23.8. klo 20.00 Porvoolaiskoulussa todettu koronatartunta – kymmeniä altistuneita koulussa ja urheiluseuroissa
Porvoon kaupunki tiedottaa, että Lyceiparkens skolan oppilaalla on todettu koronavirustartunta. Oppilas on eristyksessä kotonaan, ja terveydenhuoltoviranomaiset seuraavat hänen vointiaan.
Lyceiparkens skola on yläkoulu, jossa on noin 335 oppilasta.
Tartunnalle altistuneita selvitetään parhaillaan. Kaikki altistuneet asetetaan kotikaranteeniin, joka päättyy 31. elokuuta.
Tartunnalle on altistunut kymmeniä henkilöitä koulussa ja kahden urheiluseuran harjoituksissa ja peleissä 15.–17. elokuuta.
Koulussa tartunnalle on altistunut yksi luokka, kaksi opetusryhmää sekä neljä opettajaa. Urheiluseuroissa on altistunut nuoria ja useita valmentajia.
Koulussa altistuneille oppilaille ja heidän vanhemmilleen ilmoitetaan asiasta Wilman kautta tänään sunnuntaina. He saavat myös soiton terveydenhuollon viranomaisilta lähiaikoina.
Jos yhteydenottoa ei tule, kontaktia tartunnan saaneeseen ei ole ollut. Myös urheiluseuroja on tiedotettu tilanteesta, ja altistuneisiin otetaan yhteyttä mahdollisimman nopeasti.
23.8. klo 18.59 Ryhmä intialaisia marjanpoimijoita matkusti halki Suomen ja altisti muita koronalle – yrittäjä väittää, ettei tiennyt ryhmän saapumisesta etukäteen
Intialaiset marjanpoimijat lähtivät runsas viikko sitten matkaan Helsinki-Vantaalta Pohjois-Suomeen eri junilla.
Yhdellä marjanpoimijoista on todettu koronavirustartunta. Kolmen muun tulokset ovat negatiivisia.
STT:n mukaan alle kymmenen ihmistä on altistunut koronalle junan saavuttua Kolariin. Muiden matkan varrella altistuneiden tilanteesta ei ole tietoa.
Yle tavoitti tänään sunnuntaina yrittäjän, jonka tilalle marjanpoimijat matkustivat. Hän kertoo oman näkemyksensä tapahtumista nimettömänä tässä jutussa.
23.8. klo 18.40 Tuusulan Riihikallion koululla korona-altistus – 80 oppilasta karanteeniin
Tuusulan Riihikallion koulun henkilökuntaan kuuluvalla on todettu koronavirustartunta, kertoo Keski-Uudenmaan sote -kuntayhtymä. Tartunnan saanut on hyväkuntoinen ja kotihoidossa.
Riihikallion koulussa 18.8.2020 altistuneet oppilaat ja henkilökuntaa on asetettu kotikaranteeniin 23.8.–1.9.2020. Yhteensä karanteeniin asetetaan kahdeksankymmentä oppilasta ja kuusi henkilökuntaan kuuluvaa.
Altistuneiden oppilaiden perheet ja henkilökunta saavat tiedon puhelimitse ja Wilma-järjestelmän kautta. Karanteeniin asetettuihin ollaan yhteydessä alkuviikon aikana.
23.8. klo 9.22 Näin koronavirusta jäljitetään Helsingin Kalliossa 130 henkilön voimin, jotta Suomea ei tarvitsisi enää sulkea
Helsingin kaupungin epidemiologinen toiminta oli ennen kevättä seitsemän työntekijän huomaamaton osa kaupungin sosiaali- ja terveyspalveluita Töölön virastotalossa Mechelininkadulla.
Yleisvaarallisia tartuntatauteja jäljittävän yksikön toiminta paisui COVID-19-viruksen vuoksi niin paljon, että nykyisin toimipiste on siirretty Kallioon ja työntekijöitä on jo 130.
Näin koronavirusta jäljitetään, jotta Suomea ei tarvitsisi enää sulkea.
23.8. klo 9.22 Aasialaisryhmä matkusti Helsingistä Pohjois-Suomeen – yhdellä koronatartunta, useita altistuneita
Pohjois-Suomeen Helsingistä matkustaneella aasialaisella henkilöllä on todettu koronatartunta ja matkalla on tapahtunut useita altistumisia.
Aasialaisryhmä saapui Suomeen perjantaina 14.8. aamulla ja yhdellä heistä ilmaantui koronaoireita lauantaina 15.8.
Kyse on kausityöntekijöistä.
21.8. klo 10.05 Helsinki on aloittanut kasvomaskien jakelun vähävaraisille kaupunkilaisille
Helsingin kaupunki on aloittanut tänään perjantaina kasvomaskien jakamisen vähävaraisille helsinkiläisille.
Maskeja jaetaan avoimissa jakelupisteissä, joita ovat kaupungin omien pisteiden lisäksi esimerkiksi seurakuntien ja järjestöjen toimipisteet.
Aiemmin maskeja on jo jaettu Helsingin sosiaali- ja terveyspalvelujen asiakaskohtaamisten yhteydessä.
Lista maskien jakelupisteistä on nähtävissä Helsingin kaupungin verkkosivuilta.
21.8. klo 9.49 Loviisalaiskoulussa luokallinen oppilaita altistunut koronatartunnalle
Loviisassa Valkon koulussa on torstai-iltana todettu koronavirustartunta.
Loviisan kaupunki tiedottaa, että yksi luokallinen oppilaita opettajineen on altistunut tartunnalle. Heidät on asetettu karanteeniin.
Oppilaiden huoltajiin on oltu asiasta jo yhteydessä. Altistuneet oppilaat jatkavat koulunkäyntiä etäopetuksessa.
Valkon kyläkoulussa toimivat vuosiluokat 0.–6. Koulussa on noin 65 oppilasta.
21.8. klo 8.03 Munkkiniemen yhteiskoulussa ilmennyt toinen koronatartunta lyhyen ajan sisällä
Helsingissä Munkkiniemen yhteiskoulussa on todettu toinen koronavirustartunta abiturientilla kahden vuorokauden sisällä.
Rehtori Aki Holopaisen mukaan kaikki koulun lähes 500 lukiolaista on määrätty opiskelemaan tänään perjantaina etänä. Koulun johto tiedottaa mahdollisista jatkotoimista päivän aikana.
Munkkiniemen yhteiskoulussa todettiin ensimmäinen koronatartunta keskiviikkona. Tämän seurauksena koulun 40 oppilasta ja yksi opettaja määrättiin karanteeniin.
Holopainen kertoo, että torstain aikana testeihin oli hakeutunut lisää koulun abiturientteja. Koulu sai tiedon toisesta tartunnasta torstai-iltapäivänä.
Opiskelijoita on voinut altistua koronavirukselle myös perjantaina 14. elokuuta, kun suuri joukko lukiolaisia oli kokoontunut ”nasujen etkot” -nimiseen tapahtumaan Munkinpuistoon.
Munkkiniemen yhteiskoulussa on myös yläluokat. Oppilaita on yhteensä yli 900.
20.8. klo 17.19 Liikuntaseurat saavatkin käyttää joitain Helsingin koulujen liikuntasaleja
Helsinki turvaa sittenkin osan liikuntaseurojen harjoitusvuoroista koulujen liikuntasaleissa.
Aiemmin tällä viikolla kerrottiin, että Helsinki peruu seurojen iltaharjoitusvuorot 40 koulussa, koska tiloissa järjestetään päivisin opetusta.
Nyt kaupunki kertoo, että 18 salia 40:stä saadaankin seurojen käyttöön.
Esimerkiksi voimistelu- ja tanssiseura Helsingin Jyry pelkäsi toimintansa olevan kokonaan uhattuna salivuorojen perumisen takia.
Kaupunki kertoo olevansa yhteydessä liikuntaseuroihin vapautuneista vuoroista.
20.8. klo 14.05 Linnanmäellä mahdollinen joukkoaltistuminen viime tiistain
Linnanmäen huvipuistossa 11. elokuuta vierailleen seurueen jäsenillä on myöhemmin todettu koronavirustartuntoja, tiedottaa Helsingin kaupunki.
Tartunnat eivät ole tapahtuneet Linnanmäellä.
Seurueen jäsenet ovat kuitenkin mahdollisesti altistaneet muita Linnanmäen kävijöitä, ja samaan aikaan huvipuistossa vierailleita kehotetaankin tarkkailemaan omaa vointiaan.
Seurue vietti huvipuistossa päivää kyseisenä tiistaina noin kello 13–18.
Tiedotteen mukaan tiedossa olevat, lähikontaktissa altistuneet henkilöt on jo tavoitettu ja asetettu karanteeniin.
20.8. klo 12.27 Sipoossa kertakäyttömaskit jakoon ensi viikolla
Sipoon kunta aloittaa kasvomaskien jaon vähävaraisille asukkaille maanantaina 24. elokuuta. Maskeja jaetaan SipooInfo-palvelupisteillä, seurakuntien kirkkoherranvirastoilla ja Söderkullan kirkolla.
Maskeja saa myös soittamalla Sipoon kunnan lapsiperheiden, aikuissosiaalityön ja ikääntyneiden palveluiden palvelupuhelimiin arkisin. Tarvittaessa maskeja saa kotikäyntien ja tapaamisten yhteydessä Sipoon sosiaalitoimen yksiköistä, työllisyysyksikkö Risteykseltä ja seurakuntien diakoniatyöntekijöiltä.
Sipoon kunnan tiedotteen mukaan maskit ovat kertakäyttöisiä ja niitä annetaan yksilöllisen tarpeen mukaan, mutta korkeintaan kerrallaan 25 kappaletta per henkilö.
20.8. klo 12.09 HUSin alueella 27 uutta tartuntaa
THL:n mukaan Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin eli HUSin alueella on nyt todettu yhteensä 5 695 koronavirustartuntaa.
Torstaina varmistettiin 27 uutta tartuntaa. Nousua keskiviikosta on yhdeksän tartuntaa.
Koko Suomessa uusia tartuntoja on torstaina todettu 37.
20.8. klo 10.41 Vuosaaren sataman vapaaehtoisessa koronatestauksessa ei ilmennyt yhtään tartuntaa
Helsingin kaupunki tiedottaa, että sunnuntaina 16. elokuuta Saksasta Vuosaaren satamaan saapuneille matkustajille tarjotuista vapaaehtoisista koronatesteistä ei ilmennyt yhtään positiivista tartuntaa.
Testausta tarjottiin 65 autokannalle, joissa oli matkustajia 127 henkilöä. Automatkustajista 46 ja 8 muuta laivamatkustajaa meni koronatestiin.
Testaukseen sai osallistua, vaikka ei olisi ollut oireita. Näytteidenotosta vastasi HUSLAB. Helsingin kaupunki antoi paikalla terveysneuvontaa.
Helsinki on käynnistänyt maanantaina terveysneuvontapisteen myös Länsisatamaan.
20.8. klo 7.36 Helsingissä Munkkiniemen yhteiskoulussa koronatartunta – 40 abia karanteeniin
Helsingissä Munkkiniemen yhteiskoulussa on todettu koronavirustartunta.
Rehtori Aki Holopaisen mukaan lukion 40 abiturienttia asetetaan karanteeniin mahdollisen altistumisen takia.
– Olemme tiedottaneet asiasta koko kouluyhteisöä, huoltajia ja henkilöstöä. Lopputulos on, että 40 abia laitetaan karanteeniin ja muita tautitapauksia ei ole todettu, Holopainen sanoo.
Hän kertoo, että lukion viimeistä vuotta opiskelevan oppilaan tartunta tuli ilmi eilen keskiviikkona.
Munkkiniemen yhteiskoulussa on lukion lisäksi myös peruskoulun yläluokat.
20.8. klo 6.17 Vantaalla kasvomaskien jako aloitetaan torstaina
Vantaan kaupunki jakaa ilmaisia kasvomaskeja vähävaraisille ja haavoittuvassa asemassa oleville kaupunkilaisille torstaista 20. elokuuta alkaen. Maskien jaossa ei tarvitse todistaa vähävaraisuuttaan.
Alkuvaiheessa kertakäyttöisiä maskeja annetaan 20 kappaletta per henkilö. Kankaisia maskeja on tulossa jakoon myöhemmin.
Maskeja jaetaan Vantaan eri terveysasemilla ja päihdepoliklinikoilla sekä Mannerheimin Lastensuojeluliiton toimipisteissä.
Lista maskien jakopisteistä ja osoitteista on nähtävissä Vantaan kaupungin verkkosivuilla.
