Entiset hallituskumppanit keskusta ja kokoomus kokoontuivat viikonloppuna omiin puoluekokouksiinsa.
Keskusta järjesti puoluekokouksena Oulussa tilanteessa, jossa sen kannatus on historiallisen matala.
Poriin kokoontunut kokoomus kokousti taas ensimmäistä kertaa yli vuosikymmeneen oppositiopuoleena.
Kysyimme Helsingin yliopiston politiikan tutkija Antti Ronkaiselta, mitä puoluekokouksissa tapahtui ja mitä niiden tapahtumista pitäisi ajatella.
1. Annika Saarikko nousi keskustan johtoon
Viikonlopun ehdottomasti merkittävin poliittinen tapahtuma oli keskustan puheenjohtajavaihdos.
Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko nousi puolueen johtoon päihittäen istuvan puheenjohtajan Katri Kulmunin.
Kulmuni ehti toimia keskustan puheenjohtajana vain vuoden.
Saarikko lähtee johtamaan puoluetta erittäin hankalassa tilanteessa, kun puolueen kannatus on vain noin 11 prosentissa. Se kilpailee neljänneksi suosituimman puolueen paikasta vihreiden perässä.
Mikä keskustassa nyt Saarikon myötä muuttuu ja auttaako se pelastamaan kuihtuneen puolueen, politiikan tutkija Antti Ronkainen?
Ronkaisen mukaan Saarikon haasteena on pitää keskustapuolueen kannattajat tyytyväisenä hallituksen talouspolitiikkaan.
Keskustassa ollaan huolestuneita kokoomuksen tavoin erityisesti siitä, miten suomalaiset saataisiin töihin hankalassa taloustilanteessa.
– Hallituksen toimintakykyä mitataan ensi viikolla, kun hallituksen pitää päättää työllisyystoimista budjettiriihessä, Ronkainen sanoo.
2. Hallituksessa on nyt kaksi pienen lapsen äitiä – ja kohta ehkä jo kolme
Annika Saarikko jäi viime vuonna tiede- ja kulttuuriministerin pestistä perhevapaalle.
Saarikko ponnistaa siis puolueen puheenjohtajuuteen ja takaisin hallitustyöhön pienen lapsen äitinä.
Hän on nykyisen hallituksen toinen ministeri, joka toimii pienen lapsen äitinä. Pääministeri Sanna Marinin (sd.) tytär on 2-vuotias.
Myös opetusministeri Li Andersson (vas.) ilmoitti viime viikolla olevansa raskaana ja työskentelevänsä ministerinä joululomiin asti. Jos hallitus siis jatkaa nykyisellä kokoonpanolla ja ei kaadu, on hallituksessa tällä vaalikaudella mahdollisesti jo kolme äitinä toimivaa ministeriä.
Ronkaisen mukaan tämä on osoitus siitä, että 2020-luvun Suomessa äitiys ei estä nousua politiikan huipulle.
3. Kokoomuksen puheenjohtajistossa näkyvät konservatiivisuus ja talouskuri
Puolueen varapuheenjohtajistoon noussutta Elina Lepomäkeä on aiemmin pidetty liian räväkkänä persoonana puolueen johtoon, kun hän on kritisoinut esimerkiksi kovin sanoin puolueensa politiikkaa. Lepomäki uhkasi jo viikonlopun kiitospuheessaan, että puolue lähtee kaatamaan hallitusta.
Paikkansa varapuheenjohtajana säilytti konservatiivisena pidetty Antti Häkkänen. Varapuheenjohtajaksi nousi myös ensimmäisen kauden kansanedustaja ja Tampereen entinen pormestari Anna-Kaisa Ikonen.
Lepomäki ja Häkkänen voivat olla merkkejä siitä, että kokoomus lähtee haastamaan erityisesti kannatuskyselyissä väliin kiilanneita perussuomalaisia.
Kokoomus on Ronkaisen mukaan muiden perinteisten eurooppalaisten oikeistopuolueiden tavoin tilanteessa, jossa sen pitää löytää sopiva tasapaino kansainvälisyyden ja kansallismielisyyden välillä.
4. Kokoomuksella ei ole vieläkään ollut naispuheenjohtajaa
Suomessa on kolme puoluetta, joiden puheenjohtajana ei ole toiminut nainen. Ne ovat perussuomalaiset, nyt-liike ja kokoomus.
Lepomäki haki kokoomuksen puheenjohtajaksi vuonna 2016. On siis erittäin oletettavaa, että hän hakee sitä myös tulevaisuudessa.
Aika voi koittaa nopeastikin, sillä Orpolta odotetaan tulosta ensi kevään kuntavaaleissa.
– Kuntavaaleissa mitataan paitsi hallituksen suosio, niin myös opposition onnistuminen hallituksen haastamisessa. Perussuomalaiset on ollut kannatusmittauksissa koko kauden kokoomusta edellä, Ronkainen toteaa.
– Lepomäki tulee varmasti olemaan merkittävä poliitikko ainakin kokoomuksen sisällä.
Keskustelu on avoinna 8.9. klo 23 asti.
Lisää aiheesta:
Analyysi: Tahdotko mahdottoman tehtävän? Ryhdy puoluejohtajaksi kuten Annika Saarikko ja Petteri Orpo