TUKHOLMA Kirjeenvaihtajan pitää olla käsi asemamaan pulssilla. On oltava selvillä siitä, mitä ihmisten mielessä liikkuu: mitä he ajattelevat uutisista ja maan menosta ja mistä he ovat arjessaan oikeasti kiinnostuneita.
Koronaviruspandemian aikana tämä on lievästi sanottuna haastavaa, kun fyysiset kohtaamiset ovat kortilla.
Pelastus löytyy koirasta.
Meillä on kolmevuotias kultainennoutaja, jonka äänestyksen jälkeen nimesimme Maijaksi. Täällä se taipuu helposti Majaksi.
Kiitos Maijan, juttusille pääsee hyvin erilaisten ihmisten kanssa useita kertoja päivässä, satoi tai paistoi, oli pandemia tai ei. Koira on loistava tekosyy vierailla myös asuinalueilla, joissa ei yleensä liiku.
Nelijalkaisia kerääntyy eri puolilta kaupunkia koirapuistojen lisäksi Tukholman valtaville ja suosituille metsäalueille. Niissä näkee laajan kirjon niin ihmisiä kuin koiriakin.
Asiaan kuuluu, että koirapuistossa seurustellaan. Puiston reunalle yksin jäävä tuijottaja on Ruotsissa kummastus.
Koronakeväänä kaikki puhuivat Ruotsin tilanteesta. Kuulin päivittäin omakohtaisia kokemuksia siitä, että perheissä oli ollut pientä köhää, mutta koska testiin ei päässyt, diagnoosi oli täysi arvoitus.
Ihmisiä harmitti kovasti, kun he eivät tienneet, oliko heillä korona vai ei. Yksikään ei kertonut jääneensä kotiin karanteeniin kurkkukivun takia.
Koiranomistajat ällistelivät hiljentynyttä Tukholmaa. Monista tilanne tuntui oudolta ja jopa pelottavalta. Ruotsalaisten peruspositiivisten kommenttien joukosta pystyi kuulemaan myös tilanteen epävarmuuden tuoman ahdistuksen.
Bellat, Rockyt ja Charliet leikkivät, kun omistajat haaveilivat kesästä.
– Odotan niin paljon, että pääsemme kesällä reissuun Yhdysvaltoihin. Sitten nautitaan! Etsimmekin juuri koiralle hoitopaikkaa, huokasi walesinspringerspanieli Busterin emäntä pimeässä alkukevään illassa.
Ylen kirjeenvaihtajien ja avustajien juttusarjassa tartutaan puheenaiheisiin eri puolilla maailmaa
Kiina: Kasvomaskit käsivarsilla – tältä näyttää Pekingin uusi normaali pandemian jälkeen
Yhdysvallat: Washingtonissa verotuksen järjestelyt ovat epäreiluja – On jo aika korjata asia ja tehdä pääkaupungista uusi osavaltio
Espanja: Espanjassa huolestuttavat talous ja tartunnat – Arki-iltani terassilla auttaa ravintolayrittäjää, mutta samalla saatan edistää viruksen leviämistä
Belgia: Korona sotki monen eurooppalaisen lomasuunnitelmat – Belgiassa kaikille ei riitä paikkaa edes kotimaan uimarannoilta
Viro: Kansallisoopperan johtajan ahdistelusyytöksistä alkanut kohu nosti Viron tasa-arvokeskustelun vihdoin uudelle tasolle
Lähes kaikki sanoivat olevansa tyytyväisiä Ruotsin koronalinjaan. Heistä oli erinomaista, että Ruotsi ei sulkenut yhteiskuntaa. He hyväksyivät perustelut, joiden mukaan Ruotsi tekee sellaisia toimia, joita jaksetaan pitkään.
Mieleen on jäänyt koiranomistaja, jonka aikuinen tytär oli saanut koronan ja ollut yli kaksi kuukautta hyvin sairas. Siitäkin huolimatta hänen äitinsä oli hyvin tyytyväinen Ruotsin linjaan.
Myös valtionepidemiologi Anders Tegnellin tuki oli vahvaa. Vain yhden kerran kuulin Tegnellistä kriittisen puheenvuoron. Koiranomistaja oli muuttanut Ruotsiin 40 vuotta sitten ja katsoi, että Ruotsi antoi tahallaan maahanmuuttajien sairastua ja kuolla.
Koirapuistossa olen kuullut myös korona-ajan kuninkaallisen juorun.
Naapurissa asuvalla eläkeläisrouvalla on Ella-niminen rhodesiankoira. Rouva oli osunut Ellan kanssa huhtikuussa korttelimme eläintarvikekauppaan.
Liikkeen ulkopuolelle oli parkkeerattu mustia maastureita, joiden vieressä seisoi neljä turvamiestä. Miehet nyökkäsivät, että rouva sai mennä koirineen sisään.
Puodissa oli asioimassa kruununprinsessa Victoria perheineen. Prinsessa Estelle valitsi ruokakulhoa perheen koiranpennulle. Perhe hankki keväällä cavapoon eli kääpiövillakoiran ja cavalierkingcharlesinspanielin risteytyksen.
Victoria (joka oli pukeutunut farkkuhin ja t-paitaan ja jonka hiukset olivat poninhännällä) tuli rouvan juttusille. Ellaa silittäessään hän kertoi, että he olivat hankkineet fluffhundin eli pörröisen koiran.
Kruununprinsessa paljasti, että hän olisi paljon mieluummin ottanut rhodesiankoiran. Mutta koska perhe asuu keskellä yleistä puistoa, heidän oli pakko ottaa rotu, joka ei vartioi ja mahdollisesti hauku jokaisen lenkkeilijän perään.
Naapurin rouva kertoi, että myös prinsessa Estelle oli tullut silittämään Ellaa, mutta prinssit Oscar ja Daniel olivat pysytelleet kauempana.
Koirapuistossa tositarina sai aikaan monta hymyä ja iloista kommenttia.
– Jotain muuta kuin koronajuttuja, huudahti ruotsinlapinkoiran omistaja.
Kiitos Ellan, Maijan ja muiden koirien, nyt minä ja muut suomalaiset tiedämme myös tämän.