Korona-aika on ollut harrastajateattereille vaikeaa aikaa. Syksykin on täynnä epävarmuutta.

Ammattiteatterit luottavat siihen, että valtio antaa avustuksia, mutta moni harrastajateatteri on joutunut sopeuttamaan toimintaansa vähentyneiden lipputulojen mukaiseksi.

Erityisen hankala tilanne on niillä, joilla on vakiintunut kallis vuokratila ja kymmenien vuosien teatteriperinteet samassa paikassa.

Huoneteatteri jäi ilman koronatukia

Vuonna 1958 perustettu Jyväskylän Huoneteatteri on tuonut näyttämölleen jopa kuusi ensi-iltaa vuodessa ja tottunut siihen, että katsomot ovat loppuunmyytyjä.

Nyt kaikki on toisin.

Viime kevään esitysten peruuntumiset tarkoittivat Huoneteatterille kuudentoista tuhannen euron menetettyjä lipputuloja. Sillä olisi maksanut monen kuukauden vuokrat. Ilman taloyhtiön vastaantuloa ja vuokranalennusta teatteri ei olisi selvinnyt.

Koronatukea teatteri ei saanut.

– Teatteri oli säästänyt sukan varteen investointeja varten. Mitään avustuksia ei saatu, koska oltiin hoidettu talousasiat liian hyvin. Nyt se sukanvarsi alkaa olla tyhjä, summaa Huoneteatterin pitkäaikainen puheenjohtaja Raili Kivelä.

Kivelän mukaan suurimmat tappiot ovat kuitenkin olleet henkisiä. Keväältä peruuntui kokonaan muun muassa nuorten oma iso teatteriprojekti, jota oli rakennettu hartaasti. Siitä patoutui monelle tekemättömyyden tuskaa.

Syksyyn lähdetään epävarmoissa tunnelmissa

Keski-Suomessa on kymmeniä harrastajateattereita.

Koronatilanteen eläessä monet teatterit valmistautuvat syksyn projekteihinsa tällä hetkellä päivä kerrallaan, tunnustellen. Moni ei ole tehnyt lopullisia päätöksiä syksyn ensi-illoistaan.

– Ne teatterit, jotka aikovat tehdä esityksiä, yrittävät pyörittää toimintaansa poikkeusjärjestelyin. Taloudellisesti se on haastavaa, toteaa Keski-Suomen harrastajateatteriyhdistyksen hallituksen jäsen Sanna Jylänki.

Kun pienetkin teatterit joutuvat vähintään puolittamaan myytävät penkkipaikat, maksavia asiakkaita ei montaa jää. Jylängin mukaan Suomessa on jo tapahtunut harrastajateattereiden konkursseja, mutta ei vielä Keski-Suomessa.

Oman haasteensa tuo syksyllä turva- ja hygieniaohjeiden noudattaminen, koska harrastajilla ei ole näistä kokemusta ja aluehallintoviraston ohjeita täytyy soveltaa itsenäisesti.

– Jos joku sairastuu, niin pystytäänkö hänet esimerkiksi jäljittämään. Paljon joudutaan miettimään todella vaikeita asioita, pohtii Jylänki.

Teatteritaiteelle olisi nyt sosiaalinen tilaus

Jyväskylän Huoneteatterilla on laskettu, että teatteri selviää kuluistaan, jos noin puolet syksyn esitysten salipaikoista saadaan täytettyä.

Puheenjohtaja Raili Kivelä muistuttaa, että teatterilla on oma tehtävänsä myös koronan keskellä.

– Tämä tekee meidät tietoisemmiksi siitä, miten haavoittuvia yhteiskunta ja me itse olemme. Erityisesti klassikkonäytelmät osoittavat, miten ikiaikaisten kysymysten kanssa olemme tekemisissä koronankin kanssa.