Kaksi suurta eduskuntapuoluetta sai valittua puheenjohtajan lauantaina. Kokoomus tarjosi Porin puoluekokouksessa kaksi vuotta lisää aikaa Petteri Orpolle. Keskusta vaihtoi Katri Kulmunin Annika Saarikkoon.

Valittuja johtajia yhdistää se, että molempien on saatava lisää kannattajia. Tulos mitataan jo huhtikuun kuntavaaleissa.

Puolueiden tilanne ei ole identtinen. Orpo valittiin jatkoon ilman vastaehdokkaita, Saarikko taas ohi istuvan puheenjohtajan. Niillä on kuitenkin samoja ongelmia: kokoomuksen olemus on oppositiossa ollut hieman vaisu, keskustan sielu taas on kateissa. Siksi molemmat yrittävät kirkastaa linjaansa. Toinen tekee sitä hallituksessa, toinen oppositiossa.

Ei ole itsestään selvää, että Petteri Orpo on edelleen kokoomuksen puheenjohtaja. Oli osin tuurista kiinni, ettei hän saanut haastajia.

Ensimmäinen vuosi oppositiossa on sujunut hieman hapuillen. Kokoomus jätettiin tai jättäytyi oppositioon, oltuaan hallituksessa yhtäjaksoisesti vuodesta 2007 vuoteen 2019. Orpo antoi Porissa itselleen oppositiovuodesta arvosanaksi kahdeksan. Kokoomus ei toistaiseksi ole hyötynyt oppositioasemasta, vaan kannatus on suunnilleen samoissa lukemissa kuin viime eduskuntavaaleissa.

Koronakriisi vähensi opposition tilaisuuksia haastaa hallitusta ja päästä näkyviin. Orpon on joka julkisessa kannanotossaan mietittävä, miten sanat tulkitaan. Jos oppositiojohtaja on rakentava, osa syyttää häntä liian kesyksi. Jos Orpo yrittää iskeä ilkeästi, osa sanoo, ettei se sovi kokoomuksen tyyliin.

Varapuheenjohtajiksi Orpo sai Porissa päteviä ja taitavia poliitikkoja. Kaksi heistä, Antti Häkkänen ja Elina Lepomäki, ovat olleet kiinnostuneita haastamaan Orpon. Porissa he eivät kuitenkaan olleet ehdolla.

Lepomäki on kerran aiemmin haastanut istuvat puheenjohtajan. Tuolloin hän ei pärjännyt vaalissa, mutta tilaisuus nosti Petteri Orpon Alexander Stubbin tilalle. Puheenjohtajaa ei voi haastaa kovin monta kertaa, ainakaan jos ei ole täysin varma mahdollisuudesta tulla valituksi.

Lepomäki sai varapuheenjohtajavaalissa lähes yhtä paljon ääniä kuin paikkansa uusinut Antti Häkkänen. Ensi töikseen Lepomäki ilmoitti valinnan jälkeen, että kokoomuksen tavoite ovat ennenaikaiset vaalit ja hallituksen kaataminen.

Elina Lepomäki luottaa talousasiantuntemukseensa, liberaaliin arvomaailmaan ja omaan ajatteluun, jolla tuntuu olevan kasvavaa kannatusta. Suoraviivainen tyyli sopii näkyvälle oppositiopoliitikolle.

Häkkäselläkään ei olisi mitään sitä vastaan, että hallitus kaatuisi. Perustuslakivaliokunnan varapuheenjohtajana Häkkänen on ajanut tulkintaa, että EU-elvytyspaketti on EU:n omien lakien ja Suomen perustuslain vastainen. Tällä logiikalla hallitus olisi rikkonut perustuslakia.

Häkkäsellä on jo pidempään ollut uransa varalle erilaisia suunnitelmia. Yksi vaihtoehto on valinta kokoomuksen puheenjohtajaksi, vaalien voittaminen ja pääministerin tehtävä.

Kokoomuksessa konservatiivisessa siivessä ja oikealla ollut Häkkänen asemoi kannanotoillaan itseään keskemmälle puoluetta, missä mahdollisia kannattajia on enemmän kuin reunoilla. Hän nauttii edelleen suosiota onnistumisesta oikeusministerinä.

Taitava poliitikko kuitenkin tietää, että tilanteet voivat kääntyä nopeasti. Jos seuraavat eduskuntavaalit ovat vasta vuonna 2023, elämäänsä ei välttämättä kannata käyttää olemalla puheenjohtajana oppositiossa.

Orpon tehtävä on saada puoluejohto pelaamaan yhteen ja onnistua myös itse, sekä taustalla että julkisuudessa. Yksin kukaan ei voita vaaleja.

Porissa linjapuheessaan Orpo yhdisti puoluetta. Hän syytti puheessaan hallitusta talouden ajamisesta seinään. Hän puhui asioista, joista kokoomuslaiset ovat samaa mieltä: työn verottaminen on saatava alemmas ja velan ottaminen on saatava aisoihin.

Kokoomuksessa on myös asioita, jotka jakavat. Ilmastonmuutoksen pysäyttämisestä puolue on periaatteessa yksimielinen, mutta esimerkiksi turpeen käytöstä luopuminen ei sovi kaikille. EU on kokoomukselle itseisarvo, mutta elvytyspaketti vaikea niellä. Orpo joutuu tasapainoilemaan myös arvoliberaalien ja konservatiivisten jäsenten näkemysten välillä. Puolueessa on myös kansalliskonservatiivinen siipi, jonka näkemyksiä puheenjohtaja ei tunne omikseen.

