31.7.2020 kello 16.20 Lapin sairaanhoitopiireissä tehdään suhteellisesti eniten koronatestejä
Lapin sairaanhoitopiireissä tehdään asukaslukuun suhteutettuna eniten koronatestejä.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan viime viikolla testejä tehtiin Länsi-Pohjassa suhteellisesti eniten ja Lapissa suhteellisesti toiseksi eniten.
Varsinaisia testimääriä verratessa ylivoimaisesti eniten testejä tehdään kuitenkin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirissä. Hussin alueella tehdään viikossa yli 10 000 testiä, kun Länsi-Pohjassa tehdään noin 500 ja Lapissa noin tuhat.
29.7.2020 kello 16.10: Lapin sairaanhoitopiirissä uusi tartunta, lähde Ruotsissa
Lapin sairaanhoitopiirissä on todettu yksi positiivinen koronatestitulos tällä viikolla. Lapin keskussairaalan infektiolääkäri Antti Väänänen sanoo, että tartunta on todennäköisesti peräisin Ruotsista.
29.7.2020 kello 16.00: Infektioylilääkäri haluaa tehostaa koronatiedotusta rajoilla
Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas on huolissaan koronatiedotuksen tehosta Suomen rajoilla. Broaksen mukaan esimerkiksi Ruotsissa on niin erilaiset koronakäytännöt, että kaikille Ruotsista Suomeen tuleville tulisi olla selkeät ohjeet siitä, miten toimia.
– Tässä on sellainen riski, että näitä tautitapauksia voi tulla lisää, jos me ei saada rajan ohjeistusta kuntoon.
Poistettu 4.8 klo 15.54 virheellinen väite, jonka mukaan Ruotsissa ei olisi annettu kehotusta olla eristyksissä koronatartunnan toteamisen jälkeen.
29.7.2020 kello 13.30 Länsi-Pohjassa 541 testiä viime viikolla - ei uusia tartuntoja
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tehtiin viime viikolla 541 koronatestiä. Uusia tartuntoja alueella on todettu viimeksi kesäkuussa.
Johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila korostaa, että ennaltaehkäisy on tehokkain tapa torjua koronan toinen aalto. Taskila muistuttaa käsihygieniasta ja turvaväleistä.
Lisäksi hän kehottaa suosimaan kotimaan matkailua, sillä useissa Euroopan maissa tautitilanne on pahentunut. Taskila suosittaa myös harkitsemaan tarkkaan osallistumista massatapahtumiin.
29.7.2020 kello 12.08 Koronatartuntojen määrä on jatkanut laskuaan Pohjois-Ruotsissa
Norrbottenissa todettiin viime viikolla 36 koronatartuntaa, kun edellisellä viikolla niitä todettiin 54. Pahimmillaan reilu kuukausi sitten uusia tartuntoja todettiin sata päivässä.
Alueella tehtiin viime viikolla 1 966 testiä.
Uusia tartuntoja on tullut ilmi kuudessa kunnassa, eniten Kiirunassa, jossa todettiin 12 tartuntaa. Tornionlaakson kunnista Pajalassa todettiin viisi uutta tartuntaa. Haaparannalla ja Övertorneålla ei löytynyt uusia tartuntoja.
Tähän mennessä COVID-19 -tautiin on Norrbottenissa kuollut kahdeksankymmentäneljä henkilöä. Tällä hetkellä sairaalahoidossa on kuusi henkilöä, joista kaksi on tehohoidossa.
24.7. kello 17.00 Lapissa tehdään suhteutettuna eniten koronatestejä
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen kokoamista tiedoista selviä, että Lapin sairaanhoitopiirissä tehdään asukaslukuun suhteutettuna eniten koronatestejä koko Suomessa. Toiseksi eniten testejä tehdään Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä.
Viikolla 29 Lapin sairaanhoitopiirissä testeissä kävi 1227 ihmistä, kun alkukesän aikana on testattu kolmisensataa ihmistä viikossa. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä testattiin viikolla 29 547 ihmistä.
Lapin sairaanhoitopiirin infektiotautien ylilääkäri Markku Broas sanoo hyvän testausaktiivisuuden kertovan siitä, että tiedottaminen on onnistunut. Lapissa ihmisiä on kannustettu testeihin heti, kun tulee flunssankaltaisia oireita.
23.7. kello 11.54 Pohjois-Ruotsin koronatilanne rauhoittuu edelleen
Pohjois-Ruotsissa on viime viikon aikana tullut tietoon 54 uutta koronatartuntaa, kun edellisen viikon aikana todettiin sata uutta tartuntaa. Pahimmillaan noin kuukausi sitten alueella todettiin sata uutta tartuntaa päivässä.
Kaikkiaan Norrbottenissa tartunnan on saanut 1 569 henkilöä. Kuolleita on 80 ja heidän keski-ikänsä 82 vuotta.
Tällä hetkellä sairaalahoidossa on kahdeksan henkilöä, joista kaksi on tehohoidossa.
22.7. kello 11.41 Länsi-Pohjan johtajaylilääkäri: Käsihygieniasta ja turvaväleistä on huolehdittava edelleen koronan toisen aallon estämiseksi
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila muistuttaa toisen korona-aallon estämisestä.
Taskila korostaa, että käsihygieniasta ja turvaväleistä on huolehdittava edelleen. Myös matkustamista rajan yli Ruotsiin on vältettävä.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tehtiin viime viikolla 501 koronatestiä. Uusia koronatapauksia ei ole tullut tietoon kesäkuun jälkeen.
20.7. kello 17.00: Rovaniemellä päättyy yli 200 ihmisen karanteeni tällä viikolla
Rovaniemellä päättyy korona-altistumisen vuoksi asetettu karanteeni yli 200 ihmiseltä. Nämä ihmiset altistuivat koronavirukselle kolmen tartunnan saaneen henkilön kautta.
Maanantaina 20.7. päättyi karanteeni 26:lta Puolustusvoimiin liittyvään altistusketjuun kuuluvalta henkilöltä.
Tiistaina 21.7. päättyy karanteeni 84:ltä Poropolun päiväkodissa todettuun tartuntaan altistuneelta henkilöltä. Heistä 74 on päiväkodin lapsia tai henkilökuntaa, ja he pääsevät palaamaan päiväkotiin heti, kun se avataan uudelleen keskiviikkona 22. heinäkuuta.
Keskiviikkona 22.7. päättyy yli sadan sellaisen henkilön karanteeni, jotka ovat mahdollisesti altistuneet koronavirukselle Hoplopissa tai Rollohallissa.
Infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että kenelläkään altistuneella ei ole todettu koronavirustartuntaa. Hoplopissa ja Rollohallissa käyneitä ei kuitenkaan testattu, jos heillä ei ollut koronalle tyypillisiä oireita.
20.7. kello 16.03 Rajaliikenteessä kasvua länsirajan pohjoisilla rajanylityspaikoilla
Ylitornion, Pellon, Kolarin, Muonion ja Karesuvannon rajanylityspaikoilla rajan ylitti viime viikolla noin 18 000 henkilöä, mikä on 16 prosenttia edellistä viikkoa enemmän.
Liikennettä oli kuitenkin lähes 90 prosenttia vähemmän kuin vuosi sitten.
Torniossa rajanylitysten määrä on pystyellyt samoissa lukemissa toukokuusta lähtien.
Torniossa päivittäisiä ylityksiä molempiin suuntiin on viikolla yhteensä noin 20 000 ja viikonloppuisin noin 15 000. Ennen koronaa ylityksiä oli päivittäin noin 40 000.
16.7. kello 16.15 Rovaniemellä ei uusia sairastumisia, tartuntojen lähde jäänee pimentoon
Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan Lapin sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia tartuntoja. Broas kertoo, että laajat karanteenitoimet aiheuttaneen tartunnan lähteesta ei ole edelleenkään tietoa.
– Vaikuttaa tässä vaiheessa siltä, että tartunnan lähde jääkin pimentoon.
16.7. kello 15.50: Rovaniemen kaupunki avaa Poropolun päiväkodin suunniteltua aiemmin
Rovaniemen kaupunki avaa Poropolun päiväkodin uudelleen jo 22. päivä heinäkuuta. Päiväkotiin palaavat ainoastaan ne lapset ja työntekijät, joiden 14 vuorokauden karanteeni on päättynyt tai jotka eivät ole olleet päiväkodissa lainkaan 2.7. jälkeen.
– Päiväkodin tiloihin on 22.7. alkaen turvallista palata, eikä lain edellyttämiä perusteita suljettuna pitämiselle siksi enää ole, sanoo henkilöstöjohtaja Antti Määttä kaupungin tiedotteessa.
15.7. klo 15.15: Rovaniemellä korona-altistuneiden määrä nousi yli kahteensataan
Viikko sitten keskiviikkona Rollohallissa ja Hoplopissa vierailleista on määrätty karanteeniin 106 ihmistä. Tämä nostaa korona-altistuneiden määrän yli 200:n.
Puolustusvoimissa ja päiväkodissa altistuneet on testattu eikä uusia koronatartuntoja ole tullut. Hoplopissa vierailleista testataan vain oireilevat. Broaksen mukaan Hoplop on ympäristönä sellainen, että tartuntariski on pienempi kuin esimerkiksi työpaikoilla.
15.7. klo 15.15: Norrbottenin koronatilanne on rauhoittumassa
Norrbotten koronaepidemia on laantumassa. Viimeksi kuluneen vuorokauden aikana Norrbottenissa on todettu 13 uutta tartuntaa.
Viime viikon aikana läänissä todettiin sata uutta tartuntaa. Epidemian ollessa pahimmillaan, noin kolme viikkoa sitten, yhtenä päivänä todettiin jopa sata uutta tartuntaa. Nyt on kolmas viikko peräkkäin, kun tartuntojen määrä on laskussa.
Sairaalahoidossa on tällä hetkellä 10 ihmistä, joista 4 tehohoidossa.