19.8. klo 20.24 Espoossa ei juhlita viime kevään ylioppilaita
Viime keväänä valmistuneiden ylioppilaiden juhla perutaan Espoon lukioissa, kertoo Espoon kaupunki tiedotteessaan.
Juhla oli tarkoitus järjestää 29.8. Vallitsevan koronatilanteen vuoksi Espoon kaupungin lukiokoulutuksen johtoryhmä on kuitenkin päättänyt perua juhlan. Kaupunki kertoo, että syksyllä valmistuville IB-ylioppilaille voidaan järjestää striimattu juhla.
19.8. klo 19.45 Kontulan seniorikeskuksessa on todettu koronavirustartunta
Helsingissä Kontulan seniorikeskuksen 17 asukasta ja 8 hoitajaa on asetettu kahden viikon karanteeniin. Karanteeni aloitettiin tiistaina, kun tartuntatapaus paljastui.
19.8. klo 10.24 Helsingin Normaalilyseossa koronatartunta
Helsingin Normaalilyseon yläluokilla on todettu koronavirustartunta. Normaalilyseon johtava rehtori Tapio Lahtero vahvistaa asian Ylelle. Tartunnan takia yksi koululuokka on asetettu kahden viikon karanteeniin.
Lahteron mukaan altistuminen on tapahtunut päivänä, jolloin luokka on toiminut ainoastaan yhtenä ryhmänä. Luokassa on noin kaksikymmentä oppilasta.
Tämänhetkisten tietojen mukaan mikään muu luokka ei ole altistunut kyseiselle tartunnalle.
18.8. klo 6.39 Porvoossa aloitetaan kasvomaskien jako tiistaina
Porvoon kaupunki kertoo käynnistävänsä kasvomaskien jakelun vähävaraisille porvoolaisille tiistaina 18. elokuuta. Kasvomaskeja jaetaan neljässä toimipisteessä yhteistyössä Porvoon suomalaisen seurakunnan ja Yhdistyskeskuksen kanssa.
Porvoon mukaan kasvomaskeja annetaan jakelupisteissä niille henkilöille, jotka maskeja kysyvät ja jotka kokevat, etteivät voi itse maskeja taloudellisen tilanteensa vuoksi hankkia. Henkilön henkilötietoja tai varallisuutta ei tarkisteta.
Kasvomaskeja jaetaan Omenamäen palvelukeskuksessa, Taidetehtaankadun Perhekeskuksessa, WSOY-talolla (aikuissosiaalityö ja maahanmuuttajapalvelut) ja Gammelbackan monitoimitalolla.
17.8. klo 17.52 HUS on valmis palkkaamaan 600 terveydenhuollon ammattilaista näytteenottoon, kunhan valtiovalta korvaa kustannukset
HUS on valmis kasvattamaan koronatestauskapasiteettia. Tällä hetkellä testauksen tulppana on ennen kaikkea näytteenotto.
HUS-alueen näytteenottokapasiteetin kasvattaminen nykyisestä 4000 testistä 10 000 testiin vuorokaudessa edellyttää vähintään 600 terveydenhuollon ammattihenkilön lisäystä tähän toimintaan.
HUS on valmis kasvattamaan testauskapasiteettia edelleen ja valmistelee jo sen edellyttämiä investointeja. HUSin hallitus edellyttää, että valtiovalta korvaa nämä kustannukset täysimääräisesti.
17.8. klo 11.26 Vähävaraisille tarkoitettuja kasvomaskeja jaetaan Espoon sosiaalitoimistossa ja järjestöjen toimipisteissä
Maksuttomien kasvomaskien jakelu alkaa Espoossa maanantaina 17.8.
Maksuttomat kasvomaskit on tarkoitettu vähävaraisille espoolaisille, jotka eivät pysty omin varoin hankkimaan maskeja. Muut espoolaiset hankkivat maskinsa itse. Lähdemme liikkeelle luottamukseen perustuvasta mallista, jossa vähävaraisuutta ei tarvitse todistaa maskien jakelupisteissä.
Kasvomaskeja saa pienen määrän kerrallaan. Yhdelle henkilölle jaamme kerralla 25 kertakäyttömaskia. Kangasmaskeja saamme jakeluun tämän viikon lopulla.
Maskien jakopisteet ilmenevät Espoon kaupungin nettisivulla.
17.8. klo 9.11 Helsinki perui kymmenien urheiluseurojen salivuoroja koronan takia – koulut tarvitsevat liikuntasalit omaan käyttöön
Helsingin kaupunki on päättänyt perua urheiluseurojen liikuntasalivuoroja. Vuorot oli jo aiemmin vahvistettu seuroille, mutta viime perjantai-iltana lähetetyllä sähköpostilla vuorot peruttiin kaikkiaan 39 koulussa.
Syyksi kerrottiin, että vallitsevan koronaepidemiatilanteen vuoksi kasvatuksen ja koulutuksen toimiala tarvitsee näiden koulujen liikuntasaleja toistaiseksi opetuskäyttöön aikavälillä 31.8.2020 – 30.5.2021.
Seuroille lähetetyssä sähköpostissa kirjoitettiin myös, että “mikäli tilanteeseen tulee muutoksia ja tilat vapautuisivat ilta- ja vapaa-ajankäyttöön vielä tulevan kauden aikana, tiedotamme asiasta. Koulujen alkaessa kasvatuksen ja koulutuksen toimiala vahvistaa tarvitseeko muiden koulujen liikuntasaleja ottaa koulun omaan opetuskäyttöön.”
Peruutukset koskevat kymmeniä seuroja.
Katso koko lista kouluista, joiden liikuntasali joudutaan koronatilanteesta johtuen ottamaan koulun omaan käyttöön: Helsingin kaupunki pudotti uutispommin: yhdellä sähköpostilla peruttiin kymmenien urheiluseurojen salivuoroja ensi kesään asti – perusteluna koronatilanne
17.8. klo 8.42 Ravintola-ala varpaillaan joukkoaltistumisten takia – "Pahimpia ovat asiakkaat, jotka eivät usko koronaan"
Yökerhoissa ja tanssiklubeilla jännitetään tällä hetkellä, tuleeko alkavalla viikolla hallitukselta uusia ohjeita, miten heidän tulisi koronan takia toimia.
Viikko sitten helsinkiläisessä Ääniwalli-nimisessä yökerhossa yksi ihminen oli koronatartunnan kanssa teknoklubilla. Tarkasti ei tiedetä, kuinka moni altistui koronalle, mutta paikalla oli noin 300 muuta ihmistä.
Yle Uutiset yritti tavoittaa Ääniwallin omistajia sekä kuutta muuta paikkaa kommentoimaan, miten Ääniwallin tapaus on vaikuttanut ravintoloiden käytäntöihin. Kukaan ei suostunut haastatteluun tai vastannut yhteydenottoon.
Helsinkiläinen yökerho ja ravintola Musta Härkä on pyrkinyt muokkaamaan toimintaansa koko ajan koronan aikana. Mustassa Härässä on otettu maskit omalle henkilökunnalle käyttöön, käsidesiä on tarjolla, turvavälejä merkattu lattiaan ja ovella portsari ohjaa asiakkaat suoraan käsipesulle.
– Mutta kaikki eivät usko. Portsarit joutuvat poistamaan asiakkaita, jotka eivät mene pesemään käsiään, jos se vain huomataan, Mustan Härän ravintolapäällikkö Gita Gill sanoo.
Ylimääräisestä ovimiehestä huolimatta yhden jälkeen yöllä on Gillin mukaan aina vaikeaa.
– Yhden jälkeen aina vaikeutuu, koska ihmiset ovat jo niin humalassa.
Gill osaa sanoa myös vaikeimmat asiakkaat. He ovat niitä, jotka eivät usko koronaan. Heitä on Gillin mukaan noin yksi sadasta. Portsarit joutuvat poistamaan koronaskeptisiä Gillin mukaan silloin tällöin baarista.
Lue koko juttu aiheesta: Yhden jälkeen yöllä ravintoloissa on vaikeaa, kun humalaiset eivät noudata sääntöjä – "Pahimpia ovat asiakkaat, jotka eivät usko koronaan"
16.8. klo 19.15 Helsinkiläisen ala-asteen oppilaita ja henkilökuntaa asetettu karanteeniin koronavirusaltistuksen vuoksi
Yhteensä 32 ihmistä on asetettu karanteeniin Herttoniemenrannan ala-asteella Helsingissä tapahtuneen koronavirusaltistuksen vuoksi. Karanteeniin asetetuista 19 on koulun oppilaita ja 13 henkilökunnan jäseniä. Helsingin kaupunki kertoo asiasta tiedotteessa.
Koulun oppilaiden huoltajat ja henkilökunta ovat saaneet tiedon altistuksesta ja ohjeet siihen, miten koulunkäyntiä jatketaan. Karanteeniin asetettujen oppilaiden koulunkäynti jatkuu etäopetuksena. Muut koulun oppilaat jatkavat lähiopetuksessa.
16.8. klo 16.20 Helsingissä joukkoaltistuminen koronalle ravintola Kaivohuoneella
Ravintola Kaivohuoneella lauantaina 8. elokuuta iltaa viettäneelle henkilölle on myöhemmin todettu koronatartunta, kertoo Helsingin kaupunki.
Kaikki tunnistetut lähikontaktit on kaupungin tiedotteen mukaan tavoitettu ja terveysviranomaiset ovat asettaneet heidät karanteeniin. Kaivohuoneella 8. elokuuta klo 22–03 iltaa viettäneitä kehotetaan tarkkailemaan vointiaani 22. elokuuta asti.
16.8. klo 16.15 Helsinki tarjosi koronavirustestausta Vuosaaren satamaan saapuneille, Länsisatamaan avautuu neuvontapiste maanantaina
Helsinki avaa maanantaina 17.8. terveysneuvontapisteen Länsisataman terminaaliin. Pisteitä aiotaan avata myös Olympiaterminaaliin, Katajanokan terminaaliin sekä Vuosaaren Hansaterminaaliin lähiaikoina.
Toistaiseksi terveysneuvontapisteissä ei ole koronavirustestausta, vaan niiden kautta matkustajat, joilla on koronavirukseen liittyviä oireita, ohjataan testiin Helsingissä sijaitseviin näytteenottopisteisiin.
Tänään sunnuntaina Helsingin kaupunki tarjosi terveysneuvontaa Vuosaaren satamassa.
Osa Saksasta Vuosaaren satamaan saapuneista matkustajista sai mahdollisuuden osallistua vapaaehtoiseen koronavirustestiin. Mahdollisuutta testaukseen tarjottiin 65 autokunnalle, joissa oli yhteensä 127 matkustajaa. Näistä 46 otti testitarjouksen vastaan.
15.8. klo 15.20 Kauppakeskus Redi kokeilee siivouksen apuvälineenä robottia, joka tuhoaisi koronaviruksen ultraviolettivalolla
Toisen aallon pelossa on ryhdytty monenlaisiin varotoimiin. Kauppakeskus Redi kokeilee siivouksen apuvälineenä robottia, joka tuhoaisi koronaviruksen ultraviolettivalolla.
– Tuntuu, että kuopattu toinen aalto on oikeasti tulossa. Kaikki kivet pitää kääntää ja kokeilla kuluttajien ja työntekijöiden turvallisuuden varmistamiseksi, Redin kauppakeskusjohtaja Aleksi Salminen kertoo.
Uv-valo on tunnettu apuväline desinfioinnissa. Sitä käytetään esimerkiksi laboratorioissa ja vedenpuhdistamoissa.
Lue koko juttu: Julkisia tiloja puhdistetaan koronasta vaarallisen tehokkaalla ultraviolettivalolla
15.8. klo 14.42 HUS jakaa pahasti ruuhkautuneen päivystysavun puhelinlinjan kahtia – koronavirusasiat omalle linjalleen
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri jakaa pahasti ruuhkautuneen Uudenmaan päivystysavun puhelinnumeron kahteen linjaan.
Jatkossa numeroon 116 117 soitettaessa henkilö valitsee liittyykö puhelu koronavirukseen vai muuhun päivystysasiaan.
Linja 1 on tarkoitettu ainoastaan kiirellistä hoitoa tarvitseville. Linja 2 puolestaan on varattu koronavirusneuvonnalle ja testiajanvaraukselle.
Kiireellisille päivystysasioille tarkoitettu puhelinnumero on tukkeutunut koronavirukseen liittyvistä puheluista.
