat, joilla on vakavalle koronavirustaudille altistavia sairauksia.

Näiden ryhmien rokotukset aloitetaan heti, kun rokotetta on saatavilla riittävästi. Tämän hetken arvion mukaan nämä rokotukset alkavat maaliskuun alkupuolella. Muulle väestölle rokotetta tarjotaan tämän jälkeen – arviolta väestön laajat rokotukset voidaan aloittaa maaliskuun lopulla.

Koronarokotetta tarjotaan kaikille 16 vuotta täyttäneille, jotka haluavat ottaa rokotteen.

Tavoitteena on, että 80 prosenttia alueen yli 16-vuotiaista asukkaista on rokotettu heinäkuun 2021 loppuun mennessä. Tavoitteen saavuttaminen riippuu siitä, miten hyvin rokotteita saadaan Suomeen.

4.2.2021 klo 11.37 Himoksen hiihtokeskuksen useista mökkibileistä paljastui jatkotartuntoja: juhlijoita oli viikonloppuna kaikkialta Suomesta

Jämsän Himoksella viime viikonloppuna käyneillä on todettu koronavirustartuntoja.

Tampereen yliopistollinen sairaala kertoo Twitterissä, että viikonloppuna 29.–31. tammikuuta Himoksella on ollut useita mökkibileitä, joiden jäljiltä on tullut esiin jatkotartuntoja.

Lisäksi useita oireisia odottaa näytevastauksia. Paikalla on ollut juhlijoita kaikkialta Suomesta.

TAYS neuvoo viime viikonloppuna Himoksella olleita noudattamaan maskisuosituksia, karsimaan tapaamiset vain välttämättömiin kymmeneksi päiväksi ja hakeutumaan pienistäkin oireista koronatestiin.

4.2.2021 klo 6.05 Jyväskylä järjestää lauantaina koronatestausta Kortepohjassa: yhteydenotot terveydenhuoltoon ovat lisääntyneet

Jyväskylän kaupunki lisää koronatestauksen määrää heikentyneen tartuntatautitilanteen vuoksi.

Tulevana lauantaina 6. helmikuuta kaupunki järjestää koronatestausta Kortepohjassa kello 11–13. Testauspaikkana on Kortepohjan päiväkodin ryhmätila Taitoniekan tiellä.

Kortepohjan testauspiste on suunnattu ensisijaisesti alueella asuville opiskelijoille ja niille, joiden on vaikea kulkea Killerin näytteenottopisteeseen.

Viime viikosta lähtien kasvanut koronatartuntojen määrä on lisännyt yhteydenottoja terveydenhuoltoon. Erityisesti opiskelijoilta tulleiden yhteydenottojen määrä on kasvanut.

3.2.2021 klo 16.54 Jyväskylässä yli 50 koronatartuntaa alkuviikosta – harrastuksista saadut tartunnat johtaneet laajoihin karanteeneihin kouluissa

Korona on levinnyt Jyväskylässä erityisesti harrastuksissa ja niiden parista saadut tartunnat ovat aiheuttaneet runsaasti altistuksia kouluihin.

Karanteenit koskevat jo yli kymmentä koulua.

Viimeksi eilen noin 50 oppilasta määrättiin mahdollisen korona-altistuksen takia karanteeniin Jyväskylän Puistokadun päiväkotikouluista ja Kypärämäen koulusta.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä arvioi, että karanteenissa on Jyväskylän seudulla vajaat 2000 ihmistä.

Käsmän mukaan korona on levinnyt Jyväskylässä erityisesti harrastusten parissa, esimerkiksi joukkuelajeissa, joissa ollaan lähikontaktissa.

Harrastuksista saadut tartunnat heijastuvat kouluihin.

Käsmän sanoin koronavirustartuntoja on Jyväskylässä todettu vauvasta vaariin ja tauti näyttäisi leviävän myös perhepiireissä.

Maanantaina todettiin 19 uutta tartuntaa, tiistaina 24 ja keskiviikkona iltapäivä kello 14 mennessä 11 uutta tapausta.

Kaupungin koronatestaus on myös edelleen ruuhkautunut. Koronatestiin ohjataan tällä hetkellä myös yksityiselle puolelle.

Testitulosten saaminenkin venyy ajoittain. Tulosta pitää odottaa tällä hetkellä noin kaksi vuorokautta, arvioi Käsmä.

Käsmä kertoo, että Jyväskylä on järjestämässä tulevana lauantaina koronan massatestauksen muun muassa opiskelijoille Kortepohjassa.

3.2.2021 klo 13.49 THL: Keski-Suomessa seitsemän uutta koronavirustartuntaa – uusia tapauksia Jyväskylässä, Saarijärvellä ja Laukaassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu 3. helmikuuta seitsemän uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista viisi on Jyväskylässä, yksi Laukaassa ja yksi Saarijärvellä.

Tartunnat kirjautuvat THL:n tilastoon jopa useiden päivien viiveellä.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että alkuviikon aikana Jyväskylässä on ilmennyt jo 54 uutta tartuntaa keskiviikkoiltapäivään mennessä. Viime viikolla Jyväskylässä oli tartuntojen tähän astinen ennätysviikko, kun uusia tartuntoja todettiin lähes 230.

3.2.2021 klo 13.01 Jyväskylässä kahdesta koulusta taas lähes 50 oppilasta karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi

Jyväskylässä Puistokadun päiväkotikoulusta 40 oppilasta ja Kypärämäen koulusta 9 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi, kertoo Jyväskylän kaupunki tiedotteessaan.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut Puistokadun päiväkotikoulussa 28. tammikuuta ja Kypärämäen koulussa 27. tammikuuta.

Muut kuin karanteeniin määrätyt oppilaat voivat mennä terveenä kouluun normaalisti.

Kaupungin mukaan terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat.

Kaikki koronavirukselle mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

3.2.2021 klo 6.15 Maakuntaviestiä ei hiihdetä tänäkään talvena

Perinteikäs Keski-Suomen maakuntaviestihiihto perutaan. Maakuntaviestin järjestelytoimikunta päätti asiasta tiistaina. Hiihtotapahtuma oli määrä järjestää Jämsässä tulevana lauantaina.

Päätöksen taustalla on Keski-Suomen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän suositus, että koronatilanteen vuoksi erilaiset urheilujoukkueet välttäisivät kuntien välistä liikkumista.

Päätös tarkoittaa, että 74. maakuntaviestihiihtoa ei järjestetä kuluvana talven aikana lainkaan. Näin ollen perinteikäs viestitapahtuma jää jo toisen kerran peräkkäin järjestämättä.

Seuraavan kerran Keski-Suomen maakuntaviesti on määrä järjestää Konnevedellä vuonna 2022.

3.2.2021 klo 5.45 Jyväskylässä ei riehu koronan virusmuunnos

Jyväskylän kaupunki kertoo, että sen yksityiseltä toimijalta tilaamissa koronanäyteanalyyseissä ei ole löytynyt koronan helpommin tarttuvaa muunnosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ilmoitti jo maanantaina pikatestituloksista, joiden perusteella tutkittavaksi lähetetyistä positiivisista koronavirusnäytteistä ei löytynyt virusmuunnosta.

THL:n testien varsinaiset tulokset valmistunevat vasta loppuviikolla, mutta Jyväskylässä pidetään nyt saatuja yksityisen puolen testituloksia lopullisina.

Jyväskylän kaupungin terveydenhuollossa iloitaan hyvästä uutisesta.

– Jos kyse olisi ollut virusmuunnoksesta, olisi ollut selvää, että se olisi aiheuttanut runsaasti lisätartuntoja perhepiirissä ja asuinkunnissa. Riski siitä, että se olisi levinnyt jossain kohtaa myös karanteenien ulkopuolelle, olisi kasvanut, toteaa vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

– Nyt on kuitenkin toivoa siitä, että tämä pysähtyy asetettujen karanteenien sisälle.

2.2.2021 klo 15.00 Äänekoskella parikymmentä oppilasta ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu koronakaranteeniin

Äänekosken Koulunmäen yhtenäiskoulusta on asetettu karanteeniin yhteensä 24 oppilasta ja koulun henkilökuntaan kuuluvaa maanantaina koulussa todetun koronatartunnan vuoksi.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut 25.–27. tammikuuta. Karanteenit kestävät 10. helmikuuta saakka.

Äänekosken kaupunki kertoo tiedotteessaan, että terveydenhuolto on ollut yhteydessä mahdollisesti altistuneiden oppilaiden huoltajiin ja oppilaat on ohjattu koronatestiin.

2.2.2021 klo 6.40 Jyväskylän viikonlopun hurja karanteenisaldo: 10 koulua, 400 oppilasta

Jyväskylässä määrättiin viikonloppuna koronakaranteeneja peräti kymmenessä koulussa, ja tartuntatautilain mukaisen karanteenimääryksen sai yhteensä 400 koululaista eri puolilla kaupunkia

Kaupunki tiedotti maanantai-iltana tavoittaneensa kaikkien karanteeniin asetettavien oppilaiden vanhemmat. Kaikki koronavirukselle mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

Karanteeneja määrättiin perjantaista alkaen Viitaniemen kouluun, Mankolan yhtenäiskouluun, Jyväskylän Normaalikouluun, Kilpisen yhtenäiskouluun, Vaajakosken yhtenäiskouluun, Kypärämäen kouluun, Kuokkalan yhtenäiskouluun ja Svenska skolaniin, Keski-Palokan kouluun ja vielä maanantaina Tikkakosken yhtenäiskouluun.

1.2.2021 klo 18.55 Jyväskylässä pikatestien tulokset: Laajojen tartuntaketjujen näytteistä ei löytynyt koronan virusmuunnosta

Jyväskylän kaupungin mukaan THL:lle tutkittavaksi lähetetyistä positiivisista koronavirusnäytteistä ei ole pikatestissä löytynyt helpommin tarttuvaa virusmuunnosta.

THL:n testien lopullisia tuloksia odotetaan saatavan loppuviikolla. Tutkimustuloksia virusmuunnoksesta on odotettu toissa viikosta alkaen.

Jyväskylän kaupunki päätti lopulta selvittää virusmuunnoksen mahdollisuuden myös yksityisen palveluntarjoajan kautta nopeuttaakseen testitulosten saamista. Näitä tuloksia odotetaan puolestaan huomenna.

Vasta varsinaisten testien tulosten jälkeen voidaan varmuudella sanoa, onko Jyväskylässä nyt liikkeellä koronan virusmuunnosta.

1.2.2021 klo 16.49 Koronanyrkki: pelimatkoja vältettävä Keski-Suomessa ainakin kahden viikon ajan

Keski-Suomessa suositellaan rajoituksia urheilu- ja seuratoimintaan rajoituksia vähintään kahden viikon ajaksi. Tänään koolla ollut Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien johtoryhmä eli Koronanyrkki toteaa, että sairaanhoitopiirin kunnissa on nyt syytä suhtautua kriittisesti urheilu- ja seuratoimintaan.

Koronanyrkin mukaan kunnat voivat jatkaa koronatilanteen ja harkintansa mukaan urheilu- ja seuratoimintaa oman kuntansa sisällä. Sen sijaan joukkueiden pelimatkoja kuntien välilillä tulisi välttää. Kisamatkoja ei pitäisi tehdä myöskään muiden sairaanhoitopiirien alueelle ainakaan seuraavien kahden viikon aikana.

1.2.2021 klo 14.55 Jyväskylässä tehokkaampien maskien kysyntä moninkertaistui, kun laajat tartuntaketjut paljastuivat, sanoo Prismajohtaja

Jyväskylän nopeasti pahentunut koronavirustilanne näkyy myös kasvomaskien kysynnässä.

Esimerkiksi Seppälän Prismassa tehokkaampien, FFP2-luokiteltujen hengityssuojainten kysyntä lähes kymmenkertaistui heti sen jälkeen, kun kaupungin laajat tartuntaketjut tulivat julki, kertoo Seppälän prisman johtaja Joonas Heiskanen.

Heiskasen mukaan piikin jälkeen kysyntä on jonkin verran rauhoittunut, mutta perusmaskejakin ostetaan nyt Jyväskylässä paljon.

1.2.2021 klo 14.53 Jyväskylä sulkee koronan vuoksi myös nuorisotilat viikoksi – alakouluikäisten harrastustoiminnan rajoittaminen on herättänyt kaupunkilaisissa arvostelua

Jyväskylän nuorisotilat suljetaan yläkoulujen tavoin kuluvan viikon ajaksi. Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän tekemä päätös koskee kaupungin nuorisotiloja, Ohjaamoa sekä Nuorten taidetyöpajaa.

Johtoryhmän eilen sunnuntaina tekemä päätös keskeyttää myös alakouluikäisten harrastustoiminta on herättänyt paljon kyselyitä, kaupunki kertoo tiedotteessaan.

Päätöstä perustellaan sillä, että tartuntatilanne on nyt saatava hallintaan kaikin käytössä olevin keinoin.

1.2.2021 klo 12.44 Jyväskylän yläkoululaisille jaetaan tällä viikolla ruokakassit

Jyväskylän yläkoululaisille on jaetaan ruokakasseja kuluvalla viikolla, kun yläkoulut on siirretty etäopetukseen kaupungin heikentyneen koronatilanteen vuoksi.

Ruokakassiin pyritään valmistamaan ruokalistan mukaista ruokaa erityisruokavaliot huomioiden. Loppuviikon ruoka-annos saattaa olla myös teollisuuden tuotteita.

Kaupunki korostaa, että karanteeniin määrätyt eivät voi hakea ruokaa.

1.2.2021 klo 8.18 Uuraisilla 37 yläkoululaista karanteeniin korona-altistumisen vuoksi

Uuraisten Koulukeskuksen yläkoulussa 37 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut maanantaina 25.1. tai tiistaina 26.1., ja karanteenit jatkuvat 8.2. tai 9.2. saakka.

Karanteeni koskee vain niitä oppilaita, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua virukselle.

Karanteenissa olevien opetus jatkuu etäopetuksena. Koulu lähettää heille ohjeet etäopetusjärjestelyistä Wilma-viestillä.

1.2.2021 klo 6.15 Yliopiston kampus kiinni koronatilanteen vuoksi

Jyväskylän yliopiston kampusalueella liikkumista rajoitetaan koronatilanteen vuoksi. Kaikki kampuksella tapahtuva lähiopetus on keskeytetty helmikuun loppuun saakka saakka.

Kampuksen ulko-ovet pidetään lukittuina. Kirjasto on kuluvan maanantain ja tiistain ajan kokonaan suljettu ja vain sen palvelupiste on rajoitetusti toiminnassa keskiviikosta alkaen.

Opiskelijaruokailu alkaneella viikolla viisi tapahtuu vain mukaan myytävin aterioin.

Jyväskylän normaalikoulun yläkoulussa opetus toteutetaan tällä viikolla etäopetuksena. Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät kuitenkaan koske erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita.

Normaalikoulun lukio-opetuksessa puolestaan toteutetaan vain välttämättömät ylioppilaskirjoituksiin valmistavat toiminnot.

Jyväskylän todettiin viikonloppuna siirtyneen koronavirusepidemiassa huonoimpaan tilanteeseen eli leviämisvaiheeseen.

31.1.2021 klo 16.35 Jämsän lukio ja Gradia Jämsä etäopetukseen

Jämsän lukio ja Gradian ammattiopisto Jämsässä on siirretty etäopetukseen kahden viikon ajaksi. Syynä on koronatartunta, joka on havaittu lukion työntekijällä.

Koronajäljittäjät ovat aloittaneet altistuneiden jäljittämisen ja karanteenien asettaminen on käynnistetty. Altistuneiden ja karanteeniin asetettujen tarkka lukumäärä selviää kaupungin mukaan myöhemmin.

Etäopetukseen siirrytään varotoimenpiteenä ja terveysviranomaisten suosituksesta. Jämsän lukio ja Gradia Jämsä tekevät läheistä yhteistyötä muun muassa yhdistelmäopinnoissa ja urheiluvalmennuksessa. Gradia Jämsässä ei ole tammikuussa todettu tautitapauksia.

Kaupungin tiedotuksen mukaan tilanteessa on olemassa laajan joukkoaltistumisen riski.

31.1.2021 klo 15.45 Alle 18-vuotiaiden liikuntaharrastukset keskeytetään sekä museot ja kirjastot suljetaan kahdeksi viikoksi

Jyväskylän heikentynyt koronatilanne johtaa uusiin rajoituksiin. Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä on sunnuntaina linjannut, että lasten ja nuorten liikuntaharrastukset keskeytetään kaupungin omissa tiloissa kahden viikon ajaksi. Samoin kirjasto ja museot ovat suljettuna.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto sekä Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kommentoivat kaupungin koronatilannetta Yle Jyväskylän suorassa lähetyksessä.

Tauti leviää tällä hetkellä erityisesti lasten ja nuorten keskuudessa, Käsmä kertoo. Tartuntaketjut ovat edelleen hyvin tiedossa.

– Yli 85 prosenttia on tiedossa ja se tuo tilanteeseen hallinnan tunnetta, Käsmä toteaa.

Kaupunginjohtaja Koiviston mukaan tilanteen kehitys on nyt kiinni kaupunkilaisten toiminnasta.

– Tilanne saadaan haltuun, jos suosituksia noudatetaan, Koivisto sanoo.

Koiviston mukaan sunnuntaina tehdyt rajoitukset ovat kovia.

– Toivomme kuitenkin ymmärrystä ja tukeakin kodeista, jottei esimerkiksi nuorten laajoja kokoontumisia tässä tautitilanteessa järjestetä, kaupunginjohtaja Timo Koivisto tiivistää.

Jo aiemmin päivällä kerrottiin, että Jyväskylä siirtää yläkoulut ensi viikoksi etäopetukseen.

31.1.2021 klo 13.26 Jyväskylä sulkee yläkoulut viikoksi tartuntatautilain nojalla – kaupunki siirtynyt leviämisvaiheeseen

Jyväskylä sulkee yläkoulut viikoksi heikentyneen koronatilanteen vuoksi.

Kaupunginhallitus päätti asiasta ylimääräisessä kokouksessaan sunnuntaina. Tartuntailain nojalla tehty päätös tarkoittaa, että Jyväskylän kaupungin perusopetuksen koulujen 7.–9. luokkien oppilaat ovat etäopetuksessa 1.2. –7.2.

Etäopetus ei koske erityisen tuen tarpeessa olevia oppilaita.

Kaupunginhallitus perusteli päätöstään sillä, että tartunnat ja karanteenit kohdistuvat tällä hetkellä erityisesti yläkouluikäisiin oppilaisiin. Koronatilanteen pahentuessa tartuntariski kouluympäristössä kasvaa ja opetuksen järjestäjän sekä terveydenhuollon ohjeistamin toimin tartuntoja ei voida välttämättä estää.

Poikkeuksellisia opetusjärjestelyitä käsitellään sunnuntaina iltapäivällä pidettävässä sivistyslautakunnan kokouksessa. Kodit saavat tiedon iltapäivän ja illan aikana etäopetusjärjestelyistä ja siitä, miten oppilaat saa opetusvälineet haettua kouluilta.

Päätöksen taustalla on Jyväskylässä nopeasti kasvaneet tartuntamäärät, jotka kohdentuvat erityisesti lapsiin ja nuoriin. Toimenpiteellä halutaan varmistaa koululaisten turvallisuus sekä varmistaa terveydenhuollon jäljitystoiminta, sillä kouluihin kohdentuvat tartunnat ja karanteenit ovat laajoja. Tartuntamäärien kasvaessa huolena on, että jäljityksen teho heikkenee jonojen kasvaessa.

31.1.2021 klo 12:03 Jyväskylä siirtyi koronan leviämisvaiheeseen – yläkoulujen siirtoa etäopetukseen harkitaan

Jyväskylä on siirtynyt koronan leviämisvaiheeseen. Kaupunginhallitus on koolla ylimääräisessä kokouksessa sunnuntaina, ja käsittelyssä on muun muassa se, siirretäänkö yläkoulut mahdollisesti etäopetukseen.

30.1.2021 kello 18.32 Jyväskylässä lauantaina 53 uutta koronatapausta – tartuntoja etenkin kouluissa ja nuorten harrastustoiminnassa

Jyväskylässä todettiin lauantaina 53 uutta koronatartuntaa. Uusia koronatartuntoja on todettu etenkin kouluissa ja nuorten harrastustoiminnassa.

Tartuntojen vuoksi Kilpisen ja Mankolan yhtenäiskouluista on asetettu karanteeniin 76 oppilasta.

30.1.2021 klo 18.10 Suolahden yhtenäiskoulusta 24 koululaista ja henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin

Suolahden yhtenäiskoulun 24 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu karanteeniin korona-altistumisen vuoksi. Altistumiset tapahtuivat 25.–26. tammikuuta.

30.1.2021 klo: 17.20 Noin 150 opiskelijaa koronatestattiin näytteenottoautossa – sairaanhoitaja: "Oireisia oli joukossa, mutta ei merkittävää määrää"

Opiskelijoiden baari-illasta ryöpsähtäneiden koronatartuntojen selvittely jatkui Jyväskylässä lauantaina. Jyväskylän kaupungin näytteenottoauto kiersi lauantaina opiskelijoiden suosimilla asuinalueilla Ristonmaalla ja Myllyjärvellä.

Muutamassa tunnissa näytteenottoautolla liikkuneet viisi hoitajaa testasi noin 150 ihmistä.

29.1.2021 kello 17.06 Viitaniemen koulusta 48 oppilasta karanteeniin Jyväskylässä

Jyväskylän Viitaniemen koulusta on perjantaina määrätty 48 oppilasta karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut 25.–26.1. ja karanteenit kestävät 9.2. saakka.

Terveydenhuolto on jo tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat. Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

Karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena. Huoltajat saavat ohjeet etäopetuksen käytännön järjestelyistä Wilma-viestillä.

29.1.2021 kello 15.30 Jyväskylässä on todettu tällä viikolla 169 koronavirustartuntaa

Jyväskylässä on todettu maanantain ja perjantai-iltapäivän välisenä aikana yhteensä 169 koronatartuntaa.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että perjantaina iltapäivään mennessä on kirjattu 21 uutta koronavirustartuntaa.

Myös karanteeniin määrättyjä eli mahdollisesti koronavirukselle altistuneiden määrä on noussut. Karanteenissa on nyt noin 1100 kaupunkilaista.

29.1.2021 kello 11.34 Jyväskylän koronarajoituksiin ei tule isoja muutoksia – Kaupungissa todettu tällä viikolla 155 koronatartuntaa

Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä on pitänyt voimassa olevat koronarajoitukset pitkälti ennallaan.

Rajoituksia kiristetään kuitenkin sikäli, että kansalaisopiston kurssit siirretään pääosin etäopetukseksi huomisesta lauantaista alkaen. Kurssit, joita ei voi järjestää etänä, keskeytetään helmikuun loppuun asti.

Lähiopetuksena kansalaisopistossa jatkaa ainoastaan alle 18-vuotiaiden taiteen perusopetus ja yksilöopetus.

Lisäksi kaupunki linjasi, ettei se toistaiseksi myönnä yleisten alueiden käyttölupia tapahtumia varten. Yleisiä alueita ovat kaikki kaupungin omistamat alueet. Tapahtumien osalta tämä tarkoittaa esimerkiksi puistoja, sataman aluetta, Lutakon aukiota ja kävelykatua.

Jyväskylä on "hyvin lähellä" leviämisvaihetta

Johtoryhmä oli virallisesti koolla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun ilmi tuli epäviralliseen opiskelijatapahtumaan liittyvä poikkeuksellisen laaja tartuntarypäs.

Kokouksessa todettiin, että vaikka tartuntamäärät nousivat ennätyksellisen korkealle, lukemia selitti ennen kaikkea yksittäinen ravintola-altistuminen ja sitä seuranneet tartunnat.

Ryhmän mukaan tilaisuuteen osallistuneet pystyttiin jäljittämään ja testaamaan tehokkaasti ja karanteenit saatiin asetettua nopeasti ja laajasti kaupungin alueella.

Kaupungissa on todettu tällä viikolla maanantain ja perjantain aamupäivän välisenä aikana yhteensä 155 tartuntaa. Karanteenissa on yli 1000 ihmistä. Ilmaantuvuusluku on noussut 165 tartuntaan 100 000 asukasta kohti kahdessa viikossa.

Rajoituksia kiristetään kuitenkin sikäli, että kansalaisopiston kurssit siirretään pääosin etäopetukseksi huomisesta lauantaista alkaen. Kurssit, joita ei voi järjestää etänä, keskeytetään helmikuun loppuun asti.

Lähiopetuksena kansalaisopistossa jatkaa ainoastaan alle 18-vuotiaiden taiteen perusopetus ja yksilöopetus.

Lisäksi kaupunki linjasi, ettei se toistaiseksi myönnä yleisten alueiden käyttölupia tapahtumia varten. Yleisiä alueita ovat kaikki kaupungin omistamat alueet. Tapahtumien osalta tämä tarkoittaa esimerkiksi puistoja, sataman aluetta, Lutakon aukiota ja kävelykatua.

Jyväskylä on "hyvin lähellä" leviämisvaihetta

Johtoryhmä oli virallisesti koolla ensimmäistä kertaa sen jälkeen, kun ilmi tuli epäviralliseen opiskelijatapahtumaan liittyvä poikkeuksellisen laaja tartuntarypäs.

Kokouksessa todettiin, että vaikka tartuntamäärät nousivat ennätyksellisen korkealle, lukemia selitti ennen kaikkea yksittäinen ravintola-altistuminen ja sitä seuranneet tartunnat.

Ryhmän mukaan tilaisuuteen osallistuneet pystyttiin jäljittämään ja testaamaan tehokkaasti ja karanteenit saatiin asetettua nopeasti ja laajasti kaupungin alueella.

Kaupungissa on todettu tällä viikolla maanantain ja perjantai-iltapäivän välisenä aikana yhteensä 169 tartuntaa. Karanteenissa on yli 1100 ihmistä.

29.1.2021 kello 6.10 Jyväskylässä heräsi huoli virusmuunnoksesta

Jyväskylässä epävirallisesta opiskelijatapahtumasta alkunsa saaneen koronatartuntaryppään vuoksi järjestetyt laajat koronatestit ovat valmistuneet ja nyt niitä seulotaan mahdollisten virusmuunnosten löytämiseksi.

Korona tarttui opiskelijoille suunnatussa ravintolatapahtumassa viime viikon torstaina hämmästyttävän tehokkaasti. Osallistujia oli noin 150, ja tartuntoja tapahtumaan osallistuneilla ilmeni lopulta lähes 100.

– Koska tartuntamäärä on näin suuri, kaupunki selvittää yksityisen palveluntuottajan avulla, onko kyseessä muuntovirus. Karanteenit on kuitenkin jo tässä kohdassa asetettu mahdollisimman laaja-alaisesti, jotta mahdollinen muuntoviruskin saadaan pysäytettyä, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo tiedotteessa.

Kaikki positiivisen testituloksen saaneet oli torstai-iltaan mennessä tavoitettu, ja jäljittäjät olivat tavoittaneet myös suurimman osan altistuneista, karanteenimääräyksen saavista henkilöstä.

28.1.2021 kello 16.37: 28 altistunut koronalle Laukaan Vihtavuoren koulussa

Vihtavuoren koulussa 24 oppilasta ja neljä henkilökuntaan kuuluvaa on altistunut koronalle viime viikon lopulla. Altistuneet oppilaat ovat nyt etäopetuksessa, ja kaikki altistuneet kahden viikon karanteenissa.

28.1.2021 kello 14.08 "Pelottaa, ja vähän masentaakin", sanoo Pirjo Pölyvuori – Jyväskylän rankka koronatilanne puhuttaa kaupungilla

Testillä todettujen koronatartuntojen määrä Jyväskylässä on kasvanut hurjasti muutaman rauhallisemman viikon jälkeen. Kaupungissa todettiin pelkästään eilen yli sata tartuntaa.

Karanteenissa koronan vuoksi olevien määrä on kaupungin mukaan kasvanut "reilusti yli 1000 henkilöön".

Tämä tarkoittaa, että liki joka sadas jyväskyläläinen on koronakaranteenissa.

Tartuntojen lähteistä kaksi isompaa on tiedossa. Heidi's Bier Bar -ravintolassa tartunnan sai yhden illan aikana 80 ihmistä, toinen laajempi ketju on peräisin kuntosalilta.

Kuntosalin ketju tunnetaan koko lailla hyvin, mutta kaikkia ravintolasta tartunnan saaneita ei ole vielä tavoitettu.

Kaupungilla tilanne mietityttää.

– Huolestuttaa. Meidän kaikkien täytyy skarpata vielä lisää, välttää kontakteja ja pysyä kotona. Ymmärrän minä nuoriakin, tämä on pitkä aika olla kotona, sanoo Ulla Honkamaa.

Honkamaa kaavailee hankkivansa itselleen perusmaskeja tehokkaampia FFP2-luokiteltuja suojaimia. Ne suodattaisivat hiukkasia ilmasta kirurginmaskia paremmin.

Huolestunut kertoo olevansa myös Jukka Jääskelä. Hän työskentelee varhaiskasvatuksessa Kortepohjan suunnalla – eli juuri siellä, missä suuri määrä koronatartuntoja on tullut ilmi ylioppilaskylässä.

– Lähteekö tämä leviämään alaspäin opiskelijoista pienempiin lapsiin, vai ehkä ylöspäin vanhempiin? Tuntuu pahalta, henkilökohtaisesti.

Jääskelä on leikitellyt ajatuksella, että Jyväskylä suljettaisiin pariksi viikoksi.

– Pakko on kuitenkin aina huono keino, ihmisten oma valveutuneisuus olisi parasta. Toivottavasti joku hyvä ratkaisu löydetään, hän sanoo.

Jääskeläkin suunnittelee tehokkaampien maskien hankkimista.

– Kaupassa käymistä voisin myös vähentää. Käyn kolme - neljä kertaa viikossa, ehkä se menee yhteen kertaan.

Jyväskylän keinot koronan hillitsemiseksi alkavat olla käytetyt. Lasten harrastuksia ei haluta rajoittaa liikaa, eikä alakouluja siirtää etäopetukseen.

– Pelottaa, ja vähän masentaakin, kun ratkaisuja ei tule. Rokotteita pitäisi saada, sanoo Pirjo Pölyvuori.

28.1.2021 kello 13.01 Jyväskylässä kotisairaalan hoitajia koronakaranteeniin

Jyväskylän kaupunginsairaalan kotisairaalan hoitajista lähes puolet on asetettu karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Kyse on Jyväskylän tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan alle kahdenkymmenen työntekijän yksiköstä.

– Kotisairaala on kotiin annettavaaa sairaalatasoista hoitoa. Asiakkaat saavat tyypillisesti esimerkiksi sellaisia antibioottihoitoja, jotka vaativat säännönmukaista käyntiä, kontrollia ja seurantaa, kertoo Käsmä.

Karanteeni vaikuttaa kotisairaalan palveluihin 8. helmikuuta asti siten, että kotisairaalan hoidon tarpeen arvioinnin yksikkö eli KOHTA-yksikkö ei ole toiminnassa eikä kotisairaalaan oteta uusia potilaita.

Kaupunki tekee parhaillaan hoidonjärjestelyjä, joilla toimintaa pystytään muilta osin jatkamaan mahdollisimman normaalisti.

Käsmän mukaan hoitajien karanteenien taustalla oleva koronatartuntalähde ei ole tiedossa.

28.1.2021 kello 11.29 Yksi ilta, yksi ravintola, 80 tartuntaa – näin korona ryöpsähti Jyväskylässä

Jyväskylässä keskiviikkona ilmi tulleiden koronatartuntojen jäljittäminen jatkuu yhä. Keskiviikon aikana iltaan mennessä oli tullut ilmi ennätykselliset 106 tartuntaa, ja aamulla tartunnan saaneista 30–40 oli yhä tavoittamatta.

Torstaina aamulla positiivisia testituloksia varmistui vielä 12 lisää. Uusien tartuntojen myötä Jyväskylässä karanteenissa olevien määrä kasvaa reilusti yli 1000 henkilöön.

Kaupungin mukaan tartunnoista 80 liittyy Heidi's Bier Bar -ravintolaan. Viikko sitten ravintolassa oli tarkoitus järjestää opiskelijatapahtuma, mutta se peruttiin. Paikalle tuli kuitenkin noin 150 henkeä.

28.1.2021 kello 9.57 Jyväskylässä koronalinkona toiminut ravintola sulkee ovensa

Jyväskylän keskustassa toimiva Heidi's Bier Bar -ravintola sulkee ovensa toistaiseksi koronatilanteen takia. Yritys kertoo asiasta sosiaalisessa mediassa(siirryt toiseen palveluun). Ravintola sijaitsee Torikeskuksessa.

Ravintolasta lähti viime torstaina liikkeelle laaja koronatartuntaketju opiskelijoiden keskuuteen. Baarissa oli koolla opiskelijoita, vaikka virallinen opiskelijatapahtuma olikin peruttu.

Jyväskylän kaupungin mukaan ravintolassa vieraili torstaina noin 150 henkilöä, suurin osa opiskelijoita ja erityisesti paikalla oli kansainvälisiä opiskelijoita.

Jyväkylän kaupunki koronatestasi opiskelijoita Kortepohjan yliopilaskylässä maanantaina 150.

Eilen Jyväskylässä varmistui 106 uutta koronavirustartuntaa. Jyväskylän kaupungin mukaan yli 80 tapauksista liittyy 21. tammikuuta pidettyyn opiskelijatapahtumaan.

Heidi's Bier Bar ravintolan omistavan Rekom Groupin operatiivinen johtaja Mikki Lahtinen kertoo STT:lle, ettei ravintolassa ollut erikseen järjestettyä tapahtumaa.

– Se oli meille täysin normaali torstai-ilta, ja kävijämäärä oli normaali arki-illan kävijämäärä. 150 ihmistä oli koko illan kävijämäärä, Lahtinen kertoo.

Lahtinen toteaa, että ravintola on tilava ja istumapaikat pöydän ääressä löytyvät kaikille, ja myös omille seurueille, jos asiakasmäärä on 150 ihmisen luokkaa. Lisäksi turvavälejä pystyy jokainen halutessaan noudattamaan, Lahtinen lisää.

Hänen mukaansa ravintola noudattaa tarkasti viranomaisten antamia ohjeistuksia.

28.1.2021 kello 5.50 Jyväskylä pohtii nyt toimia koronaryöpsähdyksen suitsimiseksi

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu viimeistään perjantaina päättämään toimenpiteistä poikkeuksellisen pahaksi äityneen koronatilanteen saamiseksi hallintaan.

Pelkästään keskiviikkona alkuiltaan mennessä tartuntoja oli varmistunut ennätykselliset 106.

Kaupunginjohtaja Timo Koiviston mukaan tilannetta seurataan nyt tarkasti

– Tilanteen tiimoilta on [keskiviikko]aamusta lähtien käyty jo useita tilannepalavereja. Kun jäljitys etenee ja kokonaiskuva tarkentuu, katsotaan, mitä voimme vielä tehdä ihmisten välisten kontaktien vähentämiseksi, Koivisto sanoo tiedotteessa.

– Käyttöön otetaan tilannekuvan tarkentuessa kaikki ne lisätoimenpiteet, joilla tilanne saadaan rauhoittumaan ja tartuntojen leviäminen pysähtymään, Koivisto sanoo.

27.1.2021 kello 17:30 Tartuntojen määrä nousi vielä kymmenillä

Jyväskylän kaupunki tiedotti vielä illalla, että kello 17:30:een mennessä koronatartuntoja oli ilmennyt keskiviikon aikana 81. Ilmenneiden tartuntojen myötä karanteenissa on tällä hetkellä reilusti yli 1000 henkilöä. Kaupunki on äärimmäisen huolissaan tilanteesta.

27.1.2021 kello 10.15 Jyväskylässä ennätysmäärä koronatartuntoja, perjantaista lähtien 112 uutta tartuntaa – "Tilannekuva on huono", sanoo vastaava lääkäri

Jyväskylän koronatartuntojen määrä on kääntynyt rauhallisemman vaiheen jälkeen kasvuun. Uusia tartuntoja on todettu erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Viime viikolla Jyväskylässä oli vielä perättäisiä nollan tartunnan päiviä, mutta nyt perjantaista lukien uusien positiivisten koronanäytteiden määrä on jo ainakin 112. Keskiviikkona iltapäivään mennessä tuli ilmi yli 50 uutta koronatartuntaa.

– Tilannekuva on huono. Meillä on kaksi tartuntaketjua, toinen kuntosaleilta ja toinen yliopistolta. Lisäksi näyttää, että tauti tarttuu tällä hetkellä herkästi, sanoo Jyväskylän tartuntaudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Jyväskylän Kortepohjassa koronatestattiin maanantaina noin 150 henkilöä. Suurin osa heistä oli oireilevia opiskelijoita.

– Valtaosa näytteistä on vielä analyysissa, mutta jo nyt positiivisia tuloksia on toistakymmentä, Käsmä sanoo.

Opiskelijoita on altistunut koronalle ainakin viime viikolla Heidi's Bier Bar -ravintolassa, jossa oli tarkoitus järjestää tapahtuma kansainvälisille opiskelijoille. Tapahtuma peruttiin, mutta paikalle tuli silti kymmeniä opiskelijoita.

Ravintolassa oli henkilö, jonka koronatesti palautui positiivisena.

27.1.2021 kello 5.45 Jyväskylässä sata henkeä kolmesta koulusta määrätty karanteeniin

Jyväskylässä määrättiin tiistaina eri kouluista 97 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Lohikosken koulusta karanteenimääräyksen sai 29 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä, Keski-Palokan koulusta 26 oppilasta ja Tammirinteen koulusta 42 oppilasta ja henkilökunnan jäsentä.

Kaupungin terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat. Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin, ja heidän opetuksensa jatkuu etäyhteyksin.

Lohikosken, Keski-Palokan ja Tammirinteen koulujen toiminta jatkuu muuten normaalisti, ja oppilaat voivat tulla keskiviikkona kouluun tavalliseen tapaan.

26.1.2021 kello 14.42 Jyväskylässä Kortepohjan joukkotestaukseen osallistui 150 henkilöä – suurin osa oireilevia opiskelijoita

Jyväskylän kaupunki on joukkotestannut opiskelijoita Kortepohjassa koronavirustartunnalle altistumisen vuoksi. Altistuminen tapahtui viime torstaina Jyväskylän keskustassa sijaitsevassa Heidi's Bier Barissa.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että Kortepohjassa otettiin maanantai-iltana 150 koronavirusnäytettä.

Tuloksia joukkotestauksesta saadaan Käsmän mukaan aikaisintaan keskiviikkoaamuna. Suurin osa Kortepohjassa testatuista oli oireilevia opiskelijoita.

Jyväskylässä koronavirustartunnat ovat kääntyneet tammikuun alun suvantovaiheen jälkeen nopeasti kasvuun.

Viikonloppuna Jyväskylässä todettiin yli 40 uutta koronatartuntaa ja tiistai-iltapäivään mennessä uusia tartuntoja on ilmennyt Jyväskylässä 15, kertoo Käsmä.

Tartunnan lähde saadaan Jyväskylässä selville edelleen yli 80 prosentissa tapauksista.

– Se on tosi hyvä luku ja tuo hallinnan tunnetta tähän tilanteeseen, Käsmä toteaa.

26.1.2021 kello 11.59 THL: Jyväskylässä tiistaina 17 uutta koronatartuntaa – Moni Keski-Suomen kunta selvinnyt koko epidemian lähes ilman tartuntoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on varmistanut tiistaina 17 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa tartuntoja on raportoitu kaksi Hankasalmella ja yksi Laukaassa.

Valtakunnallisesti tartuntoja raportoitiin tiistaina 348, joista suurin osa, 83, Helsingissä.

Jyväskylän maltillisina pysytelleet tartuntaluvut ryöpsähtivät viikonloppuna, kun perjantaista sunnuntaihin todettiin 43 uutta tartuntaa. Niistä huomattava osa oli nuorilla ja nuorilla aikuisilla. Karanteeniin asetettiin melkein 500 ihmistä.

Samaan aikaan kun korona leviää Jyväskylässä, maakunnassa on yhä useita kuntia, joissa on koko epidemian aikana ollut vain yksittäisiä tartuntoja tai ei tartuntoja lainkaan.

THL:n tartuntatautirekisterin mukaan vähemmän kuin viisi tartuntaa on Keski-Suomessa keväästä alkaen kirjattu Kannonkoskella, Kinnulassa, Kivijärvellä, Luhangassa, Multialla, Pihtiputaalla ja Toivakassa.

26.1.2021 kello 8.40 Laukaassa kymmeniä korona-altistumisia

Kolmessa koulussa Laukaassa on ollut altistumisia koronavirukselle. Sydän-Laukaan koulussa on altistumisen takia määrätty karanteeniin 46 oppilasta, Laukaan lukiossa kahdeksan ja Vihtavuoren koulussa kaksi.

Lukio on varotoimena päätetty siirtää kuluvan viikon ajaksi etäopetukseen. Muissa kouluissa koulunkäynti jatkuu entiseen tapaan.

Laukaan koronatyöryhmä kertoo seuraavansa tilannetta tarkasti ja tarvittaessa laajentavansa suojaustoimenpiteitä.

25.1.2021 kello 16.03 Jyväskylässä on määrätty lapsia ja nuoria koronakaranteeniin useammasta eri urheilujoukkueesta

Jyväskylässä on asetettu koronakaranteeneja lasten ja aikuisten harrastustoimintaan ja joukkueurheiluun liittyen.

Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että viikonloppuna alle 18-vuotiaiden harrastustoiminnassa karanteeniin asetettiin lapsia ja nuoria useammasta eri joukkueesta.

Kaupunki seuraa nyt, jatkavatko tartuntamäärät kasvuaan tietyssä harrastus- tai lajitoiminnassa.

– Alle 18-vuotiaiden harrastustoiminta halutaan pitää käynnissä mahdollisimman pitkään ja normaalisti Jyväskylässä. Jos alueellisesti tai valtakunnallisesti näyttää siltä, että virus lähtee leviämään laajasti, niin sitä joudutaan kuitenkin arvioimaan. Lähdemme siitä, että normaali harrastustoiminta ja treenaaminen voidaan pitää turvallisesti toiminnassa, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Jyväskylän kaupungin mukaan koronajäljityksen perusteella näyttää siltä, että valtaosa viime päivinä todetuista tartunnoista liittyy samaan tartuntaketjuun.

Vahvoja viitteitä ei ole siitä, että yksittäinen henkilö olisi tartuttanut laajoja joukkoja, vaan kyse on samaan tartuntaketjuun liittyvistä yksittäistapauksista, joista osa on havaittu jo asetettujen karanteenien sisältä. Monet tartunnat ovat kytköksissä yksityiseen kuntosaliin.

– Jäljityksessä ei ole löytynyt myöskään selkeää linkkiä ulkomaan matkustamiseen, mutta laboratoriotutkimuksissa selvitetään myös muuntoviruksen mahdollisuus. Sen osalta olemme viisaampia loppuviikosta tulosten saavuttua, toteaa Käsmä.

25.1.2021 kello 16.02 Kymmeniä opiskelijoita mahdollisesti altistunut koronalle Heidi's Bier Barissa viime torstaina Jyväskylässä – Kortepohjassa testataan maanantaina kello 18 saakka

Jyväskylässä selvitetään laajaa ravintolassa tapahtunutta korona-altistusta.

Kaupunki järjestää altistukseen liittyen koronatestauksen tänään maanantaina Kortepohjan ostoskeskuksen parkkialueella kello 15–18. Tämänpäiväiseen, Kortepohjassa tapahtuvaan testiin ei tarvita lähetettä.

Testaus koskee henkilöitä, jotka ovat käyneet Heidi's Bier Barissa viime viikolla torstai-iltana. Ravintolassa on asioinut kello 19.20–23.00 välillä koronapositiivinen asiakas.

Kaupunki pyytää kyseisessä ravintolassa asioineita ja lieväoireisiakin saapumaan testiin.

Jyväskylän ylioppilaskunnan (JYY) tietojen mukaan ravintolassa on ollut tuolloin paikalla yli 50 opiskelijaa. Ravintolassa oli JYY:n mukaan alunperin oli tarkoitus järjestää kansainvälisille opiskelijoille tarkoitettu tapahtuma. Virallinen tapahtuma peruttiin, mutta opiskelijoita tuli silti paikalle.

Jyväskylän yliopisto kertoo tiedotteessaan, että lähipäivinä on todennäköisesti tulossa myös muita näytteenottopisteitä muun muassa KOASin asuntojen läheisyyteen.

25.1.2021 kello 14.51 Jyväskylän rokotusurakka voisi olla valmis heinäkuun lopulla, jos rokotteita vain saadaan – ylilääkäri korostaa ettei ohituskaistaa ole

Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla on maanantaina aamupäivään mennessä annettu koronarokote yli 1 700 henkilölle.

Rokotteita on annettu sosiaali- ja terveyspalveluiden kriittisille, koronapotilaiden kanssa toimiville työntekijöille sekä asumis- ja hoivapalveluyksiköiden henkilöstölle. Myös ikääntyneiden asukkaiden rokottaminen saatiin käyntiin viime viikolla.

Rokotukset laajenevat kotona asuviin ikääntyneisiin henkilöihin mahdollisesti helmikuun puolivälissä. Ensimmäisenä rokotetaan kotona asuvat, yli 80-vuotiaat henkilöt.

Tämän jälkeen vuorossa ovat yli 70-vuotiaat ja heitä hoitavat omaishoitajat sekä muun sairautensa vuoksi riskiryhmään kuuluvat henkilöt.

Tämänhetkisen arvion mukaan väestön laajemmat rokotteet alkavat maaliskuussa, viikolla 10. Aikatauluun vaikuttaa keskeisesti se, miten rokotteita Suomeen saadaan ja miten ne jakautuvat sairaanhoitopiireittäin.

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaiden rokottamisessa pyritään yhteistyöhön työterveyshuollon kanssa. Tavoite on, että 80 prosenttia yli 16-vuotiaista asukkaista on rokotettu ensi kesänä heinäkuun loppuun mennessä. Tavoitteeseen päästään nopeammin, jos rokotteita saadaan nopeammin.

Terveydenhoitoon on ehtinyt tulla jo runsaasti kyselyitä mistä ja milloin rokotusajan voi varata.

– Ajanvaraus avataan, kun meillä on täysi varmuus siitä, milloin rokotteita lääketehtailta Suomeen ja edelleen Jyväskylään saadaan. Kun tiedot varmistuvat, ajanvaraus avataan ja siitä tiedotetaan laajasti, ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo.

Tuukkasen mukaan rokotuksiin ei voi päästä ohituskaistalta.

25.1.2021 kello 11.02 Jyväskylässä koronavirustartunnat taas nousussa – vastuulääkärin mukaan iso tartuntarypäs kuntosalilla

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että Jyväskylässä on todettu perjantaista sunnuntaihin 43 uutta koronavirustartuntaa. Karanteeniin on asettu viikonloppuna lähes 500 ihmistä.

Uusia koronatartuntoja on ilmennyt Käsmän mukaan viime päivinä erityisesti nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Käsmän mukaan kaupungissa on selvitetty laajoja nuorten harrastamiseen liittyviä tartuntaketjuja.

Jyväskylässä on todettu myös yksi yksityiseen kuntosalitoimintaan liittyvä laaja koronatartuntaketju. Siihen liittyviä koronatartuntoja on tullut ilmi Käsmän mukaan jo kymmeniä. Kuntosalin nimeä Käsmä ei kerro, koska siellä koronalle altistuneisiin on jo oltu yhteydessä.

– Yksityisestä kuntosalista on kyse on ja siihen liittyy tosi paljon tartuntoja tällä hetkellä. Sitä kautta tartunnat ovat häntineet muihinkin nuorten liikuntaharrastuksiin ja näihin koulukaranteeneihin, ne ovat melko lailla samaa ketjua ja käynnissä on aika iso tapaus. Se ketju taitaa olla melko lailla selvillä ja sen myötä on tehty laaja-alaisia karanteeneja ja ohjattu myös väkeä testeihin. Tartuntaketjuihin liittyen testataan vielä varmaan tosi paljon ihmisiä alkuviikon aikana, kuvailee Käsmä.

Kuntosalialtistuminen ajoittuu viime viikkoon.

25.1.2021 kello 9.40 Koulujen koronakaranteenit laajenivat Jyväskylässä – karanteenissa nyt lähes sata oppilasta Keljonkankaan ja Kilpisen kouluista

Jyväskylässä viikonloppuna asetetut Keljonkankaan ja Kilpisen koulujen koronakaranteenit ovat laajentuneet.

Perjantaisten 41 karanteeniin asetetun oppilaan lisäksi Kilpisen koululta karanteeniin asetettiin viikonlopun päätteeksi vielä 11 oppilasta uuden havaitun tartunnan myötä. Uusien karanteenien myötä karanteenissa olevien määrä nousi Kilpisen koulun osalta 52 oppilaaseen.

Keljonkankaalta karanteeniin on määrätty lauantaisten 19 oppilaan lisäksi 25 uutta oppilasta. Uuden tartunnan myötä Keljonkankaan koulun karanteeniluku nousi 44 oppilaaseen.

25.1.2021 kello 6.50 Mahdollinen korona-altistus jyväskyläläisravintolassa – myös kouluissa uusia koronakaranteeneja

Jyväskylän kaupunki tiedotti sunnuntaina että kaupungin keskustassa sijaitsevassa Heidi's Bier Barissa on voinut altistua koronalle.

Tiedotteen mukaan ravintolassa on viime torstai-iltana viettänyt aikaa koronapositiivinen asiakas, ja muut asiakkaat ovat voineet altistua tartunnalle.

Koronavirusta kantanut asiakas oli asioinut Heidi's Bier Barissa torstaina 21. helmikuuta kello 19.20 – 23.

Kaupungin terveysviranomaiset kehottavat ravintolassa tuolloin aikaa viettäneitä hakeutumaan koronatestiin matalalla kynnyksellä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvisti viikonloppuna Keski-Suomessa 30 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista yli 20 todettiin Jyväskylässä. Uusia tapauksia ilmeni myös muun muassa Laukaassa.

23.1.2021 kello 13.05 THL: Keski-Suomessa on todettu 10 uutta koronavirustartuntaa – yhdeksän tartuntaa on Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu lauantaina 23. tammikuuta kymmenen uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista yhdeksän on todettu Jyväskylässä.

Jyväskylän kaupungin oman kirjauksen mukaan perjantai-iltaan mennessä tällä viikolla on vahvistettu 32 koronavirustartuntaa. Määrä on suurempi kuin edellisellä viikolla, jolloin Jyväskylässä todettiin maanantain ja perjantain välisenä aikana 11 koronatartuntaa.

Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalveluiden ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo, että perjantaina 22.1. Jyväskylässä todettiin lähes 20 koronatartuntaa.

– Tartunnat ovat löytyneet urheiluharrastukseen liittyvästä ketjusta. Mukana on tosin useamman urheilulajin harrastajia, sanoo Tuukkanen.

Tuukkasen mukaan useat viruksen kantajista oli jo asetettu karanteeniin mahdollisen altistuksen takia.

Yksi lauantaina ilmoitetuista tartunnoista on keskisuomalaisessa kunnassa, jossa on vähemmän kuin viisi tartuntaa.

23.1.2021 kello 9.51 Jyväskylässä Kilpisen koulusta 41 oppilasta karanteeniin – suurin osa oppilaista oli käyttänyt koulussa maskeja

Jyväskylässä Kilpisen koulusta on asetettu 41 oppilasta karanteeniin mahdolliselle koronavirukselle altistumisen takia.

Altistumiset ovat tapahtuneet 18. ja 19.1. ja karanteeni kestää 10 vuorokautta. Karanteeniin määrätyt voivat palata kouluun terveenä 28.1 tai 29.1. karanteenimääräyksensä mukaisesti.

Oppilaat asetettiin karanteeniin, vaikka suurin osa oppilaista on käyttänyt maskeja suositusten mukaisesti. Kyse on varotoimenpiteestä, sillä tapaukseen liittyvää laajempaa tartuntaketjua selvitetään edelleen.

Koska selvitys on vielä kesken, asetettiin karanteenit myös maskeja käyttäneille oppilaille.

22.1.2021 kello 17.05 Yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema Keski-Suomessa

Keski-Suomessa on todettu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva vahvistaa tapauksen Yle Jyväskylälle.

Palonevan mukaan kuolema tapahtui Jyväskylässä sairaalahoidossa.

Keski-Suomessa on koronaan liittyvään tautiin kuollut keväästä lähtien 25 henkilöä.

Asiasta kertoi ensin sanomalehti Keskisuomalainen.

22.1.2021 kello 13.32 THL: Keski-Suomessa on todettu seitsemän uutta koronavirustartuntaa – viisi tartuntaa Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu perjantaina 22. tammikuuta seitsemän uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista viisi on Jyväskylässä ja yksi tartunta on Muuramessa.

Yksi tartunnoista on kunnassa, jossa on vähemmän kuin viisi tartuntaa. THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa on alle viisi koronatartuntaa.

Keväästä lähtien testein vahvistettuja koronavirustartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kaikkiaan 1350.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku on selvästi pienempi kuin koko maan luku. Keski-Suomen ilmaantuvuusluku on 27,7 kun koko maan luku on 66,3. Ilmaantuvuusluku kertoo koronatartuntojen määrän viimeisen kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden.

21.1.2021 kello 16.52 Pitkät matkat koronatestiin puhuttavat pohjoisessa Keski-Suomessa

Pitkät koronatestimatkat puhuttavat pohjoisessa Keski-Suomessa. Esimerkiksi Viitasaarelta pitää lähteä testiin useimmiten noin 40 kilometrin päähän Pihtiputaalle.

Wiitaunionissa koronavirusnäytteitä otetaan pääosin Pihtiputaalla.

Wiitaunionin perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila kertoo, että päivystykseen tulevia huonokuntoisia ja iäkkäitä infektiopotilaita ei ohjata Pihtiputaalle, vaan tällaisissa tapauksissa näyte voidaan ottaa Viitasaarella.

Myös hoitohenkilökunnan kiireellisiä näytteitä voidaan ottaa Viitasaarella. Viitasaarella otetaan Laurilan mukaan keskimäärin noin 10 koronavirusnäytettä viikossa.

Näytteenoton keskittämistä Pihtiputaalle on Wiitaunionissa perusteltu sillä, että Pihtiputaalla pystytään järjestämään koronatestaus turvallisemmin kuin Viitasaaren terveysasemalla.

Laurila kertoo, että näytteenoton keskittämisestä on tullut jonkin verran palautetta ja erityisesti ikäihmisten kohdalla kuljetusasioita on jouduttu selvittelemään.

21.1.2021 kello 12.56 Keski-Suomessa uusia koronavirustartuntoja on todettu Jyväskylässä, Jämsässä, Laukaassa ja Äänekoskella – kuntiin toimitettu noin 4800 rokoteannosta

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu torstaina 21. tammikuuta viisi uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista kaksi on Jyväskylässä ja yksi uusi tartunta on todettu niin Jämsässä, Laukaassa kuin Äänekoskellakin.

Keväästä lähtien testein vahvistettuja koronavirustartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kaikkiaan 1343.

Keski-Suomen kuntiin on tähän mennessä toimitettu noin 4800 koronarokoteannosta, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Palonevan mukaan Keski-Suomessa vähintään noin 140 000:n ihmisen pitäisi saada rokote, jotta laumasuoja koronaa vastaan syntyisi. Laumasuojasta ollaan vielä hyvin kaukana, koska rokotteita ei saada maakuntaan kovin paljoa.

Lähes koko sairaanhoitopiirissä on kuitenkin saatu tähän mennessä rokotettua koronapotilaita niin sanotusti etulinjassa hoitava henkilöstö.

Myös hoivakodeissa rokotteita on alettu antaa tällä viikolla monessa kunnassa.

Hoivakotien jälkeen rokoteen saavat yli 80 -vuotiaat.

21.1.2021 kello 6.54 Hoiva- ja palveluyksiköiden koronarokotukset ovat alkaneet Jyväskylässä

Jyväskylässä ovat alkaneet ympärivuorokautisen hoivakotien ja asumisyksiköiden asiakkaiden sekä henkilökunnan koronarokotukset.

Ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo, että Jyten alueella hoiva- ja palveluyksiköissä on kaikkiaan 7 200 asiakasta, joten rokotukset kestävät useita päiviä.

Uuraisilla ja Hankasalmella vastaavat rokotukset koronavirusta vastaan alkavat perjantaina 22. tammikuuta. Tähän mennessä Jyväskylässä on rokotettu noin 1200 henkilöä koronavirusta vastaan.

Ylilääkäri Tuukkasen mukaan rokotejärjestys aiheutti epätietoisuutta sosiaali- ja terveysalan henkilöstössä, sillä koko sotehenkilöstö ei kuulu ensimmäisten rokotettavien etujoukkoon.

20.1.2021 kello 15.28 Jyväskylässä Tikkakosken yhtenäiskoulusta 43 oppilasta on määrätty karanteeniin

Jyväskylän Tikkakosken yhtenäiskoulusta 43 oppilasta on määrätty karanteeniin (siirryt toiseen palveluun)mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Mahdollinen altistuminen koronavirukselle on tapahtunut 12.–14.1.2021.

Oppilaiden karanteenit kestävät 24.1. saakka.

Terveydenhuolto on jo tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajat. Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

Karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena. Muut kuin karanteeniin määrätyt terveet oppilaat voivat tulla torstaina kouluun normaalisti.

20.1.2021 kello 12.21 THL: Uusia koronavirustartuntoja todettu Jyväskylässä ja Hankasalmella – Keski-Suomessa koronarokotteen on saanut 1600 ihmistä

Keski-Suomessa on vahvistettu keskiviikkona 20. tammikuuta viisi uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) rekisteristä. THL:n mukaan uusista tartunnoista kolme on Jyväskylässä ja kaksi Hankasalmella.

Koronan ilmaantuvuusluku on Keski-Suomessa tällä hetkellä huomattavasti koko maata alhaisempi. Ilmaantuvuusluku on nyt Keski-Suomessa 26,5 ja koko maassa 63,4. Ilmaantuvuusluku kertoo koronatartuntojen määrän viimeisen kahden viikon ajalta 100 000 asukasta kohden.

Keski-Suomi on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, eikä voimassaolevia rajoituksia ja suosituksia olla toistaiseksi hölläämässä.

Keski-Suomessa koronarokotteen on saanut tähän mennessä 1600 ihmistä. Määrä on merkittävästi pienempi kuin monissa naapurisairaanhoitopiireissä. Etelä-Savossa rokotteen on saanut noin 3400 henkilöä ja Pirkanmaalla lähes 6000.

Tiedot käyvät ilmi vasta käyttöön otetusta THL:n rokotusrekisteristä(siirryt toiseen palveluun).

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva toteaa, että Keski-Suomessa on rokotettu tähän mennessä jo yli 3000 ihmistä, mutta tietojen kirjautumisessa on viivettä. Paloneva perustaa lukutietonsa alueelle toimitettujen rokotteiden määrään.

20.1.2021 kello 6.04 Viitaniemen koulun 46 oppilasta asetettu karateeniin

Jyväskylässä Viitaniemen yläkoulun 46 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisenkoronavirukselle altistumisen takia.

Altistuminen on tapahtunut maanantaina 11.1.2021 . Karanteeni on tässä tapauksessa poikkeuksellisesti 11 päivää, jotta kaikki karanteeniin asetetut ehditään testata ja tulokset saada ennen karanteenin päättymistä.

Karanteeniin määrätyt voivat palata kouluun terveenä jälleen maanantaina 25.1.

Viitaniemen koulun toiminta jatkuu muuten normaalisti.

19.1.2021 Ovatko nuhat ja räkätaudit kadonneet vai jätetäänkö koronatestit väliin? Romahtaneet testausmäärät ihmetyttävät muun muassa Jyväskylässä

Jyväskylässä koronatestimäärät ovat suorastaan romahtaneet joulua edeltävästä ajasta. Kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että testejä on tehty tammikuun alussa noin 50 prosenttia joulunalusaikaa vähemmän.

Viikolla 51 Jyväskylässä tehtiin 3049 koronatestiä. Viime viikolla näytteitä otettiin 1505. Otetuista näytteistä 1,3 prosenttia on viime päivinä ollut positiivisia.

Saman suuntainen kehitys on huomattu muuallakin. Esimerkiksi Pohjois-Karjalassa vuoden ensimmäisellä viikolla otettiin 1 550 koronatestiä, kun ennen joulua testimäärä oli keskimäärin 2 800 testiä viikossa.

THL:n johtava asiantuntija Carita Savolainen-Kopra kertoo, että testauskriteerit eivät ole muuttuneet ja maan rajoilla tapahtuvia testauksia on jopa lisätty.

Testimäärät ovat silti pudonneet koko Suomessa marraskuun tasolle, jopa sen alle.

18.1.2021 kello 16.00 Koronanyrkki: Muuntovirus voi heikentää Keski-Suomen koronatilannetta nopeasti

Keski-Suomen alueellisen tartuntatautien torjunnan johtoryhmän eli niin sanotun Koronanyrkin mukaan koronavirustilanne on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tällä hetkellä hyvin rauhallinen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu viimeisen kahden viikon aikana 67 uutta koronatartuntaa, kun sitä edeltävien 14 vuorokauden aikana tartuntoja ilmeni 130.

Koronataudin ilmaantuvuusluku on Keski-Suomessa pudonnut jo alle 30:een. Maanantaina 18. tammikuuta luku oli 26,5. Ilmaantuvuusluku kertoo, kuinka paljon tartuntoja on todettu 14 vuorokauden aikana 100 000 asukasta kohti.

Koronanyrkki totesi kokouksessaan maanantaina, että juhlakausi ei aiheuttanut koronatartuntoihin pelättyä isoa nousua.

Koronanyrkki kantaa kuitenkin huolta erityisesti koronaviruksen helpommin tarttuvasta muunnoksesta, jota on löydetty jo lähes kaikista Suomen suurimmista kaupungeista. Ainakin yksi tapaus on todettu myös Jyväskylässä.

Virusmuunnos voi heikentää koronatilannetta varsin nopeasti. Tämän vuoksi koronasuositusten ja -rajoitusten purku ei ole Keski-Suomessa vielä mahdollista.

18.1.2021 kello 12.27 THL: Keski-Suomessa uusia koronavirustartuntoja on todettu Jyväskylässä, Laukaassa ja Keuruulla

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on vahvistettu maanantaina 18. tammikuuta kuusi uutta koronavirustartuntaa. Koko maassa uusia tapauksia on kirjattu 168.

Keski-Suomen uusista tartunnoista neljä on Jyväskylässä, yksi Laukaassa ja yksi Keuruulla.

Yhteensä koronatartuntoja on todettu Keski-Suomessa keväästä lähtien nyt 1331.

18.1.2021 kello 6.49 Hankasalmella vahvistettu viikonlopun aikana useita koronatartuntoja

Hankasalmella Niemisjärven koulusta 34 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi, kertoo kunta tiedotteessaan.

Altistumiset ovat tapahtuneet viime viikon lopulla. Myös koulun yhteydessä olevan Sinisiiven päiväkodin lasten huoltajia on tiedotettu asiasta. Päiväkotia korona-altistuminen ei koske. Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

Uusia koronavirutartuntoja on todettu viikonloppuna Keski-Suomessa erityisesti Hankasalmella. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos vahvisti lauantaina ja sunnuntaina Keski-Suomessa kaikkiaan kymmenen uutta koronatartuntaa.

Uusista tartunnoista viisi on Hankasalmella. Hankasalmella on todettu tähän mennessä THL:n mukaan 17 koronataruntaa.

Uusia koronatapauksia ilmeni viikonloppuna myös Jyväskylässä, Laukaassa ja Petäjävedellä.

16.1.2021 kello 12.35 Hankasalmella ala-koulu osittaiseen karanteeniin koronavirusaltistumisten takia

Niemisjärven koululla Hankasalmella osa luokka-asteista asetetaan karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. Altistumiset ovat tapahtuneet loppuviikon kuluessa.

Koululta on lähetetty Wilma-viestin kaikille, joita karanteeni koskee. Myös kaikkien koulun oppilaiden huoltajia ja koulun yhteydessä olevan Sinisiiven päiväkodin lasten huoltajia on tiedotettu asiasta. Päiväkotia korona-altistuminen ei koske.

Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin. Karanteenissa olevien opetus jatkuu etäopetuksena, ja koulu lähettää heille ohjeet etäopetusjärjestelyistä.

16.1.2021 kello 12.04 THL: Keski-Suomessa neljä uutta koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu lauantaina 16. tammikuutta neljä uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kaksi on todettu Petäjävedellä, yksi Jyväskylässä ja yksi Hankasalmella.

Keski-Suomessa on tähän mennessä todettu yhteensä 1319 koronavirustartuntaa, joista 1025 on todettu Jyväskylässä.

15.1.2021 kello 16.54 Palvelutalojen ja kotihoidon asiakkaita ja henkilökuntaa rokotetaan pian koronaa vastaan Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla

Jyväskylässä, Hankasalmella ja Uuraisilla aloitetaan ensi viikolla muun muassa hoitolaitosten ja kotihoidon asiakkaiden koronarokotukset.(siirryt toiseen palveluun)

Lisäksi näiden palvelujen henkilöstön rokotukset alkavat samaan aikaan. Asiakkaat rokotetaan hoitolaitoksissa ja asumisyksiköissä tammi-helmikuun aikana.