14.7. kello 14.40: Lapin maakunnassa koronatilanne rauhallinen
Koko Lapin koronatilanne on varsin hyvä. Aluehallintoylilääkäri Tapio Kekki Lapin aluehallintovirastosta sanoo, että vaikka Rovaniemellä on asetettu paljon ihmisiä karanteeniin, ei Lapissa ole laajoja tartuntaryppäitä tai merkkejä epidemiasta.
Tapio Kekin mukaan aluehallintovirastolla ei ole tarvetta harkita esimerkiksi alueellisia liikkumisrajoituksia Rovaniemen tilanteen vuoksi.
14.7. kello 11.15: Rovaniemellä yli sata altistunutta
Rovaniemellä yli sata ihmistä on altistunut koronavirukselle kolmen tartunnan vuoksi, kertoo Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas. Kaikki altistuneet on asetettu 14 vuorokauden mittaiseen karanteeniin.
Altistuneista henkilöistä 84 liittyy Poropolun päiväkotiin ja 26 Puolustusvoimiin.
Lisäksi yli 30 aktiviteettipuisto Hoplopissa vieraillutta henkilöä on ottanut yhteyttä Rovaniemen terveyskeskukseen tai muuhun terveysviranomaiseen mahdollisen korona-altistuksen vuoksi. Broas uskoo, että heitä ilmoittautuu vielä lisää.
Broas sanoo, että toistaiseksi tartuntaketjun lähde ei ole selvinnyt. Kolmen viime viikolla todetun tapauksen lisäksi ei ole löytynyt muita koronatartuntoja laajasta testaamisesta huolimatta.
13.7. kello 15.15: Olitko Rovaniemen HopLopissa keskiviikkona 8.7. klo 11–15? Ala noudattaa koronakaranteenia heti!
Rovaniemen HopLopissa keskiviikkona 8.7.2020 klo 11-15 välisenä aikana asioineita pyydetään ottamaan mahdollisimman pian yhteyttä kunnan omaan terveydenhuoltoon. Paikalla olleiden tulee alkaa noudattaa karanteeniohjeistusta välittömästi.
Rovaniemellä todettiin koronavirustartunta oireettomalla lapsella 10.7. Kyseinen lapsi oli ollut HopLopissa 8.7.
Rovaniemellä on kolme todettua tartuntaa samasta tartuntaketjusta. Ketjun alkupiste ei ole vielä selvillä, minkä vuoksi on ryhdytty laajoihin varotoimenpiteisiin ja testauksiin.
13.7. kello 15.00: Poropolun päiväkoti suljettu kuun lopulle asti
Rovaniemen Poropolun päiväkoti on suljettu varotoimenpiteenä väliaikaisesti, koska päiväkodissa on todettu toinen koronavirustartunta. Tartunta todettiin oireettomalla lapsellla lauantaina.
Ensimmäinen tartunta todettiin päiväkodin työntekijällä viime viikon keskiviikkona. Kaikki päiväkodissa heinäkuun kolmantenä päivänä ja sen jälkeen olleet henkilöt on asettetu karanteeniin.
Karanteenipäätös koskee kolmeakymmentä lasta ja viittä päiväkodin työntekijää. Jo aiemmin karanteeniin on laitettu 35 henkilöä.
Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että tartuntaketjun alkupiste on vieläkin epäselvä ja myös oireettomat henkilöt voivat tartuttaa muita. Tämän vuoksi päiväkodissa olleiden henkilöiden testaaminen on nyt tärkeää.
Päiväkoti pidetään suljettuna kaksi viikkoa eli 27.7. saakka.
11.7. kello 15.17 Rovaniemen Hoplopin asiakkaita voi olla altistunut
Rovaniemen Poropolun päiväkodin koronatapaukseen liittyen myös Rovaniemen leikkikeskus Hoplopin asiakkaita on voinut altistua tartunnalle. Infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan positiivisen testituloksen saanut lapsi on vieraillut leikkikeskuksessa keskiviikkona.
Hänen mukaansa Rovaniemen Hoplopissa keskiviikkona kello 11 jälkeen vierailleiden asiakkaiden on hyvä seurata vointia parin viikon ajan ja mennä testattavaksi lievienkin oireiden ilmaantuessa.
11.7. kello 11.47: Yhdellä Poropolun päiväkodin lapsella todettu koronatartunta
Rovaniemellä Poropolun päiväkodin lapsista yhdellä on todettu koronavirustartunta. Tapaus liittyy aiempaan tartuntaketjuun, jossa paljastui kaksi uutta koronatartuntaa tällä viikolla.
Poropolun päiväkodissa ja muun muassa puolustusvoimissa altistuneita on lähes 70. Lapin keskussairaalan mukaan kaikkien testituloksia ei vielä ole saatu. Lue lisää tästä jutusta.
9.7. kello 14.05: Rovaniemen koronatartunnoile altistui mm. Poropolun päiväkodin lapsia
Rovaniemellä todettiin viikon alkupuolella koronatartunta henkilöillä, jotka työskentelevät Poropolun päiväkodissa ja Puolustusvoimissa. Infektioylilääkäri Markku Broas kertoo, että tartunnoille on altistunut kymmeniä ihmisiä päiväkodissa ja Puolustusvoimissa sekä yhdessä vapaa-ajan ryhmässä. Broaksen mukaan kaikki altistuneet selvitetään ja asetetaan karanteeniin.
Rovaniemen kaupunki on ilmoittanut, että vanhemmat voivat halutessaan olla tuomatta lapsiaan Poropolulle hoitoon. Rovaniemen kaupunginjohtaja Ulla-Kirsikka Vainio sanoo, että perjantaina paikalla ei ole enää koronavirukselle altistuneita henkilöitä.
Myös Markku Broas sanoo, että päiväkodin tilojen käyttäminen on turvallista, sillä tartunnalle altistuneet asetataan karanteeniin ja tilat puhdistetaan.
9.7. kello 10.10: Länsirajan valvonta jatkuu
Länsirajan valvonta jatkuu edelleeen. Suomi luopuu ensi maanantaina useista rajatarkastuksista Suomen ja useiden maiden välillä, mutta rajoitukset säilyvät muun muassa Ruotsiin, Espanjaan, Ranskaan ja Britanniaan.
Näistä maista saapuville hallitus suosittaa edelleen omaehtoista karanteenia.
Hallitus tarkastelee tilannetta jälleen kahden viikon kuluttua, ja seuraavat muutokset rajaliikenteeseen voisivat tulla voimaan 27. heinäkuuta alkaen.
8.7. kello 16.45: Lapissa kaksi uutta tartuntaa – tartunnan lähde vielä epäselvä
Lapissa on todettu jo toinen koronavirustartunta tällä viikolla. Ensimmäinen koronatartunta löytyi rovaniemeläiseltä henkilöltä tiistaina ja keskiviikkona osoittautui positiiviseksi hänen lähipiiriinsä kuuluvan henkilön testi.
Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että tartuntojen lähde ei ole vielä selvinnyt. Sairaanhoitopiiri aikoo testata kaikki ihmiset, jotka ovat tiistaina positiiviseksi todetun henkilön lähipiirissä, yhteensä kymmeniä ihmisiä. He kuuluvat hänen työyhteisöönsä sekä yhteen vapaa-ajan ryhmään.
Broas uskoo uusien testien tulosten selviävän perjantaiaamuun mennessä.
8.7. kello 14.48: Norrbottenin koronatilanne "selvästi rauhallisempi" kuin viime viikkoina
Norrbottenissa uusia koronatartuntoja on tilastoitu selvästi vähemmän kuin aikaisempina viikkoina. Esimerkiksi pahimman koronatilanteen Jällivaarassa uusia tartuntoja tuli ilmi viime viikolla 67, mikä on selvästi alle puolet edellisviikon määrästä.
Tartuntatautilääkäri Anders Nystedtin mukaan Jällivaaran sairaalaan ei kuluvan viikon aikana ole vielä tuotu yhtään uutta koronapotilasta. Nystedtin mukaan tilanne onkin Norrbottenissa nyt selvästi rauhallisempi kuin aiemmin.
– Selkeästi rauhallisempaa on nyt, mutta totisesti vaara ei suinkaan ole ohitse. Tartuntojen ehkäisemiseksi tehdyt toimenpiteet ja rajoitukset ovat kuitenkin selkeästi purreet ja niitä noudatetaan edelleen, sanoo tartuntatautilääkäri Anders Nystedt.
Lue lisää tästä jutusta.
8.7. kello 12.30: Länsi-Pohjassa ei uusia tartuntoja kesäkuun jälkeen
Vs. johtajaylilääkäri Petra Portaankorvan mukaan kesäkuun lopussa todetut tautitapaukset on onnistuttu eristämään ajoissa ja kohtalaisen laajat altistusketjut on saatu rajattua.
Epidemiatilanne alueella on rauhallinen. Kaikkiaan positiivisia koronavirustartuntoja on Länsi-Pohjassa nyt todettu 148. Viime viikolla analysoitiin 431 koronavirusnäytettä.
7.7. kello 17.05: Rovaniemellä uusi tartunta, tartunnan lähdettä ei tiedetä
Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi uusi koronatartuntatapaus. Tartunnan on saanut rovaniemeläinen henkilö, ja altistuneita on tämänhetkisen tiedon mukaan 14.
Altistuneet henkilöt ovat tartunnan saaneen henkilön työyhteisöä sekä työkavereiden lähipiiriä. Heistä on testattu ne, joilla on ollut koronatartunnalle tyypillisiä oireita. Ensimmäisten testitulosten odotetaan tulevan tiistai-iltana.
6.7. kello 17.00: Torniossa viikonlopun rajaliikenne ei vähentynyt
Viikonlopun rajaliikenteessä Tornion ja Haaparannan välillä ei juuri tapahtunut muutosta edelliseen viikonvaihteeseen verrattuna.