– Tämä johtaa siihen, että vakavien ja kiireellistä hoitoa vaativien oireiden vuoksi soittavat ihmiset joutuvat odottamaan liian kauan ja heidän hoitoon pääsynsä viivästyy, sanoo Uudenmaan Päivystysavun palvelupäällikkö Hanna Vainio HUSin tiedotteessa.
HUS muistuttaa, ettei koronavirustestin tuloksia myöskään pidä kysellä soittamalla päivystysapunumeroon tai HUSLABin asiakasneuvontaan.
Tieto tuloksista saapuu tekstiviestillä ja kunnasta riippuen positiivisesta tuloksesta voidaan myös soittaa.
15.8. klo 14.34 Helsinki suosittelee lukioita siirtämään abiturientit etäopetukseen ylioppilaskirjoitusten turvaamiseksi
Syksyn ylioppilaskirjoitukset ovat vastassa nopeasti lukukauden alettua. Ensimmäinen koepäivä on jo 14. syyskuuta.
Ylioppilaskirjoitusten turvaamiseksi Helsinki on suositellut kaupungin lukioille, että abiturientit siirtyisivät etäopetukseen pari viikkoa ennen koejakson alkamista.
– Olen antanut kouluille ja rehtoreille voimakkaan suosituksen, että kannattaa miettiä tätä vaihtoehtoa ja harkita sitä, kertoo Helsingin kaupungin lukiokoulutuksen päällikkö Harri Korhonen.
Helsingissä tehtiin kesäkuussa linjaus, jonka mukaan kouluvuosi alkaa lähiopetuksella. Lukion kakkosluokkalaisten ja abiturienttien osalta voidaan kuitenkin joustavasti siirtää lähiopetuksen ja etäopetuksen rajaa.
– Viimekädessä, että mikä ryhmä ja millä tavalla toteutettuna, niin se on koulun ratkaisu.
Helsinki on lähettänyt linjaukset tiedoksi myös kaupungin yksityisten lukioiden rehtoreille.
– Pääkaupunkiseutu on alue, jossa korona jälleen nopeiten leviää ja siksi tämä asia on Helsingissä erityisen tärkeä, Korhonen lisää.
14.8. klo 18.58 HUSin alueella 20–39-vuotiaiden tartunnat kasvussa, yli puolessa tartuntatapauksista puuttuu tieto tartunnan lähteestä
Kahden viikon seuranta-aikana koronatartuntatapausten määrä on kaksinkertaistunut pääkaupunkiseudulla. Eniten tapauksia on todettu Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin HUSin alueella nuorten aikuisten eli 20–39-vuotiaiden ikäryhmässä, selvisi HUSin tänään perjantaina järjestämässä infotilaisuudessa.
HUSin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalainen kertoo, että joukkoaltistumiset ovat lisääntyneet heinäkuun puolivälin jälkeen ja niitä on ollut etenkin yksityisten henkilöiden järjestämissä juhlissa. Kesän aikana joukkoaltistumisia oli erityisesti rakennustyömailla ja risteilyliikenteessä.
– On ollut tilaisuus, jossa 23:sta juhliin osallistujasta 11 on todettu positiiviseksi eli sairastuneeksi. Olemme joissakin tilanteissa lähellä viime kevättä, jolloin oli tilaisuuksia, joissa ihmisiä sairastui paljon ja jopa traagisesti menehtyi. Siksi seuraamme tarkasti tartunnan lähteitä.
13.8. klo 16.51 Ryntäys maskikaupoille alkamassa: tehtaat takovat maskeja putki punaisena, kangasmaskit lähes loppuneet
Maskitehtaassa Espoossa yritetään pysyä kysynnän perässä, mutta vaikeaa se on.
Tarkkoja tuotantomääriä tehtaalta ei kerrota, mutta aiemmin kerroimme, että Lifa Air yrittää lisätä kapasiteettiaan niin, että syyskuun lopussa tehdas suoltaisi kaksi miljoonaa maskia päivässä.
– Tehtaalla valmistetaan putki punaisena maskeja, kertoo Lifa Airin toimitusjohtaja Johan Brandt.
Tämä on aika hurjaa, sanoo toimitusjohtaja.
– Maskisuositus tulee räjäyttämään potin. Hyvin nopeaan tuotannon moninkertaistamiseen ei ihan lyhyessä ajassa pystytä, vaan siihen menee hetki aikaa.
Finlaysonin kangasmaskit loppuivat jo keväällä. Kesällä kysyntää ei valmistajan mukaan juuri ole ollut, joten niitä ei myöskään ommeltu.
Finlaysonin myyntijohtaja Mikko Koponen lupaa, että kangasmaskeja saadaan kauppoihin vielä tällä viikolla ja ensi viikon alussa.
Maskien kovasta ja jopa moninkertaistuneesta kysynnästä kertovat myös S-ryhmä ja Kesko.
Lue koko juttu aiheesta täältä.
13.8. klo 16.41 HSL: Bussiin, junaan ja metroon pääsee ilman maskiakin
Helsingin seudun liikenteen toimitusjohtaja Suvi Rihtniemi kertoo, ettei HSL aio valvoa maskien käyttöä joukkoliikenteessä. Rihtniemen mukaan matkustaa voi myös ilman maskia.
– Pitää muistaa, että osa ihmisistä ei voi käyttää maskia esimerkiksi terveydellisistä syistä. Tietysti toivomme, että valtaosa niitä käyttäisi, jotta pääsemme terveysviranomaisten tavoitteisiin, Rihtniemi sanoo.
HSL ei suunnittele jakavansa maskeja matkustajille. Torstaisessa infotilaisuudessaan hallitus antoi myös suosituksen tehdä etätöitä. Rihtniemi arvioi, että tämän takia HSL:n matkustajamäärät jäävät yhä normaalia pienemmiksi.
Hänen mukaansa aikataulujen tai linjojen supistamiselle ei kuitenkaan ole tällä hetkellä tarvetta.
13.8. klo 16.37 Pääkaupunkiseudulla valmistellaan jo maskien jakamista vähävaraisille
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja hallitus antoivat tänään järjestetyssä tiedotustilaisuudessaan maskisuosituksen.
Helsinki kaupungin tiedotteen mukaan jokainen kaupunkilainen on itse vastuussa omasta maskin käytöstään, maskien hankkimisesta ja tästä aiheutuvista kustannuksista.
Helsinki on kuitenkin jo valmistellut kangasmaskien jakamista haavoittuvassa asemassa oleville vähävaraisille kaupunkilaisille. Nyt selvitetään, voitaisiinko maskeja jakaa yhteistyössä muun muassa järjestöjen kanssa.
Myös Vantaalla maskien toimittamiseen vähävaraisille on varauduttu hyvin, kertoo kaupunginjohtaja Ritva Viljanen. Viljasen mukaan jako pyritään pitämään mahdollisimman vähäbyrokraattisena.
Espoon perusturvajohtaja Juha Metson mukaan Espoossa suojamaskeja voitaisiin jakaa esimerkiksi ruokajakeluiden yhteydessä tai sosiaalitoimistoissa.
Lue aiheesta lisää täältä.
13.8. klo 16.31 Espoossa Leppävaaran uimahallissa koronavirusaltistus
Espoo tiedottaa, että Leppävaaran uimahallissa ja maauimalassa sunnuntaina 9. elokuuta käyneellä henkilöllä on todettu koronavirustartunta. Henkilö on ollut uimassa aamulla kello 9–10 välillä.
Espoo pyytää kaikki samaan aikaan uimahallissa olleita tarkkailemaan mahdollisten koronaoireiden kehittymistä seuraavat 10 päivää eli 23.8. asti.
12.8. klo 17.39 Helsingin kaupunki avaa uusia näytteenottopisteitä
Helsinkiin on avattu keskiviikkona uusi koronaviruksen näytteenottopiste Itäkeskukseen ja torstaina toinen uusi piste Kruununhakaan. Myös Jätkäsaareen on tulossa lähiaikoina uusi näytteenottopiste. Kun nyt testauksia on pystytty tekemään noin 1 000 päivässä, uusien näytteenottopisteiden avulla määrä pystytään nostamaan 1 450:een.
Pormestari Jan Vapaavuoren mukaan koronapalveluiden kysyntä on kasvanut räjähdysmäisesti.
– Erityisesti koronatesteihin liittyviä kysymyksiä on viime päivinä käsitelty laajasti. Päivittäinen testaustarve on noussut 80:sta yli tuhanteen. Se on yllättänyt monella tapaa eikä siihen ole kaikin osin varauduttu, Vapaavuori sanoi.
Vapaavuori kertoi, että Helsingissä on päätetty laajentaa neuvontapuhelimen aukioloaikoja kaikille viikonpäiville aamukahdeksasta iltakuuteen.
12.8. klo 7.15 Riskiryhmäläisille oikeus peruskoulun etäopetukseen myös syksyllä
Riskiryhmäläisillä ja riskiryhmään kuuluvien perheenjäsenillä on oikeus saada etäopetusta tänä syksynä, vaikka muut koululaiset olisivat lähiopetuksessa.
Opetuksen erityisjärjestelyihin pitää kuitenkin hakea erikseen. Kouluilla on velvollisuus tiedottaa vanhemmille, kuinka poikkeusjärjestelyihin haetaan ja miten se järjestetään.
Jos koululaiselle ei hae opetuksen erityisjärjestelyjä vaan vapautusta koulutyöstä, kouluilla ei ole velvollisuutta järjestää etäopetusta, vaan opetus jää huoltajien harteille.
11.8. klo 17.44 Helsinki-Vantaalla riskimaista saapuvat matkustajat ohjataan massatesteihin, lentoasemalla varaudutaan tiukentuviin testiohjeisiin
Helsinki-Vantaan lentokentällä järjestetään nyt massatestejä riskimaista saapuville matkustajille jo ennen rajatarkastusta.
Muut matkustajat voivat käydä vapaaehtoisella koronaviruksen testauspisteellä laukut haettuaan, jos tuntevat olonsa oireisiksi tai pelkäävät altistuneensa koronavirukselle lähtömaassa tai matkalla.
Lentoasemalla varaudutaan tiukentuviin testi- ja karanteeniohjeisiin sekä moninkertaistuviin testimääriin.
11.8. klo 13.23 Koronatestipisteiden lähellä asuvat ovat huolissaan turvallisuudestaan – johtajalääkäri vakuuttaa, ettei testipaikka lisää riskiä saada tartunta
Koronatestipaikat herättävä huolta lähialueen asukkaissa. Helsingissä koronavirusnäytteenottopaikkojen naapurustossa asuvat ovat kertoneet olevansa huolissaan pisteiden turvallisuudesta.
Helsingin terveysasemien johtajalääkäri Timo Lukkarinen kertoo, että yhteydenottoja on tullut erityisesti sairaala-alueiden ulkopuolella sijaitsevien näytteenottopisteiden lähellä asuvilta ihmisiltä.
– Tiedän, että joka pisteessä on ollut omat haasteensa, erityisesti Itäkeskuksessa ja Kannelmäessä on tullut palautetta siitä, miten testipaikka vaikuttaa siinä ympärillä oleviin ihmisiin.
Vaikka testauspaikat sijaitsevat Kannelmäessä ja Itäkeskuksessa keskeisellä paikalla, johtajalääkäri Lukkarinen katsoo, ettei pisteiden toiminta aiheuta lähellä asuville ihmisille riskiä.
– Se pitää muistaa, että ihmiset saavat suu-nenä-suojukset ja heitä ohjeistetaan toimimaan oikein. Ihmiset, jotka hakeutuvat testiin ovat vastuullisia. Näkisin, että riski on enemmän siinä porukassa, joka ei hakeudu testiin, mutta silti oireilevat.
11.8. klo 12.16 Koronatestaaminen sakkaa pääkaupunkiseudulla: viivettä on lähetteen saamisessa, näytteenotossa, laboratoriotulosten valmistumisessa ja vastausten lähettämisessä
Henkilöstöpula ja automaation puute ovat johtaneet pääkaupunkiseudulla koronatestitulosten vakavaan viivästymiseen. Näytteenottoaikaa voi paikoin joutua odottamaan jopa kolme vuorokautta, ja näytteen valmistuminen voi kestää vielä kolme–neljä vuorokautta.
Selvitimme, mitkä vaiheet prosessissa ovat pielessä:
11.8. klo 11:50 Uusiin luokkahuoneettomiin kouluihin vedetään seiniä ja verhoja Helsingissä, lisäksi kartoitetaan lisätilojen tarvetta
Uusissa luokkahuoneettomissa kouluissa vedetään nyt seiniä ja verhoja avoimiin tiloihin koronan takia Helsingissä. Uudenlaisissa monikäyttöisissä kouluissa lähtökohta on, että jokainen oppilas opiskelee samassa tilassa. Nyt avoimia luokkahuoneita jaetaan pienempiin soluihin.
