Jyväskyläläisessä Savulahden päiväkotikoulussa ensimmäinen koulupäivä alkoi sujuvasti.

Ekaluokkalainen Sohvi Välivaaara kävi eskarin samassa rakennuksessa, joten koulu oli hänelle jo ennestään tuttu.

– Koulussa on kivaa, kun saa uusia kavereita ja vanhat eskarikaverit tulevat myös kouluun.

Erityisen mukavaa hänen mielestään ovat myös koulusta annettavat läksyt.

– Saa oman pulpetin ja tulee vähän vaikeampia tehtäviä. Kaikki läksyt ovat kivoja, mutta olisi kivempaa, jos saisi enemmän läksyjä, hän kertoo.

Sohvi Välivaara osaa lukea ja myös laulaa kuulemma joskus englanniksi.

Koronaohjeita noudatetaan koulussa tarkasti

Koronatartuntojen rajoittamiseksi annettuja ohjeita noudatetaan tiukasti Savulahden koulussa.

Oppilaat liikkuvat oman luokan kanssa heille määrätyillä alueilla myös välitunnilla.

– Yhdellä välituntialueella on ainoastaan yksi luokka, kertoo Savulahden koulun rehtori Katja Tuomaala.

Koulun piha on iso, joten oppilaat voivat liikkua urheilukentällä, pihalla tai metsässä.

Koronaohjeiden mukaan oppilaiden on oltava terveitä, jotta kouluun saa tulla.

– Turvavälit voivat olla vähän haastavia tällaisessa pienten lasten yksikössä. Mutta nekin pidetään ja lisäksi yskimis- ja käsihygienia ovat erittäin tärkeitä, sanoo Tuomaala.

Palokassa sijaitsevassa Savulahden koulussa on noin 190 oppilasta.