Rajaylityspaikkaa valvovan Länsi-Suomen merivartioston mukaan raja ylitettiin lauantaina noin 15 000 kertaa ja sunnuntaina noin 10 000 kertaa.
Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna oli rajanylityksiä lauantaina noin tuhat vähemmän ja sunnuntaina vastaavasti pari tuhatta enemmän kuin heinäkuun ensimmäisenä viikonloppuna.
3.7. kello 14.55: Tämänviikkoiset koronatartunnat löytyivät Enontekiöltä – kunnanjohtaja rauhoittelee
Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettiin tällä viikolla kaksi uutta koronavirustartuntaa. Infektioylilääkäri Markku Broas kertoi Ylelle aiemmin, että tartunnat todettiin samassa taloudessa länsirajan kunnassa, ja niillä on yhteys Ruotsiin. Tartunnalle on lisäksi altistunut 26 ihmistä.
Enontekiön kunnanjohtaja Jari Rantapelkonen sanoo, että kyse on Enontekiön kunnasta, ja toinen koronatartunnan saanut henkilö on ollut töissä kunnan vanhustenhuollossa.
Rantapelkosen mukaan tieto koronavirustartunnoista on otettu kunnassa rauhallisesti vastaan.
– Enontekiöllä on suhtauduttu tähän asiallisesti ja rauhallisesti ja kerrattu ohjeet, miten tällaisessa tilanteessa pitää toimia. Näyttää sille, että hyvin tähän on varauduttu. Onneksi sitten on todettu, että altistuneiden ketjusta ei ole löytynyt muita tapauksia.
2.7. kello 15.14: Aluehallintovirastot seuraavat Ruotsin koronatilannetta erityisen tarkasti
Lapin ja Pohjois-Suomen aluehallintovirastot seuraavat tiiviisti koronapandemian vaikutuksia Suomen lähialueilla. Tautitilanteen pahentuessa aluhallintoviranomainen tai kunnat voivat palauttaa paikallisesti voimaan epidemiaa hillitseviä rajoituksia.
Tarvittaessa rajoituksia voidaan saattaa takaisin voimaan jopa päivässä tai päivissä. Aluehallintoylilääkäri Sari Kemppainen Lapin aluehallintovirastosta sanoo, että vaikka tilanne on tällä hetkellä hallinnassa, ei suunta näytä hyvältä.
– Jos suunta on tämä, niin totta kai täytyy olla varuillaan. Eihän siihen tarvita kuin yksi epäonninen kauppareissu Ruotsiin, niin se voi pahimmillaan altistaa kymmeniä ihmisiä tartunnalle.
Konkreettisia mittareita sille, milloin rajoitusten aika olisi ei kuitenkaan ole. Lue tarkemmin tästä jutusta.
2.7. kello 14.55: Lappiin tulee lisää koronavalistusta kahdesta somekampanjasta
Lapissa lisätään valistusta koronaviruksesta kahdessa kampanjassa. Lapin sairaanhoitopiiri ja kunnat aloittavat yhteistyötahojensa kanssa somekampanjan Facebookissa ja Instagramissa jo tällä viikolla.
Ensi viikolla Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) lisää näkyvyyttä omalle valistuskampanjalleen, joka on ollut käynnissä Googlessa valtakunnallisesti. THL ostaa ensi viikosta lähtien lisää Google-mainoksia Lapin alueelle.
1.7. kello 9.25: Lapissa kaksi uutta koronatartuntaa tällä viikolla
Lapin sairaanhoitopiirin alueella on todettu uusi koronavirustartunta. Tartunta liittyy toiseen tapaukseen, joka tuli julki tiistaina.
Infektioylilääkäri Markku Broas sanoo, että tartunnat on todettu samassa taloudessa sellaisessa länsirajan kunnassa, jossa on ollut aiemmin vain vähän koronatapauksia. Hän arvioi, että tartunnoilla on yhteys Ruotsiin.
Uusille tartunnoille on altistunut ainakin 26 ihmistä. Broaksen mukaan karanteeniin voi joutua enemmänkin ihmisiä.
30.6. kello 16.55: Norrbottenin koronatilanne on rauhallinen Suomen rajan tuntumassa, ylilääkärin mielestä vaara leviämiselle on silti
Pohjois-Ruotsissa Suomen vastaisella rajalla sijaitsevien kuntien koronatilanne on merkittävästi rauhallisempi kuin koronakriisin pahimmin koettelemissa kunnissa. Lapin keskussairaalan infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan matkustamista Ruotsiin on silti hyvä välttää ja tämä suositus koskee myös rajakuntia.
30.6. kello 10.09: Lapin sairaanhoitopiirissä uusi koronavirustartunta
Lapin sairaanhoitopiirin alueella on varmistettu yksi uusi koronavirustartunta.
Infektioylilääkäri Markku Broaksen mukaan tartunta on länsirajan kunnassa, muttei kerro tarkemmin mistä kunnasta on kyse. Hän arvioi, että tartunnalla on yhteys Ruotsiin.
Altistuneita on alettu kartoittaa. Broaksen mukaan tiistain aikana selviää, kuinka moni joutuu tapauksen takia karanteeniin.
Infektioylilääkäri sanoo, että Ruotsissa työskentelevien tulisi hakeutua testiin heti, jos koronaoireita tulee. Hän suosittelee myös välttämään turhaa matkustamista rajan toiselle puolelle.
29.6. kello 16.50: Varoitukset Ruotsin pahenevasta epidemiasta eivät hiljentäneet länsirajan liikennettä Torniossa
Liikenne länsirajan vilkkaimmalla rajanylityspaikalla Torniossa on soljunut viime päivät kuin tietoa Ruotsin vakavasta koronatilanteesta ei olisikaan.
Länsi-Pohjan alueen lääkärit varoittivat perjantaina, että Länsi-Pohjan uusien koronatartuntojen taustalla on Ruotsiin tehtyjä lyhyitä ostosmatkoja.
– Varoitus ei ikävä kyllä näy millään tavalla. Liikenne on ollut ihan samanlaista kuin viime aikoina muutenkin, kertoo kapteeniluutnantti Tommy Håkans Länsi-Suomen Merivartiostosta.
29.6. kello 16.50: Norrbottenissa tilastoitu noin sata uutta sairastumista
Ruotsin Norrbottenissa koronatartuntojen määrä kasvaa edelleen. Viranomaisten päivittämien tilastojen mukaan viime viikon lopusta varmistettujen tartuntojen määrä on noussut jälleen noin sadalla. Kaikkiaan tartuntoja on rekisteröity 1246.
Pahin tilanne on edelleen Jällivaarassa, missä sairaalaan on viikonvaihteessa tullut koronapotilaiden lisäksi myös muita sairaalahoitoa tarvitsevia ja sairaalan teho-osasto on täynnä. Viime viikolla uusia tartuntoja todettiin Norrbottenissa yli 200.
29.6. kello 16.40: Länsi-Pohjassa ei uusia tartuntoja
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu uusia koronasairastumisia viikonlopun aikana.
Vs. johtajaylilääkäri Petra Portaankorvan mukaan tilanne alueella on nyt rauhallinen. Viime viikolla Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä todettiin kaksi varmistettua tartuntaa Torniosta ja toissa viikolla yksi Ylitorniolta.
27.6 kello 14.45: Jällivaaran sairaalan henkilökunnalla viisi tartuntaa
Jällivaaran sairaalan henkilökunnasta viidellä on havaittu koronavirus. Kaikkiaan noin 200 mahdollisesti altistunutta työntekijää testattiin loppuviikolla sen jälkeen kun ensimmäiset henkilökunnan tartuntatapaukset tulivat torstaina ilmi. Tartunnan saaneet ovat olleet keskenään tekemisissä.
Näytteet tutkittiin pikavauhtia Norrbottenin alueen omissa laboratorioissa. Kaikkiaan Jällivaaran sairaalassa työskentelee 700 ihmistä.
27.6. kello 14.05: Lapissa perätään tarkkoja koronatietoja Pohjois-Ruotsin kunnista
Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit haluavat kuntakohtaiset koronatiedot koko Norrbottenin läänistä. Infektiolääkäri Markku Broaksen mukaan niitä on luvassa alkuviikosta.
Broas odottaa etenkin viikkoilmaantuvuuteen perustuvia lukuja, joiden pohjalta selviää, missä muualla virus on aktiivinen kuin Jällivaarassa. "Niitä alueita tulee välttää kaikin tavoin", Broas toteaa. Eritoten kiinnostavat Suomen rajan tuntumassa sijaitsevien ruotsalaiskuntien tiedot.
Rajaliikenne Lapin länsirajalla on kasvanut viikko viikolta.
26.6. kello 14.55 Länsi-Pohjassa kolme uutta koronatartuntaa viikon sisään, Norrbottenissa lähes 30 vuorokaudessa
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä on varmistettu yksi uusi koronatartunta. Se löytyi keskiviikkona Torniosta, missä todettiin edellinen tartunta tiistaina. Uusin tartunta oli viikon sisällä kolmas.
Ruotsin Norrbottenissa viranomaisten rekisteriin on torstain jälkeen päivitetty 28 uutta koronatartuntaa. Tällä viikolla uusia tautitapauksia on todettu jo noin 250. Lue tarkemmin tästä jutusta.
26.6. kello 14.23 Länsirajan liikennettä toivotaan minimiin uuden korona-aallon pelossa
Ylitornion johtava lääkäri Kari Askonen toivoo, että rajan ylittävä liikenne saataisiin mahdollisimman vähäiseksi, kevättalven tasolle. Askonen on huolissaan siitä, että koronatartuntoja leviää Pohjois-Ruotsista rajakuntiin.
– Nyt kun raja on käytännössä täysin vapaa, niin pelottaa, että sieltä tulee reipas iso aalto, Askonen sanoo.
Myös Helsingin yliopiston virologian professori Olli Vapalahti pitää täysin mahdollisena, että tartuntoja leviää Suomeen Ruotsista. Vapalahden mukaan esimerkiksi nuuskan ja oluen perässä ei kannattaisi ottaa riskiä koronan levittämisestä, sillä uuden aallon hinta yhteiskunnalle voisi olla kallis.