Suurimmat ongelmat ovat kuitenkin perinteisissä luokissa, jotka pursuavat oppilaita eivätkä tilat ole niin väljät kuin uusissa kouluissa.
Helsinki selvittää paraikaa, tarvitaanko kouluissa lisätiloja koronan takia.
10.8. klo 14.54 Kirkkonummella päiväkodissa koronatartunta
Kirkkonummelaisessa päiväkodissa Uudellamaalla on todettu 9. elokuuta koronatartunta, kunta tiedottaa verkkosivuillaan.
Virukselle altistuneita on yhteensä 21, ja heihin ollaan kaikkiin yhteydessä. Henkilöt asetetaan sen jälkeen karanteeniin.
Myös viime viikolla kirkkonummelaisessa päiväkodissa todettiin yksi tartunta. Ei ole tiedossa, onko nyt kyseessä sama päiväkoti.
10.8. klo 8.20 STM:n Pekonen: Mikään ei estä muuttamasta matkustusrajoituksia nopeastikin, etätyöhön hyvä pyrkiä
Sosiaali- ja terveysministeriössä on viime viikot valmisteltu alueellisia rajoitustoimia, joita voitaisiin ottaa käyttöön tarvittaessa. Niistä keskustellaan hallituksessa.
Matkustusrajoituksia on mahdollista muuttaa myös useammin kuin kahden viikon välein, mikäli tarve tulee, sanoo Ylen aamussa vieraillut sosiaali- ja terveysministeri Aino-Kaisa Pekonen (vas).
– Jos tautitilanne pahenee, mikään ei estä hallitusta kiristämään tahtia. Päivittäin kuitenkin tarkastelemme asiaa ministeriössä, Pekonen sanoo.
– Samaan aikaan haluaisin pohtia sitä, onko tarpeen matkustaa Suomesta ulkomaille, erityisesti näihin riskimaihin, hän lisää.
Toimihenkilöliitto Erto ehdotti viime perjantaina, että työntekijällä tulisi olla lakisääteinen oikeus etätyöhön, mikäli työ ei ole paikkaan sidottua, eikä järjestely aiheuttaisi työnantajalle kohtuutonta haittaa.
Pekonen pitää ehdotusta mielenkiintoisena ja näkee, että sitä tulisi pohtia. Pekonen kehuu sitä voimaa, jolla suomalaiset ryhtyivät keväällä etätöihin.
Ylen heinäkuussa taloustutkimuksella teettämän kyselyn mukaan noin joka neljäs suomalainen työikäinen on tehnyt työnsä kokonaan tai lähes kokonaan etänä. Yhä useampi koki, että haluaa jatkossa tehdä enemmän etätöitä.
– Sairaspoissaolot vähenivät ja hyvinvointi lisääntyi. Ne ovat aika hyviä mittareita, Pekonen sanoo.
7.8. klo 15.30 Kymmeniä suomalaisia altistunut koronavirukselle yksityistilaisuudessa Virossa – lähes kaikki karanteenissa
THL tiedottaa, että kymmenet suomalaiset ovat altistuneet koronavirukselle Virossa pidetyssä yksityistilaisuudessa. Suurin osa altistuneista on palannut Suomeen, valtaosaan on oltu yhteydessä ja heidät on asetettu varotoimena karanteeniin.
Yksityistilaisuus pidettiin Virossa 31.7.–2.8. Kahdella mukana olleella helsinkiläisellä on todettu koronavirustartunta. Heillä oli oireita jo tilaisuuden aikana.
Kaikkiaan tilaisuuteen osallistui 81 ihmistä neljästätoista Suomen kunnasta ja sekä muutama virolainen. Yli puolet altistuneista ovat kuitenkin Helsingistä.
– Tapaus on esimerkki siitä, kuinka tauti voi levitä nopeasti eri alueille Suomessa. Edes lieväoireisena ei tulisi osallistua yleisötilaisuuksiin, lähteä töihin tai liikkua julkisilla paikoilla muuta kuin välttämättömissä asioissa, THL:n johtaja Mika Salminen painottaa.
Suomeen palanneista tilaisuuteen osallistuneista 22 on kuvaillut saaneensa koronavirukseen viittaavia oireita matkan jälkeen. Toistaiseksi testitulokset ovat kuitenkin olleet negatiivisia. Tilannetta seurataan.
Suurin osa altistuneista palasi Suomeen 2.–3.8. Eckerö Line & Finbo Cargon, Tallink Siljan ja Viking Linen vuoroilla.
Kyseisillä laivoilla tuona ajankohtana matkustaneita kehotetaan tarkkailemaan vointiaan.
7.8. klo 13.37 Vaasassa uusi koronatartunta – Sairastunut matkusti Turkista Helsinkiin ja sieltä junalla pohjoiseen
Vaasassa on todettu uusi koronavirustartunta. Nyt todetun tartunnan saanut on matkustanut Turkista lentokoneella Helsinkiin lauantaina 1.8. Sairastunut on VR:n mukaan matkustanut sunnuntaina 2.8. Helsingistä kello 13.24 Ylivieskaan lähteneellä IC37-junavuorolla.
Vaasasta on tänään tehty kyseisestä tapauksesta ilmoitus Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, joka ryhtyy tarvittaviin toimiin sairastuneen henkilön kanssamatkustajien tavoittamiseksi.
Vaasan kaupungin tartuntataudeista vastaavan lääkärin Heikki Kaukorannan mukaan tartunnan saanut on sairastunut Turkissa ja matkustanut sieltä kotiin.
7.8. klo 13.32 Koronatestaus on ruuhkautunut monin paikoin Suomessa
Koronavirusta testataan Suomessa nyt enemmän kuin koskaan. Monilla alueilla testauskapasiteetti alkaa lähestyä rajojaan, ja testiin pääsyä ja tulosta joutuu odottamaan useita päiviä.
Pahimmillaan voi mennä lähes viikko, ennen kuin oireileva saa tietää, ovatko oireet koronaviruksen aiheuttamia.
Koronatestaus on ruuhkautunut ainakin pääkaupunkiseudulla, Pirkanmaalla, Hämeessä, Keski-Suomessa, Kymenlaaksossa ja Etelä-Karjalassa. Näillä alueilla testiin pääsyä joutuu pahimmassa tapauksessa odottamaan useita päiviä.
7.8. klo 12.56 Espoolaisessa päiväkodissa ja hoivapalveluyrityksessä kymmeniä koronavirusaltistumisia
Espoon kaupunki tiedottaa, että espoolaisessa päiväkodissa ja kotihoitopalveluja tarjoavassa hoivayrityksessä on todettu koronavirustartuntoja.
Päiväkodissa ollut koronaan sairastunut henkilö on asetettu eristykseen. Virukselle altistuneet 50 henkilöä on asetettu karanteeniin. Altistuneet ovat lapsia ja henkilökunnan jäseniä.
Kotihoitopalveluja tarjoavan hoivayrityksen sairastunut henkilö on asetettu eristykseen ja virukselle altistuneet työntekijät asetettu kotikaranteeniin.
Tartuntatautiyksikön mukaan hoivayrityksen asiakkaat eivät ole altistuneet, mutta heidän terveydentilaansa seurataan varmuuden vuoksi erityisen tarkasti.
6.8. klo 17.40 Pääkaupunkiseudulla noin 150–200 taksissa on koronasuoja
Keväällä moni taksikuski teetti autoonsa koronasuojan taka- ja etupenkkien väliin. Auton koronasuoja on joko pleksityylinen tai muovipussimainen "väliseinä", joka erottaa auton etu- ja takapenkit toisistaan.
Useampi firma alkoi tarjota suojien asentamista koronavirustartuntojen lähdettyä kasvuun Suomessa keväällä. Suojan tarkoitus on estää pisaratartunnat matkustajien välillä.
Viime viikkoina useampi ulkomaanmatkoilta palannut henkilö on saanut matkaltaan koronaviruksen. Taksikuski saattaa olla ensimmäisiä henkilöitä, joita ulkomaanmatkustajat Suomeen palattuaan tapaavat. Taksikuskeilla on siis syitä hermoilla.
Yle selvitti, miten paljon helsinkiläisillä taksifirmoilla on koronasuojattuja takseja. Taksi Helsingillä niitä löytyy 50 noin 1 300 taksin joukosta, Cabonlinen Kovaselta ja Fiksutaksilta 50 noin 400 auton joukosta ja Lähitaksilta 50–100 noin 1 400 auton joukosta.
6.8. klo 17.35 Helsingin pormestari Vapaavuori: Länsisatamaan ja ydinkeskustaan uudet koronatestauspisteet
Koronavirustilanne voi pahentua nopeastikin varoitti Helsingin pormestari Jan Vapaavuori torstaina iltapäivällä kaupungin infossa, jossa käsiteltiin Helsingin koronatilannetta ja toimenpiteitä.
– Vaikka tilanne on hyvin hallinnassa Helsingissä ja Suomessa, meidän pitää henkisesti valmistautua siihen, että tilanne voi pahentua nopeastikin. Tämän takia uusia toimia on otettava käyttöön, Vapaavuori sanoi.
Vapaavuoren mukaan Helsingin Länsisatamaan ja ydinkeskustaan tulee lähiaikoina uudet koronatestauspisteet.
Korona-neuvonta ja -testaus ovat ruuhkautuneet monissa kunnissa ja siksi Helsingissä Laakson korona-terveysasema on avoinna poikkeuksellisesti myös ensi viikonloppuna.
6.8. klo 11.16 Laakson koronaterveysasema auki poikkeuksellisesti ensi viikonloppuna
Helsingin Laakson koronaterveysasema on avoinna poikkuksellisesti myös ensi viikonloppuna, kirjoittaa kaupungin sosiaali- ja terveystoimen apulaispormestari Sanna Vesikansa pikaviestipalvelu Twitterissä.
Tarkoituksena on purkaa viime päivinä kertynyttä näytteenottoruuhkaa.
Vesikansa kirjoittaa myös, että Helsinki pyrkii osaltaan edistämään, että kansallisessa OmaOlo-palvelussa voisi jatkossa asioida lapsen puolesta.
6.8. klo 10.56 Matkailu tuonut tartuntoja etenkin Ruotsista ja Baltialta, tartuttavuusluku noussut yli yhden
Sosiaali- ja terveysministeriön (STM) kansliapäällikkö Kirsi Varhila kertoi tänään koronavirustilannekatsauksessa, että syksyn tiekarttaa on alettu työstää. Siitä tehdään kolme versiota, joita noudatetaan eri tautitilanteissa. Tiekartta ohjaa rajoitustoimenpiteitä syksyllä.
Varhilan mukaan erityisesti testaus- ja jäljityskapasiteettia pitää nostaa, jos tautitilanne muuttuu. Luotettavien pikatestien käyttöönotoa selvitetään. Myös karanteenisäännöksiä pitää tiukentaa.
Terveysturvallisuuden valvontaa rajoilla lisätään matkailusta tulleiden tartuntojen vuoksi. Ulkomailta tulleet tartunnat ovat pääosin Ruotsin ja Baltian maista, Varhila kertoo. Matkailuun tuskin tulee hetkeen höllennyksiä, sillä tautitapaukset ovat lisääntyneet maailmalla.
Yle seuraa tilannekatsausta tässä jutussa.
6.8. klo 10.54 Katsommeko syksyllä taidetta maski kasvoilla? Ateneumin johtaja: “Emme voi pakottaa ihmisiä käyttämään niitä”
Teatterit, museot, elokuvateatterit sekä Kansallisooppera- ja baletti odottavat Terveyden- ja hyvinvoinnin laitoksen (THL) linjausta kasvomaskien käytöstä julkisissa tiloissa. Kansallisoopperan ja -baletin pääjohtaja Gita Kadambi kertoo, että talossa suhtaudutaan maskeihin todella myönteisesti.
– Tällä hetkellä jo työntekijämme, jotka joutuvat olemaan lähikontaktissa työnsä puolesta, käyttävät kasvomaskeja tai -visiiriä.
Ateneumin taidemuseossa kasvomaskeja ei tällä hetkellä näy juuri muilla kuin museon työntekijöillä. Museonjohtaja Marja Sakarin mukaan työntekijät ovat voineet käyttää kasvomaskeja tai -visiirejä.
– Emme voi velvoittaa asiakkaitamme käyttämään maskeja. Niiden käyttö on tällä hetkellä sellainen omantunnon asia, Sakarin lisää.
