Osuuskauppa Hämeenmaan tammi-kesäkuun tulos parani hiukan viime vuoden takaisesta. Vaikka hotelli- ja ravintola-alojen tuotto sukelsi epidemia puhjettua voimakkaasti, kasvanut ruokakauppaostosten määrä paikkasi tulosta.
Marketala kasvoi puolen vuoden aikana kahdeksan prosenttia viime vuodesta, eikä kasvu ole näyttänyt tasaantumisen merkkejä, vaikka epidemiatilanne onkin pysynyt hallinnassa. Osuuskauppa Hämeenmaan toimitusjohtaja Olli Vormisto uskoo, että jonkun verran tulosta on auttanut pääkaupunkiseudulta etätöitä tekemään jääneet.
Kevään- ja kesän aikana erityisesti karkin ja leivonta-aineiden myynti kasvoi tavallista suuremmaksi. Myös kodin sisustaminen ja puutarhan hoito kiinnostivat Hämeenmaan asiakkaita.
Ravintoloiden ja hotellien myynti on lähtenyt hiljalleen kasvuun kesän aikana kotimaan matkailijoiden voimalla. Vormisto ei usko, että ulkomaalaiset matkailijat palaavat tämän vuoden aikana.
Vormisto pitää puolen vuoden tulosta erinomaisena. Hän uskoo, että jos koronan toinen aalto tulee, se ei tule iskemään ravintola- ja matkailualalle yhtä lujasti kun keväällä.
– Myyntiin emme koronan osalta pysty vaikuttamaan, mutta valmistautua täytyy. En usko, että ravintoloita suljetaan enää. Olemme lisännyt hygieniaa, ja ihmisten turvallisuuden tunne on nyt ehkä korkeampi.