Rovaniemellä viime viikolla todetut koronatartunnat eivät ole poikineet uusia tapauksia.
Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Antti Väänänen sanoo, että esimerkiksi Roy Club -ravintolassa koronalle altistuneita henkilöitä on löytynyt yhteensä 48. Heistä otetut koronanäytteet ovat osoittautuneet toistaiseksi negatiiviseksi, tosin testin tulos puuttuu vielä viideltä henkilöltä.
Myös Roy Club -ravintolan emoyhtiön toimitusjohtaja Eila Henttunen korostaa, että ravintolan henkilökunnalta viime viikolla otetut koronatestit olivat kaikki negatiivisia.
Tällä viikolla koko Lapista ei ole löytynyt yhtään uutta koronavirustartuntaa. Viime viikolla todettiin kuusi tartuntaa, niistä kaksi oli Lapin sairaanhoitopiirin alueella ja neljä Länsi-Pohjassa.
Lue lisää
Rovaniemeläisessä yökerhossa altistui ainakin 45 ihmistä koronavirustartunnalle – osa vielä ehkä tavoittamatta
Rovaniemen terveyskeskuksen puhelimet ovat ruuhkautuneet – koronatesteihin ei haluta oireettomia
Kaksi koronatartuntaa todettu Rovaniemellä – Olitko Roy Clubissa tiistain vastaisena yönä?