6.8. klo 10:53 HUS:n toimitusjohtaja: Koronan toinen aalto on jo täällä – "Jos me jatkamme samalla tavalla, silloin meillä on ongelma käsissämme jo kuukauden kuluessa"
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin toimitusjohtajan Juha Tuomisen mukaan koronaviruksen toinen aalto on jo alkanut Suomessa.
– Se käynnistyi heinäkuun ensimmäisen viikon jälkeen. Siihen asti tartunnat laskivat tasaisesti, ja sen jälkeen tartunnat ovat tasaisesti nousseet, Tuominen sanoi keskiviikkoillan A-studiossa.
Tuomisen mukaan tartuntojen lisääntyminen liittyy ihmisten liikkumisen lisääntymiseen. Hän pitää kehitystä huolestuttavana ja ennakoi, että tartuntamäärien kasvu jatkuu, jos muutosta ihmisten käyttäytymisessä ei tapahdu.
– Ennusteeni on, että jos me jatkamme samalla tavalla, silloin meillä on ongelma käsissämme jo kuukauden kuluessa. Kyllä meidän täytyy jotakin tehdä, jotta me saamme nousukäyrän katkaistua.
Hallitus valmistelee parhaillaan uusia toimia, jotta kevään koronatilanne vältettäisiin.
– Meillä on kaikki uhat olemassa, mutta meillä on myös mahdollisuudet siihen, että tämä tilanne voidaan kääntää vielä voitoksi. Tässä tilanteessa täytyy olla todella valppaana tällä hetkellä, niin ikään A-studiossa vieraillut perhe- ja peruspalveluministeri Krista Kiuru (sd.) totesi.
6.8. klo 10.26 Linnanmäellä ei ole havaittu uusia koronatartuntoja
Linnanmäen huvipuistossa ei ole todettu uusia koronavirustartuntoja.
Huvipuistossa vieraili sunnuntaina 26.7. seurue, jolla todettiin muutamia päiviä myöhemmin koronavirustartunta.
Kyseisenä altistuspäivänä Linnanmäellä oli enimmillään 5 500 asiakasta ja oletetun altistumisajan lopulla kello 18 noin 3 000 asiakasta, kertoo toimitusjohtaja Pia Adlivankin tiedotteessa.
– Tämä on alle kolmasosa esimerkiksi viime vuoden saman päivämäärän kävijämäärästä, Adlivankin lisää.
Helsingin epidemiologisen toiminnan mukaan kyseinen seurue on saattanut altistaa huvipuiston muita asiakkaita, mutta työntekijät eivät ole altistuneet, sillä kohtaamiset ulkona ovat olleet lyhyitä.
Linnanmäki on laskenut kävijäkapasiteettiaan kolmasosaan verrattuna normaaliin kesään. Yhtäaikaisten asiakkaiden määrä on pidetty alle 7 000 kävijässä koko kauden ajan.
6.8. klo 10.25 Kuntokeskuksessa koronatapaus kauppakeskus Triplassa Helsingissä
Helsinkiläisessä kauppakeskus Triplassa sijaitsevassa kuntokeskuksessa on ilmennyt vahvistettu koronatapaus.
Altistuminen koronavirukselle on ollut mahdollista Fitness24Seven-kuntosalilla keskiviikkona 29.7. kello 14–15 välisenä aikana.
Yritys on ollut yhteydessä kuntosalilla kyseisenä ajankohtana olleisiin asiakkaisiin.
Fitness24Sevenin tiedotteen mukaan altistumisen kesto ja merkittävyys eivät ole niin suuria, että kyseisiä henkilöitä laitettaisiin karanteeniin.
Kyseisenä aikana kuntoilemassa olleita kuitenkin kehotetaan tarkkailemaan vointiaan ja hakeutumaan koronatestiin nopeasti lievistäkin oireista.
Verkkosivuillaan Fitness24Seven kertoo, että kaikki sen kuntosalit ovat tällä hetkellä normaalisti avoinna.
6.8. klo 10.22 Ulkomaanmatkailu on tuonut uusia koronatartuntoja HUS-alueelle – etenkin nuorten aikuisten osuus korostuu tilastoissa
COVID-19-pandemian rajoitustoimien purku on näkynyt tartuntojen nousuna heinäkuun ja elokuun vaihteessa.
Tartuntamäärät Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ovat kasvaneet viime viikkoina. Heinäkuun toisella viikolla positiivisia testituloksia tuli 16. Kuun lopussa HUSin testit osoittivat liki 50 todettua tartuntaa viikossa.
Myös elokuun alussa tartuntoja on tullut jo kymmeniä. Heinäkuussa positiivisten osuus kaikista HUSissa testatuista on ollut 0,1–0,3 prosenttia, mutta eilen osuus oli kivunnut 0,9 prosenttiin testeistä.
Vielä ei kuitenkaan voida sanoa lukujen kielivän toisen aallon alkamisesta. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin apulaisylilääkäri Eeva Ruotsalaisen mukaan olemme kuitenkin toisen aallon kynnyksellä, jota pitää estää ja hillitä jo opituilla ja uusilla työvälineillä.
Lue koko juttu tästä.
5.8. klo 8.55 Espoolaisen hoivakodin koronaepäily aiheeton
Espoolaisen hoivokodin koronaepäily on osoittautunut aiheettomaksi.
Kaupunki kertoo tiedotteessaan, että kaikki hoivokodin asukkaat testattiin muutaman henkilön oireilun takia ja tulokset olivat negatiivisia.
Testauksesta on kerrottu asukkaiden omaisille.
5.8. klo 8.28 Työnantajien maskikäytänteet eroavat suuresti
VR:n työntekijät joutuvat kustantamaan omat suojamaskinsa, koska THL ei ole antanut niiden käytöstä virallista suositusta. Sen sijaan esimerkiksi eristeratkaisuja tuottava Paroc otti maskipakon käyttöön jo huhtikuussa. Moni työnantaja odottaa nyt THL:n suositusta ja tekee sitten ratkaisuja sen suhteen, kenen vastuulle maskien ostaminen tulee ja miten niitä töissä käytetään.
Voit lukea aiheesta lisää täältä.
5.8. klo 8.26 Kertakäyttömaskien kappalehinnat pyörivät yhden euron paikkeilla
Yhden kertakäyttöisen maskien hinnaksi muodostuu noin euro, kun pestävän kangasmaskin hinnat vaihtelevat alle kymmenestä eurosta lähtien materiaalien mukaan, kertovat Kesko, S-ryhmä ja Yliopiston Apteekki STT:lle.
Pienin kertakäyttömaskien pakkauskoko on 10 kappaletta ja suurin tällä hetkellä 50 kappaletta. Päivittäin tarvittava maskien määrä vaihtelee paljon sen mukaan, tarvitseeko ihminen suojamaskia työpaikalla ollessaan.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL on luvannut kertoa torstaina lisää maskiasiasta mutta suositusta maskien käytöstä ei ole vielä tuolloin odotettavissa.
Lähde: STT
4.8. klo 18.11 Testauskapasiteetti kuormittunut pääkaupunkiseudulla, viime viikko yksi kesän vilkkaimmista – uusia näytteenottolinjoja avataan
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella tehdään tällä hetkellä koronatestejä niin paljon, että testauspisteiden vetokyky ei tahdo riittää. Viivettä testiin pääsyssä on ollut etenkin Espoon ja Vantaan testipisteissä Jorvissa ja Peijaksessa.
HUSin johtajaylilääkäriä tämän viikon sijaistava tukielin- ja plastiikkakirurgian toimialajohtaja Jarkko Pajarinen kertoo, että viime viikko ja viikonloppu olivat kesän vilkkaimpia koronatestauksen suhteen. Koko korona-ajan ennätysviikosta ei ole kyse, mutta testejä otettiin niin paljon, että testauskapasiteetti oli toden teolla kuormitettuna.
Espoon Matikylän drive-in-pisteeseen saadaan jo huomenna, keskiviikkona toinen kaista. Myös Helsingin Meilahden pisteeseen on luvassa lisävoimia.
Potilaita myös aletaan ohjata väljemmille testipisteille, jos lähin on täynnä.
4.8. klo 13.50 Kierros Helsingin keskustassa kertoo, että tiukennusta maskisuositukseen odotetaan – "Kun ei ole suoraan suositeltu, niin ei olla hankittu"
Psykologian tohtori ja terveyden edistämisen dosentti Pilvikki Absetz Tampereen yliopistosta osaa selittää ihmisten tämän hetkistä suhtautumista kasvomaskeihin.
Keväällä asiantuntijat kiistelivät julkisesti maskien hyödyistä ja haitoista, eikä maskeja ollut helposti saatavilla. Näiden yhteisvaikutuksena ei myöskään syntynyt sosiaalisia normeja, jotka olisivat tukeneet maskien käyttämistä.
– Ja kaikki tämä sitten tietenkin johti siihen, että yksilötasolla viestit koettiin ristiriitaisina. Monet muut motivaatiotekijät, jotka ihmisillä oli maskien käyttöä vastaan tai niiden puolesta jylläsivät, ja se puolestaan johti siihen, että vaan osa käyttää ja osa ei käytä.
Absetz toteaa, että jos ihmisten halutaan käyttävän maskeja, viralliset ohjeet ja suositukset tarvitaan nopeasti. Samalla hänen mukaansa voimavaroja tulisi kohdentaa niin sanottuun valinta-arkkitehtuuriin. Käytännössä, maskien käyttöön ohjattaisiin niiden helpolla saatavuudella.
– Esimerkiksi kauppaan mennessä, jos sinulla ei ole omaa maskia, niin siellä olisi maskit saatavilla heti. Ja työntekijät käyttäisivät niitä ja näyttäisivät esimerkkiä asiakkailleen.
– Jos nyt annetaan suositus ja pelkästään odotetaan, että ihmiset tilaavat maskeja netistä tai ostavat niitä apteekista, niin kyllä meillä varmaankin huomattava osa ihmisistä jättää edelleenkin käyttämättä.
Lue koko juttu ja kaupunkilaisten kommentteja tästä.
4.8. klo 13.47 Moni kunta lomauttaa syksystä myös opettajia osittain koronan takia
Peruskoulut avataan ensi viikosta alkaen ennennäkemättömässä tilanteessa. Koronan toista aaltoa jännitetään. Samaan aikaan kuntien talous on aikaisempaa ahtaammalla johtuen myös koronasta.
Talousvaikeuksien takia moni kunta on ajoittanut henkilöstönsä lomautuksia syksyyn ja osittain myös opettajiin. Sekä työnantaja- että työntekijäpuolen tietojen mukaan noin puolet kunnista on kaavailemassa lomautuksia taloustilanteensa helpottamiseksi.
Kunnista 16 on ajoittamassa lomautuksia syksyyn. Reilut joka kymmenes kunta on lomauttamassa myös opettajia.
4.8. klo 13.41 Suomessa 17 uutta koronatartuntaa
Suomessa on todettu vuorokauden aikana 17 uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 483.
Eniten tartuntoja on Uudellamaalla, kaikkiaan 5 454. Kaupungeista eniten tartuntoja on Helsingissä (2 793). Vantaalla on todettu 919 tartuntaa ja Espoossa 856 tartuntaa.
Turussa on todettu 218 tartuntaa ja Tampereella 142 tartuntaa.
Maanantaihin mennessä koronavirukseen liittyviä kuolemantapauksia oli raportoitu 329. Sairaalahoidossa oli maanantaina yhdeksän potilasta, joista yksikään ei tehohoidossa.
Sairaanhoitopiirit ilmoittavat sairaalahoidossa olevien potilaiden ja koronaviruksen aiheuttamaan tautiin liittyvien kuolemantapausten lukumäärän maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin.
Lähde: STT
4.8. klo 10.59 Espoo testaa kaikki hoivakodin asiakkaat koronavirustartunnan vuoksi
Espoo testaa yhden hoivakotinsa kaikki asukkaat siellä havaitun koronavirustapauksen vuoksi. Länsiväylä-lehden mukaan Espoon perusturvajohtaja Juha Metso on vahvistanut tartunnan kaupungin omassa hoivakodissa.
Viime viikolla espoolaisessa päiväkodissa todettiin koronavirusaltistus. Sen takia viitisentoista ihmistä asetettiin karanteeniin. Ainakaan maanantaihin mennessä ei ollut ilmennyt päiväkotiin liittyviä jatkotartuntoja.