Jyväskylän kaupunki vastaa yhteistoiminta-alueensa eli Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten väestön rokottamisesta. Tällä alueella ikääntyneiden, vammaispalveluiden ja aikuissosiaalityön hoitolaitosten, palveluasumisyksiköiden ja kotihoidon asiakkaiden rokotukset alkavat ensi viikolla.

Muihin riskiryhmiin kuuluvien rokottaminen käynnistyy näillä näkymin aikaisintaan helmikuun lopulla. Aikataulu nopeutuu, jos rokotetta saadaan käyttöön nykyistä suurempia määriä.

15.1.2021 kello 13.10 THL: Keski-Suomessa on kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – Jyväskylässä neljä ja Petäjävedellä kaksi tartuntaa sekä tartunnat Hankasalmella ja Jämsässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu perjantaina 15. tammikuutta kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.

THL:n mukaan uusista tartunnoista neljä on Jyväskylässä ja kaksi Petäjävedellä. Lisäksi Hankasalmella on yksi koronatartunta ja samoin yksi tartunta on Jämsässä. Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

Viikolla 1 tartuntoja todettiin Jyväskylässä 35 kappaletta ja sitä edeltävällä viikolla tartuntoja oli 64.

Tartuntojen määrä Jyväskylässä on edelleen laskussa. Tällä viikolla on Jyväskylässä perjantaina aamupäivään mennessä todettu vain 11 tartuntaa.

– Tartuntamäärä on Jyväskylässä ollut tällä viikolla ennätyksellisen alhainen. Jottei tautitilanne pääse repsahtamaan tai muuntovirus leviämään ennen väestön laajaa rokotusvaihetta, rajoitustoimet on syytä pitää voimassa vielä alkuvuoden ajan, kertoo Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

14.1.2021 klo 17.42 Jyväskylän kouluissa alkaa kasvomaskirumba – viikossa maskeja kuluu noin 136 000 kappaletta, laskee vastuulääkäri

Jyväskylän peruskouluissa valmistaudutaan ottamaan käyttöön koronaepidemian vuoksi kasvomaskit kuudennesta luokasta alkaen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos suosittelee koronaepidemian kiihtymis- ja leviämisvaiheen alueilla maskien käyttöä jo 12-vuotiaille.

Myös Jyväskylän kaupunki päätti alkuviikosta suosittaa maskien käyttöä perusopetuksessa kaikille 12 vuotta täyttäneille THL:n ohjeiden mukaisesti.

Oppilaat pitävät maskeja koulupäivän aikana ja koulukuljetuksissa.

Tavoitteena on, että maskit ovat käytössä Jyväskylän peruskouluissa ensi viikon alusta. Koulut jakavat jokaiselle oppilaalle viisi maskia päivää kohti.

Jyväskylässä on noin 5500 6.-9. -luokkalaista, joita annettu maskisuositus nyt koskee. Maskeja tarvitaan noin 136 000 kappaletta viikossa, laskee kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

14.1.2021 klo 17.17 Kymmenen hengen kokoontumisrajoitus jatkuu Keski-Suomessa helmikuun alkupuolelle saakka

Yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet sekä yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on edelleen kielletty Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) torstaina tekemä päätös jatkaa kokontumisrajoitusta helmikuun 8. päivään saakka.

Enintään 10 hengen kokoontumisia voi järjestää, mutta tällöin on noudatettava ohjetta turvaetäisyyksistä ja hygieniakäytännöistä. Aluehallintovirasto suosittelee välttämään kaikkia fyysisiä kokoontumisia, joita ei ole pakko järjestää.

Virasto perustelee rajoituksen jatkoa muun muassa Suomessakin havaitun virusmuunnoksen uhkalla. Uusi virusmuunnos voi yleistyessään aiheuttaa selvästi aiempaa nopeammin leviävän epidemian ja vaarantaa siten terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn.

Päätös koskee yleisötilaisuuksia, kuten markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheiluotteluja, joissa on yleisöä.

Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityistilaisuuksiin tai viranomaisten kokouksiin. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri sekä kunnat (siirryt toiseen palveluun)ovat antaneet omia suosituksiaan AVIn määräysten ulkopuolelle jääville tahoille.

Kaikki turhat lähikontaktit toisiin on syytä jättää pois, AVI linjaa päätöksessään.

14.1.2021 klo 13.19 THL: Keski-Suomessa on todettu yksi uusi koronavirustartunta – ilmaantuvuusluku maakunnassa nyt selvästi alle 40

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu torstaina yksi uusi koronavirustartunta. Tapaus on kunnassa, jossa tartuntoja on alle viisi. THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on toistaiseksi alle viisi.

Joulunajan juhlapyhien pelättiin lisäävän tartuntoja, mutta toistaiseksi tartuntojen lisääntymistä ei ole THL:n mukaan Suomessa todettu. Vuodenvaihteen tapaamisten vaikutus voidaan vielä nähdä viiveellä.

Huolestuttavaa on kuitenkin THL:n mielestä se, että ihmiset hakeutuvat testeihin entistä harvemmin. Jyväskylässä testimäärät ovat pudonneet joulua edeltävästä ajasta jopa 40 prosenttia.

Keski-Suomessa koronaviruksen ilmaantuvuusluku on laskenut pitkästä aikaa alle neljänkymmenen ja on nyt 34,8. Luku kertoo kuinka paljon koronatartuntoja on todettu viimeisen kahden viikon aikana 100 000 asukasta kohti.

THL:n koronakartan mukaan viimeisen 14 vuorokauden aikana tartuntoja on kirjattu Keski-Suomessa 88, kun sitä edelltävien 14 vuorokauden aikana uusia tapauksia rekisteröitiin 145.

Keski-Suomi on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

13.1.2021 klo 17.14 Keski-Suomi on saamassa koronarokotetta suuria määriä – massarokotukset alkamassa helmikuussa

Keski-Suomi on saamassa pian merkittävästi lisää koronarokotteita, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.

Keskisuomalaiset kunnat voivat laajentaa koronarokotusten antamista muutaman viikon kuluttua muun muassa hoivakotien asukkaille ja henkilöstölle. Lisäksi koronaa vastaan voidaan rokottaa kotihoidon asiakkaita ja heitä hoitavia ammattilaisia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos arvioi, että uudelle koronarokotteelle saadaan myyntilupa tammikun lopussa. Luvan myötä keskisuomalaiset kunnat voivat alkaa massarokottaa ihmisiä helmikuun toisesta viikosta alkaen.

13.1.2021 klo 12.27 THL: Keski-Suomessa on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomessa on rekisteröity viisi uutta koronavirustartuntaa, käy ilmi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastosta. THL:n mukaan neljä uusista tartunnoista on Jyväskylässä ja yksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä.

Jyväskylässä on todettu keväästä lähtien 1020 koronavirustartuntaa.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että koronatartunnat ovat vähentyneet Jyväskylässä viime aikoina merkittävästi. Uusia tartuntoja on todettu tällä viikolla vain muutama.

Käsmän mukaan vielä ei kuitenkaan voi arvioida, ovatko tartunnat todellisuudessa vähentyneet, vai johtuvatko tapausten laskeneet määrät selvästi pienemmistä testausmääristä.

Jyväskylässä testausmäärät ovat vähentyneet 40 prosenttia viime päivinä verrattuna esimerkiksi viikkoon 51.

– Tällä hetkellä tilanne on varsin rauhallinen. Todennäköisesti koronasaagassa eletään jonkinlaista suvantovaihetta. Varmasti tartuntoja kuitenkin riittää ennen kuin saadaan väestö rokotettua. Viimeksi syyslomaviikon jälkeen oli tällainen rauhallisempi tilanne, mutta sen jälkeen tartunnat lähti voimakkaaseen kasvuun. Kyllä todennäköisesti kaikilla riittää vielä taistelua koronaviruksen kanssa, kuvailee Käsmä.

12.1.2021 klo 16.21 Koronaviruksen muunnosta myös Jyväskylässä – "Virusmutaation tilannetta seurataan, eikä nyt ole yhtään varaa ruveta löysäilemään, sanoo johtajaylilääkäri"

Koronaviruksen entistä tarttuvampaa virusmuunnosta on löytynyt nyt myös Jyväskylästä. Jyväskylän tartuntaudeista vastaava lääkäri llkka Käsmä kertoo, että mutaatio löytyi henkilöltä, joka palasi ulkomaanmatkalta Euroopasta.

Yhden löydetyn virusmutaatiotapauksen suhteen ei Keski-Suomessa ryhdytä mihinkään erityistoimiin, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

– Keski-Suomessakin on selkeät rajoitukset voimassa. Virusmutaation levinneisyydestä ei ole vielä enempää tietoa, mutta tilannetta seurataan. Löydös kertoo toki siitä, ettei ole yhtään varaa ruveta löysäilemaan. Yhden tapauksen perustella eri erityisiin toimiin toistaiseksi lähdetä. Olemme olleet tietoisia tästä (viruksen mahdollisuudesta) ja vaikka tilanne on tällä hetkellä hyvä, niin varaa hengähtää ei vielä ole, sanoo Paloneva.

12.11.2021 klo 15.55 THL: Keski-Suomessa on yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomessa on kirjattu tänään yksi uusi koronavirustartunta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilasto.

Tartunta on jossain sellaisessa Keski-Suomen kunnassa, jossa on alle viisi koronavirustartuntaa.

THL ei julkaise niiden kuntien nimiä, joissa on alle viisi koronatartuntaa.

Keväästä lähtien testein vahvistettuja koronavirustartuntoja on todettu Keski-Suomessa yhteensä 1 302. Valtaosa niistä on Jyväskylässä.

12.11.2021 klo 15.03 Aluehallintovirasto ratkaisee tällä viikolla, jatkuvatko rajoitukset – "Tuskin varaa löysätä", arvioi ylijohtaja

Koronatilanteen vuoksi asetetut rajoitukset umpeutuvat pohjalaismaakuntien alueella sunnuntaina. Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto kerää parhaillaan tietoja alueen koronavirustilanteesta. Uudet mahdolliset rajoitukset astuvat voimaan 18.1. maanantaina.

Päätöksiä rajoitusten ja suositusten jatkosta tehdään loppuviikolla. Länsi-ja Sisä-Suomen päättämät rajoitukset tulevat koskemaan viittä sairaanhoitopiiriä.

– Päätöksiin vaikuttavat sekä oman sairaanhoitopiirin koronatilanne että viereisten sairaanhoitopiirien tilanne, mietittävänä on muun muassa työmatkaliikenteen vaikutus, kertoo Länsi- ja sisä-Suomen aluehallintoviraston ylijohtaja Marko Pukkinen.

11.1.2021 klo 17.08 Koronanyrkki: Etäopetuksesta voi Keski-Suomessa toisen aseen oppilaitoksissa harkitusti luopua

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu Koronanyrkki suosittelee toisen asteen oppilaitoksille etäopetuksesta luopumista kuntakohtaisten harkintojen perusteella ensi maanantaista alkaen.

Koronanyrkin mukaan lähiopetukseen voi siirtyä, jos oppilaitoksissa noudatetaan turvavälejä ja käytetään maskeja valtakunnallisen suositusten mukaisesti.

Koronanyrkki totesi 11. tammikuuta, että Keski-Suomi on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, vaikka tartuntaluvut ovat viime aikoina olleet maltillisia.

Tartuntaluvut ovat pienentyneet, mutta tilanteesta on Nyrkin mukaan vaikea tehdä mitään johtopäätöksiä, koska myös testausmäärät ovat vähentyneet.

11.1.2021 klo 15.07 Keski-Suomen kunnissa koronarokotukset aluillaan – osa rokotteista varataan tehosteeksi

Keski-Suomessa koronarokotuksen on saanut viikon aikana noin 500 henkilöä. Rokotteita on annettu Jyväskylässä terveydenhuollon ammattilaisille. Rokotukset aloitettiin Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 4. tammikuuta.

– Viime viikolla saatua rokote-erää on jaettu jo kuntiin. 1950 annosta on luvattu viikoittain tulevaksi. Tänään kunnat aloittavat käyttämään saamiaan rokotteita. Ensin rokotettaan terveydenhuollon ammattilaisia ja sitten edetään hoivaan, kuvailee Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Kunnat vastaavat rokotusten järjestämisestä. Ne saavat rokotetta väestömäärään suhteutettuna eli isompiin kuntiin rokoteannoksia menee määrällisesti enemmän.

Palonevan mukaan rokote-eristä annetaan Keski-Suomessa viikoittain puolet uusille rokotettaville ja puolet toisen annoksen eli tehosteen saajille.

– Jos laittaa kaikki rokotteet kerralla jakoon, niin sitten kun tulee toisen annoksen aika ja jos toimitusmäärät pysyvät vakiona, niin sitten ei voisi antaa rokotteita ollenkaan uusille rokotettaville. Parempi, että jono liikkuu vaikka pikkuisen hitaammin, mutta liikkuu kuitenkin koko ajan.

11.1.2021 klo 14.30: Jyväskylä jatkaa koronarajoituksia helmikuun loppuun saakka, maskisuositus laajenee koskemaan kuudesluokkalaisia

Jyväskylän kaupunki jatkaa voimassa olevia koronasuosituksia ja -rajoituksia helmikuun loppuun saakka.

Lisäksi maskisuositus laajenee THL:n uusimman ohjeen mukaan 12 vuotta täyttäneisiin, eli käytännössä maskeja suositellaan 6.–9. -luokkalaisille.

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä käsitteli kaupungin koronatilannetta maanantaina. Tartuntojen määrä on laskusuunnassa, mutta tilannetta selittää todennäköisesti se, että koronatestejä tehdään edelleen vähemmän kuin ennen joulua, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Terveydenhuollossa uumoillaan, että osa tartunnoista on tilastojen ulkopuolella ja riskinä on tartuntamäärien kääntyminen kasvuun.

Iso osa suosituksista liittyy liikunnan harrastamiseen. Tästä syystä kaupunki lisää ulkoliikuntamahdollisuuksia ja avaa luonnonjääkenttiä luistelijoille. Ulkotekojääratojen yleisöluisteluvuoroja ei kuitenkaan vielä käynnistetä.

Jyväskylän kaupungin kirjastot palvelevat rajoitetusti helmikuun loppuun. Kansalaisopiston kurssit ja toiminta jatkuvat liikuntaryhmiä lukuunottamatta turvavälit, maskisuositus ja opetuksen väljyys huomioiden. Toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetussuositus on jo aiemmin ulotettu jatkumaan helmikuun lopulle.

Kaupunginteatterin ja Jyväskylä Sinfonian yleisöesitysten kevätkaudesta päätetään tämän viikon perjantaina. Päätös on kiinni siitä, jatkaako Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto AVI määräystä, että yli 10 hengen yleisötilaisuuksia ei saa järjestää. AVIn päätös on tällä hetkellä voimassa 17. päivään tammikuuta saakka.

11.1.2021 kello 11.55 THL: Jyväskylässä kolme uutta koronavirustartuntaa ja Petäjävedellä yksi uusi tapaus

Keski-Suomessa on rekisteröity maanantaina 11. tammikuuta neljä uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastosta.

THL:n mukaan uusista tartunnoista kolme on Jyväskylässä ja yksi Petäjävedellä.

Koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu maanantaina 200.

Keväästä lähtien testein vahvistettuja koronavirustartuntoja on todettu Keski-Suomessa yhteensä 1 302. Valtaosa tartunnoista on Jyväskylässä.

11.1.2021 kello 6.40 Korpilahdella 45 oppilasta karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi

Korpilahden yhtenäiskoulun 45 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi.

Altistuminen on tapahtunut 7.1.2021 ja karanteeni kestää 10 vuorokautta.

Terveydenhuolto on tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen lasten huoltajat. Kaikki altistuneet lapset ohjataan koronatestiin. Karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena.

Korpilahden yhtenäiskoulun toiminta jatkuu muuten normaalisti.

9.1.2021 kello 12.24 THL: Jyväskylässä kuusi uutta koronatartuntaa

Jyväskylässä on todettu kuusi uutta koronatartuntaa, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lauantain tiedoista. Kaikkiaan kaupungissa on nyt todettu 1 005 tartuntaa.

Muualla Keski-Suomessa ei ole THL:n mukaan todettu uusia tartuntoja. Maakunnassa on nyt yhteensä 1 285 tilastoitua koronatapausta.

8.1.2021 klo 16.54 Koronarokotukset alkavat Jämsässä ensi tiistaina

Koronarokotukset alkavat Jämsässä rokotteiden saavuttua ensi tiistaina.

Rokotukset aloitetaan päivystyksen, ensihoidon, infektio-osaston sekä koronanäytteenoton henkilökunnasta.

Jämsässä on tavoitteena rokottaa ikäihmisten hoivakotien asukkaat ja henkilökunta tammi-helmikuun aikana. Tämän jälkeen alkavat muiden riskiryhmien rokotukset THL:n ohjeistusten mukaisesti.

Rokotusten järjestämisessä Jämsä tekee yhteistyötä Pirkanmaan alueella sairaanhoitopiirin ja sairaala-apteekin sekä työterveyshuollon kanssa.

Ensi viikon lopulla aloitetaan rokotukset myös riskiryhmään kuuluville ikäihmisille tehostetun palveluasumisen yksiköissä ja näiden yksiköiden henkilökunnalle. Asukkaat saavat rokotteen yksiköissä paikan päällä.

8.1.2021 klo 15.55 Iäkäs henkilö on menehtynyt koronaan liittyvään sairauteen

Yksi henkilö on kuollut koronaan liittyvään sairauteen Keski-Suomessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin palvelujohtaja Jyrki Jalkanen kertoo, että menehtynyt oli keskussairaalassa hoidossa ollut, iäkäs ihminen.

Keski-Suomessa on koronaan liittyviä kuolemia todettu 23 perjantai-iltapäivään mennessä.

8.1.2021 klo 14.09 THL: Keski-Suomessa on kirjattu kahdeksan uutta koronavirustartuntaa – Jyväskylässä on 7 tartuntaa ja Viitasaarella yksi tartunta

Keski-Suomessa on todettu tänään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan kahdeksan uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnoista seitsemän on Jyväskylässä ja yksi Viitasaarella. Jyväskylässä on rekisteröity keväästä lähtien yhtä vaille tuhat eli 999 koronatartuntaa.

Viitasaarella tartuntoja on yhteensä 15.

Jyväskylässä on todettu tällä viikolla vain 20 koronavirustartuntaa perjantai-iltapäivään mennessä.

– Testausmäärät ovat hyvin alhaiset eli ihmisten tulisi mennä koronatestiin lievistäkin oireista, sanoo Jyväskylän tartuntaudeista vastaava lääkäri llkka Käsmä.

Jyväskylässä koronatartuntoja on saatu viime päivinä edelleen eniten perhepiirissä ja työpaikoilla.

8.1.2021 klo 8.02 Jämsä jatkaa koronasuosituksia Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ohjeiden mukaan: lasten ja nuorten sisäliikunta sallitaan

Jämsä jatkaa koronasuositusten voimassaoloa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin pandemialinjauksen mukaan.

Jämsän kaupungin valmiusjohtoryhmä päätti koronasuositusten jatkamisesta torstaina sen jälkeen, kun Pirkanmaan pandemiaohjausryhmä oli tiistaina päättänyt pitää aluetta koskevat suositukset lähes ennallaan.

Ensi maanantaista alkaen vain lapsia ja nuoria koskeviin ohjeisiin tulee muutoksia.

Alle 20-vuotiaiden lasten ja nuorten sisäliikunta sallitaan Jämsässä maanantaista alkaen. Myös musiikkiopistossa alle 20-vuotiaiden opetus toteutetaan lähiopetuksena, yli 20-vuotiaat saavat etäopetusta.

Uimahalli Koskikara pysyy suljettuna toistaiseksi. Alle 20-vuotiaiden harrastustoiminta sekä koulujen uintiopetus on kuitenkin sallittu. Jämsä tiedottaa uimaseuralle ja kouluille uintivuoroista erikseen.Jämsä jatkaa koronasuositusten voimassaoloa Pirkanmaan sairaanhoitopiirin pandemialinjauksen mukaan.

7.1.2021 klo 12.07 THL: Keski-Suomessa on kirjattu kaksi uutta koronavirustartuntaa – uusista tartunnoista toinen on Jyväskylässä ja toinen Viitasaarella

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on rekisteröinyt Keski-Suomessa torstaina 7. tammikuuta kaksi uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista toinen on Jyväskylässä ja toinen Viitasaarella.

Koko maassa uusia tapauksia on kirjattu THL:n mukaan torstaina 223.

Testein vahvistettuja koronatartuntoja on todettu Keski-Suomessa keväästä lähtien kaikkiaan 1 271.

7.1.2021 klo 6.11 Kortepohjan toimintakeskus suljettiin kymmenen päivän koronakaranteenin ajaksi Jyväskylässä

Jyväskylässä kaupungin vammaispalveluiden Kortepohjan toimintakeskus on suljettu torstaina vierailuilta koronatartunnan vuoksi.

Myös Kortepohjan toimintakeskuksen työ- ja päivätoiminta on keskeytetty. Jyväskylän kaupunki järjestää työ- ja päivätoimintaa sulun aikana vaihtoehtoisilla tavoilla.

Jyväskylän kaupungin vammaispalveluiden toimintakeskuksessa on asumisyksiköitä, joissa on yhteensä 17 asukaspaikkaa. Vakituiset asukkaat asuvat sulunkin ajan toimintakeskuksessa, mutta asumisen lyhytaikaishoidon jaksot peruutetaan kymmenen päivän karanteenin ajalta.

Toimintakeskuksessa työskentelee yhteensä 44 työntekijää. Tartuntatilanteen selvittämiseksi toimintakeskuksen henkilökunnalle ja asukkaille tehdään koronatestit.

5.1.2021 klo 11.51 THL: Keski-Suomessa on todettu 12 uutta koronavirustartuntaa – uudet tapaukset ovat Jyväskylässä, Muuramessa ja Viitasaarella

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu 5. tammikuuta 12 uutta koronavirustartuntaa.

Koko maassa uusia tartuntoja on rekisteröity 299.

Keski-Suomessa uusista tartunnoista 10 on Jyväskylässä. Yksi tartunta on todettu Muuramessa ja yksi Viitasaarella.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä päätti 4. tammikuuta pitää Keski-Suomessa nykyiset koronarajoitukset ja suositukset voimassa. Esimerkiksi yleisötilaisuuksien osallistujamäärä on rajattu kymmeneen henkilöön

Ryhmän mukaan Keski-Suomi on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

– Nyt ei ole mitään syytä löysätä rajoituksia. Mieluummin tiukemmat kuin liian löysät rajoitukset, kertoi sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen maanantaina

5.1.2021 klo 11.07 Jyväskylässä penkkarit on peruttu ja vanhojen tansseja lykätään

Jyväskylässä koronaepidemian takia on peruttu lukion perinteisiä penkinpainajaisia eli penkkareita.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kertoo, että sen lukioissa ei järjestetä penkkareita helmikuussa.

Myös vanhojen tanssit ja niiden harjoittelu siirretään myöhempään kevääseen. Vanhojen tanssien mahdollisesta uudesta ajankohdasta Gradia päättää tammikuun aikana.

Koulutuskuntayhtymän johtaja Vesa Saarikoski kertoo, että oppilaitoksissa mennään turvallisuus edellä.

5.1.2021 klo 6.06 Jyväskylän ainoan vuoropäiväkodin koronakaranteeni laajeni maanantaina

Jyväskylän kaupunki on määrännyt Tapiolan päiväkodista 27 lasta ja hoitajaa karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen takia.

Jyväskylän terveydenhuolto ohjaa kaikki mahdollisesti altistuneet lapset koronatestiin. Jos henkilö pysyy karanteeniajan terveenä, karanteeni on kymmenen päivää viimeisestä mahdollisesta altistumisajankohdasta, jotka ovat tässä tapauksessa olleet 27.12. ja 29.12.2020.

Muut kuin karanteeniin määrätyt voivat kaupungin mukaan tulla Tapiolan päiväkotiin hoitoon normaalisti. Jyväskylän kaupungin voimassa olevien ohjeiden mukaisesti päiväkotiin saa tulla vain terveenä.

4.1.2021 klo 16.00: Jyväskylässä pubitestaus paljasti yhden koronatartunnan – testejä tuskin viedään jatkossa baariin, sanoo vastuulääkäri

Jyväskylässä on todettu maanantaina 4. tammikuuta iltapäivään mennessä kuusi uutta koronavirustartuntaa, kertoo kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Koronatartuntojen määrä on jouluviikon jälkeen lähtenyt jälleen Jyväskylässä kasvuun. Viime viikolla tartuntoja todettiin 64 kappaletta, kun jouluviikolla tartuntamäärä oli 48.

Viime viikolla tartunnan alkulähde saatiin Jyväskylässä selvitettyä 61 prosentissa tartunnoista.

Käsmän mukaan Jyväskylän perjantainen pubiin jalkautettu koronatestaus paljasti yhden uuden koronatapauksen.

– Kaikki 30 ravintolassa otettua näytettä on valmistunut, eikä muita positiivia niiden joukosta löytynyt, sanoo Käsmä.

Jyväskylän kaupunki otti perjantaina käyttöön poikkeukselliset keinot koronavirustartuntojen jäljityksessä, kun kaupunki jalkautui tekemään koronatestejä paikalliseen Club & Pub Onni -ravintolaan.

Kyseiseen pubiin on joulukuussa liitetty useampi epäselvä tartuntaketju, jonka vuoksi kaupunki halusi helpottaa testaukseen menoa mahdollisesti altistuneille asiakkaille.

Ainakaan näillä näkymin koronatestaus ravintoloissa ei ole saamassa jatkoa.

4.1.2021 klo 15.38: Keski-Suomen koronatilanne voi olla pahenemassa juhlakauden päättyessä, hoitohenkilökunnan rokotukset alkoivat Keski-Suomessa

Keski-Suomessa on syytä varautua koronatilanteen pahenemiseen.

– Osa tartunnoista voi olla vielä piilossa, koska koronatesteissä ei ole käyty joulun ja vuoden vaihteen aikaan yhtä ahkerasti kuin arkena, sanoo sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen.

Keski-Suomessa aloitettiin tänään henkilöstön rokotukset sekä sairaanhoitopiirissä että Jyväskylän kaupungin terveydenhuollossa. Sairaanhoitopiirissä ensimmäisen rokotteen sai keskussairaalan infektio- ja päivystysosastolla työskentelevä sairaanhoitaja Sari Pätsi.

– Tuntuu mahtavalta, että päästään alkuun rokotuksissa ja tavallaan nähdään valoa tunnelin päässä koronan kanssa. Hyvältä tuntuu, Pätsi kuvailee tuntojaan.

Pätsi kertoo olevansa rokotemyönteinen ja hänelle rokotteen ottaminen oli itsestäänselvyys.

– En tiedä omista kollegoistani ketään, joka ei ottaisi rokotetta, Pätsi kertoo.

Jyväskylässä rokotetaan aluksi kaupunginsairaalan infektio-osaston sekä terveysasemien infektiovastaanottojen henkilökuntaa. Ensimmäisessä vaiheessa rokotuksen saa 100 kaupungin työntekijää.

Asukkaiden rokotukset Jyväskylän yhteistoiminta-alueella pyritään käynnistämään helmi–maaliskuussa. Ensimmäisenä vuorossa ovat yli 80-vuotiaat Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaat.

Koronatartuntojen määrä on jouluviikon jälkeen lähtenyt jälleen kasvamaan Jyväskylässä. Viime viikolla tartuntoja todettiin 64 kappaletta, kun jouluviikolla tartuntamäärä oli 48.

4.1.2021 klo 11.50 THL: Keski-Suomessa neljä uutta koronavirustartuntaa – kaikki uudet tapaukset Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kirjannut tänään 4. tammikuuta neljä uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa. Kaikki uudet tartunnat on Jyväskylässä.

Suomessa uusia tartuntoja on rekisteröity maanantaina 147.

4.1.2021 klo 11.34 Johtajaylilääkäri torjuu kritiikin koronarokotusten hitaasta aloittamisesta – noin 4500 keskisuomalaista saamassa rokotteen tammikuussa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylikääkäri Juha Paloneva torjuu kritiikin viivyttelystä koronarokotusten aloittamisessa Keski-Suomessa.

Keski-Suomessa rokotukset aloitettiin 4. tammikuuta, mutta moni muu sairaanhoitopiirin aloitti rokotukset jo joulun välipäivinä.

Palonevan mukaan rokotteet saatiin Keski-Suomeen viime viikon keskiviikkona illalla ja koska varmuutta rokotteiden saapumispäivästä ei vielä ennen joulua ollut, haluttiin Keski-Suomessa rokotusten aloitus ajoittaa niin, että rokotteet ovat varmasti saapuneet ja myös rokotteiden kirjaustuskäytännöt THL:n järjestelmään varmistettu.

Paloneva sanoo, että henkilökuntaa riittää kyllä rokotuksia antamaan. Pullonkaula rokotuksissa on enemmänkin maakuntaan saatavat rokotemäärät. Mikäli rokotteita saadaan Keski-Suomeen suunnitellusta voi noin 4500 keskisuomalaista saada rokotteen tammikuussa.

31.12.2020 klo 15.39 THL:n luvut eivät kerro kaikkea tartuntojen määrästä – ylilääkäri: "Toivon, että uuttavuotta vietetään kotona"

THL:n koronaluvut eivät kerro totuutta Jyväskylän koronatilanteesta. Jyväskylässä on tällä viikolla maanantaista lähtien todettu jo 36 koronatartuntaa, joten tämän päivän luku lienee lähempänä kymmentä todettua tartuntaa.

Viime viikolla Jyväskylässä todettiin 48 uutta koronatartuntaa. Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen uskoo, että tällä viikolla luvut ovat samaa luokkaa.

Tällä viikolla todetut tartunnat on saatu lähinnä perhepiirissä, ja usein perheenjäseniä on jo valmiiksi ollut karanteenissa. Tuukkanen painottaa, että rajoituksia pitää nyt noudattaa, jotta epidemia saadaan talttumaan.

– Tämä on ollut järkyttävän iso ponnistus terveydenhuollolle. Toivoisin, että uutenavuotena ihmiset pysyisivät kodeissaan ja välttäisivät ylimääräisiä kontakteja. Tässä on vielä pitkä tie, ennen kuin rokotukset saadaan käyntiin, Tuukkanen sanoo.

31.12.2020 klo 11.55 THL: Jyväskylässä viisi uutta koronatartuntaa, Keuruu ylitti tartunnoissa raportointikynnyksen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on raportoinut torstaina Jyväskylässä viisi uutta koronatartuntaa.

Muualla Keski-Suomessa tartuntoja on kirjattu Keuruulla, joka saavutti samalla viiden todetun koronatartunnan rajan ja THL:n raportointikynnyksen. THL ei koronaraporteissaan kerro sellaisten kuntien nimiä, joissa tartuntoja on alle viisi.

Eri tilastojen perusteella Keuruulla on torstaina todettu todennäköisesti yksi tartunta.

Koko maassa THL on kirjannut tartuntatautirekisteriin 249 uutta koronatapausta, joista suurimman osan Helsingissä, 82, ja toiseksi eniten Vantaalla, 24.

Joulun jälkeen päivittäin raportoidut valtakunnalliset tartuntaluvut ovat toistaiseksi pysytelleet hiukan aiempia viikkoja matalampina.

30.12.2020 klo 16.22 Ylilääkäri: Korona on levinnyt Jyväskylässä viime aikoina perheiden ja sukulaisten kokoontumisissa

Jyväskylässä korona on tarttunut viime aikoina eniten perheen- ja suvun kokoontumisissa, kertoo Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen.

Enin osa Jyväskylässä koronaan sairastuneista on nyt 25-50-vuotiaita.

Koronatesteissä ei ole käyty joulun mittaan yhtä vilkkaasti kuin tavallisesti ja laskusuunnassa olevat tartuntamäärät saattavat selittyä tällä, sanoo Tuukkanen.

Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan alueilla pitäisi ryhtyä koronan suhteen ennakoivasti entistä tiukempiin toimiin ja varautua tilanteen pahenemiseen

30.12.2020 klo 14.14 Jyväskylässä jälleen yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

Jyväskylässä yksi henkilö on viimeisen vuorokauden aikana kuollut koronaviruksen seurauksena.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva vahvistaa kuolemantapauksen ja toteaa, ettei tapaus liity Jyväskylän kaupunginsairaala Kyllöön.

Korona on vaatinut Keski-Suomessa tähän mennessä 21:n ihmisen hengen.

Suomessa on raportoitu tänään kaikkiaan kuusi uutta koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvää kuolemantapausta, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Yhteensä kuolemantapauksia on Suomessa nyt 556.

30.12.2020 klo 11.58 THL:n koronaluvut: Keski-Suomessa 15 uutta tartuntaa – alueille ohjauskirje tiukempiin koronatoimiin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi keskiviikkona 12 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Laukaassa tartuntoja todettiin kaksi ja lisäksi maakunnan alueella oli yksi tartunta kunnassa, joka jää THL:n viiden tapauksen raportointikynnyksen alapuolelle.

Valtakunnallisesti tartuntoja raportoitiin 438. Luku on selvästi korkein sitten joulun.

Luvuissa kannattaa huomioida, että THL päivittää tartuntatiedot kerran vuorokaudessa tartuntatautirekisteristä, johon tiedot kerätään viiveellä sairaanhoitopiireistä.

Esimerkiksi eilen tiistaina THL tiedotti seitsemästä koronatartunnasta Jyväskylässä, mutta jo hiukan myöhemmin samana päivänä kunnalta tuli tieto 15 uudesta tartunnasta.

Sosiaali- ja terveysministeriö lähetti tiistaina alueille ohjauskirjeen, jossa päivitetään epidemiaan liittyviä toimintaohjeita.

Ohje perustuu yhä kolmiportaiseen jakoon epidemian perus-, kiihtymis- ja leviämisvaiheeseen, mutta eri vaiheiden rajoituksiin ja suosituksiin tehdään jonkin verran tiukennuksia.

29.12.2020 klo 16.58 Jyväskylässä tiistaina ainakin 15 uutta koronatartuntaa – "Vielä ei ole aika höllätä rajoituksista yhtään"

Jyväskylässä on todettu maanantaina kolme uutta koronavirustartuntaa ja tiistaina kello 16 mennessä 15 uutta tartuntaa, kertoo Jyväskylän kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen.

Tuukkasen mukaan osa uusista tartunnoista on todettu jo karanteenissa olevilla henkilöillä.

Jyväskylässä koronatartuntojen lähde on saatu jäljitettyä viime viikolla taas yli 80 prosentissa tapauksista. Tartuntojen jäljitysprosentti oli joulun alla jo alle 60 prosenttia.

Koronaan ovat sairastuneet viime aikoina Jyväskylässä eniten 25-50-vuotiaat. Vanhempien ikäryhmissä tartunnat ovat kääntyneet laskuun.

Tuukkanen toteaa, että vielä ei ole aika hellittää yhtään koronarajoituksista, vaan maskeja pitää käyttää, muistaa turvavälit ja välttää kokoontumisia.

29.12.2020 klo 11.55 Jyväskylässä todettu tiistaina seitsemän koronatartuntaa, muualla maakunnassa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tiistaina varmistanut seitsemän uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualta Keski-Suomesta tartuntoja ei kirjattu

Koko maassa uusia tapauksia on todettu 283, joista eniten, 83, Helsingissä ja toiseksi eniten, 33, Turussa.

Joulunaluspäiviltä saakka sekä koko Suomessa että Keski-Suomessa raportoidut tartuntamäärät ovat olleet verraten maltillisia.

Etenkin joulun jälkeen huolena kuitenkin on, että tartuntoja on jäänyt piiloon, koska pyhinä koronatesteihin hakeuduttiin tavallista vähemmän.

29.12.2020 klo 6.00 Jyväskylä patistaa nyt koronatestiin pienimmistäkin oireista – tartuntoja saattaa olla piilossa tavallista enemmän

Jyväskylän kaupunki patistaa asukkaita joulun ja uuden vuoden välipäivinä koronatestiin pienimmistäkin oireista. Syynä on se, että joulunpyhinä testeissä käytiin selvästi tavallista vähemmän, vaikka näytteenotto oli auki koko joulun ajan.

Vähäiset testausmäärät saattavat myös selittää sitä, että havaitut tartuntamäärät olivat joulun aikana laskussa.

Tartuntatapauksia saattaakin nyt olla piilossa tavallista enemmän. Huolena on myös joulun sukuloinnin ja muiden vierailujen mahdollisesti aiheuttama piikki tartuntojen määrässä.

Eilen maanantaina kaupunki tiedotti aatonaattona Keski-Palokan koulun päättäjäispäivänä tapahtuneesta mahdollisesta korona-altistuksesta, jonka piirissä oli yksi koululuokka.

Luokan oppilaat asetettiin karanteeniin, mutta koska koulu on jo lomalla, karanteeni ei aiheuta erityisjärjestelyjä opetukseen. Karanteenit päättyvät lomien aikana, joten opetus käynnistyy koululla joululomien jälkeen normaalisti.

28.12.2020 klo 16.13 Iso osa keskisuomalaisista joutuu odottamaan koronarokotetta vielä kuukausia, arvioi johtajaylilääkäri – "Rokotukset ovat valo tunnelin päässä"

Ensimmäistä 975:n kappaleen koronarokote-erää odotetaan Keski-Suomeen tällä viikolla. Tarkkaa rokotteiden saapumispäivää ei toistaiseksi tiedetä.

Ensimmäisestä erästä rokotetta riittää alle viidellesadalle henkilölle, koska puolet rokote-erästä on tehostetta, joka annataan rokotettaville kolmen viikon kuluttua varsinaisen rokotteen jälkeen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että koronarokotukset aloitetaan Keski-Suomessa näillä näkymin maanantaina 4. päivä tammikuuta.

Ensimmäisenä rokotteen saavat Keski-Suomessakin koronapotilaita hoitavat terveydenhuollon ammattilaiset.

Keskisuomalaisten laajamittaiseen rokottamiseen menee vielä kuukausia, arvioi Paloneva. Hän toteaa, että riskiryhmiin kuulumattomia, vähintään 16 -vuotiaita ja ei raskaana olevia henkilöitä päästänee rokottamaan Keski-Suomessa kevään kuluessa.

28.12.2020 klo 11.53 THL: Keski-Suomessa on kirjattu kuusi uutta koronavirustartuntaa – joulun aikaan koronaan kuoli kolme henkilöä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on rekisteröity kuusi uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista viisi on Jyväskylässä ja yksi Laukaassa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan joulun aikaan Keski-Suomessa kuoli kolme ihmistä koronaviruksen seurauksena. Korona on vaatinut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tähän mennessä yhteensä 20 ihmisen hengen.

Palonevan mukaan joulun alla Keski-Suomessa alkanut huolestuttava kasvu koronapotilaiden sairaalahoidon tarpeessa on hiukan tasaantunut. Joulun aikana saadut uudet tartunnat näkyvät sairaalassa vasta loppiaisen aikaan, arvioi Paloneva

28.12.2020 klo 6.15 Koronatilanne Keski-Suomessa näytti joulunpäivinä menevän parempaan suuntaan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) totesi Keski-Suomessa jouluaaton ja eilisen sunnuntain välisenä aikana 24 uutta koronatartuntaa. Tartunnoista valtaosa eli 18 tapausta kirjattiin Jyväskylässä. Yksittäisiä tartuntoja oli lisäksi ainakin Äänekoskella ja Laukaassa.

Taudin ilmaantuvuus laski joulunpäivinä huomattavasti. Keski-Suomessa ilmaantuvuusluku eli 14 vuorokauden tartuntamäärä suhteessa sataantuhanteen asukkaaseen painui Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 75,5:stä 56,5:een.

Koko maassa ilmaantuvuusluku laski lähes 94:stä alle 80:een. Esimerkiksi sunnuntaina uusia tartuntoja raportoitiin valtakunnallisesti vain 156.

Terveysviranomaisten mukaan paremmalta näyttävää tilannetta saattaa ainakin osittain selittää se, että koronatesteissä on joulun aikaan todennäköisesti käyty tavallista vähemmän.

23.12.2020 klo 15.54 Keski-Suomessa jälleen yksi ihminen on kuollut koronaviruksen seurauksena

Jyväskylässä yksi ihminen on jälleen kuollut koronaviruksen seurauksena, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Paloneva ei kerro kuolemantapauksesta tarkemmin, mutta toteaa ettei uusin koronakuolema liity Jyväskylän kaupunginsairaala Kyllöön. Keski-Suomessa on kuollut koronavirukseen tähän mennessä 17 henkilöä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on todettu keskiviikkona 22. joulukuuta kaikkiaan 13 uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa. Yhteensä Suomessa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin 524 ihmistä.

23.12.2020 klo 13:00 Ensimmäiset koronarokotteet saadaan Keski-Suomeen todennäköisesti ensi viikolla – rokotukset voivat alkaa 4. tammikuuta

Keski-Suomi on saamassa ensimmäiset koronarokotteet ensi viikolla, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva. Palonevan mukaan rokotukset voisivat näillä näkymin alkaa Keski-Suomessa 4. tammikuuta. Ensimmäisessä rokote-erässä on noin tuhat rokotetta.

– On pitkästä aikaa hyviä uutisia. Paras tieto on nyt, että ensimmäinen rokotetoimitus tulee ensi viikolla. Vielä ei tiedetä päivää ja siksi emme varaa vielä toimintaa ensi viikon loppuun. Heti uuden vuoden jälkeen maanantaina sitten aloitetaan, kuvailee Paloneva.

Ensimmäisenä koronarokotteen saavat rokotusjärjestyksen mukaisesti koronapotilaita hoitavat päivystyksessä ja teho-osastolla työskentelevät terveydenhuollon ammattilaiset.

Palonevan mukaan noin tuhannen rokotteen laatikoita alkaa tämän hetkisen tiedon mukaan tulla tammikuussa Keski-Suomeen kahden laatikon viikkovauhtia.

23.12.2020 klo 11:55 THL: 16 uutta tartuntaa Keski-Suomessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on todennut keskiviikkona 16 uutta koronatartuntaa Keski-Suomessa. Niistä 15 on Jyväskylässä ja yksi Laukaassa.

Keskiviikkona tulee voimaan valtioneuvoston rokotusasetus, joka tarvitaan koronavirusrokotusten käynnistämiseksi. Sosiaali- ja terveysministeriön mukaan ensimmäisiä koronarokotteita odotetaan Suomeen ensi lauantaina

23.12. klo 10:40 Vastuulääkäri: Korona tarttuu nyt ikäihmiseltä toiselle, kun kyläilyjä ja tapaamisia ei malteta välttää

Koronavirus leviää koko maan tavoin myös Keski-Suomessa iäkkäämpien henkilöiden keskuudessa.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että jo viidennes Jyväskylän uusista koronatartunnoista on todettu yli 65-vuotiailla ja yli kolmannes tartunnoista on ilmennyt yli 50-vuotiailla.

Käsmän mukaan tartuntojen ehkäisemiseksi iäkkäämpien pitäisi nyt malttaa olla tapaamatta myös toisiaan, eikä vain niin, ettei nuorempi väki käy senioreiden luona.

– Ikäihmiset vierailee paljon toistensa luona, kun he kuvittelevat olevansa jotenkin turvassa taudilta. Vanhemmat ihmiset levittävät tautia nyt keskenään. He eivät todellakaan ole taudilta turvassa, vaikka tapaisivat vain toisia ikäihmisiä, painottaa Käsmä.

Myös Jyväskylän vanhustenhoidossa vietetään joulua erityisjärjestelyin. Koronatilanteen takia kaupunki suosittelee, että asumispalveluissa olevia vanhuksia ei vietäisi joulun aikana kotilomille.

22.12.2020 klo 12:02 THL: Keski-Suomessa on todettu 13 uutta koronavirustartuntaa – tauti leviää tasaisesti pikkukunnissakin

Keski-Suomessa on kirjattu tiistaina 22. joulukuuta 13 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL:n mukaan uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä, kaksi Jämsässä, yksi Uuraisilla ja yksi Hankasalmella.

Yhteensä koronatartuntoja on rekisteröity keväästä lähtien Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnissa 1132.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva totesi maanantaina, että koronapotilaiden sairaalahoidon ja tehohoidon tarve on kasvanut Keski-Suomessa.

Palonevan mukaan on sairaalahoitoa tarvitsee entistä useampi koronpotilas, koska sairastuneissa on aiempaa enemmän iäkkäämpiä henkilöitä.

Paloneva sanoo, että tällä hetkellä Keski-Suomen koronatilanteessa huolestuttaa myös se, että tauti leviää tasaisesti pienemmissäkin maakunnan kunnissa.

22.12.2020 klo 6:53 Tiukentuneet kokoontumisrajoitukset astuvat voimaan – Jyväskylä sulkee harrastustilojaan

Kokoontumisrajoitukset tiukentuvat Keski-Suomessa tänään.

Aluehallintovirasto päätti viime viikolla(siirryt toiseen palveluun) kieltää kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet sekä sisä- että ulkotiloissa. Tänään voimaan astuva rajoitus jatkuu tammikuun 17. päivään saakka.

Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityistilaisuuksiin, mutta muun muassa Jyväskylän kaupunki on suositellut viime viikosta lähtien myös yksityistilaisuuksien enimmäismääräksi kymmentä henkilöä.

Aluehallintovirasto painottaa, että kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin on syytä jättää pois, myös joulun vietossa.

21.12.2020 klo 16:09 Keski-Suomessa viikonloppuna jälleen yksi koronakuolema – sairaalahoidon ja tehohoidon tarve on kasvanut

Koronapotilaita on sairaalahoidossa Keski-Suomessa entistä enemmän ja myös tehohoidon kuormitus on kasvanut, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Sairaalahoidossa on Palonevan mukaan kymmeniä potilaita. He ovat keskimäärin iäkkäämpiä ja perussairauksiensa vuoksi riskiryhmään kuuluvia. Myös yksittäiset nuoremmat koronaan sairastuneet ovat tarvinneet sairaalahoitoa. Sairaalahoidon tarve ja ikääntyneiden osuus tartunnan saaneista on kasvanut Keski-Suomessa merkittävästi.

Palonevan mukaan huolestuttavaa on sekin, että entistä harvempi tartunta saadaan jäljitettyä ja, että Jyväskylän ulkopuolelta tulee uusia tartuntoja tasaisesti.

– Nämä on kaikki uhkaavia piirteitä. Nyt kun vielä tulee joulu ja jos sieltä lähtee uusia tartuntoja, niin voi olla, että olemme hyvin vakavassa tilanteessa kohta. Enää ei ole yksittäisistä potilaista sairaalassa kyse. Tilanne on tällä hetkellä huolestuttava. Huolta aiheuttaa, että sairaalahoidon ja tehohoidon tarve on alkanut nousta jo ennen joulua. Nyt ei tarvittaisi yhtään enempää kuormitusta. Päivystysosastolla on oltu jo erityisesti hyvin tiukilla, kuvailee Paloneva

21.12.2020 klo 13:56 Jyväskylä on jo erittäin lähellä koronaepidemian leviämisvaihetta – tartuntamäärät yhä korkealla ja entistä harvemman tartunnan alkuperä saadaan selville

Jyväskylä on jo hyvin lähellä koronaepidemian leviämisvaihetta, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Uusien koronatartuntojen määrä on pysynyt edelleen korkealla ja tartuntojen alkuperä on viime päivinä pystytty jäljittämään enää 59 prosenttissa tapauksista

Kaupungin mukaan leviämisvaiheen kriteerit täyttyvät, jos sairaalahoidon tarve lähtee kasvamaan nykyisestä ja tartuntaketjujen alkuperästä jää selvittämättä yli puolet.

Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin Jyväskylässä 86 ja 14 vuorokauden ilmaantuvuusluku on jo 102,9 tartuntaa 100 000 asukasta kohden.

Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä totesi maanantaisessa kokouksessaan, että tällä hetkellä tartunnoista yli kolmannes on yli 50-vuotiaiden keskuudessa. Tämä tarkoittaa sitä, että sairaalahoitoa tullaan tarvitsemaan lähiviikkoina nykyistä enemmän.

21.12.2020 klo 11:56 THL: Keski-Suomessa on kirjattu 10 uutta koronavirustartuntaa – lähes kaikki uudet tapaukset Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on kirjattu maanantaina 21. joulukuuta 10 uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoi maanantaina aamulla, että Keski-Suomessakin valmistellaan nyt kuumeisesti koronarokotusten aloittamista. Palonevan mukaan toistaiseksi ei ole kuitenkaan tietoa siitä koska rokotetta Keski-Suomeen saadaan ja kuinka paljon.

21.12.2020 klo 10:52 Johtajaylilääkäri: "Käytännön varautumista koronarokotuksiin tehdään Keski-Suomessa nyt kuumeisesti"

Keski-Suomessa monet koronarokotuksiin liittyvät kysymykset odottavat vielä vastauksia.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva sanoo, että rokotteiden saamisesta käyttöön ei ole vielä tietoa eikä siitäkään paljonko rokotteita saadaan.

Keski-Suomessa selvitetään parhaillaan mistä otetaan henkilöstöä rokotuksia antamaan ja kartoitetaan kenelle rokote ensin annetaan.

Ensimmäisessä vaiheessa rokotetta ei todennäköisesti riitä edes kaikille koronapotilaita hoitaville päivystyksen tai teho-osaston työntekijöille, arvioi Paloneva.

Paloneva toteaa, että mikäli rokotetta olisi välipäivinä saatavilla ja rokotusketju sekä kirjaaminen pystytään organisoimaan luotettavasti, niin rokotukset aloitetaan Keski-Suomessakin mahdollisimman pian.

21.12.2020 klo 8:40 Keski-Suomen koronatilanne on Suomen neljänneksi pahin - tartuntojen määrä on pysynyt viime viikkoina tasaisena

Koronatilanne on pysynyt viime viikot melko tasaisena Keski-Suomessa. THL:n koronakartan mukaan maakunnassa on viimeisen 14 vuorokauden aikana varmistettu yhteensä 185 koronatartuntaa. Viime viikonlopun aikana todettiin yhteensä 24 uutta koronavirustartuntaa.

Lauantaina uusia tapauksia kirjattiin THL:n rekisteriin 17 ja sunnuntaina seitsemän. Suurin osa uusista tartunnoista on havaittu Jyväskylässä.

Taudin ilmaantuvuus on tällä hetkellä Keski-Suomessa 73,1 tapausta sataatuhatta asukasta kohden. Luku on neljänneksi korkein Suomen maakunnista.

19.12.2020 kello 14:18 Huhtasuon yhtenäiskoulun 37 oppilasta karanteeniin Jyväskylässä

Huhtasuon yhtenäiskoulun 37 oppilasta on määrätty tänään karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. Karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajiin on otettu yhteyttä, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Altistumiset ovat tapahtuneet 14.–15. päivä joulukuuta. Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

Karanteeni kestää kymmenen päivää. Jyväskylässä koulujen syyslukukausi päättyi tänään eivätkä karanteeniin määrätyt oppilaat osallistuneet viimeiseen koulupäivään. He aloittavat kevätlukukauden normaalisti 7.1.

Karanteeni koskee vain niitä oppilaita, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua virukselle.

Henkilökuntaa ei määrätty karanteeniin, sillä he ovat käyttäneet kaupungin voimassa olevan ohjeistuksen mukaisesti suojamaskia tai visiiriä.

19.12.2020 kello 12:20 Keski-Suomessa 17 uutta koronatartuntaa, tapaukset pääosin Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään 17 uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta.

Tapauksista 14 on Jyväskylässä. Yksi uusi tapaus on kirjattu Äänekoskella, Uuraisilla ja Viitasaarella.

Jyväskylässä on todettu epidemian alusta lähtien yhteensä 853 koronatartuntaa.

18.12.2020 kello 13.51 Jyväskylän kaupungin koronasuositukset pitenevät – muun muassa uimahallit ja kuntosalit ovat kiinni 17.1. asti

Jyväskylän kaupungin koronasuositukset jatkuvat(Jyväskylän kaupunki) tammikuun puoliväliin saakka.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä on päättänyt, että muun muassa kaupungin uimahallit Aalto Alvari ja Wellamo, ja kaupungin omat kuntosalit ovat suljettuna yleisöltä 17. tammikuuta asti.

Jyväskylän kaupungin kirjastot palvelevat rajoitetuin palveluin 17.1.2021 asti. Varausten nouto, palautus, uutuusaineiston lainaus rajatusta kokoelmasta sekä asiakaskoneiden lyhytaikainen käyttö palvelevat normaalisti kirjastojen aukioloaikoina.

Samoin kaupunki suosittaa, että yli kymmenen henkilön yksityistilaisuuksia ei järjestettäisi 17. tammikuuta mennessä.

Myös Jyväskylä Sinfonian yleisöesitysten tauko pitenee.

Jyväskylän kaupunginteatteri kertoo, että esitystauko jatkuu 22. tammikuuta saakka.

Lisäksi yli 15-vuotiaiden maskisuositusta Jyväskylässä päätettiin jatkaa toistaiseksi. Maskeja suositellaan käytettäväksi Jyväskylän kaupungin julkisissa sisätiloissa. Maskeja tulee myös käyttää toisen asteen oppilaitoksissa, myös lukioissa ja korkeakouluissa sekä joukkoliikenteessä.

18.12.2020 kello 12.40 Keski-Suomessa on todettu kymmenen koronavirustartuntaa – Jyväskylän, Joutsan ja Laukaan tilastot nousivat

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään kymmenen uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta.

Jyväskylässä on kuusi uutta koronavirustartuntaa. Myös Laukaassa ja Joutsassa on molemmissa todettu kaksi uutta tartuntaa.

Jyväskylässä on todettu epidemian alusta lähtien yhteensä 839 koronatartuntaa. Joutsassa on nyt yhdeksän koronatartuntaa ja Laukaassa 37 tartuntaa.

Keski-Suomessa on kirjattu yhteensä 1087 koronavirustartuntaa epidemian alusta lähtien.

Keski-Suomessa on testattu tähän mennessä THL:n mukaan yhteensä 97 478 henkilöä.

17.12.2020 kello 12.27 THL: Keski-Suomessa on 12 uutta koronavirustartuntaa – myös pienissä kunnissa on todettu tartuntoja

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään 12 uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta.

Jyväskylän lisäksi tartuntoja on löytynyt myös pienistä kunnista.

Jyväskylässä on 6 uutta koronavirustartuntaa, ja Uuraisilla kolme uutta koronatartuntaa. Lisäksi Hankasalmella, Joutsassa ja Saarijärvellä on kaikissa yksi uusi tartunta.

Jyväskylässä on todettu epidemian alusta lähtien yhteensä 833 koronatartuntaa.

Uuraisilla on 27 koronatartuntaa, Hankasalmella yhdeksän ja Joutsassa on seitsemän koronatartuntaa. Saarijärvellä on löytynyt tähän mennessä 19 tartuntaa.

Keski-Suomessa on todettu kaikkiaan 1077 koronavirustartuntaa epidemian alusta lähtien.

17.12.2020 kello 12.07 Keski-Suomeen 10 hengen kokoontumisrajoitus – rajoitus koskee muun muassa markkinoita, konsertteja ja urheilutapahtumia

Aluehallintovirasto rajoittaa yleisötilaisuuksien osallistujamäärän kymmeneen henkilöön koko Keski-Suomessa.

Rajoitus alkaa ensi tiistaina ja jatkuu tammikuun 17. päivään saakka.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tänään tekemän päätöksen mukaan kaikki yli kymmenen hengen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisä- ja ulkotiloissa on kielletty.

Kokoontumisrajoitukset koskevat esimerkiksi markkinoita, konsertteja, teatterinäytöksiä ja urheilutapahtumia, joissa on yleisöä.

Aluehallintoviraston toimivalta ei ulotu yksityisiin tilaisuuksiin, kuten illanviettoihin tai perhejuhliin. Aiemmin esimerkiksi Jyväskylä on antanut suosituksen, ettei kaupungissa järjestettäisi yli 10 hengen yksityistilaisuuksia.

Aluehallintovirasto painottaa, että kaikki lähikontaktit toisiin ihmisiin on syytä jättää pois, myös joulun vietossa.

16.12.2020 kello 16.53 Koronarokotteita odotetaan myös Keski-Suomessa – ensin rokotteen saavat terveydenhuollon työntekijät ja hoivakotien henkilöstö

Ensimmäistä koronarokote-erän odotetaan saapuvan Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin jo tammikuun loppupuolella.

Sairaanhoitopiiriin on perustettu niin sanottu koronarokote-nyrkki, joka vastaa alueen koronarokotteiden organisoinnista.

– Rokottamiseen liittyy monia järjesteltäviä asioita: parhaillaan pohditaan muun muassa ketä rokotetaan ensin ja missä heidät rokotetaan, kertoo koronarokotenyrkin puheenjohtaja, vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä.

Ensimmäiset rokotteet on tarkoitus antaa sairaanhoitopiirissä koronapotilaiden kanssa työskenteleville terveydenhuollon työntekijöille ja hoivakotien henkilöstölle, joilla on suurin riski saada koronatartunta tai levittää sitä riskiryhmiin.

Tämän jälkeen rokotuksia aletaan antaa suunnitelmien mukaan muille väestöryhmille.

Palonevan mukaan tavoitteena on, että ensi vuoden aikana myös keskiseen Suomeen saataisiin mahdollisimman laaja rokotekattavuus.

16.12.2020 kello 12.46 THL: Keski-Suomessa on 21 uutta koronavirustartuntaa, Jyväskylässä on 18 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään 21 uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta. Määrä on täysin sama kuin tiistaina kirjatut tartunnat.

Jyväskylässä on 18 uutta koronavirustartuntaa, Hankasalmella on kaksi uutta koronatartuntaa ja Laukaassa yksi koronatartunta.

Jyväskylässä on todettu epidemian alusta yhteensä 827 koronatartuntaa. Hankasalmella on kahdeksan koronatartuntaa ja Laukaassa 35 tartuntaa.

15.12.2020 kello 15.08 Jyväskylän kaupunki jakaa kasvomaskeja vähävaraisille asukkailleen

Jyväskylän kaupunki jakaa kasvomaskeja vähävaraisille asukkailleen. Maskeja jaetaan muun muassa terveysasemilla.

Kasvomaskeja annetaan jakelupisteissä niille asukkaille, jotka kokevat, etteivät voi maskeja itse hankkia taloudellisen tilanteensa vuoksi.

Asukkaan henkilötietoja tai varallisuutta ei kysytä eikä tarkisteta, vaan asukkaan oma arvio tilanteesta riittää.

Jyväskylässä on voimassa maskin käyttösuositus kaikille yli 15-vuotiaille. Maskia suositellaan käytettäväksi muun muassa joukkoliikenteessä, julkisissa tiloissa sekä tilanteissa, joissa ei voi pitää riittävää turvaväliä toisiin ihmisiin.

15.12.2020 kello 12.34 THL: Keski-Suomessa on 21 uutta koronavirustartuntaa, tartunnoista 16 on Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään 21 uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta.

Jyväskylässä on 16 uutta koronavirustartuntaa ja Uuraisilla kolme tartuntaa. Lisäksi Laukaassa ja Petäjävedellä molemmissa yksi uusi koronavirustartunta.

Jyväskylässä todettiin maanantaina kahdeksan koronatartuntaa eli tartuntojen määrä on selvästi noussut.

Jyväskylässä on todettu tähän mennessä 809 koronavirustartuntaa, ja Uuraisilla 24 tartuntaa. Laukaassa on tartuntoja yhteensä 34 ja Petäjävedellä on todettu kahdeksan tartuntaa.

14.12.2020 klo 16.58 Koronanyrkki suosittelee rajoittamaan kokoontumiset korkeintaan 10 henkilöön

Alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli Koronanyrkki on antanut tänään suosituksen, jonka mukaan loppiaiseen eli 6.1. 2021 saakka järjestettäisiin korkeintaan 10 henkilön yleisö- tai yksityistilaisuuksia.

Koronanyrkki toivoo, että yleisömäärät minimoitaisiin myös kirkollisissa tilaisuuksissa, vaikka seurakunnilla on Suomessa oikeus päättää itse osallistujamääristä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ollaan Koronanyrkin mukaan edelleen kiihtymisvaiheessa, vaikka tautitilanne on viime viikkoina mennyt huonompaan suuntaan. Tilanteen huonontumisesta kertoo muun muassa ilmaantuvuuden nousu, taudin leviäminen myös eläkeläisiin, tartunnan leviäminen laajemmin alueen pikkukuntiin sekä sairaalahoidon tarpeen hienoinen nousu.

Myös jäljitettävyys on heikentynyt. Viime viikolla Jyväskylän kaupungin alueella tartunnan lähde pystyttiin jäljittämään enää vain 71 prosenttisesti. Luku on huonoin jäljitystietoprosentti Jyväskylässä tähän mennessä.

14.12.2020 kello 15.05 Kansanedustaja Joonas Köntän sairausloma jatkuu eduskunnan joululomaan asti – koronavirustartuntaan sairastuneella edustajalla on lihaskipuja

Keski-Suomen keskustan kansanedustaja Joonas Köntän sairausloma jatkuu eduskunnan joulutaukoon asti.

– Olin yhteydessä äskettäin eduskuntaan ja ilmoitin, että sairauslomani jatkuu eduskunnan joululomaan asti, kertoo koronavirustartuntaan sairastunut Joonas Könttä kertoo Yle Jyväskylälle.

Eduskuntatyö Helsingissä jatkuu siis ensi vuoden puolella, tänään Könttä on osallistunut kokouksiin etäyhteyksillä.

Joonas Könttä sanoo olonsa olevan melko hyvä, mutta lihaskivut vaivaavat alaselässä. Köntän mukaan hänen haju- ja makuaistinsa katosivat lauantaina.

Koronavirus on tuonut myös lievää lämpöilyä.

Kansanedustaja Joonas Köntän koronavirustartunta todettiin viikonloppuna. Asiasta kertoi ensin Eduskuntatiedotus.

14.12.2020 kello 12.49 Jyväskylässä jälleen yksi ihminen on menehtynyt koronavirukseen Kyllössä

Yksi ihminen on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä viikonlopun aikana

Tapauksen vahvistaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva Yle Jyväskylälle. Palonevan mukaan koronaan liittyviä kuolemia on Keski-Suomessa yhteensä 15 epidemian alusta lähtien.

– Sairaalahoidon tarve on myös jonkin verran kasvanut Keski-Suomen keskussairaalassa, kertoo johtajaylilääkäri Paloneva.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on edelleen koronaviruksen kiihtymisvaiheessa.

Kaupunginsairaalassa Kyllössä on havaittu kaikkiaan 32 koronavirustartuntaa viime viikkojen aikana.

14.12.2020 kello 12.30 THL: Keski-Suomessa kahdeksan uutta koronavirustartuntaa, tartunnoista viisi on Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen rekisteriin on kirjattu tänään kahdeksan uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomesta.

Jyväskylässä on viisi koronavirustartuntaa, Joutsassa yksi ja Saarijärvellä yksi koronatartunta.

Jyväskylässä on yhteensä kirjattu epidemian alusta 793 tartuntaa, Joutsassa kuusi ja Saarijärvellä 18 koronatartuntaa.

Keski-Suomen listalle ovat nousseet myös Karstula ja Konnevesi. Karstulassa on viisi ja Konnevedellä yhteensä kuusi koronavirustartuntaa.

Lisäksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä on yksi tartunta. Jämsässä on tähän mennessä todettu yhteesnä 37 tartuntaa.

12.12.2020 kello 12.12: THL: Keski-Suomessa 17 uutta koronatartuntaa, 11 Jyväskylässä

Keski-Suomessa on todettu 17 uutta koronavirustartuntaa perjantain jälkeen, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedoista.

Uusista tartunnoista 11 on Jyväskylässä ja yksi Muuramessa, Äänekoskella, Uuraisilla, Saarijärvellä ja Hankasalmella.

THL ei raportoi kuntakohtaista määrää, jos tartuntoja on alle viisi.

Keski-Suomessa on nyt 999 todettua koronatartuntaa. Niistä 781 on Jyväskylässä.

12.12.2020 kello 9.15: 60 oppilasta karanteeniin Puistokadun päiväkotikoulusta Jyväskylässä

Jyväskylän Puistokadun päiväkotikoulun 60 oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Karanteeni kestää kymmenen päivää. Lapset voivat palata kouluun perjantaina 18. joulukuuta tai lukuvuoden viimeisenä päivänä 19. joulukuuta, mikäli ovat terveitä.

Henkilökuntaa ei määrätty karanteeniin, koska he ovat käyttäneet ohjeistuksen mukaisesti suojamaskia tai visiiriä.

11.12.2020 kello 17.18 Fimlab sai korjattua laiterikkonsa – koronatestien tulokset saa nyt keskimäärin 30 tunnissa

Viime viikkoina Suomen suurimman laboratoriyhtiö Fimlabin koronatestausta haitannut laiterikko on saatu korjattua.

