Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikon valinnan varmistuttua osa keskustalaisista hurrasi, mutta sekä pääkokouspaikkana toimivassa Ouluhallissa että viidessätoista etäpisteessä ympäri Suomen kuivattiin myös pettymyksen kyyneleitä.
Muissa hallituspuolueissa sen sijaan huokaistiin helpotuksesta. Yhteistyökykyisyydellään ja siltoja rakentavalla keskustalaisuudella kampanjoineen Saarikon hallitusyhteistyötä koskeva retoriikka erosi Kulmunin kirpeistä kommenteista kuin päivä yöstä.
Puheenjohtajakisan aikana Kulmuni ja Saarikko julkaisivat kampanjapamfletit, joissa molemmat käsittelivät keskustan kipuilua hallitusyhteistyöstä omalta kantiltaan.
Itsekin hallitukseen menoa eduskuntavaalien rökäletappion jälkeen vastustanut Kulmuni korosti pamfletissaan ymmärtävänsä keskustalaisten vaikeutta sopeutua vasemmistopohjaiseen hallitukseen. Hän antoi muiden hallituspuolueiden kuulla kunniansa: SDP ja vihreät ovat luisuneet liian vasemmalle, vasemmistoliitto liian vihreäksi ja RKP:lla taas ei ole ideologiaa lainkaan.
Kulmunin puheenjohtajakautta leimasivat toistuvat yhteenotot hallituskumppaneiden kanssa. Spekulaatiot puheenjohtajakisasta keskustassa käynnistyivät toden teolla siinä vaiheessa, kun Kulmuni jätti kesällä valtiovarainministerin tehtävän.
Kulmunin huhuttiin julkisuudessa harkitsevan jopa hallituksen kaatamista ja Saarikko kommentoi tilannetta sosiaalisessa mediassa vaatimalla ”vähemmän hässäkkää, enemmän vakautta”.
Ei siis ihme, että hallituskumppaneiden suosikki puheenjohtajakisassa oli selvä. Tukea tuli jopa siinä määrin, että se oli muodostumassa Saarikon kampanjan kannalta kiusalliseksi.
Keskustan puheenjohtajakisan aikana SDP:n puoluelehti Demokraatin kyselyssä SDP:n piirijohtajien ylivoimainen enemmistö antoi tukensa Saarikolle. Uutisen jälkeen Saarikko kirjoitti Twitteriin arvostavansa kiitoksia yli puoluerajojen, mutta huomautti päätöksen puheenjohtajasta kuuluvan puolueen omalle väelle.
Luottamusta löytyi myös keskustan riveistä. Saarikko valittiin puheenjohtajaksi selvin luvuin.
Heti ensimmäisessä valintansa jälkeisessä Ylen haastattelussa Saarikko sanoi painokkaasti keskustan sitoutuvan aiempaa selkeämmin istuvan hallituksen ohjelmaan.
Sitoutuminen punnitaan lähiviikkoina. Saarikon valinta ei ole muuttanut keskustan vaatimuksia syyskuun puolivälin budjettiriiheen, vaikka retoriikka olisikin toinen.
Jos talouspolitiikassa ei löydy yhteisymmärrystä muiden hallituspuolueiden kanssa, on keskustan lähtö hallituksesta edelleen todellinen mahdollisuus. Myös Saarikko on toistanut viestiä siitä, että hallituksen on tehtävä päätöksiä poliittisesti vaikeista työllisyystoimista.
– Talouspolitiikasta pitää löytyä yhteisymmärrys sosiaalidemokraattien ja muiden hallituspuolueiden kanssa. Jos sellaista ei löydy, niin sitten pitää miettiä, voiko hallituksessa jatkaa, Saarikko sanoi Politiikan toimittajien tentissä alkuviikosta.
Budjettiriihessä on edessä uuden puheenjohtajan tulikoe hallituspolitiikan saralla.
Keskustan toiminnan ja yhtenäisyyden kannalta tärkein koettelemus kuitenkin käynnistyi samana iltana, kun Saarikko kukitettiin Ouluhallissa puheenjohtajaksi.
Puheenjohtajakampanja on ollut repivä ja keskustalaiset sanovat, että loka on lentänyt sekä Saarikon että Kulmunin tukijoiden toimesta.
Se, tuleeko keskusta jatkamaan yhtenäisenä, riippuu sekä voittajien että häviäjien toiminnasta puoluekokouksen jälkeen.
Lisää aiheesta:
Annika Saarikko keskustan johtoon selvin lukemin – "Saatte minusta sitoutuneen puheenjohtajan ja naisen, jolla on jalat arjen kuralätäköissä"