– Kyllä tässä kannattaa miettiä niitä keinoja, että ei nyt ainakaan nuuskan ja oluen takia tartuntoja saataisi meille, Vapalahti sanoo.
Lue lisää tästä artikkelista. Länsi-Pohjan alueen johtavat lääkärit ovat julkaisseet asiasta myös yhteisen kannanoton. Siitä voit lukea lisää tästä jutusta.
24.6. kello 12:03 Torniossa uusi koronavirustartunta
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu uusi koronavirustartunta. Se löytyi Torniosta tiistaina. Sairaanhoitopiirin mukaan toisella uusimmista tartunnoista epäillään olevan yhteys Ruotsiin, mutta toisen tartunnan lähde on vielä epäselvä. Länsi-Pohjan keskussairaalan vs. johtajaylilääkäri Petra Portaankorva ei halua kertoa, kummasta tapauksesta on kysymys.
Sairaanhoitopiirin mukaan kaikki tartunnoille altistuneet henkilöt on asetettu tartuntatautilain mukaiseen karanteeniin.
22.6. kello 9.30 Ylitorniolla uusi koronavirustartunta
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu uusi koronavirustartunta. Tartunta todettiin Ylitorniolla viime viikolla.
Terveysviranomaiset muistuttavat ihmisiä edelleen turvavälien ja käsihygienian noudattamisen tärkeydestä. He myös vetoavat kansalaisiin, että Ruotsin rajan yli matkustamista vältettäisiin alueen vakavan tautitilanteen vuoksi.
Lapin sairaanhoitopiirissä ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja lähes kuuteen viikkoon.
Yhteensä Lapissa on todettu tähän mennessä 240 tartuntaa.
18.6. kello 16.12 Tartuntatautilääkäri: Jällivaara varoittava esimerkki
Tartuntatautilääkäri pitää Pohjois-Ruotsissa kaivoksesta leviämään päässeitä koronatartuntoja varoittavana esimerkkinä siiitä, mitä voi tapahtua, jos suosituksia ei noudateta.
Lääkäri Anders Nystedtin mukaan virus pääsi leviämään Jällivaaran kaivoksella vierastyövoimaa vaatineen huoltoseisokin aikana, koska toimintaohjeita noudatettiin kehnosti.
Kaivosyhtiö sanoo noudattaneensa ohjeita, mutta isossa työyhteisössä ei voida kontrolloida jokaista työntekijää.
18.6 kello 11.20 Kemin kulttuurilaitoksille noin 100 000 euroa koronatukea
Tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) on myöntänyt 103 000 euroa koronatukea Kemin kulttuurilaitoksille. Taidemuseolle on myönnetty 30 000, kaupunginteatterille 40 000 ja kaupunginorkesterille 33 000 euroa.
Lisämäärärahalla tuetaan teattereiden ja orkestereiden edellytyksiä jatkaa taiteellista ja muuta luovaa työtä sekä museoiden edellytyksiä hoitaa kulttuuriomaisuuden suojeluun, kulttuuriperinnön ja taiteen saatavuuteen sekä asiantuntijapalveluihin liittyviä tehtäviä.
17.6. kello 16.50 Koronavirusta ei ole löytynyt kolmeen viikkoon Lapista
Lapissa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja kolmeen viikkoon. Edellinen löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella toukokuun lopulla.
Lapin sairaanhoitopiirissä tartunta löytyi viimeksi yli kuukausi sitten, 12. toukokuuta. Lapissa on todettu kaikkiaan 239 koronavirustartuntaa.
Lapissa tehtiin viime viikolla 664, kertovat Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirit.
15.6. kello 16.55 Lapin sairaanhoitopiirille lahjoitetut hengityssuojaimet eivät päässeet testistä läpi
Sava-Groupin Lapin sairaanhoitopiirille lahjoittamat suu-nenäsuojaimet eivät läpäisseet Teknologian tutkimuskeskus VTT:n testiä. Sairaanhoitopiirin mukaan Sava-Group on reklamoinut asiasta kiinalaista valmistajaa ja korvaava suojainerä on luvattu toimittaa pikaisesti.
Lappilainen yritys Sava-Group Oy lahjoitti Lapin sairaanhoitopiirille 100 000 suu-nenäsuojainta, jotka tulivat Rovaniemelle touko-kesäkuun vaihteessa. Lahjoitetut suojaimet on tutkittu VTT:llä. VTT:n mukaan suojaimet eivät vastaa tyypin I kirurgisen suu-nenäsuojuksen suodatustehokkuusvaatimuksia. VTT:n arvion mukaan suojaimia voidaan kuitenkin harkita käytettäväksi sellaisissa tilanteissa, joissa sosiaali- ja terveysministeriö on ohjeistanut käyttämään kankaisia suojaimia.
Lapin sairaanhoitopiirillä ei ole käyttöä nyt testatuille suojaimille, joten ne palautetaan Sava-Groupille.
15.6. kello 15.32 Norjaan matkaavat suomalaiset voivat ajaa Ruotsin läpi
Norjan suurlähetystön mukaan suomalaiset voivat ajaa Ruotsin läpi Norjaan eikä heitä aseteta karanteeniin. Ruotsissa ei saa suosituksen mukaan kuitenkaan matkalla yöpyä ja pysähdyksiäkin pitää tehdä mahdollisimman vähän.
15.6. kello 14.00 Korona jatkaa leviämistä Ruotsin Norrbottenissa.
Norrbottenin aluehallinnon mukaan lauantaina tietoon tuli 33 ja sunnuntaina 41 uutta covid-19 tautitapausta. Myös perjantaina läänissä todettiin 41 uutta koronaan sairastunutta. Kaikkiaan läänissä on sairastuneita 693.
Lapissa viimeisin varmistettu koronatartunta on löytynyt Länsi-Pohjan alueella 27.5.
13.6. kello 10.11 Lapin yliopiston kampus herää eloon syksyllä – opetus alkaa silti pääosin etänä
.Lapin yliopiston uusi lukuvuosi syksyllä alkaa pääosin etäopetuksena. Uudet opiskelijat ovat kuitenkin poikkeus, sillä heidät perehdytetään yliopistolla ja heille järjestetään lähiopetusta Rovaniemellä.
Rehtori Antti Syväjärven mukaan jatkavat opiskelijat ovat lähiopetuksessa vain, jos tarvitsevat esimerkiksi yliopiston koneita, laitteita, materiaalia ja välineitä.
– Kampus herää kuitenkin jo selkeästi eloon, Syväjärvi sanoo.
Lue aiheesta tarkemmin tästä artikkelista.
12.6. kello 16.45 Lomamatkailu Norjaan on mahdollista maanantaista alkaen
Norjan hallituksen mukaan koronatautilanne on Suomessa, Tanskassa, Islannissa, Färsaarilla ja myös Grönlannissa niin hyvä, että liikkumista maiden välillä ei ole enää syytä rajoittaa. Sen sijaan Ruotsin tautitilanne on sellainen, että rajoitukset Ruotsin suuntaan säilyvät.
Suomi on jo aiemmin ilmoittanut, että rajavalvonta Norjan rajalla lopetetaan maanantaina 15.6. Samanaikaisesti vaatimus Norjasta Suomeen saapuvien henkilöiden karanteenista loppuu.
Myös Norja poistaa voimassa olleen karanteenivaatimuksen Suomesta Norjaan saapuvilta.
Lue rajakauppias Mikko Rousun kommentti rajan avaamisesta tästä artikkelista.
12.6. kello 16.35 Lapista ei ole löytynyt koronaa pitkään aikaan
Lapissa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja. Edellinen tartunta löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä runsaat kaksi viikkoa sitten. Lapin sairaanhoitopiirissä tartunta todettiin viimeksi tasan kuukausi sitten. Tiedot ovat sairaanhoitopiireiltä.
Lapissa on varmistettu kaikkiaan 239 koronavirustartuntaa.
11.6. kello 15.42 Tervolassa sallitaan vierailut vuodeosastolla ja asumispalveluyksiköissä
Tervolassa sallitaan vierailut kunnan vuodeosastolla ja asumispalveluyksiköissä. Vierailusta on sovittava yksiköiden kanssa vähintään vuorokautta aikaisemmin. Vierailijoita saa olla kerralla enintään kaksi.
Vierailun tulee tapahtua ulkotilassa, omassa huoneessa tai muussa erillisessä tilassa, jossa ei ole muita potilaita tai asukkaita.
Vierailu on mahdollista kello 13.00–15.00 ja vierailuaika on enintään puoli tuntia.
11.6. kello 12.56 Norjan raja avataan, Ruotsin rajalla tarkastukset jatkuvat
Koronatilanteen parannuttua Suomi purkaa matkustusrajoituksia naapurimaihin. Schengen-sisärajatarkastukset poistetaan kokonaan Norjan vastaiselta rajalta, mutta Ruotsin rajalla tarkastukset pysyvät voimassa tällä hetkellä 14.7. saakka.
Sisäministeri Maria Ohisalon (vihr.) mukaan päätös perustuu erilaiseen epidemiatilanteeseen Ruotsin puolella. Ohisalo korosti myös hallituksen tiedotustilaisuudessa, että se ei ollut helppo päätös, eikä sitä tehty kevyesti.
– Ymmärrän, että tämä on rajalla asuville ikävä ja erittäin vaikea tilanne. Alueella monen arki on rakentunut siten, kuin rajaa ei olisikaan. Toivon, että epidemiatilanne Ruotsissa paranee nopeasti, Ohisalo sanoi.
Lue tarkemmin asiasta tästä artikkelista.
10.6. kello 16.59 Pohjois-Ruotsin koronatilanne huolettaa edelleen Meri-Lapissa
Länsi-Pohjan alueellinen pandemiatyöryhmä on huolestunut Pohjois-Ruotsin koronatilanteesta.