3.8. klo 18.31 Helsingissä joukkoaltistumisia koronalle
Helsingissä on ilmennyt yksittäisiä koronavirustapauksia heinäkuussa ja kuun loppupuolella tartunnoissa on ollut pientä kasvua. Päivätasolla kyse on kuitenkin ollut toistaiseksi muutamista tartunnoista, kaupunki tiedottaa.
Tartunnanjäljityksessä on käynyt ilmi, että tiettyjä turvatoimia on nyt syytä tehostaa. Pelkästään viimeisen viikon aikana on ilmennyt useita tapauksia, joissa altistuneita on yhtä tartunnan saanutta kohti kymmeniä. Syinä tälle ovat esimerkiksi pettäneet järjestelyt turvavälien toteutumisessa, lukuisat sosiaaliset kontaktit ja matkailu.
Kaupunki muistuttaa matkalta palaavia omaehtoisesta karanteenista eli kaikkien ylimääräisten sosiaalisten kontaktien välttämistä. Sukulaisten näkeminen ja ravintolassa käynti voivat odottaa kunnes on kulunut 14 vuorokautta Suomeen paluusta.
Yksi laajempi altistus tapahtui Linnanmäen huvipuistossa 26. heinäkuuta kello 15–18 välillä.
3.8. klo 18.20 Helsinki-Vantaalle harkitaan saapuvien matkustajien kuumeen mittausta, seulontaan voisi käyttää myös koiria
Helsinki-Vantaan lentokentälle harkitaan saapuvien matkustajien ruumiinlämmön etämittausta. Kuumeen mittaus olisi Vantaan sosiaali- ja terveydenhoidon toimialan apulaiskaupunginjohtaja Timo Arokydön mukaan yksi keino ylläpitää ihmisten kriisitietoisuutta, joka sekin osaltaan estää virusta leviämästä.
– Skannaus voi olla signaali siitä, että tilanne ei ole normaali, että epidemia on edelleen käynnissä ja matkustajien on syytä käyttäytyä tietyllä tavalla, käsihygienia, maskit ja niin edelleen, Arokytö sanoo.
Aronkytö kertoo, että toistaiseksi ei ole pystytty vahvasti osoittamaan, että kuumeen etämittauksesta olisi merkittävää hyötyä koronavirusta kantavien matkustajien seulonnassa, vaikka tapa on käytössä esimerkiksi useilla Aasian lentokentillä.
– En ole tällä hetkellä niiden kannalla, koska tieteellistä näyttöä ei ole. Mutta muut tekijät, kuten matkustajien turvallisuuden tunteen lisääminen ja käyttäytymiseen vaikuttaminen ovat niin tärkeitä asioita, että ne saattavat puoltaa skannereiden käyttöönottamista kentälle.
Helsinki-Vantaan koronapisteestä vastaava sotejohtaja Aronkytö kertoo, että joillain lentokentillä on pohdittu virusta kantavien matkustajien seulomisessa myös koirien käyttöä. Sitä ei ole Helsinki-Vantaallakaan poissuljettu.
3.8. klo 18.16 Linnanmäellä vieraili heinäkuun lopussa seurue, joka on altistanut muita koronavirukselle
Linnanmäen huvipuistossa vieraili heinäkuun lopussa seurue, joka on altistanut muita ihmisiä koronavirukselle, Helsingin kaupunki tiedottaa. Seurue oli huvipuistossa sunnuntaina 26. heinäkuuta noin kello 15–18.
Kyseisenä ajankohtana Linnanmäellä olleita kehoitetaan tarkkailemaan omaa vointiaan erityisen tarkasti. Testiin suositellaan hakeutumaan nopeasti, jos jotakin koronavirukseen viittaavaa oiretta ilmenee.
Linnanmäki pyrkii ottamaan yhteyttä henkilöihin, jotka ovat varanneet kyseiselle päivälle lipun Linnanmäen omia varauspalveluita käyttäen.
3.8. klo 13.25 Vantaan Pakkalan drive-in -näytteenottopiste muutti Varistoon
Vantaan Pakkalassa toiminut koronaviruksen drive-in -näyttöönottopiste on siirtynyt Varistoon.
Testaukset Varistossa alkoivat tänään maanantaina puoliltapäivin.
Näytteenottopisteen paikka piti vaihtaa, sillä toiminta Leijan yrityspalvelukeskuksessa Pakkalassa palaa omalle paikalleen.
Vantaalaisia testataan lisäksi HUS:in ylläpitämissä Jorvin, Peijaksen ja Meilahden kolmiosairaalan drive-in -näytteenottopisteissä.
Mikäli epäilet koronavirustartuntaa, tee ensin sähköinen oirearvio tai soita terveysasemien puhelinpalveluun. Terveydenhuollon ammattilainen arvioi näytteenottotarpeen ja varaa tarvittaessa ajan koronavirustestiin.
3.8. klo 12.45 Koronasovelluksen koekäyttö alkaa huomenna – ensimmäiset testaajat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin kaupungin työntekijöitä
Koronan älypuhelinsovelluksen koekäyttö alkaa huomenna tiistaina 4. elokuuta. THL kertoo asiasta tiedotteessa.
Sovelluksen koekäyttäjiä on muutamia kymmeniä ja he ovat Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Helsingin kaupungin työntekijöitä.
Koekäytössä on kaksi vaihetta. Tällä viikolla koekäyttäjät asentavat sovelluksen puhelimiinsa. Tämän jälkeen puhelin alkaa havainnoida käyttäjän lähikontakteja.
Toisella viikolla koekäyttö laajenee jäljitystyötä tekevien ammattilaisten käyttöliittymään. Sen avulla esimerkiksi tartuntatautilääkärit tai hoitajat toimittavat sairastuneelle koodin, jolla tämä voi varoittaa muita sovelluksen käyttäjiä mahdollisesta altistumisesta.
3.8. klo 12.39 Helsinki-Vantaan lentoaseman koronatestauspiste avautui
Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitetaan tänään maanantaina maahan saapuvien matkustajien koronavirustestaus.
Nyt avattavan terveysneuvonta- ja koronatestauspisteen on tarkoitus lisätä koronaturvallisuutta. Kaikkia matkustajia ei testata, vaan testeihin ohjataan henkilöt, joilla on koronavirukseen viittaavia oireita tai jotka itse epäilevät saaneensa tartunnan.
Kun matkustaja saapuu Helsinki-Vantaalle, hän saa ensiksi THL:n yleisohjeita. Jos saapuu riskimaista, matkustaja saa karanteeniohjeet.
Laukkuaulasta saapuessa kaikki matkustajat kulkevat terveysinfon kautta, kertoo Vantaan apulaiskaupunginjohtaja Timo Aronkytö.
– Matkustajalle korostetaan, että nyt pitäisi ajatella, että onko hänellä oireita ja onko hän mahdollisesti saanut tartuntaa.
Lue koko juttu tästä.
31.7. klo 17.33 Espoolaisessa päiväkodissa 15 ihmistä on asetettu karanteeniin koronavirusaltistuksen takia
Espoolaisessa päiväkodissa 15 ihmistä on asetettu karanteeniin koronavirusaltistuksen takia, kertoo Espoon kaupunki. Koronavirustartunnan saanut henkilö on asetettu eristykseen.
Virukselle on Espoon kaupungin mukaan altistunut noin kymmenen päiväkodissa ollutta aikuista ja lasta sekä muutamia heidän lähipiiriinsä kuuluvia.
Koronavirukselle altistuneiden lasten vanhempiin on oltu yhteydessä. Päiväkoti tiedottaa asiasta muille päiväkodissa olleille, jotka eivät ole altistuneet tartunnalle.
Kaupungin mukaan päiväkodin toiminta jatkuu normaalisti, koska muuta tartuntariskiä ei ole.
31.7. klo 13.14 Helsingin kaupunki ennakoi työntekijöidensä käyvän testeissä lomien jälkeen aiempaa enemmän
Helsingin kaupunki varautuu siihen, että sen työntekijät hakeutuvat koronatestiin lähiviikkoina huomattavasti aiempaa hanakammin. Työterveyshuollosta arvioidaan, että lomilta paluu ja koulujen alku saattaa yli kolminkertaistaa koronatestiin hakeutuvien kaupungin työntekijöiden määrän.
Viikossa testattavien määrä on ollut kaupungin työterveyshuollossa kesä-heinäkuussa noin reilu sata testiä. Niistä positiivisen koronanäytteen on antanut heinäkuussa yhdestä kolmeen työntekijää viikossa. Kesäkuussa tartuntoja ei todettu kolmeen viikkoon yhtään.
Yksikön päällikkö Ritva Teerimäki Helsingin työterveyshuollossa vakuuttaa, että kaupunki selviää kasvasta testattavien määrästä. Teerimäki uskoo testausmäärien nousevan nopeasti takaisin kevään tasolle eli noin 400–500 testiä viikossa.
Helsingin työterveyshuolto kehottaa kaikkia vähänkin oireisia hakeutumaan matalalla kynnyksellä testiin. Kehotus koskee erityisesti heitä, jotka ovat palaamassa työpaikalleen.
31.7. klo 10.42 Lieväoreinen koronatartunnan saanut lapsi ei aiheuttanut jatkotartuntoja kuten oireinen aikuinen, kertoo THL:n tuore selvitys kahdesta koulusta
Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL) ja Helsingin kaupunki selvittivät kahdessa helsinkiläisessä koulussa todettujen koronatartuntojen altistus- ja jatkotartuntojen määrää. Toisessa koulussa ensimmäinen tartunnan saanut henkilö oli lieväoireinen lapsi ja toisessa koulussa ensimmäisen tartunnan saaja oli oireinen aikuinen.
Selvityksessä ilmeni, että koulussa, jossa lieväoireinen lapsi oli ensimmäinen tartuttaja eli indeksitapaus, jatkotartuntoja ei ollut lainkaan. Koulussa, jossa indeksitapaus oli oireinen aikuinen, tartuntoja havaittiin 16 prosentilla altistuneista. Myös altistuneiden perheenjäsenistä 42 prosenttia oli saanut tartunnan.
Selvityksessä testattiin sekä koronatartunnalle altistuneita koululaisia että koulujen henkilökuntaa. Selvityksen tulokset ovat linjassa aiempien raporttien kanssa siitä, että lapset tartuttaisivat koronaa vähemmän kuin aikuiset. Se ei kuitenkaan sulje pois lapsen aiheuttaman jatkotartunnan mahdollisuutta.
– Sellaista johtopäätöstä ei voi tehdä, että lapset eivät tartuta ja aikuiset tartuttavat. Löydös on kuitenkin samansuuntainen kuin mitä muualta maailmasta on raportoitu, THL:n asiantuntijalääkäri Emmi Sarvikivi korostaa.
30.7. klo 16.19 Kesän ensimmäisillä festareilla vastuu turvaväleistä jää järjestäjille ja yleisölle – HUS-johtajan mielestä rajoituksia puretaan liian varhain
Koronarajoitusten purkaminen elokuun alussa mahdollistaa yli 500 henkilön yleisötilaisuuksien järjestämisen ulko- ja sisätiloissa. Vastuu turvaväleistä jää järjestäjille ja festariyleisölle.
Osa lääkärikunnasta on pitänyt koronarajoitusten purkamista liian aikaisena. Kritiikkiä on herättänyt etenkin yli 500 hengen yleisötapahtumien järjestämisen salliminen sisätiloissa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri HUSin diagnostiikkajohtajan Lasse Lehtosen mukaan Euroopan komission suosituksissa rajoituksia tulisi purkaa vasta sitten, kun tartuntojen määrä on kaksi viikkoa laskusuunnassa.
– Nyt tilanne Suomessa on päinvastainen, eli meillä tartunnat ovat kääntyneet nousuun ja nyt puretaan rajoituksia.
Lehtosen mukaan hallitus uskoi vielä juhannuksen aikoihin, että tilanne pysyy hyvänä, mutta viimeisintä kehitystä ei ole otettu huomioon.
– Mielestäni tässä on vähän oikaistu. Meillä tehtiin aika varhaisessa vaiheessa päätöksiä rajoitusten purusta. Jos ja kun epidemiatilanne muuttuu, niin näitä päätöksiä pitäisi pystyä tarkastelemaan ajankohtaisten tartuntalukujen valossa.
Aikaisemmin pienempiä yleisötapahtumia on pystynyt jo pitämään ulkotiloissa. Elokuun alusta lähtien sallitaan esimerkiksi keikkojen järjestäminen sisätiloissa erityisjärjestelyin.
– Maailmalla on hyvin runsaasti esimerkkejä, joissa korona on levinnyt suurissa yleisötapahtumissa, on ne sitten yökerhoja tai kirkkotapahtumia. Uusin tieto tukee ajatusta, että korona tarttuu myös ilmateitse.