Tutkimuskapasiteetin palautuminen ennalleen vähentää tarvetta alihankinnalle ja lyhentää tutkimustulosten vasteaikoja.

– Pari viime viikkoa ovat olleet ennätyksellisen tiiviitä. Valtakunnallisesti kiihtynyt koronatilanne yhdistettynä laiterikkoon aiheutti jonkin verran vasteaikojen venymistä, kertoo mikrobiologian erikoisalajohtaja, ylilääkäri Tapio Seiskari Fimlabin nettisivulla.

Testejä tehdään nyt paljon, mutta tilanne vaihtelee.

– Kuluva viikko on tutkimuspyyntöjen valossa hieman kahta edeltävää viikkoa rauhallisempi. Tulevista päivistä ja viikoista ei toki voi vielä tietää, Seiskari toteaa.

Fimlab aikoo hyödyntää jatkossakin tutkimusten alihankintaa yhteistyölaboratorioista tarvittaessa.

Fimlabin sivulla on reaaliaikainen seuranta(siirryt toiseen palveluun) testien vasteajoista. Perjantaina keskimääräinen vasteaika oli 30 tuntia.

Fimlabin omistavat Pirkanmaan, Keski-Suomen, Kanta-Hämeen ja Vaasan sairaanhoitopiirin kuntayhtymät ja Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymä. Sillä on lähes 120 toimipistettä ja sen palveluksessa on noin 1 100 laboratorioalan ammattilaista.

11.12.2020 kello 10.58 Jyväskylä tiukentaa koronarajoituksia: uimahallit ja kirjastojen lehtilukusalit kiinni, etäopetussuositus jatkuu

Kaupunki on tänään päättänyt sulkea uimahallit ja kaupungin kuntosalit sekä kaupunginteatterin loppiaiseen asti. Rajoitukset tulevat voimaan maanantaina 14. joulukuuta.

Jyväskylä Sinfonia perui jo aiempien suositusten myötä omat esityksensä vuoden loppuun asti.

Myös kaupungin kirjastoautojen liikennöinti menee tauolle ja mm. kirjastojen lukusalitoiminta suljetaan loppiaiseen asti. Lainaustoiminta jatkuu kirjastoissa kuitenkin normaalisti.

Lisäksi kaupunki peruu uuden vuoden perinteisen ilotulituksen, sillä laajoja kokoontumisia ei nyt haluta järjestää.

Jyväskylän poikkeusolojen johtoryhmä on tänään päättänyt myös jatkaa suositusta toisen asteen ja korkeakoulujen etäopetuksesta lukuvuoden loppuun. Jyväskylän ammattikorkeakoulu, Jyväskylän yliopisto ja Gradia ovat jo järjestäneet opetuksen siten, että etäopetuksessa jatketaan vuoden loppuun asti

10.12.2020 kello 15.31 Jyväskylän Keltinmäen koulusta 41 henkilöä määrätty karanteeniin

Jyväskylässä Keltinmäen koulusta 41 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa on määrätty karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut 3.-4.12. ja karanteeni kestää 14.12. saakka.

Terveydenhuolto on jo tavoittanut kaikki karanteeniin määrättyjen lasten huoltajat. Kaikki mahdollisesti altistuneet lapset ohjataan koronatestiin.

10.12.2020 kello 13.31 Laukaan lukiossa ja kirkonkylän päiväkodissa on todettu koronatartunnat – lukiolaiset siirretään etäopetukseen

Laukaan lukiossa ja kirkonkylän päiväkodin yhdessä ryhmässä on todettu torstaina 10. joulukuuta koronavirustartunnat.

Lukiossa tartunnalle on altistunut 13 henkilöä. Kaikki altistuneet ovat täysi-ikäisiä.

Laukaan kunnan mukaan sekä päiväkodissa että lukiossa tartunnalle altistuneet ovat saaneet tiedon asiasta ja heille on suositeltu omaehtoista karanteenia, kunnes tartuntatautiviranomainen antaa varsinaisen karanteenipäätöksen.

Lukiolaiset siirretään tilanteen vuoksi etäopetukseen. Etäopetus jatkuu syyslukukauden loppuun saakka.

Lukion vieressä toimiva Sydän-Laukaan koulu jatkaa lähiopetuksessa, koska kontaktit lukiolaisiin ovat olleet vähäisiä, eikä tartuntoja tai altistumisia ole tullut esiin yläkouluikäisillä.

10.12.2020 kello 11.52 THL: Keski-Suomessa on kirjattu 46 uutta koronavirustartuntaa – luvuissa on mukana tapauksia usealta päivältä

Keski-Suomesta on kirjattu viimeisen vuorokauden aikana Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteriin 46 uutta koronavirustartuntaa.

THL:n mukaan uusista tartunnoista Jyväskylässä on 32, Laukaassa kaksi, Uuraisilla kaksi, Saarijärvellä kaksi ja Kyyjärvellä kolme.

9.12.2020 kello 14.24 Keski-Suomessa on kuollut 14 ihmistä koronaviruksen aiheuttamaan tautiin epidemian aikana

Kolme ihmistä on jälleen menehtynyt koronavirukseen Keski-Suomessa.

Keski-Suomessa koronatautiin on kuollut yhteensä 14 ihmistä viime kevään ja tämän syksyn aikana.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että kahdeksan kuolemantapauksista liittyy Kyllössä kaupunginsairaalaan ja kuusi hoivapalveluihin.

Paloneva muistuttaa, että vanhempien ja isovanhempien tapaamisia on syytä välttää joulun aikaan.

– Myös joulun ostokset ja valmistelut on hyvä tehdä ajoissa, jottei joudu ruuhkiin ruokakaupoissa ja marketeissa, sanoo johtajaylilääkäri Paloneva.

Palonevan mukaan 10 päivän omaehtoinen karanteeni on hyvä pitää, jos on välttämätöntä mennä tapaamaan riskiryhmäläisiä tai isovanhempia.

Johtajaylilääkäri Paloneva kertoo, että keskussairaalassa on hoidettavana koronapotilaita, mutta potilaiden määrä ei ole noussut jyrkästi viime aikoina.

– Koronapotilaiden tehohoidon tarve on toistaiseksi ollut vähäinen. Tehohoidon kapasiteettimme on riittänyt, sanoo Paloneva.

9.12.2020 kello 14.08 Vastuulääkäri: Jyväskylässä on todettu alkuviikosta lähes 30 koronavirustartuntaa

Jyväskylässä on todettu alkuviikosta huomattavasti enemmän uusia koronatartuntoja kuin THL:n luvut antavat ymmärtää.

Maanantaina ja tiistaina uusia tartuntoja on tullut ilmi yhteensä 25 ja keskiviikkona jo ainakin neljä, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan tartunnat eivät kirjaudu normaalisti THL:n tilastoon ilmeisesti tietojärjestelmähäiriön vuoksi.

Jyväskylässä koronaa on todettu Käsmän mukaan viime päivinä eniten aikuisilla ja perheissä, ei niinkään nuorilla ja nuorilla aikuisilla.

Käsmä kertoo, että uusia tartuntaryppäitä on ilmennyt Jyväskylässä työpaikoilla ja joukkoaltistumisia myös kouluilla.

Tartunnat on kuitenkin edelleen pystytty Jyväskylässä jäljittämään hyvin.

9.12.2020 kello 11.59 THL: Keski-Suomessa on todettu kolme koronavirustartuntaa – kaikki keskiviikon uudet tartunnat ovat Jyväskylässä

Keski-Suomessa on kirjattu keskiviikkona 9. joulukuuta kolme uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastosta.

Kaikki uudet tartunnat on rekisteröity Jyväskylässä.

Kaikkiaan koronatartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu tähän mennessä 913.

9.12.2020 kello 10.27 Kyyjärvellä Betsetin raudoittamossa koronatartuntarypäs – raudoittamo toistaiseksi suljettu

Kyyjärvellä Betset Oy:n betonitehtaan raudoittamo on suljettu koronavirustartuntojen takia, kertoo Betsetin toimitusjohtaja Mika Löytönen.

Löytösen mukaan ensimmäiset koronatartunnat todettiin tehdasyksikössä viime viikolla, ja nyt tartuntoja on todettu jo useita kolmentoista hengen raudoittamossa.

– Tilanne on tällä hetkellä hyvin hallinnassa. Raudoittamo on pienempi tehdas. Päätehtaan kaikki linjat on myös pyritty rakentamaan erillisiksi kupliksi ja siten lopettamaan ylimääräiset kontaktit. Kyyjärven tehtaan ruokala on suljettu myös omalta henkilökunnalta, kertoo Löytönen.

Lisäksi tehtaalla vierailut on toistaiseksi kielletty sekä ulkopuolisilta että yhtiön omalta väeltä.

8.12.2020 kello 15.28: Koronavirus on vaatinut jälleen kuolonuhrin Keski-Suomessa

Yksi ihminen on kuollut koronatartuntaan jälleen Keski-Suomessa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä on eilen kerrotun jälkeen menehtynyt yksi ihminen.

Palonevan mukaan koronaan liittyviä kuolemia Keski-Suomessa on nyt yhteensä 11. Viime keväänä koronavirukseen menehtyi kaksi ihmistä, ja kuluneena syksynä tähän mennessä yhdeksän ihmistä.

8.12.2020 kello 11.55 THL: Keski-Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa – uudet tartunnat todettu Jyväskylässä ja Laukaassa

Keski-Suomessa on kirjattu 8. joulukuuta kolme uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastosta.

Uusista tartunnoista Jyväskylässä on kaksi ja Laukaassa yksi.

Yhteensä testein vahvistettu koronatartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu keväästä lähtien 910.

8.12.2020 kello 9.10 Uuraisilla kolmas koronakuolema Kuukankodissa – uusia tartuntoja ei ole osastolla viime päivinä todettu, sanoo peruspalvelujohtaja

Uuraisilla palvelukeskus Kuukankodissa jälleen yksi iäkäs henkilö on kuollut koronaviruksen seurauksena.

Uuraisten kunnan peruspalvelujohtaja Jouko Nykäsen mukaan koronakuolema on kolmas Kuukankodin Ruskolan osastolla.

Nykänen kertoo, että osastolla on todettu yhteensä seitsemän koronavirustartuntaa, joista osa on asukkailla ja osa henkilökunnalla.

Uusia tartuntoja ei ole osastolla enää viime päivinä ilmennyt ja tilanne on toistaiseksi vakaa, sanoo Nykänen.

Kuukankotiin koronavirus tuli marraskuussa asukkaan mukana ja tapaukset liittyvät samaan tartuntaketjuun Jyväskylän kaupunginsairaalan Kyllön tartuntojen kanssa. Myös Kyllössä koronakuolemia on ollut jo useita.

8.12.2020 kello 8.28 Pihtipudas alkaa myöntää vuokrahelpotuksia koronaepidemiasta kärsiville yrityksille

Pihtipudas alkaa myöntää vuokrahelpotuksia kunnan tiloissa toimiville koronasta kärsiville yrityksille.

Moni kunnan vuokratiloissa oleva yritys on esittänyt Pihtiputaalle vuokrien perimättä jättämistä koronapandemian takia.

Esimerkiksi nelostien varrella toimiva outlet-kauppakeskus Putaanportti on ilmoittanut sulkevansa ovensa koronaepidemian vuoksi viimeistään maaliskuun lopussa.

Kunnanhallitus päätti maanantaina, että vuokra voidaan jättää perimättä 1–2 kuukaudelta kokonaan, jos yrityksen toiminta on keskeytynyt koronan takia.

Jos yrityksen liikevaihto on laskenut alle puoleen koronaepidemiaa edeltävästä ajasta, kunta voi puolittaa vuokran.

Pihtipudas myöntää vuokrahelpotuksen kirjallisen hakemuksen perusteella.

8.12.2020 kello 5.54 Koronavirus sulki Pihtiputaan kunnantalon – työntekijällä tartunta

Pihtiputaan kunnanviraston työntekijällä todettiin koronavirustartunta tämän viikon maanantaina, ja kunnantalo pidetään nyt kiinni 4. tammikuuta saakka.

Wiitaunionin johtoryhmä kertoo, että altistuneet on pitkälti selvitetty ja pääosin tavoitettu. Heidät on asetettu karanteeniin, mutta heidän perheenjäsenensä voivat mennä normaalisti töihin ja kouluun.

Pihtiputaan kunnantalon viranhaltijat ja työntekijät ovat pääsääntöisesti etätöissä, ja heihin saa yhteyttä puhelimitse ja sähköpostitse. Kunnantalon neuvonta on suljettu toistaiseksi, mutta puhelinvaihde palvelee normaalisti arkipäivisin.

Kunta järjestää maataloushallinnon, rakennusvalvonnan ja sivistystoimen sekä teknisen toimen hallinnon palvelut etäyhteyksillä, puhelimitse ja sähköpostilla.

7.12.2020 kello 15.14 Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä kaksi ihmistä on jälleen kuollut koronavirukseen

Kaksi ihmistä on jälleen kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Kyllöstä alkunsa saaneeseen tartuntaketjuun liittyy jo kuusi koronakuolemaa. Kyllön uusista tartunnoista kertoi ensin Keskisuomalainen.

7.12.2020 kello 14.53 Jyväskylän koronatilanne on parantunut selvästi – myös nuorten koronatartuntojen määrä on vähentynyt

Nuorten koronatartuntojen määrä on vähentynyt selvästi Jyväskylässä. Koronatilanne on kaupungissa mennyt muutenkin parempaan suuntaan.

Koronaviruksen tartuntaketjut ovat Jyväskylässä edelleen tiedossa yli 80-prosenttisesti.

Viime viikolla kirjattiin koronatartuntoja kaupungissa yhteensä 56 kappaletta, kun sitä edellisellä viikolla tartuntoja löydettiin 96, kertoo maanantaina kokooontunut Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä.

16-25 – vuotiaiden koronatartuntojen määräksi kirjattiin viime viikolla kuusi tapausta. Koronatauti on siirtynyt selkeämmin työikäisten keskuuteen.

7.12.2020 kello 13.35 Keski-Suomen sairaanhoitopiiri valmistautuu jo koronarokotuksiin – suunnitteilla rokotusnyrkki

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on alkanut valmistautua koronarokotuksiin.

Maanantaina kokoontunut alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu koronanyrkki keskusteli rokotuksista.

Ryhmän mukaan Keski-Suomeen ollaan perustamassa niin sanottua rokotusnyrkkiä, joka vastaa aikanaan alueen asukkaille annettavista rokotteista.

Parhaillaan Keski-Suomessakin odotetaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta lisätietoa muun muassa siitä, milloin rokotteet ovat tulossa, millaisissa erissä niitä tulee ja missä järjestyksessä ihmisiä aletaan koronaa vastaan rokottaa.

7.12.2020 kello 11.53 THL: Keski-Suomessa on kirjattu kuusi uutta koronavirustartuntaa – Jyväskylässä tartuntamäärät kääntyneet laskuun

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa on todettu viimeisen vuorokauden aikana kuusi uutta, testein vahvistettua koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista yksi on Jyväskylässä, kolme Muuramesssa ja kaksi Uuraisilla.

Yhteensä tartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tähän mennessä 907.

Keski-Suomi on koronaepidemian kiihtymisvaiheessa. Kiihtymis- ja leviämisvaiheen maakuntien yökerhojen ja baarien on lopetettava anniskelu kello 22 ja suljettava ovensa kello 23. Leviämisvaiheessa ne voivat avata ovensa uudestaan kello 5. Kiihtymisvaiheessa ravintola voidaan avata uudestaan tunti sulkemisen jälkeen. Rajoitukset ovat voimassa joulukuun puoliväliin asti.

Osa leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy jo Jyväskylässä, kertoi kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä viime viikolla.

Käsmä totesi maananataina, että koronatartunnat ovat kääntyneet Jyväskylässä laskuun, eikä kaupunki näillä näkymin kiristä koronarajoituksia tai -suosituksia, jos tilanne jatkuu samanlaisena.

7.12.2020 kello 11.43 Tartuntatautien vastuulääkärin mielestä Jyväskylällä ei tarvetta uusille koronarajoituksille, etäopetussuositusta tuskin jatketaan

Jyväskylän koronavirustartunnat ovat kääntyneet ilahduttavasti laskuun, kertoo kaupungin tartuntatautien vastuulääkäri Ilkka Käsmä.

Toinen hyvä uutinen on Käsmän mukaan se, että koronaviruksen tartuntaketjut ovat Jyväskylässä edelleen tiedossa yli 80-prosenttisesti.

Jyväskylä on antanut toisen asteen oppilaitoksille etäopetussuosituksen, joka on voimassa vielä tämän viikon. Jos suotuisa kehitys jatkuu, suositusta ei tarvitse enää jatkaa vaan toisella asteella voidaan siirtyä ensi viikolla "normaalielämään", Käsmä sanoo.

– Tosin täytyy katsoa vielä, mikä tilanne on loppuviikosta, mutta ainakin tällä hetkellä tilanne on sellainen, Ilkka Käsmä toteaa.

Koronatartunnat ovat viime viikkoina jyllänneet Jyväskylän seudulla erityisesti hoitolaitoksissa.

Uuraisten palvelukeskus Kuukankodissa ja Kyllön sairaalan osasto 5:llä tauti on vaatinut yhteensä jo neljän vanhuksen hengen. Kyseessä on sama tartuntaketju, jossa koronatartunnat ovat levinneet potilaista myös henkilökuntaan.

Jyväskylässä koronan tartuntaketjut ovat tähän saakka liittyneet usein nuoriin ja nuoriin aikuisiin ja näiden harrastusryhmiin ja vapaa-ajan viettoon. Nyt tauti leviää työikäisten ja vanhusväestön parissa, Käsmä kertoo.

7.12.2020 kello 11.01: Laukaan lukiossa on todettu ensimmäinen koronavirustartunta

Laukaassa yhdellä lukion opiskelijalla on todettu viikonloppuna koronavirustartunta.

Tartunnan vuoksi sairastuneen lisäksi viisi lukiolaista on asetettu karanteeniin, kertoo lukion rehtori Jyri Pesonen.

Pesosen mukaan lukion tartuntaketju on selvitetty, joten Laukaan lukiossa opiskelu voi jatkua karanteeneja lukuun ottamatta lähiopetuksena hygienia- ja maskisuosituksia noudattaen.

Laukaan lukiossa on noin 270 opiskelijaa, eikä siellä ole tätä ennen tullut ilmi koronavirustartuntoja.

7.12.2020 kello 7.48: Pihtiputaan lukiossa korontatartunta, koko koulu loppuvuodeksi etäopetukseen

Pihtiputaan lukion 118 opiskelijaa siirtyy tästä päivästä alkaen loppulukukaudeksi etäopetukseen lukiossa todetun koronavirustartunnan vuoksi.

Sivistystoimen toimialajohtaja Jutta Hartojoki kertoo, että Pihtiputaalla on selvitetty mahdollisia altistuksia sen jälkeen, kun lukion koronavirustartunta vahvistui sunnuntaina.

Koronalle altistuneita on hieman yli 30.

5.12.2020 kello 12.30: THL: Keski-Suomessa 18 uutta koronatartuntaa

Keski-Suomessa on todettu 18 uutta koronavirustartuntaa lauantaina, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiedoista.

Tartunnoista 12 on Jyväskylässä, yksi Laukaassa ja kaksi Uuraisilla. Kaikkien tartuntojen paikkakunnista ei ole tietoa, koska THL kertoo paikkakuntakohtaiset tiedot vain kunnista, joissa on yli viisi tartuntaa.

Kaikkiaan Keski-Suomessa on nyt 893 tartuntaa, joista 712 on Jyväskylässä.

4.12.2020 klo 17.01 Keljonkankaan päiväkodista 17 henkilöä on määrätty karanteeniin Jyväskylässä

Jyväskylän Keljonkankaan päiväkodista 17 lasta ja henkilökunnan jäsentä on määrätty karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Karanteeni kestää ensi torstaihin 10.12. saakka. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut tämän viikon maanantaina 30.11.

Muut kuin karanteeniin määrätyt lapset ja henkilökunta voivat mennä päiväkotiin ensi maanantaina normaalisti.

Terveydenhuolto on saanut kaikki mahdollisesti altistuneiden lasten huoltajat kiinni.

Kaikki mahdollisesti altistuneet lapset ohjataan myös koronatestiin.

4.12.2020 klo 16.45 Koronavirus on vaatinut jälleen kuolonuhrin Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä

Yksi henkilö on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin Jyväskylän kaupunginsairalassa Kyllössä.

Asiasta kertoo sanomalehti Keskisuomalainen.

Edellinen kuolema kaupunginsairaalassa Kyllössä tapahtui tämän viikon alussa.

Kyllön osasto 5:ltä alkunsa saanut koronaviruksen tartuntaketju on vaatinut kaikkiaan neljä ihmishenkeä. Viimeisimmän kuolonuhrin vahvistaa sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Johtajaylilääkäri Paloneva kertoo Yle Jyväskylälle että Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on kuollut koronavirukseen nyt yhteensä seitsemän ihmistä epidemian alusta lähtien.

4.12.2020 klo 12.36 THL: Keski-Suomessa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomessa on kirjattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 4. joulukuuta kaksi uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat on todettu Laukaassa ja Muuramessa.

Muuramessa on tähän mennessä todettu 32 ja Laukaassa 24 tartuntaa.

Jyväskylässä koronatartuntoja on tähän mennessä todettu yhteensä 700.

Muissa Keski-Suomen kunnissa Äänekoskella on 60 tartuntaa, Saarijärvellä 14, Uuraisilla 11, Viitasaarella 9, Petäjävedellä 6 ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuuluvassa Jämsässä 34.

THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on toistaiseksi todettu alle viisi.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku oli perjantaina 62,8. Ilmaantuvuusluku kertoo koronatapausten määrää kahden viikon aikana sataa tuhatta asukasta kohden.

3.12.2020 klo 11.59 THL: Keski-Suomessa yhdeksän uutta koronavirustartuntaa – Osa leviämisvaiheen kriteereistä täyttyy jo Jyväskylässä

Keski-Suomessa on kirjattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan 3. joulukuuta yhdeksän uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista seitsemän on Jyväskylässä, yksi Muuramessa ja yksi Uuraisilla.

Jyväskylässä koronatartuntoja on tähän mennessä todettu yhteensä 700.

Muissa Keski-Suomen kunnissa Äänekoskella on 60 tartuntaa, Muuramessa 31, Laukaassa 23, Saarijärvellä 14, Uuraisilla 11, Viitasaarella 9, Petäjävedellä 6 ja Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuuluvassa Jämsässä 34.

Koronatilanne on THL:n mukaan viimeisen kahden viikon aikana pahentunut Suomessa jyrkästi lähes kaikilla alueilla.

Keski-Suomi on toistaiseksi koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta Jyväskylässä on jo leviämisvaiheenkin tunnusmerkkejä.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo Jyväskylän olevan hyvin tukevasti koronaepidemian kiihtymisvaiheessa.

– Leviämisvaiheen kriteereistä ilmaantuvuusluku täyttyy jo tällä hetkellä ja positiivisten näytteiden osuus on yli kaksi prosenttia otetuista koronanäytteistä eli sekin leviämisvaiheen kriteeri täyttyy.

Käsmä toivoo, että nykyiset rajoitukset ja suositukset riittäisivät Jyväskylässä epidemian hillitsemiseksi. Lisärajoituksia on kuitenkin tulossa, jos tautilanne ei parane.

2.12.2020 klo 12.57 Jyväskylä kiristää koronalinjauksiaan

Jyväskylänkaupunki kieltää yleisön osallistumisen ottelu- ja kisatapahtumiin omissa harrastuspaikoissaan 21. joulukuuta saakka.

Myös Jyväskylä Sinfonian ja kaupunginteatterin esitykset perutaan mutta niiden harjoittelutoiminta jatkuu normaalisti turvallisuusohjeet huomioiden.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto (avi) antoi maanantaina 1. joulukuuta määräyksen, että yleisötilaisuuksien osallistujamäärä tulee rajata koronaepidemian kiihtymisalueilla 20 henkilöön.

Yleisöiltä suljetuissa ottelu- ja kisatapahtumissa urheilijoiden ja välttämättömien toimihenkilöiden osallistujamäärä voi kuitenkin olla yli 20 henkilöä, sillä suljettua tilaisuutta ei katsota enää yleisötilaisuudeksi.

Omassa toiminnassaan kaupunki on jo perunut kaikki koulujen joulujuhlatilaisuudet sekä joulukonsertit.

Kaupungin erilaiset koulutustilaisuudet ja -seminaarit järjestetetään verkossa.

Avin määräys kieltää Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kuntien alueella kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset 2.–21. joulukuuta.

2.12.2020 klo 12.20 Jyväskylän Kortepohjan koululta 15 oppilasta on asetettu karanteeniin

Jyväskylän Kortepohjan Voionmaalla sijaitsevalta väistökoululta on asetettu 15 oppilasta karanteeniin.

Määräys karanteenista alkoi tiistai-iltana. 15 oppilasta määrättiin karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Kaikki mahdollisesti altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin.

2.12.2020 klo 12.05 THL: Keski-Suomessa on kirjattu seitsemän uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomessa on kirjattu keskiviikkona 2. joulukuuta seitsemän uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

THL:n mukaan uusista tartunnoista viisi on Jyväskylässä, yksi Äänekoskella ja yksi Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä.

Kaikkiaan koronatartuntoja on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu epidemian alusta alkaen 864.

2.12.2020 klo 11.55 Uuraisilla Pikkulan päiväkodin lapsia ja henkilökuntaa on asetettu karanteeniin

Uuraisilla osa Pikkulan päiväkodin lapsista ja henkilökunnasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi, kertoo kunta tiedotteessan.

Karanteenimääräyksen on saanut 11 lasta ja neljä päiväkodin henkilökuntaan kuuluvaa. Mahdollinen altistuminen on tapahtunut keskiviikkona 25. marraskuuta.

Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin. Karanteeni kestää lauantaihin 5.12. saakka.

2.12.2020 klo 8.05 Yksi ihminen on kuollut koronavirukseen Jyväskylässä

Yksi ihminen on kuollut koronavirukseen Jyväskylän kaupunginsairaalassa Kyllössä.

Tauti sai alkunsa kaupunginsairaalassa osasto 5:llä alkaneesta tartuntaketjusta, jossa on todettu yhteensä 26 tartuntaa.

Osa koronavirukseen sairastuneista on henkilökunnan jäseniä, vahvistavat Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva ja tartuntaudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Asiasta kertoi sanomalehti Keskisuomalainen tiistai-iltana.

1.12.2020 klo 16.23: Kokoontumisrajoitukset kiristyvät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella, yleisötilaisuuksien osallistujamäärä rajataan 20 henkilöön

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintoviraston tiistaina päättämät rajoitukset tulevat voimaan keskiviikkona 2.12. ja jatkuvat 21.12. saakka.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnissa yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten osallistujamäärä voi olla korkeintaan 20 henkilöä. Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvissa Jämsässä ja Kuhmoisissa sallitaan vain 10 henkilön kokoontumisia.

Päätöksen mukaan sisä- ja ulkotiloissa voi seuraavan kolmen viikon aikana järjestää yleisötilaisuuksia ja yleisiä kokouksia vain, jos osallistujien turvallisuus voidaan varmistaa opetus- ja kulttuuriministeriön ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronavirusohjeen mukaisesti.

Aluehallintoviraston mukaan ihmisten välisiä fyysisiä kontakteja tulee vähentää koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi, riskiryhmien suojelemiseksi sekä terveydenhuollon kantokyvyn turvaamiseksi. Tavoitteena on kääntää tapausten ilmaantuvuus laskuun.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on tällä hetkellä epidemian kiihtymisvaiheessa.

Keski-Suomen ohella Keski-Pohjanmaan (paitsi Reisjärvi), Vaasan ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiireihin kuuluvissa kunnissa enintään osallistujamäärä rajoitetaan 20 henkilöön.

1.12.2020 klo 11.45 THL: Keski-Suomessa on todettu 39 uutta koronavirustartuntaa – Jyväskylässä uusia tartuntoja 33

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on kirjannut Keski-Suomessa viimeisen vuorokauden aikana 39 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista 33 on Jyväskylässä, kaksi tapausta sekä Äänekoskella että Viitasaarella, ja yhdet uudet tartunnat on kirjattu myös Muuramessa ja Uuraisilla.

Tähän mennessä koronatartuntoja on todettu Keski-Suomessa kaikkiaan 858.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä linjasi maanantaina 30. marraskuuta, että Keski-Suomi on siirtynyt koronaepidemian kiihtymisvaiheeseen.

Myös sairaalahoitoa tarvitsevien koronapotilaiden määrä on Keski-Suomessa kasvussa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Palonevan mukaan Keski-Suomen keskussairaalassa on tällä hetkellä hoidossa muutamia koronapotilaita ja yksittäisiä koronaan sairastuneita henkilöitä hoidetaan myös maakunnan terveyskeskuksissa.

Paloneva arvioi, että koronapotilaiden tehohoidon tarve on Keski-Suomessa toistaiseksi vielä vähäisempää kuin viime keväänä.

1.12.2020 klo 10.14: Jämsä sulkee kaupungin sisäliikuntapaikat ja uimahallin koronatilanteen takia – myös musiikkioppilaitos etäopetukseen

Jämsän kaupunki sulkee julkiset sisäliikuntatilansa ja uimahallin keskiviikosta 2.12. alkaen kolmeksi viikoksi koronavirustilanteen takia.

Liikuntatilojen sulkeminen tarkoittaa, että liikuntavuorot kaikenikäisiltä keskeytyvät. Kuntosalikorttien voimassaoloaikaa pidennetään vastaava määrä.

Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin ja noudattaa pääosin Pirkanmaan koronalinjauksia. Pirkamaa on edelleen koronaepidemian kiihtymisvaiheessa, mutta alueen leviämisvaihekaan ei ole kaukana.

Kaikkien yleisötilaisuuksien osallistujamääräksi suositellaan Jämsässä korkeintaan kymmentä henkilöä.

Myös Jämsän nuorisotilat suljetaan huomisesta alkaen ja pääkirjasto tarjoaa 2.-21.12. rajoitettua palvelua, käytännössä vain lainaustoimintaa.

Jämsänjokilaakson musiikkioppilaitos siirtyy etäopetukseen huomisesta 2.12. alkaen ja Jämsän työväenopiston syyskausi päättyy tiistaina 1.12.

30.11.2020 klo 15.39: Uuraisilla kaksi iäkästä palvelukeskus Kuukankodin asukasta on menehtynyt koronaviruksen aiheuttamaan tautiin

Uuraisilla kaksi koronavirustautia sairastunutta ikäihmistä on menehtynyt kunnan palvelukeskus Kuukankodin Ruskolan osastolla. Tartunnat ovat peräisin yksikössä havaitusta tartunnasta.

Henkilöstö on huolehtinut tarkasti suojavarusteiden ja muiden turvatoimien käytöstä sekä henkilöstön että potilaiden tartuntojen estämiseksi, vanhustyönjohtaja Mia-Riitta Allik kertoo kunnan tiedotteessa.

Koronavirustartunta on rajoittunut edelleen Ruskolan osastoon. Asukkaita osastolla on 14 ja hoitohenkilöstöä 12.

Uuraisten kunta osoittaa tiedotteessaan osanottonsa menehtyneiden läheisille ja omaisille.

30.11.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä kirjattu maanantaina yksi uusi tartunta, muualla maakunnassa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on raportoinut maanantaina Jyväskylästä yhden uuden koronatartunnan. Muualta maakunnasta uusia tartuntoja ei maanantaina kirjattu.–

Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä eli kahden viikon tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti on laskesnut hieman sunnuntaihin verrattuna ja on uusimpien lukujen mukaan 47,4.

Koko maassa uusien tartuntojen lukumäärä oli maanantaina 283, kun se sunnuntaina oli 322. Tartunnoista 96 oli Helsingistä. Luvut eivät kuitenkaan välttämättä kuvaa päiväkohtaista tilannetta tarkasti, koska tartuntojen raportoinnissa on viivettä.

30.11.2020 klo 6.50 Petäjävesi nousi THL:n koronalistalle – Viiden tapauksen määrä ylittyi

Petäjävesi nousi lauantaina Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) kuntalistaukseen, koska kunnassa todettujen tartuntojen määrä ylitti viiden rajan. THL ei raportoi kuntakohtaisia tietoja, jos tapauksia on vähemmän kuin viisi.

THL raportoi päivittäin koronatartuntojen määrän koronasivustollaan(siirryt toiseen palveluun). Petäjävedeltä kirjattujen tartuntojen yhteismäärä oli lauantaina kuusi tartuntaa epidemian alusta alkaen.

30.11.2020 klo 5.45 Viikonloppuna Keski-Suomesta raportoidut tartuntaluvut maltillisia – uusia karanteeneja Jyväskylässä

Jyväskylän Kuokkalan yhtenäiskoulusta ja Neulaskankaan päiväkodista on määrätty lapsia ja henkilökunnan jäseniä karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Kuokkalan yhtenäiskoulusta karanteeniin määrättiin 33 henkilöä, ja Neulaskankaan päiväkodista kymmenkunta lasta ja henkilökunnan jäsentä.

Viikonlopun aikana Jyväskylästä raportoitujen koronatartuntojen määrä oli melko maltillinen eli 13 tartuntaa. Yksittäisiä tartuntoja oli myös ainakin Uuraisilla, Jämsässä, Viitasaarella, Muuramessa ja Äänekoskella.

28.11.2020 kello 12.57 Äänekoskella yksi uusi koronavirustartunta

Äänekoskella todettiin perjantai-iltana yksi uusi koronatartunta. Tartuntaketju on selvitetty ja altistuneet on asetettu karanteeniin.

Jyväskylän kiihtyvän koronatilanteen vuoksi Äänekosken kaupungin johtoryhmä suosittelee vahvasti noudattamaan koronaturvallisuusohjeita.

Koronajohtoryhmä suosittelee välttämään kaikkea ylimääräistä matkustamista varsinkin epidemian kiihtymis- ja leviämisalueille.

28.11.2020 kello 12.09 Jyväskylässä 12 uutta koronavirustartuntaa – myös Uuraisilla, Jämsässä ja Viitasaarella tartuntoja

Keski-Suomessa on todettu lauantaina 17 uutta koronatartuntaa. Niistä 12 on todettu Jyväskylässä, kaksi Uuraisilla, yksi Jämsässä ja yksi Viitasaarella.

Koronaviruksen kiihtymisvaiheessa olevassa Jyväskylässä annettiin perjantaina uusia koronasuosituksia muun muassa kokoontumisiin ja harrastustoimintaan. Suositukset tulevat voimaan maanantaina.

27.11.2020 kello 16.45 Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja Gradia siirtyvät etäopetukseen

Jyväskylän ammattikorkeakoulu ja toisen asteen opetusta antava Gradia noudattavat Jyväskylän kaupungin suositusta ja siirtyvät etäopetukseen ensi maanantaista lähtien.

Etäopetusta jatketaan JAMKissa lukukauden loppuun saakka.

Gradiassa siirrytään pääsääntöisesti etäopetukseen Gradia Jyväskylässä ja Gradia-lukioissa, eli Jyväskylän Lyseon lukiossa, Schildtin lukiossa ja Jyväskylän aikuislukiossa.

Etäopetus alkaa Gradiassa maanantaina ja päättyy joulukuun 13. päivä.

Opiskelijaruokailuun oikeutetuille opiskelijoille jaetaan ruokaa Jyväskylässä Viitaniemen piha-alueella ensimmäisen kerran tiistaina 1.12.

27.11.2020 kello 15.30: Uuraisilla Kuukankodissa on todettu koronatartunta neljässä Ruskolan osaston asukkaassa

Palvelukeskus Kuukankodin koronatestien tulokset ovat valmistuneet kolmea näytettä lukuun ottamatta, kertoo Uuraisten kunta tiedotteessaan.

Ruskolan osastolla todettiin koronatartunta yhteensä neljässä asukkaassa sekä yhdellä karanteenissa olleella hoitajalla. Ruskolan osastolla on 18 asukasta. Muilla osastoilla ei ole todettu tartuntoja.

Karanteeni osastolla jatkuu terveysviranomaisten päätösten mukaisesti.

Karanteenin aikana Ruskolan osastolla sallitaan ainoastaan saattohoitopotilaiden lähimpien omaisten vierailut. Vierailut tulee sopia etukäteen eikä muita vierailuja toistaiseksi sallita.

Palvelukeskuksen asukkaiden hoito jatkuu karanteenista huolimatta muutoin normaalisti, mutta uusia asukkaita ei oteta. Vierailuja toivotaan vältettävän myös palvelukeskuksen muilla osastoilla.

27.11.2020 kello 13.08: THL: Jyväskylässä on todettu 12 uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomessa on todettu 15 uutta koronatartunaa.

Tartunnoista 12 on Jyväskylässä, lisäksi Muuramessa ja Uuraisissa on molemmissa yksi tartunta.

Jyväskylässä on nyt kaikkiaan todettu 641 tartuntaa.

Jyväskylään on annettu perjantaina uusia koronasuosituksia muun muassa kokoontumisiin ja harrastustoimintaan. Suositukset tulevat voimaan maanantaina.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä totesi perjantaina, että kaupunki on siirtynyt koronan kiihtymisvaiheeseen. Mikäli tartunnat jatkavat kasvuaan yhtä nopeasti kuin kuluneella viikolla, kaupunkia uhkaa jo lähiviikkoina koronan leviämisvaihe.

27.11.2020 kello 13.02: Jyväskylä koronan kiihtymisvaiheessa, uusia suosituksia kokoontumisiin ja harrastuksiin

Jyväskylän kaupunki antoi perjantaina uusia suosituksia muun muassa kokoontumisiin ja harrastustoimintaan. Suositukset tulevat voimaan maanantaina.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä totesi perjantaina, että kaupunki on siirtynyt koronan kiihtymisvaiheeseen. Mikäli tartunnat jatkavat kasvuaan yhtä nopeasti kuin kuluneella viikolla, kaupunkia uhkaa jo lähiviikkoina koronan leviämisvaihe.

26.11.2020 kello 15.38: Vastaavan lääkärin mukaan Jyväskylä on koronan kiihtymisvaiheessa, kehottaa pysymään kotona

Jyväskylän vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo, että jos sama malli jatkuu, Jyväskylä ottaa Uudenmaan tautitilanteen kiinni parissa viikossa ja täysi tilanne on päällä joulun aikaan.

Kaupunki valmistelee uusia rajoituksia, niistä kerrotaan näillä näkymin huomenna.

Jyväskylä on koronan kiihtymisvaiheessa, lisärajoituksia tulossa – Vastaava lääkäri: "On syytä miettiä, lähteekö kotoa yhtään minnekään"

26.11.2020 kello 15.14: Jyväskylän kaupungin koronanäytteenotto muuttaa Killerille – uusi piste avautuu lauantaina

Jyväskylän kaupungin koronanäytteenottopiste siirtyy keskussairaalan pihalta Killerin hevosurheilukeskuksen katsomorakennukseen huomenna perjantaina.

Muuton vuoksi kaupungin omassa näytteenotossa on perjantaina katkos. Uusi piste Killerillä on toiminnassa lauantaina alkaen, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Perjantaina näytteenottoon ohjataan yksityisten terveyspalvelutuottajien toimipisteisiin.

Uusi näytteenottopiste sijaitsee Killerin hevosurheilukeskuksen ravikatsomorakennuksessa osoitteessa Vesangantie 24.

Näytteitä otetaan Killerillä arkisin kello 8–20 sekä viikonloppuisin ja arkipyhinä kello 8–15.

26.11.2020 kello 12.16: 11 uutta tartuntaa, ilmaantuvuusluku nousussa

Keski-Suomessa on kirjattu viimeisen vuorokauden aikana 11 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilasto.

Uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä, kaksi muuta Jämsässä ja Muuramessa.

Koronatapausten määrä on noussut Keski-Suomessa merkittävästi kuukaudessa. Viimeisen kahden viikon aikana tartuntoja on todettu 101 ja sitä edeltävien kahden viikon aikana 52.

25.11.2020 kello 15.50 Jämsä tiukentaa koronarajoituksia ja suosituksia – yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei toistaiseksi suositella järjestettäväksi

Jämsässä on tiukennettu koronarajoituksia ja erilaisia suosituksia muun muassa kokoontumisiin liittyen. Uudet linjaukset tulevat voimaan tostaina 26. marraskuuta.

Pirkanmaalla kerrottiin keskiviikkona 23 uudesta koronatapauksesta. Jämsä kuuluu Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin. Pirkanmaa on tällä hetkellä STM:n luokituksen mukaan epidemian kiihtymisvaiheessa.

– Suositukset voivat tuntua liialliselta ja tarpeettomilta Jämsässä, mutta on huomioitava tartuntojen määrän kasvu sekä Keski-Suomessa että Pirkanmaalla. Jämsän alueella tilanteen heikentyminen on vain ajan kysymys, jos rajoituksista ei pidetä kiinni, sanoo kaupunginjohtaja Hanna Helaste.

Yksityistilaisuuksien järjestämisen osalta Jämsän kaupunki suosittaa noudatettavaksi Pirkanmaan sairaanhoitopiirin suosituksia. Yli 10 hengen yksityistilaisuuksia ei Jämsässä toistaiseksi suositella järjestettäväksi. Pienemmissäkin tilaisuuksissa käytetään maskeja, elleivät turvavälit toteudu.

Yli 20-vuotiaiden harrastustoiminnassa ajalla 26.11.-15.12. sisätiloissa tapahtuva joukkue- ja kontaktilajien harrastus-, ottelu- ja kilpailutoiminta suositellaan keskeytettäväksi.

25.11.2020 kello 11.48 THL: Keski-Suomessa on kirjattu 12 uutta koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) mukaan Keski-Suomessa on rekisteröity keskiviikkona 12 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista kuusi on Jyväskylässä ja yksi tartunta niin Äänekoskella, Muuramessa kuin Viitasaarellakin.

Yhteensä tartuntoja on todettu nyt Keski-Suomessa 774. Jyväskylässä niistä on 620, Äänekoskella 57, Muuramessa 26, Laukaassa 23, Saarijärvellä 14, Uuraisilla 6, Viitasaarella 6 ja Pirkanmaan sairaanhoitipiirin kuuluvassa Jämsässä 30.

Uurainen näkyy nyt ensimmäistä kertaa kuntalistalla, koska kunnan koronatartuntojen määrä on ylittänyt viiden tartunnan rajan.

THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on alle viisi.

24.11.2020 kello 16.35: Jyväskylän koronatilanne on erittäin huolestuttava

Jyväskylässä koronavirustilanne on pahentunut merkittävästi viime viikkojen ja päivien aikana.

Nykyistä rajummat koronarajoitukset ovat olleet jo keskustelussa, kertoo Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan kaupunki linjaa viimeistään perjantaina, supistetaanko lähiaikoina kaupungin julkisten tilojen aukioloaikoja tai suljetaanko esimerkiksi liikuntapaikkoja.

24.11.2020 kello 15.39: Kyyjärvellä kunnan ensimmäiset koronatapaukset, karanteenissa 17 henkilöä

Kyyjärvellä on todettu kunnan ensimmäiset koronavirustapaukset.

Kunnanjohtaja Tiina Pelkonen ei kerro tapausten tarkkaa määrää, sillä luku on alle viisi. Kunta kertoo tiedotteessaan, että jäljitystyö on onnistunut hyvin ja 17 henkilöä on asetettu karanteeniin.

Kyyjärven Pop-pankin konttori on suljettu koronakaranteerin vuoksi joulukuun 1. päivään saakka.

Alueena Kyyjärvi on pandemian perusvaiheessa, joten rajoitteisiin ja sulkuihin ei ole tällä hetkellä tarvetta, kunnan tiedotteessa todetaan.

24.11.2020 kello 14.24: Uuraisilla Kuukankoti ja Uurastupa asetettiin karanteeniin

Palvelukeskus Kuukankodilla Uuraisilla on ilmennyt kaksi kotonatartuntaa, ja palvelukeskus on asetettu karanteeniin joulukuun 8. päivään saakka. Tartunnat ovat ilmenneet Ruskolan osastolla.

Ruskolan osastolla on 18 asukasta, ja koko palvelukeskuksessa yhteensä 55. Kaikille Kuukankodin asukkaille ja työntekijöille tehdään tänään koronatesti. Työntekijöitä on Uuraisten kunnan peruspalvelujohtajan Jouko Nykäsen mukaan kolmisenkymmentä. Testitulokset valmistuvat parin vuorokauden sisällä.

Karanteenin aikana palvelukeskus Kuukankodilla sekä erityisryhmien palvelutalo Uurastuvalla sallitaan ainoastaan saattohoitopotilaiden lähimpien omaisten vierailut. Vierailut tulee sopia etukäteen eikä muita vierailuja ei tällä hetkellä sallita.

Palvelukeskuksen asukkaiden hoito jatkuu karanteenista huolimatta muutoin normaalisti, mutta uusia asukkaita ei oteta.

24.11.2020 klo 12.30: Jyväskylässä 600 koronatartunnan raja rikki – Keski-Suomessa tiistaina uusia tartuntoja 18

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) on rekisteröinyt viimeisen vuorokauden aikana Keski-Suomessa 18 uutta koronavirustartuntaa.

Uusista tartunnoista 17 on Jyväskylässä. Jyväskylässä meni tiistaina rikki 600 todetun tartunnan raja. Yhteensä kaupungissa on todettu nyt 614 koronatartuntaa. Yksi THL:n tiistaina kirjaamista uusista tartunnoista on keskisuomalaiskunnassa, joka ei näy vielä THL:n rekisterissä, koska tartuntoja on todettu alle viisi.

Kaikkiaan THL on rekisteröinyt Keski-Suomessa 762 koronatartuntaa.

Äänekoskella tartuntoja on 56, Muuramessa 25, Laukaassa 23, Saarijärvellä 14, Viitasaarella 5 ja Pirkanmaahan kuuluvassa Jämsässä 30.

Yksittäisistä tartunnoista kunnissa ovat kertoneet Keski-Suomessa Kinnula, Pihtipudas, Petäjävesi ja Uurainen. Nämä kunnat eivät vielä THL:n kuntalistassa näy.

Koko maassa uusia tartuntoja ilmeni tiistaina 353.

23.11.2020 kello 16.57 Koronanyrkki: Rokotustaitoisia ammattilaisia olisi Keski-Suomessa jo syytä selvittää

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kehottaa alueen kuntia kartoittamaan jo rokotustaitoisia ammattilaisia tulevaa koronarokotetta varten.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu koronanyrkki kävi 23. marraskuuta alustavaa keskustelua tulevista koronarokotuksista maakunnassa.

Nyrkin mukaan nyt olisi hyvä lähteä selvittämään, miten esimerkiksi riskiryhmien rokotuksia voidaan antaa ja miten rokotukset järjestettäisiin.

Nyrkki linjaa aikaan Keski-Suomen osalta kenelle koronarokote pitää ensimmäisessä vaiheessa antaa.

Koronanyrkki totesi maanantaina myös, että Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronavirusepidemia on edelleen perustasolla.

23.11.2020 kello 13.18 Jyväskylän kaupunki jatkaa laajaa maskisuositusta tammikuun puoliväliin saakka

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä linjasi kokouksessaan maanantaina, että laaja, julkisia sisätiloja koskeva maskisuositus jatkuu tammikuun 15. päivään asti.

Jyväskylässä on todettu Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan maanantaina yhdeksän uutta koronavirustartuntaa.

Viikottaisten koronatartuntojen määrät ovat kääntynyt Jyväskylässä viime aikoina kasvuun.

– Tartuntojen alkuperä voidaan vielä selvittää jäljityksessämme kohtuullisen hyvin, mutta huolestuttaviakin piirteitä on. Tartunnat ovat yli tuplaantuneet viikossa ja jos sama tahti jatkuu, tartuntojen alkuperä on vaarassa kadota. Tämän jälkeen emme pysty enää asettamaan oikeita ihmisiä karanteeniin ja riski tartuntojen hallitsemattomasta leviämisestä kasvaa, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kuvaa.

23.11.2020 kello 12.03 THL: Keski-Suomessa on kirjattu 11 uutta koronavirustartuntaa – ilmaantuvuus kääntynyt nousuun

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut maanantaina 23. marraskuuta Keski-Suomessa 11 uutta koronavirustartuntaa. Uusista tartunnoista yhdeksän on Jyväskylässä.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä on kirjattu yksi uusi tartunta.

Yhteensä tartuntoja on Keski-Suomessa rekisteröity tähän mennessä THL:n mukaan 744. Jyväskylässä tartunnoista on 597, Äänekoskella 56. Jämsässä 30, Muuramessa 25, Laukaassa 23, Saarijärvellä 14 ja Viitasaarella 5.

THL ei kerro niiden kuntien nimiä, joissa tartuntoja on alle 5 kappaletta. Viime viikolla Pihtipudas ja Petäjävesi kertoivat yksittäisistä koronatartunnoista kunnissa laajojen karanteenien vuoksi. Myös Kinnulassa tiedetään ilmenneen epidemian aikana ainakin kaksi tartuntaa.

Koko maassa uusia tartuntoja on todettu viimeisen vuorokauden aikana 297.

Koronatartuntojen ilmaantuvuus on Keski-Suomessa kääntynyt jälleen(siirryt toiseen palveluun) (thl.fi) nousuun. Viime viikolla ilmaantuvuusluku oli pienimmillään Keski-Suomessa 9,48. Maanantaina luku oli 26,9. Ilmaantuvuusluku kuvaa tapausten määrää viimeisen 14 vuorkauden aikana 100 000 asukasta kohti.

22.11.2020 kello 6.30 Keski-Suomessa sunnuntaina kymmenen uutta koronataruntaa

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL on raportoinut sunnuntaina kymmenen uutta koronatartuntaa Keski-Suomesta. Jyväskylässä uusista tartunnoista on kuusi, Muuramessa kolme ja Saarijärvellä yksi.

21.11.2020 kello 20.05 Kaupunginsairaalan osasto on asetettu karanteeniin koronatartunnan vuoksi Jyväskylässä

Jyväskylän Kyllössä Kaupunginsairaalan osastolla 5 on ilmennyt koronatartunta, kertoo Jyväskylän kaupunki tiedotteessa.(siirryt toiseen palveluun)

Osasto 5 on on asetettu karanteeniin ja tartunnanjäljityksen perusteella 15 potilasta on altistunut virukselle.

Karanteenin aikana osastolla sallitaan ainoastaan saattohoitopotilaiden lähimpien omaisten vierailut. Vierailut tulee sopia etukäteen.

Kaupunginsairaalan osasto 5 on palliatiivisen eli parantumattomasti sairaiden hoidon osasto. Potilaiden hoito osastolla jatkuu karanteenista huolimatta muutoin normaalisti, mutta osastolle ei oteta uusia potilaita.

21.11.2020 kello 15.09 THL: Keski-Suomessa on kahdeksan uutta koronatartuntaa, tartunnoista seitsemän Jyväskylässä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tilastoinut lauantaina kahdeksan uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa.

THL:n mukaan tartunnoista seitsemän on todettu Jyväskylässä. Yhteensä Jyväskylässä on löytynyt tähän mennessä 582 koronatartuntaa.

Yksi THL:n kirjaama tartunta on keskisuomalaisessa kunnassa, jossa on todettu alle viisi koronatartuntaa, joten paikkakunta ei näy tilastossa erikseen.

Keski-Suomen ilmaantuvuusluku on noussut 20,9:ään. Perjantaina ilmaantuvuusluku oli 16,2.

20.11. kello 15.05 THL: Jyväskylässä on todettu 21 uutta koronatartuntaa – tartuntatautilääkärin mukaan luvut ovat runsaan viikon ajalta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (siirryt toiseen palveluun) on kirjannut Jyväskylässä perjantaina 21 uutta koronavirustartuntaa.

Tartunnat on kuitenkin kirjattu runsaan viikon ajalta.

– Meillä on havaittu 20 tartuntaa koko viikon aikana maanantain ja perjantain puolen päivän välillä. THL:n luvuissa on mukana myös edellisen viikonlopun tulokset, kertoo tartuntatautilääkäri Ilkka Käsmä Jyväskylästä.

Tämän viikon tartunnat liittyvät Käsmän mukaan yksityistilaisuuksiin, joita on pidetty viime viikon lopulla.

Tartuntatautilääkäri Käsmä kuvailee Jyväskylän koronatilannetta melko rauhalliseksi.

19.11. kello 12.51 Petäjävedellä yli 60 oppilasta ja 5-10 koulun henkilökuntaan kuuluvaa koronakaranteeniin – yläkoulu ja lukio siirretään etäopetukseen

Petäjäveden yläasteella 7. luokan oppilaat ja osa koulun henkilökunnasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirusaltistuksen vuoksi.

Petäjäveden sivistystoimenjohtaja Timo Holm kertoo, että karanteeni koskee 62 oppilasta ja henkilökunnan osalta karanteeneja vielä selvitellään. Holm arvioi, että karanteeniin asetettavan koulun henkilökunnan määrä on 5-10. Petäjäveden yläkoulussa on kaikkiaan 170 oppilasta.

Karanteenien taustalla on yksi vahvistettu koronavirustartunta, sanoo Holm.

Karanteeni kestää 23. marraskuuta asti. Altistuminen koronalle on tapahtunut 13. marraskuuta.

Kunta kertoo tiedotteessan, että varotoimena yläkoulu ja lukio siirretään etäopetukseen 23. marraskuuta saakka.

19.11.2020 kello 11:53 THL: Keski-Suomessa Äänekoskella on todettu yksi uusi koronavirustartunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut Keski-Suomessa torstaina 19. marraskuuta yhden uuden koronavirustartunnan.

Uusi tartunta on Äänekoskella.

Yhteensä koronatartuntoja on kirjattu Keski-Suomessa tähän mennessä 690.

Koko maassa uusia tartuntoja on raportoitu viimeisen vuorokauden aikana ennätykselliset 351. Tartuntojen kokonaismäärä on nyt yli 20 000 tapausta, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) ylilääkäri Taneli Puumalainen tiedotustilaisuudessa.

THL:n tilastoon tartunnat päivittyvät jopa useiden päivien viiveellä. Jyväskylässä todettiin viikonloppuna 10 uutta tartuntaa ja niistä kaikki eivät vielä näy THL:n tartuntatautirekisterissä.

Viitasaarella ja Pihtiputaalla on myös todettu tällä viikolla molemmissa yksi koronatartunta.

19.11.2020 kello 10.57 Viitasaarella on käynnissä koronatartunnan jäljitys, koko lukio siirretty etäopetukseen ensi viikoksi – Pihtiputaalla karanteeniin parikymmentä

Pihtiputaalla Putaanvirran koululla todetun koronavirustartunnan vuoksi karanteeniin on asetetettu parikymmentä henkilöä. Kaikkiaan 44 viidesluokkalaista on siiretty etäopetukseen 23 marraskuuta asti.

Putaanvirran koulun koronatartunta vahvistui keskiviikkona 18. marraskuuta samoin koronatartunta Viitasaaren lukiossa.

Viitasaarella tartunnan jäljitys ja altistuneiden tavoittaminen on kesken. Varotoimena koko Viitasaaren lukio on etäopetuksessa ensi viikon. Myös lukiolaisten opetus Viitasaaren musiikkiopistossa toteutetetaan ensi viikon etänä.

19.11.2020 kello 6.59 Putaanvirran koululla ja Viitasaaren lukiossa koronatartunta – oppilaita siirretty etäopetukseen

Putaanvirran koulussa Pihtiputaalla ja Viitasaaren lukiossa on todettu molemmissa yksi koronavirustartunta eilen keskiviikkona.

Varotoimenpiteenä kaikki Putaanvirran koulun viidennen luokan oppilaat on siirretty etäopetukseen. Terveet oppilaat voivat palata kouluun ensi tiistaina, 24. marraskuuta.

Koko Viitasaaren lukio on etäopetuksessa tämän päivän eli torstain. Lukion tartuntaketjujen selvitys alkaa torstaiaamuna. Putaanvirran koulun kaikki altistuneet on tavoitettu keskiviikkoillan aikana.

Kaikki Wiitaunionin peruskoulut ja lukiot ottavat torstaista alkaen käyttöön tiukennetut hygienia- ja turvavälikäytännöt sekä porrastetut välitunnit ja ruokailut. Oppilaat opiskelevat pääsääntöisesti vain oman ryhmänsä kanssa.

Wiitaunionin sivistystoimi korostaa sitä, että kouluun saa tulla vain täysin terveenä.

Wiitaunionin johtoryhmä seuraa tilannetta ja kokoontuu käsittelemään asiaa päivittäin. Se tiedottaa asiasta lisää myöhemmin tänään.

18.11.2020 kello 14.24 THL: Keski-Suomessa ei ole kirjattu uusia koronatartuntoja – "Oireisena pitää hakeutua testiin", muistuttaa johtajaylilääkäri

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) ei ole kirjannut viimeisen vuorokauden aikana Keski-Suomessa yhtään uutta koronavirustartuntaa.

Koko maassa uusia tapauksia on todettu keskiviikkona 18. marraskuuta 288.

Tapausten päivittyminen tartuntatautirekisteriin saattaa kestää useita päiviä. Jyväskylässä uusia tartuntoja ilmeni viikonloppuna kymmenen ja eilen THL kertoi Jyväskylän neljästä uudesta tartunnassa.

Kaikkiaan THL on rekisteröinyt Keski-Suomessa tähän mennessä 689 koronatartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva kertoo, että Keski-Suomessa sairaalahoitoa ovat syksyn mittaan tarvinneet yksittäiset koronapotilaat. Palonevan mukaan koronaviruksen seurauksena on Keski-Suomessa menehtynyt tähän mennessä kolme henkilöä

17.11.2020 kello 12.33 THL: Keski-Suomessa neljä uutta koronavirustartuntaa – Jyväskylässä tartuntoja on saatu viime aikoina koulusta ja jääkiekkoharrastuksesta

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen tilaston mukaan viimeisen vuorokauden aikana Keski-Suomessa on kirjattu neljä uutta koronavirustartuntaa. Kaikki uudet tapaukset ovat Jyväskylässä.

Koko maassa uusia tartuntoja THL kirjasi tiistaina 228. Kahdessa viikossa on raportoitu 3 010 tartuntaa, mikä on 222 enemmän kuin edellisten kahden viikon aikana. Tartuntoja on ollut yhteensä epidemian alusta lähtien Suomessa 19 647.

Keski-Suomessa koronatartuntoja on todettu kaikkiaan 689.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan viime viikolla Jyväskylässä koronatartuntoja on todettu erityisesti 25-50-vuotiailla sekä yläkouluikäisillä. Tartunnat ovat olleet peräisin koulusta ja jääkiekkoharrastuksesta, eivät niinkään perhepiiristä.

16.11.2020 kello 16.45 Tartuntatautilääkäri: Jyväskylässä maanantaina neljä uutta koronatapausta – laaja maskisuositus voimassa ainakin marraskuun loppuun saakka

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei rekisteröinyt maanantaina 16. marraskuuta Keski-Suomesta uusia koronavirustartuntoja.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että Jyväskylässä on todettu maanantaina neljä uutta tartuntaa ja viikonloppuna uusia tartuntoja ilmeni Jyväskylässä kaikkiaan kymmenen. Tartunnat näkyvät THL:n tilastossa jopa useiden päivien viiveellä.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu koronanyrkki on ollut maanantaina koolla. Ryhmä linjasi, että voimassa oleviin koronarajoituksiin ja -suosituksiin ei ole tarvetta tehdä muutoksia.

16.11.2020 kello 12.25 THL: Keski-Suomessa koronatartunnoissa nollapäivä – Jyväskylässä todettu viikonloppuna 10 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos (THL) ei ole kirjannut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelta maanantaina 16. marraskuuta uusia koronavirustartuntoja.

Tähän mennessä koronatartuntoja on todettu Keski-Suomessa kaikkiaan 685, joista suurin osa 550 Jyväskylässä.

Koko maassa THL rekisteröi uusia tartuntoja maanantaina 104.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo, että Jyväskylässä on todettu viikonloppuna perjantaista sunnuntaihin 10 uutta tartuntaa, joista kahdeksan tuli ilmi sunnuntaina. Viime viikolla tartuntoja todettiin Käsmän mukaan Jyväskylässä yhteensä 22.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on koolla tänään. Ryhmältä odotetaan tilannekatsauksen lisäksi tietoja siitä, miten koronaan liittyviä suosituksia ja rajoituksia jatketaan Keski-Suomessa.

Myös Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu maanantaina. Tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä ennakoi, ettei kaupunki ole tässä tilanteessa purkamassa tai höllentämässä koronarajoituksia ja -suosituksia(siirryt toiseen palveluun) (jyvaskyla.fi). Esimerkiksi laaja maskisuositus on Jyväskylässä voimassa näillä näkymin marraskuun loppuun saakka

16.11.2020 klo 6.10 Jyväskylän kouluissa taas korona-altistuksia: Viitaniemestä 33 karanteeniin, Kilpisen karanteenit laajenivat

Koronavirukselle altistuminen on vienyt Jyväskylän Viitaniemen koulussa karanteeniin 33 oppilasta ja työntekijää. Karanteeni kestää ensi sunnuntaihin, sillä mahdollinen altistuminen on tapahtunut viime torstaina.

Lisäksi terveysviranomainen on asettanut uusia karanteeneja yli 50 oppilaalle ja työntekijälle Kilpisen yhtenäiskoululla. Viime viikolla Kilpisen koululla karanteeniin määrättiin 60 yläkoululaista.

Viranomainen on jatkanut joidenkin jo viime viikolla karanteeniin ohjattujen karanteeniaikaa sen jälkeen, kun tartuntatiedot ovat tarkentuneet. Kilpisen koululla korona-altistusta on ollut viime maanantaina ja torstain välisenä aikana.

Viikoloppuna Jyväskylä tiedotti, että korona-altistus on vienyt karanteeniin oppilaita ja henkilökuntaa myös Vaajakosken koulusta.

Terveydenhuolto ohjaa kaikki altistuneet oppilaat koronatestiin. Kouluilta on lähetetty koteihin Wilma-viestiä tilanteesta ja etäopetusjärjestelyistä.

Karanteeni koskee vain niitä lapsia, jotka ovat voineet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan altistua virukselle. Jos henkilö pysyy karanteeniajan terveenä, karanteeni on kymmenen päivää, jonka jälkeen oppilaat voivat palata kouluun.

Viitaniemen ja Kilpisen koulun toiminta jatkuu muuten normaalisti tällä viikolla.

14.11.2020 klo 13.24 Keski-Suomessa on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tartuntatautirekisterin mukaan Keski-Suomessa on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa. Tartunnoista kaksi on todettu Jyväskylässä, yksi Jyväskylän ulkopuolella.

Koko maassa on kuluneen vuorokauden aikana raportoitu 244 uutta koronavirustartuntaa. Tartuntojen kasvu oli jälleen suurinta Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, 172 tartuntaa.

Keski-Suomessa on todettu tähän mennessä 685 tartuntaa, niistä valtaosa eli 550 on todettu Jyväskylässä.

14.11.2020 klo 12.45 Jyväskylän kaupunki: Vaajakosken koululta noin 40 oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin

Vaajakosken koulusta on määrätty noin 40 koulun oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi.

Mahdollinen altistuminen tapahtui 11.-12.11. ja karanteeni kestää kymmenen päivää eli 22. marraskuuta saakka. Terveydenhuolto on tavoittanut lähes kaikki karanteeniin määrättyjen lasten huoltajat.

Kaikki altistuneet oppilaat ohjataan koronatestiin. Karanteenin ajan he ovat etäopetuksessa. Muiden osalta koulun toiminta jatkuu normaalisti.

13.11.2020 klo 11.59 THL: Jyväskylässä perjantaina kaksi koronatartuntaa, muualla maakunnassa ei taaskaan uusia tapauksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on perjantaina raportoinut kaksi uutta koronatartuntaa Jyväskylästä. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei perjantaina todettu.

Koko maassa THL kertoi 316 uudesta tartunnasta.

Perjantaina maakunnassa tulee täyteen viikko ilman ensimmäistäkään koronatartuntaa Jyväskylän ulkopuolella.

13.11.2020 klo 8.43 Jyväskylän Kilpisen koulusta 200 karanteeniin korona-altistumisen takia

Jyväskylän Kilpisen yhtenäiskoulussa noin 200 yläkouluikäistä oppilasta on määrätty kymmenen päivän karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi. Altistumiset tulivat terveysviranomaisten tietoon torstaina, eikä perjantaiaamuun mennessä kaikkia karanteeniin asetettavia vielä ollut tavoitettu.

– Tällä hetkellä käsitys on, että karanteenit eivät tuosta kahdestasadasta juuri laajene, sanoo kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Käsmän mukaan koululla on ollut useita koronapositiivisia oppilaita ja alistumisia on ollut koululuokissa ja harrasteryhmissä. Altistumisia on tapahtunut ainakin kuluvan viikon maanantaina 9.11.

Henkilökuntaa karanteeniin tuskin joudutaan asettamaan, koska koulun henkilökunnalla on ollut maski- tai visiiripakko. Harrasteryhmistä saatetaan kuitenkin joutua määräämään karanteeneja myös aikuisille.

