Koronatestauksessa on tällä hetkellä Pohjois-Savossa ja Pohjois-Karjalassa vilkasta. Kuopiossa testaukseen ei aina pääse saman päivän aikana. Kuopiossa testitulos tulee keskimäärin päivässä.

– Kuopiossa on pahinta ruuhkaa, muualla testiin pääsee nopeammin, sanoo KYSin infektioylilääkäri Irma Koivula Pohjois-Savon tilanteesta.

Siun soten alueella Pohjois-Karjalassa tehdään nyt noin 300 testiä päivässä. Osa näytteistä viedään Kuopioon, koska Joensuussa ei ehditä analysoimaan kaikkia testejä riittävän nopeasti.

Pikatestausta tehdään keskitetysti, lähinnä sairaalahoitoon jääville henkilöille tai hoitohenkilökunnalle. Kuopiossa voidaan tehdä pikatestejä tarvittaessa myös silloin, kun epäillään joukkoaltistumista.

Liikkeellä on muitakin tauteja, kuten nuhakuumetta aiheuttavaa rinovirusta. Rinovirusta on löydetty testattavilta sekä Pohjois-Savossa että Pohjois-Karjalassa. Rinovirus on perinteisesti lasten tauti.

Testauksessa on tällä hetkellä Kuopiossa paljon lapsia, sillä päiväkodit eivät ota flunssaisia lapsia hoitoon.

Testausmäärien kasvu selittyy lisäksi sillä, että ihmiset hakeutuvat aiempaa herkemmin testeihin.

Vaikka testitulos on negatiivinen, puolikuntoisena ei ole asiaa töihin, kouluun tai päiväkotiin

Kuopion kaupungin tartuntataudeista vastaava lääkäri Raija Savolainen on huolissaan puolikuntoisena töihin menevistä ihmisistä.

– Toisaalta nyt se on ongelma, että ihmiset menevät puolikuntoisena töihin eikä välttämättä huolehdita käsihygieniasta tai turvaväleistä. Siksi nämä taudit jylläävät taas. Olen tästä huolissani, Savolainen sanoo.

Hän muistuttaa, että vaikka koronatestitulos olisi negatiivinen, ihmisen tulee sairastaa tauti kotona eikä työpaikalla, jotta muutkaan taudit eivät lähde leviämään.

Savolainen muistuttaa lisäksi, että jos koko perhe sairastuu, kaikkia lapsia ei tarvitse testata. Perheestä riittää, kun joku käy koronatestissä.

– Koko perhettä ei tarvitse testata. Perheestä otamme testin vain siitä lapsesta, jolla on akuutimmat oireet. Ja sitten aikuisesta mahdollisesti, Savolainen sanoo.

Siun soten alueella tartuntoja on ulkopaikkakuntalaisilla mökkiläisillä

Koronavirustartuntoja on todettu yksittäisinä myös ulkopaikkakuntalaisilla mökkiläisillä Pohjois-Karjalassa. Lieväoireiset mökkiläiset on määrätty karanteeniin Pohjois-Karjalaan, eivätkä he saa viruksen kantajina saa matkustaa koteihinsa.

Ulkopaikkakuntalaisten varmistetut koronatartunnat eivät näy Pohjois-Karjalan koronatartuntatilastoissa.

– THL:n kartalle tartunnat tilastoituvat kotikunnan mukaan. Meillä on varmistettuja koronavirustartuntoja, jotka on todettu mökkipaikkakuntalaisella, joka on tullut muualta, sanoo Pohjois-Karjalan keskussairaalan infektiotautien ylilääkäri Jennifer Sieberns.

Suurista koronatartuntamääristä ei kuitenkaan ulkopaikkakuntalaisilla puhuta.

– Viimeisin mökkiläisen varmistettu tartunta oli viikko sitten. Ulkopaikkakuntalaisten tartunnat ovat kuitenkin satunnaisia, keväästä lähtien niitä on ollut ehkä viitisen kappaletta, Jennifer Sieberns tarkentaa.