Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirissä on tullut ilmi pitkästä aikaa uusi koronavirustartunta. Viimeisimmästä tartunnasta on aikaa noin kolme viikkoa. Se todettiin 27.7.

Uusin tartunta on saatu ulkomaan matkalta. Altistuneita on vähän. Heidät on tavoitettu ja asetettu karanteeniin.

– Minkäänlaista joukkoaltistumista ei ole päässyt tapahtumaan, kertoo infektioylilääkäri Elina Kärnä.

Nyt Etelä-Pohjanmaalla on yhteensä 49 tartuntaa. Eilen on testattu 224 henkilöä. Kokonaisuudessaan testejä on tehty noin 10 500.

Vaasan sairaanhoitopiirissä tartuntoja on 67. Testejä on tehty kaikkiaan 6000.

Maskisuositus myös Etelä-Pohjanmaalle

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL antoi torstaina maskisuosituksen lähes kaikkiin sairaanhoitopiireihin. Etelä-Pohjanmaa jäi vielä torstaina sen ulkopuolelle, sillä alueella ei ollut tartuntoja kahden viimeisen viikon aikana.

Kärnä uskoo, että Etelä-Pohjanmaa liitetään suosituksen piiriin THL:n seuraavassa päivityksessä.

– Ymmärtääkseni THL päivittää tilannetta viikottain. Nyt kun sairaanhoitopiirin alueella on tartunta kahden viikon sisään, niin suositus tulee koskemaan myös meitä.

Kärnä suosittelee maskin käyttöä jo nyt sellaisissa tilanteissa, joissa turvavälien pitäminen ei onnistu.

– Esimerkiksi Seinäjoen isoissa tapahtumissa voisi olla hyvä huomioida maskisuositus jo nyt.

Klo 9.37 korjattu viimeisimmän tartunnan päivämäärä

Lue tästä Ylen koronauutisia Etelä-Pohjanmaalta