Rovaniemen kaupungin terveyskeskuksen puhelinpalvelu on pahoin ruuhkautunut, koska koronatesteihin hakeutuu huomattavan paljon ihmisiä. Testeihin tulevien määrä kasvoi voimakkaasti Rovaniemellä viime viikolla. Testiin pääsy kestää tällä hetkellä 2–3 päivää.
Kaupungin mukaan taustalla ovat THL:n tiukentuneet ohjeet esimerkiksi päiväkotilasten testauksesta sekä viime viikolla Rovaniemellä todetut uudet koronatartunnat, joihin liittyy mahdollisia altistumisia.
Ruuhka näkyi vielä maanantaina, vaikka kaupunki kaksinkertaisti testauskapasiteetin viikonloppuna ja rekrytoi koko ajan lisää työntekijöitä koronatestaukseen. Myös terveysasemien puhelinpalveluun on lisätty henkilökuntaa.
Tilanne haittaa myös viime viikolla koronavirustartunnalle altistuneiden ihmisten etsintää, sillä he eivät välttämättä saa yhteyttä terveyskeskukseen puheluruuhkan vuoksi.
Vetoomus: Älä tule testiin, jos sinulla ei ole oireita
Kaupunki vetoaa nyt oireettomiin ihmisiin, että he eivät hakeutuisi koronatesteihin, jotta kaikki oireiset saadaan testattua.
Myös oireellisten ihmisten pitää välttää turhia puhelinsoittoja esimerkiksi sen jälkeen, kun koronatesti on tehty ja tulosta ei ole vielä tullut.
Tuloksen saanti kestää tällä hetkellä 2–3 päivää. Jos tulos on positiivinen, terveydenhuollosta soitetaan potilaalle.
Lisääntyneen koronatestauksen vuoksi Rovaniemen terveysasemat joutuvat perumaan jo varattuja kiireettömiä aikoja. Uusia kiireettömiä aikoja ei pystytä nyt tarjoamaan.
Lue lisää
Kaksi koronatartuntaa todettu Rovaniemellä – Olitko Roy Clubissa tiistain vastaisena yönä?