Koronatestejä on tehty sosiaali- ja terveyspalvelukuntayhtymä Soitessa alkuviikolla ennätystahtiin. Maanantaina ja tiistaina on testattu jo yhteensä 300 ihmistä, kun aiempina huippuviikkoina testejä oli 450 viikossa.
Keski-Pohjanmaalla varaudutaan koronan kakkosaaltoon testausta lisäämällä: "Alueellinen etätyösuositus tai yleisötilaisuuksien rajoittamisoikeus tulisi tarpeeseen"
Esimerkiksi viime viikon maanantaina testejä tehtiin 100, heinäkuussa maanantaisin vain 50–80 ja tällä viikolla 150.
Kynnys pidetään yhä matalalla valtakunnallisen linjauksen mukaan. Se voi jatkossa kuitenkin olla vaikeaa, jos flunssaa alkaa esiintyä kovin paljon.
– Painotan sitä, että flunssassa pysyttäisiin kotona, sillä leviävät räkätaudit lisäävät testaus- ja työmäärää, kun joukosta yritetään löytää koronatapaukset, tiivistää infektioylilääkäri Marko Rahkonen.
Maskilinjauksesta toivotaan selkeää
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL julkistaa torstaina odotetun suosituksen kasvomaskien käytöstä.
Rahkonen toivoo, että tulossa on selkeä kannanotto rajoista.
– Eli mikä on kynnysarvo, jolloin pitää alkaa toimia alueellisesti, mitkä paikat pitää kattaa? Alueellisesti pitää saada soveltaa, mutta harmaata aluetta mahdollisimman vähän.
Sairaanhoitopiiritasoinen linjaus on hänestä hyvä; kuntakohtaista vastaan sotii jo ihmisten liikkuminen esimerkiksi työn takia kunnasta toiseen.
Rahkonen toivoo THL:n suosituksen antavan selvät raamit maskin käytölle joukkoliikenteessä ja esimerkiksi koulukuljetuksissa.
Soite on hahmotellut myös omia vaihtoehtoja suositukseksi, mutta ulostulolle niiden kanssa ei ole ollut kiirettä, koska tautitilanne on alueella rauhallinen.