Eduskunnan oikeusasiamies on saanut erittäin runsaasti kanteluita korona-ajasta.

Aiemmin keväällä uutisoitiin, että kanteluita oli tullut yli sata. Nyt oikeusasiamiehelle on tullut jo yli 700 kantelua, ja niitä tulee jatkuvasti lisää.

Yle selvitti, mistä asioita ihmiset ovat valittaneet.

Tässä grafiikassa näkyvät kantelut, jotka ovat tulleet 24.8. mennessä oikeusasiamiehelle.

KOULUTUS

Kuten yllä oleva grafiikka kertoo, kanteluita on tehty eniten koulutuksesta.

Yliopistoista ja ammattikorkeakouluista on tehty lähes 150 kantelua. Suurelta osin kantelut ovat kohdistuneet kahteen asiaan.

Näiden kanteluiden käsittely on vielä kesken.

Peruskoulutuksesta on tehty noin 40 kantelua. Kantelut ovat koskettaneet pääosin näitä asioita.

– Kantelijoiden ongelmat ovat liittyneet esimerkiksi siihen, että joissakin kunnissa kouluruokailu kuitattiin etäopetuksen aikana eväspaketilla. Joissakin kunnissa ruoka piti taas hakea hyvinkin kaukaa, kertoo oikeusasiamiehensihteeri Kristiina Kouros.

Perheet ovat kertoneet kanteluissa, että heidän olisi pitänyt hakea kouluruoka 7 tai 15 kilometrin päästä kotoa.

Eräs perhe kertoi, että heidän lapsensa olisi pitänyt hakea kouluruoka 28 kilometrin päässä sijaitsevasta koulusta. Etäopetuksen aikana lapsille ei ollut tarjolla koulukyytejä.

Joissakin kanteluissa on kerrottu, että kunta ei tarjonnut lapsille ruokaa ollenkaan, vaan etäopetuksen aikainen kouluruokailu oli hoidettu antamalla lapselle yksi 20 euron arvoinen eväspussi.

Osa kanteluista on liittynyt siihen, kun koulujen oppilashuollon henkilöstöä, kuten kuraattoreja ja luokissa normaalisti olleita avustajia, siirrettiin etäopetuksen aikana muihin tehtäviin.

SOSIAALIHUOLTO

Sosiaalihuoltoa koskevat valitukset ovat kohdistuneet esimerkiksi seuraaviin asioihin.

Vanhustenhuoltoon liittyvissä kanteluissa on ollut kyse esimerkiksi tapaamisten rajoittamisesta ja siitä, että joissakin hoitoyksiköissä ei ole haluttu tai osattu käyttää videopuheluita.

Jotkut kantelut ovat liittyneet siihen, ettei hoitokodista ole annettu tietoa vanhuksen kunnon heikkenemisestä, eikä omainen ole päässyt saattohoitoon. Osa kanteluista on koskenut sitä, että vanhus on jätetty yksin pitkäksi aikaa omaan huoneeseen.

Apulaisoikeusasiamies Maija Sakslin on ratkaissut vanhusten hoiva- ja hoitolaitosten vierailukieltoa koskevan asian.

Apulaisikeusasiamies katsoi päätöksessään, että sosiaali-ja terveysministeriön antama ohjeistus antoi ymmärtää, että vierailukiellot perustuvat lakiin.

– Tämän vuoksi hoivakodeissa noudatettiin hyvin tiukasti vierailukieltoa. Apulaisoikeusasiamies totesi, että jos vierailukieltoja halutaan määrätä, niistä tulisi säätää laissa, sanoo vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Lotta Hämeen-Anttila.

Lastensuojeluun liittyviä kanteluita ovat tehneet myös lapset itse.

Eräs lapsi kanteli maskin käytöstä.

Pohjois-Suomessa sijaitsevassa lastenkodissa asuva lapsi oli vieraillut Etelä-Suomessa ja palannut takaisin lastenkotiin. Lapsi kertoi kantelussa, että Etelä-Suomen reissun jälkeen hänet määrättiin pitämään lastenkodissa maskia. Lapsen mukaan henkilökunta ei ollut käyttänyt maskia.

Tämän asian ratkaisu on kesken.

TERVEYDENHUOLTO

Suurin osa terveydenhuollon kanteluista on kohdistunut korona-aikana vain yhteen asiaan.

– Määrällisesti eniten terveydenhuollon kanteluita on tullut synnyttäjien tukihenkilöiden läsnäolon rajoittamisista, kertoo vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Heidi Laurila.

Oikeusasiamies ei ole tehnyt vielä ratkaisua siitä, kuinka sairaaloiden tulisi suhtautua tukihenkilöihin koronaviruksen aikana.

Kanteluita on tullut myös esimerkiksi siitä, miten Terveyden ja hyvinvoinnin laitos on ohjeistanut ihmisiä koronan aikana.