Norrbottenissa on todettu kolme tautikeskittymää, joista lähin sijaitsee Kalixissa. Lisäksi Ruotsissa lieväoireisten testaaminen on aloitettu vastikään.
Pandemiatyöryhmä muistuttaa, että epidemian yltyminen on edelleen vaarana, vaikka tautitilanne on Suomen puolella rauhoittunut. Myös lieväoireisten olisi hakeuduttava koronatestiin.
Meri-Lapissa on viimeksi todettu koronatartunta kaksi viikkoa sitten.
8.6. kello 16.11. Vaatimus Lapista: Rajat auki Norjaan ja Ruotsiin
Lapin kunnat ja Lapin Yrittäjät vaativat rajojen avaamista Norjaan ja Ruotsiin.
Lapin, Ruotsin ja Norjan rajojen molemmin puolin koronavirustilanne on pysynyt rauhallisena. Lapissa edellinen tartunta todettiin lähes kaksi viikkoa sitten.
Ruotsi ja Norja ovat elintärkeitä Lapin rajakuntien ihmisille ja yrityksille muun muassa Utsjoella, Inarissa, Enontekiöllä, Muoniossa, Kolarissa, Pellossa, Ylitorniolla ja Torniossa.
– Meillä on pitkä maaraja niin Ruotsin, Norjan kuin Venäjän kanssa. Ruotsin ja Norjan raja on "rajaton" eli naapurimaassa käydään töissä, kaupassa ja tehdään bisnestä arkipäiväisesti, ja näin on ollut jo vuosisatojen ajan, kunnat ja yrittäjät toteavat kannanotossaan.
Rajojen äkillinen sulkeminen lamaannutti rajakaupan.
Voit lukea aiheesta lisää tästä artikkelista.
8.6. kello 15.11 Rovaniemen kaupunginkirjasto aloittaa kirjakassipalvelun yli 70-vuotiaille
Rovaniemen pääkirjasto aloittaa kirjojen noutopalvelun yli 70-vuotiaille. Koronavirustaudin riskiryhmään kuuluville tarjotaan näin mahdollisuus välttää asiointi kirjastotiloissa.
Pääkirjastoon voi soittaa tai lähettää sähköpostia ja toivoa luettavaa tai kuunneltavaa kirjastosta löytyvästä aineistosta.
Voit lukea aiheesta tarkemmin tästä artikkelista.
8.6. kello 13.09 Nollaa näyttää edelleen: Ei uusia koronatapauksia Lapissa
Lapista ei ole löytynyt uusia koronavirustartuntoja. Edellisen kerran tartunta todettiin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä vajaat kaksi viikkoa sitten, 27. toukokuuta. Lapin sairaanhoitopiirissä edellinen tartunta löytyi lähes kuukausi sitten, 12. toukokuuta.
Viime viikolla Lapissa tehtiin yhteensä 732 koronavirustestiä, joista 396 Lapin sairaanhoitopiirin ja 336 Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella.
Lapissa on todettu yhteensä 239 koronavirustartuntaa.
4.6. kello 16.47 Korona on kurittanut kuljetusten määrää, silti harva kuljetusyritys on vähentänyt väkeä
Lapin suurin maa-ainesten kuljettaja ja maanrakennusurakointiyhtiö Napapiirin Kuljetus Oy ei ole toistaiseksi juuri kärsinyt koronasta.
– Talvella meidän kalustosta seisoo 80 prosenttia ja kausi alkaa vasta huhti-toukokuun paikkeilla ja pohjoisessa joskus vielä myöhemmin, Napapiirin Kuljetus Oy:n toimitusjohtaja Teppo Kyrö sanoo.
Kyrön mukaan Pohjois-Lapissa koronakriisi kuitenkin näkyy tänä kesänä.
– Pohjois-Lapissa matkailuun liittyvät infrahankkeet vähenevät oleellisesti. Rakentamisen määrä on pienentynyt huomattavasti ja hankkeita siirretään tulevaisuuteen.
Toinen lappilainen kuljetusyritys, Pohjaset Oy Keminmaasta, on niin ikään päässyt kriisistä toistaiseksi vähin vaurioin.
– Muutama ihminen on jouduttu lomauttamaan kaikkiaan 115 työntekijästä. Liikevaihtomme on vähentynyt alle 10 prosenttia. Jos emme olisi onnistuneet saamaan uusia avauksia ja työmaita, tilanne voisi olla huonompi, toimitusjohtaja Janne Pohjanen sanoo.
Pohjasen mukaan lomautukset johtuvat Stora Enson Kemin ja Oulun tehtaiden seisokeista. Toimitusjohtaja kertoo, että monilla muilla asiakkaita toiminta on jatkunut miltei normaalisti kriisistä huolimatta.
– Meillä on konsernissa onneksi muutakin kuin kuljetuksia eli myös bioenergiaan ja kierrätykseen liittyvää liiketoimintaa. Olemme voineet siirtää konsernin sisällä työntekijöitä eri paikkoihin, Pohjanen sanoo.
Koko artikkelin koronan vaikutuksista kuljetusalaan voit lukea täältä.
4.6. Ei edelleenkään uusia tartuntoja Lapissa
Lapissa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja, kerrotaan Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireistä torstaina aamupäivällä.
Edellinen todettiin Länsi-Pohjassa runsas viikko sitten, Lapin sairaanhoitopiirissä aiemmasta uudesta tartunnasta on yli kolmea viikkoa aikaa.
Kaikkiaan Lapissa on todettu 239 koronavirustartuntaa.
3.6. kello 14.32 Pohjois-Ruotsissa koronatilanne ollut muuta maata rauhallisempi
Pohjois-Ruotsissa koronatilanne on ollut rauhallinen kevään aikana Etelä-Ruotsin suuriin kaupunkeihin verrattuna.
Rajaseudulla Haaparannalta Kilpisjärven korkeudelle on todettu noin kolmisenkymmentä tautitapausta, joista osa on vaatinut sairaalahoitoa.
Itä-Norrbottenissa asuvat ruotsalaiset ovat nyt huolestuneet rajan yli tulleista suomalaisista, jotka eivät piittaa turvallisuusohjeista.
- Ruotsalaiset kertovat, että kaupat ovat aika täynnä suomalaisia, joista monet eivät muista pitää turvaväliä, kertoo Haaparannan ja Matarengin terveyskeskusten johtava lääkäri Jari Havela.
Havela arvelee Ruotsin puolen rauhallisena pysyneen tautitilanteen johtuvan harvasta asutuksesta sekä aikaisesta varautumisesta.
3.6. kello 11.13 Edellisestä koronavirustartunnasta jo viikko Lapissa
Lapissa ei ole todettu uusia koronavirustapauksia viikkoon. Edellisestä tartunnasta kertoi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiri viime viikon keskiviikkona.
Lapin sairaanhoitopiirissä tartunta löytyi viimeksi runsaat kolme viikkoa sitten.
Lapissa on todettu yhteensä 239 koronavirustartuntaa.
2.6. kello 13.33 Inarin kunta ei lomautakaan työntekijöitään
Inarin kunnan työntekijöiden lomautuksia ei tulekaan. Kunta aloitti aloitti yt-neuvottelut huhtikuun alkupuolella ja lomautusten piti alkaa kesäkuussa. Lomautus uhkasi arviolta 30 kunnan työtekijää.
Tilanne on kuitenkin muuttunut, sillä koronavirusrajoitusten purkamisen vuoksi lomautuksia ei tarvita. Esimerkiksi terveyskeskukseen, kirjastoon ja kunnan sisäliikuntapaikkoihin pääsee jälleen.
Koronatilanteen helpottumisen myötä myös nuorten kesätyöt alkavat Inarin kunnassa.
2.6. kello 11.03: Lapin koronavirusnäytteet yhä puhtaita – ei uusia tartuntoja
Uusia koronavirustartuntoja ei ole löytynyt Lapista.
Edellisestä tapauksesta kerrottiin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä viime keskiviikkona. Lapin sairaanhoitopiirissä tartunta löytyi viimeksi tasan kolme viikkoa sitten.
Lapissa on todettu yhteensä 239 koronavirustartuntaa.
1.6. kello 16.19: Uutta tietoa maskilahjoittajasta: Lapin sairaanhoitopiiri osti yritykseltä kahdella miljoonalla eurolla kasvosuojaimia – pian yritys lahjoitti 100 000 hengityssuojainta
Lapin sairaanhoitopiirin saaman suojainlahjoituksen taustalta on paljastanut uutta tietoa. Viime viikolla kerroimme, että rovaniemeläinen Sava Group Oy lahjoittaa 100 000 kirurgista suu-nenäsuojainta Lapin sairaanhoitopiirille.
Nyt on käynyt ilmi, että sairaanhoitopiiri on ostanut kaikessa hiljaisuudessa samalta yritykseltä suorahankintana suu-nenäsuojaimia runsaalla kahdella miljoonalla eurolla. Summalla sai kolme miljoonaa suu-nenäsuojainta huolinta- ja rahtikuluineen.
Lapin sairaanhoitopiiristä kerrotaan, että yrittäjä Seppo Aho otti maalis-huhtikuun vaihteessa yhteyttä infektioylilääkäri Markku Broakseen ja halusi lahjoittaa sairaanhoitopiirille esimerkiksi kaksi hengityskonetta. Pääsiäisen alla Broas ja muut sairaanhoitopiirin asiantuntijat toivoivat lahjoitukseksi mieluummin hengityssuojaimia, joita oli tuohon aikaan hankala saada. Sairaanhoitopiiri ja Aho sopivat 100 000 suojaimen lahjoituksesta huhtikuun puolivälissä.
Samoihin aikoihin osapuolet neuvottelivat siitä, että Sava Group voisi hankkia isommankin määrän suojaimia Kiinasta. Lapin sairaanhoitopiiri pyysi Sava Groupilta tarjousta ja päätti suorahankinnasta huhtikuun viimeisellä viikolla.