Käsmän mukaan Kilpisen koulun koronatartunnat tulivat ilmi torstaina normaalissa näytteenotossa.

– Siellä oli useampia positiivisia, mutta näillä henkilöllä ei ole keskenään yhteyttä. Tässä on huonoa tuuria, ja siitä johtuvat nämä yhteen kouluun osuvat isot karanteenit Käsmä sanoo

12.11.2020 klo 16.04 Koronatartunnan saanut vanhus menehtyi Keljon vanhainkodissa Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin Keljon pitkäaikaishoidossa havaittiin koronatartuntoja lokakuussa. Tauti vaati tällä viikolla Keljossa ensimmäisen kuolonuhrinsa.

– Tartunnalle altistuneita asukkaita on hoidettu omissa tiloissaan muista asukkaista erillään ja heidän vointiaan on seurattu tiiviisti ja tehostetusti, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kertoo.

Keljon pitkäaikaishoidossa on yhteensä 77 asukasta ja 66 työntekijää. Keljon pitkäaikaishoidon yksikön karanteeni jatkuu 23. marraskuuta saakka.

12.11.2020 klo 11.49 THL: Jyväskylässä torstaina kaksi uutta tartuntaa, muualla maakunnassa jälleen nollapäivä

Tilanne Keski-Suomen koronarintamalla pysyttelee rauhallisena, ja uusia tartuntoja ilmaantuu maltillisesti. Torstaina terveyden ja hyvinnoinnin laitos (THL) kertoi Jyväskylässä ilmenneen kaksi uutta koronatartuntaa. Muualta maakunnasta ei raportoitu uusia tapauksia.

Koko maassa uusia tartuntoja oli torstaina 198. Koronan takia sairaalahoidossa olevien määrä on nousussa, vaikka ei toistaiseksi olekaan kovin suuri. Keskiviikkona päivitetyn tiedon mukaan sairaalapotilaita on 76, joista 16 on tehohoidossa.

Suomessa koronan ilmaantuvuusluku eli kahden viikon tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti on pysytellyt pitkään 50:n tuntumassa, kun useimmissa muissa EU-maissa vastaava luku liikkuu useissa sadoissa. Alle sadan ilmaantuvuusluku ei ole missään EU-maassa Suomea lukuun ottamatta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen kehuikin suomalaisia epidemian hoidosta THL:n ja sosiaali ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa aamulla.

Puumalaisen mukaan Suomi on onnistunut koronan torjunnassa Pohjoismaita ja muita Euroopan maita paremmin.

11.11.2020 klo 11.55 Koko Keski-Suomessa koronatartuntojen nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ei keskiviikkona raportoinut ensimmäistäkään uutta koronatartuntaa Keski-Suomesta. Koko maassa uusia tartuntoja raportoitiin 238.

Keski-Suomessa tartuntojen määrä on jo jonkin aikaa pysytellyt matalana ja taudin ilmaantuvuus on ollut laskussa.

Toistaiseksi on arvoitus, miten talvi ja kylmenevä sää vaikuttavat koronaviruksen leviämiseen ja tartuntamääriin.

10.11.2020 klo 17.26 Koronanyrkki: Nopeita muutoksia koronarajoituksiin ja -suosituksiin ei kannata tehdä taudin yllätyksellisyyden vuoksi

Keski-Suomen koronanyrkki eli alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on pitänyt ennallaan voimassa olevat koronasuositukset ja -rajoitukset.

Tiistaina koolla olleen ryhmän mukaan koronatilanne on Keski-Suomessa rauhallinen ja perustasolla. Jyväskylä kävi pari viikkoa sitten koronan kiihtymisvaiheen kynnyksellä.

Tartunnat saadaan Keski-Suomessa edelleen hyvin jäljitettyä, eikä uusia isoja tartuntaryppäitä ole ilmennyt.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen alleviivaa kuitenkin, ettei epidemia ole ohi. Tilanne voi muuttua huonompaan suuntaan hyvin nopeasti.

10.11.2020 klo 12.01 Pfizerin ja Biontechin rokotetta saatetaan käyttää Keski-Suomessa, Pfizerin ja Biontechin rokotetta saatetaan käyttää Keski-Suomessa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina raportoinut kuusi uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei todettu. Viime aikojen tapaan Keski-Suomen tartuntaluvut pysyttelevät siis suhteellisen matalina, ja taudin ilmaantuvuus maakunnassa jatkaa laskuaan.

Koko maassa tartuntoja raportoitiin 220.

Maanantaina lääkeyhtiöt Pfizer ja Biontech kertoivat kehittäneensä koronarokotteen, joka väliarvion mukaan antaa jopa 90-prosenttisen suojan COVID-19-tautia vastaan.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä pitää täysin mahdollisena, että jos kaikki menee hyvin, kyseistä rokotetta saatetaan jo ensi vuoden alkupuoliskolla käyttää Keski-Suomessa ja Jyväskylässä.

9.11.2020 klo 11.55 Keski-Suomessa ei maanantaina uusia koronatartuntoja – Koko maassa 90 tapausta

Keski-Suomessa maanantai on ollut nollapäivä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) raportoimien koronatartuntojen osalta.Koko maassa uusia tartuntoja todettiin 90.

Koronataudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa on ollut laskusuunnassa jo jonkin aikaa ja sunnuntaina se laski alle 25 tartunnan sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa. Tuon raja-arvon yläpuolella ilmaantuvuusluku on ollut syyskuusta saakka.

Maanantaina ilmaantuvuusluku oli pudonnut maakunnassa jo alle 20:een.

Pikkujoulukauden lähestyessä THL muistutti maanantaina pikkujoulujuhlien turvallisesta vietosta. Sosiaalista kanssakäymistä ei johtaja Mika Salmisen mukaan kannata kokonaan unohtaa, mutta juhlaporukan kokoon on hyvä kiinnittää huomiota.

Jos esimerkiksi työporukka juhlii pienissä, alle 10 ihmisen ryhmissä, pienenee myös riski, että kaikki organisaation työntekijät sairastuvat tai ovat yhtä aikaa karanteenissa.

Juhlien aikana pitäisi muistaa kasvomaskin käyttö, turvavälit ja muut tartuntoja ehkäisevät toimet.

9.11.2020 klo 10.35 Jyväskylässä Jyskässä 19 oppilasta karanteeniin mahdollisen korona-altistumisen takia

Jyväskylässä 19 Jyskän koulun oppilasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut viikko sitten, maanantaina 2.11. ja karanteenit on asetettu kuluvan viikon torstaihin saakka.

Jos karanteeniin asetettu pysyy karanteeniajan terveenä, karanteeni kestää kymmenen päivää, ja oppilas voi palata kouluun karanteenin jälkeen perjantaina 13.11.

Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin. Karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena.

Muutoin Jyskän koulun toiminta jatkuu normaalisti.

9.11.2020 klo 6.45 Koronan ilmaantuvuus Keski-Suomesssa laski alle 25:n ensimmäistä kertaa aikoihin – Viikonloppuna kaksi uutta tartuntaa

Uusien koronatapausten määrä Keski-Suomessa pysyttelee tällä haavaa alhaisena, ja taudin ilmaantuvuus jatkaa laskuaan.

Viikonlopun aikana Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) raportoi maakunnasta kaksi uutta tapausta, joista molemmat Jyväskylässä.

Samalla taudin ilmaantuvuus maakunnassa eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa laski alle 25:n, jonka yläpuolella se on ollut syyskuusta saakka.

Koko maassa THL totesi lauantain ja sunnuntain aikana 412 uutta koronatartuntaa. Valtakunnallinen ilmaantuvuusluku oli hienoisessa nousussa ja on nyt hiukan yli 50.

6.11.2020 klo 11.53 THL: Jyväskylässä perjantaina neljä koronatartuntaa, Muuramessa kaksi

Koronatilanne Jyväskylässä ja Keski-Suomessa jatkuu toistaiseksi verraten rauhallisena, kertovat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) perjantaina raportoimat tartuntaluvut.

Jyväskylässä on varmistunut neljä uutta koronatartuntaa ja Muuramessa kaksi.

Koko maassa tartuntoja on perjantaina ollut 266. Taudin ilmaanuvuusluku on noussut hieman torstaista ja on Suomessa nyt tasan 50. Luku mittaa kahden viikon tartuntoja sataatuhatta asukasta kohden.

Myös Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus on hienoisessa nousussa torstaihin verrattuna.

5.11.2020 klo 12.03 THL: Jyväskylässä ja Muuramessa yksi uusi koronatartunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on todennut torstaina Jyväskylässä ja Jämsässä yhden uuden koronatartunnan. Muualla Keski-Suomessa ei torstaina raportoitu uusia tartuntoja.

Viimeksi tiistaina Keski-Suomen sairaanhoitopiirin koronajohtoryhmä arvioi, että epidemitilanne sairaanhoitopiirissä on tällä haavaa rauhoittunut.

Jyväskylässäkin, jossa valtaosa Keski-Suomen tartunnoista on ilmennyt, tartuntaketjut pystytään jäljittämään noin 85-prosenttisesti.

5.11.2020 klo 9.45 Äänekoski otti käyttöön koronapuhelimen

Äänekosken terveyskeskuksessa on otettu käyttöön erillinen koronapuhelin, joka palvelee kuntalaisia koronaan liittyvissä asioissa.

Koronapuhelimen avulla pyritään vapauttamaan terveyskeskuksen palvelunumeroille resursseja ajanvaraukseen ja muihin neuvonta-asioihin.

Koronapuhelin palvelee arkisin numerossa 040 529 9769 klo 8–16 ja viikonloppuisin klo 9–15.

Koronapuhelimeen jätettyihin soittopyyntöihin vastataan saman päivän aikana.

4.11.2020 klo 12.00 THL: Suomessa keskiviikkona 265 uutta koronatartuntaa, Keski-Suomessa vain kaksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on keskiviikkona rekisteröinyt Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa. Muualla maakunnossa tartuntoja ei ole todettu.

Koko maassa tartuntoja on ollut 265, joista yli 150 pääkaupunkiseudulla.

Paikallisten terveysviranomaisten mukaan Jyväskylässä saadaan tällä hetkellä jäljitettyä noin 85 prosenttia tartuntaketjuista, mikä muihin isoihin kaupunkeihin verrattuna on varsin korkea lukema.

THL:n mukaan valtakunnallisesti tartuntojen jäljittämistä helpottaa se, että Koronavilkku-sovellusta on ladattu jo 2,5 miljoonaa kertaa. Näin ollen Koronavilkku on väkilukuun nähden maailman ladatuimpia koronasovelluksia.

4.11.2020 klo 6.05 Koronanyrkki: tartunnat etenevät aaltomaisesti – "Tarkkana täytyy olla"

Keski-Suomen koronanyrkki eli alueellisten toimien johtoryhmä on pitänyt sairaanhoitopiirissä voimassa olevat koronarajoitukset ja -suositukset ennallaan.

Tiistaina kokoontunut ryhmä ei nähnyt syytä uusille rajoituksille, koska koronatilanne on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on rauhallinen ja perustasolla.

Uusia tartuntoja on viimeksi kuluneen viikon aikana ilmennyt Jyväskylän ulkopuolella vain muutamia. Nyrkin mukaan Jyväskylässäkin koronatilanne on tällä haavaa varsin tyyni, vaikka voikin muuttua nopeasti.

Ryhmän mukaan koronatartunnat näyttävät Suomessa etenevän aaltomaisesti siten että tietyt alueet menevät tartunnoissa erilaisten toimenpiteiden ansiosta alaspäin ja tietyt alueet ampaisevat hyvinkin nopeasti ylöspäin.

3.11..2020 klo 16.59 Jyväskylässä Kypärämäen koulussa yli 40 oppilasta on määrätty koronakaranteeniin

Jyväskylässä Kypärämäen koulun 44 oppilasta on määrätty karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Koulun henkilökuntaa ei joudu karanteeniin.

Virukselle mahdollisesti altistuneet oppilaat on lähetetty kotiin tiistaiaamuna ja he voivat palata kouluun ensi tiistaina eli 10. marraskuuta, jos ovat terveitä.

Kypärämäen koulu toimii muuten normaalisti.

3.11.2020 klo 11.55 THL: Jyväskylästä varmistunut tiistaina 18 uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina varmistanut 18 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Tiistaita ennen ehti kulua pari päivää ilman että THL olisi rekisteröinyt kaupungista yhtään uutta tartuntaa.

Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei tiistaina todettu.

Eilen maanantaina kokoustanut Jyväskylän koronajohtoryhmä totesi, että koronatartuntojen laskeva trendi kaupungissa näyttää jatkuvan.

Viime viikolla tartuntoja todettiin 27 kappaletta, kun sitä edellisellä viikolla niitä todettiin 55 ja sitä edeltävällä viikolla peräti 108.

Koko maassa tiistaina kirjattujen tartuntojen lukumäärä on 237.

2.11.2020 klo 11.55 THL: Muuramessa maanantaina kaksi koronatartuntaa, muualla Keski-Suomessa tapauksia nolla

Terveyden- ja hyvinvoinnin laitos on varmistanut maanantaina kaksi uutta koronatartuntaa Muuramessa. Muualta maakunnasta tapauksia ei ole maanantaina rekisteröity.

Koko maassa tartuntoja on kirjattu 109.

Ylivoimainen valtaosa koko maakunnan koronatartunnoista on epidemian alusta saakka ollut Jyväskylässä, jossa testeissä todettuja tartuntoja on tähän mennessä ollut 511. Toiseksi eniten tapauksia on ollut Äänekoskella, 55, ja kolmanneksi eniten Jämsässä, 28.

Suurimmassa osassa maakunnan kuntia ei ole todettu koko epidemian aikana ensimmäistäkään koronatartuntaa.

2.11.2020 klo 13.23 Jyväskylässä Keljon pitkäaikaisosastolla on todettu kuusi koronavirustartuntaa

Jyväskylässä Keljon pitkäaikaishoidon osastolla on todettu viikonloppuna kuusi koronavirustartuntaa, kertoo Jyväskylän kaupunki.

Ensimmäiset tartunnaat tulivat ilmi perjantaina ja sen jälkeen testattiin kaikki kyseisen osaston asukkaat ja henkilöstö.

Käsmä kertoo Keskisuomalaiselle, että koronatartunta on todennäköisesti tullut työntekijöiltä. Henkilökunnan suojaus on Käsmän mukaan jossain vaiheessa ilmeisesti pettänyt.

Kaupungin mukaan kaikki tartunnan saaneet on eristetty yksikön tiloissa ja heidän kulkuaan rajoitetaan huoneiden välillä.

Myös kaikkia tartunnalle altistuneita asukkaita hoidetaan omissa huoneissaan muista asukkaista erillään.

2.11.2020 klo 05.45 Jyväskylän Keljon pitkäaikaisosastolla koronatartuntoja – asukkaat erittäin heikkokuntoisia

Jyväskylän kaupungin Keljon pitkäaikaisosastolla on ilmennyt koronatartuntoja. Tartuntojen takia yksi Keljon osastoista on määrätty karanteenimaisiin olosuhteisiin. Asukkaiden lisäksi karanteeniin on määrätty 11 työntekijää.

Kaikille osaston asukkaille tehdään koronatesti, ja myös henkilökunta on testattu.

Kaikkiaan Keljossa on 77 asukasta ja 66 työntekijää.

– Keljon pitkäaikaishoidon kaikki hoitajat ovat käyttäneet suojaimia ohjeiden mukaisesti ja omaisten vierailut on toteutettu tiukennettujen turvaohjeiden mukaisesti, korostaa palvelujohtaja Maarit Raappana tiedotteessa.

Karanteeniin asetetun osaston lisäksi myös yksi toinen osasto on määrätty vierailukieltoon.

Pitkäaikaishoidolla tarkoitetaan huonokuntoisten, sairaiden tai vammaisten hoitopalveluja, joilla heitä autetaan selviytymään jokapäiväisen elämän perustoiminnoista.

Potilaat ovat lähtökohtaisesti heikossa kunnossa, joten koronatartunta on heille tavallista suurempi riski.31.10.2020 klo 12.45 THL: Keski-Suomessa viisi uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on lauantaina varmistanut neljä uutta koronatartuntaa Jyväskylässä ja yhden Laukaassa. Muualta Keski-Suomesta ei kirjattu uusia tartuntoja.

Koko maassa on todettu 203 uutta koronavirustartuntaa.

30.10.2020 klo 11.59 THL: Keski-Suomessa perjantaina vain kolme uutta koronatartuntaa – koko maassa tartuntoja ennätyspaljon

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on perjantaina varmistanut kaksi uutta koronatartuntaa Jyväskylässä ja yhden Muuramessa. Muualta Keski-Suomesta ei kirjattu uusia tartuntoja.

Koko maassa uusia tartuntoja on todettu ennätyspaljon, 344. Eniten tartuntoja on ollut Helsingissä, Espoossa ja Turussa.

Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on ollut laskussa viime viikosta saakka. Torstaina THL totesi, että tartuntojen määrän kasvu on viime aikoina taittunut myös valtakunnallisesti. THL kuitenkin varoitti, että tilanne voi muuttua nopeasti.

30.10.2020 klo 8.56 Yli 30 määrätty karanteeniin Jyväskylän Lehtisaaren koulussa

Jyväskylässä 28 Lehtisaaren koulun oppilasta ja 4 henkilökunnan jäsentä on määrätty karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut maanantaina 26.10. ja karanteeni kestää torstaihin 5.11. saakka.

Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin. Karanteenissa olevien oppilaiden opetus jatkuu etäopetuksena.

Jos karanteeniin asetetut pysyvät karanteeniajan terveenä, karanteeni kestää kymmenen päivää.

Muutoin Lehtisaaren koulu toiminta jatkuu normaalisti

29.10.2020 klo 11.55 Jyväskylässä kolme uutta koronatartuntaa, muualla maakunnassa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on torstaina varmistanut kolme uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomen maakunnassa ei todettu uusia tapauksia.

Koko maassa uusia tartuntoja tilastoitiin torstaina 188. THL:n johtaja Mika Salminen arvioi aamupäivällä tiedotustilaisuudessa, että tapausmäärien kasvu Suomessa on taittunut.

– Suomalaiset ovat onnistuneet etäisyyksien pitämisessä ja hygieniasta huolehtimisessa, Salminen sanoi.

THL kuitenkin korostaa, että epidemiatilanne voi kääntyä nopeasti.

29.10.2020 klo 9.42 Äänekoskella yhdellä ammattiopiston opiskelijalla on todettu koronatartunta – opiskelijaryhmä asetettu karanteeniin

Äänekoskella yhdellä Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poken opiskelijalla on todettu koronavirustartunta, kertoo oppilaitos tiedotteessaan.

Tartunnan saanut opiskelija ja hänen ryhmänsä on asetettu karanteeniin. Yhteensä karanteenissa on 15 henkilöä. Kyse on aikuisopiskelijoista. Tartuntaketjua selvitetään parhaillaan.

Opiskelijaryhmä altistui koronalle maanantaina 26. lokakuuta.

Oppilaitos sai tiedon altistumisesta terveysviranomaisilta keskiviikkona 28. lokakuuta.

Nyt asetetttuja karanteeneja lukuun ottamatta työskentely ja opiskelu Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto Poken Äänekosken Opinahjon kampuksella jatkuu toistaiseksi normaalisti.

29.10.2020 klo 8.55 Avi sulkee koronarajoituksia rikkoneen baarin Joutsassa – Rikkomus paljastui poliisitehtävän yhteydessä

Aluehallintovirasto on sulkenut Joutsan Leivonmäellä toimivan ravintolan Joutsassa aukioloaikarikkomuksen vuoksi.

Ravintola Leivon Pub suljetaan kahdeksi viikoksi, koska se rikkoi aukioloajan koronarajoituksia.

Aluehallintoviraston mukaan ravintola oli sunnuntaina auki vielä vähän ennen puoli kolmea yöllä, vaikka koronarajoitusten vuoksi baari olisi pitänyt sulkea viimeistään kello yhdeltä.

Rikkomus tuli ilmi poliisin saatua paikalle hälytystehtävän baarissa sattuneesta kahakasta.

28.10.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä todettu kahdessa vuorokaudessa 25 koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kahden viime vuorokauden aikana kirjannut 25 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä.

Tiistaina tartunnat jäivät kirjaamatta teknisten ongelmien vuoksi.

Jyväskylän lisäksi Keski-Suomen kunnista Äänekoskella on varmistunut yksi tartunta.

Koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu 215. Koronan ilmaantuvuusluku eli uusien tautitapausten määrä kahdessa viikossa 100 000 asukasta kohti on noussut hieman maanantaista ja on nyt 44,7.

27.10.2020 klo 16.56 "Nyrkki" suositteli nykyisiä koronatoimia toistaiseksi

Kasvomaskit tuskin poistuvat Jyväskylän katukuvasta, vaikka lokakuu viikonloppuna vaihtuu marraskuuksi ja koronatartuntaluvut ovat olleet laskusuunnassa. Voimassa pysynee myös laaja kirjo muita toimenpiteitä, joilla tähdätään koronaepidemian hillitsemiseen.

Kasvomaskisuositus annettiin ensimmäisen kerran 24.9. kahdeksi viikoksi, ja myöhemmin sitä jatkettiin lokakuun loppuun.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueellinen koronajohtoryhmä eli Nyrkki suositteli tiistaina, että Jyväskylä jatkaa voimassa olevia koronasuosituksia ja -rajoituksia toistaiseksi. Ryhmän mukaan mukaan nykyiset toimet ovat hillineet koronaviruksen leviämistä.

Jyväskylän kaupunki päättää kuitenkin itse omista linjauksistaan myös marraskuun osalta.

26.10.2020 klo 11.56 THL: Muuramessa maanantaina kaksi uutta koronatartuntaa, muualla Keski-Suomessa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on todennut maanantaina Muuramessa kaksi uutta koronatartuntaa. Muualla Keski-Suomessa THL ei kirjannut uusia tartuntoja.

Koko maassa uusia tartuntoja on maanantaina varmistettu 122.

Jyväskylässä asetettiin perjantaina ja viikonloppuna jälleen satoja ihmisiä karanteeniin mahdollisten korona-altistumisten takia. Karanteeneja oli Huhtasuon koululla, Kuokkalan päiväkodissa ja Polttolinjan esiopetuksessa. Laajin karanteeni asetettiin Keski-Palokan koulussa, jossa karanteenimääräyksen sai ainakin yli 170 koulun oppilasta ja henkilökuntaan kuuluvaa.

26.10.2020 klo 6.05 Jyväskylässä koronakaranteenien viikonloppu – ainakin 240 sai karanteenimääräyksen, altistumisia päiväkodeissa ja kouluissa

Jyväskylässä määrättiin viikonlopun aikana ainakin 240 ihmistä koronakaranteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia. Lopullinen karanteeniin asetettavien määrä täsmentyy vielä.

Kuokkalan päiväkodista 28 lasta ja Polttolinjan esiopetusryhmästä 30 lasta sai lauantaina karanteenimääräyksen. Lisäksi molemmista karanteeniin asetettiin yhteensä 11 henkilökunnan jäsentä.

Jyväskylän Keski-Palokan koulusta karanteeniin asetettiin sunnuntaina ainakin 148 koulun oppilasta 23 henkilökuntaan kuuluvaa. Karanteeni saattaa kuitenkin vielä laajentua, koska altistumisten jäljitystyö on vielä kesken.

Kaikkien Keski-Palokan koulun oppilaiden suositellaan jäävän kotiin maanantain ajaksi. Kouluun maanantaina saapuville oppilaille järjestetään kuitenkin opetus. Kaupunki tiedotti asiasta sunnuntai-iltana.

24.10.2020 klo 15.19 THL: Seitsemän uutta koronatartuntaa Jyväskylässä – 58 päiväkotilasta ja 11 työntekijää karanteeniin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kirjannut koko Keski-Suomessa seitsemän uutta laboratoriossa todettua koronatartunnan. Tapaukset ovat kaikki Jyväskylästä.

Jyväskylän kaupunki kertoi lauantaina asetaneensa karanteeniin 28 Kuokkalan päiväkotilasta ja 30 Polttolinjan esikoululaista sekä näiden yhteensä 11 työntekijää karanteenin mahdollisen korona-altistuksen takia. Lapset voivat palata päiväkotiin ja esikouluun 2. marraskuuta, mikäli ovat terveitä.

Suomessa on todettu 178 uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL).

Varmistettuja tautitapauksia on nyt todettu yhteensä 14 652.

Koronaan liittyviä kuolemia on yhteensä raportoitu tähän mennessä 353. Sairaalahoidossa on perjantaisten tietojen mukaan 59 ihmistä, joista 11 on tehohoidossa.

23.10.2020 klo 12.03 THL: perjantaina vain yksi uusi koronatartunta Jyväskylässä – muualla Keski-Suomessa ei yhtäkään

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana kirjannut koko Keski-Suomessa vain yhden uuden laboratoriossa todetun koronatartunnan. Tapaus on Jyväskylästä.

Koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu 219. Myönteistä on, että taudin ilmaantuvuusluku Suomessa on laskenut hiukan torstaista ja on nyt 48,2 sataatuhatta asukasta kohti 14 vuorokauden tarkastelujaksolla. Uusia kuolemantapauksia ei ole perjantaina tullut tietoon.

22.10.2020 klo 12.00 THL: Koronatartuntojen kasvu taittunut ainakin hetkeksi – Jyväskylässä todettu yhdeksän uutta tartuntaa

THL on torstaina kirjannut Keski-Suomessa yhdeksän koronatartuntaa Jyväskylässä ja kaksi Äänekoskella. THL:n luokituksessa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alue on yhä epidemian perustasolla, eli tilanne on melko rauhallinen. Paikallinen vaihtelu epidemian leviämisessä sairaanhoitopiirin sisällä on kuitenkin suurta.

Koko maan uusien tartuntojen lukumäärä on 184. Suurinta tartuntojen kasvu on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, jossa on todettu 102 uutta koronavirustartuntaa.

THL:n mukaan koronatartuntojen määrän kasvu Suomessa näyttää viimeksi kuluneen viikon aikana loiventuneen. Valtakunnallisesti myös positiivisten näytteiden osuus testeissä on vähentynyt.

Sosiaali ja terveysministeriön strategiajohtaja Liisa-Maria Voipio-Pulkki arvioi torstaina sosiaali- ja terveysministeriön tiedotustilaisuudessa, että eri aluilla käyttöön otetut rajoitustoimenpiteet ovat osoittautuneet toimiviksi.

Sairaalahoidossa koronan takia oli keskiviikon tietojen perusteella 58 potilasta, joista seitsemän tehohoidossa.

21.10.2020 klo 12.03 THL todennut keskiviikkona 25 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä – muualla Keski-Suomessa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on keskiviikkona kirjannut Jyväskylässä 25 uutta koronatartuntaa. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei ole tullut tietoon.

Ainakin osa Jyväskylässä todetuista tapauksista liittyy todennäköisesti jo aiemmin julkisuudessa olleisiin tartuntaketjuihin.

Koko maassa keskiviikkona varmistettujen koronatartuntojen määrä on 222 ja ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti 14 vuorokaudessa on 50,1. Luku oli pitkästä aikaa hienoisessa laskussa edellisvuorokauteen verrattuna.

21.10.2020 klo 7.10 Jyväskylä jakanut pian 400 000 kasvomaskia vähävaraisille – katso tästä jakelupisteet

Jyväskylän kaupunki on jakanut jo 370 000 kasvomaskia vähävaraisille asukkailleen, kertoo kaupunki tiedotteessa. Kaupunki aloitti ilmaisen kasvomaskijakelun elokuun puolivälissä. Syyskuussa Jyväskylän julkisiin tiloihin tuli voimaan laaja kasvomaskisuositus yli 15-vuotiaille.

Kasvomaskeja jaetaan jakelupisteissä niille, jotka kokevat, etteivät taloudellisen tilanteensa vuoksi voi hankkia maskeja itse. Asukkaan henkilötietoja tai varallisuutta ei kysytä eikä tarkisteta, vaan asukkaan oma arvio tilanteesta riittää.

Jakelupisteinä toimivat tällä haavaa

20.10. klo 16.53 Jyväskylässä jälleen noin 60 henkilöä koronakaranteeniin – Keski-Suomessa korona on edelleen perustasolla, mutta Jyväskylä keikkuu taudin kiihtymisvaiheen kynnyksellä

Jyväskylässä on todettu maanantaina kahdeksan ja tiistaina iltapäivään mennessä kaksi uutta koronatartuntaa, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Tartuntojen vuoksi karanteeniin on alkuviikosta asetettu noin 60 henkilöä.

Jyväskylän kaupunki antoi viime perjantaina 16. lokakuuta uusia suosituksia koronan leviämisen estämiseksi.

Kaupunki suosittelee esimerkiksi, ettei lokakuussa järjestetä yli 20 hengen yksityistilaisuuksia.

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä, niin sanottu "koronanyrkki" tarkasteli tänään Keski-Suomen koronatilannetta ja totesi, ettei tilanne maakunnassa ole muuttunut(siirryt toiseen palveluun) (ksshp.fi) viime viikosta.

Jyväskylä on edelleen taudin kiihtymisvaiheen kynnyksellä ja muut Keski-Suomen sairaanhoitopiirin kunnat perustasolla.

Koronanyrkki linjasi, ettei uusille suosituksille ole toistaiseksi tarvetta.

20.10. 13.52 Suomen Yrittäjien liittokokouksen osallistujalla todettu koronatartunta – paikalla oli ihmisiä eri puolilta Suomea

Jyväskylässä Suomen Yrittäjien liittokokoukseen osallistuneella henkilöllä on todettu koronavirustartunta, vahvistaa Yrittäjien viikonloppuna valittu uusi puheenjohtaja Petri Salminen.

Salminen kertoo, että kokoukseen osallistuja oli saanut oireita sunnuntaina ja hän on saanut positiivisen koronatestituloksen tänään. Tartunnan jäljitystyö on parhaillaan käynnissä.

Salmisen mukaan altistunut ei ole Keski-Suomesta mutta ei kerro asiasta enempää. Kaikkia osallistujia on Salmisen mukaan tiedotettu tartunnasta ja kehotettu menemään matalalla kynnyksellä koronatestiin.

20.10. 12.01 THL kirjannut tiistaina ison määrän koronatartuntoja Jyväskylässä: 42 tapausta – Koko maassa tartuntoja melkein 300

– Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina todennut 42 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa tartuntoja ole kirjattu.

Jyväskylän kaupunki on ehtinyt jo aiemmin tiedottaa viime päivien verraten korkeista tartuntaluvuista, joten tiistain suuri uusien tartuntojen määrä ei tule yllätyksenä. THL:n tilastopäivityksissä saattaa olla tapauksia useankin päivän ajalta.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Johanna Tuukkanen rauhoitteli maanantaina, että tilastoinnin viiveiden takia yksittäisten päivien korkeiksi kirjatuista tartuntaluvuista ei pidä huolestua liikaa.

20.10. 05.53 Jyväskylän kaupunginhallitus vaatii lisää päätösvaltaa kaupungin koronatoimiin

Jyväskylän kaupunginhallitus haluaa enemmän päätösvaltaa kaupungin koronarajoituksiin. Valtaa pitäisi kaupunginhallituksen mukaan siirtää sosiaali- ja terveyslautakunnan alaisuudessa toimivalta yksilöjaostolta kaupunginhallitukselle.

Kaupunginhallitus perustelee vaatimusta sillä, että viikoittain kokoontuva kaupunginhallitus pystyy tekemään nopeasti päätöksiä epidemiatilanteen muuttuessa.

Lisäksi kaupunginhallituksen puheenjohtaja osallistuu joka viikko kaupungin koronajohtoryhmän kokouksiin.

19.10.2020 16.24 Äänekoskella Alkulan päiväkodissa koronatartunta

Äänekoskella Alkulan päiväkodissa on todettu yhdellä henkilökuntaan kuuluvalla koronavirustartunta.

Altistuneet 23 lasta ja 5 työntekijää on asetettu karanteeniin.

19.10.2020 klo 12.00 Jyväskylässä on todettu viikonloppuna 31 uutta koronavirustartuntaa – Kyllön sairaalan työntekijällä tartunta, 20 henkilökuntaan kuuluvaa asetettu karanteeniin

Jyväskylässä on viikonlopun aikana todettu 31 uutta koronavirustartuntaa, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastoissa tartuntamäärät eivät viikonloppuna näkyneet. Uudet tartunnat päivittyvät tilastoihin todennäköisesti alkuviikon aikana.

Viime viikolla Jyväskylässä kirjattiin koronatartuntojen viikkokohtainen ennätys. Tartuntoja todettiin viime viikolla kaikkiaan 108.

Myös yksittäisiä uusia tartuntoja on tullut ilmi.

Kyllön sairaalassa todettiin viikonloppuna yhdellä työntekijällä koronatartunta. Sen vuoksi 20 työntekijää on asetettu maanantaina karanteeniin. Tuukkanen kertoo, että tartunnan takia Kyllön henkilökunnan ohjeistusta on myös tarkennettu. Työntekijöiden tulee käyttää maskia nyt työpaikalla koko ajan.

17.10.2020 klo 12:04: Jyväskylässä yksi uusi tartunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut yhden uuden koronatartunnan Jyväskylässä lauantaina.

Muulla Keski-Suomessa ei todettu tartuntoja.

Koko maassa kirjattiin 160 uutta tartuntaa.

16.10.2020 klo 14.13: Jyväskylältä viisi uutta koronasuositusta

Jyväskylä antoi koronan leviämisen hillitsemiseksi viisi uutta suositusta:

Ennestään Jyväskylässä on voimassa muun muassa laaja maskisuositus, sairaalavierailujen rajoituksia, päivätoiminnan poikkeusjärjestelyjä.

16.10.2020 klo 12.00 Perjantain koronaluvut: THL kirjannut neljä uutta tartuntaa Jyväskylässä, muualla Keski-Suomessa ei uusia tapauksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana varmistanut neljä uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa ei ole tullut ilmi uusia tapauksia.

Koko Suomessa uusia koronavirustartuntoja on todettu 189. Taudin ilmaantuvuus eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa on nyt 50,8.

Viimeisimpien tietojen mukaan sairaalassa on koko maassa noin 50 koronapotilasta.

16.10.2020 klo 5.50 Koronatartuntojen ja -altistuneiden määrä kasvaa Jyväskylän Gradiassa

Jyväskylässä koulutuskuntayhtymä Gradian oppilaitoksissa koronavirukselle altistuneiden määrä kasvaa. Kuluvalla viikolla on tullut ilmi sata uutta altistumista. Altistuneista 93 on oppilaita ja 7 henkilökuntaa.

Jo aiemmin koronalle altistuneita oli Gradian oppilaitoksissa lähes 150.

Kuntayhtymän oppilailla on tähän mennessä todettu 13 koronatartuntaa. Viime viikonloppuna tartuntoja todettiin kahdeksan ja sen jälkeen vielä viisi opiskelijaa on antanut positiivisen koronatestituloksen.

Tapaukset liittyvät uskonnollisesta yksityistilaisuudesta alkunsa saaneeseen laajaan tartuntaketjuun.

15.10.2020 klo 16.49 Huhtasuon yhtenäiskoulun yläluokkalaiset viikoksi etäopetukseen syysloman jälkeen

Jyväskylän Huhtasuon yhtenäiskoulun 7.–9. -luokkien opetus järjestetään etäopetuksena syysloman jälkeen eli 19.–22.10.

Järjestelyyn päädyttiin, jotta opetuksen jatkuminen ja oppilaiden turvallisuus voidaan taata, kertoo kaupunki tiedotteessaan. Koulun henkilökuntaa on poissa 11.10. alkaneen karanteenin takia, eikä tilalle ole saatu palkattua riittävästi sijaisia.

Etäopetus koskee 355 oppilasta. Lisäksi etäopetuksessa ovat ne oppilaat, jotka määrättiin 11.10. karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia.

Huhtasuon yhtenäiskoulun muiden oppilaiden opetus jatkuu koululla normaalisti.

Huoltajat saavat ohjeet etäopetuksen käytännön järjestelyistä Wilma-viestillä.

Poikkeukselliset opetusjärjestelyt eivät koske Huhtasuon yhtenäiskoulun vuosiluokkien 7.—9. erityisen tuen päätöksen saaneita oppilaita eikä pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita, ellei heitä ole asetettu karanteeniin.

Kilpisen, Kuokkalan ja Lehtisaaren kouluissa etäopetuksessa ovat vain karanteeniin määrätyt oppilaat. Karanteeneista huolimatta näillä kouluilla lähiopetus voidaan järjestää turvallisesti.

15.10.2020 klo 11.59 THL:n koronapäivitys: Jyväskylässä 38 uutta tartuntaa – liittyvät todennäköisesti jo tunnettuun tartuntaryppääseen

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana varmistanut 38 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja on ollut yksi Laukaassa.

Ainakin osa THL:n kirjaamista Jyväskylän tartunnoista on todennäköisesti samoja, joista kaupunki on tiedottanut jo aikaisemmin. Tartunnat liittyvät uskonnolliseen tilaisuuteen, joka järjestettiin syyskuun lopussa ja jonka myötä yli 700 ihmistä on asetettu koronakaranteeniin.

Jyväskylän terveysviranomaisten mukaan kaupungin tartuntaketjut tunnetaan tällä haavaa lähes 90-prosenttisesti, eikä epidemia leviä hallitsemattomasti.

Koko maassa THL on kirjannut 241 uutta tartuntaa.

Hallitus neuvottelee torstaina sosiaali- ja terveysministeriön lakiesityksestä, joka lisäisi tuntuvasti alueellisten viranomaisten oikeutta määrätä koronarajoituksia.

Tavoitteena on, että koronaepidemian pahentuessa tilannetta voitaisiin hoitaa paikallisesti tartuntalain puitteissa ilman poikkeusolojen julistamista ja valmiuslain käyttöönottoa.

14.10.2020 klo 10.15 Jyväskylässä todettu 15 uutta koronatartuntaa tunnetusta tartuntaketjusta – Tartunnan saaneet valmiiksi karanteenissa

Jyväskylässä on tiistaina ilmennyt 15 uutta koronatartuntaa, jotka liittyvät viime viikolla ja viikonloppuna tiedotettuun laajaan tartuntaryppääseen.

Tartunnan saaneet oli jo asetettu karanteeniin. Heidät testattiin oireiden vuoksi viikonlopun aikana.

– Tartuntamäärien kasvua nähdään varmasti muutaman päivän ajan karanteeniin asetettujen keskuudessa. Jyväskyläläisten ei pidä huolestua tilastoissa nähtävistä päiväkohtaisista nousuista, sillä näin laajassa tapauksessa on luonnollista, että myös jatkotartuntoja tulee, ylilääkäri Johanna Tuukkanen rauhoittelee tiedotteessa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tilastoihin luvut päivittyvät yleensä päivän tai kahden viiveellä. Suurin osa viikonlopun tartunnoista ilmoitettiin THL:n tiistain tartuntaluvuissa.

– Meillä ei siis Jyväskylässä ole uutta tartuntarypästä, vaan luvut liittyvät samaan ketjuun. Ketjun ulkopuolisia tartuntoja kaupungissa on viikonlopun ja alkuviikon aikana ollut yksittäisiä. Näin ollen kokonaistilanne on terveydenhuollon arvion mukaan edelleen hallinnassa, Tuukkanen toteaa.

Tartunnat ovat saaneet alkunsa syyskuun lopussa järjestetystä hengellisestä tilaisuudesta. Altistumisia ja karanteenimääräyksiä on tähän mennessä kertynyt pitkälti yli 700.

13.10.2020 klo 16.38 Koronaepidemia Jyväskylässä kiihtymisvaiheen kynnyksellä – vielä ei uusia rajoituksia tai suosituksia

Keski-Suomen niin sanottu "koronanyrkki" eli alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä on todennut tänään, että koronaepidemia on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella Jyväskylässä kiihtymisvaiheen kynnyksellä.

Uusia tautitapauksia on Jyväskylässä todettu ollut viime päivinä paljon, mutta valtaosin ne ovat liittyneet tunnettuun ryppääseen. Sen vuoksi nyrkki arvioi, että tilanne on tällä hetkellä hallinnassa, eikä siksi uusia rajoituksia tai suosituksia tässä vaiheessa anneta. Johtoryhmä pohtii tilannetta uudestaan perjantaina.

Johtoryhmän mukaan sairaanhoitopiirin alueella on kuntien välillä valtavat erot tautitilanteessa. Jyväskylää lukuun ottamatta kuntien tilanne on johtoryhmän mukaan hyvin rauhallinen.

Viimeisimpien tietojen mukaan Äänekoskella ilmaantuvuus on laskenut ja se on nyt 16,1 ja Laukaassa luku on 5,3. Suurimmassa osassa kuntia ilmaantuvuutta ei voida edes laskea.

13.10.2020 klo 14.54 Äänekoskella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa

Äänekosken kaupunki kertoo, että paikkakunnalla on todettu maanantaina yksi uusi koronavirustartunta, joka ei liity vanhoihin tartuntaketjuihin.

Lisäksi tänään on todettu kaksi uutta tartuntaa, jotka liittyvät jo aiemmin tiedossa olleisiin tartuntaketjuihin.

Taudille altistuneet on kaupungin mukaan kartoitettu ja asetettu karanteeniin.

13.10.2020 klo 12.49 Rippileirin koronatapaus Kannonkoskella – Piispalan nuorisokeskus uskoo, ettei tartunta altistanut muita syysloma-asiakkaita

Piispalan nuorisokeskus Kannonkoskella joutui tiistaiaamuna ikävän tosiasian eteen: nuorisokeskuksessa sunnuntaina alkaneen rippileirin työntekijällä oli todettu koronatartunta.

Nuorisokeskuksen johtaja Ville Peltoniemi ja muu henkilökunta tiedottivat asiasta aamun mittaan Piispalan alueella majoittuneille ryhmille ja perheille.

– Meillä on kuitenkin tässä laaja alue, ja etenkin perheiden tavoittaminen vie aikaa, Peltoniemi totesi tiistaina aamupäivällä.

Piispalassa on nyt Keski-Suomen syyslomaviikolla muutama muukin rippikouluryhmä sekä perhelomailijoita.

Peltoniemen mukaan nuorisokeskus on huolehtinut jo ennakkoon siitä, että lomailijat välttävät lähikontakteja lähipiirinsä ulkopuolisiin.

13.10.2020 klo 12.00 THL:n tiistain koronaluvut: Jyväskylässä 34 uutta koronatartuntaa – kaupunki tiedottanut laajasta ryppäästä jo aiemmin

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on viimeksi kuluneen vuorokauden aikana varmistanut 34 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä.

Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja on todettu yksi Äänekoskella, yksi Laukaassa ja kaksi Jämsässä.

Koko maassa uusia tartuntoja on tiistaina todettu 287. Tartuntamäärien kasvaessa myös vakavia oireita saaneiden potilaiden määrä kasvaa. Maanantaina 46 ihmistä oli koronan takia sairaalahoidossa, heistä kymmenen teho-osastolla.

Paikallisesti todetut tartunnat päivittyvät THL:n tilastoihin viiveellä. Jyväskylän kaupunki on jo aiemmin tiedottanut kymmenien ihmisten tartuntaryppäästä, joka sai alkunsa helluntailais-karismaattisen uskonnollisen yhdyskunnan tilaisuudesta.

13.10.2020 klo 09.17 Jyväskylän seurakunta keskeyttää yhden rippileirinsä Kannonkosken Piispalassa – flunssaoireisella työntekijällä todettiin koronatartunta

Yksi Jyväskylän seurakunnan rippileiri Kannonkosken Piispalassa keskeytetään, koska seurakunnan työntekijä on sairastunut koronaan, kertoo seurakunta tiedotteessaan.

Seurakunnan mukaan rippikoulun vetäjätiimiin kuulunut henkilö sai positiivisen koronatestituloksen viime yönä.

Nyt keskeytetty Jyväskylän seurakunnan rippileiri alkoi sunnuntaina ja ensimmäisenä leiriyönä flunssaoireita saanut henkilö oli kotiutettu jo eilen aamulla.

Sekä seurakunta että Piispalan johto arvioivat, että rippikouluryhmä tai sairastunut henkilö eivät ole olleet tekemisissä muiden nuorisokeskuksessa majoittuvien ryhmien kanssa.

12.10.2020 klo 16.04 KSML: Jyväskylän koronatartunnat lähtivät uudesta uskonnollisesta yhteisöstä

Jyväskylässä 50 koronatartunnan ja noin 700 karanteenin taustalla on uusi uskonnollinen yhteisö, kertoo Keskisuomalainen(siirryt toiseen palveluun).

Lehden mukaan Association du Ministère de Jèsus-Christ pour la Dèlivrance des Nations -yhteisö on rekisteröity tänä vuonna, ja Jyväskylän koronaryöpsähdys on lähtöisin sen tilaisuudesta.

Yhteisöä johtava pastori kertoo Keskisuomalaiselle, että hänen tietojensa mukaan syyskuun 27. päivän tilaisuuteen osallistui kolme henkilöä, joilla oli aiemmin saatu koronatartunta.

12.10.2020 klo 16.06 Jos suosituksia olisi noudatettu, meillä ei nyt olisi 700 ihmistä karanteenissa, sanoo kaupunginjohtaja – tämä tiedetään Jyväskylän korona-altistuksist

Noin 700 ihmistä on asetettu koronakaranteeniin Jyväskylässä. Karanteeneja on asetettu muun muassa useille kouluille ja päiväkodeille.

Altistumiset ovat alun pitäen peräisin syyskuun lopulta uskonnollisesta yksityistilaisuudesta, johon osallistui runsaat sata ihmistä. Kaikki alkuperäiseen tilaisuuteen osallistuneet on koronatestattu, ja heistä 50 on saanut tartunna.

Seurakunnat ovat kiistäneet koronaryppään liittymisen heidän toimintaans. Kaikki tilaisuudessa olleet ovat terveydenhuollon tiedossa.

Koronaviruksen leviämisessä on tällä hetkellä kyse ihmisten käyttäytymisestä - mikään muu ei sitä rajoita.

– Virus on keskuudessamme, ja on aina siihen saakka, että sille saadaan rokote, sanoo Jyväskylän ylilääkäri Johanna Tuukkanen.

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoo, että jos koronasuosituksia olisi noudatettu, uusi tartuntaryväs olisi jäänyt suutariksi.

– 50 hengen kokoontumisrajoitus ja laajennettu maskisuosituksemme, jos niitä olisi noudatettu, tätä ryvästä ei olisi ainakaan tässä mittakaavassa syntynyt.

Koiviston mukaan syytä erityisen lisähuoleen ei uusien tapausten tiimoilta ole, mutta virus sinällään on syytä ottaa vakavasti.

12.10.2020 klo 13.35 Jyväskylässä lisää karanteeneja: yksityisessä Lammastarhan päiväkodissa 25 lasta ja hoitajaa altistunut koronavirukselle

Yksityisen Päiväkoti Lammastarhan 25 lasta ja henkilökuntaan kuuluvaa on asetettu karanteeniin päiväkodissa tapahtuneen mahdollisen korona-altistumisen takia. Altistuminen on tapahtunut 5.-6. lokakuuta.

Altistumiset liittyvät Jyväskylän laajaan koronatartuntojen ja -altistumisten ryppääseen, joka sai alkunsa syyskuun lopulla yksityisestä hengellisestä tilaisuudesta.

Terveydenhuoltoviranomaiset ovat yhteydessä lasten huoltajiin ja henkilökuntaan tämän päivän aikana. Päiväkodin kaikki altistuneet lapset ohjataan koronatestiin.

12.10.2020 klo 12.46 Äänekoskella on todettu lauantaina yksi uusi koronavirustartunta

Äänekoskella on todettu lauantaina 10. lokakuuta yksi uusi koronavirustartunta, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Kaupungin mukaan tartunnalle altistuneet on kartoitettu ja asetettu karanteeniin.

Kaupunki kertoo, että viikonloppuna ilmennyt uusi tartunta liittyy aiempaan, jo tunnettuun tartuntaketjuun.

12.10.2020 klo 12.00 THL: 12 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä, muualla Keski-Suomessa ei uusia tapauksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on kirjannut tartuntatautirekisteriin 12 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä

Epidemian alusta alkaen kaupungissa on nyt todettu 310 koronatautitartuntaa ja Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä 425 tartuntaa.

Koko maassa THL on viime vuorokauden kuluessa varmistanut 214 uutta koronatapausta.

Viime viikon lopulla ja viikonloppuna Jyväskylässä tuli tietoon kymmeniä uusia koronatartuntoja, jotka liittyvät syyskuun lopussa järjestettyyn hengelliseen yksityistilaisuuteen.

THL:n tartuntatautirekisteriin uudet tartunnat päivittyvät viiveellä.

12.10.2020 klo 10.16 Jyväskylässä Gradian oppilaitoksissa kahdeksan koronavirustartuntaa – lähes 150 altistunutta asetetaan karanteeniin

Jyväskylässä koronan joukkoaltistus on johtanut mittaviin karanteeneihin kouluissa ja oppilaitoksissa.

Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia kertoo tiedotteessaan, että sen oppilaitoksissa on todettu koronavirustartunta kahdeksalla opiskelijalla ja 146 henkilöä on altistunut virukselle.

Gradian mukaan tartunnat liittyvät laajaan tartuntaketjuun, jonka alkuperä on tiedossa.

127 altistuneista on opiskelijoita ja 19 työntekijöitä.

Jyväskylän kaupungin terveydenhuolto on Gradian mukaan tavoittanut valtaosan altistuneista ja asettanut heidät karanteeniin.

12.10.2020 klo 09.48 Jyväskylän koronajohtoryhmä kokoontuu viikonlopun tartuntaryppään jälkeen – "Rajoituksia tuskin ainakaan puretaan"

Jyväskylän kaupungin koronajohtoryhmä kokoontuu jälleen maanantaina pohtimaan ajankohtaista koronatilannetta ja mahdollisia toimia epidemian leviämisen ehkäisemiseksi.

Viime viikon lopulla ja viikonloppuna tuli ilmi uusi, syyskuun lopussa järjestetystä hengellisestä yksityistilaisuudesta alkunsa saanut tartuntarypäs, jonka myötä epidemiatilanne Jyväskylässä tuskin on ainakaan laantumassa.

– Meillä on jo nyt maskisuositus, jota päätettiin aiemmin jatkaa. Lisäksi on muita tiukempia ja lievempiä suosituksia. Ei näytä siltä, että niitä lähdettäisiin nyt ainakaan purkamaan, arvioi kaupungin vastaava lääkäri Johanna Tuukkanen.

11.10.2020 klo 14.52 Jyväskylän koronaryppäästä jopa 700 karanteeniin – suureen yksityistilaisuuteen liittyviä tartuntoja raportoitu yhteensä 50

Jyväskylässä on viikonlopun aikana asetettu satoja ihmisiä karanteeniin mahdollisen korona-altistuksen vuoksi. Kaupunki tiedotti sunnuntai-iltana, että karanteeniin asetetaan jopa 700 ihmistä. Sunnuntai-iltaan mennessä heistä oli tavoitettu lähes 600.

Hengellisestä yksityistilaisuudesta alkunsa saanut tartuntarypäs tuli ilmi loppuviikon ja viikonlopun aikana. Tapahtumaan liittyen on raportoitu yhteensä 50 koronatartuntaa, joista 41 viikonloppuna.

Tapahtumaan osallistui reilut 100 ihmistä, jotka on kaikki testattu.

Kaikki altistuneet on selvitetty viikonlopun aikana ja heihin otetaan yhteyttä parhaillaan. Koska altistuneiden määrä on niin suuri, kaikkia ei ole ehditty tavoittaa viikonlopun aikana.

10.10.2020 klo 10.52 30 uutta koronatartuntaa Jyväskylässä

Jyväskylässä on todettu perjantai-illan ja lauantaiaamun aikana 30 uutta koronatartuntaa.

Kaupunki kertoo tietotteessaan, että taustalla on joukkoaltistuminen hengellisessä yksityistilaisuudessa. Jyväskylässä on jo aiemmin tällä viikolla kerrottu yli kymmenestä tartunnasta, jotka liittyvät samaan tilaisuuteen.

Tartuntamäärät tulevat vielä nousemaan, sillä kaikkien tilaisuuteen osallistuneiden tuloksia ei ole vielä saatu.

9.10.2020 klo 15.46 Jyväskylän tartuntatautilääkäri ei suosittele syyslomalla reissaamista

Koronatilanne pahenee Suomessa, ja monet koululaiset viettävät tulevalla viikolla syyslomiaan. Muun muassa infektiolääkärit ovat olleet huolissaan, lisääntyvätkö koronatartunnat syyslomalla.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmäei suosittele syyslomalla matkailua.

– Näkisin, että ei ole oikea aika lähteä reissuun syyslomalla. Tautia on aika lailla tarjolla joka puolella ja meillä täällä Jyväskylässä on tosi rauhallinen ja hyvä tilanne, niin koetetaan pitää tilanne hallussa, Käsmä sanoo.

Keski-Suomen koululaiset lomailevat suurimmalta osin ensi viikolla.

9.10.2020 klo 15.04 KSML: Koronaa levisi suuressa yksityistapahtumassa Jyväskylässä – uusia tartuntoja samasta ketjusta odotettavissa viikonlopun aikana lisää

Jyväskylän rauhoittunut koronatilanne voi olla historiaa tulevien päivien ja viikkojen aikana. Koronatilanne voi ryöpsähtää isossa yksityistapahtumassa ilmenneiden koronatartuntojen takia. Asiasta kertoi ensimmäisenä Keskisuomalainen.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan nyt ilmi tulleet tartunnat ovat peräisin yhdestä suuresta yksityistapahtumasta. Uusia tartuntoja samasta ketjusta on odotettavissa viikonlopun aikana lisää.

9.10.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä perjantaina yhdeksän koronatartuntaa, muualla Keski-Suomessa ei uusia tapauksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on perjantaina varmistanut Jyväskylässä yhdeksän uutta koronatartuntaa

Koko maassa tartuntoja on kirjattu 235. Suurinta tartuntojen kasvu on ollut Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä, 94 uutta tartuntaa, ja Vaasan sairaanhoitopiirissä, 76 uutta tartuntaa.

Koronan ilmaantuvuusluku eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa on nyt Suomessa noin 37. Luku on noussut viime aikoina nopeasti.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on painunut alaspäin ja on nyt noin 28. Epidemiatilanne sairaanhoitopiirien eri kunnissa voi kuitenkin vaihdella voimakkaasti.

8.10.2020 klo 17.09 Keski-Suomen koronanyrkki: Koronaepidemia on maakunnassa perustasolla – altistumisia tapahtunut lähinnä perhepiireissä

Keski-Suomen alueellinen tartuntatautien torjunnan johtoryhmä eli niin sanottu "koronanyrkki" on kokouksessaan 8. lokakuuta todennut, että koronavirustilanne on Keski-Suomessa tällä hetkellä perustasolla.

Johtoryhmä ei suosittele toistaiseksi uusia rajoituksia tai muita uusia koronatoimia Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueelle.

Viime viikolla tartuntojen määrä puolittui edelliseen viikkoon verrattuna.

Altistumisia koronalle on tapahtunut enimmäkseen perhepiireissä.

Koronanyrkin mukaan Keski-Suomen koronatilanne on vielä hyvin hallinnassa, mutta tilanne voi muuttua koska tahansa.

8.10.2020 klo 17.05 Jämsän kaupunki kehottaa muistamaan koronaohjeet myös syyslomalla – tähän mennessä todetut tartunnat peräisin Vaasasta ja Ylläkseltä

Koronavirusepidemia on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Pirkanmaan sairaanhoitopiirin alueella, johon Jämsä kuuluu, kiihtymisvaiheessa ja tartuntatapausten määrä on ollut kasvava myös Jämsässä.

Tähän asti todetuille tartunnoille altistuneet on jäljitetty ja asetettu karanteeniin. Jämsän tartuntaketjut ovat peräisin pääasiassa Vaasan ja Ylläksen alueilta.

Jämsässä kaupungin valmiusryhmä kehottaakin koronatilanteen vuoksi ihmisiä välttämään tarpeettomia kokoontumisia, noudattamaan turvavälejä, huolehtimaan yskimis- ja käsihygieniasta sekä käyttämään maskia tilanteissa, joissa turvavälejä ei voida taata.

Myös etätyösuositus on voimassa niissä tehtävissä, joissa se on mahdollista.

Jämsän kaupunki vetoaa, että ohjeita noudatettaisiin myös ensi viikon koulujen syyslomalla.

8.10.2020 klo 13.06 Keski-Suomessa viisi uutta koronatartuntaa – kaksi Jyväskylässä, kaksi Äänekoskella, yksi tapaus ei tiedossa

Keski-Suomessa on kirjattu eilisen jälkeen viisi uutta koronavirustartuntaa, ilmenee Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tilastosta.

Uusista tartunnoista Jyväskylässä on kaksi ja Äänekoskella kaksi. Yksi uusista tartunnoista on kunnassa, joissa tapauksia on alle viisi. THL ei julkista kuntia, joissa koronatartuntoja on alle viisi.

7.10.2020 klo 16.52 Äänekoskella on todettu yksi uusi koronavirustartunta – tapauksella ei ole yhteyttä tunnettuihin tartuntaketjuihin

Äänekoskella on kaupungin mukaan todettu tiistaina illalla yksi uusi koronatartunta, joka ei liity aiempiin tartuntaketjuihin.

Tartunnalle altistuneet on määritetty ja asetettu karanteeniin.

Kaupunki kertoi myös eilen tiistaina yhdestä uudesta tartunnasta, joka ei ole peräisin tunnetuista tartuntaketjuista.

7.10.2020 klo 13.23 Keski-Suomessa koronatartunnoissa nollapäivä – koronan ilmaantuvuus laskenut syyskuun lopusta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos raportoi keskiviikkona koronatartunnoissa nollapäivän Keski-Suomeen.

Kymmenen päivän aikana tartuntoja on todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 54 kappaletta. Koronan ilmaantuvuusluku, eli tartunnat 100 000:ta ihmistä kohden, on laskenut tasaisesti syyskuun lopulta lähtien.

Tartuntaluvut ovat pysyneet samana Jyväskylässä (282), Äänekoskella (47), Laukaassa (19), Saarijärvellä (13), Viitasaarella (13) ja Jämsässä (26) eilisestä. Jos kunnassa on alle viisi tapausta, tietoa ei yksityisyyden suojan vuoksi julkaista.

6.10.2020 klo 17.00 Ikääntyneiden palvelutalo asetettu karanteeniin Jyväskylässä yksittäisen koronatartunnan vuoksi

Ikääntyneiden palvelutalo Jyväskylässä on asetettu karanteeniin koronatartunnan vuoksi. Kyllikinhoivan palvelutalossa on paikat 26 asukkaalle ja työntekijöitä on 30.

Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Ilkka Käsmän mukaan asukkaat ja työntekijät eivät ole suoranaisesti altistuneet tartunnalle, koska suojatoimenpiteet ovat olleet asianmukaisia.

Ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja Maarit Raappana Jyväskylän kaupungilta ei kommentoi sitä, onko tartunta todettu asukkaalla, työntekijällä vai vierailijalla yksityisyydensuojan vuoksi.

6.10.2020 klo 16.23 Jyväskylä peruu Valon Kaupunki -tapahtuman koronaviruksen vuoksi

Jyväskylä on perunut tämän vuoden Valon Kaupunki -tapahtuman. Syynä on koronavirustilanne.

Tapahtumaa siirrettiin jo aikaisemmin lokakuulta marraskuulle siinä toivossa, että viruksen leviäminen hellittäisi.

6.10.2020 klo 16.01 Jyväskylän Keltinmäen koulusta luokka karanteeniin koronalle altistumisen vuoksi

Jyväskylässä Keltinmäen koulun oppilaita ja henkilökuntaa on tänään määrätty karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen vuoksi.

Karanteeni koskee yhtä koululuokkaa, yhteensä 17:ää oppilasta ja henkilökunnan jäsentä. Karanteeni kestää 15. lokakuuta saakka.

Luokan opetus jatkuu etäopetuksena.

6.10.2020 klo 12.00 THL:n tiistain koronaluvut: Jyväskylässä kahdeksan tartuntaa, Äänekoskella kolme, Laukaassa ja Jämsässä yksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina todennut Jyväskylässä kahdeksan uutta koronatartuntaa. Äänekoskella uusia tartuntoja on kirjattu kolme. Äänekosken kaupunki tiedotti tartunnoista jo maanantaina.

Keski-Suomen maakunnassa yksi uusi tartunta on lisäksi todettu Laukaassa ja yksi Jämsässä.

Koko maassa uusia tartuntoja on 227, joista peräti 77 Vaasassa.

Koronan ilmaantuvuus Suomessa eli tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa on nyt ylittänyt 30 rajan. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuusluku on tasan 32. Pahin tilanne on Uudellamaalla, josa ilmaantuvuusluku on noin 56.

Sairaalahoidossa koronan takia on Suomessa maanantaina päivitettyjen lukujen mukaan 28 potilasta, joista kahdeksan tehohoidossa.

6.10.2020 klo 5.30 Jyväskylä jatkaa kasvomaskisuositusta

Jyväskylä on tiedottanut jatkavansa julkisten sisätilojen kasvomaskisuositusta ainakin lokakuun loppuun.

Kaupunki antoi 24. syyskuuta kahden viikon mittaisen maskisuosituksen yli 15-vuotiaille asukkailleen.

Nyt kaupunki suosittaa maskien käyttöä syyslomakauden yli eli koko lokakuun ajan.

Kaupungin mukaan koronatilanne on tällä hetkellä Jyväskylässä melko hyvä, mutta voi muuttua jälleen nopeasti huonommaksi.

5.10.2020 klo 12.59 Äänekoskella kolme uutta koronatartuntaa – tapaukset karanteenissa olevien perhepiiristä

Viikonlopun ja maanantain aikana Äänekoskella todettiin kolme uutta koronavirustapausta.

Uudet koronatartunnat ovat löytyneet jo karanteenissa olevien perhepiiristä, eli ne eivät aiheuta Äänekoskella uusia karanteenitoimia.

Äänekoskella on todettu 44 tapausta ennen tänään ilmoitettua kolmea uutta koronatartuntaa.

5.10.2020 klo 12.00 THL: koronan ilmaantuvuus Suomessa jatkaa kasvuaan – Jyväskylässä jälleen tartuntojen nollapäivä, Jämsässä uusia tartuntoja kaksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut maanantaina kaksi uutta koronatartuntaa Jämsässä. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei maanantaina ilmaantunut.

Koko maassa uusia tartuntoja kirjattiin THL:n tartuntatautirekisteriin 164.

Koronan ilmaantuvuusluku eli uusien tartuntojen määrä sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon tarkastelujaksolla jatkaa Suomessa kasvuaan.

Sunnuntaina Suomen luku ylitti 25 raja-arvon, jonka ylittävistä maista ei saa matkustaa Suomeen ilman kahden viikon karanteenia tai erityistä koronatestausta. Maanantaina ilmaantuntuvuusluku oli noussut jo 27,4:ään.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ilmaantuvuus on ollut viime päivinä laskussa ja oli maanantaina lukemassa 30,8.

5.10.2020 klo 5.50 THL: sunnuntai toi kolme koronatartuntaa Jämsään – Suomi ylitti uusien tartuntojen määrässä karanteenirajan

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) totesi sunnuntaina kolme uutta koronatartuntaa Jämsässä. Uudet tapaukset nostavat Jämsän koronatartuntojen määrän epidemian alusta lukien 23 tapaukseen.

Muualla Keski-Suomen maakunnassa tai sairaanhoitopiirissä THL ei sunnuntaina kirjannut uusia koronatartuntoja.

Koko maassa uusia tartuntoja kirjattiin sunnuntaina 147.

THL:n mukaan epidemia on Suomessa kiihtymässä. Sunnuntaina ilmaantuvuusluku ylitti 25:n raja-arvon, jonka ylittävistä maista ei saa matkustaa Suomeen ilman kahden viikon karanteenia tai erityistä koronatestausta.

Suomen ilmaantuvuusluku oli sunnuntaina 25,8.

3.10.2020 klo 12.31 Lauantain koronaluvuissa seitsemän uutta tartuntaa Keski-Suomessa – koko maassa uusia tartuntoja kirjattiin 147

Keski-Suomessa kirjattiin lauantaina seitsemän uutta koronavirustartuntaa Terveyden ja hyvinvoinnin tartuntatautirekisteriin. Jyväskylässä uusia tartuntoja kirjattiin kolme, Laukaassa kolme, Saarijärvellä neljä ja Jämsässä yksi.

Saarijärven koronatartunnat tulivat tietoon Saarijärven kaupungin kautta jo torstaina, kun karanteenissa olleilta ihmisiltä todettiin koronavirustartuntoja.

3.10.2020 klo 10.44 JYPin peleissä kasvomaski on edellytys: "Kaikki järjestelyt on tehty sen mukaan, että ihmiset rohkenisivat tulla peleihin"

JYP avasi liigakautensa poikkeuksellisen kevään jälkeen eilen, kun kotipelissä vastaan tuli HIFK. Jääkiekon SM-liigaa ei pelattu viime keväänä loppuun koronaviruksen takia.

