Vaikka Kainuussa ei ole todettu uusia tartuttavia koronatapauksia, on THL:n kartalle silti tullut yksi tapaus lisää Kajaanin kohdalle.

Pandemiapäällikkö Olli-Pekka Koukkari kertoo, että kyseessä on niin sanottu tilastovirhe. Jokainen testitulos raportoidaan eteenpäin, vaikka kyseessä olisi jo sairastettu tauti.

Merkintä on tullut henkilölle, joka on sairastanut koronan Suomen rajojen ulkopuolella.

– Kyse ei ollut sairastuttavasta tapauksesta, henkilö oli sairastunut ulkomailla ja tuli toivuttuaan ja eristystarpeen päätyttyä Suomeen, Koukkari kertoo.

Tilastomerkinnällä ei Koukkarin mukaan ole mitään alueellista merkitystä.

– Oli inhimillinen erehdys, että testattiin. Testi voi olla positiivinen, vaikka tartuttavuus on mennyt ohi, Koukkari summaa.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.