Voit lukea aiheesta enemmän tästä artikkelista.
1.6. kello 16.10: Hallitukselta ei vieläkään linjausta thaimaalaista marjanpoimijoista
Hallitus ei ole saanut vieläkään linjattua thaimaalaisten marjanpoimijoiden pääsystä Suomeen. Linjausta odotettiin jo viime viikolla ja maanantainkin hallituksen neuvottelu aiheesta on peruttu.
Viime vuonna Thaimaasta tuli Suomeen kaksi ja puoli tuhatta luonnonmarjan poimijaa.
Sen sijaan maa- ja puutarhatilojen kausityöntekijöistä hallitus sai valmiiksi linjauksensa perjantaina.
EU:n ulkopuolisten kausityöntekijöiden enimmäismäärä kaksinkertaistettiin yhdeksään tuhanteen, mutta heidän lisäkseen tilat tarvitsevat myös useita tuhansia kotimaisia työntekijöitä. Töitä voi hakea esimerkiksi TE-toimistojen sivuilta.
1.6. kello 13.13: Nollalinja pitää Lapissa: Ei uusia koronavirustartuntoja
Uusia koronavirustartuntoja ei ole löytynyt Lapissa. Edellisestä tapauksesta kerrottiin viime keskiviikkona Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta.
Lapin sairaanhoitopiirin alueelta edellinen tartunta löytyi lähes kolme viikkoa sitten, 12. toukokuuta.
Koronavirustartuntoja on todettu Lapissa yhteensä 239. Näistä 145 on Länsi-Pohjan ja 94 Lapin sairaanhoitopiirin alueella.
1.6. kello 11.20: Ravintolat saavat jälleen ottaa asiakkaita – moni yrittäjä pohtii kannattavuutta
Ravintoloihin pääsee taas kahdeksan viikon tauon jälkeen. Tuona aikana ainoastaan ruuan ulosmyynti ja henkilöstöravintoloiden toiminta on ollut sallittua. Tästä eteenpäin on avoimempaa, mutta kuitenkin mennään rajoitusten tiellä.
Tässä päällimmäisiä: eduskunnan säätämän väliaikaisen lain mukaan asiakaspaikoista saa täyttää enintään puolet, alkoholin tarjoilu pitää lopettaa kello 22 ja ovet sulkea viimeistään kello 23. Noutopöytää eli seisovaa pöytää eli buffettia ei saa avata, ruoka annostellaan asiakkaille valmiiksi. Myöskään hotelliaamiaisella ei saa olla noutopöytää.
Terasseilla voidaan elää hieman vapaammin, asiakaspaikkojen puolittaminen ei koske niitä.
Laki tulee voimaan 1.6.2020 ja on voimassa 31.10.2020 saakka.
Voit lukea aiheesta enemmän täältä.
31.5. kello 17.05 Lapin sairaanhoitopiirissä ei uutta tartuntaa pian kolmeen viikkoon
Viikonloppu ei ole tuonut Lapin sairaanhoitopiirin alueelle yhtään uutta koronatartuntaa. Infektiolääkäri Markku Broaksen mukaan edellisestä tartunnasta on jo yli kaksi ja puoli viikkoa. Broas myös huomauttaa, että huhtikuun puolen välin jälkeen LSHP:n alueella diagnosoidut tapaukset ovat lappilaisilla, jotka ovat saaneet tartunnan Lapin ulkopuolella. Lapin alueella ei siis ole tapahtunut tartuntaa puoleentoista kuukauteen.
29.5. kello 17.00 Rovaniemelle ei tule suurterassia – matalan kynnyksen koronatestit jatkuvat
Rovaniemen ydinkeskustaan ei perusteta niin kutsutta suurterassia. Idean esitti vanhempainvapaalla ollut kaupunginhallituksen puheenjohtaja Liisa Ansala (kesk.) Lapin Kansassa. Suurterassi olisi ollut usean ravintolan yhteinen ja se olisi rakennettu kävelykadulle.
Rovaniemen kaupungin poikkeusolojen johtoryhmän mukaan suurterassi ei ole saanut kannatusta alueen yrittäjiltä, koska sen vaatimat investoinnit olisivat suuria vaikean kevään jälkeen. Yrittäjät ovat toivoneet voivansa laajentaa nykyisiä terassejaan. Lisäksi suurterassi vaikeuttaisi muun muassa pelastus- ja huoltoliikennettä. Johtoryhmä linjasi, että kävelykadulla ja Lordinaukiolla toimiville ravintoloille myönnetään 20 prosenttia lisätilaa terassitoimintaan kesäkuun alusta elokuun loppuun.
Rovaniemen kaupunki jatkaa matalan kynnyksen koronavirustestien tekemistä. Kaupungin johtoryhmä linjasi, että koronanäytteitä otetaan kaupungissa jatkossakin joka päivä.
29.5. kello 16.26 Turistit ovat taas tervetulleita Lappiin – Vielä pari kuukautta sitten lomalaisten toivottiin palaavan syksyllä
Lapin kunnanjohtajat toivottavat matkailijat ja mökkeilijät jälleen tervetulleeksi Lappiin, kunhan tulijat huolehtivat varotoimista koronavirusta vastaan.
– Kyselyjen mukaan suomalaiset haluavat tänä kesänä paikkoihin, joissa on tilaa, ja Lapista näitä löytyy, kertovat Lapin kuntajohtajat, Lapin liitto ja Lapin Yrittäjät yhteisessä kannanotossaan.
Lapista vakuutetaan, että täällä matkailuväki osaa toimia oikein, ohjeistaa ja auttaa matkailijoita koronaturvalliseen lomailuun.
– Suositusten tulee olla linjassa ravintoloiden avaamisen ja muiden rajoitteiden purun kanssa. Koronaturvallista kotimaan matkailua on nyt tärkeää tukea, jotta matkailuyrityksiä saadaan selviämään koronakriisin yli, kannanotossa todetaan.
29.5. kello 13.08 Infektioylilääkäri: Kesälomalla on turvallista matkustaa kotimaassa – kunhan noudattaa koronaohjeita
Kesälomalla on turvallista matkustaa kotimaassa, sanoo Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas Rovaniemeltä.
Broas lisää, että matkustaa voi, jos pitää huolta käsi- ja yskimishygieniasta sekä noudattaa muita ohjeita koronaviruksen ehkäisemiseksi. Ylilääkärin mukaan sairaana ei kuitenkaan pidä matkustaa ja lievienkin hengitystietulehduksen oireita saavan on mentävä heti koronavirustestiin, jotta mahdollinen virus ei pääsisi leviämään.
– Taudin esiintyminen on saatu vähenemään koko maassa. Tosin pääkaupunkiseudulla puolet uusista tartunnoista on sellaisia, joiden lähdettä ei ole saatu selville, Broas sanoo.
29.5. kello 12.56 Kemissä on jaettu vasta kolmasosa yksinyrittäjien koronatuesta
Kemissä on runsaasti jakamatta yksinyrittäjien koronatukea. Tukeen saatu 600 000 euron määräraha riittää 300 yritykselle, mutta tähän mennessä sitä on myönnetty vasta noin sadalle yritykselle.
Hakemuksista ainoastaan neljä on hylätty.
Tuki on aina 2 000 euroa yrittäjää kohti. Se on tarkoitettu yrityksen juokseviin kuluihin, ei yrittäjän omaan palkkaan. Lisäksi yritystoiminnan on oltava päätoimista ja kannattavaa.
29.5. kello 11.48 Pellon yt-neuvotteluissa ei lomautettu ketään
Pellon yt-neuvottelujen seurauksena ei lomauteta ketään. Kun neuvottelut päätettiin koronavirustilanteen vuoksi huhtikuun lopulla aloittaa, arvio oli että enintää 9 henkilöä tullaan lomauttamaan.
Valtioneuvosto kuitenkin muutti rajoitteita neuvottelujen aikana, joten työntekijöitä tarvittiin taas esimerkiksi koulussa. Kunnalta kerrotaan, että myös edessä oleva lomakausi mahdollisti henkilöstön työllistymisen.
29.5. kello 11.46 Sallan aikaistaa ja lisää investointejaan koronatilanteen takia
Sallan kunta aikaistaa ja lisää investointejaan koronavirustilanteen vuoksi. Torstaina kokoontunut kunnanhallitus päätti esittää kunnanvaltuustolle kunnan ja sen tytäryhtiöiden lisäinvestointikokonaisuutta, johon kunta ottaa 1,2 miljoonaa euroa lisää lainaa.
Kunta haluaa näin turvata rakentamisen jatkumisen ja välttää työttömyyden kasvamista. Investointien tekeminen on kunnan mukaan nyt järkevää, sillä rakentaminen on nyt edullisempaa koronatilanteen vuoksi.
28.5. kello 16.00 Yrittäjä lahjoittaa 100 000 suu-nenäsuojainta Lapin sairaanhoitopiirille
Yrittäjä Seppo Aho Sava Group Oy:stä Rovaniemeltä lahjoittaa 100 000 kirurgista suu-nenäsuojainta Lapin sairaanhoitopiirille.
Aho kertoo halunneensa auttaa ja kysyi Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broakselta, minkälaisia tarvikkeita koronan vastaiseen taisteluun tarvittaisiin.
– Soitin Markulle, ja kysyin, mistä teillä on pulaa. Ensin oli ajatuksena hankkia hengityskoneita, mutta Markku soitti myöhemmin ja kertoi, että maskit ovat kiirellisempiä. Halusin kantaa oman korteni kekoon, jos siitä jotain apua on, Aho kertoo.
Lue aiheesta enemmän täältä.
28.5. kello 10.30 Nolla uutta koronatartuntaa Lapissa
Lapista ei ole löytynyt uusia koronavirustartuntoja. Edellinen tartunta löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta ja siitä raportoitiin keskiviikkona.
Lapin sairaanhoitopiiri on kertonut tartunnasta viimeksi yli kaksi viikkoa sitten.