– Ilmastoituihin sisätiloihin pakkautuva suuri joukko muodostaa selkeästi suuremman riskin tartunnoille kuin ulkoilmassa tapahtuvat tilaisuudet. Kun Suomen ilmasto on sellainen, että syksymmällä on ulkona vaikeampaa isompaa järjestää, niin tämä osaltaan lisää riskiä tartuntojen leviämiseen.
30.7. klo 15.25 Ravintola joutui sulkemaan ovensa koronatartunnan takia Raaseporissa
Raaseporilainen ravintola Köttkontrollen Steakhouse & Meatbar joutui sulkemaan ovensa keskiviikkona koronatartunnan vuoksi. Ravintolan viiden hengen henkilökunta on seuraavat kaksi viikkoa karanteenissa mahdollisen koronavirusaltistuksen takia.
Ravintolapäällikkö Mikael Kokkonen kertoo Yle Uutisille saaneensa tiistaina 28. heinäkuuta asiakkaana olleelta ihmiseltä ilmoituksen koronatartunnasta. Tartunnan saanut oli käynyt ravintolassa edellisenä torstaina 23. heinäkuuta.
Raaseporin kaupungilta tuli vahvistus koronatestin tuloksesta keskiviikkona, 29. heinäkuuta.
30.7. klo 13.14 Koronapandemia vaikuttaa Loviisan ydinvoimalan huoltotöihin
Energiayhtiö Fortum varautuu koronatilanteen vuoksi vuosihuollossa ulkomaisten työntekijöiden osalta 14 vuorokauden karanteeneihin. Loviisan ydinvoimalaitoksen vuosihuolto on laaja urakka, johon osallistuu yhteensä lähes 1 400 työntekijää.
Voimalaitoksen 500 työntekijän lisäksi lähes 900 ulkopuolista työntekijää. Heistä kolme neljästä on suomalaisia, mutta työntekijöitä tulee myös Ranskasta, Puolasta, Saksasta, Venäjältä ja Tšekistä.
Vuosihuoltojen arvioidaan kestävän yhteensä 69 vuorokautta. Huolto alkaa tulevana sunnuntaina.
Ensin huolletaan kakkosyksikkö ja sen jälkeen ykkösyksikkö. Ykkösyksikössä tehdään laaja tarkastusvuosihuolto, joka toistetaan kahdeksan vuoden välein. Polttoaineesta vaihdetaan vuosittain neljäsosa uuteen.
30.7. klo 12.40 Suomi aloittaa maahan saapuvien lento- ja laivamatkustajien koronavirustestaukset lähipäivinä
Helsinki-Vantaan lentoasemalla aloitetaan lähipäivinä maahan saapuvien matkustajien koronavirustestaus. Ylen saamien tietojen mukaan toiminta saattaa käynnistyä jo tulevana viikonloppuna, mutta viimeistään ensi viikolla.
Vantaan kaupungin, terveysviranomaisten (STM, THL, HUS) ja Finavian yhteisenä tavoitteena on torjua tautia aktiivisesti jo rajalla eli tunnistaa lentomatkailijoiden joukosta tartunnankantajat, ja siten estää taudin leviäminen muualle maahan.
Myös satamissa ohjataan testiin henkilöt, joilla on koronaviruksen oireita tai jotka epäilevät altistuneensa taudille.
29.7. klo 14.19 Helsingin kaupunki purkaa etätyösuosituksen
Suomen suurimman työnantajan Helsingin kaupungin työntekijät palaavat ensi viikolla etätöistä toimistoille. Helsingin viestintäjohtaja Liisa Kivelän mukaan kaupunki ei suosittele elokuun alusta lähtien enää etätöissä työskentelyä koronaviruksen vuoksi.
Helsingin noin 40 000 työntekijästä etätyömahdollisuus on ollut tehtävien puolesta noin 8 000 työntekijällä.
Elokuussa Helsingissä jatkuu normaali etätyökäytäntö. Viestintäjohtaja Kivelä uskoo aiempaa useamman työskentelevän etätöissä, vaikka siitä ei ole voimassa varsinaista suositusta.
Espoosta kerrotaan, että kaupungissa tehdään etätöitä ainakin elokuun alku. Vantaalla aiotaan palata toimistolle niissä hallinnon tiloissa, joissa turvaetäisyyksistä voidaan pitää kiinni. Kokouksia aiotaan Vantaalla pitää jatkossakin etänä, varsinkin niissä tapauksissa, joissa kokoukselle ei löydy riittävän väljää tilaa.
29.7. klo 13.07 Käsidesiin liittyvät soitot Myrkytystietokeskukseen ovat lisääntyneet koronan seurauksena
Käsidesiin liittyvät soitot Myrkytystietokeskukseen ovat lisääntyneet koronan seurauksena. Keskus on saanut huhti-heinäkuun aikana noin 90 desinfiointiaineita koskevaa puhelua kuukaudessa. Normaalisti Myrkytystietokeskus saa noin 400–500 desinfiointiaineita koskevaa puhelua vuodessa eli keskimäärin noin 40 puhelua kuukaudessa.
Tänä vuonna puhelut ovat lähes poikkeuksetta koskeneet alkoholipitoisia käsidesejä. Myrkytystietokeskuksen saamista puheluista suurimmassa osassa käsidesiä on juotu vahingossa tai tarkoituksella. Noin puolet keskukseen tänä keväänä ja kesänä tulleista puheluista on koskenut pikkulapsia, jotka ovat juoneet tai joiden epäillään juoneen desinfiointiainetta.
Käsidesi saattaa aiheuttaa nieltynä pahoinvointia ja vatsanväänteitä. Pienen lapsen kohdalla käsidesin juominen saattaa aiheuttaa voimakkaitakin oireita. Aikuisilla oireet ovat yleensä lieviä lapsiin verrattuna.
29.7. klo 6.18 Rippikoululeirillä Lohjan Vivamossa on todettu koronavirustartunta
Yhteensä 37 henkilöä on altistunut koronavirukselle Lohjan Vivamossa järjestetyllä Kansan raamattuseuran rippileirillä. Tiedotteen mukaan kaikki altistuneet nuoret ja rippikoulun henkilökunnan jäsenet on tunnistettu. Altistumisesta johtuvia sairastumisia ei ole toistaiseksi tiedossa.
Tilanteen vuoksi rippikoululeiri on keskeytetty ja varotoimenpiteenä Vivamossa meneillään ollut toinen rippikoululeiri on myös keskeytetty. Osallistujat tulevat rippikoululeirille eri puolilta maata.
HUS epidemiologia on antanut ohjeet, että altistunut rippikouluryhmä määrätään karanteeniin, joka kestää 14 vrk altistumispäivästä 28.7.2020 laskien eli 11.8.2020 saakka.
28.7. klo 15.50 Koronavirus saattaa tarttua ilmateitse sisätiloissa, mutta julkisten tilojen ilmanvaihdosta tai tuuletuksesta ei ole virallista ohjeistusta
Heinäkuun alussa WHO tarkensi ohjeistustaan koronaviruksen tartuntareiteistä ja totesi, että virus voi tarttua myös ilmateitse sisätiloissa. Aiemmin viruksen ilmateitse tarttumista ei ole pidetty merkittävänä. Suomessa ilmatietartuntaa ehkäiseviä erillisiä viranomaisohjeistuksia tai määräyksiä ei tällä hetkellä ole.
Vaikka viranomaismääräyksiä asiassa ei ole, lämpö-, vesi- ja ilmanvaihtotekniikan asiantuntijayhdistykset Euroopassa ja Suomessa ovat ryhtyneet antamaan omia julkisiin tiloihin tarkoitettuja ohjeitaan ja suosituksiaan ilmanvaihdosta. Niillä pyritään ehkäisemään koronaviruksen mahdollista tarttumista ilmateitse.
Toistaiseksi tiedetään kuitenkin varsin vähän siitä, kuinka herkästi virus ilmateitse tarttuu.
Aalto-yliopiston virtausfysiikan apulaisprofessorin Ville Vuorisen mielestä Suomessa ei ole kiinitetty riittävästi huomiota koronaviruksen mahdolliseen leviämiseen ilmateitse. Hänen mukaansa ilmanvaihto ja tuuletus ovat jääneet paitsioon viimeaikaisessa keskustelussa.
28.7. klo 10.37 Miksi koronatilanne on pysynyt Suomessa yllättävän vakaana ja millä keinoin voimme hillitä toista aaltoa?
Koronakevät opetti asiantuntijoille, että koronavirus on hankala ennustettava. Viruksen käyttäytymisestä on mahdotonta antaa vedenpitäviä arvioita. Kolme asiantuntijaa vastaa neljään kysymykseen toisesta aallosta ja siitä miten siihen varaudutaan.
Epidemia on pysynyt kotimaassa kesän aikana rauhallisena, mutta maailman kokemukset aaltoilevasta tautitilanteesta ja uudelleen määrätyistä rajoituksista kytevät suomalaisten takaraivossa.
27.7. klo 12.32 HUS-alueen koronavirustartunnat ovat lähteneet kasvuun
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella COVID-19-tartuntojen määrä on lähtenyt kasvuun. HUSin diagnostiikkajohtaja Lasse Lehtonen kertoo Twitterissä, että HUSissa havaittiin 25 uutta koronavirustartuntaa viime viikolla 21.–26.7. Sitä edeltävällä viikolla luku oli 14.
Diagnostiikkajohtaja Lehtosen mukaan positiivisten määrän kaksinkertaistuminen viikoittain aiheuttaa elokuun lopussa huolestuttavan tilanteen.
24.7. klo 16.55 Tuhansien pelaajien turnauksesta ei tullut viruslinkoa – Helsinki Cupin toimitusjohtaja: "Olen äärettömän iloinen, tyytyväinen ja huojentunut"
Vajaat kaksi viikkoa sitten päättyneestä Suomen suurimmasta junioreiden jalkapalloturnauksesta Helsinki Cupista ei tullut viruslinkoa. Näin voidaan päätellä siitä, että järjestäjien tietoon ei ole tullut yhtään tartuntaa, altistusta tai edes jäljitystä.
– Ei tultu sairaana turnaukseen. Se voi olla yksi syy, arvioi turnauksen toimitusjohtaja Kirsi Kavanne.
Koronaviruksen itämisaika on 1–14 päivään, mutta keskimäärin se on viisi päivää. Oireet alkavat 97,5 prosentissa tapauksista 11,5 päivän sisällä tartunnasta. Tänään on kulunut 13 päivää turnauksen päättymisestä.
Täysin varmoja viruksettomasta tapahtumasta ei siis voida vielä olla, mutta näyttää vahvasti siltä, että laajoja tartuntaketjuja viheriöiltä ei lähtenyt leviämiään ympäri Suomea.
24.7. klo 14.43 Yksi uusi koronakuolema Suomessa
Suomessa on todettu yksi uusi koronavirukseen liittyvä kuolema, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu Suomessa tähän mennessä yhteensä 329.
Suomessa on nyt sairaalassa neljä ihmistä koronaviruksen vuoksi. Yksikään heistä ei ole tehohoidossa.
Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella on tähän mennessä todettu yhteensä 5 390 tartuntaa. Koko maassa tartuntoja on yhteensä 7 380.
23.7. klo 13.35 Uudellamaalla on todettu yhdeksän uutta koronavirustartuntaa
Suomessa on todettu vuorokauden aikana kymmenen uutta koronavirustartuntaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Lähes kaikki uudet tartunnat eli yhdeksän tartuntaa on Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella. Yhteensä tartuntoja on todettu nyt kokomaassa 7 372, HUSin alueella niistä on 5 388.
Sairaanhoitopiirit raportoivat tautiin liittyvät kuolemat sekä sairaala- ja tehohoidossa olevien potilaiden määrän kolmesti viikossa maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on todettu Suomessa tähän mennessä yhteensä 328.
Tämänhetkisten tietojen mukaan Suomessa sairaalahoidossa on neljä ihmistä. Yksikään heistä ei ole tehohoidossa.
20.7. klo 18.06 Kössi-koira tunnistaa koronan laboratoriotestejä paremmin, ja se kiinnostaa maailmalla
Espanjanvinttikoira Kössi on jo vuosia haistellut näytepurkkeja nakkipalkalla lääketieteen palveluksessa. Se on hajuerottelukoira, joka löytää syövän koneita paremmin. Nyt Kössi on koulutettu uuteen tehtävään: koronatartunnan tunnistamiseen.