Uudelleenvalinta helpottaa hetkeksi Orpon oloa. Hän on kuitenkin asettanut itselleen tavoitteen: kokoomus voitti viime kuntavaalit, ja sama pitää tehdä ensi keväänä. Orpo ei kuitenkaan sortunut sanomaan, mihin kannatusprosentteihin tai tulokseen kokoomuksen on yllettävä.

Orpo on vedonnut, että puoluejohto toimisi yhtenä tiiminä. Joukkue ryhtyy työhön yhdessä, mutta on mahdollista, että joku alkaa taas kärkkyä.

Keskusta on kriisipuolue. Tämä uskallettiin sanoa ääneen kesällä, kun puheenjohtaja Katri Kulmuni lähti hallituksesta viestintäkoulutusjupakan takia ja päätti ryhtyä johtamaan hallituspuoluetta hallituksen ulkopuolelta. Kulmuni valittiin alunperin pätkäpuheenjohtajaksi Juha Sipilän luovuttua tehtävästä kesken kauden.

Kriisi ei pääty siihen, että puheenjohtajaksi vaihdettiin Annika Saarikko. Puolue on jonkinlaisessa selvitystilassa, jossa se nyt Saarikon johdolla etsii itseään ja yrittää puhutella muitakin kuin keskustan perinteisimpiä äänestäjiä.

Kannatus mataa, eikä puolueen perimmäinen olemassaolon syy puhuttele suuria joukkoja. Syrjäseudun ja maakuntien puolustaminen ei enää näytä riittävän kuin kymmenen prosentin kannatukseen, joka on entiselle suurelle puolueelle vain häivähdys menneestä.

Saarikko ja valtiovarainministeri Matti Vanhanen ovat sitoneet puolueen tiukasti hallitukseen, koska koronakriisissä Suomi ei heidän mielestään kaipaa hallituskriisiä. Hallitusasema tarjoaa puolueelle valtaa ja näkyvyyttä mutta estää puoluetta tekemästä villeimpiä julkisuustempauksia. Esimerkiksi EU-elvytyspakettia on hallituksessa oltu hyväksymässä, eikä tästä voi luistaa, vaikka puolueessa kaikki eivät EU-linjaa sulata.

Keskustan jäsenet odottavat Annika Saarikolta paljon, ja nämä odotukset veivät hänet puheenjohtajaksi ohi istuvan puheenjohtajan, suoraan puheenjohtajavaalin ensimmäisellä kierroksella.

Se ei kuitenkaan tarkoita, että keskustassa olisi rauha maassa. Puolueessa on esimerkiksi vahvoja mielipidejohtajia, jotka tulevat ohjailleeksi jakautunutta kenttää kannanotoillaan. Keskustan luonteeseen kuuluu se, että eri mieltä saa olla. Jotain yhteistä pitäisi kuitenkin löytyä, jotta äänestäjät ymmärtävät, mistä puolueessa on kyse.

Varapuheenjohtajiksi valitut Petri Honkonen, Markus Lohi ja Riikka Pakarinen voivat olla Saarikolle vahva tuki, jos haluavat. He ovat keskenään eri maata: Pakarinen on entinen meppi, etujärjestöjohtaja ja Vanhasen EU-avustaja, Lohi lappilainen juristi ja sosiaali- ja terveysvaliokunnan puheenjohtaja. Honkonen taas on puheenjohtajakisaan yllättäen lähtenyt tilaisuuteen tarttuja. Heistä Honkonen ja Lohi ovat arvoiltaan konservatiivisempia kuin Saarikko.

Saarikko ei ole vielä julkisesti asettanut kuntavaaleihin tavoitetta. Sen asettaa kuitenkin puolue hänen puolestaan. Jos äänimäärä putoaa, keskustalaiset menettävät luottamustehtäviään ja pettyvät puheenjohtajaan. Silloin kriisi jatkuu.

Jo reilun viikon päästä on budjettiriihi, jossa hallituspuolue keskustan ja opposition kokoomuksen tavoitteet hetkeksi yhdistyvät.

Kokoomus tietää keskustan haavoittuvan herkästi kannatuskriisissään ja vaatii sitä kovistelemaan hallituksesta työllisyyspäätöksiä ja rakennemuutoksia.

Myös keskusta on sitoutunut siihen, että työpaikkojen lisäämisestä pitää saada päätöksiä. Se on kuitenkin vain yksi viidestä hallituspuolueesta.

Puolueiden puheenjohtajat ovat jatkuvan arvioinnin ja arvostelun kohteena. Osa omista toivoo heidän onnistuvan, jotkut epäonnistuvan. Ja vaikka kaikki sujuisi heidän omasta mielestään hyvin, se ei välttämättä riitä. Joku voi silti vaikuttaa valovoimaisemmalta ja kerätä pisteet.

Lue myös:

Analyysi: Saarikon valinta on hallitukselle lupaus "vähemmästä hässäkästä" – uuden puoluejohtajan tulikoe on jo nurkan takana

Kokoomuksen Mykkänen: Jos budjettiriihessä ei tule käännettä, keskustan on jätettävä hallitus – Yle seurasi iltapäivällä alkanutta puoluekokousta