Lapissa on todettu kaikkiaan 239 koronavirustartuntaa. Länsi-Pohjassa tartuntoja on 145 ja Lapin sairaanhoitopiirissä 94.
28.5. kello 10.02 Rumat tilastot julki: Korona romahdutti Lapin matkailusta yli 90 prosenttia
Lapin matkailu romahti lähes täydellisesti huhtikuussa koronaviruksen takia asetettujen rajoitusten vuoksi, käy ilmi tuoreista tilastoista.
Tilastokeskuksen mukaan rekisteröidyt yöpymiset Lapin majoitusliikkeissä laskivat 92 prosenttia viime kuussa verrattuna viime vuoden huhtikuuhun. Esimerkiksi Kittilässä yöpymisiä oli huhtikuussa 98 prosenttia vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Suomalaisia oli vielä vähän liikkeellä Lapissa, mutta ulkomaalaisia ei juuri lainkaan. Lapissa yövyttiin huhtikuussa vajaat 19 000 kertaa.
Lukuja voidaan pitää odotettuina, sillä esimerkiksi Lapin hiihtokeskuksia suljettiin käytännössä lähes kokonaan maaliskuussa. Myös esimerkiksi hotelliketju Lapland Hotels sulki kaikki toimintonsa maaliskuun aikana.
Aiheesta voit lukea lisää täältä.
27.5. kello 14.40 Meri-Lapissa aletaan sallia vierailut asumispalveluyksiköihin
Koronaviruksen tartuntaketjut ovat sammuneet Meri-Lapin hoitolaitoksissa. Näin ollen alueella voidaan sallia vierailut asumispalveluyksiköihin.
Pandemiatyöryhmä kuitenkin suosittelee, että vierailut järjestetään ensisijaisesti ulkona, tai jos se ei ole mahdollista, omassa huoneessa. Vierailijoita voi olla paikalla kerralla yksi tai kaksi ja tapaamisissa on syytä noudattaa turvaväliä. Lisäksi vierailijan sekä asukkaan tulee käyttää kirurgista nenä-suusuojainta.
Pandemiatyöryhmän mukaan viime kädessä vierailuista päättävät asumispalveluyksiköiden johtajat.
27.5. kello 12.47 Korona iski myös kesätöihin: Rovaniemi palkkaa alle 20 nuorta – ennen kriisiä määrä oli 150 nuorta
Rovaniemen kaupunki ottaa odotettua vähemmän nuoria kesätöihin. Kaupunki tarjoaa tänä kesänä töitä alle 20 nuorelle. Vielä tammikuussa kaupunki aikoi palkata kesäksi yhteensä 150 nuorta.
Kaupungin mukaan kesätyöpaikkojen vähäinen määrä johtuu siitä, että valtaosa kaikista kaupungin nuorille tarjoamista töistä olisi ollut varhaiskasvatuspalveluissa sekä sosiaali- ja terveydenhuollossa, joihin nuoria ei tänä kesänä oteta koronavirustilanteen vuoksi.
Muutamat jäljellä olevat kesätyöpaikat ovat kahden viikon mittaisia aikaisemmin ilmoitetun kuukauden sijasta. Kaupungin paikkoja hakeneista nuorista on arvottu kesätyöpaikan saajat. Kaupunki ottaa yhteyttä työpaikan saaneisiin nuoriin touko-kesäkuun vaihteessa.
Voit lukea aiheesta enemmän tästä artikkelista.
27.5. kello 11.20 Yksi uusi koronatartunta Länsi-Pohjassa
Lapista on löytynyt yksi uusi koronavirustartunta. Tartunta todettiin Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella. Alueelta on löytynyt tähän mennessä 145 tartuntaa.
Sen sijaan Lapin sairaanhoitopiirissä ei ole löytynyt uusia tartuntoja yli kahteen viikkoon. Lapin sairaanhoitopiirissä tartuntoja on todettu 94.
Lapissa on todettu yhteensä 239 koronavirustartuntaa.
26.5. kello 11.05 Ei uusia koronatapauksia Lapissa - Infektioylilääkäri: "Olemme koronattomassa vaiheessa"
Lapissa ei ole löytynyt uusia koronavirustartuntoja. Edellinen löytyi viikko sitten Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta. Lapin sairaanhoitopiirissä tartunta todettiin viimeksi kaksi viikkoa sitten.
– Näyttää siltä, että olemme niin sanotussa koronattomassa vaiheessa, Lapin sairaanhoitopiirin infektioylilääkäri Markku Broas sanoo.
Hänen mukaansa Suomessa on useita muitakin alueita, joissa ei ole löytynyt koronatartuntoja useaan viikkoon.
– Tautia voi edelleen tulla ulkopuolelta, joten lievienkin oireiden saavien on syytä mennä virustesteihin.
Lapissa on todettu kaikkiaan 238 koronavirustartuntaa.
26.5. kello 8.40 Lapin kauppakamari vaatii yrityksille tukia ja penää liikkumisen vapauttamista
Lapin kauppakamari vaatii yrityksille tukia ja penää liikkumisen vapauttamista, jotta koronakriisistä selvitään. Se on laatinut kuusikohtaisen listan toimenpiteistä, jotka tulisi toteuttaa välittömästi.
Listalla ovat muun muassa yrityksille tarjottava suora tuki, jota voitaisiin käyttää esimerkiksi vuokranmaksuun, arvonlisäveromaksujen huojennukset ja palautukset sekä Lapin kuntien korjaus- ja uudisrakentamisinvestointien jatkumisen turvaaminen.
Kauppakamarin mukaan liikkuminen Ruotsin ja Norjan vastaisilla rajoilla tulisi vapauttaa kesäkuun aikana ja maan sisäinen matkailu viimeistään juhannuksesta alkaen.
Kauppakamarin mukaan hallituksen tulee osana elvytyspakettia sekä elokuussa tapahtuvaa hallitusohjelman päivitystä ja uudistamista käynnistää Lapin liikennestrategian laatiminen osana valtakunnallista liikennejärjestelmäsuunnitelmaa.
Tarvittavia toimenpiteitä olisi sen mukaan esimerkiksi Lapin tieverkon korjausvelan lyhentäminen, Tornio-Kolari-radan sähköistys ja Finnairin kannattamattomana pitämien lentoyhteyksien toteuttaminen yhteisenä ostopalveluna Kemiin ja neljälle muulle kentälle.
25.5. kello 15.15 Tornion rajaliikenne on edelleen reippaasti alle normitason
Tornion rajaliikenne on edelleen selvästi normaaliaikaa hiljaisempaa. Viikonloppuna vilkkain päivä oli perjantaina, jolloin ylityksiä oli noin 10 000. Sunnuntaina raja ylitettiin noin 5 500 kertaa.
Ennen koronarajoituksia Torniossa tehtiin noin 38 000 rajanylitystä vuorokaudessa.
Länsi-Suomen merivartioston mukaan luvut kertovat siitä, että ihmiset noudattavat edelleen suosituksia välttää matkailua.
25.5. kello 10.21 Nollalinja jatkuu: Koronatartunta löytyi Lapista viimeksi lähes viikko sitten
Lapissa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja pian viikkoon. Edellinen löytyi viime viikon tiistaina 19. toukokuuta Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta.
Lapin sairaanhoitopiirin alueella edellinen tartuntatapaus oli lähes kaksi viikkoa sitten, 12. toukokuuta.
Kaikkiaan Lapissa on todettu tähän mennessä 238 koronavirustartuntaa, joista 144 Länsi-Pohjan ja 94 Lapin sairaanhoitopiirin alueella.
24.5. kello 12.54 Koko Lapissa ei uusia tartuntoja
Lapin ja Länsi-Pohjan sairaanhoitopiireissä ei ole todettu sunnuntaiaamuun mennessä uusia koronavirustartuntoja. Tällä hetkellä varmistettujen tartuntojen määrä on Länsi-Pohjassa 144 ja Lapin sairaanhoitopiirissä 94 kappaletta.
Viimeksi kuluneen viikon aikana Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueella on todettu yksi uusi varmistettu koronavirustartunta. Lapissa edellisestä uudesta tartunnasta tulee pian kaksi viikkoa.
23.5. klo 15.37 Rajaliikenne on kasvanut huomattavasti – Torniossa puolet vetoaa liikkumisvapauteen, puolet muihin välttämättömiin syihin
Länsi- ja pohjoisrajojen liikenne on merkittävästi vilkastunut parin viikon kuluessa. Lapissa suurinta liikennemäärien kasvu on ollut Torniossa. Määrät ovat lähes nelinkertaistuneet; nousu on ollut noin 375 prosenttia.
Nykyiset vuorokauden keskimääräiset kokonaisliikennemäärät ovat Torniossa nousseet noin 7 700 matkustajan tasolle. Päivittäinen keskiarvo poikkeusolojen aikana 13.5. asti oli noin 1 900 henkilöä.
Länsi-Suomen merivartioston mukaan Torniossa puolet rajan ylittävistä vetoaa liikkumisvapauteensa, puolet liikkuu työmatkan tai muun välttämättömän syyn vuoksi. Torniossa rajan ylittävistä 90 prosenttia on Suomen kansalaisia ja loput pääosin Ruotsin kansalaisia.
23.5. klo 15.10 Lapissa ei ole todettu uusia tartuntoja
Kummassakaan sairaanhoitopiirissä ei lauantaina päivitetyn tiedon mukaan ole ilmennyt uusia koronavirustartuntoja.
Edellinen koronavirustartunta löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta tiistaina. Lapin sairaanhoitopiirissä uusia tartuntoja ei ole ilmennyt yli puoleentoista viikkoon; viimeisin positiivinen laboratoriotulos on toissa viikon tiistailta.
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tartuntojen määrä on siis edelleen 144 ja Lapin sairaanhoitopiirissä 94.
