Kankaanpään kaupunginhallitus saa maanantaina jo kolmatta kertaa eteensä Lohikon palvelukodin myyntiä koskevan asian – ja kesän aikana asiassa on tapahtunut uusi käänne.

Keväällä ja alkukesällä kaupunginhallituksen pöydällä oli ehdotus, että palvelukodin kiinteistö myytäisiin korkeimman tarjouksen siitä jättäneelle Semion Trunoville.

Trunov tahtoi muuttaa Lohikon leirikeskukseksi, jossa tarjottaisiin myös muita vapaa-ajan palveluja ja mahdollisesti majoitusta reissutöissä oleville. Kaupunginhallitus jätti molemmilla käsittelykerroilla asian pöydälle lisäharkintaa varten.

Trunov on vetäytynyt kaupasta kesän aikana vedoten koronapandemian aiheuttamaan muuttuneeseen tilanteeseen.

Hinta lähes symbolinen

Trunov tarjosi kiinteistöstä 5 000 euroa. Nyt Kankaanpää joutunee tyytymään vielä pienempään kauppahintaan.

Jäljellä on joitakin muita tarjouksia, joista kaupunginjohtaja Mika Hatanpään mukaan vakuuttavin on ompelualan yrittäjän Aino Järveläisen tarjous 1 016 euroa. Muissa tarjouksissa hintahaarukka oli sama.

Järveläisen aikomus muuttaa kiinteistöön ja tuoda sinne mahdollisesti myös pienen ompeluyrityksensä toimintaa on kaupunginjohtajan mukaan kiinnostava. Kiinteistö ei tällä hetkellä ole asumiseen kelpaavassa kunnossa, ja siellä on tehtävä remontteja. Näihin tarvitaan rakennuslupia.

1940- ja 1960-luvuilla rakennettu Lohikko on ollut tyhjillään yli kaksi vuotta vanhainkodin toiminnan loputtua. Rakennus on osittain suojeltu.

Yli sadan huoneen kiinteistön pinta-ala on lähes 4 000 neliömetriä, joten tilaa asumiseen ja ompeluyrityksen toiminnan laajentamiseenkin on yllin kyllin.