Poikkeustilanne ei ole muuttunut miksikään, vaan JYPin peleissä katsojilta edellytetään maskin käyttöä Jyväskylän koronatilanteen takia. Muilla liigaseuroilla on vahva maskisuositus, JYPin toimitusjohtaja Risto Korpela kertoo.

2.10.2020 klo 12.00 THL:n perjantain koronaluvut: Jyväskylässä yksi uusi tartunta, muualla Keski-Suomessa ei uusia tapauksia

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on perjantaina todennut yhden uuden koronatartunnan Jyväskylässä.

Koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu tartuntatautirekisteriin 141.

Taudin ilmaantuvuus eli uusien tartuntojen määrä kahden viikon seurantajaksolla on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä nyt 37,1 ja koko maassa 22,7. Vielä torstaina ilmaantuvuusluku oli Keski-Suomessa 40,3 ja koko maassa 21,6.

Paikalliset terveysviranomaiset ovat korostaneet, että ainakin Jyväskylässä tartuntaketjut pystytään yhä jäljittämään melko hyvin.

2.10.2020 klo 8.36 Saarijärvellä neljä uutta koronatartuntaa – tartunnan saaneet jo valmiiksi karanteenissa

Saarijärvellä on todettu perjantaina neljä uutta koronatartuntaa. Tartuntaketju tunnetaan, ja kaikki tartunnan saaneet ovat olleet karanteenissa 14.9. alkaen koronalle altistumisen vuoksi.

Koska uudet tartunnat ovat tapahtuneet karanteeniolosuhteissa, niistä ei aiheudu muutoksia Saarijärvellä voimassa oleviin koronaohjeisiin.

1.10.2020 klo 12.00 THL: Äänekoskella ja Laukaassa yksi uusi koronatartunta, Jämsässä kaksi, Jyväskylässä nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylläpitämään tartuntatautirekisteriin on torstaina kirjattu kaksi uutta koronatartuntaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä, yksi Äänekoskella ja yksi Laukaassa. Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluvassa Jämsässä uusia tartuntoja on kaksi.

Jyväskylässä tartuntoja ei torstaina todettu yhtään.

Koko maassa torstain uusien tartuntojen lukumäärä on 110.

Tartuntatautirekisteriä päivitetään viiveellä, joten THL:n luvuista ei välttämättä saa päiväkohtaisesti ajantasaista kuvaa uusien tartuntojen määrästä.

1.10.2020 klo 11.30 Kaupungin johto: koronatartunnat vähentyneet Jyväskylässä

Kaupungin terveysviranomaiset arvioivat koronatartuntojen määrän olevan tällä haavaa laskusuunnassa Jyväskylässä.

Viime viikon aikana kaupungissa todettiin 60 uutta tartuntaa ja kahden viikon ajalta laskettu ilmaantuvuusluku nousi hetkellisesti lähes 70 tartuntaan 100 000 asukasta kohden.

Tämän viikon tietojen perusteella näyttää siltä, että tartunnat ovat vähenemässä.

Maanantaista torstaiaamupäivään Jyväksylässä on todettu yhdeksän uutta tartuntaa. Keskiviikona ja torstaiaamupäivän aikana uusia tartuntoja ei ole ilmennyt lainkaan.

Kaupungin johto kiittelee tiedotteessaan asukkaita siitä, että viikon voimassa ollutta kasvomaskisuositusta on julkisissa sisätiloissa alettu noudattaa yhä paremmin.

Kaupunginjohtajan mukaan suositus voidaan purkaa sitten kun tartuntojen väheneminen on pysyvää.

30.9.2020 klo 13.47 Huhtasuon koulun 8. ja 9. luokkalaiset viikoksi etäopetukseen - päätöksellä turvataan opetuksen jatkuminen ja oppilaiden turvallisuus

Jyväskylän kaupunki linjasi tänään, että Huhtasuon koulun 8. ja 9. luokat siirretään viikoksi etäopetukseen koronatilanteen vuoksi. Etäopetukseen siirtyy noin 230 oppilasta.

Ryhmien yhdistely tai muut hätäratkaisut, joita normaalioloissa tehtäisiin, eivät olleet mahdollisia vallitsevassa koronatilanteessa.

Jyväskylän kaupungin sivistyspalveluiden toimialajohtaja, perusopetuksen palvelujohtaja, Huhtasuon yhtenäiskoulun rehtori ja tartuntataudeista vastaava lääkäri arvioivat alkuviikosta, että poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtyminen on henkilöstövajeen vuoksi välttämätöntä. Päätöstä tehdessä kuultiin perusopetuslain mukaisesti myös Huhtasuon yhtenäiskoulun oppilaskuntaa.

Huhtasuon koulussa on yhteensä reilu 800 oppilasta. Alempien luokkien opetus jatkuu normaalisti.

30.9.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä keskiviikkona kuusi uutta tartuntaa, Äänekoskella yksi

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL on todennut Jyväskylässä keskiviikkona kuusi uutta koronatartuntaa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä myös Äänekoskella kirjattiin keskiviikkona tartuntatautirekisteriin yksi uusi tartunta.

Koko maassa uusia tartuntoja on todettu 100.

Keski-Suomessa taudin ilmaantuvuusluku on yhä maan korkein eli 45,8 tartuntaa kahdessa viikossa. Koko maassa vastaava luku on 20,9.

Terveysviranomaiset arvioivat, että koronaepidemia on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä kiihtymisvaiheessa.

30.9.2020 klo 9.49 Jyväskylässä ravintolat, yökerhot ja baarit todennäköisesti säppiin jo kello 23, epidemia kiihtymisvaiheessa

Jyväskylän ravintolat määrätään todennäköisesti sulkemaan ovensa jo kello 23 siten, että alkoholin anniskelu pitää lopettaa tuntia aikaisemmin, arvioi kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmä. Määräystä olisi noudatettava siirtymäajan jälkeen 8. lokakuuta alkaen.

Koronan ilmaantuvuusluvut ovat Keski-Suomessa maan korkeimpia, ja Käsmän mukaan epidemia on kiihtymisvaiheessa.

Hallitus ilmoitti eilen ravintoloiden uusista aukioloajoista koronaepidemian leviämisen hidastamiseksi.

Anniskelu pitää asetuksen mukaan lopettaa kello viimeitään 24 ja ovet pitää sulkea kello 1. Viranomaiset voivat kuitenkin tiukentaa rajoituksia tästäkin kahdella tunnilla epidemian kiihtymisvaiheessa olevilla alueilla.

30.9.2020 klo 6.05 Jyväskylä muistuttaa jälleen kasvomaskisuosituksesta ja varautuu tarvittaessa liikuntatilojen sulkemiseen

Jyväskylän kaupunki varautuu sulkemaan liikuntatilojaan, mikäli kaupungin antamia koronaohjeita, kuten kasvomaskisuositusta, ei noudateta ja koronepidemiatilanne pahenee.

Kaupungin toimenpidelistauksen mukaan kaupunki voi väliaikaisesti sulkea liikuntapaikat ja uimahallit harrastustoiminnan rajoittamiseksi.

Toimenpiteet otetaan kaupungin mukaan käyttöön, jos koronatartuntojen alkuperää ei voida enää jäljittää ja tartunnat lähtevät leviämään asukkaiden keskuudessa hallitsemattomasti.

Kaupungilla on myös muita toimenpiteitä ja niitä voidaan ottaa käyttöön vapaamuotoisessa järjestyksessä sen mukaan, missä ikäryhmässä tai palvelussa tartunnat leviävät.

30.9.2020 klo 5.45 Kahdessa Jyväskylän päiväkodissa korona-altistumisia – Iso joukko lapsia ja aikuisia karanteeniin

Jyväskylän Pohjanlammen ja Kuokkalan päiväkodeissa yhteensä 21 lasta ja 15 lasten kanssa toiminutta työntekijää on määrätty karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia, kaupunki tiedottaa.

Mahdollinen altistuminen on tapahtunut keskiviikon 23.9. ja perjantain 25.9. välisenä aikana.

Karanteenit kestävät kaksi viikkoa.

Karanteenimääräys koskee vain niitä Pohjanlammen ja Kuokkalan päiväkotien lapsia, jotka ovat olleet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan mahdollisen altistumisen piirissä. Heidät kaikki ohjataan koronavirustestiin.

Muutoin päiväkotien toiminta jatkuu keskiviikkona normaalisti.

29.9.2020 klo 14.26 Äänekosken Mikonpuiston päiväkodin työntekijällä koronatartunta – toiminta jatkuu ainakin toistaiseksi normaalisti

Äänekoskella on todettu yksi uusi koronatartunta, kertoo Äänekosken kaupunki tiedotteessaan. Tartunta liittyy jo aiemmin tunnettuun tautiryppääseen, eikä uusia altistumisia tähän liittyen ole tullut.

Uusi tartunta on Mikonpuiston päiväkodin työntekijällä. Päiväkodin toiminta jatkuu karanteeneja lukuunottamatta toistaiseksi normaalisti ilman poikkeuksia.

29.9.2020 klo 11.57 Hallitukselta odotetaan uusia koronarajoituksia yöelämään – THL: Jyväskylässä tiistaina 16 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut Jyväskylässä tiistaina 16 uutta koronatartuntaa. Laukaassa uusia tartuntoja on kolme ja Saarijärvellä kaksi.

Koko maassa uusia tapauksia on kirjattu tartuntatautirekisteriin 149.

Uusia tartuntoja on on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ilmaantunut kahden viikon tarkastelujaksolla 46,6. Luku on selvästi korkeampi kuin missään muualla Suomessa. Koko maassa ilmaantuvuusluku on nyt 20,3.

28.9.2020 klo 15:18 Jyväskylässä koronatartunnoissa ennätysviikko: viime viikolla 60 tartuntaa

Jyväskylässä todettiin viime viikolla enemmän koronavirustartuntoja kuin kertaakaan aikaisemmin keväällä alkaneen pandemian aikana. Kaikkiaan viikon aikana todettiin 60 uutta tartuntaa.

Viikonlopun aikana Jyväskylässä todettiin perjantain, lauantain ja sunnuntain aikana yhteensä 22 uutta tartuntaa.

28.9.2020 klo 11.57 THL kirjannut maanantaina kaksi koronatartuntaa Jyväskylässä – Taudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa suurempaa kuin missään muualla maassa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on maanantaina todennut Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa.

Koko maassa THL:n tartuntuntatautirekisteriin kirjattiin maanantaina 61 tartuntaa. Vakavasti sairastuneita on yhä varsin vähän. Osastohoidossa koronan takia oli THL:n mukaan maanantaina 19 potilasta ja tehohoidossa kaksi.

Keski-Suomi on Suomen pahintaa aluetta koronataudin ilmaantumisessa. Ilmaantuvuusluku on nyt 39,9 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa eli enemmän kuin missään muualla maassa. Koko maassa ilmaantuvuusluku on 18,4.

Suomen matkustusrajoitukset ovat sellaisia, että jos Keski-Suomi olisi ulkomailla, sieltä palaavien pitäisi olla kaksi viikkoa vapaaehtoisessa karanteenissa.

Karanteenisuositus koskee sellaisia maita, joissa koronan ilmaantuvuusluku on yli 25.

26.9.2020 klo 12:01 Jyväskylässä 8 uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan Jyväskylässä on lauantaina 26.9. raportoitu 8 uutta koronavirustartuntaa. Jyväskylässä korotartuntoja on siten yhteensä 245, ja Keski-Suomessa yhteensä 336. Koko maassa uusia tartuntoja on 93.

25.9.2020 klo 16 Jyväskylän yliopiston normaalikoulun alakoulussa neljällä todettu koronavirustartunta – 35 karanteeniin

Jyväskylän normaalikoulun alakoulussa neljällä henkilöllä on todettu koronavirustartunta. 30 oppilasta ja viisi opettajaa on altistumisen vuoksi karanteenissa. Karanteeni ei vaikuta muiden koulun oppilaiden koulunkäyntiin.

Aiemmin tämän viikon maanantaina Norssin alakoulussa todettiin koronavirustartunta, jonka vuoksi 80 oppilasta asetettiin karanteeniin.

25.9.2020 klo 11.59 THL: Jyväskylässä perjantaina vain yksi uusi koronatartunta – taudin ilmaantuvuus Keski-Suomessa maan suurin

Jyväskylässä on perjantaina todettu yksi uusi koronatartunta. Torstaina uusia tartuntoja todettiin 7, keskiviikkona 10 ja tiistaina peräti 29.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä myös Äänekoskella on todettu yksi uusi tartunta.

Koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisteriin 105.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä koronataudin ilmaantuvuus on maan suurinta. Uusia tautitapauksia sataatuhatta asukasta kohti kahden viikon ajanjaksolla on ollut 46,3.

25.9.2020 klo 6.30 Jyväskylä kiittelee opiskelijajärjestöjä vastuullisuudesta

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kiittelee opiskelijajärjestöjä vastuullisesta toiminnasta koronaepidemian kiihtyessä Keski-Suomessa.

Tiedotteen mukaan kaupungin johdossa on pantu merkille kuinka erilaiset opiskelijatapahtumat, kuten fuksiaiset ja uusien opiskelijoiden laajat tapaamiset on siirretty taudin leviämisen kannalta turvallisempaan ajankohtaan.

Koronavirus on viime aikoina levinnyt etenkin nuorten keskuudessa ilta- ja yöelämässä.

24.9.2020 klo 15.15 Jyväskylän kaupunginjohtaja: "Olemme koronan leviämisen kiihtymisvaiheessa" – suositus maskin käytöstä muun muassa kaupoissa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos totesi tänään Jyväskylässä seitsemän uutta koronatartuntaa, koko maassa uusia tartuntoja on kirjattu 91. Jyväskylä reagoi tilanteeseen antamalla kahden viikon määräaikaisen suosituksen kasvomaskin käytöstä kaikissa julkisissa sisätiloissa ja paikoissa, joissa ei voi pitää suojaetäisyyksiä.

Koiviston mukaan tarkoitus on myös herätellä ihmisiä tilanteen vakavuuteen. Kaupunki myös vetoaa opiskelijoihin, jotta he eivät järjestäisi tapahtumia.

Jyväskylän yliopiston ylioppilaskunnasta Ira Vainikainen sanoo, että järjestöt ovat noudattaneet viranomaisten suosituksia.

Samaa kertoo Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijajärjestön puheenjohtaja Antti Paunonen.

– Opiskelijoiden demonisoiminen on turhaa. Olemme peruneet lähes kaikki tapahtumat, niin isot kuin pienetkin. Tapahtumien järjestäminen on käytännössä loppunut, hän sanoo.

24.9.2020 klo 14.25 Äänekoskella ryhdytään keräämään ihmisten yhteystietoja tapahtumissa, jotta tartuntaketjut on helpompi selvittää

Kaupungin järjestämissä tapahtumissa ryhdytään jakamaan kasvomaskeja ilmaiseksi osallistujille. Samaa edellytetään myös muilta tapahtumajärjestäjiltä, jotka järjestävät tapahtumia kaupungin omistamissa tiloissa.

Kasvomaskien käyttöä suositellaan vahvasti.

Maskien käytön lisäksi kaupunki rupeaa kerämään tapahtumien osallistujien yhteystietoja henkilötietolain mukaisesti. Yhteystietojen keräämisellä etukäteen halutaan varmistaa se, että mahdolliset altistumiset on helpompi jäljittää myöhemmin.

24.9.2020 klo 13:22 Keski-Suomi hehkuu punaisena koronakartalla, uusia suosituksia ei ole tulossa – johtajaylilääkäri: "Tilanne on hallinnassa"

Terveydenhuollon ammattilaisista koottu Keski-Suomen koronanyrkki ei suunnittele nopeasti uusia, alueellisia suosituksia. Perusteena on, että tilanne on hallinnassa – vaikka tartuntoja on maakunnassa paljon.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan tilanne on hallinnassa, koska 85 prosenttia uusista tartunnoista on todettu altistumisen vuoksi jo karanteenissa olevilta.

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan epidemian siirtyminen kiihtymisvaiheeseen toisi maskisuosituksen toisen asteen oppilaitoksiin ja korkeakouluihin, leviämisvaiheessa maskeja suositeltaisiin käytettävän myös yläkouluissa.

Jyväskylän ammattikorkeakoulu on hallintojohtaja Mikko S. Salmisen mukaan jo hankkinut vastoon maskeja, joita opiskelijat voisivat käyttää opintojen etenemisen kannalta välttämättömässä lähiopetuksessa.

Tällä hetkellä yli puolet Jyväskylän ammattikorkeakoulun opetuksesta tapahtuu etänä.

24.9.2020 klo 11.56 Jyväskylä suosittelee kasvomaskien käyttöä julkisissa sisätiloissa

Jyväskylän kaupunginjohtajan Timo Koiviston mukaan koronatilanteen takia kaikissa julkisissa sisätiloissa suositellaan nyt kasvomaskin käyttöä. Kaupunki vetoaa myös opiskelijoihin, jotta opiskelijatapahtumia ei järjestettäisi tai järjestettäisiin tavallista vähemmän.

Koiviston mukaan toistaiseksi kyse on suosituksista. Sitovampiin toimiin ryhdytään, jos epidemiatilanne kiihtyy hallitsemattomaksi.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on todennut torstaina Jyväskylässä seitsemän uutta koronatartuntaa.

Koko maassa uusia tartuntoja on torstaina kirjattu tartuntatautirekisteriin 91.

Vakavasti sairastuneita koronapotilaita on Suomessa yhä vähän. Sairaalassa koronan takia on keskiviikon tietojen mukaan koko maassa 22, joista neljä tehohoidossa.

23.9.2020 klo 11.55 Jyväskylässä keskiviikkona kymmenen uutta tapausta, Äänekoskella yksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kirjannut keskiviikkona tartuntatautirekisteriin kymmenen uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Äänekoskella uusia tartuntoja on todettu yksi.

Koko maassa tartuntoja on keskiviikkona kirjattu 93.

Taudin ilmaantuvuusluku Suomessa on nyt 14,5 tartuntaa sataatuhatta asukasta kohti kahdessa viikossa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä luku 44,3, mikä on enemmän kuin vielä tiistaina.

23.9.2020 klo 6.05 Jyväskylässä koronarajoitusten kohtalon ratkaisevat nyt tartuntaketjujen jäljitettävyys ja taudin ilmaantuvuus

Jyväskylän kaupunki ottaa uusia koronarajoituksia käyttöön, jos yli puolet tartuntojen alkuperästä jää selvittämättä ja tartuntojen ilmaantuvuus kahdessa viikossa ei laske alle 25 tapauksen sataatuhatta asukasta kohti.

Mahdollisia rajoitustoimia ovat muun muassa peruskoulujen siirtäminen etäopetukseen neljännestä luokasta ylöspäin ja kaupungin harrastuspaikkojen sulkeminen sekä yleisötilaisuuksien kieltäminen.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta odotetaan joka tapauksessa vielä tämän viikon aikana uutta, nykyistä tiukempaa suositusta kasvomaskien käytöstä.

22.9.2020 klo 15.22 Palokan Riennon jalkapallon juniorijoukkueessa koronatartunta – samoissa harjoituksissa olleet asetettu karanteeniin

Palokan Riennon yhdessä jalkapallon juniorijoukkueessa on vahvistettu koronatartunta. Viime viikon harjoituksissa taudille on altistunut myös muita joukkueen jäseniä.

22.9.2020 klo 14.26 Jyväskylän tartuntamäärät eivät olleet näin korkealla edes keväällä: rajoituksia asetetaan, jos tautitilanne lähtee leviämään epidemian lailla

Jyväskylässä on kirjattu tänään eniten koronavirustartuntoja koko maassa, yhteensä 29 kappaletta. Koko maakunnassa tartuntoja on todettu 33: Jyväskylän lisäksi Äänekoskella kaksi, Saarijärvellä yksi ja Jämsässä yksi.

Vaikka tartuntaluku on tänään maan korkein, se ei aiheuta mitään toimia, Jyväskylän kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo.

– Uusia rajoituksia tulee sitten, kun katsotaan että tauti leviää epideemisesti. Tällä hetkellä tartunnat on pääsääntöisesti tiedossa olevia altistumisia karanteenissa olevilta henkilöiltä. Sinällään tautitilanne on hallussa toistaiseksi, Käsmä toteaa.

22.9.2020 klo 12.16 Jyväskylässä todettu tiistaina 29 uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina todennut Jyväskylässä 29 uutta koronatartuntaa. Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä Äänekoskella uusia tartuntoja on kaksi ja Saarijärvellä yksi.

Koko maassa uusia tartuntoja on tiistaina kirjattu 149.

Sairaalassa koronan takia on Suomessa parikymmentä henkilöä.

Aluehallintovirasto kertoi tiistaina aamupäivällä, että se ei suunnittele lokakuuksi uusia kiristyksiä yleisötilaisuuksien sääntelyyn. Syyskuun tapaan yli 50 hengen tilaisuuksissa ja yleisissä kokouksissa on edelleen varmistettava turvavälit ja riittävä hygienia.

Kunnat voivat tehdä tarkempia paikallisia rajoituksia, mikäli koronatilanne sitä edellyttää.

21.9.2020 klo 15.40 Normaalikoulun alakoulussa koronavirustartunta, 80 karanteeniin

Normaalikoulun alakoulussa yhdellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Altistumisen takia 80 oppilasta joutuu karanteeniin.

Karateeniin määrättyjä oppilaita, heidän huoltajiaan ja henkilökuntaa on tiedotettu asiasta.

Lääkärin ohjeiden mukaisesti koulunkäynti voi jatkua normaalisti muilla paitsi karanteeniin määrätyillä. Karanteenissa olevat oppilaat on siirretty etäopetukseen. Koulu jatkuu heillä lukujärjestyksen mukaisesti etänä.

21.9.2020 klo 11.59 THL: Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinninlaitos THL on todennut Jyväskylässä maanantaina kaksi uutta koronatartuntaa. Muualta Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä ei maanantaina uusia tartuntoja kirjattu.

Koko maassa uusia tartuntoja todettiin 66.

Asiantuntijat ennakoivat koronaepidemian kiihtymistä Jyväskylässä lähiviikkojen aikana, koska tapausten määrä on ollut kasvusuunnassa.

Jyväskylän tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmä vetoaa kaupunkilaisiin suurten kokoontumisten välttämiseksi. Käsmän mukaan uudet rajoitukset tulevat harkittaviksi, jos tautitilanne ei osoita rauhoittumisen merkkejä.

21.9.2020 klo 11.08 Liikuntatieteellisen tiedekunnan opiskelijalla todettu koronavirustartunta – 16 karanteeniin

Jyväskylän yliopiston liikuntatieteellisen tiedekunnan yhdellä opiskelijalla on todettu koronavirustartunta.

Altistuminen on tapahtunut opetustilanteessa, jonka vuoksi koko ryhmän kontaktiopetus on keskeytetty karanteenin ajaksi. 16 henkilöä on karanteenissa altistumisen vuoksi. Heistä 14 on opiskelijoita ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa.

19.9.2020 klo 12.52 Keski-Suomessa lauantaina viisi uutta koronatartuntaa, neljä Jyväskylässä ja yksi Äänekoskella

Keski-Suomen todettujen koronatartuntojen määrä on nyt 269. THL ilmoitti lauantaina, että sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta tartuntaa, joista yksi Äänekoskella ja neljä Jyväskylässä.

Jyväskylän tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä arvioi kaupungin verkkosivuilla perjantaina, että koronatapausten määrä nousee lähiviikkoina.

– Rajoitustoimia harkitaan, mikäli tautitilanne ei osoita rauhoittumisen merkkejä, Käsmä toteaa kaupungin tiedotteessa.

18.9.2020 klo 11.57 Perjantain uudet koronatartunnat: Jyväskylässä viisi, Äänekoskella kolme, Saarijärvellä yksi tapaus

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on kirjannut perjantaina Jyväskylässä viisi uutta koronatartuntaa. Äänekoskella uusia tartuntoja on kirjattu kolme ja Saarijärvellä yksi.

Koko maassa uusia tartuntoja on ilmaantunut 59.

Taudin ilmaantuvuus Suomessa eli uusien tautitapausten määrä sataatuhatta asukasta kohti neljäntoista viime vuorokauden aikana on nyt 10,7.

Ilmaantuvuus on viime aikoina kasvanut. Kuvaavaa on, että vielä viikko sitten Suomeen ei saanut matkustaa sellaisista maista, joiden ilmaantuvuusluku on enemmän kuin 8–10.

17.9.2020 klo 16.14 Äänekoskella todettu kahdeksan uutta koronatapausta – kaikki liittyvät samaan nuorten kokoontumiseen

Äänekosken kaupungin tiedotteen mukaan keskiviikkoon mennessä on todettu kahdeksan uutta koronatapausta. Kaikki tartunnat liittyvät jo aiemmin todettuun tartuntaryppääseen, joka sai alkunsa nuorten yksityistilaisuudesta syyskuun ensimmäisenä viikonloppuna.

17.9.2020 klo 11.57 THL: Äänekoskella viisi uutta koronatartuntaa, Jyväskylässä neljä, Muuramessa kaksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on torstaina kirjattu 11 uutta koronatartuntaa.

Tartunnoista viisi on Äänekoskella, neljä Jyväskylässä ja kaksi Muuramessa.

Koko maassa THL on viime vuorokauden aikana rekisteröinyt 49 uutta tartuntaa.

17.9.2020 klo 6.48 Lohikoskella koululaisia karanteeniin

Yhdessä Lohikosken koulun luokassa on ollut mahdollinen korona-altistuminen, minkä vuoksi koko luokan oppilaat ja kaksi henkilökuntaan kuuluvaa on määrätty karanteeniin 25. syyskuuta saakka. Luokan opetus jatkuu etäopetuksena. Luokalla on 27 oppilasta.

Karanteeni ei koske koko koulua, vaan ainoastaan niitä lapsia ja henkilökunnan jäseniä, jotka ovat olleet terveydenhuoltoviranomaisen arvion mukaan mahdollisen altistumisen piirissä.

Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin.

16.9.2020 klo 11.57 Jyväskylässä kaksi uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle (THL) on ilmoitettu Jyväskylässä kaksi uutta koronavirustartuntaa viime vuorokauden kuluessa.

Koko maassa uusia tartuntoja on ilmaantunut 25.

THL:n mukaan tartuntaketjujen jäljittämistä helpottaa enenevässä määrin se, että Koronavilkku-sovellus on ladattu tähän mennessä jo yli kaksi miljoonaa kertaa.

Kahden miljoonan latauksen raja meni rikki kaksi viikkoa sen jälkeen, kun Koronavilkku tuli ladattavaksi sovelluskauppoihin.

15.9.2020 klo 15.03 Jyväskylän Gradiassa todettu koronavirustartunta – tartunta on autoalalla

Yhdellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta Gradian Jyväskylän toimipisteessä Viitaniemessä. Altistuneita työntekijöitä on 1 ja opiskelijoita 21. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja määrätty karanteeniin.

Altistuminen tapahtui autoalan opiskelijaryhmässä Viitaniemen kampuksella D-rakennuksessa viime viikon keskiviikkona syyskuun 9. päivä.

15.9.2020 klo 12.05 THL kirjannut 14 tartuntaa Äänekoskelta, Jyväskylässä viisi uutta tapausta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on tiistaina kirjannut 14 uutta koronatartuntaa Äänekoskella.

Äänekosken tartuntaryppäät ovat olleet tiedossa jo aiemmin, mutta THL:n tartuntatautirekisteri päivittyy yleensä muutaman päivän viiveellä.

Jyväskylässä uusia tartuntoja on tiistaina kirjattu viisi, Laukaassa yksi ja Muuramessa yksi. Saarijärvi on ylittänyt viiden koronatapauksen tilastointirajan. THL ei julkista sitä alhaisempia kuntakohtaisia koronalukuja.

Koko maassa uusia tartuntoja on tiistaina kirjattu 98.

14.9.2020 klo 14.26 Koronatartunnat ryöpsähtivät viikonloppuna Jyväskylässä: 11 uutta tartuntaa

Karanteeniin asetettiin tartuntojen vuoksi noin sata henkilöä. Viikonloppuna Jyväskylässä todettiin 11 uutta koronavirustartuntaa. Tartunnat olivat yksittäisiä, eikä karanteeniin asetettu laajoja ryppäitä.

14.9.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä todettu kolme uutta koronatartuntaa, Äänekoskella yksi

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on sunnuntain jälkeen kirjannut Jyväskylässä kolme uutta koronatartuntaa ja Äänekoskella yhden. Keväästä alkaen Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on nyt todettu 216 koronatapausta.

Koko maassa on sunnuntain jälkeen rekisteröity 47 uutta koronatapausta.

THL:n tartuntatiedot päivitetään viiveellä, ja yhden päivän tartuntaluvuissa saattaa olla tapauksia pidemmältäkin aikaväliltä.

Taudin ilmaantuvuusluku eli uusien tapausten määrä sataatuhatta asukasta kohti 14 viime vuorokauden aikana on Suomessa nyt 8,3.

Tartuntojen lisääntymisestä kertoo se, että edeltävällä 14 vuorokauden jaksolla ilmaantuvuusluku oli 6,5.

14.9.2020 klo 7.14 Saarijärven lukion kolmella oppilaalla todettu korona – 17 karanteeniin

Saarijärven lukion kolmella opiskelijalla on todettu koronavirustartunta, tiedottaa Saarijärven kaupunki.

Kolmen tartunnan saaneen kontaktit on kaupungin tiedotuksen mukaan kartoitettu ja niiden pohjalta karanteeniin on asetettu heidän lähipiiristään 17 henkilöä.

Kyseiset kolme opiskelijaa osallistuivat koulutyöhön maanantain 7.9. ja keskiviikon 9.9. välisenä aikana, mutta lääkäreiden mukaan siitä ei ole aiheutunut altistumisia.

Ylilääkärin suosituksesta lukio-opetus jatkuu Saarijärvellä aiempien päätösten mukaisesti. Lukion abiturientit ovat etäopetuksessa 10.9.–29.9. välisen ajan.

Syksyn ylioppilaskirjoitukset järjestetään normaalisti turvavälit ja muut varotoimet huomioiden.

14.9.2020 klo 5.40 Äänekoskella toistakymmentä uutta koronatartuntaa – oppilaitoksia etäopetukseen, altistuneita kymmenittäin

Äänekoskella on todettu 12 uutta koronatartuntaa, tiedottaa Äänekosken kaupunki. Tartunnat liittyvät jo aiemmin tiedossa olleeseen nuorten tartuntaketjuun.

Virukselle altistuneita on vähintään useita kymmeniä. Äänekosken lukion mukaan altistuneita olisi kaikkiaan jopa 120–140.

Äänekosken lukio ja Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Piilolan kampus Äänekoskella siirtyvät tilanteen vuoksi etäopetukseen kahden viikon ajaksi tästä maanantaista alkaen.

Äänekosken lukiolla ylioppilaskirjoitukset järjestetään turvajärjestelyihin. Lukio kuitenkin korostaa tiedotuksessaan, että sairausoireiset tai karanteenissa olevat eivät voi tulla ylioppilaskokeeseen.

12.9.2020 klo 15.57 Mahdollinen korona-altistus Bar Red Neckissä Jyväskylässä

Jyväskylässä Bar Red Neckissä on asioinut koronavirusta kantava henkilö 6.–7.9. välisenä yönä kello 00.00–02.00 välisenä aikana.

Ravintolassa kyseiseen aikaan olleiden ja koronaoireita saaneiden tulee olla yhteydessä kaupungin terveydenhuoltoon joko verkossa Omaolo.fi-palvelussa tai soittamalla päiväaikaan neuvontanumeroon 014 266 0133. Muina aikoina soitetaan numeroon 116 117.

Terveydenhuollossa arvioidaan näytteenoton tarpeellisuus ja ohjataan tarvittaessa näytteenottoon.

Koronaan viittaavat esimerkiksi hengitystieinfektion oireet tai ripuli.

12.9.2020 klo 15.14 Jyväskylässä kaksu uutta tartuntaa, Äänekoskella yksi

Jyväskylässä on lauantaina ilmoitettu kaksi uutta koronavirustartuntaa. Muualla Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on yksi uusi tartunta Äänekoskella.

Koko maassa on todettu 45 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt 8 557.

Viimeisen kahden viikon aikana on todettu 179 tartuntaa enemmän kuin edeltävien kahden viikon aikana.

THL ilmoittaa sairaalahoidossa olevien ja mahdollisten kuolemantapausten määrän kolme kertaa viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Perjantaihin mennessä tautiin liittyviä kuolemia oli raportoitu 337.

11.9.2020 klo 11.57 Jyväskylässä kaksi uutta tartuntaa, Äänekoskella kaksi

Jyväskylässä on ilmoitettu torstain jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa. Muualla Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä tartuntoja on ollut yksi Äänekoskella.

Koko maassa uusia tartuntoja on rekisteröity Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan 43.

Vain pieni osa tapauksista on tällä haavaa niin vakavia, että sairaalahoito on tarpeen. Koko maassa sairaalahoidossa koronan takia on viimeisimpien tietojen kuusi henkilöä, joista yksi tehohoidossa.

11.9.2020 klo 11.00 Kaupunki kieltää Amazing Race -opiskelijatapahtuman – järjestelyt olivat tähän päivään asti täydessä vauhdissa

Huomenna lauantaina järjestettävä Amazing Race -opiskelijatapahtuman järjestäminen kiellettiin Jyväskylässä.

. Ympäri kaupunkia tapahtuvaan leikkimieliseen suunnistukseen olisi osallistunut satoja opiskelijoita.

Kaupunki kieltää tapahtuman, koska Jyväskylässä koronatartunnat ovat jatkaneet kasvuaan. Tartuntoja on ollut erityisesti nuorten keskuudessa, ja tartuntalähteiden epäillään liittyvän useissa tapauksissa ilta- ja yöelämään.

– Tartunnan saaneista nuorista lähes kaikki ovat olleet hyvin lieväoireisia. Huolena onkin, että nuorten keskuudessa on merkittävästi sellaisia henkilöitä, jotka kantavat tautia. Laajan opiskelijatapahtuman järjestäminen aiheuttaa merkittävän riskin siitä, että tauti lähtee leviämään ympäri Suomea, tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmä sanoo kaupungin tiedotteessa.

Koronavirustilanne on muuttunut Jyväskylässä viime päivinä vakavammaksi, sillä valtaosa tartuntaketjuista on täysin tuntemattomia.

11.9.2020 klo 5.25 JYP ja KooKoo peruvat harjoitusottelunsa

Jääkiekon SM-liigaseurat JYP ja KooKoo ovat päättäneet perua perjantaille suunnitellun harjoitusottelunsa.

Peruutuksen syynä on vallitseva koronatilanne ja siihen liittyvät raskaat varotoimet.

Ottelu oli määrä pelata Espoon LähiTapiola-areenassa.

Lipun ennakkoon ostaneita neuvotaan olemaan yhteydessä Lippupisteeseen.

Jääkiekon SM-liigan on määrä pyörähtää käyntiin lokakuun alussa.

10.9.2020 klo 23.19 Lähes 90 ihmistä koronakaranteeniin Norssin lukiossa ja Jyväskylän ammattikorkeakoulussa

Jyväskylän ammattikorkeakoulussa ja Norssin lukiossa on kummassakin todettu yksi koronavirustartuna, tiedottaa Jyväskylän kaupunki.

Ammattikorkeakoulussa altistuminen on tapahtunut viikko sitten torstaina 3. syyskuuta Rajakadun kampuksen tiloissa. Lukiossa altistuminen on tapahtunut viime maanantaina 7. syyskuuta.

Norssin lukiossa altistumisen vuoksi on asetettu karanteeniin 58 ihmistä. Heistä kaksi on opettajia ja muut opiskelijoita.

Ammattikorkeakoulussa karanteeniin on asetettu noin 30 opiskelijaa.

10.9.2020 klo 15.06 Äänekoskella ammattiopiston opiskelijoita altistunut koronavirukselle

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston Poken opiskelijoita on altistunut koronavirukselle lauantaina 5. syyskuuta Äänekoskella yksityistilaisuudessa, jossa on ollut yksi koronapositiivinen henkilö.

Yhteensä tilaisuudessa altistui 25 henkilöä, joista kaikki eivät ole Poken opiskelijoita. Tällä hetkellä tartuntaketjuja selvitetään ja altistuneita asetetaan karanteeniin.

10.9.2020 klo 14.35 Saitko iPhonessa ilmoituksen mahdollisesta korona-altistuksesta, vaikka Koronavilkku on mykkä? Syy on puhelimessa

IPhone-puhelimiin on alkanut tulla mahdollisten korona-altistusten viikkoyhteenvetoja.

Yhteenvedot ovat hätkäyttäneet käyttäjiä, sillä iPhone on saattanut kertoa tunnistaneensa mahdollisia altistumisia koronavirukselle, vaikka THL:n Koronavilkku-sovelluksessa ei ole näkynyt mitään.

Koronavilkkua kehittäneen Solitan teknologia-asiantuntija Sami Köykkä kertoo Twitterissä, että iPhone raportoi myös läheltä piti -tilanteet.

10.9.2020 klo 12.11 Lääkäri: Kinnulassa on varmistunut uusi koronatartunta – terveyskeskus on jälleen auki

Kinnulassa on tullut ilmi eilen keskiviikkona yksi uusi koronavirustartunta, kertoo virkalääkäri Heimo Lajunen.

Lajusen mukaan tartunta liittyy aiemmin tunnettuun tartuntaketjuun.

Kinnulassa ryhdyttiin järeisiin varotoimiin sen jälkeen, kun kunnan ensimmäinen koronatartunta tuli lauantaina julki.

10.9.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä viisi uutta tartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on keskiviikon jälkeen kirjannut Jyväskylässä viisi uutta koronatartuntaa. Kaikkiaan tapauksia on Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä rekisteröity nyt 206.

Koko maassa uusia tartuntoja on keskiviikon jälkeen rekisteröity 39.

Suomessa on keväästä alkaen todennettu 8469 koronavirustapausta. Tautiin liittyviä kuolemia on raportoitu 337.

Taudista parantuneita arvioidaan olevan noin 7500.

10.9.2020 klo 11.45 Äänekoskella tartunta – altistumisia nuorten yksityistilaisuudessa

Äänekoskella on todettu yksi uusi koronatartunta, tiedottaa Äänekosken kunta.

Viikonlopun aikana nuorten parissa yksityistilaisuudessa on tapahtunut ollut myös altistumisia virukselle. Altistuneiden määrä on noin 25.

Altistuneisiin ollaan yhteydessä ja heitä asetetaan karanteeniin

9.9.2020 klo 16.51 Jyväskyläläisissä ravintoloissa ja kuntosalilla tapahtunut korona-altistumisia viime viikonloppuna – altistuneiden määrä ei ole vielä tiedossa

Jyväskylässä on viime viikonloppuna tapahtunut korona-altistumisia useissa paikoissa.

Korona-altistumisia on tapahtunut ravintolalaiva M/S Musta Magialla perjantaina 4. syyskuuta kello 19–02 välisenä aikana sekä Pataässä- ja Heidi's Bier Bar -ravintoloissa lauantaina 5. syyskuuta aamuyöllä kahden ja neljän välillä.

Altistumisia on tapahtunut myös Jyväskylän keskustan Fitness24Seven-kuntosalilla lauantaina 5. syyskuuta 12.30–14.00 välisenä aikana.

9.9.2020 klo 16.03 Kristillisen opiston koronalle altistuneet lähetetään ensisijaisesti takaisin kotipaikkakunnillensa – lääkärin mukaan kyseessä normaali käytäntö

Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla yhdellä opiskelijalla tiedotettiin eilen koronatartunnasta. Tapaus käynnisti laajat varotoimet.

Opiston rehtori Jukka Palola kertoi tänään aamupäivällä, että osa pakolliseen karanteeniin asetetuista on lääkärien ohjeiden mukaan lähtenyt yksityisillä kyydeillä kotipaikkakunnilleen.

16–18-vuotiaita opiskelijoita on vuosittain kymmeniltä paikkakunnalta pääosin eteläisestä ja keskisestä Suomesta. Altistuneiden kotiin lähteminen voi kummastuttaa, sillä altistuneita on arvioitu olevan 150. Heidän mukanaan mahdollinen koronavirustartunta saattaa levitä opiskelijoiden koteihin, joissa voi olla paljon sisaruksia ja riskiryhmäläisiä.

9.9.2020 klo 15.56 Viitasaari ei ryhdy erityistoimiin koronatartuntojen takia

Viitasaarella todetut viisi koronatartuntaa liittyvät useampaan eri tartuntaketjuun, kertoo kaupunki tiedotteessaan.

Viitasaaren kaupungin johtoryhmä on tänään päättänyt, että se ei tee koronaviruksen takia rajoitustoimia kunnallisiin palveluihin.

Viitasaaren tiedotteen mukaan kyseiset tartuntaketjut on selvitetty. Kaupungin mukaan tartunnalle altistuneet on jäljitetty ja heidät on asetettu karanteeniin

9.9.2020 klo 14.56 THL: Viitasaarella viisi koronavirustartuntaa

Viitasaarella on nyt THL:n mukaan viisi koronatartuntaa.

THL julkaisee niiden kuntien nimet, joissa on vähintään viisi varmistettua tartuntaa, ja Viitasaari on noussut listalle tänään.

Viitasaari tiedotti aiemmin, että Wiitaunionin sisällä on todettu yksi koronatartunta, ja paikallisen hotellin konsertissa on ollut korona-altistus. Kaupungin mukaan näiden tartuntaketjut on kartoitettu.

9.9.2020 klo 12.00 THL: Keski-Suomessa 200 koronatartunnan raja puhki

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on tiistain jälkeen kirjannut Keski-Suomessa kuusi uutta koronatartuntaa. Tartunnoista neljä on Jyväskylässä, yksi Äänekoskella ja yksi Laukaassa.

Uusien tapausten myötä keväästä alkaen kirjattujen koronatartuntojen määrä nousee maakunnassa 200:aan.

Koko maassa THL on tiistain jälkeen rekisteröinyt 93 uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on koronan vuoksi viimeisimmän tiedon mukaan 16 potilasta.

Alkuviikkoon mennessä tartuntaketjujen jäljittämiseen suunniteltu Koronavilkku-sovellus oli ladattu Suomessa jo melkein kaksi miljoonaa kertaa.

9.9.2020 klo 6.15 Jämsässä yli sadalle opiskelijalle vahva suositus pysytellä eristyksissä

Jämsässä kymmeniä ihmisiä on asetettu pakkokaranteeniin ja pitkälti toistasataa on saanut vahvan suosituksen pysytellä karanteenimaisissa oloissa sen jälkeen paikkakunnalla havaittiin kaksi uutta koronatartuntaa.

Toinen tartunta on Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradian Jämsän toimipisteessä ja toinen Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla. Altistuneita arvioitiin tiistai-iltana olevan ainakin noin 40, joista yli 20 oli asetettu pakolliseen karanteeniin.

Jämsän kristillisen opisto tiedotti tiistaina myös, että Jämsän tartuntatautilääkäri on antanut vahvan suosituksen, että kaikki Jämsän Kristillisen Kansanopiston 150 opiskelijaa pysyttelisivät karanteenimaisissa oloissa.

Altistuneiden jäljittäminen jatkuu yhä.

8.9.2020 klo 15.34 Gradian toimipisteellä Jämsässä koronavirustartunta –altistuneita lähes 30

Koulutuskuntayhtymä Gradiassa on todettu koronavirustartunta Gradian Jämsän toimipisteessä. Tartunta todettiin opettajalla.

Muita altistuneita työntekijöitä on seitsemän ja opiskelijoita 20. Kaikki altistuneet on tavoitettu ja määrätty karanteeniin.

Altistuminen tapahtui logistiikan koulutusalalla, jossa opettaja oli opettanut tiistaina opiskelijaryhmää. Koronaepäily paljastui sunnuntaina, kun opettaja oli käynyt testissä.

8.9.2020 klo 13.25 Pohjoismaiden johtava kaivosteollisuuden messutapahtuma siirtyy ensi vuoteen – viime kerralla kävijöitä Paviljongissa oli noin 3000

FinnMateria -messujen uusi ajankohta on 5.–6. toukokuuta. Päätös messujen siirtämisestä tehtiin vallitsevan koronatilanteen vuoksi. Keskustelut messujen näytteilleasettajien ja yhteistyökumppaneiden kanssa puolsivat myös ajankohdan siirtämistä.

Messut oli tarkoitus järjestää Jyväskylän Paviljongissa 18.–19. marraskuuta jo kahdeksatta kertaa. Joka toinen vuosi järjestettävä tapahtuma on kerännyt noin 3000 kävijää.

8.9.2020 klo 11.22 Jyväskylä supistaa riskiryhmäläisten liikuntapalveluja

Koronavirustilanteen vuoksi Jyväskylän kaupungin liikuntapalvelut supistaa sellaisia koronaviruksen riskiryhmäläisten palveluja, joissa ei voida taata viranomaisten antamien koronaohjeiden noudattamista.

Tauolle jäävät senioreille ja diabeetikoille suunnatut kuntosaleilla kokoontuvat kuntopiiriryhmät. Myös eri kaupunginosista kulkevien maksuttomien uimahallikuljetusten käynnistämistä on päätetty siirtää myöhempään ajankohtaan syksyllä.

Toimenpiteet ovat Jyväskylän kaupungin linjausten mukaisia, ja asiassa on konsultoitu tartuntatautien vastaavaa lääkäriä.

8.9.2020 klo 5.50 Kinnulassa lukio etäopetukseen – myös muista toimista päätöksiä

Kinnulan kunnanhallitus on päättänyt siirtää lukion etäopetukseen 8.9.–2.10.-väliseksi ajaksi.

Esi- ja perusopetuksen osalta kunnanjohtajalle annettiin valtuudet tarvittaessa päättää oppilaitosten sulkemisesta ja siirtämisestä etäopetukseen sivistysjohtajan kuulemisen jälkeen.

Kunnanhallitus päätti maanantaina myös muista toimista koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi sen jälkeen, kun kunnassa tuli viikonloppuna tietoon koronavirustartunta ja siihen liittyviä altistumisia.

Kirjasto ja sisäliikuntatilat päätettiin sulkea 7.9.–20.9.-väliseksi ajaksi. Kansalaisopiston opetuksen alkua lykättiin viikolle 39. Uimahalli päätettiin sulkea ainakin 5.10. asti.

Oppilaitoskerhotoiminta päätettiin keskeyttää 20.9. saakka. Kunnanvirasto pidetään suljettuna 20.9. asti. TE-toimiston ja Kelan palvelut järjestämään pääosin puhelimitse tai etäyhteyksin

Vähävaraisille aletaan jakaa kasvomaskeja asiointipisteestä ennakkoon soittamalla.

7.9.2020 klo 12.52 Kinnulassa suunnitellaan koronanäytteenottopisteen avaamista

Kinnulassa on kaavailtu koronanäytteenottopisteen avaamista paikkakunnalle, kertoo virkalääkäri Heimo Lajunen.

Näytteenoton sijoituspaikaksi on Lajusen mukaan useita vaihtoehtoja. Lajunen toteaa myös, että ennen kuin piste voidaan avata tarvitaan sekä välineistöä että henkilökunnan koulutusta.

Tähän saakka Kinnulasta on käyty koronatestissä muun muassa naapurikunnassa Pihtiputaalla.

7.9.2020 klo 10.35 Jyväskylässä todettu viikonlopun aikana neljä uutta koronatartuntaa – yksi liittyi vanhaan tartuntaketjuun, kaksi niin sanotusti uusia

Tartunnoista yksi liittyi jo tiedossa olevaan tartuntaketjuun. Kaksi tartunnoista ei liittynyt mihinkään aiempiin tartuntaketjuihin, eli ne ovat niin sanotusti uusia tartuntoja. Yhden testeissä käyneen kotikunta oli muu kuin Jyväskylä.

Kokonaisuudessaan koronatilanne on Jyväskylässä rauhallinen ja aiemmin määrättyjä karaanteeneja on ryhdytty purkamaan vähitellen.

7.9.2020 klo 10.05 Kinnula ryhtyy raskaisiin varotoimiin koronan leviämisen ehkäisemiseksi: kirjasto ja sisäliikuntatilat suljetaan, koulujen etäopetusta harkitaan

Kinnulassa ei kunnan virkalääkäri Heimo Lajusen mukaan ole tullut tietoon uusia varmistettuja koronatapauksia sen jälkeen, kun kunnan ensimmäinen koronatartunta varmistui lauantai-iltana.

Julkisessa Facebook-päivityksessä kunnassa työskentelevä lääkäri on kertonut olevansa tartunnan saanut henkilö, minkä takia terveyskeskus on varotoimena kiinni ainakin maanantaina ja tiistaina.

– Ne jotka ovat tavanneet tartunnan saaneen henkilön, tavataan. Tälläkin hetkellä on menossa heidän haastattelunsa, kunnan virkalääkäri Heimo Lajunen sanoo.

Lajusen mukaan sitovaan karanteeniin on tähän mennessä asetettu "ainakin pari" ihmistä. Päätös karanteenista ja sen laadusta on tehty sen perusteella, minkälainen kontakti ihmisellä on tartunnan kantajaan ollut.

Koronalle Kinnulassa mahdollisesti altistuneiden tarkka lukumäärä on toistaiseksi hämärän peitossa. Tartunnan saanut lääkäri kertoi lauantaina Facebookissa myös, että hänen ravintola-alalla työskentelevä miehensä oli ollut töissä.

Kinnulan kunta on kunnajohtaja Erkki Nikkilän mukaan ryhtynyt raskaisiin varotoimiin tilanteen vuoksi. Kunnantalo pannaan kahdeksi viikoksi kiinni ja sen toiminta siirretään puhelimen ja etäyhteyksien varaan.

Kirjasto, vapaa-ajan kerhot ja sisäliikuntatilat suljetaan niin ikään kahdeksi viikoksi ja kansalaisopiston kurssien alkua lykätään. Päätös koulujen mahdollisesta siirtymisestä etäopetukseen tehdään kunnanhallituksessa maanantai-iltana.

6.9.2020 klo 15.20 Kinnulassa mahdollisesti kymmeniä korona-altistumia

Kinnulan ensimmäinen koronatartunta on vahvistettu lauantai-iltana.

Paikallinen ravintola ja huoltamoravintola ovat sulkeneet ovensa koronan takia, myös terveysasema on alkuviikosta kiinni.

Kunnanjohto on käynyt tartuntaketjuista ja niiden hoitamisesta keskusteluja sunnuntaina lääkäreiden kanssa.

Varotoimenpiteenä Kinnulan terveysasema on suljettuna ainakin maanantaina ja tiistaina henkilökunnan mahdollisten altistusten selvittämiseksi.

Kinnulan kunnanjohtaja Erkki Nikkilän kehottaa kuntalaisia välttämään seuraavien kahden viikon aikana lähikontakteja ja muistamaan muut suojautumiskeinot. Myös vierailua vanhusten tehostetun hoidon osastoilla ei suositella.

4.9.2020 klo 14.33 Koronatestin tuloksen pitäisi valmistua nyt parissa päivässä – Fimlab: Jonot on purettu

Koronatestauksen jonot on purettu myös näytteiden analysoinnissa, kertoo Fimlab laboratoriot. Testitulosten pitäisi valmistua nyt alle kahdessa vuorokaudessa.

Näytteenotto ja testituloksen saaminen ruuhkautuivat pahasti elokuussa. Jyväskylässä koronatestiin pääsyä joutui odottaamaan pahimmillaan lähes viikon ja testivastausten valmistuminen kesti jopa kuusi päivää.

Fimlabin laboratorioissa on purettu ruuhkaa tukeutumalla yhteistyölaboratorioiden apuun. Näytteitä on lennätetty tutkittavaksi myös Etelä-Koreaan.

4.9.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä varmistettu kaksi uutta koronatartuntaa

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) on rekisteröinyt torstain jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa Jyväskylässä. Muualla Keski-Suomessa uusia tartuntoja ei ole tullut tietoon.

Koko maassa THL on kirjannut torstain jälkeen 25 uutta tartuntaa.

THL:n koronatiedot päivittyvät viiveellä, joten niissä on todennäköisesti tartuntoja, jotka ovat olleet tiedossa jo aiemmin.

Koko maan tasolla koronavirustilanne on THL:n mukaan edelleen rauhallinen. Sairaalahoidossa on koronan takia kymmenkunta potilasta.

4.9.2020 klo 6.15 Yritykset tyytymättömiä hallituksen koronatoimiin

Suuri osa keskisuomalaisista yrityksistä on tyytymättömiä tapaan, jolla hallitus on hoitanut koronakriisiä, kertoo kauppakamarien kysely.

Kyselyyn vastanneista keskisuomalaisista yrityksistä 77 prosenttia kokee, että hallitus ei kuuntele tarpeeksi yrityksiä ja elinkeinoelämää, kun se yrittää ratkoa koronapandemian entisestään lisäämiä ongelmia Suomen taloudessa.

80 prosenttia on hyvin pessimistisiä sen suhteen, että hallitus kykenisi tekemään työllisyyttä ja Suomen kilpailukykyä parantavia ratkaisuja.

4.9.2020 klo 5.50 Salibandyseurassa korona-altistumisia

Salibandyseura O2-Jyväskylän pelaajia on altistunut koronavirukselle, kerrotaan seuran tiedotteessa. Sekä miesten edustusjoukkueessa että sen farmijoukkueessa eli Akatemiassa on tiedossa kaksi altistumista.

Joukkueiden tulevalle viikonlopulle suunnitellut harjoitusottelut on siksi peruttu.

Joukkueet saivat tietää altistumisista keskiviikkona. Kaikki altistuneet ovat karanteenissa ja menossa koronatestiin mahdollisimman pian.

3.9.2020 klo 11.15 Ilmaisten kasvomaskien kysyntä tasaantunut Jyväskylässä

Ilmaisten kasvomaskien kysyntä Jyväskylässä on tasaantunut. Kaupunki arvioi nyt jakelupisteiden määrää uudestaan.

Jakelupisteenä toiminut ViaDia Jyväskylä ry:n toimipiste Kuokkalassa lopettaa maskien jakelun torstaista alkaen. Kuokkalan asukkaille maskeja jaetaan jatkossa Kuokkalan terveysasemalla.

Ilmaisten maskien jakelu vähävaraisille alkoi Jyväskylässä elokuun puolivälissä, ja aluksi kysyntä oli kovaa. Maskeja saatettiin jakaa yhdessä päivässä 60 000 kappaletta.

2.9.2020 klo 17.30 Korona-altistumisia on voinut tapahtua jyväskyläläisessä yökerhossa tai pikaruokaravintolassa

Jyväskylässä vahvistettiin keskiviikkona yhteensä 10 uutta positiivista koronatulosta. Kaupunki kertoo, että aamulla tiedotettujen kuuden tapauksen lisäksi on saatu tieto neljästä muusta tapauksesta.

Tartuntaketjujen selvitystyössä on selvinnyt, että taudille on voinut altistua, jos on käynyt Escape-yökerhossa 27.8. tai 28.8. kello 23–04 välisenä aikana.

Lisäksi virukselle on voinut altistua Kauppakadun McDonald'sissa tiistaina 1.9. kello 16–16.30.

Mahdollisten altistuneiden on syytä seurata mahdollisia oireita. Kaupunki kehottaa hakeutumaan tarvittaessa herkästi koronavirustestaukseen vähäistenkin oireiden johdosta.

Samoin on syytä tehdä niiden, jotka ovat matkustaneet tiistaina 25.8. kello 19.25 Helsingistä Jyväskylään lähteneellä Onnibussin vuorolla.

Kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä kokoontuu torstaina ja ilmoittaa mahdollisista rajoitustoimenpiteistä kokouksen jälkeen.

2.9.2020 klo 13.24 KSML: Jyväskylän laajamittaiset koronaryppäät ovat saaneet alkunsa rakennustyömailta

Jyväskylässä tiistaina todetut laajat korona-altistumiset ja 140 henkilön määrääminen karanteeniin ovat tapahtuneet rakennustyömailla, kertoo Keskisuomalainen. Keskiviikkona todetut kuusi uutta koronatartuntaa Jyväskylässä ovat lähtöisin samoista koronaryppäistä.

Tartuntataudeista vastaava lääkäri Ilkka Käsmän mukaan tartuntaketjujen lähteet löytyvät ulkomailta. Koronaan sairastuneet työntekjät olivat ehtineet liikkua jo useilla eri työmailla.

2.9.2020 klo 11.59 Keski-Suomen keskussairaala rajoittaa jälleen vierailuja – sairaalahoidossa on ollut viime viikkoina yksittäisiä koronapotilaita

Keski-Suomen keskussairaala valmistautuu pahenevaan koronavirustilanteeseen muun muassa asettamalla rajoituksia sairaalassa vierailuille.

– Testauskapasiteettia on elokuussa nostettu ja nyt muotoilemme ohjeita sairaalavierailuista, jotta potilaat ja henkilökunta eivät tarpeettomasti sairaalassa altistuisi koronalle, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Vierailuja rajoitetaan niin, että vuodeosastolle voi tulla tästä päivästä alkaen yhtä potilasta kohden yksi vierailija kerrallaan. Ennen osastolle saapumista vierailijan pitää sopia vierailusta osaston henkilökunnan kanssa ja ilmoittautua heille tultuaan paikalle.

– Muistutamme myös siitä, ettei hengitysinfektio-oireisena saa tulla vierailulle. Myös saattajien käynnit pyritään rajoittamaan vain välttämättömiin.

Sairaalaan hoitoon tai tutkimuksiin saapuvilla voi olla vain yksi välttämätön saattaja mukanaan.

2.9.2020 klo 10.00 Jyväskylässä varmistunut kuusi uutta tartuntaa – henkilöt jo valmiiksi karanteenissa

Jyväskylässä on keskiviikkoaamuna varmistettu kuusi uutta positiivista koronatulosta.

Tulokset saatiin korona-altistuksen takia jo karanteenissa olevilta henkilöiltä maanantaina otetuista näytteistä, joten uusia karanteeneja ei ole näiden tulosten vuoksi asetettu.

Kaiken kaikkiaan Jyväskylässä on todettu 25 koronatartuntaa alkuviikon aikana.

2.9.2020 klo 6.15 Äänekoskella voimaan vierailukieltoja

Äänekosken terveyskeskussairaalassa ja arjen tuen ympärivuorokautisissa yksiköissä tulee voimaan vierailukielto koronatilanteen vuoksi. Kiellolla suojataan riskiryhmiin kuuluvia koronatartunnoilta.

Vierailukiellon aikana yhteydenpito asiakkaisiin ja potilaisiin neuvotaan hoitamaan puhelimitse, mikäli vain mahdollista. Muissa tapauksissa voi ottaa yhteyttä hoitohenkilökuntaan.

Oireettomien ja koronalle altistumattomien läheisten tapaaminen pyritään järjestämään ulkona henkilökunnan kanssa etukäteen sopien.

2.9.2020 klo 5.50 Jyväskylän sivistystoimen johtajalle poikkeusvaltuudet

Jyväskylän sivistyslautakunta on antanut toimialajohtaja Eino Leisimolle valtuudet siirtyä perusopetuksessa poikkeusjärjestelyihin, jos koronatilanne sitä edellyttää.

Etäopetukseen voisivat siirtyä osittain tai kokonaan peruskoulun oppilaat neljännestä luokasta ylöspäin. Päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voidaan tehdä enintään yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Pykälien nojalla etäopetukseen voidaan siirtyä kouluissa vain silloin, kun opetuksen järjestäminen turvallisesti ei muutoin ole mahdollista.

2.9.2020 klo 5.40 Jyväskylässä käyttöön sähköinen ajanvaraus koronatestiin

Jyväskylän sivistyslautakunta on antanut toimialajohtaja Eino Leisimolle valtuudet siirtyä perusopetuksessa poikkeusjärjestelyihin, jos koronatilanne sitä edellyttää.

Etäopetukseen voisivat siirtyä osittain tai kokonaan peruskoulun oppilaat neljännestä luokasta ylöspäin. Päätös poikkeuksellisiin opetusjärjestelyihin siirtymisestä voidaan tehdä enintään yhdeksi kuukaudeksi kerrallaan.

Pykälien nojalla etäopetukseen voidaan siirtyä kouluissa vain silloin, kun opetuksen järjestäminen turvallisesti ei muutoin ole mahdollista.

1.9.2020 klo 15.52 Viitasaarella Hotelli Pihkurin konsertista ei tullut ilmi joukkoaltistumista – koronaan sairastuneen tartuntaketju on selvitetty ja yksittäisiä henkilöitä asetettu karanteeniin

Maanantaina julki tullut Viitasaaren Hotelli Pihkurin mahdollinen korona-altistus ei ole poikinut joukkoaltistumista eikä mittavia karanteeneja.

Wiitaunionin alueella todetun koronavirustapauksen tartuntaketju on selvitetty ja yksittäisiä altistuneita on asetettu karanteeniin, kertoo Viitasaaren perusturvan toimialajohtaja Marja Laurila.

Hotelli Pihkurissa elokuun 22. päivän konsertissa oli yli sata ihmistä. Paikalla oli myös henkilö, jolla todettiin myöhemmin koronatartunta.

1.9.2020 klo 13.50 Jyväskylässä kaikkiaan liki 400 koronakaranteenissa, 19 uutta tartuntaa kahdessa päivässä – kaupunginjohtaja Timo Koivisto: "Suunnitelmat ovat valmiina"

Jyväskylässä on eilisen ja tämän päivän aikana todettu 19 uutta koronavirustartuntaa, ja karanteeniin on viime päivinä asetettu lähes 400 ihmistä. Koronatilanne ei kuitenkaan leviä Jyväskylässä hallitsemattomasti kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkäri Ilkka Käsmän mukaan.

– Kolme erillistä tautirypästä on nyt harmillisesti samaan aikaan, eikä niillä sinällään ole mitään yhteyttä. On sattunut huono tuuri. Kyseessä on työyhteisöjen tartuntoja pääsääntöisesti, Käsmä toteaa.

Tilanne on vakava, mutta hallittavissa oleva, sanovat sekä Käsmä että Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto.

– Edes keväällä ei ollut näin pahoja tartuntaryppäitä muutaman päivän sisällä. Olemme valmistelleet myös ohjeita siihen, jos tilanne pahenee. Jos tilanne pahenee, rajoituksia tapahtumiin ja harrastustoimintaan täytyy lisätä, Timo Koivisto sanoo.

1.9.2020 klo 13.22 Terveysasemalta koronatestitulosta saa odottaa lähes viikon, yksityisellä tulos tulee jopa vuorokaudessa – Jyväskylässä testiin tulijoita ohjataan yksityiselle

Jyväskylän kaupungin terveyspalveluista saa odottaa koronatestin tulosta viidestä kuuteen vuorokautta. Tämän vuoksi ihmisiä on ohjattu aktiivisesti yksityisten toimijoiden testattavaksi, sillä heidän kauttaan tulos tulee nopeammin.

Esimerkiksi Mehiläisen kautta koronatestiin päässeet saavat tuloksen yleensä vuorokauden sisään. Muilla yksityisillä toimijoilla kuten Terveystalolla ja Pihlajalinnalla tulos tulee 2–3 päivässä.

– Kyllä se nopeampi reitti on, ja sen takia me ohjataankin ihmisiä testeihin näille yksityisille toimijoille, vaikka oma näytteenottokapasiteetti riittäisi tällä hetkellä hyvin, Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri Johanna Tuukkanen myöntää.

1.9.2020 klo 10.45 Jyväskylässä lähes 400 asetettu karanteeniin korona-altistuksen vuoksi

Jyväskylässä on tänään tiistaina vahvistettu kahdeksan uutta koronatartuntaa. Karanteeniin asetetaan tänään noin 140 henkeä, ja kaikki altistuneet ohjataan koronavirustestaukseen.

Kaikkiin altistuneisiin ollaan yhteydessä tämän päivän aikana terveydenhuollosta, kaupunki tiedottaa.

Yhteensä maanantain ja tiistain aikana Jyväskylässä on todettu 19 uutta tartuntaa ja karanteeniin on asetettu lähes 400 henkilöä. Kuluneen kahden viikon aikana tartuntoja on ilmennyt 34.

Jyväskylä vastaa myös Hankasalmen ja Uuraisten terveyspalveluista. Karanteeniin asetettujen joukossa on myös yksittäisiä Hankasalmen asukkaita.

Jyväskylän mukaan koronatilanne kaupungissa on vakava mutta hallinnassa.

1.9.2020 klo 5.40 Äänekoski tehostaa koronatoimiaan

Äänekoskella tehostetaan koronaviruksen leviämisen estämiseen tähtääviä toimia. Keskiviikkona kaupungin kirjastoissa alkaa ilmaisten kangasmaskien jako. Maskeja jaetaan kaksi kappaletta henkeä kohti.

Kaksi lisämaskia voidaan kuitenkin antaa henkilölle, jonka lähiomainen kuuluu koronariskiryhmään eikä pysty itse hakemaan maskia. Jos kangasmaskit loppuvat, jaetaan kertakäyttömaskeja seuraavan kangasmaskierän saapumiseen saakka.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen lukujen mukaan Äänekoskella on tähän mennessä varmistettu kaikkiaan yhdeksän koronatartuntaa.

Katsojamäärä useimmissa liikunta- ja kulttuuritiloissa rajataan puoleen nykyisestä.