Kössi päihittää koronan tunnistamisessa jo laboratoriokokeet, ja sen kaltaisille koronakoirille on nyt huutava kysyntä maailmalla. Kössi-koira saattaa päästä ulkomaille demonstroimaan, miten koronan tunnistaminen hajun varassa toimii.
Koulutetut koirat ovat Helsingin yliopiston tutkimuksissa onnistuneet erottamaan terveiden ja koronainfektioon sairastuneiden virtsanäytteet.
20.7. klo 12.42 Pääkaupunkiseudulla edelleen eniten todettuja COVID-19 tartuntoja koko maassa
Suomessa on todettu viisi uutta koronavirustartuntaa vuorokauden aikana, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (THL). Tartuntoja on nyt yhteensä 7 340.
Eniten tartuntoja on todettu Helsingissä, kaikkiaan 2 758. Vantaalla on todettu 899 ja Espoossa 837 tartuntaa. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin, HUSin alueella on todettuja tartuntoja yhteensä 5 365.
THL ilmoittaa sairaalahoidossa olevien ja koronavirukseen liittyviin kuolemiin liittyvät luvut myöhemmin iltapäivällä.
17.7. klo 18.32 Kone luottaa siihen, että koronan vaikutus jää maltilliseksi
Hissiyhtiö kone luottaa siihen, että koronan vaikutus jää korkeintaan neljään prosenttiin liikevaihdosta.
Yhtiö onnistui koronakriisin keskellä kasvattamaan liikevaihtoaan.
– Meillä oli todella vahva toinen vuosineljännes, jos katsoo mitä ympäristössä tapahtuu, Henrik Ehrnrooth sanoo.
Etenkin Kiinan markkina, josta korona lähti kuukausia sitten liikkeelle, kasvoi voimakkaasti.
– Odotimme Kiinan markkinan elpymistä, mutta emme odottaneet sen tapahtuvan näin voimakkaasti, Ehrnrooth sanoo.
– Sen lisäksi liiketoiminta on ollut hyvää myös monessa Euroopan maassa ja Pohjois-Amerikassa.
17.7. klo 15.51 Suomessa ei uusia koronakuolemia
Suomessa ei ole todettu yhtään uutta koronavirukseen liittyvää kuolemaa, kertoo Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL. Koronavirukseen liittyviä kuolemia on raportoitu Suomessa 328.
Tehohoidossa koronaviruksen vuoksi on yksi potilas. Keskiviikkona tehohoitopotilaita ei ollut.
17.7. klo 14.23 Kysely koronakaranteenista: Lapset pitivät perheen yhteisajasta, kaipasivat läheisiä
Suomen lapset pitivät koronakaranteenin aikana siitä, että perheen yhdessä viettämä aika lisääntyi. Tuoreesta kyselystä niin ikään selviää, että poikkeusaikana lapset kaipasivat kavereita ja isovanhempia. Opettajiakin pikkuväellä oli ikävä.
Yleisesti kyselyyn vastanneet lapset kokivat kevään poikkeustilan ja etäkoulun myönteisinä. Melko harva kertoi voineensa huonosti.
Uutisiin liittyen lapset kuitenkin pelkäsivät läheisen sairastumista tai kuolemaa. Myös ihmisistä eri puolilla maailmaa kannettiin huolta.
Päiväkoti- ja alakouluikäisten mielipiteitä poikkeustila-ajasta selvitti Suomen Unicef.
STT
17.7. klo 14.19 Äidinmaito riittänyt sairaaloissa epidemiasta huolimatta – osa sairaaloista keskeytti maidon ostamisen koronariskin vuoksi
Luovutettu äidinmaito on riittänyt sairaaloissa kevään koronaepidemiasta huolimatta. Suurin osa sairaaloista on jatkanut koronankin aikana äidinmaidon ostamista normaalisti.
Maidon vastaanottoa on jakettu keskeytyksettä esimerkiksi Helsingin, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa keskussairaaloissa.
Seinäjoen keskussairaalassa äidinmaidon luovutustoiminta lopetettiin kuitenkin lähes neljäksi kuukaudeksi koronariskin takia. Samoin toimittiin Porissa.
Äidinmaidon varastotilanne on sairaaloiden ilmoitusten mukaan tällä hetkellä hyvä. Uusia luovuttajia sairaalat hakevat kuitenkin muun muassa somekampanjoilla.
16.7. klo 18.35 "Voi sen tartunnan saada Suomessakin", Jenni Korpi ja Jerry Oksman matkaavat Kreikkaan ensimmäisten joukossa – osa lomalennoista jo loppuunmyyty
Käsidesi sekä kasvomaskit mukaan, ja ennen lähtöä on muistettava täyttää Kreikan viranomaisten vaatima matkustajalomake.
Tämän verran vantaalaisten Jenni Korven ja Jerry Oksmanin matkavalmistelut ovat nyt poikenneet tavanomaisesta.
Korpi, Oksman ja Korven 4-vuotias Raul-poika matkaavat Kreikkaan tulevana sunnuntaina – matkustusrajoitusten purun jälkeen ensimmäisten suomalaisten joukossa.
Lomalennot Kreikkaan käynnistyivät kuukausien koronatauon jälkeen torstaina.
Lue koko juttu tästä.
16.7 klo 18.31 Koronatestien määrä on jopa viisinkertaisunut viime kuusta
Suomessa tehtiin viime viikolla noin 24 000 koronatestiä, mikä on enemmän kuin vielä kertaakaan epidemian aikana.
Testimäärä on ollut viime aikoina voimakkaassa kasvussa ainakin pääkaupunkiseudulla, Varsinais-Suomessa, Keski-Suomessa sekä Etelä-Karjalassa ja Kymenlaaksossa.
Odotettavissa on, että syksyllä infektiorintamalla tulee vielä paljon nykyistä vilkkaampaa, kun perinteinen influenssakausi alkaa. Tämä tietää todennäköisesti tuntuvaa lisäkuormitusta myös koronatesteihin. Nyt pohditaankin riittääkö testauskapasiteetti enää syksyllä.
15.7. klo 16.06 Kuolleet vähenivät yhdellä Suomessa kuolinsyiden tarkentuessa
Suomessa on kuollut koronaviruksen aiheuttamaan tautiin yhteensä 328 ihmistä. Luku on yhden pienempi kuin eilen tiistaina, koska kuolinsyyt ovat tarkentuneet, kertoo THL.
15.7. klo 16.02 Koronatartuntoja viisi vähemmän kuin eilen tiistaina
Tartuntatautirekisteri on muuttunut tänään keskiviikkona, mikä heijastuu Suomen koronatartuntalukuihin. Tartuntoja on nyt Suomessa kirjattu yhteensä 7 296, mikä on 5 vähemmän kuin eilen.
Laboratorion ja lääkärin tartuntatauti-ilmoitukset koronavirusinfektiosta yhdistetään nyt yhdeksi tautitapaukseksi, kun on kyse samasta mikrobista tai taudista ja samasta henkilöstä vuoden sisällä. Tähän asti yhdistämisen aikaväli on ollut kolme kuukautta.
Jos samasta henkilöstä on koronavirusilmoitus esimerkiksi maaliskuulta ja kesäkuulta, on tartuntatautirekisteriin kirjattu kaksi eri koronatapausta. Nyt koronaviruksen yhdistelyaikaväli muutetaan vuodeksi, jolloin nämä tuplatapaukset poistuvat rekisteristä, tilastoista ja koronakartalta.
14.7. klo 17.42 Fiskarsin matkailuvuosi näytti keväällä synkältä – sitten saapuivat kotimaiset turistit
Koronakriisi ja sen tuomat rajoitukset laittoivat monen kesäsuunnitelmat uusiksi. Hallituksen asettamia matkustusrajoituksia alettiin purkaa maanantaina 13. heinäkuuta, mutta moni kaupunki on tänä kesänä kotimaanmatkaajien varassa.
Esimerkiksi Länsi-Uudellamaalla sijaitsevassa Fiskarsissa tapahtumakävijöiden ja ulkomaalaisten matkailijoiden osuus on tänä kesänä pudonnut viidennekseen normaalista. Vuosittain kylässä vierailee noin 220 000 ihmistä. Tapahtumakävijöitä heistä on noin 50 000, ulkomaalaisia turisteja 40 000.
Fiskars Villagen johtajan Kari Selkälän mukaan tilanne on kuitenkin parantunut kesän mittaan. Kesäkuussa viime vuoden kävijämääristä oltiin jäljessä enää 25 prosenttia. Syynä on kotimaisten matkailijoiden kiinnostuksen kasvu. Selkälän mukaan kotimaan matkailijoiden osuus on kasvanut tänä vuonna selvästi.
Fiskarsissa kuitenkin toivotaan, että lieventyvät matkustusrajoitukset houkuttelisivat seudulle loppukesän aikana vielä jonkin verran keskieurooppalaisia matkailijoita.
14.7. klo 11.21 Korona näkyi Alkon myynnissä – erityisesti viinit kävivät kaupaksi kesäkuussa
Koronakevät näkyy myös Alkon myyntitilastoissa. Vuoden ensimmäisellä puoliskolla litramyynti kasvoi 13,5 prosenttia edellisvuoteen verrattuna, kertoo Alko tiedotteessa.
Alkosta myytiin juomia vuoden ensimmäisenä kuutena kuukautena 43,8 miljoonaa litraa.
Myynnin kasvu näkyy myös kesäkuun tilastoissa. Juomia myytiin Alkosta kesäkuussa edellisvuoteen verrattuna 19,6 prosenttia enemmän. Eniten myyntiään kasvattivat rosee-, valko- ja kuohuviinit. Lue lisää.
13.7. klo 15.15 Koronavirus ei tartu elintarvikkeiden välityksellä
Ruokaviraston elintarviketurvallisuusosaston johtaja Leena Räsänen pitää lähes mahdottomana, että korona tarttuisi elintarvikkeiden välityksellä. Asia on noussut keskusteluun sen jälkeen, kun Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän alueella todettiin koronatartuntoja maatalouden kausityöntekijöillä.
– Riski on äärettömän pieni. Virus on ihmisestä toiseen tarttuva, elintarvikkeissa se ei pysy hengissä, eikä pysty lisääntymään, toteaa Räsänen yksiselitteisesti.
Räsäsen mukaan yhdenkään koronavirukseen sairastuneen ei tiedetä saaneen tartuntaa elintarvikkeiden välityksellä.
13.7. klo 13.05 Musiikkitalo avautuu – pieniä ilmaiskonsertteja heinä-elokuussa
Musiikkitalossa avautuu tänään maanantaina kahvila, info ja nuottikauppa. Lipunmyynti avataan keskiviikkona 15. heinäkuuta. Terassi avataan uusittuna avajaisiaan torstaina.
Kesäkaudella Musiikkitalossa järjestetään pieniä ilmaiskonsertteja joko terassilla tai lämpiötiloissa, toistaiseksi ei kuitenkaan konserttisaleissa. Heinä- ja elokuussa pienimuotoisia ilmaiskonsertteja pidetään Musiikkitalon terassilla. Taideyliopisto Sibelius-Akatemian muusikot esiittävät kansanmusiikkia, klassista ja pop-musiikkia päivittäin, iltapäivisin kello 14.
Musiikkitalossa noudatetaan koronaohjeita eli turvavälejä, käsihygieniaa sekä yskimis- ja aivastamisohjeita. Käsien desinfiointiainetta on tarjolla runsaasti näkyvillä paikoilla runsaasti.
13.7. klo 12.45 THL:n Salminen koronan mahdollisesta toisesta aallosta ja koulujen sulkemisesta: "En usko, että voitaisiin sitä suositella"
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen THL:n terveysturvallisuusosaston johtaja Mika Salminen arvioi, että Suomessa tehdään asioita eri tavalla, jos koronapandemian toinen aalto iskee Suomeen. Esimerkiksi koulujen sulkemista varmasti mietittäisiin hyvin tarkkaan.
– Siitä on tullut sen verran paljon näyttöä, että siitä ei oikeastaan hyötyä ole vaan paljon enemmän haittaa lapsille. En usko, että ainakaan me (THL) voitaisiin sitä suositella toimenpiteenä enää, Salminen sanoi haastettelussa.
THL kertoi perjantaina tiedotteessa, että koulujen ja päiväkotien sulkemisella oli vain vähän vaikutusta lapsilla ja nuorilla todettuihin koronatartuntoihin. Tiedot perustuvat Suomessa ja Ruotsissa 1–19-vuotiailla todettujen koronatartuntojen, niistä aiheutuneiden tehohoitojaksojen ja kuolemantapausten vertailuun.
Lue tästä aiemmat koronapäivitykset.