Maanantaiset sosiaali- ja terveysministeriön uudet linjaukset jättivät viranomaisille monta epäselvää asiaa raja- ja terveysviranomaisille Kaakkois-Suomessa.
Perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru kertoi tiedotustilaisuudessa maanantaina, että Suomen rajoilla voidaan määrätä riskimaista saapuvia koronatesteihin sekä asettaa pakollisiin karanteeneihin rangaistuksen uhalla.
Ministeri Kiuru: Riskimaista saapuvat määrätään pakolliseen karanteeniin rangaistuksen uhalla – myös pakkotestaus mahdollista
Venäjä kuuluu koronaviruksessa riskimaiden joukkoon.
Venäjän rajan yli kuljetaan edelleen
Vaikka Venäjän raja on suljettu, niin rajan saa ylittää muun mussa rahtiliikenne sekä yksittäiset Suomeen ja muualle Eurooppaan palaavat ihmiset. Esimerkiksi yksityishenkilöt pääsevät rajan yli, mikäli Suomen puolella odottaa matkustajan seurustelukumppani.
Heinäkuussa Venäjältä tuli reilu 17 000 matkustajaa Kaakkois-Suomen rajaylityspaikkojen kautta Suomeen.
Nyt Etelä-Karjalan terveydenhuollossa on epäselvää, miten pakkokaranteenimääräyksiä Suomeen saapuville käytännössä asetetaan uusien linjauksien mukaisesti.
Pakkokaranteenin voi määrätä ainoastaan tartuntalääkäri. Heitä ei montaa Etelä-Karjalassa ole.
– Erityisesti karanteenipäätösten tekeminen tulee olemaan meille iso kuormitus, sillä meillä tartuntatautilääkäreitä on yhden käden sormilla laskettava määrä, sanoo tartuntataudeista vastaava ylilääkäri Sami Raasakka Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiiri Eksotesta.
Raasakan mukaan Suomen hallituksen uudet linjaukset pakkokaranteenien määräyksistä tulevat vaikuttamaan paljon Etelä-Karjalan sosiaali- ja terveyspiirin toimintaan.
– Jos iso osa tartuntatautilääkärien työpanoksestaan menee tällaiseen byrokraattiseen hommaan, jossa ei ole lääketieteellistä pohjaa eikä perusteita, niin tuntuu kyllä turhauttavalta, ylilääkäri Raasakka toteaa.
Eksotessa odotetaan sosiaali- ja terveysministeriöstä ja aluehallintovirastosta tarkempia ohjeita, miten toimia. Lisäohjeiden toivotaan tulevan jo tällä viikolla.
Rajavartioston toimintaan ei muutoksia
Siinä missä Helsinki-Vantaan lentokentällä otetaan koronanäytteitä, niin ei Suomen ja Venäjän rajanylityspaikoilla tehdä.
Venäläisten ostosmatkailu Etelä-Karjalaan ja Kymenlaaksoon loppui kuin seinään rajojen sulkeuduttua koronaviruksen leviämisen pelossa viime maaliskuussa. Samalla loppuivat myös suomalaisten loma-, tankkaus- ja ostosmatkat esimerkiksi Viipuriin, Svetogorskiin ja Sortavalaan.
Kaakkois-Suomen rajavartioston apulaiskomentaja, everstiluutnantti Juha Kivelän mukaan hallituksen maanantaina kertomat linjaukset eivät tuo muutoksia rajavartioston toimintaan itärajalla.
– Meillä ei ole vielä tietoa, miten hallituksen ulostulo tulee käytännössä näkymään Kaakkois-Suomen rajoilla. Meidän alueella Kymsote ja Eksote on vastaavat testeistä, Kivelä toteaa.
Rajavartiostossa on pohdittu, kenen vastuulle kuuluu pakkokaranteenien valvonta.
– Karanteeniin määrääminen, testaukset ja karanteenin valvonta eivät kuulu Rajavartiolaitoksen tehtäviin. Me tietysti luomme puitteet näistä asioista vastaaville toimijoille, kun he rajanylityspaikoille tulevat, sanoo apulaiskomentaja everstiluutnantti Juha Kivelä.
Kivelän mukaan Rajavartiolaitos tekee tiivistä yhteistyötä alueellisten terveysviranomaisten kanssa ja selvittää parhaillaan sitä, miten uudet linjaukset tulevat näkymään itärajalla.
Itärajalla jaetaan lähinnä infolehtisiä
Korona-aikana Suomen itärajalla matkustajien rajatarkastukset tehdään normaalisti Schengen-alueen rajasäännösten mukaisesti. Lisäksi matkaajien oireita tarkaillaan.
– Mikäli rajatarkastuksen yhteydessä havaitaan, että rajalle tulevalla henkilöllä on koronaviruksen oireita, niin meillä on voimassa maaliskuun lopussa annetut ohjeet oman henkilökunnan suojautumisesta, kertoo apulaiskomentaja Juha Kivelä Kaakkois-Suomen rajavartiostosta.
Lisäksi rajalla jaetaan matkustajille tietoisku paperilla.
– Me jaamme Suomeen saapuville matkustajille infolehtisiä, jossa on ohjeita koronavirukseen liittyen.
Yle seuraa koronauutisia niin Suomessa kuin maailmalla. Lue ne tältä sivulta.