Jyväskylässä ylipitkiksi kasvaneet koronatestijonot on saatu purettua niin tehokkaasti, että testiin pääsee nyt yhden tai kahden vuorokauden jonotuksen jälkeen, kertoo kaupungin tartuntatautivastuulääkäri Ilkka Käsmä.
Vielä viime viikolla testiin pääsyä joutui odottamaan jopa viikon.
– Tällä hetkellä pystytään tekemään noin 750 testiä vuorokaudessa, viikonloppuna toki hieman vähemmän. Näytteenottokapasiteettia on lisätty, käytännössä käsipareja näytteenottoon, Käsmä sanoo.
– Siellä on tehty hartiavoimin töitä, ja kiitokset myös yksityisille palveluntuottajille, joiden kanssa on tehty hyvää yhteistyötä.
Myös kaupungin ylilääkäri Johanna Tuukkanen kertoo Twitterissä jonojen lyhenemisestä kiitellen osallisia ja toivottaen "tsemppiä tulevaan".
Käsmän mukaan tytöntekijöitä koronatestaamiseen on otettu muista terveydenhuollon tehtävistä. Kääntöpuoli on, että muu hoitoonpääsy väistämättä viivästyy.
– Tämä on nyt prioriteetti meillä. Omia työntekijöistä on ohjattu näytteenottoon, ja se on saatu hyvin sujumaan, Käsmä sanoo.