Sairaanhoitopiiri Essote on avannut uuden drive in -koronanäytteenoton Mikkelissä sijaitsevaan Sairaalaparkkiin.
Piste sijaitsee Sairaalaparkin ensimmäisessä kerroksessa heti sisääntulossa.
Päivystysapu ohjaa näytteenottoon tutkittavat, joille kyseiseen pisteen koronanäytteenoton tapa soveltuu parhaiten.
Kyseessä on palvelu, jota voi käyttää poistumatta omasta autostaan. Koronavirusnäyte voidaan ottaa Sairaalaparkissa sekä kuljettajan että matkustajan puolelta.
Uusia koronatestauksen näytteenottopisteitä avataan myös Juvan, Mäntyharjun, Kangasniemen ja Puumalan toimipisteisiin. Uudet näytteenottopaikat avautuvat vaiheittain tämän viikon aikana.
Uusien näytteenottopisteiden avulla Essote varautuu myös näytemäärien kasvuun. Koronatestiin ohjatut pääsevät jatkossakin vuorokauden sisällä testaukseen.
– Ruuhka puhelinpalvelussa on jatkunut koko alkuviikon. Rekrytoimme parhaillaan sekä näytteenottoon että puhelinpalveluihin lisää henkilöstöä, kertoo terveyspalvelujen johtaja Santeri Seppälä.