Koillis-Syyriassa sijaitsevalla al-Holin-leirillä on kuollut kahdeksan pientä lasta elokuussa, kertovat YK:n lastenjärjestö Unicef ja Pelastakaa lapset -järjestö.
Unicef pitää tietoja kahdeksan alle viisivuotiaan lapsen kuolemasta al-Holin leirillä syvästi hälyttävinä. Järjestön mukaan kuolemat tapahtuivat alle viikon sisällä 6.–10. elokuuta välisenä aikana.
Kuolemantapauksista neljä johtui aliravitsemukseen liittyvistä komplikaatioista. Muiden kuolemantapausten taustalla oli ripulia, sydänoireita, sisäisiä verenvuotoja ja verensokerin romahdus.
Järjestöt varoittavat nyt al-Holin leirin vaikeista olosuhteista. Kesäkuukaudet alueella ovat tukahduttavan kuumia ja koronaviruspandemian johdosta leirin avustustoimintaa on jouduttu rajoittamaan.
Kuolleiden lasten joukossa ulkomaalaisia
Al-Holissa on yhteensä noin 70 000 ihmistä. Suuri osa heistä on paikallisia terrorijärjestö Isisin alueella eläneitä ihmisiä. Leirissä on naisia ja lapsia yli kuudestakymmenestä eri maasta.
Alun perin al-Holin leirillä on ollut tiettävästi 11 suomalaisnaista ja noin 30 lasta. Heistä Suomeen on palannut tähän mennessä ainakin 17. Joukossa on neljä on naista ja 13 lasta.
Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön mukaan menehtyneistä lapsista ainakin kolme oli muualta kuin Syyriasta ja Irakista. Järjestön tiedotteesta ei ilmene, onko menehtyneiden joukossa eurooppalaisia.
Unicef ja Pelastakaa lapset kirjoittavat tiedotteissaan, että kuolemantapaukset olisivat olleet vältettävissä.
– Lapsen kuolema on aina tragedia, mutta entistä traagisempaa, jos se olisi ollut vältettävissä, kirjoittaa UNICEF.
Unicef ei kerro tiedotteessaan, missä osassa al-Holin leiriä kuolemantapaukset ovat sattuneet.
Noin 20 000 naista ja lasta on suljettu vartioidulle alueelle epäiltynä terrorijärjestö Isisiin osallistumisesta. Kaikki ulkomaalaiset, suomalaisperheet mukaan lukien, ovat leirin suljetussa osassa.
Koronapandemia leviämässä al-Holiin
Al-Holin leirissä todettiin koronavirustartuntoja ensi kertaa 3. elokuuta. Kolme terveydenhoitohenkilökuntaan kuuluvaa henkilöä oli saanut tartunnan.
Pari päivää sitten todettiin ensimmäinen tapaus, jossa leirin asukas oli saanut tartunnan.
Unicefin mukaan koronaviruspandemia on vaikeuttanut al-Holin tilannetta. Leirin terveyspalveluita on jouduttu rajoittamaan, kun leirin työntekijöillä on todettu tartuntoja.
Kansainvälisen Pelastakaa lapset -järjestön mukaan terveydenhuoltopalvelut ovat lähes puolittuneet koronatapausten seurauksena. Leirin kolmesta kenttäsairaalasta vain yksi on toiminnassa. Järjestö kertoo, että lasten kuolleisuus on kolminkertaistunut.
Koronapandemian lisäksi ongelmaksi on muodostunut läheisen rajanylityspaikan sulkeminen. Se on tärkeä väylä humanitaariselle avulle.
– YK:n turvallisuusneuvosto ei ole onnistunut avaamaan lähintä rajanylityspaikkaa, joka on johtanut anteeksiantamattomiin viivästyksiin juuri silloin, kun lapset tarvitsevat eniten apua, sanoo tiedotteessa Pelastakaa lapset -järjestön Syyria-vastaava Sonia Kush.
Lisää aiheesta:
Al-Holista palasi jälleen äiti lapsineen Suomeen – UM myönsi matkustusasiakirjat mutta ei auttanut perhettä paossa
12 suomalaista on iltapäivällä palannut Al-Holin leiriltä Suomeen, mukana alle 10-vuotiaita lapsia – UM: Eivät ole vierastaistelijoita