Tiistaista alkaen Äänekosken kaupunki myös edellyttää kaupungin tiloissa yli 50 hengen tapahtumien järjestäjiltä turvallisuussuunnitelman laatimista siitä, miten aluehallinnon koronamääräyksiä aiotaan noudattaa.

Maanantai-illan kokouksessaan kaupunginhallitus päätti kuitenkin lakkauttaa erityistoimivaltuudet, jotka kaupunginjohtajalle myönnettiin keväällä koronatilanteen vuoksi.

31.8.2020 klo 16.29 Jyväskyläläisen ylilääkärin mukaan koronan toinen aalto on käynnistymässä

Jyväskylässä on maanantaina ilmennyt eniten uusia koronatartuntoja sitten viime huhtikuun.

Toistaiseksi Jyväskylässä ei olla asettamassa Kuhmon kaltaisia tiukkoja rajoituksia. Tilanne voi kuitenkin muuttua.

– Kehotan kaupunkilaisia ymmärtämään tilanteen vakavuuden. Ei kannata lähteä ravintolaan eikä ehdoin tahdoin hakeutua väkijoukkojen keskelle, Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden ylilääkäri Johanna Tuukkanen

Kokonaistilanne Tuukkasen mukaan viittaa siihen, että koronan toinen aalto on käynnistymässä.

31.8.2020 klo 14.23 Jopa satojen pelätään altistuneen koronavirukselle Jyväskylässä – jäljet johtavat yksityistilaisuuksiin ja työpaikoille

THL ilmoitti tänään, että Jyväskylässä on kaksi uutta koronatartuntaa.

THL:n tilastoissa eivät kuitenkaan vielä näy tälle aamulle ilmoitetut kahdeksan uutta tartuntaa, jotka todettiin loppuviikon aikana tehdyissä testeissä. Korkeita tartuntamääriä selittävät yksittäiset tartunnat kahdessa eri työyhteisössä, kun töissä käyneet ihmiset kantoivat koronaa oireettomana. Tartuntaryppäiden lisäksi Jyväskylässä on todettu yksittäisiä tartuntapauksia, joiden alkuperä ei ole tiedossa.

Tällä hetkellä kaupungin terveydenhuolto selvittää lisäksi laajoja altistumisia, jotka ovat tapahtuneet kahdessa yksityisessä iltatapahtumassa elokuun 22. päivä. Tilaisuuksissa koronatartunnalle on altistunut jopa 100 ihmistä.

31.8.2020 klo 12.00 THL: Jyväskylässä kaksi uutta tartuntaa

Jyväskylässä on Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen koronaseurannan mukaan sunnuntain jälkeen varmistunut kaksi uutta koronatartuntaa.

Tapausten myötä maakunnassa varmistettujen koronatartuntojen määrän nousee kaikkiaan 171:een, joista 130 Jyväskylässä.

Koko maassa uusia tartuntoja kirjattiin THL:n mukaan sunnuntaista maanantaihin yhdeksän.

31.8.2020 klo 11.50 Viitasaarella korona-altistus

Viitasaarella Hotelli Pihkurissa lauantaina 22. elokuuta noin klo 23–01 välisenä aikana on ollut henkilö, jolla on myöhemmin todettu koronavirustartunta, kertoo Viitasaaren kaupunki.

Kyseiseen aikaan paikassa olleiden suositellaan tarkkailevan oireitaan ja koronavirusinfektioon viittaavien oireiden ilmaantuessa ottamaan yhteyttä terveydenhuoltoon.

Viitasaarelta ja Pihtiputaalta paikalla olleita oireilevia henkilöitä pyydetään ottamaan puhelimitse yhteyttä Pihtiputaan terveyskeskukseen p. 014 459 6700 ja muista kunnista paikalla olleita oireilevia omiin terveyskeskuksiinsa.

Viitasaaren kaupungin mukaan alkuperäistä tartuntalähdettä ei tällä hetkellä tiedetä.

31.8. klo 6.05 Jyväskylässä sunnuntaina kolme uutta koronatartuntaa

Jyväskylässä varmistettiin lauantain ja sunnuntain välisenä aikana kolme uutta koronatartuntaa.

Uudet tapaukset nostavat maakunnassa varmistettujen koronatartuntojen määrän kaikkiaan 169:ään, joista 128 Jyväskylässä.

Koko maassa uusia tartuntoja kirjattiin THL:n mukaan launtaista sunnuntaihin 28.

THL:n mukaan uusien tartuntojen määrä on viime viikkoina pysytellyt koko maassa vakaana.

28.8.2020 klo 10.15 Mehiläinen keskittää näytteiden analysointia Jyväskylään

Terveyspalveluyhtiö Mehiläinen keskittää Keski-Suomen koronavirusnäytteiden analysoinnin Jyväskylään keskuslaboratorioyhtiö Vitan yhteistyölaboratorion BiopSensen tehtäväksi.

Aiemmin näytteiden analysointia on tehty Suomessa Vita-laboratorioyhtiössä ja alihankintana myös ulkomailla.

Mehiläisen mukaan testitulokset valmistuvat siirron myötä yhdessä päivässä.

Jyväskylän kaupunki on tehnyt koronatestauksessa yhteistyötä Mehiläisen ja muiden yksityisten palvelutuottajien kanssa. Mehiläinen pystyy tuottamaan Jyväskylässä muutamia satoja testejä vuorokaudessa.

28.8.2020 klo 6.15 Valmiusviranomaiset varoittavat koronaväsymyksestä

Valmiusviranomaiset varoittavat vakavasti koronaväsymyksestä taudin toisen aallon nostaessa päätään.

Länsi- ja Sisä-Suomen alueellisen valmiustoimikunnan kokouksessa todettiin koronan leviävän nyt siksi, että sosiaalista kanssakäymistä on enemmän kuin keväällä ja rajoitustoimet ovat lieventyneet suositustasoisiksi. Ihmiset näyttävät väsyneen, kun tauti ei ole samalla tavalla uusi asia kuin ennen.

Etenkin nuorison asenteiden todettiin höltyneen. Esimerkiksi koronatesteihin ei aina mennä vaikka siihen olisi kehotettu. Valmiustoimikunnan organisaatioiden yleinen viesti kuitenkin oli, että koronatilanne on toistaiseksi ollut rauhallinen.

27.8.2020 klo 11.59 Jyväskylässä jälleen yksi koronatartunta

Jyväskylässä on keskiviikon jälkeen varmistunut yksi uusi koronatartunta. Tapauksen myötä Keski-Suomen varmistettujen koronatapausten määrä nousee 166:een

Koko maassa on keskiviikon jälkeen varmistunut 17 uutta koronatartuntaa.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylilääkäri Taneli Puumalainen otti torstaina aamupäivällä tiedotustilaisuudessa kantaa ajankohtaiseen valtakunnalliseen koronatilanteeseen.

Puumalaisen mukaan koronatautiin menehtyneiden määrä on toistaiseksi pysynyt matalana eikä ole merkkiä siitä, että viime kevään tilanne olisi toistumassa.

Sairaalahoidossa on Puumalaisen mukaan tällä hetkellä koko maassa alle kymmenen ihmistä ja tehohoidossa yksi potilas.

27.8.2020 klo 6.55 Poikkeusolojen johtoryhmä linjasi koronatoimia

Jyväskylän kaupungin poikkeusolojen johtoryhmä antoi keskiviikkona uusia ohjeita muun muassa urheilutapahtumien järjestäjille ja käsitteli kaupungin koronatoimia syksyn lähestyessä.

Keskustelua käytiin urheilutapahtumista ja siitä, miten koulujen tiloja hyödynnetään turnausten järjestämisessä. Kaupunki linjasi, että koulumajoituksia voidaan järjestää, kunhan niissä huomioidaan esimerkiksi eri seurojen majoitus omissa itsenäisissä tiloissaan.

Aikuisille kaupunki suosittelee majoitustiloissa 1,5 metrin turvavälien huomioimista myös tiloissa, joissa nukutaan.

Ruokailuissa tulee varmistaa, ettei sisätiloihin pääse muodostumaan ruuhkaa. Lisäksi kaupunki ohjeistaa aikuisia pitämään maskeja, kun liikutaan oman seuran majoitustilojen ulkopuolella.

Kokouksessa todettiin lisäksi kaupungin sivistyspalveluiden valmistelevan mallia siitä, miten koulujen 4.–9.-luokkalaisten opetus voidaan ketterästi siirtää etäyhteyksiin, jos epidemiatilanne sitä edellyttää.

26.8.2020 klo 12.10 Jyväskylä pyrkii tuplaamaan testauskapasiteettinsa

Jyväskylä pyrkii kasvattamaan koronatestausmääriään tuntuvasti nykyisestä.

Jyväskylässä pystytytään tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmän mukaan testaamaan tällä haavaa noin 750 ihmistä vuorokaudessa, mutta tavoitteena on kasvattaa kapasiteetti 1500 testiin.

Taustalla on hallituksen linjaus, jonka mukaan koko maassa testauskapasiteetti pitäisi nostaa alkusyksyn aikana nykyisestä noin 14 000:sta 20 000:een.

26.8.2020 klo 12.05 Jyväskylässä yksi uusi koronatartunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on varmistanut tiistain jälkeen Jyväskylässä yhden uuden koronatartunnan

Uusien tapausten myötä Keski-Suomen varmistettujen koronatapausten määrä nousee kaikkiaan 165:een.

Jyväskylän kaupunki pohtii tällä viikolla uusia toimia koronaviruksen leviämisen ehkäisemiseksi. Tartuntatautivastuulääkärin mukaan harkittavana ovat ainakin alueelliset kokoontumisrajoitukset.

25.8.2020 klo 14.45 Laukaassa 23 oppilasta, 3 opettajaa ja 1 koulunkäynnin ohjaaja karanteeniin korona-altistuksen vuoksi

Laukaassa kirkonkylän koulun yhdessä alaluokassa on tullut ilmi koronavirusaltistus. Altistus on tapahtunut jo viime viikon maanantaina, kertoo sivustysjohtaja Juha Tolonen.

Altistuksen vuoksi parinkymmenen oppilaan luokka on asetettu karanteeniin ja jatkaa etäopetuksessa 31. elokuuta asti.

Karanteeni koskee 23 oppilaan lisäksi kolmea opettajaa ja yhtä koulunkäynnin ohjaajaa.

Seututerveyskeskus on yhteydessä karanteeniin määrättyjen oppilaiden huoltajiin, opettajiin ja koulunkäynnin ohjaajaan.

Muilta osin Kirkonkylän koulun toiminta jatkuu normaalisti lähiopetuksena. Varautumistoimenpiteenä Kirkonkylän koulu tehostaa kuitenkin entisestään oppilasryhmien pitämistä erillään ja turvavälejä. Koulu painottaa myös, ettei lähiopetukseen pidä tulla sairaana.

25.8.2020 klo 11.59 Jyväskylässä varmistunut viisi uutta koronatartuntaa, Laukaassa kaksi

Terveyden ja hyvinvoinnin (THL) kerran vuorokaudessa päivittyvien koronatartuntatietojen mukaan Jvyäskylässä on maanantain jälkeen varmistunut viisi uutta koronatartuntaa ja Laukaassa kaksi.

Koko maassa uusia tartuntoja on varmistettu 43.

Tapauksen myötä Keski-Suomessa varmistettujen koronatartuntojen määrä nousee kaikkiaan 164:ään.

THL:n tartuntatautirekisterin tiedot saattavat päivittyä myös takautuvasti.

25.8.2020 klo 10.05 Laukaassa mahdollinen korona-altistus koulussa - alakoululuokka etäopetukseen

Laukaassa kirkonkylän koulun yhdessä alakoululuokassa on tapahtunut mahdollinen koronavirusaltistus, tiedottaa Laukaan kunta. Asia varmistui eilen maanantaina.

Varotoimenpiteenä Laukaan kunnan tartuntataudeista vastaava lääkäri antoi koululle suosituksen, että kyseisen alakoululuokan parikymmentä oppilasta jäävät kotiin tiistaipäivän ajaksi.

Terveydenhoidon viranomaiset arvioivat mahdolliset altistumiset ja päättävät jatkotoimista tänään.

25.8.2020 klo 7.00: Jyväskylä pyytää lisää valtion rahaa koronasta selviämiseen

Jyväskylä kaipaa valtiolta lisärahaa talousahdinkoonsa. Kaupunginhallitus on päättänyt, että kaupunki hakee kuntien harkinnanvaraista valtionosuuden korotusta viisi miljoonaa euroa tälle vuodelle.

Koronaepidemia on aiheutunut Jyväskylän talouteen arviolta 50 miljoonan euron loven kuluvana vuonna. Summasta valtion kunnille osoittama tukipaketti kattaa reilut 23 miljoonaa euroa.

Eniten koronakriisi on vaikuttanut Jyväskylän taloudessa kunnallis- ja yhteisöverotuottoihin.

24.8.2020 Ravintoloitsija jätti tiedottamatta korona-asiakkaasta: "Viranomaisen mukaan se olisi ollut turhaa pelon lietsontaa"

Jyväskyläläisessä ravintolassa asioi elokuun alkupuolella koronavirukseen todennäköisesti sairastunut asiakas. Kun ravintoloitsija sai tietää asiasta, aikaa käynnistä oli kulunut 9 vuorokautta.

– Viranomaiselta saamani ohjeen mukaisesti emme tiedottaneet asiakkaillemme tapauksesta.

Ravintoloitsija kertoo olleensa yhteydessä aluehallintoylilääkäriin ja edelleen Jyväskylän terveydenhuoltoon toimiakseen oikein.

Ravintoloitsijan mukaan hänelle oli todettu, että aikaa altistuksesta oli ehtinyt kulua jo niin kauan, että oireet olisivat jo alkaneet näkyä. Lisäksi kaikki paikalla olleet henkilöt olivat tiedossa ja oireettomia.

– Tässä vaiheessa tiedottaminen olisi viranomaisen mukaan ollut turhaa pelon lietsontaa. Jos meille olisi sanottu, että asiasta on kerrottava asiakkaillemme, olisimme tietenkin toimineet ohjeen mukaisesti.

24.8.2020 klo 13.48 STM:n ohjauskirjeessä virhe - tapahtumajärjestäjät odottivat jo tarkempia ohjeita viranomaisilta

Keskisuomalaiset tapahtumajärjestäjät ehtivät jo hämmentyä ja kaivata viranomaisilta tarkempaa tietoa siitä, millaisia yleisötapahtumia uusien koronarajoitusten puitteissa olisi mahdollista järjestää.

Aluehallintoviranomainen viestitti tänään, että yli 50 hengen tilaisuuksien järjestäminen olisi sekä sisä- että ulkotiloissa pääosin kielletty syyskuussa.

Sosiaali- ja terveysministeriö kertoi kuitenkin tiedotteen jälkeen tänään iltapäivällä, ettei kokoontumisiin ole tulossa kiristyksiä, vaan STM:n ohjauskirjeessä aluehallintovirastoille on ollut kirjoitusvirhe.

24.8.2020 klo 8.53 Johtavat lääkärit: Jyväskylän koronajonot on purettu, testiin pääsee 1-2 vuorokaudessa

Jyväskylässä ylipitkiksi kasvaneet koronatestijonot on saatu purettua niin tehokkaasti, että testiin pääsee nyt yhden tai kahden vuorokauden jonotuksen jälkeen, kertoo kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmä.

Vielä viime viikolla testiin pääsyä joutui odottamaan jopa viikon.

24.8.2020 klo 6.00: Jyväskylän Keljonkankaan päiväkodin lapsia ja henkilökuntaa karanteeniin

Osa Jyväskylän kaupungin Keljonkankaan päiväkodin lapsista ja henkilökunnasta on asetettu karanteeniin mahdollisen koronavirukselle altistumisen takia, kertoo Jyväskylän kaupunki.

Karanteeniin on määrätty 39 lasta ja 10 henkilökunnan jäsentä. Viranomaiset ovat soittaneet mahdollisen altistumisen piirissä olleiden lasten perheisiin ja henkilökunnalle sunnuntain 23.8. aikana. Kaikki mahdollisesti altistuneet ohjataan koronatestiin alkuviikon aikana.

Keljonkankaan päiväkodissa on 120 lasta. Päiväkoti pysyy auki, ja muut kuin karanteeniin määrätyt voivat tulla päiväkotiin maanantaina.

22.8.2020 klo 14.05: Muuramessa varmistettu yksi uusi koronatapaus

Muuramessa on perjantain jälkeen varmistunut yksi uusi koronatartunta. Kaiken kaikkiaan varmistuneita tartuntatapauksia on nyt Keski-Suomessa 157.

Koko maassa THL on perjantain jälkeen rekisteröinyt 35 uutta tartuntaa.

21.8. 2020 klo 12.00: Jyväskylässä varmistui yksi uusi koronatapaus

Jyväskylässä on torstain jälkeen varmistunut yksi uusi koronatartunta. Kaikkiaan varmistuneita tartuntatapauksia on Keski-Suomessa nyt 156. Koronatestejä on maakunnassa tehty 16 715.

Keski-Suomen tartunnoista 118 on rekisteröity Jyväskylässä, 12 Jämsässä, 10 Muuramessa, 9 Äänekoskella ja 7 Laukaassa.

Koko maassa THL on torstain jälkeen rekisteröinyt 29 uutta tartuntaa.

21.8. 2020 klo 8.10: Korona ruuhkautti hammashuollon jonot

Julkisen hammashoidon jonot Jyväskylässä ovat paisuneet koronatilanteen vuoksi. Kiireettömään hoitoon on melkein puolen vuoden jono, kun helmikuussa ennen koronakriisin puhkeamista jonotusaika oli noin neljä kuukautta.

Johtava ylihammaslääkäri Elina Tuppurainen kuitenkin korostaa, että hoitoon pääsee yhä lainmukaisissa aikarajoissa.

Jonoja on aiheuttanut se, että keväällä käyntejä jouduttiin perumaan suojavälineiden puutteen vuoksi. Lisäksi henkilökuntaa jouduttiin siirtämään koronakriisin hoitoon ja jotkut asiakkaat peruivat aikoja itse koronan takia.

Koronatestijonojen ruuhkien vuoksi suuhygienisteja on jälleen jouduttu siirtämään koronanäytteiden ottoon.

21.8.2020 klo 8.00: US: Jyväskylässä hakematta miljoonien eurojen arvosta yksinyrittäjien koronatukia

Jyväskylässä yksinyrittäjille suunnattua koronatukea on jätetty hakemattaa miljoonien eurojen arvosta, kirjoittaa Uutissuomalainen.

Jyväskylässä on uutissuomalaisen kyselyn mukaan jaettu tukia 1,9 miljoonaa euroa ja jakamatta on 3,3 miljoonaa euroa. Tilanne on vastaavankaltainen eri puolilla maata. Valtakunnallisesti tukia on jakamatta yli 80 miljoonaa euroa.

Työ ja elinkeinoministeriön mukaan yhtä yksittäistä syytä tilanteeseen tuskin on. Ministeriöstä arvioidaan Uutissuomalaiselle, että epidemian haitalliset vaikutukset eivät ehkä ole olleet kaikkien yksinyrittäjien liiketoimintaan niin rajuja kuin aluksi pelättiin.

20.8. klo 16.45: Jyväskylä hakee vapaehtoisia mukaan maskien jakoon – tarkoituksena vapauttaa terveysasemien henkilökuntaa koronatestien tekoon

Jyväskylän terveysasemille haetaan vapaaehtoisia auttamaan kasvomaskien jaossa.

Maskeja on haettu ensimmäisen viikon aikana paljon. Vapaaehtoisille on tarvetta, Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Antti Rajala kertoo.

– Maskeja on haettu hirveät määrät, oliko ainakin 60 000, mutta varmasti vielä enemmänkin tähän päivään mennessä. Sen takia haetaan vapaaehtoisia, että vapautetaan henkilökuntaa muihin tehtäviin, eli tällä hetkellä lähinnä koronatestauksiin.

Rajalan mukaan kyseessä on tilapäinen järjestely, jossa vapaaehtoiset auttavat kriisitilanteessa.

20.8.2020 klo 12:05 Laukaassa kaksi uutta tartuntaa

Laukaassa on varmistunut keskiviikon jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa. Laukaan tartuntojen myötä Keski-Suomessa varmistuneiden koronatapausten määrä nousee kaikkiaan 155:een. Koronatilanne maakunnassa on kaikesta huolimatta yhä rauhallinen.

Viimeksi kuluneen viikon aikana uusia tartuntoja on Keski-Suomen alueella varmistunut yhden tai kahden tapauksen päivävauhtia. Joinakin päivinä uusia tapauksia ei ole tullut lainkaan.

Koko maassa on keskiviikon jälkeen varmistunut 37 uutta koronatartuntaa.

19.8.2020 klo 8.05: Jyväskylän koronajonot yhä pidempiä, testiä odottaa 1400 ihmistä

Jyväskylässä koronatestauksen ruuhkat ovat entisestään pahentuneet. Tällä haavaa koronatestiin pääsyä jonottaa lähes 1400 ihmistä ja jono kasvaa jatkuvasti. Testituloksen saamiseen kuluu kaikkiaan yli viikko.

Sosiaali- ja terveyspalveluista kerrotaan, että kaupunki on siirtymässä koronatestauksessa kahteen työvuoroon ja suunnitteilla on yhteinen näytteenottopiste sairaanhoitopiirin kanssa.

Ylilääkäri Johanna Tuukkanen sanoo, että tilanne tuskin helpottuu, ellei näytteenottokriteereitä muuteta. THL:n ohjeet kehottavat menemään koronatestiin pientenkin hengitystieoireiden kuten nuhan takia, mikä on tuonut testeihin paljon esimerkiksi nuhaisia pikkulapsia.

18.8.2020 klo 13.55: Jyväskylässä jaettiin päivässä lähes 60 000 kasvomaskia vähävaraisille, kaupunki yllättyi suosiosta

Jyväskylässä jaettiin lähes 60 000 vähävaraisille tarkoitettua kasvomaskia yhden päivän aikana. Maskien jakelu alkoi kaupungissa maanantaina.

– Kyllä tämä yllätti meidät. Olimme ajatelleet, että maskit riittäisivät muutaman viikon, mutta ne menivät ensimmäisenä päivänä lähes kaikki, kertoo aikuissosiaalityön ja kuntouttavien palvelujen palvelupäällikkö Ritva Anttonen.

18.8.2020 klo 12.54: Laukaan tartuntaluvut mukaan THL:n tilastoon

Keski-Suomessa tilastoidut koronatartunnat kasvoivat maanantaista tiistaihin yhdessä vuorokaudessa 148 tapauksesta 153 tapaukseen.

Syynä on se, että Laukaa on kirjattujen tapausten määrässä ylittänyt tilastointirajan.

Laukaassa on nyt todettu viisi koronatartuntaa, eikä Terveyden ja hyvinvoinnin raportoi julkisuudessa sitä pienemmistä lukemista.

Koko maassa on maanantain jälkeen varmistunut 24 uutta koronatartuntaa.

18.8.2020 klo 7.40: Äänekoski aloittaa ilmaisten kasvomaskien jakelun

Äänekoski alkaa tällä viikolla jakaa ilmaisia kasvomaskeja haavoittuvimmassa asemassa oleville asukkailleen. Kaupunki järjestää maskijakelun kirjastoissaan kerran viikossa.

Maskeja on jaossa Äänekosken, Konginkankaan, Sumiaisten ja Suolahden kirjastossa niiden aukioloaikana keskiviikkoisin.

17.8. klo 12:15: Maanantaina yksi uusi koronatapaus

Jyväskylässä varmistui maanantaina yksi uusi koronatartunta. Sunnuntain ja maanantain tapausten myötä koronatartuntojen määrä maakunnassa nousee kaikkiaan 148:aan, joista 117 Jyväskylässä.

17.8. klo 7:10 Sunnuntai toi Jyväskylään uuden varmistetun koronatapauksen

Jyväskylässä varmistettiin sunnuntaina yksi uusi koronatapaus. Kaikkiaan Keski-Suomesta on nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin mukaan kirjattu 147 koronatartuntaa. Lauantaista sunnuntaihin uusia koronatartuntoja kirjattiin koko maassa 11.

14.8. klo 15.04: Ihmiset ovat rynnineet koronatesteihin ilman kutsua Jyväskylässä – testiin pääsee vasta sitten, kun näytteenoton tarpeellisuus on arvioitu

Jyväskylän kaupunki korostaa, että koronanäytteenottopaikkoihin ei saa hakeutua omin päin, vaan ainoastaan kutsuttuna.

Kaupungin terveydenhuollon puhelinpalveluun sekä yksityisille lääkäriasemille on tullut runsaasti yhteydenottoja koronaa koskien. Pahimmillaan asiakkaat ovat hakeutuneet suoraan paikan päälle ilman kutsua.

14.8. klo 12.10: Ei uusia tartuntoja torstain jälkeen

Keski-Suomesta ei Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) mukaan ole torstain jälkeen varmistettu uusia koronatartuntoja. Torstaina uusia tartuntoja oli yksi Jyväskylässä.

Viimeksi kuluneen seitsemän vuorokauden aikana uusia koronatartuntoja on varmistunut Keski-Suomessa neljä. Kaikkiaan tartuntoja on kirjattu 146, joista Jyväskylässä 117.

13.8. klo 16.06: Koronajonossa jo tuhat jyväskyläläistä

Jyväskylän kaupunki kertoo, että kesäflunssa ja testikynnyksen madaltuminen kasvattavat koronatestausjonoja. Kaupunki on tänään antanut myös oman maskisuosituksensa.

13.8. klo 12.00: Jyväskylässä varmistettu yksi uusi tartunta

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tartuntatautirekisterin mukaan Jyväskylässä on varmistunut yksi uusi koronatartunta. Maakunnassa on nyt varmistettu kaikkiaan 146 koronatartunaa.

13.8. klo 10.20: Korona ei toistaiseksi ole työllistänyt potilasasiamiestä

Koronavirusepidemia ei ole toistaiseksi työllistänyt potilasasiamiehiä Keski-Suomen erikoissairaanhoidossa. Potilasasiamies Ilkka Konttinen Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä kertoo, että keväällä asiamiehille tuli lähinnä huolisoittoja siitä, uskaltaako hoitoon tulla. Koronataudin hoidosta tai koronatesteistä ei ole toistaiseksi tullut kanteluja.

Hallitus jatkaa tänään koronavirusepidemiaan liittyviä neuvotteluja Helsingin Säätytalolla.

13.18. klo 10.18: Yliopistossa lähiopetusta lähinnä uusille opiskelijoille

Jyväskylän yliopisto tarjoaa syyslukukaudella lähiopetusta lähinnä uusille opiskelijoille. Lähiopetus puolestaan tapahtuu pienryhmissä eikä massaluentoja tai -tenttejä järjestetä, sanoo yliopiston korona-seurantaryhmän puheenjohtaja Jarkko Pirkkalainen.

Pirkkalainen kertoo, että yliopisto odottaa nyt terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja ministeriön maskisuosituksia ja päättää sen jälkeen tarkemmin omasta menettelystään kasvomaskien käytössä. Tilanteen vaatiessa yliopisto suosittaa kasvomaskin käyttöä ja myös tarjoaa niitä opetustiloissaan.

12.8. klo 16.12: Koronan näytteenottokapasiteetti kaksinkertaistuu Jyväskylässä – yksityiset lääkäriasemat ostettu mukaan jononpurkutalkoisiin

Jyväskylän kaupunki purkaa koronatestiruuhkaa ostamalla palvelua yksityisiltä lääkäriasemilta. Yhteistyöllä päivittäinen näytteenottokapasiteetti pystytään kaksinkertaistamaan noin 250 näytteeseen.

12.8. klo 11.57: Keski-Suomen koronatartunnoissa nollapäivä

Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) koronaseurannan mukaan Keski-Suomesta ei tiistain jälkeen ole rekisteröity uusia koronatartuntoja.

Maakunnassa on toistaiseksi varmistettu kaikkiaan 145 koronatartuntaa.

THL päivittää koronaseurannan tiedot kerran vuorokaudessa.

12.8. klo 11.25: Seututerveyskeskus aloittaa koronatestit Joutsassa

Keski-Suomen seututerveyskeskus alkaa tällä viikolla ottaa koronanäytteitä Joutsassa. Tähän saakka testejä on otettu arkipäivisin Keuruulla ja Laukaassa, joissa testimäärät ovat olleet kasvussa.

Joutsan näytteenottopäivät määräytyvät tarpeen mukaan. Koronanäytteenotto toimii vain ajanvarauksella. Keski-Suomen seututerveyskeskus on liikelaitos, joka tuottaa sosiaali- ja terveyspalveluja kahdeksan keskisuomalaisen kunnan asukkaille.

12.8. klo 6.39: Koronatilanteen pahentuminen kiristää ohjeita – Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto saa tarjota syksyllä vain etäopintoja

Jyväskylän yliopisto on kuluvalla viikolla antanut uudet ohjeet Ikääntyvien yliopistolle: syyslukukausi alkaa täysin etäopinnoilla. Kesäyliopiston ja Ikääntyvien yliopiston rehtori Leena Meriläinen sanoo, että yliopisto haluaa osaltaan estää tartuntaketjujen syntymisen. Etäopintopäätöksen taustalla on myös se, että Ikääntyvien yliopiston opiskelijat ovat usein koronavirustaudin riskiryhmää. Yliopiston mukaan tarjolla on kuitenkin samoja kursseja kuin lähiopetuksessakin olisi järjestetty.

12.8. klo 6.00: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri odottaa kasvomaskin käytöstä THL:n linjausta

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri odottaa Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen (THL) linjanvetoa hengityssuojaimien käytöstä koronavirustartuntojen leviämisen ehkäisemiseksi. Tällä haavaa THL:ltä odotetaan asiasta lisätietoa torstaina. Paikallisia ohjeita maskin käytöstä on annettu tai valmisteltu ainakin Turussa ja Etelä-Savossa. Jämsässä hallintoylilääkäri suosittaa lukiolaisille toistaiseksi "kankaisen suojan" käyttöä joukkoliikenteessä.

11.8. klo 17.13: Johtajaylilääkäri yllättyi testipuikkojen hyvästä saatavuudesta – Jyväskylässä testattu koronaa enimmäkseen epäluotettavammalla nielunäytteellä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä ja Jyväskylän kaupungilla testejä otetaan tällä hetkellä lähes ainoastaan suun kautta otettavina nielunäytteinä, vaikka nenänielunäyte on luotettavampi erityisesti lievissä tautitapauksissa. Käytäntöä selitettiin nenänielutestien saatavuusongelmilla, mutta sairaanhoitopiirin tieto oli vanhentunutta.

11.8. klo 17.11: Jono koronatestiin venyi jo viikkoon Jyväskylässä

Jyväskylässä joutuu odottamaan koronatestiin pääsyä nyt jopa viikon ajan, vaikka valtakunnallisen suosituksen mukaan testiin pitäisi päästä yhden vuorokauden sisällä. Ruuhkaan haetaan helpotusta palkkaamalla uusia näytteenottajia sekä ostamalla testauspalvelua yksityisiltä terveysjäteiltä.

11.8. klo 12.30: Jämsässä havaittu kaksi uutta koronatartuntaa

Jämsässä on varmistettu kaksi uutta koronatartuntaa. Kaikkiaan Keski-Suomessa on tähän mennessä varmistettu 145 koronatartuntaa.

Koko maassa uusia koronatartuntoja on rekisteröity 22.

11.8. klo 6.42: Jyväskylän kaupunginteatteri varautuu koronasyksyyn

Koronaan liittyvät varotoimet leimaavat Jyväskylän kaupunginteatterin syyskautta.

Teatteri myy katsomoon vain puolet paikoista, eli joka toinen istuin jätetään tyhjäksi. Lipunmyynti alkoi maanantaina.

Teatterinjohtaja Hilkka Hyttinen kertoo, että aulahenkilökuntaa koulutetaan huolehtimaan yleisön turvallisuudesta. Siivousta tehostetaan siten, että katsomoa siivotaan myös väliajalla ja ruuhkien välttämiseksi kaupunginteatteri on pidentänyt esitysten väliaikoja, jotta yleisöllä olisi riittävästi aikaa siirtyä katsomoon ja sieltä pois.

9.8. kello 13.47: Rock in the City -festivaali kaatui viranomaisten vaatimuksiin

Kun koronatilanne on taas kiristynyt, tapahtumia on alettu perua.

RH-entertainment kertoi sunnuntaina, että se on perunut Jyväskylässä järjestettävän Rock In The City -festivaalin. Saman kohtalon koki yrityksen toinen tapahtuma Porvoo soi. Molempien oli tarkoitus olla ensi viikonloppuna.

RH-entertainmentin toimitusjohtajan Riki Huhtalan mukaan Rock In The City -festari kaatui Keski-Suomen viranomaisten vaatimuksiin. Festivaalialueen karsinointi olisi ollut liian vaikeaa.

7.8. klo 12.20 Koronatestauksessa yhä ruuhkaa Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin koronatestauksessa on yhä ruuhkaa. Keskimääräinen jonotusaika testiin on tällä haavaa 3−4 päivää. Lisäksi tuloksia on voinut joutua viime aikoina odottamaan useampia arkipäiviä, kun laboratorionäytteitä analysoivan palveluntuottajan palvelut ovat ruuhkautuneet. Koronatestausjonoa pyritään nyt purkamaan pikaisesti.

7.8. klo 6.20 Keski-Suomen festarikesä käynnistyy – sairaanhoitopiirin johto huolissaan

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri muistuttaa, että koronarajoituksia on pohdittava paitsi terveydenhuollon myös talouden ja ihmisten henkisen hyvinvoinnin näkökulmasta.

6.8. klo 12.09 Jyväskylässä todettu yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomen alueella koronavirustartuntoja on todettu nyt 142. Uusin tartuntatapaus on Jyväskylästä.

THL:n tilastoinnin mukaan Jyväskylässä tartuntoja on todettu yhteensä 112, Jämsässä 10, Muuramessa 10 ja Äänekoskella 9.

5.8. klo 12.21 Koronatestaaminen ruuhkautui pahoin Jyväskylässä

Elokuun alku moninkertaisti koronatestiin tulevien määrän Jyväskylässä. Päivittäiset kävijämäärät ovat olleet tällä viikolla viisinkertaiset keskikesään verrattuna.

Kun keskikesällä otettiin päivittäin 20 koronanäytettä, nyt otetaan maksimimäärä 100 näytettä. Jonoja syntyy silti.

Tällä hetkellä näytteenottoon joutuu jonottamaan kolme päivää. Testin vastauksen saaminen kestää toiset kolme päivää.

5.8. klo 11.31 Ilmoittautuminen syksyn uimakouluihin alkaa Jyväskylässä – "Pidetään sormet ristissä, että pandemia pysyy kurissa"

Jyväskylässä uimahallit avasivat ovensa elokuun alussa, kun koronarajoituksia purettiin, ja syksyllä pyörähtävät käyntiin myös uimakoulut.

– Tässä täytyy vain pitää sormet ristissä ja toivoa, että pandemia pysyy sillä lailla kurissa, että näitä päästään ainakin jossain määrin toteuttamaan. Mutta jos määräyksiä tulee, nämä palvelut ovat varmaan niitä ensimmäisiä, joita joudutaan siirtämään, Jyväskylän kaupungin vastaava uimaopettaja Eero Simonen sanoo.

5.8. klo 06.40 Tartuntatautirekisteri: seitsemässä vuorokaudessa yksi uusi koronatartunta Keski-Suomessa – tilannekuva ei ole tarkka

Koronarajoituksia purettiin edelleen viikonloppuna, ja maailmalla tauti leviää monin paikoin metsäpalon tavoin, mutta Keski-Suomen tilanne on toistaiseksi virallisten lukujen perusteella vakaa.

Tartuntatautirekisteri ei kuitenkaan päivity reaaliaikaisesti. Lisäksi covid 19-taudin itämisaika voi olla jopa kaksi viikkoa, joten rekisteri ei anna tarkkaa kuvaa juuri tämänhetkisestä tilanteesta.

4.8.2020 klo 16.48 Kasvomaskit käyvät kaupaksi myös Keski-Suomessa

Esimerkiksi Jyväskylän K-Citymarket Palokasta kerrotaan, että kasvomaskien kysyntä on kasvanut jo jonkin verran.

– Ei kuitenkaan mitenkään dramaattisesti. Odotettavissa on, että kysyntä kasvaa jos ja kun suositus käyttää maskeja tulee, K-Citymarketin tavaratalopäällikkö Katariina Larikka toteaa.

Myös Keskimaan myymälöissä maskikauppa on alkanut vilkastua, mutta myyntimääriä ei vielä osata sanoa tarkemmin, Keskimaan market- ja tavaratalokaupan toimialajohtaja Reima Loukkola kertoo.

– Sitä määrää en osaa arvioida, että kuinka paljon on kasvanut. Selkeä viite on siitä, että asiakkaat ovat alkaneet näillä hyllyillä asioimaan enemmän, ja ollaan jo tehty lisätilauksia sitä varten, että pystytään tähän kasvaneeseen kysyntään vastaamaan viimeistään loppuviikosta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL:n linjaa kasvomaskien käytöstä todennäköisesti torstaina.

4.8. klo 08.55 Jyväskylän museoissa palaillaan kohti normaalia koronatauon jälkeen

Jyväskylän kaupungin museot purkavat koronan vuoksi voimassa olleita rajoituksia. Keski-Suomen museo, Jyväskylän taidemuseo sekä Suomen käsityön museo ottavat jälleen vastaan vierailijaryhmiä ja opastus- ja työpajavarauksia.

Museoiden kävijärajoituksista luovutaan, mutta koronaviruksen vuoksi museoissa kiinnitetään jatkossakin erityistä huomiota tilojen puhtauteen ja varotoimiin. Tarjolla on käsidesiä ja kosketusnäyttöjä varten kertakäyttökäsineitä.

2.6. klo 16.21 Terasseilla istuttiin paikoin olka olkaa vasten, koronasta huolimatta – valvova viranomainen: "Rajoitukset ovat hengen ja terveyden suojelemiseksi"

Ravintolat aukesivat ensimmäistä 1. kesäkuuta, ja esimerkiksi Jyväskylän keskustaa halkovalla Kauppakadulla terassit alkoivat täyttyä jo päivällä.

Ja terassit täyttyivät sen verran, että Ylen toimittajien havaintojen mukaan ihmiset istuivat osin olkapää olkapäätä vasten.

Osalla terasseista väkeä oli selvästi turhan paljon – laki ja asetus kun säätävät, että ravintolan pitää huolehtia, etteivät asiakkaat altistu tartuntataudin leviämiselle.

Lain ja asetuksen valvonta kuuluu aluehallintovirastoille, ja valvonta tapahtuu käytännössä ilmoitusten perusteella. Niitä ei ole vielä tullut, ei aviin eikä poliisille.

2.6. klo 15.45 Keski-Suomessa on todettu yksi uusi koronavirustartunta – testejä on tehty yli 5000

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kirjannut 2. kesäkuuta yhden uuden, testein vahvistetun koronavirustartunnan.

Sairaanhoitopiirin mukaan tätä ennen tartunnoissa oli kuuden päivän nollaputki.

31.5. klo 12.35 Keski-Suomessa ei uusia todettuja tartuntoja viikonloppuna

THL:n tietojen mukaan Keski-Suomessa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja viikonlopun aikana. Varmistettuja tartuntoja on alueella 133, joista viimeisimmät kaksi todettiin perjantaina 29. toukokuuta.

31.5. klo 12:35 Satoja nuoria juhli ulkona viikonlopun aikana

Sisä-Suomen poliisi kertoo, että satoja nuoria kokoontui juhlimaan päättäjäisiä Tuomiojärven ja Viitaniemen rantaan sekä sataman alueelle.

Poliisin vertailun mukaan kouluvuoden päättyminen ei kuitenkaan saanut nuoria liikkeelle samoin kuin viime vuosiin verrattuna. Osa Jyväskylän keskustassa lauantaipäivänä aikaa viettäneistä nuorista kertoikin Ylelle viettävänsä illan kotona virustilanteen takia.

29.5. klo 14.22 Keski-Suomessa on todettu kaksi uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ei ole kirjannut perjantaina 29. toukokuuta yhtään uutta koronavirustartuntaa, mutta Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo kahdesta uudesta tartunnasta Jyväskylässä.

THL tilastoi myös yksityisella puolella todetut koronavirustartunnat.

26.5. klo 11.12 Keski-Suomessa lähes kahden viikon nollaputki koronavirustartunnoissa katkesi – tiistaina kirjattu yksi uusi tartunta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan 26. toukokuuta on kirjattu sairaanhoitopiirissä yksi uusi koronavirustartunta.

Edellinen testein vahvistettu tapaus rekisteröitiin 12. toukokuuta. Tartuntoja on todettu toukokuussa neljä.

25.5. klo 12.40 Jyväskylässä roskikset pullistelevat ja puistoissa lojuu pizzalaatikoita, kuppeja ja kippoja – kaupungin mukaan roska-astioiden tyhjennysvälin tihennyksiin ei ole resurssia

Koronakevät on lisännyt noutoruokailua ja tämä näkyy myös roskien määrässä. Paikoin Jyväskylän kaupungin keskustassa ja puistoissa roskikset ovat täyttyneet ääriään myöten ja jätteitä on levällään maassa.

Viherpalvelupäällikkö Tuija Pajunen Jyväskylän kaupungilta kertoo, että roskariesa on tiedossa, mutta kaupungilla ei ole tällä hetkellä resursseja tihentää roskisten tyhjennysvälejä.

25.5. klo 5.50 Korona yllätti kääntämällä mökkikaupan nousuun – kasvuluvut kymmenissä prosenteissa, kysyntää enemmän kuin tarjontaa

Koronakevät on tuonut yllätyksiä mökkien ja tonttien kauppaan. Kiinteistönvälittäjät odottivat taloushuolien vähentävän kysyntää, mutta toisin kävi.

Nyt myös nuoret perheet ovat aiempaa enemmän kiinnostuneita mökkeilystä.

Kiinteistönvälitysalan keskusliiton KVKL:n tilastojen mukaan koko maassa mökkejä on myyty tammi-huhtikuussa noin 20 prosenttia enemmän kuin viime vuonna vastaavaan aikaan verrattuna. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria.

23.5. klo 14.00 Kysyimme, kuinka korona sotki kesälomasuunnitelmat – vastauksista paistaa pettymys: "Vapaudenpatsas vaihtuu Suomenlinnaan"

Yle kysyi koronaviruksen poikkeusolojen vaikutuksista kesän lomasuunnitelmiin. Suurimmalla osalla lähes 400 vastaajasta lomasuunnitelmat menivät uusiksi.

Useampi kuin neljä viidestä vastaajasta sanoo, että suunnitelmat muuttuivat, ja lähes puolella ne muuttuivat täysin.

22.05 klo 13.35 Jyväskylän kaupunki selvittää Lutakonaukion vuokraamista terassialueeksi – "Suhtaudumme myönteisesti", sanoo viestintäjohtaja

Festivaaleista vapautuneelle Lutakonaukiolle voi kesällä nousta jättiterassi.

Jyväskylän kaupungin viestintäjohtaja Helinä Mäenpään mukaan alustavia kyselyitä on tullut alueen vuokraamisesta ravintoloiden terassikäyttöön.

22.05 klo 13.25 Kyösti Ylikulju sai unessa varmuuden, että Jyväskylän Kesä pitää järjestää myös tänä vuonna

Tuleva kesä on Suomessa melkein festivaaliton. Jyväskylän Kesä kulkee kuitenkin vastavirtaan. Se järjestetään heinäkuun alussa pääosin etänä, verkon ja radion kautta.

Konsertteihin ja teatteriesityksiin keskittynyt ohjelmisto on esiintyjiltään kunnianhimoinen myös koronakesänä, mutta joitakin tapahtumia siirretään syksyyn ja ensi vuoteen.

Jyväskylän Kesän toiminnanjohtaja Kyösti Ylikulju uskoo, että teknologia tuo paljon hyvää ja muuttaa festivaalin tulevina vuosinakin hybriditapahtumaksi, jossa taidetta koetaan läsnä ja etänä.

22.05. klo 11.09 Lasten liikennepuisto pysyy Jyväskylässä suljettuna koko kesän - Jämsässä ajelu alkaa heinäkuussa

Jyväskylän kaupungin liikennepuistoa Viitaniemessä ei avata tänä kesänä koronavirustilanteen vuoksi. Puistossa voi kuitenkin ajella omalla polkuautolla tai polkupyörällä, kunhan ottaa huomioon voimassaolevat kokoontumisrajoitukset ja turvavälit.

Jämsässä puolestaan kaupungin liikennepuisto aukeaa heinäkuun alussa. Toimintakausi jatkuu elokuun 7. päivään saakka.

21.5. klo 11.00 Kukaan ei valvo, tekeekö hakija etäpääsykokeen ensimmäisen vaiheen itse – huijari menettää opiskelupaikan, jos paljastuu

Korkeakoulujen oppilasvalintaa jouduttiin muuttamaan tänä keväänä nopealla aikataululla koronaviruksen ja kokoontumisrajoitusten takia.

Suurin osa pääsykokeista on nyt kaksivaiheisia ja ainakin ensimmäinen osa järjestetään etäyhteyttä käyttäen.

Järjestäjät eivät peittele sitä, että erityisesti pääsykokeiden ensimmäisen vaiheen valvonta on hankalaa suurien osallistujamäärien takia.

Kaksivaiheisen menettelyn pitäisi käräyttää epärehelliset hakijat korkeakoulujen sähköisissä valintakokeissa.

20.5. klo 17.10 Keski-Suomessa yli 90 prosenttia oppilaista palasi lähiopetuksen alettua koulun penkkiin

Kyselyn perusteella peruskoulun lähiopetukseen osallistumisessa oli maakunnallista vaihtelua.

Eniten lähiopetukseen osallistuttiin Etelä- ja Keski-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Keski-Suomessa, Satakunnassa ja Uudellamaalla.

Näillä alueilla opetukseen osallistui yli 90 prosenttia oppilaista.

20.5. klo 16.49 Ravintolat ovat valmiina avaukseen – Yrittäjät: "Näillä rajoituksilla mennään ja toimitaan"

Yrittäjät valmistautuvat ravintoloiden avaamiseen. Ravintoloitsijat olivat osin jo varautuneet rajoituksiin, joita ennakoitiin julkisuudessa ennen hallituksen päätöstä.

Jyväskylässä muun muassa Harmooni ja Figaro avaavat ovensa kesäkuun alussa.

Monelle yrittäjälle oli kuitenkin pettymys, että hallitus linjasi ravintoloihin otettavien asiakkaiden määräksi puolet normaalista.

20.5. klo 12.37 Osuuskauppa Keskimaa avaa kesäkuun alussa osan ravintoloistaan Jyväskylässä − työntekijät käyttävät kasvovisiirejä ja pöydät sijoitellaan turvavälein

Osuuskauppa Keskimaa avaa kesäkuun alussa kuusi ravintolaansa Jyväskylässä. Keskimaalla on kaupungissa 18 ravintolaa.

1. kesäkuuta avataan Amarillo, Revolution, Hesburger Sokos ja Seppälä, Presso Seppälä sekä Trattoria Aukio.

Kaikkien Keski-Suomen ABC-liikenneasemien ravintolapalvelut Keskimaa avaa kesäkuun ensimmäisen viikon aikana.

19.5. klo 15:45: Ravintolat saavat avata kesäkuussa rajoitetusti – Keskimaa: terassiravintolat etusijalla

Ravintolat ovat saaneet luvan avata ovensa kesäkuussa. Alkoholin myynti pitää lopettaa kello 22.

Osuuskauppa Keskimaalla on Jyväskylässä parikymmentä ravintolaa. Keskimaa miettii nyt, mitkä niistä avataan kesäkuussa.

Toimitusjohtaja Antti Määtän alustava arvio on, että etusijalla ovat terassipaikat. Ravintolat saavat alkuun ottaa sisään vain puolet normaalista asiakasmäärästä, mutta rajoitus ei koske terasseja.

– Ravintola-alan kannattavuus on matala. Kun kapasiteetista viedään puolet ja aukioloaikoja lyhennetään, eivät läheskään kaikki ravintolat tule näillä eväillä avaamaan, sanoo Määttä.

19.5. klo 11.44 Ennätysputki ilman koronatartuntoja Keski-Suomessa – viikon aikana ei ole todettu yhtään uutta tapausta

keski-Suomessa takana on nyt kokonainen viikko eli seitsemän päivän putki ilman testein vahvistettuja koronavirustartuntoja.

Putki on pisin aika ilman tartuntoja sen jälkeen kun ensimmäiset tartunnat Keski-Suomessa vahvistettiin 9. maaliskuuta.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva arvioi viime viikolla, ettei vähäisestä tartuntojen määrästä huolimatta virusta ole vielä taltutettu ja tilanne voi kestää vielä pitkään.

19.5. klo 6.45 "Koeta nyt pitää murrosikäiset erillään toisistaan" – rehtorin mukaan turvavälit ovat yläkouluissa sula mahdottomuus

Turvaohjeiden noudattaminen kouluissa työllistää opettajia. Oppilaille hankalinta on etäisyyksien noudattaminen.

Jyväskylässä Palokan yhtenäiskoulussa on päädytty pitämään ryhmät erillään, mutta ryhmän sisällä oppilaiden toisistaan erossa pitäminen on käytännössä ollut mahdotonta.

Alaluokilla ryhmää opettaa oma luokanopettaja ja yläluokilla ryhmä pysyy omassa luokassa, mutta opettaja vaihtuu pari kertaa päivässä tiimeittäin.

Esimerkiksi välitunneilla oppilaita ei pystytä pitämään koko ajan erillään toisistaan.

18.5. klo 17.23 Jyväskylän yliopiston vetovoima voi lopahtaa ja vientiyritysten rekrytoinnit tyssätä, jos lennot Jyväskylään loppuvat

Finnairin ilmoitus olla lentämättä kesäkaudella Jyväskylään ja jatkaa lentotaukoa ehkä pidempääkin herättää voimakasta arvostelua.

Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen arvioi, ettei Finnairin päätös perua Jyväskylän lennot koronasulun jälkeen myös kesältä ole keskisuomalaisyritysten kannalta vielä kovin kohtalokas, sillä lentoaseman kiitotie on joka tapauksessa suljettuna heinä-elokuussa peruskorjauksen takia.

Pitkä lentotauko tai lentojen lakkautus Jyväskylästä kokonaan olisi merkittävä isku Jyväskylän yliopistolle, sanoo yliopiston rehtori Keijo Hämäläinen.

Hämäläisen mukaan yliopistoväestä lentävät erityisesti kansainvälistä työtä tekevät tutkijat ja konferensseihin osallistujat.

18.5. klo 14.03 Jyväskylän kaupunginjohtaja: Alamme varmaan viritellä keskusteluja Jyväskylän lennoista Finnairin valtio-omistajan kanssa

Jyväskylän kaupunginjohtaja Timo Koivisto sanoo, ettei maanantainen palaveri lentoyhtiö Finnairin kanssa tuonut lupauksia Jyväskylän lentojen jatkumisesta.

Jyväskylä painotti Finnairille tänään lentoliikenteen merkitystä kaupungin elinkeinoelämälle, korkeakouluille ja tapahtumille.

Koiviston mukaan näkymä Jyväskylästä kaupunkina ilman lentoyhteyksiä on huolestuttava.

Jyväskylän kaupunki voi yrittää vaikuttaa lentoihin nyt lähinnä käymällä keskusteluja Finnairin ja sen valtio-omistajan kanssa.

18.5. klo 11.38 Keski-Suomessa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja nyt kuuteen päivään

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan uusia, testein vahvistettuja koronavirustartuntoja ei ole todettu yhtään maanantaina 18. toukokuuta.

Edellinen kuuden päivän nollaputki tartunnoissa oli toukokuun ensimmäisellä viikolla.

17.5. klo 15.00 “Se on paljon pois, jos tansseista on pois", pohtii tanssiharrastaja Elmeri Taivainen – tanssilavojen sulkeminen vie rakkaan kohtaamispaikan

Perinteiset tanssilavat ovat uudessa tilanteessa. Monet lavat ovat toimineet sotien jälkeen tanssikansan kohtaamispaikkoina ilman ainuttakaan väliin jäänyttä kesää. Lavat ovat olleet kylille ja tanssijoille yhteisöllisyyden rakentajia.

Esimerkiksi Kuikan lava on toiminut Jyväskylän pohjoispuolella Kuikan kylässä tauotta vuodesta 1952. Viime kesinä on tanssittu keskiviikkoisin ja perjantaisin. Nyt ainakin kesäkuun ja heinäkuun tanssit on peruttu koronan takia.

Tarve päästä tanssilavoille on Laukaan Laukkavirrassa asuville Elmeri Taivaisella ja Anneli Orbinskilla niin kova, että he ovat valmiita menemään lavoille heti, jos paikat avautuvat. Turvamääräyksiä noudattaen tietenkin.

17.5. klo 13.40 Finnair peruu kesän lennot Jyväskylään

Finnair kertoo, että se ei lennä Joensuuhun, Jyväskylään, Kajaaniin, Kemiin tai Kokkolaan vielä kesän 2020 aikana.

Yhtiö tekee talvikautta 2020–2021 koskevat päätökset näiden kohteiden osalta myöhemmin, kun se näkee, miten lentoliikenteen yleinen kysyntä kehittyy.

Finnairin myynnistä vastaava johtaja Mikko Turtiainen toivoo, että kaupungit ymmärtävät päätöksen perusteet.

– Ymmärrämme hyvin lentoyhteyksien merkityksen alueiden elinkeinoelämälle, mutta näiden reittien täyttöasteet ovat jo ennestään olleet alhaisia, ja kysyntä on nyt koronatilanteen johdosta normaaliakin pienempää, Turtiainen sanoo.

Finnair saattaa lopettaa lennot monille maakuntakentille ainakin vuodeksi.

Jyväskylän kaupunginjohtajja Timo Koivisto torjuu ajatuksen näin pitkästä lentotauosta Jyväskylään.

– Todella huono uutinen, jota ei purematta niellä. Ymmärän kyllä tämän koronaviruksen aiheuttaman katkoksen, mutta vaikea nähdä, että sillä niin pysyvää vaiktutusta olisi.

Jyväskylä on kasvava kaupunki ja hyvät liikenneyhteydet maailmalle ovat välttämättömiä. Kaupungissa on yliopisto ja maakunnassa lukuisia kansainvälisiä yrityksiä, joiden työntekijöiden ja asiakkaiden on päästävä helposti kulkemaan Keski-Suomesta maailmalle.

Finnair on kutsunut lentotauolla olevia kaupunkeja etäpalaveriin maanantaiksi. Myös Jyväskylä on saanut kutsun.

16.5. klo 16.13 Korona käänsi Janina Vatasen, 29, rahankäytön päälaelleen – ravintolarahat menevät nyt säästöön

Yksin asuva Janina Vatanen, 29, laski Ylen pyynnöstä, miten hänen rahankäyttönsä on muuttunut poikkeusoloissa koronan aikana.

Yrittäjänä ja parturi-kampaajana Jyväskylässä työskentelevä Vatanen laski, että menot ovat säilyneet samana kuin ennen koronaa eli 2 000 eurossa. Myös tulot ovat säilyneet toistaiseksi suunnilleen ennallaan.

Menoja tutkiessaan Vatanen huomasi, että raha hupenee nyt eri osoitteisiin kuin ennen koronaa. Suurin muutos oli ulkona syömisen totaalinen loppuminen.

16.5. klo 16.13 Kesäpestin hankkiminen on nyt työn ja tuskan takana –koronarajoitusten purkaminen avaa lisää paikkoja

Työnantajat palkkaavat koronaepidemian takia huomattavasti vähemmän kesätyöntekijöitä kuin viime vuonna.

Myös Keski-Suomessa kesätyöpaikkailmoituksia oli satoja vähemmän kuin aiempana vuonna.

15.5. klo 17.15 Jyväskyläisille baareille on kerätty joukkorahoituksella kymmeniä tuhansia euroja, vaikka ravintoloiden eloonjäämisestä ei ole takeita

Valtio tukee koronatilanteen kurittamia ravintoloita Suomessa miljoonilla euroilla, mutta myös yksittäiset ihmiset ovat keränneet rahaa suosikkiravintoloidensa pelastamiseksi.

Jyväskylässä Baari Vakiopaineelle kerättiin maalis-huhtikuussa joukkorahoituksella lähes 30 000 euroa.

Huhtikuun alussa käynnistettiin joukkorahoituskampaja myös musiikkiravintola Popparille.

Popparin joukkorahoituskampanja päättyy 17. toukokuuta. Kampanjalla on saatu kasaan tähän mennessä vähän yli 15 000 euroa.

15.5. klo 12.28 Koronavirustartuntojen nollaputki jatkuu Keski-Suomessa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ei ole kirjannut perjantaina 15. toukokuuta uusia koronavirustartuntoja.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan sairaanhoitopiirin alueella on vahvistettu tartuntoja 130.

Jyväskylässä tapauksia on 102, Jämsässä 10, Muuramessa 10 ja Äänekoskella 7. Muissa Keski-Suomen kunnissa tapauksia on 0 - 4.

15.5. klo 12.27 Jyväskylän kaupungin yt-neuvottelut päättyivät – lomautus uhkaa 500 työntekijää vuoden loppuun saakka

Jyväskylän kaupungin koronavirustilanteen vuoksi käynnistämät yt-neuvottelut ovat päättyneet.

Neuvottelut koskivat kaupungin konsernihallintoa, sosiaali ja terveyspalvelujen toimialaa, kaupunkirakennepalveluja sekä Keski-Suomen pelastuslaitosta, Kylän kattausta sekä Tilapalvelua.

Lomautusten arvioidaan koskevan enintään 500 henkilöä, ja lomautukset ovat mahdollisia vuoden 2020 loppuun asti.

14.5. klo 12.24 Keski-Suomessa ei ole torstainakaan rekisteröity uusia koronavirustartuntoja

Torstai 14. toukokuuta oli jälleen Keski-Suomessa koronavirustartuntojen suhteen nollapäivä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä viimeisin koronavirustartunta on kirjattu tiistaina 12. toukokuuta.

Sairaanhoitopiirissä uusia, testein varmistettuja tartuntoja ei ole rekisteröity toukokuun aikana kuin kolme.

14.5 klo 12.20 Laukaan Urheilijat jättää alkavan ykköspesiskauden väliin

Miesten pesäpallon ykköspesiskauteen valmistautunut Laukaan Urheilijat jättää alkavan kauden väliin koronatilanteen vuoksi.

Laukaan Urheilijoiden pesäpallojaoston puheenjohtaja Matias Hänninen toteaa, että suurin syy kauden väliin jättämiselle on ohjeistuksen puuttuminen. Kuka esimerkiksi ottaa vastuun, jos tulee sairastumisia, kysyy Hänninen.

Hänninen ei osaa vielä arvioida millaisia taloudellisia vaikutuksia kauden väliin jättäminen Laukaan Urheilijoille aiheuttaa.

Laukaan Urheilijoiden lisäksi myös Ulvilan Pesä-Veikot ja Vähänkyrön Viesti jättävät tulevan kesän pelit pelaamatta.

14.5. klo 10.58 Jyväskylässä kirjastoihin tulvii nyt varauksia – ruuhkan vuoksi lainojen noudoissa on syytä varautua parin päivän viiveeseen

Lähes kaikista Keski-Suomen kirjastoista voi taas hakea varattuja aineistoja ja kirjastoihin voi palauttaa lainoja.

Jyväskylässä kirjastojen noutolainaus käynnistyi koronasulun jälkeen jo viime viikolla viidessä kirjaston toimipisteessä, ja lainaustoiminnan alkaminen on aiheuttanut kirjastoihin varaustulvan.

Asiakkaiden ikävästä kirjojen pariin kertoo, että Jyväskylän kaupunginkirjaston aiheistoihin oli tehty viime viikon loppuun mennessä 9000 varausta.

14.5. klo 10.55 Lumi Lapinmäki siirtyy kyläkoulusta yläluokille pelkän videon valmentamana ja tapaa uudet luokkakaverit vasta syksyllä – kuten moni muukin

Suurin osa ensi syksyn koulun aloittajien ja seitsemäsluokkalaisten tutustumiskäynneistä tuleviin kouluihin on peruttu koronaviruksen takia.

Vaikka lähiopetus on alkanut uudelleen, ylimääräisiä kontakteja vältetään kouluissa edelleen. Opetushallitus suositteleekin kouluja järjestämään tutustumismahdollisuuden etäyhteyksien avulla. Toteutustavan koulut saavat ratkaista itse.

Esimerkiksi Laukaassa opinto-ohjaajat ovat kuvanneet Sydän-Laukaan koulusta esittelyvideon Youtubeen.

Kuusan koulun kuudetta luokkaa käyvä Lumi Lapinmäki vaihtaa ensi syksynä pienen kyläkoulun yli 400 oppilaan yläasteeseen videon valmentamana:

14.5. klo 10.51 Tytär ei pääse tapaamaan kuolevaa isäänsä kuin vasta viime hetkillä – sairaalapastori: "Se on kuolevalle surullinen tilanne, kun elämää ei ole paljoa jäljellä"

Korovirustilanne voi kuormittaa aivan erityisesti kuolemaa lähellä olevia potilaita ja heidän läheisiään, koska epidemian vuoksi vierailuja sairaaloissa on rajoitettu.

Sosiaali- ja terveysministeriö on rajannut, että ilman saattohoitopäätöstä kuolevaakaan ei välttämättä pääse tapaamaan.

Sairaalapastori Heikki Lepoaho toimii Jyväskylässä Kyllön saattohoito-osastolla. Hänen mukaansa omaisten ei ole annettu tavata aina edes todella huonossa kunnossa olevia potilaita, jos saattohoitopäätös on ollut tekemättä.

Kyllössäkin noudatetaan tapaamisissa korona-ajan valtakunnnallista linjausta tapaamisista.

Sosiaali- ja terveysministeriön ohjeiden mukaan tapauskohtaisen arvion perusteella voidaan sallia kriittisesti sairaiden tai saattohoidossa olevien potilaiden oireettomien läheisten vierailu heidän luonaan.

Kyllössä tapaamiseen pääsee pääsääntöisesti yksi läheinen kerrallaan. Kyllössä on lisätty myös potilaiden ja läheisten yhteydenpitoa videoyhteyksien kautta.

13.5. klo 18.07 Johtajaylilääkäri: Koulujen avaaminen tuskin ryöpsäyttää koronatartuntoja, mutta kaikkien on syytä ymmärtää, ettei pandemia ole pian ohi

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ei ole tehty mitään erityisiä järjestelyjä sen varalta, että korovirustapaukset lähtevät nousuun koulujen avaamisen myötä.

Kasvavaan potilasmäärään on terveydenhoidossa varauduttu pitkin kevättä ja valmius suuriin potilasmääriin on Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan edelleen erittäin korkealla.

Paloneva arvioi, ettei pelkkä koulujen avaaminen vielä kasvata tartuntamääriä merkittävästi, mutta yhdessä kesäkuun alussa tapahtuvien muiden rajoitusten purkamisten kanssa tapausmäärät todennäköisesti kääntyvät kasvuun.

13.5. klo 12.25 Keski-Suomessa jälleen nollapäivä uusissa koronavirustartunnoissa

Keskiviikkona 13. toukokuuta ei ole rekisteröity yhtään uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.

Sairaalahoidossa on maakunnassa vain yksittäisiä koronapotilaita.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkärin Juha Palonevan tietoon ei ole tullut, että Keski--Suomessa lapset olisivat tarvinneet sairaalahoitoa koronaviruksen aiheuttamien oireiden vuoksi.

12.5. klo 16.14 Jämsä peruu aiotut henkilöstön lomautukset

Jämsässä kaupunki peruu poikkeusoloista ja tuotannollisista syistä suunnitellut henkilöstön lomautukset, koska koulut avautuvat.

Osittaiset lomautukset olisivat toteutuessaan kohdistuneet ateria- ja puhtauspalveluihin sekä sivistystoimen henkilöstöön.

Koulujen käynnistyessä kaupungilla ei ole enää perusteita kaavailtuihin lomautuksiin.

12.5. klo 11.44 Keski-Suomessa todettu tiistaina yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on rekisteröity tiistaina 12. toukokuuta yksi uusi koronavirustartunta.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan testejä on tehty Keski-Suomessa tähän mennessä yli 3200 ja koronatapauksia vahvistettu yli sata.

12.5. klo 8.50 Jyväskylän yliopistossa selvitetään musiikin vaikutusta ihmisten hyvinvointiin koronakriisin aikana

Tutkimuksissa on todettu, että stressin, ahdistuksen ja surun käsittely on tärkeä syy musiikin kuluttamiselle.

Jyväskylän yliopiston musiikin- ja kulttuurin laitoksen tutkijat ovat luoneet verkkokyselyn, johon vastaaminen kestää noin 30 minuuttia. Kyselyssä tiedustellaan vastaajien elinolosuhteista, stressitasoista ja kuinka he ovat käyttäneet musiikkia viimeisten viikkojen aikana.

