Soiten alueella on todettu yksi uusi koronavirustartunta.Asiasta on tehty riskiarvio, eikä tartunta sen mukaan vielä aiheuta välitöntä tarvetta maskisuositukselle, vaikka THL suositteleekin kasvomaskin käyttöä niillä alueille, joissa on ilmennyt tartuntoja kahden viikon sisällä.
Tämä johtuu siitä, että tilannearvion perusteella voidaan antaa alueellisia suosituksia.
– Alueen väestön riski ei ole tämän tapauksen myötä mitenkään oleellisesti muuttunut. Tapaus ja siihen liittyvät tekijät ovat tarkasti tiedossa, eikä tässä ole tapahtunut väestötason altistumista, sanoo infektioylilääkäri Marko Rahkonen.
Edelleen maskia toki saa ja varsinkin riskiryhmässä kannattakin käyttää.
Maskisuosituksen voimaantuloon vaikuttaa osaltaan tapausten määrä, mutta myös laatu: suositus on ehdottomasti tarpeen esimerkiksi silloin, jos tulee ilmi tapaus, jonka alkuperää ei pystytä jäljittämään.
– Sellaisessa tilanteessa suositus tietenkin tulee saman tien voimaan, sanoo Rahkonen.
Nyt esiin tulleessa tapauksessa ei ole syytä epäillä muita tartuntaketjuja kuin tiedossa olevat eikä väestön riski uusiin tartuntoihin siis ole kasvanut.
Altistuneet on asetettu karanteeniin, eikä tartuntaan liity joukkoaltistumista. Tartunta on saatu riskimaasta ja potilas sairastaa kotona.
Yhteensä Keski-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin alueella on nyt todettu 33 koronavirustartuntaa. Edellinen tapaus kirjattiin 20.7.
Soite on valmistellut maskien jakamista vähävaraisille ja kertoo asiasta tarkemmin vielä tämän viikon aikana.
Vähävaraisten kasvomaskit jakaa Keski-Pohjanmaalla Soite – valmistelua tehdään, mutta vielä suositus ei alueelle ulotu
Uusimmat tiedot koronaviruksesta Keski-Pohjanmaalla: Sairaanhoidon tarve on jälleen kasvanut, maakunnassa ei ole todettu yhtään omikrontartuntaa