Koronatartuntojen lähteistä aiempaa isompi osa on jäänyt viime päivinä pimentoon Pirkanmaalla. Elokuussa on tiistaihin mennessä todennettu seitsemän tartuntaa. Maanantaina tutkituista näytteistä ei löydetty uusia tartuntoja.

Kolmen tartunnan lähdettä ei vielä ole saatu selville. Aiemmin on uutisoitu, että tartunnan alkuperä on Pirkanmaalla selvinnyt noin neljässä viidestä tapauksesta.

Taysin infektiolääkäri Janne Laine arvioi, että ilmiö huolestuttaa, vaikka luvut ovat vielä pieniä.

– Jos tämä olisi jatkuva ilmiö, se voisi olla merkki siitä, että koronavirus leviäisi Pirkanmaalla itsenäisesti, ilman että sitä tuodaan ulkoapäin mistään, Laine sanoo.

Laineen mukaan jäljitystyössä on tällä hetkellä riittävästi väkeä. Pirkanmaan tautitilanne on edelleen rauhallinen, mutta käsihygieniasta ja turvaväleistä on syytä pitää huolta.

– Meillä on nyt kahden viikon aikana tullut seitsemän tapausta ilmi, voi olla että se kertoo jotain taudin aktivoitumisesta tai siitä, että taudin aktivoituminen uhkaa. Viruksen syöttöä tälle alueelle nyt on ja se voi jossain vaiheessa synnyttää tartuntaketjuja täällä. Eli savun hajua ehkä on, mutta ei tulta, Laine summaa.

Lue myös:

Lue tästä Pirkanmaan koronapäivitykset 1.9. – 20.12.2021

Pirkanmaalla on saatu selville mistä suurin osa koronatartunnoista on tullut – pääkaupunkiseudulla jäljitetty alle puolet