Raahe on päättänyt perua kaikki kaupungin järjestämät tilaisuudet tältä ja ensi viikolta. Näin ollen esimerkiksi tulevalle viikonlopulle suunniteltu kaksipäiväinen Raahen Pimiät -yleisötapahtuma perutaan.

Kaupunginjohtaja Ari Nurkkalan tekemässä päätöksessä muistutetaan, että Raahessa on tällä hetkellä todellinen laajan koronaepidemian riski, minkä takia kaikki keinot etenemisen estämiseksi on heti otettava käyttöön.

Raahen seudun hyvinvointikuntayhtymään kuuluva Siikajoki puolestaan on ilmoittanut lauantain ylioppilasjuhlan peruuntumisesta.

Myös Raahen kaupunki ja aluehallintovirasto ovat miettineet maanantaina paikallisia rajoituksia koronan joukkoaltistumisten takia.

Mahdolliset alueelliset rajoitukset voisivat kohdistua ravintoloihin ja yleisötapahtumiin, arvioi tartuntataudeista vastaava lääkäri Lauri Koivuneva.

Raahesta kerrottiin viikonloppuna kahdesta koronatartunnasta, joihin liittyy laajat joukkoaltistumiset, jopa satoja henkilöitä. Toinen tartunnoista todettiin keskuskoulussa, jossa altistuneita on alle 50. Heidät on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

Lisäksi paikallisessa ravintolassa Oluthuoneella lähialtistuneita on tavoitettu kymmeniä, jotka myös on asetettu karanteeniin. Altistuneita voi kuitenkin olla moninkertainen määrä, arvioi Koivuneva, joka pitää Raahen tilannetta varsin huolestuttavana.

– Altistuneiden määrä on todennäköisemmin satamäärissä kuin kymmenissä. Paikallinen epidemia ja sen purskahtaminen on nyt mahdollista.

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.