12.5. klo 8.45 Kirjoja saa taas lainaan – Katso, koska voit piipahtaa oman kuntasi kirjastossa noutamassa tai palauttamassa lainoja

Osa Keski-Suomen kirjastoista käynnisti lainaustoimintaansa koronaviruksen aiheuttaman toimintasulun jäljiltä jo viime viikolla.

Osassa kuntia kirjastojen aineistojen varaus, lainojen nouto ja kirjojen palautus pääsee vauhtiin tällä viikolla.

Lainaus tapahtuu toukokuussa lähinnä niin, että kirjat voi varata Keski-kirjastojen verkkosivuilta ja noutaa pikaisesti kirjastoista. Osa kirjastoista ottaa vastaan varauksia myös sähköpostitse tai puhelimitse.

Laajemmin kirjastot saavat avata toimintaansa kesäkuun alussa.

11.5. klo 12.24 Toukokuussa on todettu kaksi koronavirustartuntaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella

Keski-Suomessa ei ole maanantaina 11. toukokuuta rekisteröity yhtään uutta koronavirustartuntaa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Kuluvan toukokuun aikana testein vahvistettuja tapauksia on sairaanhoitopiirissä todettu kaksi.

Ensimmäiset koronatartunnat vahvistettiin Keski-Suomessa 9. maaliskuuta ja sen jälkeen määrä on lisääntynyt enimmillään yhdeksän tapauksen päivätahtia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan koronavirustestejä on tehty Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella tähän mennessä yli 3200. Tapauksia on todettu 129.

10.5. klo 12.55: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on tänään todettu yksi uusi koronavirustartunta.

Eilen varmistunut uusi tartunta oli Jyväskylästä, mikä nosti kaupungin kokonaistartuntamäärään 101:een. Jämsässä ja Muuramessa molemmissa on 10 tartuntaa, Äänekoskella tartuntoja on 7.

Jos tapauksia on kunnassa alle 5, tartuntalukuja ei julkaista.

8.5. klo 13.10: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu tänään uusia koronavirustartuntoja – Jyväskylän kokonaistartuntaluku eilisen jälkeen sata

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei ole tänään todettu uusia koronavirustartuntoja.

Jyväskylän kokonaistartuntamäärä on nyt sata. Äänekoskella tartuntoja on 7, Jämsässä 10 ja Muuramessa 10. Jos tapauksia on kunnassa alle 5, tartuntalukuja ei julkaista.

7.5. klo 15.44: Kesällä voi tulla kastejuhlaruuhkaa – Suomen suurin seurakunta Jyväskylässä avaa jälleen toimintaansa kesäkuun alussa

Jyväskylän seurakunta alkaa avata toimintaansa kesäkuun alussa huomioiden 50 henkilön rajoituksen tapahtumissa. Rajoitus on voimassa myös kaikissa kirkollisissa juhlissa, kuten häissä ja hautajaisissa.

7.5. klo 15.26: Jyväskylässä pohditaan tapaamiskonttien hankintaa – tähän mennessä tapaamiset on hoidettu ikkunan takaa tai puhelimitse

Jyväskylässä kaupunki pohtii ratkaisuja hoivakodeissa olevien ikäihmisten tapaamiseen.

Ikääntyneiden palveluiden palvelujohtaja Maarit Raappana Jyväskylän kaupungilta kertoo, että paraikaa selvityksen alla on tapaamiskonttien tai -autojen hankinta.

7.5. klo 13.48: Kuuden päivän koronaton putki katkesi – yksi uusi tartunta Keski-Suomessa

Keski-Suomen sairaanhoitoriiri on rekisteröinyt yhden uuden, testein vahvistetun tartunnan.

Sairaanhoitopiirin mukaan tartuntoja on nyt sen alueella 98. Luvussa eivä tole mukana yksityiselle puolella todetut tartunnat, eivätkä Jämsän ja Kuhmoisten tapaukset, koska ne kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

7.5. klo 13.14: Siivousta tehostettu Himoksen mökeillä – asiakkaiden tekemän siivouksen lisäksi myös esimerkiksi ovenkahvat desinfioidaan ennen uusia asukkaita

Monilla vuokramökeillä on tehostettu siivousta koronavirustilanteen takia. Siivouksen tehostaminen voi vaikuttaa myös vuokramökkien tarjontaan ja nostaa hintoja.

7.5. klo 7.00: Koronakevät räjäytti avoimien korkeakouluopintojen suosion – Marika Rauhansalo: “Haluan ymmärtää ajan ilmiöitä”

Avoimet korkeakoulut ovat suosionsa huipulla. Esimerkiksi Jyväskylässä avoimen yliopiston ilmoittautumiset nousivat tänä keväänä 76 prosenttia viime vuoden lukemista. Uusia opiskelijoita tuli nyt vajaat 7400, kun vuotta aiemmin ilmoittautui reilut 4200.

6.5. klo 16.19: Kukaan ei tiedä virtaako väki ravintoloihin kesäkuussa – alalla odotetaan selkeitä ohjeita ja suosituksia

Koronavirustilanteen vuoksi kahviloiden ja ravintoloiden avaamisen yllä leijuu epätietoisuus.

Monille alan yrittäjille on täysi mysteeri, palaavatko asiakkaat kuppiloihin, kun ovet saa kesäkuun alussa avata.

6.5. klo 12.52: Keski-Suomessa ei ole vahvistettu kuuteen päivään yhtään koronavirustartuntaa

Kyseessä on kuudes nollapäivä peräkkäin ja pisin jakso, kun tartuntoja ei ole todettu sitten ensimmäisten tartuntojen toteamisen jälkeen. Ensimmäiset tartunnat vahvistettiin Keski-Suomessa 9. maaliskuuta.

6.5. klo 10.18: Lainaaminen käynnistyy Jyväskylän kaupunginkirjastossa perjantaina

Jyväskylän kaupunginkirjasto avaa oviaan 1.6. alkaen, mutta varauksia pääsee noutamaan tietyistä kirjaston toimipisteistä perjantaista 8.5. lähtien.

Toukokuun ajan uloslainaamista järjestetään Jyväskylän kaupungin pääkirjastossa sekä Korpilahden, Kortepohjan, Palokan ja Vaajakosken aluekirjastoissa.

6.5. klo 8.43: Killerillä odotetaan ravien jatkumista – Suomen Hippos odottaa viranomaisilta vastauksia ravikilpailutoiminnan käynnistämiseen liittyen

Raviurheilun ja hevoskasvatuksen keskusjärjestö Suomen Hippos odottaa viranomaisilta vastauksia ravikilpailutoiminnan käynnistämiseen liittyen.

Hippoksen hallitus kokoontui tiistaina ja toiveissa on aloittaa ravikilpailutoiminta tarkoin erityisjärjestelyin jo ennen kesäkuuta.

6.5. klo 6.17: Äänekoski availee ulkoliikuntapaikkojaan

Äänekosken kaupunki avaa liikuntapaikkojaan ensi viikon torstaista (14.5.) lähtien.

Valtioneuvoston linjauksen mukaisesti kaikki Äänekosken kaupungin ulkoliikuntapaikat mukaan lukien liikuntapuiston stadionalue, tekonurmi, tenniskentät, sekä avantouimakopit avataan jälleen käyttöön.

Samalla kertaa käynnistyvät myös ulkoliikuntapaikkojen kesän käyttövuorot. Sisäliikuntatiloja päästään avamaan myöhemmin, hallitusti kesäkuun alusta.

6.5. klo 6.08: Tauolla olleet musiikkioppilaitosten näyttökonsertit käynnistymässä mahdollisesti jo lähitulevaisuudessa ravintola Popparissa

Osa ravintoloista pitää ovensa vielä kesäkuussakin kiinni, vaikka avaaminen tietyin ehdoin olisi mahdollista.

Esimerkiksi musiikkiravintola Poppari Jyväskylässä ei avaa vielä kesäkuun alussa, kertoo ravintolan isäntä Sami Salovaara. Salovaara näkee, ettei baarissa ole mahdollista taata turvavälejä, eikä bändeillekään ole järkevää esiintyä, jos aukioloa rajusti rajoitetaan.

5.5. klo 13.59: Koronatartunnat pysyneet nollassa Keski-Suomessa– tänään viides päivä putkeen, kun tartuntoja ei ole todettu

Keski-Suomessa ei ole tänäänkään todettu yhtään uutta, testein vahvistettua koronavirustartuntaa, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri.

Kyseessä on jo viides nollapäivä peräkkäin. Viiden päivän nollaputki todetuissa tartunnoissa oli myös huhtikuun puolen välin jälkeen.

4.5. klo 19.00: Riitta Putkonen viettää miehensä kanssa golfkentällä yli 100 päivää vuodessa – korona rokottaa kenttien taloutta vaikka harrastajia riittää

Juuri avatuilla golf-kentillä riittää pelaajia, mutta koronarajoitukset, kuten kilpailutoiminnan puuttuminen rokottavat taloutta.

4.5. klo 15.28: Luhanka avustaa lapsiperheitä 70 euron arvoisilla ruokalahjakorteilla

Luhangan kunta jakaa lapsiperheille ruokalahjakortteja. Kunta avustaa lapsiperheitä koronaviruksesta johtuvan poikkeustilanteen takia.

4.5. klo 13.42: Miten käy kesähäille ja muille juhlille? Juhlapaikan yrittäjä suhtautuu varauksella

Juhlapaikkojen yrittäjät suhtautuvat varauksella tulevaan kesään, vaikka hallitus on ryhtynyt neuvottelemaan rajoitusten purkamisista.

4.5. klo 12.05 Keski-Suomessa ei ole todettu neljään päivään uusia koronatartuntoja

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut maanantaina 4. toukokuuta, ettei sen alueella ole todettu uusia, testein vahvistettuja koronavirustartuntoja.

Edellisen kerran sairaanhoitopiiri kertoi yhdestä uudesta tartunnasta 30. huhtikuuta. Sairaanhoitopiiri on rekisteröinyt tähän mennessä kaikkiaan 97 koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan Keski-Suomessa koko ajan rauhallisena pysyneestä koronavirustilanteesta huolimatta kaikkien on kuitenkin syytä muistaa, ettei koronavirusta ole vielä saatu kuriin ja siksi valtioneuvoston ja sosiaali- ja terveysminiesteriön antamia ohjeita on syytä noudattaa.

4.5. klo 6.56: Viitasaari ja Pihtipudas avaavat kaupungin ja kunnan ylläpitämät ulkoliikuntapaikat

Kilpailuja tai muita yli 10 hengen yleisötilaisuudeksi muodostuvia tapahtumia ei edelleenkään saa järjestää.

Sisäliikuntatilat pysyvät valtakunnallisen linjauksen mukaisesti suljettuina vähintään 13. toukokuuta asti.

3.5. klo 20.00: Työntekijöiden lomautukset jatkuvat Keski-Suomessa

Keskisuomalaiset yritykset eivät ole lisänneet työntekijöiden irtisanomisia, vaan luottavat koronatilanteen yli päästävän lomautuksilla ja tukitoimilla.

3.5. klo 12.30: 12 päivää elämän ja kuoleman rajalla – korona vei nuoren naisen teho-osastolle: "En toivo kenenkään joutuvan kokemaan tätä helvettiä"

Parikymppinen nainen taisteli puolitoista viikkoa hengestään hengityskoneessa koronan vuoksi.

2.5. klo 12.30: "Ilon kyyneleet muistuttavat, miksi tätä työtä tehdään", kertoo sairaanhoitaja Aku Jouhki Britanniasta – aplodit saattelevat koronapotilaan pois teho-osastolta

Torstaisin britit kokoontuvat kello 20 pihoille ja parvekkeille kannustamaan ja kiittämään(The Guardian) ihmisiä, jotka työskentelevät koronan parissa terveydenhuollossa.

Myös jyväskyläläistaustainen sairaanhoitaja Aku Jouhki meni kadun varteen kattilan ja puukauhan kanssa. Meteli oli ohi parissa minuutissa, mutta sen jälkeen tuli jälleen tippa silmään.

1.5. klo 13.58 Keski-Suomen koronatilanne ennallaan

Vappupäivänä ei ole tullut ilmi uusia tapauksia.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos kertoo, että Keski-Suomessa on tällä hetkellä 127 varmistettua koronatapausta.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ilmoittama luku on 97.

Ero lukujen välillä johtuu siitä, että Jämsä ja Kuhmoinen eivät kuulu Keski-Suomen sairaanhoitopiiriin. Lisäksi THL:n luvuissa ovat mukana myös yksityisen puolen tekemät testit ja todetut tartunnat.

Jyväskylässä tapauksia on 99, Jämsässä 10, Muuramessa 10 ja Äänekoskella 7. THL ei kerro alle viiden tapauksen kuntia.

29.4. klo 14.54: Paikallisbussien matkustajamäärät ovat romahtaneet Jyväskylän seudulla

Paikallisbussien matkustajamäärät ovat koronavirustilanteen vuoksi romahtaneet Jyväskylän seudulla.

Linkin matkustajamäärät ovat poikkeustilanteen takia pudonneet noin 70–80 prosenttia. Kun normaali matkamäärä maalis-huhtikuussa on ollut arkipäivisin noin 30 000–35 000 matkaa, se on ollut nyt noin 6200–7200 matkaa.

29.4. klo 12.53: Koronatartunnoissa tänään nollapäivä – Keski-Suomen keskussairaala käynnistää jälleen kiireettömiä hoitoja ja tutkimuksia

Tänään on ollut jälleen nollapäivä testein varmistettujen koronavirustartujen osalta, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiiri. Sairaanhoitopiirin alueella on THL:n mukaan 126 tartuntaa. Sairaalahoidossa koronaviruksen vuoksi on tällä hetkellä Keski-Suomessa muutamia potilaita. Rauhallisena pysyneen tilanteen takia Keski-Suomen keskussairaala käynnistää nyt enenevässä määrin kiireettömiä hoitoja ja tutkimuksia, joita on lykätty koronatilanteen takia.

28.4. klo 14.36: Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu neljä uutta koronavirustartuntaa – sairastuneiden tartuntaketjuja on saatu hyvin selvitettyä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettiin tänään neljä uutta testein varmennettua koronatartuntaa. Sairaanhoitopiiri on kertonut tartuntoja olevan nyt 96 kappaletta.

28.4. klo 7.43: Muistipolikliniikka availee oviaan Jyväskylässä

Jyväskylän kaupungin muistipoliklinikka avaa ovensa alle 70-vuotiaille.

Koronavirustilanteesta johtuen Jyväskylän muistipoliklinikka on ollut kokonaan suljettuna 18. maaliskuuta alkaen.

Muistipoliklinikka avaa nyt ovensa 65-69 vuotiaille jyväskyläläisille asiakkaille.

27.4. klo 13.30: Keski-Suomessa todettu koronatartuntoja viikonlopun jälkeen THL:n mukaan muutama lisää

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri (KSSHP) ei ole ilmoittanut tänään yhdestäkään uudesta testein vahvistetusta koronatartunnasta. THL:n mukaan tartuntoja on nyt sairaanhoitopiirin alueella 123.

THL:n luvuissa ovat mukana myös yksityisen puolen tekemät testit ja todetut tartunnat.

Suurin osa Keski-Suomessa todetuista tartunnoista, 96 tapausta, on todettu Jyväskylässä. Jämsässä tartuntoja on 10, Muuramessa 9 ja Äänekoskella 7. Jos kunnassa on tartuntoja alle viisi, tautitapauksia ei julkaista.

27.4. klo 8.00: Pahimmillaan jopa puolet koronatestien negatiivisista tuloksista voi olla vääriä – Annen mies oli jo teholla kun tartunta viimein todettiin

Luotettavan tuloksen saamiseksi testi pitäisi tehdä varhaisessa vaiheessa sairastumista. Annen miehen ensimmäinen testitulos oli negatiivinen. Koska oireet olivat niin selkeät, tehtiin toinen nenänielutesti. Sekin oli negatiivinen.

Teho-osastolla otettiin uusi näyte, tällä kertaa imulimanäytteenä keuhkoputkista.

Tämä näyte oli positiivinen, eli Annen puolison COVID-19-virustartunta varmistui virallisesti. Oireiden alkamisesta oli kulunut lähes kaksi viikkoa.

27.4. klo 7.11: Koronatilanne vaikuttaa Kansallisen veteraanipäivän viettoon – Keski-Suomessa vielä noin 300 veteraania

Koronatilanne vaikuttaa tänään myös Kansallisen veteraanipäivän viettoon.

Tasavallan presidentin Sauli Niinistön tervehdys julkaistaan muun muassa sosiaalisessa mediassa.Yli tuhannen hengen virtuaalikuoro esittää Finlandia-hymnin, ja esityksen taltiointi näytetään valtioneuvoston Youtube-kanavalla.

Kelan tammikuisen rintamalisätilaston mukaan Keski-Suomessa oli vuoden vaihteessa vielä noin 300 veteraania.

26.4. klo 11.24: Yksi uusi koronavirustartunta todettu Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin toteamien koronavirustartuntojen määrä kasvoi yhdellä sunnuntaina 26.4. Yhteensä sairaanhoitopiirin testeissä on nyt todettu 92 tartuntatapausta.

25.4. klo 12.29: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri todennut yhden uuden koronavirustartunnan

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin toteamien koronavirustartuntojen määrä kasvoi yhdellä 25.4. Sairaanhoitopiiri on nyt todennut 91 koronavirustapausta.

24.4. klo 14.34: Tartuntoja todettu tänään Keski-Suomessa nolla – näytteenottoa lisätty Palokan terveysasemalle, Hankasalmelle ja Uuraisille

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei ole tänäänkään rekisteröity yhtään uutta, testein todettua koronavirustartuntaa.

Myös eilen oli nollapäivä. Vahvistettuja tartuntoja Terveyden ja hyvinvoinninlaitoksen mukaan Keski-Suomessa nyt 120. Testejä Keski-Suomessa on tehty tähän mennessä noin 1800.

Suuren kysynnän vuoksi koronanäytteenottoa lisätään. Jyväskylässä näytteitä aletaan ottaa Kyllön terveysaseman lisäksi myös Palokan terveysasemalla, ja Hankasalmella ja Uuraisilla aloittaa puolestaan liikkuva koronannäytteenottoyksikkö.

24.4. klo 11.22: Gradian oppilaitokset eivät palaa lähiopetukseen enää tämän kevään aikana

Etäopetus jatkuu Jyväskylän koulutuskuntayhtymän Gradian oppilaitoksissa toukokuun loppuun eli lukiolaiset ja ammattikoululaiset eivät enää palaa kouluihin tällä kevätlukukaudella. Gradiassa on päädytty tähän oman arvion perustella.

24.4. klo 10.35: Jyväskylän Kesä muuttaa muotoaan – tapahtumia saatetaan viedä yleisön luo

Koronavirustilanne myllää tapahtumakesän myös Keski-Suomessa. Yli 500 henkilön tapahtumia ei voi hallituksen linjauksen mukaan järjestää ainakaan ennen heinäkuun loppua.

Jyväskylän Kesän toiminnanjohtajan mukaan tulevan kesän tapahtumaa on ehditty ideoita uusiksi jo aika pitkään.

23.4. klo 18.40: Jyväskyläläisyritys iskee koronaa vastaan uudella luonnontuotteella – desinfioivasta suihkeesta odotetaan vientimenestystä

Koronapandemia innoittaa monia yrityksiä keksimään uusia tuotteita. Yksi niistä on jyväskyläläinen Woimet Oy.

Jyväskyläläisyritys Woimet Oy:n toimitusjohtaja Lennu Keinänen puhkuu intoa. Heidän yrityksellään on käsillä koronamarkkinoille sopiva tuote.

Hengityssuojaimien puhtautta ja suojaa parantava suihke kehitettiin pari vuotta sitten. Alun perin se suunniteltiin rakennusten ja ajoneuvojen ilmansuodattimien desinfiointiin ja suojaukseen.

23.4. klo 14.18: JYP lomauttaa valmentajiaan – koskee sekä liigajoukkueen että A-nuorten valmennusta

JYP joutui käynnistämään yt-neuvottelut myös valmentajiensa kanssa koronavirustilanteen vuoksi. Aiemmin JYP kävi yt-neuvottelut pelaajiensa kanssa

Neuvottelujen lopputuloksena on se, että JYP lomauttaa valmentajiaan. Lomautusten kesto on yhdestä kolmeen kuukautta.

Lomautukset koskevat sekä JYPin liigajoukkueen että A-nuorten valmennusta.

23.4. klo 13.15: Koronatestaus laajeni Keuruulle: tartuntatilanne tällä hetkellä maltillinen

THL raportoi tänään kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti tartuntoja tänään nolla. Ero luvuissa johtuu siitä, että THL rapotoi myös muun muassa yksityisen terveydenhoidon toteamat tartunnat.

Uutena paikkana koronavirustestejä tehdään myös Keuruulla, jossa näytteitä otetaan arkipäivisin. Keuruun lisäksi näytteitä otetaan nyt Keski-Suomen keskussairaalassa ja terveysasemilla Jyväskylässä, Muuramessa, Laukaassa, Äänekoskella, Saarijärvellä ja Pihtiputaalla.

23.4. klo 12.20: Himoksen ja Jyväskylän isot festarit peruuntuvat tulevalta kesältä – jo ostetut liput voi siirtää ensi vuodelle

Himoksen isot festarit kuten Iskelmä Festivaali, Himos Juhannus ja Jysäri sekä Jyväskylän Suomipop Festivaali tulevat peruuntumaan tulevalta kesältä.

Festareita järjestävän Nelonen Media Liven toimitusjohtaja Anssi Nevalainen kertoi festareiden vielä odottavan aluehallintoviranomaisen määräystä tapahtumien perumiselle, mutta tapahtumat tulevat joka tapauksessa peruuntumaan hallitusten linjausten mukaisesti.

23.4. klo 7.40: Päivystyksen asiakkaiden määrä tippunut kolmanneksella, samoin ambulanssihälytyksien määrä vähentynyt kuukaudessa huomattavasti

Jyväskylässä sairaalan päivystyksessä kävijöitä on ollut lähes kolmanneksen vähemmän kuin normaalisti. Myös ambulanssihälytykset ovat vähentyneet Keski-Suomessa.

Alkuvuodesta hälytyksissä oli nousua, mutta viimeisen kuukauden aikana niidenkin määrä on vähentynyt huomattavasti, eli noin 30 prosenttia, Tuukkanen arvioi.

23.4. klo 7.19: Jyväskylän yliopistossa alkaa tutkimus perheiden jaksamisesta koronakriisin aikana

Jyväskylän yliopistossa alkaa tutkimus perheiden jaksamisesta koronakriisin aikana.

Tutkimuksessa on tarkoitus selvittää miten poikkeustila-aika näkyy perheiden elämässä, hyvinvoinnissa ja millaisia kuormitustekijöitä sekä selviytymiskeinoja perheissä on.

22.4. klo 15.03: Keski-Suomessa perutaan ammattikoulujen ja lukioiden valmistujaisjuhlia – korvaava juhlapäivä elokuun lopulla

Ammattikoulujen ja lukioiden valmistujaisjuhlat siirtyvät odotusten mukaisesti lähes kaikissa toisen asteen koulutusta järjestävissä toimipisteissä Keski-Suomessa. Myös vuoden 1970 riemuylioppilaat voivat joutua odottamaan juhliaan vuoden lisää. Esimerkiksi Laukaassa tämän vuoden riemuylioppilaita juhlitaan ensi vuoden keväällä yhdessä vuosikurssin 1971 kanssa.

22.4. klo 13.53: Viiden nollapäivän jälkeen kaksi uutta koronatartuntaa Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä, myös testien määrä kasvanut

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu tänään kaksi uutta koronavirustartuntaa.

THL raportoi tänään kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Ero luvuissa johtuu siitä, että THL rapotoi myös muun muassa yksityisen terveydenhoidon toteamat tartunnat.

Koronavirustestien määrä on noussut Keski-Suomessa voimakkaasti. THL:n tietojen mukaan koronavirustestejä on tehty Keski-Suomessa tähän päivään mennessä lähes 1600 kappaletta, kun eilen luku oli noin 1300.

22.4. klo 12:03: Johtajaylilääkäri: "Meillä Keski-Suomessa ei ole koronavirusepidemiaa"

Keski-Suomessa tulee päivittäin esiin korkeintaan muutama koronavirustapaus.

Käytännössä meillä ei Keski-Suomen alueella tällä hetkellä ole koronavirusepidemiaa, sanoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

Palonevan mukaan rauhallinen koronatilanne johtuu siitä, että rajoitukset purevat eivätkä ihmiset kohtaa toisiaan kasvokkain.

Uskon, että rajoitusten purkaminen kääntäisi potilasmäärät kasvuun, Paloneva sanoo.

22.4. klo 11.03: Tehohoitoon koronan vuoksi joutunut parikymppinen nainen on päässyt pois sairaalahoidosta Jyväskylässä

Ylen saamien tietojen mukaan koronaviruksen vuoksi tehohoitoon joutunut parikymppinen nainen on toipunut ja päässyt pois sairaalahoidosta Keski-Suomen keskussairaalasta.

Perusterve nainen joutui koronan vuoksi sairaalahoitoon 24. maaliskuuta Jyväskylässä. Hän oli 11 päivää hengityskoneessa teho-osastolla.

22.4. klo 10.50: Tehtaat suoltavat satoja kilometrejä kuminauhaa päivässä – kasvomaskien valmistus räjäytti kysynnän

Killinkosken nauhatehtaalla painetaan tällä hetkellä töitä kolmessa vuorossa. Koronaepidemia on nostanut kuminauhojen kysynnän aivan uusiin ulottuvuuksiin, kertoo Inka oy:n toimitusjohtaja Sirpa Heinämäki.

22.4. klo 6.47: Ihmiset hakeutuvat nyt pienemmissäkin oireissa koronatestiin – näytteenotto on jo paikoin ruuhkautunut

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaiden näytteenottoa on lisätty terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ohjeiden mukaisesti ja ihmiset hakeutuvat nyt pienemmissäkin oireissa koronatestiin, kertoo Jyväskylän kaupunki.

Kaupunki muistuttaa, että näytteitä otetaan edelleen vain henkilöiltä, joilla on koronavirusinfektioon sopivia oireita, kuten kuumetta, hengenahdistusta, maku ja hajuaistin katoamista, ripulia ja yskää, sekä henkilöiltä, jotka ovat mahdollisesti altistuneet tartunnalle.

21.4. klo 15.33: Elixia avaa ovensa lähes puolentoista kuukauden sulun jälkeen – rajoituksia jumppatunneille ja yhteisiin treenivälineisiin on edelleen

Kuntosaliketju Elixia kertoo verkkosivuillaan, että se avaa kuntosalejaan jo tämän viikon perjantaina koronasulun jälkeen.

Saleilla rajoitetaan esimerskiksi ryhmäliikuntatuntein osallistujamääriä, siivousta lisätään ja joitakin treenivälineitä, kuten nyrkkeilyhanskoja ja yhteisiä joogamattoja on hygieniasyistä pois käytöstä.

21.4. klo 14.50: Jyväskylän kaupungin poikkeustilaseteliä haki 436 yritystä – tuki myönnettiin sadalle

Jyväskylässä yritykset ovat hakeneet ahkerasti kaupungin paikallisille yrityksille avaamaa poikkeustilaseteliä liiketoiminnan kehittämiseen. Myönnettävä yrityspalveluseteli on suuruudeltaan 2000 euroa.

Poikkeustilaseteliä haki yhteensä 436 yritystä. Yritykset hakivat seteliä pääosin liiketoiminnan kehittämiseen ja digitaaliseen markkinointiin.

21.4. klo 14.32: Keski-Suomen yrittäjät toivovat koronarajoituksien astettaista purkamista

Keskustelu koroviruspandemian tuomien rajoitusten poistamisesta käy nyt kiivaana. Keskisuomalaiset yritykset haluavat eroon haitallisista rajoituksista.

Keskisuomalaisten yritysten mielestä koronaviruksen laajempi testaaminen ja tartuntaketjujen tarkempi jäljittäminen vaikuttaisi myönteisesti liiketoimintaan, ilmenee kauppakamarien kyselystä.

Yritykset kokivat nykyisistä rajoituksista haitallisimmiksi kokoontumisrajoitukset, ravintoloiden ja baarien sulkemiset sekä koulujen sulkemiset.

21.4. klo 11.20: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri ei ole todennut uusia koronatartuntoja viiteen päivään

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei raportoitu uusia testein vahvistettuja koronatartuntoja. Kyseessä on viides päivä putkeen, kun sairaanhoitopiiri raportoi tartuntoja nolla kappaletta.

Ensimmäinen koronavirustartunta Keski-Suomessa todettiin 9. maaliskuuta.

21.4. klo 6.25: Ikääntyneiden soittokierroksella paljastui yksinäisyyttä, turvattomuutta ja ikärasismia

Jyväskylän kaupunki jatkaa tällä viikolla yli 70-vuotiaiden asukkaiden soittokierrosta.

Kierrokselle on ollut tarvetta: puheluissa on käynyt ilmi, että ikäihmisiä huolestuttavat yksinäisyys, turvattomuus ja ikärasismi.

20.4. klo 13.46: Jyväskylässä eskarilaisten perheille jaetaan ruokakassit

Jyväskylässä esiopetuksessa olevat lapset saavat tällä viikolla ruokakassit. Pakkauksissa on erilaisia elintarvikkeita, kuten vihanneksia, juustoa ja kaurahiutaleita.

20.4. klo 13.05: Neljäs nollatartuntapäivä putkeen Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella – testeihin pääsee nyt entistä herkemmin

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei raportoitu uusia testerin vahvistettuja koronatartuntoja. Kyseessä on neljäs päivä putkeen, kun sairaanhoitopiiri raportoi tartuntoja nolla kappaletta.

– Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että koronavirus olisi voitettu, vaan viranoamisten suosituksia liikkumis- ja kokoontumisrajoituksineen on edelleen erittäin tärkeä noudattaa, sanoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Paloneva.

20.4. klo 10.19: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri testaa entistä herkemmin koronavirustartuntoja

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä testataan jatkossa entistä herkemmin koronavirustartuntoja. Sairaanhoitopiiri noudattaa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen päivitettyä ohjetta.

Jatkossa koronavirustestaus voidaan tehdä kaikille perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon päivystyspotilaille, joilla on infektioon sopivia oireita tai lääkäri arvioi testauksen tarpeelliseksi.

20.4. klo 9.39: Keski-Suomessa toinen koronakuolema – menehtynyt kuului riskiryhmään

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on kuollut toinen henkilö koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin. Kuollut henkilö oli iäkäs ja kuului riskiryhmään.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti ensimmäisestä KSSHP:n alueella koronavirukseen kuolleesta henkilöstä 8. huhtikuuta. Tuolloin kyseessä oli keski-ikäinen riskiryhmään kuulunut henkilö.

20.4. klo 9.29: Laukaassa S-market siirtyy toistaiseksi ympärivuorokautiseen aukioloon

Osuuskauppa Keskimaa laajentaa koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi edelleen myymälöidensä aukioloaikoja.

Maanantaista 20. huhtikuuta alkaen Laukaan S-market on auki ympärivuorokautisesti. Myymälän aukioloa varhennettiin tunnilla jo aiemmin koronavirustilanteen takia. Aamuisin asiakkaita on silti ollut ajoittain myymälässä paljon

19.4. klo 12.18: Keski-Suomen sairaanhoitopiirillä kolmas päivä peräkkäin ilman uusia todettuja koronavirustartuntoja

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin testeissä ei ole tullut ilmi uusia koronavirustartuntoja sitten torstain 16.4.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt 113 todettua koronavirustartuntatapausta.

18.4. klo 12.33: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 110 todettua koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on 110 todettua koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen julkaisema tilasto. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin tekemissä testeissä ei ole 17.4. eikä 18.4. tullut ilmi uusia koronavirustartuntoja.

16.4. klo 12.40: Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä todettu kolme uutta koronatartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tiedotti tänään kolmesta uudesta koronavirustartunnasta. Tartuntoja on nyt 109, kun yhteen lasketaan sairaanhoitopiirin ja yksityisen terveydenhuollon toteamat koronavirustartunnat. Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi edelleen vain yksittäisiä potilaita.

16.4. klo 10.22: Keski-Suomen keskussairaalaan kylmäkontteja vainajille

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on tilannut keskussairaalalle kaksi kylmäkonttia vainajien säilytykseen. Koronavirus on hidastanut hautaustoimintaa, ja vainajia pitää säilyttää pidempään kuin aikaisemmin.

Keskussairaalan kylmäsäilytystilat ovat normaalioloissakin kapasiteettinsa rajoilla.

16.4. klo 6.25: Äänekosken suun terveydenhuollosta ei toistaiseksi anneta uusia kiireettömän hoidon aikoja

Suun terveydenhuollossa hoidetaan Äänekoskella tällä hetkellä kiireellisiä ja puolikiireellisiä potilaita. Hoidon tarpeen arvion näissä tilanteissa tekee potilasta hoitava hammaslääkäri.

Jos potilaalla on aika hammashoitoon ja hänellä on edes lieviä flunssan oireita, vastaanotolle ei voi tulla vaan aika on peruttava viipymättä. Näin tulee menetellä myös, jos jollakulla perheenjäsenellä on flunssa tai ylätiehengitysinfektio.

15.4. klo 16.02: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja THL:n koronalukujen ero aiheuttanut päänvaivaa – yksi syy on yksityisen terveydenhoidon toteamat tartunnat

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin ja Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) tiedot koronaviruksen tartuntamääristä Keski-Suomessa ovat toisistaan eroavat, mikä on aiheuttanut paljon päänvaivaa.

THL:n tämän päivän tietojen mukaan Keski-Suomessa on todettu 106 koronavirustartuntatapausta, sairaanhoitopiirin mukaan tartuntoja on 85.

15.4. klo 13.31: Lähes 800 yrittäjää on hakenut työttömyysturvaa Keski-Suomessa

Keski-Suomessa lähes 800 yrittäjää on ilmoittautunut työttömäksi työnhakijaksi koronatilanteen takia.

Hakemuksia on tullut sen verran paljon, että niiden käsittelyyn on keskitetty joukko TE-toimiston asiantuntijoita, jotta työttömyysetuudet saataisiin mahdollisimman nopeasti maksuun.

15.4. klo 12.28: Keski-Suomessa toinen koronatartunnaton päivä peräkkäin

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on toista päivää peräkkäin niin sanotusti 0-tartuntapäivä varmennettujen koronatartuntojen suhteen.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella ei ole tiistain, eikä keskiviikon tietojen mukaan varmennettu yhtään uutta koronatartuntaan.

Kyseessä on ensimmäinen kerta sitten kun maaliskuun 9. päivän, kun kahtena peräkkäisenä päivänä ei ole todettu uusia tartuntoja.

15.4. klo 10.27: Pihlajalinna aloittaa koronavirustestaukset Jyväskylässä

Pihlajalinna aloittaa tänään koronatestauksen Jyväskylässä.

Testauspiste sijaitsee Kyllöläntiellä entisen hoivakoti Ikipihlaja Matildan parkkipaikalla. Lääkärin lähetteellä testiin pääsevät kaikki, joilla epäillään akuuttia koronainfektiota.

15.4. klo 6.59: Äänekosken kaupunki aloittaa yt-neuvottelut

Äänekosken kaupunki aloittaa henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut.

Äänekosken kaupunginhallitus päätti asiasta tiistaina. Neuvotteluilla tavoitellaan sellaisten työntekijöiden osa- tai kokoaikaista lomauttamista, joiden työ on koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi tilapäisesti vähentynyt.

14.4. klo 16.55: Ikääntyneiden palvelutalossa Jyväskylän Huhtasuolla ei ole ilmennyt uusia tartuntoja

Huhtikuun alussa asetettu koronakaranteeni Jyväskylän kaupungin Huhtasuon palvelutaloon on purettu.

Palvelutalossa ilmenneen koronavirustartunnan vuoksi kahden viikon karanteeniin asetettiin noin 20 asukasta sekä työntekijää. Karanteenin päättyi pääsiäisenä eikä uusia tartuntoja ei ilmennyt, joten karanteeni pystyttiin purkamaan.

14.4. klo 14.09: Keskimaa laajentaa aukioloaikojaan – tarvetta on erityisesti lisätä aukiolotunteja aamuun

Kaikki Keskimaan S-marketit palvelevat nyt maanantaista lauantaihin aamukuudesta lähtien ja sunnuntaisin ovet aukeavat aamuyhdeksältä. Myös Palokan ja Keljon Prismat ovat laajentaneet aukioloaikojaan aamukuudesta puoleenyöhön saakka.

Sale-myymälöiden aukioloajat vaihtelevat toimipaikkakohtaisesti. Muun muassa Konneveden ja Toivakan Salet palvelevat toistaiseksi maanantaista lauantaihin aamukuudesta alkaen, ja Salet Kannonkoskella ja Uuraisilla aamuseitsemästä alkaen.

11.4. klo 17.43: Koronatilanne on tuonut kysyntäpiikin turvakotien avopalveluihin

Keski-Suomessa turvakodit ovat olleet jo pitkään kovalla käytöllä verrattuna valtakunnalliseen tilanteeseen. Nyt koronaviruspoikkeustilanne on tuonut piikin turvakotien avopalveluiden kysyntään. Chat- ja puhelinpalveluita on lisätty kasvaneen avuntarpeen takia.

11.4. klo 13.48: THL: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella 102 todettua koronavirustartuntaa

THL:n julkaiseman tilaston mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on jo 102 todettua koronavirustartuntaa. Sairaanhoitopiirin omissa testeissä todettiin perjantaina 10.4. kaksi uutta tartuntatapausta. Lauantaina 11.4. ei todettu yhtään uutta tapausta.

9.4. klo 15.08: VR supistaa junaliikennettään toukokuun alusta – vuorot vähenevät myös Savon radalla ja Jyväskylään suuntautuvissa junavuoroissa

Koronakevät näkyy myös raiteilla. Helsingin ja Jyväskylän välillä ajetaan enää vain noin kaksi kolmasosaa vuoroista toukokuun alusta lähtien.

Matkustajamäärät ovat laskeneet koronakevään aikana noin 90 prosenttia. Junat jatkavat kulkemista, vaikka ovatkin lähes tyhjiä, joten turvaväli on helpompi huomioida.

9.4. klo 13.27: Keski-Suomen koronavirustartuntojen määrä jatkaa kasvua – tänään viisi uutta tartuntaa

Koronavirustartuntojen määrä lähentelee Keski-Suomessa jo sataa. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään viidestä uudesta koronavirustartunnasta. Sairaanhoitopiirin kuntien alueella testein todennettuja koronavirustartuntoja on nyt 80.

THL:n julkaisemien tietojen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt 93 todettua koronavirustartuntaa. Eniten koronavirustapauksia on Jyväskylässä, jossa todettuja tartuntoja olisi 74 THL:n tilaston mukaan.

9.4. klo 6.41: Kunnanjohtajan äänellä puhuva robotti soittaa kuntalaisille Kuhmoisissa

03-alkuisesta numerosta tulevassa puhelussa vastaanottaja kuulee kunnanjohtaja Anne Heusalan äänellä parin minuutin tallenteen.

Puhelussa muistutetaan muun muassa ajankohtaisista koronavirukseen liittyvistä suosituksista, ja kehotetaan ottamaan yhteyttä kunnan neuvontapuhelimeen, jos puhelun vastaanottajalla on esimerkiksi avun tarvetta.

8.4. klo 19.15: Jyväskylässä varaudutaan epidemiahuippuun suunnitelmat myös vainajien suuren määrän varalle

Taistelu koronaepidemiaa vastaan on Keski-Suomessa vielä edessä. Suunnitelmat kuntoutujien ja vainajien varalle on kuitenkin huolellisesti tehty, vaikka pahin skenaario ei toteutuisikaan.

8.4. klo 14.32: Jämsän kaupunki käynnistää yt-neuvottelut – kaupunginjohtaja: "Tilanne on kokonaisuudessaan varsin vaikea"

Jämsän kaupunki käynnistää koko henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Taustalla on koronavirustilanteesta johtuvat poikkeusolot. Neuvottelujen tavoitteena on kaupungin mukaan ensisijaisesti tehtävien uudelleen järjestelyt ja esimerkiksi palkattomien vapaiden tarjoaminen. Myös määräaikaiset, enintään 90 päivää kestävät koko- tai osa-aikaiset lomautukset ovat mahdollisia.

8.4. klo 13.28: Koronavirustesteihin pääsee Keski-Suomessa nyt muuallakin kuin Jyväskylässä – testejä tehdään myös terveyskeskuksissa

Koronavirustestaukset on aloitettu Keski-Suomen keskussairaalan lisäksi nyt myös Jyväskylän, Muuramen, Laukaan, Äänekosken, Saarijärven ja Viitasaaren terveyskeskuksissa. Näytteenotosta päättävät terveyskeskusten tartuntatautien vastuulääkärit.

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä ei ole eilisen jälkeen todettu yhtään uutta testein vahvistettua koronavirustartuntaa. Testattuja on maakunnassa THL:n mukaan 762.

8.4. klo 9.30: Keski-Suomessa ensimmäinen henkilö kuollut koronavirukseen

Keski-Suomessa on todettu ensimmäinen koronavirukseen kuollut henkilö. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin mukaan kuollut oli keski-ikäinen riskiryhmään kuulunut henkilö. Yksityisyyden suojaamiseksi kuolemantapaukseen liittyen ei anneta enempää lisätietoja.

7.4. klo 15.46: Saarijärvi aloittaa yt-neuvottelut – "Talouden synkät näkymät edellyttävä nopeita toimia"

Saarijärven kaupunki aloittaa yt-neuvottelut. Syynä ovat koronavirusepidemian aiheuttama poikkeustila sekä kaupungin heikentynyt taloustilanne. Viime vuoden tilinpäätös oli Saarijärvellä 2,3 miljoonaa euroa alijäämäinen.

Tällä hetkellä koronatilanteesta johtuen osalla kaupungin työntekijöistä työt ovat loppuneet kokonaan ja osalla työt ovat vähentyneet.

7.4. klo 13.03: Kaupat varautuvat sairausaaltoihin: "Sijaiset riittävät pitämään pienetkin myymälät auki", vakuuttaa johto

Päivittäistavaraketjut kertovat tekevänsä kaikkensa, jotta syrjäseutujenkin kaupat pysyvät epidemian edetessä auki. Pienetkään ruokakaupat eivät ole Suomessa menossa kiinni, vaikka koronavirus kaataisi ison osan henkilökunnasta sairasvuoteelle. Näin vakuutetaan S-ryhmän ja K-ryhmän johdosta.

7.4. klo 12.40: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri tiedottaa yhdestä uudesta koronatartunnasta

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään yhdestä uudesta koronavirustartunnasta. Sairaanhoitopiirin kuntien alueella testein todennettuja koronavirustartuntoja on nyt 75 .

THL:n julkaisemien tietojen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt 90 todettua koronavirustartuntaa. Eniten koronavirustapauksia on Jyväskylässä, jossa todettuja tartuntoja olisi 73 THL:n tilaston mukaan. Ero johtuu siitä, että myös yksityinen terveydenhuolto tekee koronatestauksia.

7.4. klo 10.52: Pihlajalinna aloittaa koronatestaukset myös Jyväskylässä

Terveysyhtiö Pihlajalinna laajentaa koronatestauksensa valtakunnalliseksi. Koronatestaus alkaa myös Jyväskylässä ja lukuisissa muissa kaupungeissa ympäri Suomen. Testauspisteet sijaitsevat Pihlajalinnan lääkärikeskusten läheisyydessä.

Lähetteen koronavirustestiin saa lääkäriltä Pihlajalinnan lääkärikeskuksessa tai etävastaanotolla. Testaus voidaan Pihlajalinnan mukaan tehdä kaikille, joilla epäillään akuuttia korona-infektiota.

7.4. klo 8.20: Äänekoski julkaissut sovelluksen älypuhelimiin – sovelluksesta löytää myös Äänekosken koronainfon

Äänekosken kaupunki on julkaissut kuntalaisilleen tarkoitetetun Äänekoski-sovelluksen älypuhelimiin.

Sovelluksen avulla kuntalaiset voivat seurata kaupungin ajankohtaisia asioita.

Sovelluksesta löytää myös Äänekosken koronainfon.

7.4. klo 7.15: Pihtipudas antamassa vuokrahelpotuksia kunnan tiloissa toimiville yrityksille

Pihtiputaan kunta on antamassa vuokrahelpotuksia kunnan tiloissa toimiville yrityksille.

Esimerkiksi sellaisissa yrityksissä missä toiminta on jouduttu keskeyttämään kokonaan koronapandemian vuoksi voidaan harkita 1-2 kuukauden vuokran poistoa.

7.4. klo 6.40: Jyväskylän kaupunki tukee yrityksiään poikkeustilassa – avaa hakuun 2000 euron arvoisen poikkeustilasetelin

Jyväskylän kaupunki tukee jyväskyläläisiä yrityksiä, ja avaa hakuun poikkeustilasetelin.

Poikkeustilasetelin arvo on 2000 euroa ilman omavastuuosuutta. Seteliä voi hakea asiantuntijahankintoihin, joilla yritys tähtää liiketoiminnan sopeuttamiseen tai uudelleensuuntaamiseen poikkeustilanteessa.

Seteliä ei voi hakea omiin palkkakustannuksiin tai kiinteiden kulujen maksamiseen.

6.4. klo 19.15: Veren happitasoa mittaavat laitteet loppuivat kaupoista – Lääkäri varoittaa: "Lukema voi olla hyvä, vaikka hoitoon pitäisi hakeutua jo kiireesti"

Apteekeista, tavarataloista ja verkkokaupoista on kevään aikana myyty loppuun veren happipitoisuutta mittaavat laitteet eli pulssioksimetrit. Myyntipiikin syy näyttää olevan koronavirus, joka aiheuttaa osalle potilaista hengitysvaikeuksia.

6.4. klo 19.05: Jämsä aloittaa ruokakassien jakelun etäopetuksessa oleville oppilaille

Ruokakassin saavat esi- ja perusopetuksen sekä lukion oppilaat, jotka ovat ilmoittaneet sen tarpeesta. Jakelupaikoista ja aikataulusta on tänään ilmoitettu suoraan oppilaiden koteihin.

Ruokakasseja jaetaan viikoittain noin 1550.

6.4. klo 18.07: Kannonkoskella perheet saavat ostokortin etäopetuksessa olevien lasten ruokailun järjestämiseksi

Kannonkosken kunta on päättänyt järjestää etäopetuksessa olevien lasten kouluruokailun antamalla perheille ostokortin, jonka arvo on 60 euroa lasta kohden. Korttien jakaminen aloitettiin maanantaina.

6.4. klo 17.20: Keuruu lähettää 70 vuotta täyttäneille kirjeitse neuvot poikkeusoloihin

Keuruun kaupunki on päättänyt tavoittaa ikäväestönsä kirjeellä tukeakseen heidän selviytymistään poikkeusolojen aikana. Kirjeestä löytyvät tärkeimmät puhelinnumerot avun ja neuvojen saamiseksi.

6.4. klo 14.51: Tuhat ilmaista lounasta helpottamaan opiskelijoiden ahdinkoa – "Tulot ovat todella tiukassa", sanoo opiskelijakunnan puheenjohtaja

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta haluaa turvata opiskelijoille terveellisen lounaan myös poikkeustilan aikana. Tällä hetkellä esimerkiksi Jyväskylän ammattikorkeakoulun kampuksilla ei ole tarjolla lainkaan Kelan tukemaa lounasta koronatilanteen vuoksi.

Jyväskylän ammattikorkeakoulun opiskelijakunta huolestui opiskelijoiden jaksamisesta ja päätti toimia. JAMKO jakaa ilmaisia opiskelijalounaita Kampusravintola Semman etämyyntipisteistä tuhannelle ensimmäiselle jäsenelleen.

6.4. klo 13.17: Sairaalahoidossa koronan vuoksi vain yksittäisiä potilaita – potilaille riittää tilaa sekä keskussairaalassa että eri puolilla Keski-Suomea

Keski-Suomen keskussairaalassa päivittäin todettuissa koronavirustapausten määrässä ei ole tapahtunut nousua, joten sairaalassa selvitetään mahdollisuuksia käynnistää joidenkin riskiryhmään kuulumattomien potilasryhmien kiireettömiä tutkimuksia ja hoitoja.

6.4. klo 11.38: Koronavirustartuntojen määrä kasvanut toistaiseksi maltillisesti Keski-Suomessa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään kahdesta uudesta tartunnasta. Sairaanhoitopiirin alueella todennettuja koronavirustartuntoja on nyt 74. THL:n julkaisemien tietojen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt 79 todettua koronavirustartuntaa.

Sairaanhoitopiirin vs. johtajaylilääkäri Juha Palonevan mukaan ero voi johtua siitä, että THL:n lukuihin lasketaan myös yksityisen terveydenhuollon toteamat koronavirustartunnat.

6.4. klo 11.35: Keuruu tarjoaa etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokatukea

Keuruun kaupunki on päättänyt puolestaan tarjota etäopetuksessa oleville oppilaille kouluruokatukea. Kaupunki antaa perheille maksusitoumuksen elintarvikkeiden hankkimiseksi paikallisista ruokakaupoista.

Maksusitoumuksella voi ostaa elintarvikkeita, poislukien makeiset, energia- ja virvoitusjuomat, alkoholi- ja tupakkatuotteet.

6.4. klo 6.48: Äänekosken kaupunki aloittamassa yt-neuvottelut

Äänekosken kaupunki aikoo käynnistää yt-neuvottelut.

Ennen lomautusten täytäntöönpaloa selvitettään henkilöstön mahdollisuuksia siirtyä muihin tehtäviin, kertyneiden vuosilomien pitämistä ja vapaaehtoisten palkattomien virkavapaiden tai työlomien käyttömahdollisuutta.

5.4. klo 11.02: Todettuja koronavirustartuntoja Keski-Suomessa 78

THL:n julkaisemien tietojen mukaan Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on nyt 78 todettua koronavirustartuntaa. Nousua sairaanhoitopiirin eilisiin lukuihin on kuusi tartuntaa.

4.4. klo 17.39: Yritys hankki hengitysmaskeja Kiinasta ja lahjoitti ne sairaanhoitopiirille

Laukaalainen traktorien kytkentälaitteita valmistava yritys on lahjoittanut 1 600 Kiinasta hankkimaansa hengityssuojainta Keski-Suomen keskussairaalaan. Hengityssuojaimista ja muista suojavarusteista on tullut koronakriisin vuoksi jo maailmanlaajuinen pula.

4.4. klo 12.43: Puolisoiden läsnäoloon synnytyksissä tulee rajoituksia

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri rajoittaa maanantaista 6.4.2020 kello 00.00 alkaen synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäoloa sairaalassa koronavirustartuntariskin vähentämiseksi.

Puoliso tai tukihenkilö ei voi olla mukana naistenosastolla synnytyksen käynnistysvaiheessa tai synnytyksen jälkeen. Puoliso tai tukihenkilö ei voi olla mukana myöskään keisarileikkauksessa.

4.4. klo 12.14: Keski-Suomessa viisi uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa lauantaina 4.4.2020. Yhteensä tartunoja on todettu 72.

3.4. klo 18.04: Uuraisilla kohu kunnan tavasta jakaa ruokatukea etäopetuksessa oleville

Monista muista kunnista poiketen Uurainen pyytää ruokatukea hakevien lasten vanhemmilta selvitystä taloudellisesta tilanteestaan ja tuki myönnettään tarveperusteisesti. Perheet tekevät tuloselvityksen Wilmassa vapaamuotoisesti.

Kuntalaiset kritisoivat menettelyä sosiaalisessa mediassa kärkevästi. Vaikka tuloselvitysten ei tarvitse olla virallisesti dokumentoituja, perheiden taloudellisen tilanteen kysymistä pidetään keskusteluissa epätasa-arvoisena ja jopa nöyryyttävänä.

3.4. klo 17.58: Keskisuomalainen lomauttaa 2 000 työntekijää enintään kolmeksi kuukaudeksi

Mediakonserni Keskisuomalainen lomauttaa koko henkilöstönsä enintään 90 päiväksi tämän vuoden aikana. Konsernin yt-neuvottelut koskivat noin 2 000:ta ihmistä.

Lomautuksia on tässä vaiheessa kaavailtu ainakin huhti- ja heinäkuun väliselle ajalle.

3.4.2020 klo 12.42: Keski-Suomessa neljä uutta koronavirustartuntaa

Uusien koronavirustartuntojen määrä on pysynyt Keski-Suomessa maltillisena. Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella havaittiin torstaina neljä uutta tartuntaa. Sairaalahoidossa on koronaviruksen vuoksi yksittäisiä potilaita Keski-Suomen keskussairaalassa. Vuodeosastoilla ja teho-osastolla on hyvin tilaa hoidettaville potilaille.

3.4. klo 7.49: Jyväskylän kaupunginteatteri ryhtyy tarjoamaan ohjelmaa verkossa

Jyväskylän kaupunginteatteri ryhtyy tarjoamaan teatterin esitystauon aikana ohjelmaa Poikkeamia-verkkonäyttämöllä.

Jyväskylän kaupunginteatteri haluaa pitää yhteyttä yleisöönsä myös koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan sekä siitä seuranneen esitystauon aikana.

Poikkeamia-verkkonäyttämö löytyy kaupunginteatterin verkkosivuilta.

2.4. klo 18:10 Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto ja Äänekosken lukio alkavat tarjota ruokaa opiskelijoilleen

Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopistolla ruokaa aletaan tarjota Äänekoskella, Viitasaarella ja Saarijärvellä. Ruuanjakelu alkaa mahdollisimman pian, kun sen toteutus selviää.

Äänekosken lukion opiskelijat saavat ruokapaketin todennäköisesti samoista paikoista kuin kaupungin peruskoululaisetkin: Koulunmäen yhtenäiskoululta, Suolahden yhtenäiskoululta, Honkolan koululta, Konginkankaan päiväkodilta ja Sumiaisten päiväkodilta. Jakelu alkaa lukiolaisille todennäköisesti jo ensi maanantaina 6.4.

Molemmat oppilaitokset tiedottavat asiasta Wilmassa.

2.4. klo 14.28 Jyväskylä alkaa jakaa ruokakasseja perusopetuksen oppilaille ensi viikolla

Jyväskylän kaupunki aloittaa ruuanjakelun perusopetuksen koulujen oppilaille ensi viikolla. Kaupunki on päättänyt, että koululaiset saavat ruokakasseja ja niiden jakelu aloitetaan näillä näkymin ensi viikon tiistaina. Ruokakassissa on pääasiassa kuivamuonaa.

Ruokakasseja saa muutamana päivänä kuussa. Jakelupisteitä ei tule joka koululle, vaan ne järjestetään eri puolille kaupunkia alueellisesti.

2.4. klo 11.13: Yhdeksän uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa

Varmistetuissa koronavirustartuntojen määrässä on tehty Keski-Suomessa tänään päiväkohtainen ennätys.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut yhdeksästä uudesta koronavirustartunnasta. Testein vahvistettuja tautitapauksia on nyt maakunnassa 63. Aiemmin suurin päiväkohtainen tartuntojen määrä Keski-Suomessa on ollut kuusi. Tartuntaluku on aiemmin kasvanut päivittäin muutamilla.

2.4. klo 9.31: Ikääntyneiden palvelutalossa Jyväskylässä varmistunut ensimmäinen koronavirustartunta

Jyväskylän kaupungin Huhtasuon palvelutalossa on ilmennyt eilen ensimmäinen koronavirustartunta.

– Kaupungilta on oltu yhteydessä niihin omaisiin, joita tilanne koskee. Jos yhteydenottoa ei ole tullut, omaisten ei tarvitse olla huolissaan. Heidän läheisensä eivät tuolloin ole olleet kontaktissa tartunnan saaneen henkilön kanssa eivätkä siten ole altistuneet tartunnalle, rauhoittelee Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

Huhtasuolla sijaitsevassa palvelutalossa on yhteensä 101 asukasta ja 65 työntekijää. Valtaosa asukkaista ei ole ollut tekemisissä tartunnan saaneen henkilön kanssa.

1.4. klo 18.22: Äänekoski aloittaa ruoanjakelun koululaisille ja keskittää lähiopetuksen kolmelle koululle

Äänekosken kaupunki aloittaa peruskoulun oppilaiden ruoanjakelun ensi viikolla. Lisäksi Äänekosken kaupunki keskittää lähiopetuksen kolmelle koululle maanantaista 6.4.2020 alkaen.

1.4. klo 17.45: Uurainen pohtii kouluruokatuen maksamista

Uuraisten kunnan johtoryhmä on päättänyt, että tukea maksettaisiin hakemuksen perusteella vähävaraisille perheille.

Uuraisten Facebook-sivuilla käydään kouluruokatuesta vilkasta keskustelua siitä, onko vähävaraisuus sopiva peruste tuen maksamiseen vai pitäisikö tuki maksaa kaikille perheille.

1.4. klo 17.15: Kinnula alkaa jakaa ruoka-annoksia koululaisille

Kinnulan kunta alkaa jakaa ruokapusseja koululaisille ensi viikolla. Ruokapussit varataan etukäteen ja yksi perheestä voi käydä noutamassa ruoat koululta kaksi kertaa viikossa. Ruokapusseja jaetaan maanantaisin ja keskiviikkoisin.

1.4. klo 16.06: Lapsiasiavaltuutetulle on tullut paljon yhteydenottoja hätääntyneiltä vanhemmilta koronatilanteeseen liittyen

Huolta voi herättää esimerkiksi se, että miten lapsien käy, jos vanhempi tai vanhemmat sairastuvat tai joutuvat hoitoon koronatilanteen aikana, eivätkä esimerkiksi isovanhemmat pääse riskiryhmien rajoituksien vuoksi hoitamaan lapsia.

Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen kertookin, että lapsiasiavaltuutetun toimistoon tulee tällä hetkellä paljon yhteydenottoja ja hätääntyneitä kysymyksiä kuntien lapsiperheiden sosiaalihuollon palveluista.

– Jos tilanne on se, että lapsi on vaarassa eikä hänen perusturvallisuuttaan pystytä takamaan, niin sillon ehdottomasti on järjestettävä niin, että siellä on joku ulkopuolinen hoitaja.

1.4. klo 13.44: Keski-Suomen keskussairaalassa työntekijöiden kuormitus on jo kasvanut – sairaalahoidossa on yksittäisiä koronaviruspotilaita

Keskussairaalan vuodeosastoilla eikä teho-osastolla ole vielä koronavirustilanteen takia ruuhkaa. Henkilöstön työkuorma sairaalassa on kuitenkin paikoin suurta.

1.4. klo 12.20 Jyväskylä suunnittelee kouluruuan jakamista etäopetuksessa oleville oppilaille

Jyväskylän kaupunki valmistelee parhaillaan kouluruuan jakamista myös etäopetuksessa olevile koululaisille. Päätöksiä kouluruuan jakamisesta ei ole vielä tehty, mutta asiasta saatetaan päättää jo tällä viikolla.

– Jos tällä viikolla saataisiin päätöksiä tehtyä, niin uskoisin että ensi viikolla saataisiin palvelu käyntiin, kertoo perusopetuksen palvelujohtaja Sami Lahti.

Lahden mukaan kaupungille on tullut yhteydenottoja kouluruokaan liittyen tihenevää tahtia.

1.4. klo 11.45: Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella neljä uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään neljästä uudesta tartunnasta. Luvut eivät kuitenkaan kerro sairastuneiden todellisesta määrästä sillä kaikkia oireileviakaan ei enää testata.

Ensimmäinen koronavirustartunta varmistui Keski-Suomessa reilu kolme viikkoa sitten.

1.4. klo 9.55: Koronatartuntoja Keski-Suomessa kuudella paikkakunnalla

Keski-Suomen 23 kunnassa koronatartuntoja on todettu kuudella paikkakunnalla. Jyväskylän lisäksi useita tautitapauksia on Jämsässä ja Muuramessa.

Muistion mukaan Keski-Suomessa koronatartuntoja on 56. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut, että sen alueella tartuntoja on tähän mennessä 50. Ero luvuissa selittynee sillä, että Jämsä ja Kuhmoinen kuuluvat Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin.

1.4. klo 7.17: Jämsän kaupunki perustaa työntekijöistään resurssipankin koronaepidemian ajaksi

Jämsän kaupunki perustaa työntekijöistään resurssipankin koronaepidemian ajaksi.

Pankilla halutaan varmistaa, että mahdollisimman monelle kaupungin työnkijälle olisi kriisiaikana merkityksellistä työtä ja lomautusten tarve vähenisi.

Esimiehet alkavat kartoittavat Jämsän kaupungin työntekijöiden osaamista jo tällä viikolla.

31.3. klo 14.40: Seppälän Prisma auki ympäri vuorokauden huhtikuun alusta

Osuuskauppa Keskimaan mukaan tavaravirrat ovat kasvaneet ruokakaupoissa koronavirusepidemian vuoksi ja ympärivuorokautinen aukiolo tasoittaa kuormien purkamista, helpottaa hyllyttämistä hiljaisempina asiointiaikoina ja vauhdittaa myös netin välityksellä tehtyjen tilausten keräilyä.

– Yön aukiolotunnit antavat mahdollisuuden asiointiin myös silloin, kun asiakasmäärät ja kontaktit ovat vähäisempiä, Seppälän Prisma-johtaja Joonas Heiskanen toteaa.

31.3. klo 12.43: Jämsä alkaa jakamaan ruokakasseja etäopetuksessa oleville oppilaille

Jämsän kaupunki alkaa pakata etäopetuksessa oleville oppilaille ruokakasseja. Kouluruokailu toteutetaan siis poikkeusoloissa pokkeavalla tavalla

Jyväskylä ei ainkaan toistaiseksi tarjoa kouluruokaa etänä opiskeleville. Perusopetuksen palvelujohtaja Sami Lahti kertoi perjantaina, että kaupunki kuitenkin seuraa tilannetta ja kouluruokailun laajentamisestakin keskustellaan tarvittessa.

31.3. klo 11.4: Keski-Suomessa on nyt yhteensä 50 koronavirustapausta

Keski-Suomessa on nyt 50 testein vahvistettua koronavirustartuntaa.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on kertonut tänään neljästä uudesta tartunnasta. Luvut eivät kuitenkaan kerro sairastuneiden todellisesta määrästä sillä kaikkia oireileviakaan ei enää testata.

31.3. klo 11.12: Jyväskylä vahvistaa vanhusten kotihoidon työntekijän tartunna, karanteenit päättyvät jo

Jyväskylän kaupunki vahvistaa, että kaupungin vanhusten kotihoidon työntekijällä on koronavirustartunta.

Tartunnan ja sille altistumisen vuoksi kymmenkunta henkilöä on karanteenissa. Karanteenit päättyvät tänään, mikä tarkoittaa, että tartunnan toteamisesta on ainakin kaksi viikkoa.

Karanteenissa olleilla ei ole todettu koronavirusta.

31.3. klo 7.26: Äänekoskella myönnetään pienyrityksille lainaa koronatilanteesta aiheutuviin talousvaikeuksiin

Äänekosken kaupunki valmistelee väliaikaisten lainojen järjestämistä paikkakunnan yrityksille koronaviruksen aiheuttamien talousvaikeuksien torjumiseksi.

Lainaa voi saada Äänekoskelle rekisteröity kuluttajia palveleva yritys, joka työllistää enintään kaksi henkilöä.

Tarkoituksena on tukea Äänekoskella paikallisesti toimivia yksinyrittäjiä ja pienyrittäjiä toiminnan jatkamisessa koronaepidemian aikana.

31.3. klo 7.25: Ylen tiedot: Vanhustenhuollon työntekijä sairastunut koronavirukseen Jyväskylässä

Ylen saamien tietojen mukaan Jyväskylän kaupungin vanhustenhuollon kotihoidon työntekijä on sairastunut koronavirukseen. Yle on saanut asiasta tiedon sairastuneen lähipiiristä.

Kotihoidon päälliköt eivät ole vahvistaneet tietoa muille työntekijöille, jotka ovat pyytäneet tietoa tartunnasta. Moni kotihoidon työntekijä pelkää kantavansa koronavirusta oireettomana.

Jyväskylän kaupungin ikääntyneiden palvelujen palvelujohtaja Maarit Raappana ei voi kertoa asiasta yksityisyydensuojan vuoksi.

3.3. klo 16.08: Jyväskylä valmistautuu lomautuksiin

Jyväskylän kaupunki valmistautuu yhteistoimintamenettelyyn. Arvio on, että yt-neuvotteluja käydään vaiheittain kevään ja myös kesän aikana.

Tarkastelussa on myös yt-menettelyn sivuuttaminen, joka on tietyissä oloissa mahdollista. Jyväskylä varmistaa vielä sivuuttamisen laillisuutta, eikä se ole kaupungin keinovalikoiman kärkipäässä.

Koronavirusepidemian vaikutukset Jyväskylän talouteen ovat mittavat. tämän hetken arvio on, että kaupunki menettää yli 20 miljoonaa euroa.

30.3. klo 12.53: Koronavirustilanne on Keski-Suomessa toistaiseksi rauhallinen – hoidossa yksittäisiä potilaita, ja tilaa riittää

Koronavirustilanne on Keski-Suomessa tällä hetkellä rauhallinen. Vuodehoidossa ja teho-osastoilla on tilaa.

