Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todettiin torstaina yksi uusi koronatartunta. Se ei liity viime viikolla tietoon tulleisiin tartuntoihin eikä sen epäillä tulleen Ruotsista.
Länsi-Pohjassa on todettu kaikkiaan 153 tartuntaa.
Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskilan mukaan Meri-Lapin tautitilanne on kuitenkin rauhallinen, eikä alueella ole välttämätöntä käyttää kasvomaskia koko ajan.
– Maskia olisi hyvä käyttää, jos turvavälejä ei pystytä noudattamaan, Taskila sanoo.
Terveyden hyvinvoinnin laitoksen maskilinjaus on Taskilan mielestä hyvä.
– Itsekään en kannata kaiken kattavaa maskisuositusta, koska suositus ei ole ongelmaton. Yleinen maskisuositus saattaa johtaa siihen, että joko maskeja ei jakseta käyttää riittävän kauan tai sitten niitä käytetään niin väärin, että tartunnan kannalta siitä on enemmän haittaa kuin hyötyä, hän sanoo.
Taskila muistuttaa, että turvavälien pitäminen ja käsihygieniasta huolehtiminen ovat tehokkaimmat keinot koronaviruksen leviämisen estämisessä.
Taskila kertoo, että Thl on jättänyt suosituksessaan tilaa alueelliselle harkinnalle.
– Thl:n ajatus on ollut, että sairaanhoitopiireittäin harkitaan, miten ja missä laajuudessa maskeja otetaan käyttöön. Tätä täytyy nyt harkita kokonaisuutena, Taskila toteaa.
Tuoreimmat uutiset Lapin koronavirustilanteesta löytyvät tästä artikkelista.