Kun koronaepidemian vaatimat kuolonuhrit alkoivat lisääntyä Ruotsissa ja virus levisi vanhainkoteihin, ruotsinsuomalainen Päivi Rissanen äimistyi siitä, miten Ruotsin tilannetta Suomessa kommentoitiin.

Dagens Nyheter -lehden kirjoituksessa Rissanen sanoo, että suomalaiskommentoijat eivät tunteneet lainkaan empatiaa, eivätkä edes poliitikot pahoitelleet lukuisia kuolonuhreja. Asenteet tuntuivat todella epämukavilta.

Rissasen mielipidekirjoitus on yksittäinen mielipide, mutta pitkä kirjoitus julkaistiin Ruotsin laajalevikkisimpiin kuuluvassa päivälehdessä. Se myös heijastelee laajempaa keskustelua siitä, miten eri lailla naapurimaat suhtautuvat koronaan ja miten ruotsalaisiin suhtaudutaan.

Esimerkiksi Ruotsin sisäministeri katsoi kesäkuun alkupuolella, että Suomen ruotsalaisille asettama matkustuskielto vaarantaa jopa maiden yhteistyötä.

Päivi Rissasen muutti 21-vuotiaana Ruotsiin, ja on asunut siellä 46 vuotta.

Rissanen koki, että Suomessa oli meneillään kampanja, jossa esitettiin, että Ruotsi on epäonnistunut kaikessa ja Suomi on toiminut hyvin. Vahingoniloa oli paljon ja Ruotsin valtioepidemologia Anders Tegnelliä vastaan aloitettiin hänen mielestään vihakampanja sosiaalisen median tyyliin.

– Suomalaiskommenttien lukeminen alkoi olla tuskallista.

Kun ihmiset Ylen kommenttiosiossa raportoivat näkemistään Ruotsin rekisterissä olevista autoista, Rissanen kummasteli, vihaako koko maa nyt Ruotsia.

– Niin se oli. Pian rajoja suljettiin ja nyt Itämerellä on kuin rautaesirippu.

Rissanen mainitsee esimerkkinä miehen, joka pantiin Tornionlaaksossa käsirautoihin, kun hän oli menossa Suomen puolelle vanhempiensa haudalle. Eräs kaksoiskansalaisuuden omaava nainen ei puolestaan päässyt vanhempiensa hautajaisiin.

Rissanen kauhistelee myös kommentteja, joita ihmiset kirjoittivat Helsingin Sanomien juttuun Ruotsin korkeasta koronakuolleisuudesta. Kommentoijat muun muassa arvelivat, että Ruotsi haluaisi päästä eroon kalliiksi tulevista vanhuksista hoitokodeissa.

– En usko, että pystyn matkustamaan enää Suomeen, Rissanen sanoo.

Erityisesti hän ihmettelee, että tällainen on voinut jatkua poliitikkojen reagoimatta. Päinvastoin presidentti Tarja Halonen on arvellut, että Ruotsin tilanne johtuisi siitä, että siellä on mies pääministerinä.

– Pudistan päätäni ja olen todella pettynyt vanhaan kotimaahani, Rissanen toteaa.