– Sairaalahoidossa on yksittäisiä potilaita koronaviruksen vuoksi, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtajaylilääkä Juha Paloneva sairaanhoitopiirin tilannekatsauksessa.

30.3. 12.26: Keski-Suomessa ei ole todettu tänään yhtään koronavirustartuntaa

Keski-Suomessa ei ole todettu tänään uusia koronavirustartuntoja. Kaikkiaan testein varmistettuja tartuntoja on tällä hetkellä 46.

30.3. 10.24: Traktorien valmistus keskeytetään Suolahdessa koronavirustilanteen takia

Traktorivalmistaja Valtra pysäyttää 30. maaliskuuta koronvirusepidemian vuoksi traktorituotantonsa Äänekosken Suolahdessa. Etenkin ulkomailta tulevat komponenttitoimitukset ovat hidastuneet Valtran mukaan merkittävästi.

Tuotanto seisautetaan toistaiseksi, kunnes esimerkiksi osien saatavuus on jälleen riittävä. Varaosa- ja huoltopalvelut sekä myynti ja markkinointi jatkuvat normaalisti.

30.3. klo 7.49 Jyväskylä sulkee kymmeniä päiväkoteja – joissakin päiväkodeissa on ollut hoidossa vain muutamia lapsia, mutta koko henkilökunta on ollut paikalla

Jyväskylän kaupunki sulkee lähes 30 päiväkotia ja esiopetusryhmää huomisesta tiistaista alkaen.

Sulkemiset liittyvät poikkeusoloihin, sillä päiväkodeissa oli viime viikolla noin tuhat lasta, mikä on viidesosa normaalista tilanteesta. Joissakin päiväkodeissa on ollut hoidossa vain muutamia lapsia, mutta koko henkilökunta on ollut paikalla.

29.3. klo 15.44: Jyväskylän kaupunki tarjoaa neuvontaa ja apua yrityksille

Jyväskylän kaupunki auttaa alueensa yrityksiä koronaviruksen aiheuttamassa poikkeustilanteessa muun muassa tarjoamalla neuvontapalveluita, jakamalla yrityspalveluseteleitä sekä tukemalla yrityksiä digitaalisten palveluiden ja verkkokaupan nopeassa käynnistämisessä.

Kaupunki kertoo myös tekevänsä julkisia hankintoja joustavasti ja aikaistavansa tarvittaessa ostolaskujen eräpäiviä.

27.3. klo 13.34: Kuusi uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa

Keski-Suomessa todettiin tänään kuusi uutta koronavirustartuntaa.

Aiemmin suurin päiväkohtainen tartuntojen määrä Keski-Suomessa oli 13. maaliskuuta: tuolloin varmistettuja tapauksia löytyi kuusi. Tänään tartuntoja ilmeni saman verran. Tartuntaluku on aiemmin kasvanut päivittäin muutamilla.

27.3.2020 klo 6.57: Älä heitä puhdistusliinoja wc-pönttöön – hygieniatuotteet aiheuttavat helposti tukoksia viemäriputkissa ja jätevedenpumppaamolla

Tällä hetkellä kodeisssa ahkerasti käytössä olevat puhdistusliinat ja muut hygieniatuotteet voivat tukkia viemäreitä, eli niitä ei pidä heittää WC-pönttöihin.

Hygieniatuotteet aiheuttavat helposti tukoksia viemäriputkissa ja jätevedenpumppaamolla, koska päinvastoin kuin vessapaperi ne on suunniteltu niin, etteivät ne hajoa kastuessaan.

26.3.2020 klo 16.49: Keski-Suomessa on laskettu hoitopaikkojen riittävän koronapotilaille – hätävaihtoehtoina ovat vanhat sairaalat, Paviljonki tai telttasairaalat

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin pandemiaryhmän mukaan maakunnassa on hyvä kapasiteetti hoitaa mahdollisia koronapotilaita.

– Hoitopaikkojen pitäisi nykyisissä määrin riittää koko maakunnassa, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen sanoo.

Kiireetöntä hoitoa on esimerkiksi ajettu alas, ja kokonaisia osastoja on konkreettisesti tyhjennetty, jos niitä tarvitaan. Kenttäsairaalaa ei ole ryhdytty vielä edes valmistelemaan, mutta erilaisia vaihtoehtoja väliaikaisiksi sairaalatiloiksi on mietitty.

26.3.2020 klo 15.42 Mökkeilijät mietityttävät kunnissa, tiedossa on myös karanteenin rikkomista

Osa suomalaisista on pyrkinyt eristämään itsensä koronavirukselta menemällä mökille. Ilmiö on tuttu myös 2200 asukkaan Kuhmoisissa, jossa on yli 3000 vapaa-ajan asuntoa.

Kuhmoisten kunnanjohtaja Anne Heusala kantaa huolta terveyspalvelujen riittävyydestä, sillä kunnan asukkaista yli 30 prosenttia on koronaviruksen riskiryhmään kuuluvia yli 70 vuotiaita.

26.3.2020 klo 15.36 KSML: Jyväskylä aloittaa koko henkilöstön yt-neuvottelut

Jyväskylän kaupunki käynnistää koko henkilöstöään koskevat yt-neuvottelut kertoo Keskisuomalainen. Henkilöstöä on informoitu yt-neuvotteluista eilisiltana.

Kaupunginjohtaja Timo Koivisto kertoo Keskisuomalaiselle (siirryt toiseen palveluun), että neuvottelut ovat maanantaina kaupunginhallituksen käsittelyssä. Koivisto sanoo, että vasta neuvotteluissa selviää tarkemmin se, mihin ne johtavat. Lomautukset ovat kuitenkin harkinnassa.

26.3. klo 14.32: Osuuskauppa Keskimaa sulkee neljä ABC-liikennemyymälää toistaiseksi – polttoainetta saa kaikilta asemilta tilanteesta huolimatta

Osuuskauppa Keskimaa sulkee kaikkien Keski-Suomen ABC-liikennemyymälöiden ravintolat toistaiseksi koronavirustilanteen vuoksi. Ravintolat suljetaan perjantai-iltana.

Keski-Suomen seitsemästä liikennemyymälästä neljä suljetaan kokonaan toistaiseksi.

Polttonestejakelu säilyy entisellään myös suljetuilla liikenneasemille.

26.3. klo 12.13: Kaksi uutta koronavirustartuntaa Keski-Suomessa

Koronavirustartuntatapauksia on nyt yhteensä 31.

26.3. 9.33: Katukirjoitukset tsemppaavat koronakriisin keskellä kulkijoita Jyväskylässä

Koronakriisin aikana ihmiset ovat alkaneet viestiä kanssakulkijoille katukuvassa tavallisesta poikkeavin tavoin. Jyväskylässä muun muassa Lutakkoon, satamaan ja Tikan kaupunginosaan on ilmestynyt kevyen liikenteen väylille viime päivinä liidulla tehtyjä katukirjoituksia: "Hengitä nenän kautta", "Kaikki järjestyy", "Stay home" ja "Pidä huolta".

26.3. klo 8.23: Hankasalmella herännyt huoli ulkomailta palanneiden liikkumisesta – kunnanjohtaja lupaa henkilökohtaisesti soittaa jokaiselle karanteenia rikkovalle

Hankasalmella on kuntalaisten keskuudessa herännyt huoli ulkomailta palanneiden liikkumisesta karanteenin aikana. Kuntalaiset ovat lähestyneet kuntaa huomiolla, että ulkomailta palanneita kuntalaisia liikkuu kaupoissa ja muiden terveys vaaraantuu tämän vuoksi.

Kunnanjohtaja Matti Mäkinen lupaa soittaa jokaiselle omaehtoista karanteenia rikkovalle ulkomaalta palanneelle henkilökohtaisesti

25.3. klo 19.05: Karoliina Altti tapetoi seiniä, toiset siivoavat varastojaan – kotikomennus sai suomalaiset remppaamaan ja puunaamaan

Aikainen kevät ja koronatilanne ovat saaneet suomalaiset siivoamaan ja remontoimaan kotejaan urakalla. Nettirautakauppojen myynti on noussut hurjasti.

25.3. klo 19.03: Savonlinja lakkauttaa kaukoliikenteen vuorot koronan vuoksi

Bussiyhtiö Savonlinjan kaukoliikenteen vuorot lakkautetaan lauantaista alkaen toistaiseksi. Yhtiö tiedottaa, että koronaviruksen leviämisen hillitsemiseksi julkaistut suositukset ovat supistaneet matkustajamääriä huomattavasti.

Liikennepäällikkö Teuvo Punavaara kertoo, että matkustajamäärät ovat tippuneet 80–90 prosenttia.

25.3. klo 15.34: Hankasalmella ryhdytään valmistamaan käsidesiä – tehtaalle palkataan lisää työntekijöitä

Puhdistusainevalmistaja Kiilto alkaa valmistaa käsidesituotteita myös Hankasalmen tuotantolaitoksellaan. Tähän asti Kiillon käsidesituotteita on valmistettu Turussa, ja Hankasalmella on keskitytty kodinpuhdistusaineisiin.

Hankasalmella ei valmisteta käsidesiä kuluttajapakkauksiin ainakaan toistaiseksi.

25.3. klo 15.22 Keskisuomalainen aloittaa yt-neuvottelut

Mediatalo Keskisuomalainen käynnistää yt-neuvottelut, jotka koskevat konsernin koko henkilöstön lomautuksia. Yt-neuvottelut joudutaan aloittamaan koronavirusepidemian aiheuttamasta liiketoimintaympäristön äkillisestä muutoksesta johtuen.

Neuvottelut koskevat kaikkiaan noin 2 300 henkilöä.

25.3. klo 12.22: Keski-Suomessa on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella todettiin keskiviikkona kolme uutta koronavirustartuntaa.

Keski-Suomessa on todettu ja vahvistettu nyt 29 koronavirustartuntaa.

25.3. klo 10.46: Keski-Suomen pelastuslaitos ottaa käyttöön infektioambulanssit

Infektioambulanssit on sijoitettu toistaiseksi Jyväskylän pääpaloasemalle. Yksiköt toimivat tavallisen vahvuuden lisäresurssina. Infektioambulanssien varustus on tavallista ensihoidon yksikköä pelkistetympi.

– Puhdistusnäkökulman takia ne ovat pelkistettyjä malleja. Niissä on jonkin verran vähemmän varustusta, jotta yksiköt on helpompi puhdistaa. Ambulanssit puhdistetaan tavallisestikin aina infektiopotilaistehtävän jälkeen ja näiden kohdalla menetellään samoin, ensihoidon päällikkö Ville Salokangas Keski-Suomen pelastuslaitokselta sanoo.

24.3. klo 19.39: Viitasaaren kaupungintalo suljetaan torstaina

Viitasaaren kaupungintalo ja asiointipiste suljetaan koronavirusepidemian vuoksi torstaina ja pidetään kiinni toistaiseksi.

Sulkuaikana ovet pidetään lukossa eikä yleistä asiakaspalvelua ole saatavilla. Asiakkaita pyydetään asioimaan pääsääntöisesti sähköpostin tai puhelimen välityksellä. Kaupungintalon puhelinvaihde palvelee arkisin kello 9-15.

24.3. klo 18.30: Perinteinen postikortti tekee poikkeusoloissa uutta tuloaan

Jyväskylän postissa asiakkaiden määrä on vähentenyt koronaviruksen vuoksi noin kolmanneksen.

Paketit ja kirjeposti kulkevat kuitenkin normaalisti. Nettikauppa on pitänyt pakettiliikenteen postissa vilkkaana epidemiankin aikana.

Kaiken synkkyyden keskellä Postissa on havaittu ihmisten toiminnassa jotakin positiivisuuttakin: postikortti on tekemässä uutta tuloaan.

Kun liikkumisrajoituksia lisätään, muistetaan kauempana asuvia läheisiä entistä useammin postikortilla.

24.3. klo 17.14: Yritysten lomautusilmoitukset ryöpsähtivät parissa päivässä

Keski-Suomen työ- ja elinkeinotoimiston johtaja Tuula Säynätmäki kertoo, että koronavirustilanne on nostanut Keski-Suomessakin muutamassa päivässä lomautusilmoitusten määrää huomattavasti.

Keski-Suomessa yrityksiä tai työnantajia, jotka ovat antaneet lomautusilmoituksia oli 24. maaliskuuta aamupäivällä 91 kappaletta ja lomautusuhan alla olevia henkilöitä 3151.

Vielä 20. maaliskuuta lomautusilmoituksen tehneitä yrityksiä oli 62 ja lomautusuhan alla olevia henkilöitä oli 1301.

24.3. klo 13.04: Kaksi uutta koronatartuntaa Keski-Suomessa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella todettiin tiistaina kaksi uutta koronavirustartuntaa.

Keski-Suomessa on todettu ja vahvistettu nyt 26 koronavirustartuntaa.

24.3. klo 12.59: Liikenne on vähentynyt koronan vuoksi – liikennemääriä vertailtiin Jyväskylässä viime ja toissaviikolla

Jyväskyläläisten autoilu on vähentynyt koronaviruksen vuoksi huomattavasti. Autojen määrä vähentyi sekä liikenteessä että parkkihalleissa.

24.3. klo 12.26: Jämsässä Ysitien ja 24-tien risteyksessä sijatseva Neste Jämsänportti on sulkenut ovensa

Liikenneaseman ruokapaikatkin ovat nyt kiinni. Sulkemiseen päädyttiin varotoimena koronavirukseen liittyen.

Liikenneaseman päällikkö Julius Järvinen kertoo, että sulkemispäätös tehtiin maanantaina yhdessä henkilökunnan kanssa. Henkilökunta on nyt lomautettuna.

24.3. klo 9.38: Keskimaa sulkee ravintoloitaan ja Sokos Hotel Alexandran toistaiseksi

Osuuskauppa Keskimaa sulkee koronavirusepidemian vuoksi toistaiseksi Jyväskylän keskustassa toimivat hotelli Alexandran ja useita ravintoloita sekä muuttaa myös ravintoloiden aukioloaikoja

Tänään suljetaan hotelli Alexandran yhteydessä olevat ravintolat ja Amarillo, Venn, Kirkkopuiston ja Jyväskeskuksen Rossot, matkakeskuksen Hesburger sekä ravintola Green Egg. Yökerhot BRA ja Freetime sekä paviljonkiravintolat ovat olleet suljettuina jo viime viikon keskiviikosta alkaen.

24.3. klo 6.22: Himoslomat Oy aloittaa lomautukset

Koronaviruksen aiheuttama erityistilanne on nakertanut Jämsän Himoksella majoituspaikkojen tilauskannasta jo ainakin kolmanneksen, arvio Himoslomat Oy:n hallituksen puheenjohtaja ja omistajasuvun edustaja Hannu Haljala.

Himoslomat aloitti jo viime viikolla henkilökuntansa kanssa yhteistoimintaneuvottelut ja osa lomautuksista alkaa jo tällä viikolla.

23.3. klo 19.08: Jyväskylässä vapaaehtoistoiminta keskittyy nyt ikääntyneiden ja riskiryhmien kauppa-asioiden hoitamiseen

Jyväskylässä vapaaehtoistoiminnan voimavarat (siirryt toiseen palveluun) suunnataan toistaiseksi vain ikääntyneiden ja riskiryhmien avustamiseen kauppa-asioinnissa.

Vapaaehtoiset auttavat niitä, jotka eivät saa apua läheisiltään.

Aluksi asiointiapua toimittavat kaupungin toiminnassa jo mukana olevat vapaaehtoiset.

– Tarpeen lisääntyessä kutsumme mukaan myös muita organisaatioita sekä kuntalaisia, kertoo Jyväskylän kaupungin vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Antti Rajala.

Apua kauppa- tai apteekkiasioiden hoitoon voi tiedustella neuvontanumerosta 014 266 0550.

23.3. klo 18.23: Koronaviruksella kymmenien miljoonien vaikutukset Jyväskylän talouteen – kaupunki turvaa rahantarpeensa kaksinkertaistamalla kuntatodistusohjelmansa

Jyväskylän kaupunki kaksinkertaistaa kuntatodistusohjelmansa.

Kaupunginhallitus päätti maanantaina nostaa kuntatodistusohjelman pankkikohtaisen enimmäismäärän 120 miljoonaan euroon. Tähän saakka enimmäismäärä on ollut 60 miljoonaa euroa. Ohjelma tehdään kahdeksan pankin kanssa.

Kuntatodistus on nopea keino hankkia lyhytaikainen laina.

Talous- ja strategiajohtaja Lasse Leppä toteaa, että kyse on varautumisesta ja kaupungin rahantarpeen turvaamisesta.

Toistaiseksi kaupunki ei ole nostamassa uutta lyhytaikaista lainaa.

Koronaviruksen vaikutukset kuntatalouteen tulevat olemaan merkittävät.

– Tämän hetkisen arvion mukaan vaikutukset Jyväskylän talouteen ovat kuluvana vuonna 20–30 miljoonaa. Koko kuntatalouden osalta arviot liikkuvat miljardeissa euroissa, sanoo Leppä.

23.3. klo 16.34: Ruotsalainen vodkavalmistaja osallistui käsidesitalkoisiin – lahjoitti Kiillolle etanolia käsidesin valmistukseen

Ruotsalaista Absolut Vodkaa valmistava Absolut Company on lahjoittanut huomattavan määrän etanolia Kiilto Cleanille käsihuuhteiden valmistukseen Ruotsin terveydenhuollolle. Kiilto puolestaan laittaa hyvän kiertämään lahjoittamalla vastaavan summan rahaa hyväntekeväisyyteen.

Kiillolla on puhdistusaineita valmistava tuotantolaitos myös Keski-Suomessa Hankasalmella. Käsidesiä ei kuitenkaan tehdä Hankasalmella, vaan Suomessa Kiilto valmistaa sitä Turussa. Käsidesin kysyntä on vaikuttamassa myös Hankasalmen tehtaan toimintaan.

23.3. klo 16.09: Jyväskylä rajaa sote-palveluita erityisesti riskiryhmiltä

Esimerkiksi muistipoliklinikka on toistaiseksi suljettu ja omaishoidon lähihoitajat tekevät vain kaikista kriittisimmät käynnit. Uusista turvapuhelinasennuksista hoidetaan vain todella kiireelliset.

23.3. klo 15.57: OP Keski-Suomi supistaa aukioloaikojansa tästä päivästä lähtien

OP Keski-Suomen asiakaspalvelussa on tehty koronaepidemian vuoksi muutoksia. Kassapalvelut ovat avoinna vain riskiryhmiin kuuluville aamuisin klo 10-11, ja sen jälkeen muille asiakkaille. Pihtiputaalla aika on klo 9-10.

Kassapalveluissa kerralla asioivien asiakkaiden määrää on rajoitettu 10 henkilöön ja kassalla asiointi on toistaiseksi tarkoitettu vain käteisen rahan nostoon sitä välttämättömästi tarvitseville.

OP Keski-Suomen Keljon ja Palokan toimipisteet suljetaan toistaiseksi.

23.3. klo 14.12: Radio Keskisuomalaisen aloitus saattaa viivästyä koronatilanteen vuoksi

Mediatalo Keskisuomalaisen paikallisradion, Radio Keskisuomalaisen, aloitus viivästyy mahdollisesti jonkin verran. Keskisuomalainen Oyj:n toimitusjohtaja Vesa-Pekka Kangaskorpi myöntää, että suunnitellussa aikataulussa ei välttämättä pysytä.

Uuden radiokanavan piti aloittaa huhtikuussa. Koronan vaikutuksia esimerkiksi ilmoitusmyyntiin on vielä vaikea arvioida, Kangaskorpi toteaa.

23.3. klo 12.33: Keski-Suomessa yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella todettiin tänään maanantaina yksi uusi koronavirustartunta.

Keski-Suomessa on todettu ja vahvistettu nyt 24 koronavirustartuntaa.

23.3. klo 6.48: Laskettelukausi päättyy Keski-Suomessa

Rinteet suljettiin koronavirustilanteen takia sunnuntaina Jämsän Himoksella ja laskettelu loppui myös Jyväskylän Laajavuoren rinteillä ja Hankasalmen Häkärinteillä. Muuramen Riihivuori tiedotti päättävän kautensa tänään.

Vielä perjantaina näytti siltä, että lasketelukausi jatkuisi Himoksella tulevaan viikonloppuun saakka, mutta kausi päätettiin sunnuntaina iltapäivällä.

22.3. klo 17.44: Koronatilanne on vienyt kivijalkakaupoista asiakkaat mutta ei kuluja

Jyväskyläläisyrittäjä uskoo, että vuokrien huojennus tai niiden jättäminen kokonaan pois joksikin aikaa voi pelastaa yrityksiä nykyisessä tilanteessa. Vuokra on usein suurin yksittäinen kuluerä yritykselle.

Kivijalkakaupan hiljennyttyä kysyntää on onnistuttu siirtämään verkkokauppaan esimerkiksi jyväskyläläisessä Koto Designmarketissa.

22.3. klo 12.31: Keski-Suomessa kolme uutta koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiirin alueella on todettu kolme uutta koronavirustartuntaa sunnuntaina 22.3.2020.

Yhteensä maakunnassa on nyt 23 vahvistettua koronavirustartuntaa. Luku ei kerro sairastuneiden kokonaismäärää, sillä vain osa oireilevista testataan.

21.3. klo 18.06: Koulut varautuvat lähiopetuksen lisäämiseen

Hallituksen perjantaina antama uusi linjaus, jonka mukaan perusopetuksen lähiopetukseen on oikeus osallistua kaikilla 1–3-luokkien oppilailla, on saanut kouluissa käyntiin nopean varautumisen taas muuttuvaan tilanteeseen.

Jyväskylän sivistyspalveluiden toimialajohtaja Eino Leisimo toivoo, että koulut saisivat mahdollisimman paljon ennakkotietoa siitä, kuinka moni oppilas on tulossa lähiopetukseen.

Hallitus suosittelee edelleen etäopetusta kaikille niille oppilaille, joille se on mahdollista. Leisimo vetoaa vanhempiin, jotta nämä noudattaisivat ohjetta.

21.3. klo 14.45: Keski-Suomessa yksi uusi koronavirustartunta

Keski-Suomessa on vahvistettu yksi uusi koronavirustartunta. Kaikkiaan maakunnassa on nyt 20 varmistettua tapausta.

Vahvistetut koronavirustartunnat eivät kerro sairastuneiden kokonaismäärää, sillä vain osa oireilevista testataan.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella uusia tapauksia on varmistunut 53. Kokonaisluku HUSin alueella on nyt 307.

THL:n tietojen mukaan koko maassa varmistettuja tapauksia on nyt 521.

Sairastuneista 61 prosenttia on miehiä ja 39 prosenttia naisia.

20.3. klo 19.32: Tanssisali Lutakko siirtää valtaosan kevään keikoista syksyyn

Jyväskylän Elävän Musiikin yhdistys Jelmu ry on saanut sovittua miltei kaikille kevään keikoille uudet ajat syksyn kalenterista. Monet kevään illoista olivat loppuunmyytyjä.

Muutama keikka Lutakon rock-klubilla peruuntuu koronatilanteen vuoksi kokonaan ja joidenkin keikkojen kohtalo selviää ensi viikolla.

20.3. klo 18.30: Asiakkaat yskivät käteen ja nuolevat sormiaan pusseja avatessaan – ruokakauppojen myyjät ovat pärskijöiden armoilla

Ruokakauppojen työntekijät ovat huolissaan koronatilanteesta. Monet ovat ottaneet yhteyttä Palvelualojen ammattiliittoon terveysriskien takia.

– Kaupassa käy todella paljon porukkaa ja jotkut yskivät kohti eivätkä ymmärrä kääntää päätä tai käyttää nenäliinaa, ihmettelee kohta 40 vuotta palvelualalla työskennellyt Tanja Tarvainen.

20.3. klo 16.52: Jyväskylän monikulttuurisuuskeskus Gloriassa oltu valveutuneita koronatilanteesta

Suomen koronatilanteesta ja viruksen leviämisen hidastamisesta tarvitsevat tietoa myös Suomessa asuvat vieraskieliset.

Jyväskylässä monikulttuurisuuskeskus Glorian toiminnanjohtaja Arja Seppälän mukaan tietoa on hyvin saatavilla, varsinkin kun Jyväskylän kaupunki julkaisi nyt käännöksiä koronatiedotteista monilla eri kielillä.

20.3. klo 16.03: Himoksen hiihtokeskus sulkeutuu ensi viikon lauantaina

Himoksen hiihtokeskus ilmoitti tänään sulkeutuvansa ensi viikon launtaina, 28. maaliskuuta puoli kahdeksan aikaan illalla.

20.3. klo 10.07: Keski-Suomen pelastuslaitoksen valmiudessa ei toistaiseksi ole ollut koronaviruksen aiheuttamia häiriöitä

Pelastusjohtaja Risto Helminen kertoo, että Keski-Suomen pelastuslaitoksen henkilöstöstä vajaat kymmenkunta työntekijää on tällä hetkellä karanteenissa.

Kaikki karanteenissa olevat ovat matkoilta palanneita. Hälytystehtäviin pystytään kuitenkin vastaamaan tällä hetkellä täysin normaalisti, kertoo pelastusjohtaja Risto Helminen.

20.3. klo 9.27: Yläkaupungin yö peruttu Jyväskylässä

Monitaiteinen vapaan pääsyn Yläkaupungin yö -tapahtuma keräsi viime vuonna noin 50 000 kävijää.

20.3. klo 8.42: Kymmenen hengen kiintiöstä voidaan poiketa hautajaisissa

Jyväskylän seurakunnassa noudatetaan hautajaisissa poikkeusmenettelyjä koronaepidemian vuoksi.

Kymmenen henkilön enimmäismäärästä on mahdollista poiketa painavasta syystä. Sellainen syy on esimerkiksi se, jos vainajan läheisimpien omaisten lukumäärä on enemmän kuin kymmenen. Lähiomaisten määrää pitää miettiä perhekohtaisesti.

20.3. klo 7.20: Sisä-Suomen poliisi kehottaa verkkoasiointiin

Sisä-Suomen poliisi kehottaa kaikkia nyt verkkoasiointiin.

Jos esimerkiksi jokin lupa-asia kuitenkin vaatii henkilökohtaista käyntiä poliisiasemalla, käyntiä pyydetään harkitsemaan vakavasti. Kaikki mahdolliset asioinnit, jotka on mahdollista hoitaa myöhemmin, kannattaa hoitaa myöhemmin.

20.3. klo 7.17: Ikääntyvien yliopiston toiminta siirtyy verkkoon

Ikääntyvien yliopisto pyörii edelleen, mutta toiminta on vain siirtynyt verkkoon. Luentoja voi seurata ja kommentoida omalta kotisohvalta käsin.

Ikääntyvien yliopistotoimintaan voi osallistua pohjakoulutuksesta, aiemmasta ammatista tai harrastuksista riippumatta eikä ikärajoja tunneta. Toiminta on myös avointa kaikille.

19.3. klo 16:51: JYP aloittaa yt-neuvottelut lomautuksista

JYP Jyväskylä oy aloittaa yt-neuvottelut koko vakituisen henkilöstönsä kanssa. Yhtiön mukaan liigakauden päättyminen ennen aikojaan ja ravintolan sulkeminen tuovat yhtiölle taloudellisia menetyksiä, jotka se arvioi merkittäviksi.

Neuvottelut koskevat lomautuksia, eivät irtisanomisia.

19.3. klo 16.32: Äänekoski sulkee kaupungintalon ja Painotalon

Äänekoski sulkee kaupungintalonsa ja kaupungin keskustassa sijaitsevan kulttuuritila Painotalon huomisesta alkaen toistaiseksi. Sulkuaikana ovet ovat lukossa, eikä yleistä asiakaspalvelua saa. Myöskään laskujen maksu kaupungin kassaan ei nyt onnistu.

Iso osa kaupungintalon henkilöstöstä työskentee nyt etänä. Kaupungin puhelinvaihde toimii normaalisti ja kaupunki suosittelee puhelimitse tai sähköisesti asiointia.

19.3. klo 15.07: Kunnalliset eläinlääkärikäynnit rajoitetaan minimiin – vain kiireelliset tapaukset hoidetaan

Kunnallisia eläinlääkärikäyntejä rajoitetaan Jyväskylässä vain kiireellisiin tapauksiin.

Myös kiireellisissä tapauksissa on prioriteettijärjestyksensä: ensisijaisesti hoidetaan kiireelliset tuotantoeläimet. Seuraeläimet pyritään ohjaamaan yksityisille eläinlääkäreille, mutta jos se ei ole mahdollista, seuraeläimet hoidetaan kiireellisten tuotantoeläimien jälkeen.

19.3. klo 14.39: Kiinteistöhuollot lykkäävät kiireettömiä töitä

Huoltoyhtiöt ja isännöitsijät ovat jakaneet taloyhtiöiden ilmoitustauluille, yhteisiin tiloihin ja roskakatoksiin ohjeistuksia poikkeustilanteesta.

Mikäli huoltoyhtiön pitää käydä asunnossa, sen tulee saada tieto sisällä mahdollisesti sairaana tai karanteenissa olevista henkilöistä.

Monet keskitetyt huoltotoimet ovat nyt myös tauolla ja taloyhtiöissä hoidetaan vain välttämättömimmät hätätyöt.

19.3. klo 14.19: Koronavirustilanne ei vielä näy Keski-Suomen uuden keskussairaalan valmistumisaikataulussa

Koronavirustilanne ei ole näkynyt Keski-Suomen uuden keskussairaalan, sairaala Novan, työmaalla, kertoo Keski-Suomen sairaanhoitopiirin Uusi Sairaala -projektin projektipäällikkö Jari Ilves.

Sairaala Novan työmaalla on noin 400-450 henkeä töissä. Nykyisellä aikataululla uuden sairaalan on tarkoitus valmistua lokakuun lopussa.

Jos koronavirustilanne jatkuu useamman kuukauden ajan, myös sairaalan valmistumisaikataulu voi myöhästyä.

19.3. klo 13.05: Äitiys- ja sikiötutkimuspoliklinikalle asetettu tiukat rajoitukset Keski-Suomen keskussairaalassa – synnytyksen jälkeen ei vierailijoita

Keski-Suomen keskussairaalassa äitiys- ja sikiötutkimuspoliklinikka Gravidalle on asetettu vierailijarajoituksia.

Synnytyksessä saa olla mukana isä tai muu tukihenkilö, ja vain tämä henkilö saa vierailla äidin luona koko hoitojakson aikana. Isän tai tukihenkilön tulee olla myös täysin terve tullessaan synnytykseen.

Isovanhemmat tai sisarusten vierailu vastasyntyneiden osastolla on siis kiellettyä.

19.3. klo 12.52: Jyväskylä tiedottaa koronasta myös viittomakielellä

Jyväskylän kaupunki on tehnyt tiedotevideon koronavirustilanteesta viittomakielellä. Videolla annetaan ohjeita miten koronavirukselta voi suojautua, ja millaisia toimia Jyväskylän kaupunki on tehnyt koronavirustilanteessa.

18.3. klo 20:00: Jämsän kaupunki avaa poikkeusolojen neuvontapuhelimen ja kehittämisyhtiö kehottaa kaupunkilaisia kannattamaan paikallisia yrityksiä

Torstaina 19.3. avattava neuvontapuhelin palvelee arkisin. Kaupunki suunnittelee myös kaupungin ja vapaaehtoisten yhteistyötä ikäihmisten arkielämän auttamiseksi.

Jämsän kehittämisyhtiö Jämsek puolestaan toivoo, että kunnan omien yrittäjien palveluja käytettäisiin.

18.3. klo 18.30: Äänekoski peruu kiireettömät ajat yli 70-vuotiailta ja avaa epidemiavastaanoton

Päätöksen taustalla perua lääkärien ja hoitajien, suun terveydenhuollon sekä mielenterveys- ja päihdepalvelujen kiireettömät ajat on valtakunnallinen linjaus. Torstaista 19.3. lähtien Äänekosken terveyskeskuksessa on erillinen epidemiavastaanotto, johon aika varataan soittamalla.

18.3. klo 18.09: Äänekosken kaupunki lupaa yli 70-vuotiaille tarvittaessa apua kotiin

Äänekosken kaupunki kehottaa yli 70-vuotiaita välttämään kontakteja muihin ihmisiin ja pyytämään läheisiltä apua kauppa- ja apteekkiasioihin. Jos ikääntynyt ei muuten saa apua, ruokapalvelua voi tiedustella kaupungin neuvontapuhelimesta.

18.3. klo 14.41: Keskimaa rauhoittaa ruokakauppojen ensimmäisen aukiolotunnin riskiryhmille

Osuuskauppa on myös tehostanut siivousta ja desinfiointia kaupoissa.

18.3. klo 14.34: Jyväskylän kaupunki tarjoaa ammattiurheilijoille mahdollisuuden harjoitella suljetuissa liikuntapaikoissa

Jyväskylän kaupunki on yhdessä Jyväskylän Urheiluakatemian kanssa linjannut paikallisille ammattiurheilijoille mahdollisuuden harjoitella suljetuissa Hipposhallissa ja Aalto-Alvari-uimahallissa.

Yhteensä 15 Olympiakomitean ykköskategorian tukemaa huippu-urheilijaa on saanut valmentajiensa kanssa harjoitteluluvan.

18.3. klo 14.18: Keski-Suomen keskussairaala ajaa alas kiireettömiä hoitoja – koronapotilaita ei sairaalassa vielä ole

Keski-Suomen keskussairaalassa ajetaan nyt alas ei kiireellisiä toimintoja. Sairaalassa ei tällä hetkellä tiettävästi ole hoidossa koronviruspotilaita.

– Vaikka tarvetta ei juuri nyt ole, varaudumme siihen, että koronaviruspotilaita tulee. On parempi olla valmis, kun odotettavissa on, että potilasmäärä kääntyy nousuun, Paloneva sanoo.

Kiireettömien hoitojen vähentämisen taustalla on myös sairaalaa jo nyt vaivaava henkilöstövaje. Sitä on Palonevan mukaan koko maan terveydenhuollossa.

Resurssipulaa aiheuttaa muun muassa se, että hoitohenkilökunnan on nyt jäätävä vähäisistäkin oireista kotiin.

18.3. klo 12.23: Keski-Suomen naisyrittäjät alkavat järjestää yhteisiä kahvihetkiä somessa

Poikkeuksellinen tilanne kokoontumisrajoituksineen poikii poikkeuksellisia yhteydenpitotapoja. Esimerkiksi Keski-Suomen Yrittäjänaiset ry on päättänyt kokoontua Instagramin live-tilassa kahvittelun ja vertaistuen merkeissä.

– Monilla on huoli ja pelko tulevasta ja omasta toimeentulosta, ja joukossa on paljon yksityisyrittäjiä. Varsinkin yrittäjänaisissa on myös paljon perheellisiä, Keski-Suomen naisyrittäjien puheenjohtaja Kreetta Ahonen Jyväskylästä sanoo.

18.3. klo 11.02: Kaksi uutta koronatartuntaa Keski-Suomessa, maanantaiset osoittautuivat vääriksi hälytyksiksi

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri raportoi kahdesta uudesta koronatartunnasta. Samalla se peruu raportin kahdesta aiemmasta tartunnasta. Ne osoittautuivat tarkistuksessa negatiivisiksi, eli henkilöillä ei ollutkaan koronaa.

Varmistettuja tartuntoja on Keski-Suomessa nyt 17.

Koronatartunnan saaneiden todellinen määrä ei ole tiedossa, sillä testaus on rajoitettu vain vakavia oireita saaneisiin. Koronavirus voidaan todeta luotettavasti vain laboratoriossa.

18.3. klo 10.54: Puolet yrityksistä pitää lomautuksia tai irtisanomisia todennäköisinä kevään aikana

Kauppakamarin kyselyssä lähes kolmasosa Keski-Suomen yrityksistä arvioi konkurssin riskin kasvaneen. Yli puolet yrityksistä pitää lomautuksia tai irtisanomisia todennäköisinä seuraavan kahden kuukauden aikana.

Useampi kuin joka neljäs yritys Keski-Suomessa on jo antanut lomautusvaroituksen tai kutsunut yt-neuvottelut.

Yli puolella maakunnan yrityksistä koronavirus on jo pienentänyt liikevaihtoa. Lähes jokainen yritys odottaa liikevaihdon laskevan kevään aikana.

18.3. klo 10.40 Hevos- ja karjatiloilla valmistaudutaan koronavirukseen

Hevostalleilla tai maitotiloilla työt eivät lopu vaikka ihmiset sairastuisivat.

Esimerkiksi Korpi-Jukolan ratsastuskoululla Keuruulla kaikki tapahtumat on toistaiseksi peruttu. Ainoastaan vakiotunnit jatkuvat normaalisti. Ulkopuolisten turha liikkuminen tallialueella on kielletty.

Hevosalan järjestöt ovat ryhtyneet kokoamaan alueellisia vapaaehtoisten verkostoja tallien avuksi koronaviruksen varalta.

Maitotilojen toiminta pyritään turvaamaan lomittajien avulla, sillä osaavia vapaaehtoisia on vaikea löytää.

17.3. klo 20.06 Monet ikäihmiset eivät usko hallituksen neuvoja

Hallituksen linjaus yli 70-vuotiaiden pysyttelemisestä kotona tuottaa monille vaikeuksia. Piittaamattomuus voi kuitenkin vesittää ikäihmisten suojelemisen koronavirukselta.

Chix-Puku-liikkeen omistaja Leena Järvinen, 85, on pyörittänyt tekstiilialan vaateliikettään jo 60 vuotta. Eikä hän aio lopettaa liikkumista, vaikka hallitus on kehottanut yli 70-vuotiaita pysyttelemään kotona.

– En varmasti pysy kotona. On ymmärrettävää, että linjataan joku tietty ikä, mutta minusta se koskee ainoastaan sairaita ihmisiä. Minä olen terve, sanoo Järvinen hersyvästi nauraen.

17.3.2020 klo 18.34: Jyväskylässä laajan karanteenin aiheuttanut koronavirustapaus osottautui vääräksi hälytykseksi

Jyväskylässä laajan karanteenin aiheuttanut koronavirustartunta paljastui vääräksi hälytykseksi.

Uusintanäyte kertoi, että tartuntaa ei ollut. Alkuperäisen, positiivisen tuloksen takia Jyväskylän kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluiden henkilökunnasta noin 50 työntekijää joutui karanteeniin.

– Karanteenit puretaan ja kaupunginsairaalan lähes 50 kotiin määrättyä työntekijää kutsutaan erillisen suunnitelman mukaan takaisin töihin huomisen aikana, kertoo vastaava lääkäri Ilkka Käsmä kaupungin tiedotteessa.

Uusintanäyte päätettiin ottaa, koska ensimmäisen tulos ei ollut täysin yksiselitteinen.

17.3. klo 17.19 Koronavirus on hiljentänyt ravintoloita

Koronavirus aiheuttaa erityisesti ravintola-alalla laajasti yhteistoimintaneuvotteluita. Yrittäjien toiveena on, että yt-neuvotteluja voitaisiin nopeuttaa ammattiyhdistysliikkeen avustuksella.

17.3. klo 16.18: Ruokapankki Jyväskylässä sulkee ovensa huhtikuun puoliväliin asti

Jyväskylän katulähetyksen osoitteessa Sammonkatu 5 sijaitseva ruokapankki ruokapankki on kiinni ainakin huhtikuun 13. päivään saakka.

Ruokapankin vastaava työntekijä Taina Koponen kertoo, että vaikka ruokapankki sulkee ovensa, niin ruokakassien jako jatkuu. Ruokaa jaetaan toistaiseksi maanantaisin ja torstaisin ajanvarauksella. Jako tapahtuu kello 8.30-15.30 välisenä aikana.

17.3. klo 15.35: Linkki siirtyy kesäaikatauluihin maaliskuun lopussa: matkustajamäärät vähentyneet puolella

Jyväskylän seudun joukkoliikenne siirtyy toistaiseksi kesäaikatauluihin maanantaina 30. maaliskuuta alkaen, eli joukkoliikenne vähenee puolella.

Matkustajamäärät ovat vähentyneet koronavirustilanteen vuoksi huomattavasti.

– Esimerkiksi eilen matkustajamäärät olivat yli puolet pienemmät edellisviikkoon verrattuna, Jyväskylän Liikenteen toimitusjohtaja Harri Saarenpää kertoo. Jyväskylän Liikenne on toinen Jyväskylän seudun joukkoliikenteen Linkin liikennöitsijöistä.

17.3. klo 15.21: Wiitaunioni keskittää hengitystieoireisten hoidon Pihtiputaan terveysasemalle

Wiitaunionin alueella kaikki hengitystieinfektiopotilaat hoidetaan jatkossa Pihtiputaan terveysasemalla arkisin kello 8-16 ja viikonloppuisin sekä arkipyhinä kello 9-16. Viitasaaren ja Pihtiputaan terveyskeskuksen päivystysajat muuttuvat 18. maaliskuuta alkaen.

Kaikki muut päivystyspotilaat hoidetaan Viitasaaren terveysaseman päivystyksessä arkisin kello 8-18 ja viikonloppuisin kello 9-16.

17.3. klo 14.49: Palsanmäkien huutokaupat peruttu

Huutokauppoja ei pidetä, eikä Suomen Huutokauppakeisari -ohjelmaa kuvata. Aki Palsanmäki kertoo, tuloja ei tällä hetkellä ole.

17.3. klo 14.57: YleX Pop peruuntuu Jyväskylässä

YleX Popia ei järjestetä perinteisenä konserttina tänä keväänä, vaan 30. toukokuuta järjestettävä ilmaiskonsertti toteutetaan virtuaalisena. YleX Pop oli tarkoitus järjestää toukokuussa Jyväskylässä.

17.3. klo 13.57: Vanhusten lyhytaikaiset hoitopaikat suljetaan Laukaassa

Laukaan kunta on päättänyt sulkea vanhusten lyhytaikaiset hoitopaikat koronavirustartuntojen leviämisen estämiseksi. Omaishoitajat eivät saa kotihoidossa olevia ikäihmisiä toistaiseksi enää väliaikaiseen hoitoon.

– Kunnasta annetaan tukea mahdollisuuksien mukaan omaishoitajille koteihin ja järjestetään esimerkiksi ruokakuljetuksia tilanteen helpottamiseksi, Laukaan kunnan vanhus- ja vammaispalvelujen johtaja Maarit Heikkinen sanoo.

17.3. klo 13.38: Peurunka Oy keskeyttää liiketoiminnan toukokuun alkuun saakka

Peurunka sulkee ovet huomenna klo 12. Päätös koskee koko Peurungan liiketoimintaa ja siihen liittyvää palvelutuotantoa.

Kaikki 18.3.–3.5. väliselle ajalle varatut matkat ja tilaisuudet voi perua ilman kuluja, tai siirtää tulevaan ajankohtaan. Ennakkoon maksetut matkat voi siirtää vuoden loppuun asti.

17.3. klo 13.22: Yöpuu-yhtiöt aloittaa yt-neuvottelut asiakaskadon vuoksi

Jyväskyläläinen Yöpuu Yhtiö oy aloittaa koko 80 hengen henkilöstöään koskevat yhteistoimintaneuvottelut keskiviikkona.

– Asiakkaat katosivat käytännössä lähes kokonaan hotelleista ja ravintoloista noin viikon sisällä, sanoo toimitusjohtaja, yrittäjä Ari Pärnänen.

Pärnäsellä on käytössään hotellien käyttöasteen seurantajärjestelmä ja sen mukaan jyväskyläläiset hotellit ovat lähes tyhjillään.

17.3. klo 13.04: Koronavirusepäily sulki pankkikonttorin Kannonkoskella

Henkilökunnan koronavirusepäily on sulkenut Pop-pankin konttorin Kannonkoskella. Pankki suljettiin eilen aamupäivällä. Pankissa asioineet asiakkaat ovat suurilta osin ikäihmisiä ja kuuluvat siten taudin riskiryhmään.

Kannonkosken Osuuspankin toimitusjohtaja Jatta Heikkilä kertoo, että pankissa työskentelee yhteensä seitsemän henkilöä ja Kannonkosken konttorilla on myös palvelupiste Kivijärvellä, joka sekin on nyt suljettu. Varmuutta tartunnasta toistaiseksi ei ole, mutta toimipiste suljettiin varotoimena.

17.4. klo 12.48: Kirkollisiin toimituksiin myös muutoksia, hautajaisjärjestelyt mietityttävät omaisia

Epätietoisuus kirkollisten toimitusten, muun muassa hautajaisten järjestämisestä koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi askarruttaa ihmisiä. Kirkolliset toimitukset hoidetaan ainakin toistaiseksi poikkeusjärjestelyin. Ohjeen mukaan toimituksissa voi olla paikalla enintään 10 ihmistä.

Jyväskylän seurakunnan kirkkoherra Arto Viitala kertoo, että asiasta on tullut jo seurakuntaan kyselyjä ja yhteydenottoja. Esimerkiksi hautajaisjärjestyistä sovitaan yhdessä omaisten kanssa.

17.3. klo 11.11: Keski-Suomessa ei varmistunut yhtään uutta koronavirustartuntaa

Varmistettujen koronavirustartuntojen määrä Keski-Suomessa on 17. Todetut tartunnat eivät kuitenkaan enää kerro koronan leviämisestä, sillä testaamista on rajoitettu.

17.3. klo 11.09: Ennakkovaroituksia yt-neuvotteluista on jo annettu monissa paikoissa

Yritykset ennakoivat jo tulevaa antamalla ennakkovaroituksia yt-neuvotteluista.

Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n korona-kyselyn mukaan 40 prosenttia työnantajayrityksistä varautui jo loppuviikosta lomautuksiin ja irtisanomisiin.

Myös Keski-Suomen TE-keskuksen muutosturva-asiantuntijan sijainen Anu Jormanainen kertoo, että yt-neuvottelujen ennakkovaroitusten määrän kasvu alkoi viime viikon lopulla.

17.3. klo 10.06: Kirjastot sulkeutuvat kuukaudeksi Jyväskylässä ja muualla Keski-Suomessa

Eilinen tieto kirjastojen sulkeutumisesta ainakin kuukaudeksi sai muun muassa Jyväskylässä aikaan pienen kävijäryntäyksen kirjastoon.

Kirjastot ovat myös Jyväskylässä kiinni huhtikuun 13. päivään saakka koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilan vuoksi. Sulku koskee myös omatoimikirjastoja ja kirjastoautoja. Sulkuaikana myös palautuslaatikot ovat poissa käytöstä. Kirjastot uusivat lainoja, joten sakkoja lainassa olevista aiheistoista tarvitse pelätä.

16.3. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri on valmistautunut koronapotilaiden hoitoon

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissa on valmistauduttu koronapotilaiden hoitoon. Esimerkiksi tehohoitopaikkoja on Keski-Suomen keskussairaalassa 23. Hengityskoneiden tarkkaa määrää ei kerrota, mutta niitä saadaan käyttöön tarvittessa lisää leikkausosastoilta, kertoo sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen.

Tällä hetkellä arvioidaan, että osaavasta henkilöstöstä voi paremminkin tulla pulaa kuin laitteista. Keski-Suomessa ei ollut maanantaina 16.3. sairaalahoidossa koronapotilaita. Muita hengitystieinfektiopotilaita ei ole vielä ohjattu sairaalassa eri tiloihin.

Suomen tehohoitokapasiteetti on normaalioloissa noin 400 paikkaa. Tehohoitopaikkojen määrä voitaisiin tarvittaessa jopa kolminkertaistaa, arvioi johtajaylilääkäri Markku Mäkijärvi HUSista.

16.3. klo 16.00: Keskimaa aloittaa yt-neuvottelut, yli 700 lomautusuhan alla

Keskimaan mukaan kysyntä ja asiakasmäärät ovat hotelleissa ja ravintoloissa vähentyneet täysin poikkeuksellisesti, ja osuuskunta arvioi, että tilanne tulee seuraavan kahden viikon aikana vaikeutumaan edelleen.

16.3. klo 15.07: Koronavirus vei matkailuyrityksiltä tulot muttei menoja

Koronavirus on ajamassa matkailu- ja viihdealan yrityksiä kovaa vauhtia taloudellisiin vaikeuksiin. Esimerkiksi Revontulessa Hankasalmella kaikki viihdeillat on peruttu ja asiakkaat ovat kaikonneet. Tulot ovat tyrehtyneet täysin.

– Olemme järkyttyneitä, kolme päivää on otettu vastaan peruutuksia. Jos rahoitusta ei löydy, edessä on väistämättä konkurssi, sanoo Revontulen toimitusjohtaja Tiia Valkama.

16.3. klo 14.11: Paikallisbussien matkustajamäärissä selvää laskua

Linja-autoissa kehotetaan nyt välttämään käteisellä maksamista. Liikennöitsijät pohtivat vuorojen harventamista.

16.3. klo 12.02: 50 Jyväskylän terveyskeskussairaalan työntekijää karanteeniin

Jyväskylän kaupunginsairaalassa eli terveyskeskussairaalassa on asetettu karanteeniin lähes 50 työntekijää.

– Yksittäinen tartunta tarkoittaa nopeasti ison henkilöstö- ja potilasmäärän altistumista ja määräämistä karanteeniin. Meille se tarkoittaa samalla isoa henkilöstövajausta, sanoo Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

koronaan sairastuneiden joukossa on myös Jyväskylän sosiaali- ja terveyspalveluiden työntekijöitä. Suurin osa tartunnalle altistuneista on kaupungin tiedossa, ja heidät on määrätty karanteeniin.

16.3. klo 9.44: Äänekosken lukio siirtyy etäopetukseen

Äänekoski on tässä vaiheessa päättänyt etäopiskelusta vain tämän viikon osalta. Uusi tilannearvio tehdään loppuviikosta.

Etäopetukseen siirtymisellä pyritään estämään koronaviruksen leviämistä ja turvaamaan ensi viikon ylioppilaskokeet.

16.3. klo 9.13: Vain välttämättömät saattajat pääsevät enää potilaan mukana Keski-Suomen keskussairaalaan

Rajoituksella pyritään suojaamaan koronavirustartunnoilta sekä potilaita että henkilökuntaa. Lauantaista alkaen keskussairaalassa on rajoitettu myös vierailuja osastoille, ja vain välttämättömät vierailut sallitaan.

16.3. klo 11.02: Toivakka sanoo päättäneensä etäopetukseen siirtymisestä kokonaisharkinnan perusteella

Toivakan kunta teki päätöksen peruskoulun etäopetuksesta sunnuntai-iltana.

– Odotimme koko ajan valtion linjausta, ja koska sitä ei tullut, meidän piti kuntana käyttää omaa harkintaamme, sanoo Toivakan kunnanjohtaja Helena Vuopionperä-Kovanen.

16.3. klo 6.53: Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopisto siirtyy etäopetukseen

Pokella opiskelee noin 1500 tutkinto-opiskelijaa Äänekoskella, Viitasaarella, Saarijärvellä ja Laukaassa.

16.3. klo 6.10 Toivakan koulut siirtyvät etäopetukseen

Toivakan kunnassa siirrytään kaikissa esi- ja perusopetuksen kouluissa maanantaina etäopetukseen. Toivakan kunnan valmiusryhmä teki päätöksen sunnuntai-iltaisessa kokouksessaan. Samoin aamu- ja iltapäiväkerhotoiminta on tauolla.

15.3. klo 15.00: Jyväskylän koulutuskuntayhtymä Gradia siirtyy etäopetukseen

Gradia siirtyy etäopetukseen. Se järjestää Jyväskylän lukio- ja ammatillisen koulutuksen sekä ammatillista opetusta Jämsässä, Laukaassa ja Keuruulla.

Gradian oppilaitoiksissa opiskelee kaikkiaan noin noin 23 000 ihmistä.

15.3. klo 11.38: Kaupat tarjoavat koronaviruksen riskiryhmille omia aukioloaikoja

Suolahtelaiset kauppiaat päättivät, että he avaavat ensi viikosta alkaen kaupan riskiryhmille tiistaisin ja torstaisin tuntia tavallista aikaisemmin.

15.3. klo 10.30 Korona-pelit viedään käsistä

– Päivän tuotanto on iltapäivällä myyty, kertoo Juho Jussila oy:n myyntipäällikkö Harri Savo.

15.3. klo 10.16: Jyväskylän yliopisto siirtyy etäopetukseen

Jyväskylän yliopisto keskeyttää kontaktiopetuksen ja siirtää sen tiloissa ensi viikolla järjestettävät tentit myöhemmäksi.

Tarkoituksena on estää koronaviruksen leviämistä ja antaa opettajille aikaa suunnitella kevään vaihtoehtoiset opetusjärjestelyt.

Normaalikoulujen toiminta ei muutu.

14.3. klo 15.58: Jyväskylä perustaa infektiovastaanotot terveysasemille

Jyväskylä perustaa jokaiselle terveysasemalleen infektiovastaanoton. Syynä on se, etteivät Keski-Suomen sairaanhoitopiirin resurssit enää riitä täysimittaiseen koronavirustestaukseen.

– Suomeksi tämä tarkoittaa sitä, ettei tartuntaketjuja enää pyritä tunnistamaan vaan tauti leviää kevään aikana väestön keskuudessa flunssan tavoin, sanoo Jyväskylän kaupungin vastaava lääkäri Ilkka Käsmä.

14.3. klo 13.01: Keski-Suomessa kaksi uutta koronatartuntaa

Sairaanhoitopiirin mukaan molemmat tartunnan saaneet ovat olleet matkalla Itävallassa ja altistuneet tartunnalle karanteenin aikana.

Potilaat ovat hyväkuntoisia, ja he ovat eristyksissä kotona. Altistuneet henkilöt ovat tiedossa, ja heidät on määrätty karanteeniin.

13.3. klo 20.20: Nyt perutaan pieniäkin keikkoja koronan takia

Viihdetaiteilija, vuoden 2002 tangokuningatar Johanna Pakonen on huolissaan esiintyvien taiteilijoiden elannosta.

– Pakkolomalle joutuvan esiintyjän toimeentuloa ei turvaa mikään, peruutukset tarkoittavat monille kahta ja puolta kuukautta ilman toimeentuloa.

Muusikkojen liitosta kerrotaan, että koko ajan tulee uusia tietoja keikkojen ja kiertueiden peruutuksista.

– Monessa tapauksessa freelancemuusikko jää ilman palkkaa. Oikeus työttömyyskassan ja Kelan etuuksiin on joissain tilanteissa. Tilanne on kriittinen ja erittäin valitettava, kertoo viestintäpäällikkö Sanni Kahilainen Muusikkojen liitosta.

Pakonen toivoo valtiolta päätöstä, että tartuntatautipäivärahaa ja Yrittäjien eläkevakuutukseen perustuvaa päivärahaa voisi hakea ilman lääkärintodistusta karanteenista.

13.3. klo 16.51: Puolustusvoimat järjestelee toimintojaan välttääkseen koronaviruksen leviämistä

Puolustusvoimat siirtyy malliin, jossa yksi kolmasosa varusmiespalveluksessa olevista on kerrallaan viikon lomalla. Loman jälkeen seuraa kahden viikon palvelusjakso varuskunnassa.

Varuskunnassa olevat varusmiehet- ja naiset jaetaan ryhmii, ja eri ryhmissä olevien keskinäiset kontaktit pyritään minimoimaan.

Kertausharjoitukset on peruttu.

13.3. klo 16.00: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo, että vain vakavasti oireilevat testataan koronaviruksen varalta

Keski-Suomen sairaanhoitopiirissä on tarkennettu ohjeita koronavirusnäytteiden ottoon liittyen. Koronavirusnäytteenoton kysyntä ylittää Keski-Suomen keskussairaalan resurssit.

Jatkossa lieväoireisilta, jotka eivät tarvitse sairaalahoitoa, ei oteta koronavirustestiä, vaan testaus tehdään jatkossa sairaalahoitoa tarvitseville hengitystieinfektiopotilaille.

13.3. klo 15.45: Taitaja2020:n peruuntuu, Jyväskylän hotelleille noin puolen miljoonan euron menetykset

Jyväskylään toukokuulle suunniteltu ammattitaidon SM-kilpailu Taitaja2020 peruutetaan koronaviruksen vuoksi.

Taitaja2020 olisi ollut Neste Rallin jälkeen Jyväskylän toiseksi suurin tapahtuma tänä vuonna kävijämäärällä mitattuna. Paikalle odotettiin 40 000 kävijää.

13.3. klo 15.26: Jyväskylä peruu valtuuston kokouksen seuraavalta viikolta

Kokous perutaan koronaviruksen varotoimena.

13.3. klo 12.34: Jyväskylä sulkee uimahallit ja kuntosalit

Kaikki Jyväskylän liikuntapalvelujen omat ohjatut liikuntaryhmät, tapahtumat ja kurssit perutaan toukokuun loppuun asti. Kaupungin uimahallit suljetaan huhtikuun loppuun saakka.

13.3. klo 11.02: Keski-Suomessa kuusi uutta koronatartuntaa

Todennettujen koronavirustartuntojen määrä Keski-Suomessa tuplaantuu edellisestä päivästä.

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo, että uusia tapauksia on havaittu kuusi, eli varmistettuja tartuntoja on kaikkiaan 12.

13.3. klo 8.22: Tapahtumia ja tilaisuuksia perutaan ikäihmisten suojaksi

Keski-Suomen Muistiyhdistys ry. lakkauttaa kaikki tapahtumat ja ryhmätoiminnot koko maakunnan alueella. Jyväskylä sulkee ikääntyneiden hyvinvointikeskukset ja kuntouttavan päivätoiminnan yksiköt 13. maaliskuuta alkaen.

12.3. klo 16.25: Jyväskylä julkaisee ohjeet karanteeniin määrätyille

Ohjeen mukaan karanteenissa tai eristyksessä ei voi mennä kauppaan tai kouluun eikä pyytää vieraita kylään.

Karanteenin aikana saa ulkoilla, kunhan ei ole lähikontaktissa toisten ihmisten kanssa.

12.3. klo 15.59: Hallituksen suositus suurten tapahtumien perumisesta peruututtaa konsertteja ja suljetuttaa teattereita

Esimerkiksi yli kymmenien tuhansien kävijoiden Taitaja2020 siirtyy tulevaisuuteen. Jyväskylän kaupunginteatteri sulkee ovensa, sinfoniaorkesteri ei konsertoi. Sannin konsertti siirtyy.

12.3. klo 12.17 Jyväskylä keskeyttää saksalaiskoululaisten vierailun

15 oppilaan saksalaisryhmästä muutaman oppilaan opettajalla Saksassa on todettu koronavirus. Kenelläkään ryhmän jäsenistä ei ole todettu koronavirusta.

Vierailu keskeytetään varotoimenpiteenä.

12.3. klo 11:25: Kuntosaliketju Elixia sulkee toimipisteensä

Elixia sulkee kaikki toimipisteensä ainakin 14 päivän ajaksi, kertoo Elixian omistajayhtiö SATS.

12.3. klo 11:05: Koulutuskuntayhtymä Gradia asettaa ulkomaiden matkustuskiellon

Kaikki opiskelijoiden ja henkilöstön ulkomaanmatkat perutaan heinäkuun loppuun asti. Kielto koskee myös ulkomailta Gradiaan suuntautuvia vierailuja.

12.3. klo 10.46: Keski-Suomessa kaksi uutta koronavirustartuntaa

Toinen tartunnan saaneista on altistunut koronavirukselle Suomessa ja toinen Pohjois-Italiassa. Molemmat potilaat ovat kotona eristyksessä ja hyväkuntoisia.

12.3. klo 10.16 Jyväskylän yliopisto siirtää ja peruu yleisötilaisuuksia

Kaikkien yli 30 henkilön yleisötilaisuuksien kohdalla selvitetään, voidaanko ne tarjota verkossa tai siirtää myöhempään ajankohtaan. Ikääntyvien yliopisto on jo alkanut järjestää jo luentojaan verkossa.

12.3. klo 9.28: Koronavirus ja Yhdysvaltain matkustuskielto rassavat maakuntien yrityksiä

– Ihmiset eivät tapaa kasvokkain, messuja ja tapahtumia perutaan, se vaikeuttaa kauppojen tekemistä. Samalla tarvikkeiden, osien ja huoltojen saaminen muualta maailmasta vaikeutuu, sanoo Keski-Suomen kauppakamarin toimitusjohtaja Ari Hiltunen.

11.3. klo 15.14: Terveystalo aloittaa koronatestauksen

Koronaviruksen laboratoritutkimuksen hinta on 195 euroa, eikä testistä tällä hetkellä saa KELA-korvausta.

11.3. klo 10.54: Uusi koronavirustartunta todettu Keski-suomessa

Sairastunut henkilö on matkustanut Pohjois-Italiassa.

11.3. klo 7.36: Keski-Suomen sairaanhoitopiiri avaa oman koronapuhelimensa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo avaavansa lähipäivinä oman neuvontanumeron, johon keskisuomalaiset voivat soittaa epäillessään koronavirustartuntaa.

10.3. klo 19.38: Koronavirus pysyy tartuntakykyisenä pinnoilla monta päivää

Viruksen kuori on rasvaa, ja sen voi liuottaa saippualla tai väkevällä alkoholilla. Virus ei myöskään kestä kuumuutta.

10.3. klo 16.47: Jyväskylän koronapuhelin soi tasaisesti

Soittajat kaipasivat lähinnä yleisluontoista neuvontaa, eivätkä puhelut koskeneet selkeitä tautiepäilyjä.

10.3. klo 12.48: Finnair peruu kaikki Jyväskylän lentonsa

Finnair vähentää liikennöintiään kotimaan ja Euroopan liikenteessä yli 20 prosentilla huhtikuussa ja peruu yhteensä noin 2 400 lentoa.

9.3. klo 16.47 Koronasta lisästressiä abeille

Koronavirus voi myöhästyttää valmistumista, jos abiturientti sairastuu tai joutuu karanteeniin ylioppilaskirjoitusten aikana.

9.3. klo 16.23: Jyväskylä avaa puhelinnumeron koronaneuvonnalle

Jyväskylän, Hankasalmen ja Uuraisten asukkaat, jotka epäilevät koronavirustartuntaa tai haluavat kysyä tautiin liittyvissä asioissa, voivat soittaa jatkossa koronavirukseen liittyville puheluille tarkoitettuun numeroon.

9.3. klo 15.04: Keski-Suomessa todettu kolme koronavirustartuntaa

Keski-Suomen sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että potilaat ovat hyvässä kunnossa eikä heillä ole akuuttia hätää.

Potilaat on määrätty karanteeniin koteihinsa, ja he saavat oireenmukaista hoitoa.

9.3. klo 14.48: Jyväskylä siirtää kaikkia kutsuvierastilaisuuksiaan

Jyväskylän kaupunki on päättänyt siirtää kaikki lähitulevaisuuden kutsuvierastilaisuutensa myöhemmäksi. Muun muassa kaupungin syntymäpäivävastaanotto 5.-luokkalaisille siirtyy seuraavaan lukuvuoteen.

9.3. klo 9.27: Kaksi Poken opiskelijaa eristysalueella Pohjois-Italiassa

Kaksi Pohjoisen Keski-Suomen ammattiopiston opiskelijaa on Italian hallituksen koronaviruksen vuoksi asettamalla eristysalueella Bergamossa Pohjois-Italiassa. Heitä koskevat samat yleiset liikkumisrajoitukset kuin muitakin alueella.

Käytännössä koko Lombardian alueelta ei saa poistua eikä alueelle matkustaa.

6.3. Jyväskylän seurakunta muuttaa ehtoolliskäytäntöjään

Ehtoollisleipä jaetaan ehtoollisvieraan käteen, ei suuhun. Yhteismaljaa ei käytetä. Viinin jakaja myös pitää pikaria jalasta. Käytännöt perustuvat kirkon ohjeisiin.

5.3. Jyväskylän yliopisto antaa epidemia-alueilta palaaville etätyökehotuksen

Jyväskylän yliopisto linjaa, että epidemia-alueelta Jyväskylään suuntautuvat vierailut, harjoittelut sekä jatko-opiskeluun liittyvät vierailut tulee toistaiseksi perua tai siirtää.

Yliopisto kehottaa myös oireettomia epidemia-alueelta palanneita työntekijöitä, opiskelijoita ja esimerkiksi konferenssivierailijoita jäämään etätöihin viideksi päiväksi ennen yliopiston tiloihin paluuta.

3.3. Koulut lähettävät koronaviestejä

Jyväskylän koulut lähettävät Wilma-viestejä vanhemmille. Viesteissä kerrotaan, kuinka toimia koronavirusepäilyn kanssa ja alleviivataan hyvää käsihygieniaa.

2.3. Keski-Suomen sairaanhoitopiiri kertoo, että se tiedottaa vain varmistuneista koronavirustapauksista

Asiasta on sovittu THL:n kanssa.

26.2. Jyväskylässä epäillään koronavirustartuntaa, epäily osoittautuu aiheettomaksi

Keski-Suomen keskussairaalassa otettiin koronavirusnäytteet henkilöltä, joka oli matkustanut koronaviruksen epidemia-alueella ja jolla oli koronavirukseen viittaavia oireita.

VR tehopuhdisti junavaunuja, joissa henkilö oli matkustanut.

Laboratoriotulokset osoittivat vielä samana päivänä, että kyse ei ollut koronaviruksesta.