23.5. klo 10.40 Länsi-Pohjassa ei ole todettu uusia tartuntoja
Länsi-Pohjan koronavirustartuntatilanne näyttää rauhoittuneen. Lauantaiaamun tilanteen mukaan uusia tartuntoja ei ole todettu. Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirissä tartuntojen määrä on siis edelleen 144.
Edellinen koronavirustartunta löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta tiistaina.
Lapin sairaanhoitopiirin uusimmat tiedot tulevat myöhemmin lauantaina. Sairaanhoitopiirin alueella tartuntoja ei ole todettu puoleentoista viikkoon.
22.5. kello 16.03 Rovaniemi höllentää koronakuria: Vanhusten hoitokodeissa voi vierailla tietyin ehdoin
Rovaniemen kaupunki sallii vierailut ikäihmisten hoitokodeissa ja palveluyksiköissä tietyin ehdoin. Kaupungin mukaan vierailut tehdään pääsääntöisesti ulkona. Asukkaan ja vierailijan on käytettävä kirurgista suu-nenäsuojaa ja desinfioitava kädet.
Jos asiakkaan toimintakyky on niin huono, ettei tapaaminen onnistu ulkona, vierailu voidaan järjestää asukkaan huoneessa tai muussa huoneessa, kunhan suojautumisohjeita noudatetaan ja lähikontakteja vältetään.
Rovaniemen kaupunki muistuttaa, että tapaamisista on sovittava yksikön kanssa etukäteen, mielellään edellisenä päivänä.
22.5. kello 10.38 Hyvä uutinen: Nolla koronatartuntaa Lapissa kolmena päivänä
Koronavirustilanne näyttää edelleen rauhalliselta Lapissa. Uusia tartuntoja ei ole todettu kolmeen päivään.
Edellinen löytyi Länsi-Pohjan sairaanhoitopiirin alueelta viime tiistaina. Ylitorniolla edellinen positiivinen tulos todettiin yli kaksi viikkoa sitten. Ylitorniolla todettiin aiemmin enimmillään 28 tartuntaa.
Lapin sairaanhoitopiirin alueella ei ole todettu tartuntoja kymmeneen päivään. Esimerkiksi Rovaniemellä oli tiistaihin mennessä tehty yli 700 matalan kynnyksen koronatestiä, joista kaikki olivat negatiivisia eli yhdestäkään ei löytynyt koronavirusta.
21.5. kello 20.09 Hallitus: EU-kansalaisen vapaata liikkuvuutta voidaan rajoittaa
Sisäministeri Maria Ohisalon mukaan hallituksen päätös on tällä hetkellä se, että EU-kansalaisen vapaata liikkuvuutta voidaan rajoittaa.
Ohisalo nojaa rajavartiolain 15. ja 16. pykälään, jonka nojalla sisärajatarkastukset on palautettu sekä ulkomaalaislain 156. pykälään, jonka perusteella EU-kansalaisen maahan pääsyä voidaan rajoittaa.
Scheinin on kannellut EU-kansalaisen kohtelusta oikeuskanslerille. Mahdollisista laillisuusongelmista ministeri Ohisalo toteaa, että jos virheitä on tehty, ne selvitetään.
– Ylin laillisuusvalvoja tekee asiasta oman ratkaisunsa normaalikäytännön mukaan. Minun täytyy lainsäätäjänä luottaa siihen, että operatiivisella tasolla viranomaiset noudattavat lakia.
Sisäministerin mukaan on tärkeää, että sisärajavalvontaan liittyviä epäkohtia avataan ja niistä keskustellaan. Ministeri sanoo, että epäkohdat tullaan selvittämään.
21.5. kello 19.57 Oikeusoppineet moittivat Rajavartiolaitosta toimivallan ylittämisestä
Oikeusoppineet arvostelevat Rajavartiolaitosta toimivallan ylittämisestä . Rajavartiolaitos katsoo toimineensa koko ajan lainmukaisesti. Tähän mennessä Rajavartiolaitoksen toiminnasta länsirajalla on tehty kymmeniä kanteluja.
Åbo Akademin julkisoikeuden professorin Markku Suksen mukaan länsirajalla kyse on tarkoitussidonnaisuuden periaatteen unohtamisesta.
Sisärajatarkastukset ovat EU:ssa äärimmäinen toimi, johon voidaan turvautua vain poikkeustilanteessa silloin kun jäsenvaltiota uhkaa vakava vaara. Tässä tapauksessa sisärajatarkastusten syy on koronaviruspandemian leviämisen estäminen.
– Tarkoitussidonnaisuuden periaate tarkoittaa, että oikeutta pysäyttää liikenne ei saisi käyttää muuhun tarkoitukseen. Tarkoitus henkilön pysähtymiseen on se, että saadaan terveydellisestä syystä tehtävä rajatarkastus tehtyä ja ohjattua hänet vaikkapa karanteeniin, jos niin on välttämätön tehdä. Jos samalla tarkastetaan muita asioita, käytetään toimivaltaa väärään tarkoitukseen, Markku Suksi linjaa.
21.5. kello 14.15 Tornion rajaliikenne pysynyt rauhallisena
Rajaliikenne Torniossa on pysynyt rauhallisena myös keskiviikkona ja helatorstaina. Länsi-Suomen Merivartioston mukaan keskiviikkona rajaylityksiä oli molempiin suuntiin yhteensä lähes 7000. Helatorstaina rajaliikenne on ollut hyvin rauhallista ja etenkin työmatkaliikennettä on ollut vähemmän kuin alkuviikon päivien aikana.
20.5. kello 16.34 Musiikkifestivaali Ijahis idja perutaan
Alkuperäiskansojen musiikkifestivaali Ijahis idja perutaan. Syyksi kerrotaan koronaviruspandemia. Festivaali oli tarkoitus järjestää 14.–15. elokuuta Inarissa.
Järjestäjien mukaan kansainvälisen yleisötapahtuman järjestäminen turvallisesti elokuun puolivälissä on mahdotonta.
20.5. kello 15.09 Yli 700 käynyt matalan kynnyksen koronatestissä Rovaniemellä – keneltäkään ei ole löytynyt virusta
Rovaniemellä on otettu tähän mennessä 730 matalan kynnyksen koronavirustestiä. Luvussa ovat mukana kahden viikon ja kahden päivän aikana eli tiistaihin mennessä otetut testit.
Kaikki testitulokset ovat olleet negatiivisia eli niistä ei ole löytynyt koronavirusta, kerrotaan Rovaniemen kaupungilta.
Kaupunki aloitti matalan kynnyksen testit 4. toukokuuta. Niiden tarkoituksena on saada todettua myös piilossa olevat tartunnat, jotta virus ei leviäisi epidemiaksi.
20.5. kello 14.24 Ylitornion koronatilanne on rauhoittunut
Ylitornion koronatilanne on helpottunut. Pahimmillaan pienessä kunnassa oli 28 koronatartuntaa, mikä oli asukaslukuun nähden eniten heti Uudenmaan tartuntapaikkakuntien jälkeen. Huhtikuussa pelkästään kunnan terveyskeskuksen vuodeosaston ja palvelukodin henkilökunnasta lähes 15 työntekijällä todettiin koronatartunta. Nyt tilanne kunnassa on rauhoittunut ja uusia tartuntoja ei ole todettu viimeisen 13 päivän aikana.
20.5. kello 13.16 Yksi uusi koronavirustartunta löytyi Länsi-Pohjasta
Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä on löytynyt yksi uusi koronavirustartunta. Tartunta todettiin tiistaina. Länsi-Pohjassa tartuntoja on todettu tähän mennessä 144.
– Vaikka tilanne näyttää menevän rauhallisempaan suuntaan, emme vielä julista epidemiaa päättyneeksi alueella, johtajaylilääkäri Jyri J. Taskila Länsi-Pohjan sairaanhoitopiiristä sanoo.
Lapin sairaanhoitopiirissä uusia tartuntoja ei ole ilmennyt. Edellisestä on yli viikko, sillä viimeisin tartunta todettiin viime viikon tiistaina. Lapin sairaanhoitopiirin alueella todettuja tartuntoja on nyt 94.
Koko Lapissa on varmistettu tähän mennessä 238 koronavirustartuntaa. Koronaviruksen aiheuttamaan tautiin kuolleita on yhdeksän, kaikki heistä Länsi-Pohjan alueelta. Kuolemantapauksia ei ole tullut viikkoon.
20.5. kello 12.53 Rajaliikenne Torniossa rauhoittunut viime päivinä
Rajaylitysten määrä on laskenut Torniossa. Viime viikon torstaina hallituksen lievennettyä rajaylitysten ohjeita ylityksiä oli molempiin suuntiin yhteensä lähes 10 000, mutta sen jälkeen niiden määrä on vähentynyt.
Länsi-Suomen Merivartioston mukaan perjantaina ylityksiä oli noin 8 500 ja lauantaina noin 8 000. Maanantaina ja tiistaina ylityksiä oli molempiin suuntiin yhteensä noin 6 000.
20.5. kello 7.20 Koronatilanne huonontunut lähinnä Kemi-Torniossa viikon aikana
Lapissa on todettu viisi uutta koronatartuntaa viimeisen viikon kuluessa. Näissä THL:n luvuissa ovat mukana vain ne kunnat, joissa on varmistunut vähintään viisi tartuntaa.
Lisäystä on Kemissä (+2), Rovaniemellä (+1) ja Torniossa (+2) verrattuna tilanteeseen 11.5. Asukaslukuun suhteutettuna pahin tilanne on edelleen Ylitorniolla.
Lähde: THL (tiedot päivältä 18.5.) Taulukosta puuttuvat alle viiden tapauksen kunnat.
*) Lukumäärä on suurempi kuin 11.5.
Todennäköisesti tartuntoja on Lapissa enemmänkin, sillä kaikille sairastuneille ei ole tehty koronatestiä. Suurin osa tartunnan saaneista on jo parantunut eikä kanna enää virusta.
Lue Lapin aiemmat koronapäivitykset tästä artikkelista.