YLIMMÄT VALTIOELIMET

Ylimpien valtioelinten kanteluista suuri osa on kohdistunut hallituksen toimintaan korona-aikana.

Kanteluita on tehty esimerkiksi seuraavista asioista.

TYÖ- JA ELINKEINOMINISTERIÖN ALA

Työ- ja elinkeinoministeriön alaan liittyviä kanteluita on tehty työvoimaviranomaisten toiminnasta koronan aikana.

Myös huoltovarmuuskeskuksen toiminnasta on kanneltu.

Kanteluita on tehty esimerkiksi seuraavista asioista.

VANKILAT

Eduskunnan oikeusasiamies on saanut joitakin kanteluita vangeilta, mutta oikeusasiamies on myös itse ryhtynyt selvittämään, miten vankiloissa on toimittu koronan aikana.

Vankilat estivät koronaviruksen vuoksi vankien lomat, eikä omaisten vierailuja sallittu. Oikeusasiamies on pyytänyt vankiloilta selvitystä seuraavista asioista.

Oikeusasiamies ei ole vielä antanut ratkaisuja siitä, onko vankiloissa toimittu oikein koronan vuoksi tehtävissä rajoituksissa.

RAJAVALVONTA

Lähes kaikki rajavalvontaan liittyvät kantelut kohdistuvat yhteen asiaan.

– Rajavartiolaitoksen toiminnasta tulleet kantelut koskevat sitä, miten Suomesta on voinut poistua ja tulla takaisin maahan Suomen ja Ruotsin rajalla, sanoo vanhempi oikeusasiamiehensihteeri Kristian Holman.

Osa kanteluista koskee myös omaehtoisen karanteenin edellyttämistä silloin, kun Ruotsista palataan takaisin Suomeen.

Rajavalvontaa koskevissa kanteluissa ratkaisut on tarkoitus tehdä syksyn aikana.

POLIISI

Poliiseja koskevia kanteluita on tehty korona-aikana esimerkiksi seuraavista asioista.

– Suurin osa korona-ajan poliiseihin kohdistuvista kanteluista on koskenut Helsingin Senaatintorilla kesäkuussa järjestettyä Black Lives Matter -mielenosoitusta, sanoo esittelijäneuvos Juha Haapamäki.

Kantelijat eivät pitäneet hyvänä sitä, että jotkut poliisit pitivät käsissään mielenosoituskylttejä. Kanteluita tehtiin myös siitä, että paljon ihmisiä keränneen tapahtuman järjestäminen ylipäätään sallittiin.

Uudenmaan eristämisestä tehdyistä kanteluista osa on ratkaistu.

– Näissä ratkaisuissa katsottiin, että poliisilla oli ollut oikeus estää rajan ylittäminen tuolloin, kertoo Haapamäki.

Oikeusasiamies otti oma-aloitteisesti tarkasteluun tapauksia, joissa poliisi sakotti Uudenmaan rajalla henkilöitä, jotka olivat rajanylitysjonossa, mutta eivät olleet ylittäneet rajaa.

Oikeusasimies katsoi, ettei sakkoa olisi pitänyt antaa, koska pelkkä rajan ylityksen yrittäminen ei ollut rangaistavaa.

SOSIAALIVAKUUTUKSET

Sosiaalivakuutuksista tehtävät kantelut liittyvät suurelta osin Kelan maksamiin korvauksiin ja Kelan toimintaan korona-aikana.

Kanteluita on tullut esimerkiksi seuraavista asioista.

LIIKENNE JA POSTI

Oikeusasiamies on saanut kanteluita korona-aikana myös postin ja VR:n toiminnasta.

Kanteluita on tehty esimerkiksi seuraavista asioista.

Osa oikeusasiamiehelle tulleista kanteluista on siis jo ratkaistu, osa pyritään ratkaisemaan syksyn aikana.

Sadat kantelut odottavat vielä päätöksiä.

Lue myös:

Oikeusasiamiehelle tulvii kanteluita poikkeusoloista – Yli sata kantelua liikkumisrajoituksista, yo-tutkinnon siirrosta sekä kouluruuasta

Miksi rajanylitys kiellettiin länsirajalla? Apulaisoikeusasiamies pyytää selvitystä Rajavartiolaitokselta

Hakijat raivostuivat opiskelijavalintojen muutoksista – näin yliopistot vastaavat selvitystä vaatineelle oikeusasiamiehelle

Apulaisoikeusasiamies: STM:n virheellinen vierailukielto-ohjeistus johtanut lainvastaisiin kieltoihin ja rajoituksiin

Koronarajoitukset tukkivat huumereitit – vankila varautuu paljastamaan vankien kiljun valmistuksen ja lääkekaupan