Tervetuloa kouluun
Opettajat yrittävät syksyn epävarmuuden keskellä säilyttää opetustavoistaan sen minkä vaan suinkin voivat.
Helsingin Maunulan ala-asteen opettaja Jenni Lehmonen valmistautui alkuviikosta vastaanottamaan torstaina koulutiensä aloittavat ekaluokkalaiset. Kokemusta korona-ajan opetuksesta ehti kertyä viime keväänä.
Lehmosen luokassa pulpetit on normaalisti järjestetty pareittain tai pieniin ryhmiin. Välillä opetus tapahtuu myös piirissä. Tänä syksynä istutaan kuitenkin valtakunnallisten suositusten mukaisesti 1–2 metrin päässä toisista.
Jokaisella koulunsa aloittavalla on luokallaan esikoulusta tuttu kaveri. Tavallisena syksynä he pääsisivät istumaan turvaparinsa viereen.
Eniten Lehmosta arveluuttaa se, millainen luottamussuhde muodostuu oppilaiden vanhempiin, jos vanhempainiltoja järjestetään etänä.
Marjo Heinonen (oik.) opettaa yhdessä Jenni Lehmosen kanssa 39 oppilaan yhteisluokkaa. He ovat opettaneet jo useampaa ensimmäistä luokkaa, joten lähiopetus ei jännitä, vaikka opetustapoja joutuukin muuttamaan. Koulun rehtori on ohjeistanut suunnittelemaan opetusta ainakin syyslomaan asti.
Tietotekniikan käyttöä saatetaankin joutua opettamaan normaalia aikaisemmin myös ekaluokkalaisille. Kummatkin opettajat ovat huolissaan oppilaiden välisistä tasoeroista, joiden huomattiin kasvavan jo viime keväänä. Kaikilla perheillä ei ole samanlaisia valmiuksia avustaa lapsiaan etäopetuksessa.
Maunulan ala-asteen rehtorin Taija Kiesi-Talpiaisen mukaan 1.–3.-luokkalaisille ja erityistä tukea tarvitseville oppilaille pyritään Opetushallituksen suositusten mukaisesti järjestämään lähiopetusta koko lukuvuoden ajan.
THL:n ja opetus- ja kulttuuriministeriön mukaan alakoulujen opetusryhmät tulisi pitää erillään. Koulun jumppasali toimii tänä syksynä toisena ruokalana, jotta kaikki koulun yli 500 oppilasta voivat syödä porrastetusti.
Koulun varasto on täytetty hygieniatarvikkeilla. Suositusten mukaan pintoja tulisi pyyhkiä desinfiointiaineella kahdesti päivässä.
Hyvinkään lukiossa lähiopetusta järjestetään opiskelijoille tänä syksynä vuoroviikoin. Lukion musiikinopettajien työstä on tullut erikoista, sillä tunneilla käytettävien soittimien puhtauteen täytyy kiinnittää erityistä huomiota.
Opettajat ratkaisivat ongelman keväällä antamalla opiskelijoille etäopetusjakson ajaksi kotiin kitaran tai ukulelen, joiden soittoa oli mahdollista opettaa myös etänä. Tänä syksynä musiikin luokassa on käytössä henkilökohtaisesti merkityt soittimet.
Musiikinopettaja Anna Kinnusen mukaan opiskelijoita piti keväällä aluksi motivoida opiskelemaan musiikkia etänä, ja osa jopa ajatteli, että musiikin kurssit olisi kokonaan peruttu.
Musiikinopetus ei ole kuitenkaan pelkkää laulamista ja soittamista. Kitaraotteiden lisäksi etänä opiskeltiin musiikin analysoimista, historiaa ja musiikkikulttuureja sähköisten materiaalien avulla. Niitä sovelletaan opetuksessa myös tänä syksynä.
Koronapandemia on myös auttanut Kinnusta ja Ljungbergia kehittämään omaa opetusta. Musiikin tunneilla on esimerkiksi etsitty ääniä ja rytmiä lähiympäristöstä, kuten metsästä ja liikenteestä.
Lukion ruokalassa on useita teippejä ja lappuja, jotka muistuttavat opiskelijoita ja opettajia hygieniasta ja turvaväleistä. Istumapaikkoja on myös vähennetty.
Tekijät Viljami Vaarala Kuvajournalisti:Silja ViitalaJulkaistu 12.8.2020 17:17